Taannoisessa Indiedays Inspiration Dayssa tutustuin Björn Borgin pisteillä makeisiin vaatteisiin ja asusteisiin, ja lähdin mukaan yhteistyöhön. Sain jokin aika sitten itselleni Björn Borgin treenivaatteita, alusvaatteita sekä ihanan valkoisen repun, johon meidän tabletti sujahtaa kivasti omaan taskuunsa.
Rakastuin totaalisesti saamaani pinkkiin huppariin, joka on ihanan napakkaa kangasta, mutta ei liian kuuma vaan hengittävä. Tykkään myös harmaista sortseista pinkillä resorilla, sekä saamastani raikkaasta T-paidasta. Suurimmaksi rakkaudekseni muodostui kuitenkin Björn Borgin pitsihipsterit, joita valitettavasti en nyt tässä postauksessa esittele, haha. Mä en kovin usein juttele alusvaatteistani, mutta tässä on kyllä maailman mukavimmat, mutta samalla myös hyvännäköiset pikkarit. Ei kiristä, ei purista, ja näyttää kivalta.
Mä oon täällä blogissa tuonutkin esille, että mun treenaaminen ei tällä hetkellä ole mitenkään hyvällä tolalla, entinen tanssija, juoksija ja kuntosalilla kävijä on liikkunut viimeiset kolme vuotta melkeinpä vain lasten kanssa. Kahvakuulailu on ainoa, mitä olen oikeasti harrastanut kuluneen vuoden aikana, muutamaa satunnaista lenkkiä lukuunottamatta. Lasten kanssa tulee toki liikuttua paljon puistossa käytyä kävelyllä ja muuta, mutta jonkinlaista liikuntakärpäsen puremaa olen silti kaivannut.
Mä en tiedä teistä, mutta ainakin mulla ja monella ystävälläni on ollut sama. Kun harkitsee säännöllisen liikunnan aloitusta, näin naisellisena, ja ehkä vähän turhamaisena aika nopeasti tulee mieleen että ”hei, mähän tarvitsen uudet treenivaatteet!”. Mun treenivaatehankinnat torppasi rakas mieheni, ”ethän sä tarvitse uusia vaatteita, ennen kuin olet oikeasti aloittanut säännöllisen liikunnan ja todistanut että jatkat sitä!”. Totta, fiksu ajatus – mutta ah niin ärsyttävää. Ihan varmasti liikkuisin enemmän jos saisin ne uudet treenivaatteet!
Björn Borgin ansiosta sain ne vaatteet nyt sitten kuitenkin, ja nyt jäljellä on enää itselleni ja Otolle sen todistaminen, että oikeasti pystyn tähän. Salikorttia en vielä hommaa, sillä kesäkuussa en ole edes kotona kuin puolet kuusta, mutta säännöllinen lenkkeily on nyt alkanut. Käyn juoksemassa vähintään kolme kertaa viikossa, ja kunhan saan tämän rutiinin säännöllistettyä, voin sitten harkita sitä salikorttiakin.
Kiitos Björn Borg, te saitte mut liikkumaan! Jos kaipaat piristystä liikuntaintoon, tai uusia treenikamppeita ahkerana treenaajana puhkikuluttamiesi tilalle, osallistu arvontaan. Palkintona on 50 euron lahjakortti Björn Borgin konseptimyymälään (Forum & Kamppi), jos voittaja asuu muualla kuin pk-seudulla, toimitetaan hänelle tuotepaketti kotiin. Arvontaan voit osallistua valitsemalla lempituotteesi Björn Borgin verkkokaupasta, ja linkkaamalla sen tähän postaukseen. Muista myös keksiä itsellesi nimimerkki, sekä jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonta-aikaa on sunnuntaihin 1.6.2014 klo 22.00 asti.
Toteutettu yhteistyössä Björn Borgin kanssa.
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet tyköistuva Wende jacket on mun lemppari!
http://www.bjornborg.com/fi/miko-pants vitsi nämä olisivat todella kivat!:) mukana arvonnassa!
