Viikon kuulumiset

16.05.2014

Huh! Nyt on valmennuskurssi pulkassa, ja enää on edessä se itse lukeminen pääsykokeisiin, se ei mikään pikku-urakka olekaan. Mä kerron kurssista enemmän varmaankin itse pääsykokeen jälkeen, kunhan voin todella sanoa, miten kurssi vaikutti ja mitä eväitä se antoi valmistautumiseen. Ainakin toistaiseksi fiilis on todella hyvä, ja koen kurssin olleen suuri apu jo nyt. Olen kuitenkin tosi helpottunut että kurssi on ohitse, ja että huomisen jälkeen nämä rankat kaksi viikkoa ovat vihdoin ohitse, ja ensi viikolla kalenteri on kauniin blanco kotoa poistumista vaativien menojen osalta.

IMG_3622x IMG_3630xTakki Sheinside* / Toppi Sheinside* / Farkut Gina Tricot / Kengät Zara / Laukku Michael Kors / Kello Guess*

*saatu blogiyhteistyön kautta.

Viime-  ja tällä viikolla on ollut myös paljon blogimenoja kurssin lisäksi, kun sesonki vaihtuu. Viime viikko juostiin yhdessä lasten kanssa ja tällä viikolla olen käynyt ihan yksin kun menot ovat sattuneet ilta-aikaan ja Otto on voinut olla tyttöjen kanssa kotona. Käytiin keskiviikkona Kaislan kanssa Salon 24:n tilaisuudessa ravintola Teatterissa ihastelemassa hiustrendejä ja Richin & Joicon tuotteita.

Päästiin myös soittamaan musiikkia Joicon muotoilutuotteilla, kyllä luit aivan oikein! Tapahtumassa oli QR-koodeilla toimiva DJ boksi, musaa soitettiin vaihtelemalla eri purkkeja laatikon päälle, jolloin äänet vaihtui. Ihan uskomatonta kyllä, en olisi ikimaailmassa kultaisella 90-luvulla uskonut tällaista tapahtuvan vielä joskus, hahha! DJ oli tosi hauska tyyppi, mieletön idea kyllä tuollainen boksi, ja todellinen tunnelmanluoja kun saa itse olla mukana vaikuttamassa musiikkiin helposti ja hauskasti.

10246440_774363839264963_5451066862077605974_nKuva: A. Karvonen

10378010_774364125931601_2073105861526201196_nKuva: A. Karvonen

Käytiin myös kuvattavana hupaisien asusteiden kanssa, ja tultiin ilmeisesti samalla osallistuneeksi johonkin kilpailuun jonka voittaa eniten fb-tykkäyksiä saanut kuva. Me oltiin tosin vähän tylsiä, kun mentiin melkeinpä ensimmäisenä, eikä tiedetty mistä oli kysymys, mutta tulipahan ainakin todettua että pilottilasit sopii ihan hyvin mulle, voisin harkita melkeinpä ostavani sellaiset kesäksi!

10304966_773787335989280_1311138011571711105_n Kuva: A. Karvonen

10342826_773787309322616_8304977535886179864_nKuva: A. Karvonen

Huomenna edessä on siis Minimuotikirppis ja matka käy jo heti aamusta kohti Tamperetta. Kirppis aukeaa kello 11.00, ja toivon näkeväni mahdollisimman monta teistä ihanista, jotka siellä suunnalla asutte! Mua vähän jännittää, en ole nimittäin ikinä ollut vielä kirppiksellä myymässä, mutta eiköhän se hyvin suju. Mulla on vaan jo valmiiksi kauhea ikävä tyttöjä, kun tänäänkin olin illan kurssilla, mutta onneksi ensi viikko on rento ja kesälomaan ei ole enää kuin vajaa kuukausi! Pidetään huomenna huippu päivä, tulkaa moikkaamaan ja ostostelemaan!

Kiitos ihan mielettömän paljon kaikille teidän kannustavista ja ihanista onnitteluista, on mulla vaan maailman parhaat tukijoukot siellä ruutujen takana, ei voi muuta sanoa. Hyvää yötä ihanat<3


11 Responses to “Viikon kuulumiset”

  1. Kaischu sanoo:

    Sä olet kyllä ollut tosi ahkera. Lasten kanssa kaikki tuo. Nostan hattua.

    Olen aivan 100%:n varma, etttä pääset sisään heittämällä. 😀

    Sulla olisi ihan varmasti riittänyt rahkeita yliopistoonkin. Ehkäpä sinne haluatkin, kun vähän AMK:ssa pyörit. 🙂 Suosittelen lämmöllä!

    • Kieltämättä sanoo:

      Vähän naurattaa, kun hirveä höyry AMK:n pääsykokeista. Sinne nyt oikeesti jengi, joka yhtään on tosissaan pääsee heittämällä sisään. 😀 Amikset ja lukiolaiset.

    • Iina sanoo:

      Mua naurattaa kun sä keskustelet itsesi kanssa, näin molempien kommenttien ip-osoitteen ja samahan se oli 😀 Ikävää että et osaa päättää haluaisitko kehua, vai dissata. Ensimmäisestä kommentista olisin kiittänyt kauniisti, mutta toinen kommenttisi loukkaa varmasti monia jotka sinne ovat päässeet, tai vielä pahempaa, niitä jotka eivät ole päässeet.

  2. Kyselijä sanoo:

    Moi! En tiiä et onks tää liian henkilökohtanen kysymys mut minne ammattikorkeesee haet? Ja oliks lukios vai amikses? 🙂 Have fun!

  3. kalkkuna sanoo:

    Moi!

    Mitä noita yves rocherin itseruskettavia oot käyttänyt ja oot todennut hyväksi? Tai onko jonkun muun merkkinen tuote ollut ylitse muiden?

    Sulla on nyt ollut se joku VL testissä, mut ainakaan siinä äitienpäivävideolla se väri ei näyttänyt musta kauheen hyvältä, mutta aiemmin on näyttänyt paremmalta.

  4. Nyt illalla surfatessa vasta tajusin, että kirjoittelet myös täällä. Mutta kiitos kaupan käynnistä kuitenkin. 🙂

  5. Hannele sanoo:

    Nyt vasta luin sun tuoreet uutiset, vau miten hienoa! Onnea isosti :). Tosi upea saavutus ja etenkin noin nuorella iällä, you go girl!

    Toivottavasti pääset kouluunkin sisään. 🙂

    <3 Hannele
    http://rakkaudellahannele.blogspot.fi

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.