Lempparit olisi Valentyna mid kengät 🙂
Lemppari tuote olisi nämä treenitrikoot ; RESI TIGHTS (linkkaaminen ei onnistunu)
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet , mukana oon:)
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
Kyllä se on niin, että tarvii tukea noi tissitki tän äitiyden jäljiltä.. ja hyviä urheiluliivejä on vaikea löytää! 😀
Noissa yhdistyy kivat värit ja uskoisin, että hyvä ”tuki”. 😉
http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/411121_368_1?$BB450$ uus treenitoppi ois kyllä tarpeen!
Tää: http://www.bjornborg.com/fi/attack-1 – niin saisi melonit tuettua ja siten hölkkäämisestä tulisi mieluisampaa! 😀
Pinkki RUBY F-Z JCKT on kiva. En saa sitä tähän linkitettyä.
http://www.bjornborg.com/fi/ruby-f-z-jckt , laitoin ekana väärän linkin:) eli tällä kommentilla mukana:D
http://www.bjornborg.com/fi/terence-racerback
Urheiluvaatteita ei ikinä voi olla liikaa!
http://www.bjornborg.com/fi/arezo-mid-l
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
Rehellisesti sanottuna mä oisin voinu ottaa kaiken tuolta mut nää pisti silmiin http://www.bjornborg.com/fi/miko-pants Ja mäki haluun et liikuntakärpänen purasee mua. Oon yrittäny noit kavereitaki saa innostuu eei, muilla on vaa koulut ja duunit ja ite kaveriporukan ainut mamma. Ollaan onneks lapsen kans sit käyty kahestaa ahkerasti kävelee ja muuta 🙂
Ps. tuolla forumin myymälän edustalla oli joskus sellanen nojatuoli joka päällystetty noilla värikkäillä pikkareilla, se oli cool 😀
WAYRA f-z top, on näin viluselle sopiva asu liikuntaan
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
(En tiedä toimiiko linkki oikein,mutta kuitenkin se pinkki takki,ylärivillä,aivan ihana!!)
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
ihanan värikkäät!!!
http://www.bjornborg.com/fi/ruby-f-z-jckt Ehdottomasti tämä!
Nämä: http://www.bjornborg.com/fi/scorpio-pants tai nämä: http://www.bjornborg.com/fi/wack-cuffed-pants ois kivat! 🙂 Näyttävät mukavan rennoilta ja tuollaisille housuille kyllä löytyy aina käyttöä!
Kiva arvonta, ehdottomasti mukana 🙂 Resi Tights -treenihousuihin ihastuin heti! Ihanan pirtsakan väriset nuo punaisensävyiset.
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
Lemppari 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/pepi-pants-2
Nämä olisivat aivan ihanat <3 ei vaan valitettavasti lompakko veny itsellä näin opiskelijana tarpeeksi
En saa linkitettyä mutta lemppari oli siniset pepi pantsit! 🙂
Vaikea valinta, mutta ainakin nämä näyttää niin kivalta, mukana siis ollaan! http://www.bjornborg.com/fi/love-all-lace-6
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
Mun suosikki on nää valkoset tennarit 🙂 http://www.bjornborg.com/fi/adriana-mid-nub
Lemppari on toi sema pinkki huppari mikä sullakin on näis kuvis!
http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/411202_364_1?$BB450$
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/laukut-ja-matkalaukut
ROBIN-Laukku
Björn borg on mulle suht uusi merkki, olen kyllä kuullut siitä, mutta olen pitänyt sitä enemmänkin miesten merkkinä. Ostin viikonloppuna kahdet pitsiset hipsterit, en ole vielä niitä käyttöön kerennyt ottaa, mutta päällä olen kokeillut ja kokeilun perusteella voin olla kanssasi samaa mieltä. Ei purista tai kiristä!
Äskettäin Aleksi13:ssa pyörähdettyäni silmiin osui sama reppu, mutta enemmän laukkuihmisenä jätin repun kauppaan, vaikka se niin kivalta vaikuttikin.
Suosikkituotetta ei pysty linkittämään, kun tuote ei aukea omalle sivulleen. Urheiluvaatteiden kategoriasta mieleiseksi osoittautui pinkki MIMI F-Z HOODY -huppari. Eli kai tämä hyväksytään osallistumiseksi ilman linkkiä?
Ihania vaatteita!!!Sä oot niin super kaunis varsinki noissa hupparikuvissa. Eli mun yks suosikki on tuo huppari. http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
http://www.bjornborg.com/fi/wing-racerback-1
ehdoton suosikki tulevaan laihutus projektiin 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
Lemppariks löytytuo urheilutoppi, mille olis jo tarvettakin 😀
http://www.bjornborg.com/fi/valentyna, http://www.bjornborg.com/fi/adriana-mid-nub Nämä kahdet lenkkarit oli mun lempparit sieltä. Mä haluaisin kovasti aloittaa lenkkeilyn ja liikkumisen mutta ongelmani on kengät. Kaikki on lenkkikengät ovat tosi kalliita ja mulla ei vaan ole varaa kun pitää ostaa koulukirjoja. 🙂 Opiskelen lähihoitajaksi. Olen siis arvonnassa mukana. 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet ATTACK urheiluliivit 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/hen toi ois ihan must, kunnon reppu puuttuu 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/love-all-lace-26 nuo rintaliivit ovat todella mieleeni!!
50 eurolla saisin lisäksi nämä ihanuudet: http://www.bjornborg.com/fi/claws
http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/1411273804_1000_1?$BB190$
Ihania kenkiä! 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
http://www.bjornborg.com/fi/lapset/pojalle
http://www.bjornborg.com/fi/mimi-f-z-hoody-2 Mukana ollaan 🙂
Mimi f-z hoody pinkki huppari on kivoin! Puhelimella ei saa linkitettyä 🙁
Ruby f-z jckt
http://www.bjornborg.com/fi/ruby-f-z-jckt
Ihana pinksu takki! 🙂
Mukana ollaan.
http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/411202_364_1?$BB450$
Aivan ihana<3
http://www.bjornborg.com/fi/under-cover-1
Nämä on lempparit!
http://www.bjornborg.com/fi/adriana-mid-nub <– Nuo ois kyllä niiiin hienot!
http://www.bjornborg.com/fi/resi-tights Semmone teho ruiske urheiluu näide pökien avulla että oksat pois! Näillä, jos millä lähtee kesäjumpat käyntiin 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/mimi-f-z-hoody-2
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/kengat ihaninta nettikaupassa <3
-Annika
Ehdoton lemppari on Mimi f-z hoody pinkkinä 🙂
Olen Juuri aloittanut treenaamisen joten treenivaatteita ei ole paljo, tuo huppari on just täydellinen!
http://www.bjornborg.com/fi/under-cover-1
En saanut linkkiä tähän ,mutta tuollainen samanlainen pinkki huppari, kuin sinulla olisi kovin tarpeellinen !
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet , en saanut linkattua kokonaan, mutta ihastuin kans tuohon ihanaan pinkkiin huppariin. Ihastelin sitä jo, kun näin sen sinun instagramissa 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/wende-jacket
tommonen tulis kyllä tarpeeseen!:)
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
Kommentti lähti vahingossa keskeneräsenä,
toi on siis lempparivaate, treenivaatteista justiinsa puuttuu hyvä huppari.
Innolla mukana arvonnassa! 🙂
Mukana!
Nää ois kivat: http://www.bjornborg.com/fi/hot-spot-zen-stripe-2-p
http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/411421_994_1?$BB450$
http://www.bjornborg.com/fi/wack-cuffed-pants Mukavan näköiset housut! Itsekin olisin vailla urheiluvaatteita, mitään en vielä omista, ja tahtoisin aloittaa kunnolla liikkumisen. Se urheiluvaatteiden puute tosiaan vaikuttaa aloittamiseen :/
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet Koti jumppiin olis ihanat 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet Lempparini oli ehdottomasti Wack cupped pants, sillä tarvitsisin mustia urheiluhousuja arjen löhöilyyn, mutta myös treenaamiseen:)
Linkitys ei nyt toimi, mutta suosikkini on turkoosi PAI RACERBACK- treenitoppi!
http://www.bjornborg.com/fi/mimi-f-z-hoody-2 Mukana ollaan 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/kengat
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/alusvaatteet
Yllä muutama tuote mitkä miellyttää kovasti 🙂
Kilpailussa mukana!
Zanna
http://www.bjornborg.com/fi/wing-racerback-1 🙂
pirteä treenitoppi 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet – Mimi f-z hoody on mun ehdoton lemppari – siis kaikkien niiden alusvaatteiden lisäksi 😉
Olisinkin uusien urheiluvaatteiden tarpeessa. Tämä huppari on suosikkini.:
http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/411202_672_1?$BB450$
http://www.bjornborg.com/fi/pepi-pants-2
Tässä ovat kyllä ehdottomasti yhdet suosikkini tuolta kaupasta! Vitsit ois mahtia voittaa, treenikamat on aina tarpeen liikunta-alan opiskelijalla! 😀
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
Nää housut on ihan superihanat!
http://www.bjornborg.com/fi/resi-tights
Nää treenihousut ois aivan mahtavat. Ihana pirteä väri tois varmasti lisäpotkua treeneihin ja oikean mielialan, puhumattakaan siitä kuinka hyvälaatuiset nuo on 🙂
Apua olipa vaikee valita! Muttaaa ehkä tää http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet 🙂 Tosin voihan tuo lemppariki moneen kertaan vaihtua jos paikan päälle pääsee hypistelemään noita ihanuuksia 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet Olen haaveillut pinkistä wendela wide singlet topista jo kauan! =)) mukana!
http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/341401_994_1?$BB450$
ehdottomasti juoksutakki! Tämmönen olisi just sopiva kesäiltojen lenkkeihin, kun ei tarkene topilla ja pitkähiasella olisi liian kuuma.
http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/411510_994_1?$BB450$
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
Mulla tekee kanssa mieli ostaa treenivaatteita, varsinkin tanssipukuja, vaikka en edes käy tunneilla tätä nykyä 😀
Oho, eipä onnistunut linkitys mullakaan, mutta tarkoitin tuota MIMI F-Z HOODY- hupparia.
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet niin ihana tuo turkoosi mimi f-z hoody huppari!
http://www.bjornborg.com/fi/valentyna-mid rakkautta ensisilmäyksellä !
http://www.bjornborg.com/fi/wallis-tights, mukana arvonnassa! 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet ja sieltä RUBY F-Z JCKT
Tämä toimii niin juoksutakkina, leikkipuistossa lapsen kanssa sekä miksei kaupungilla. Ja tuo pinkki väri piristää ihanasti! 🙂
Ihanat Pepi Pants-housut tulisivat kyllä käyttöön :-)!
http://www.bjornborg.com/fi/walthera-pants
Nää puuttuis vaatekaapist ja ois kiva ne vihdoin saada ja suunnata lenkillw uusissa pöksyissä! 🙂
Mimi fz hoody huppari ois kiva.
http://www.bjornborg.com/fi/mimi-f-z-hoody-2, tää ihana vaalenpunanene/pinkki huppari iski silmään ja vei sydämeni!
http://www.bjornborg.com/fi/wido-shorts
uudet shortsit olis mainiot! mukana arvonnassa siis 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/wack-cuffed-pants
Kunnon joustavia ja mukavia urheiluhousuja tarvitsee aina! Niitä voi käyttää myös töissä ja vapaa-ajalla, joten ne ovat tosi monikäyttöiset ja kelpaisivat kyllä minulle enemmän kuin mielellään.
http://www.bjornborg.com/fi/wendela-wide-singlet
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/laukut-ja-matkalaukut
Hen reppu harmaana ois mun suosikki, koska uudelle repulle on tarvetta. Menee hyvin salilla ja kauppareissuilla… 🙂 En saanut linkitettyä linkkiä tohon kunnolla, toiv. ei estä osallitumista.
http://www.bjornborg.com/fi/attack-1 <—— mä niin tarttisin nää! Varmasti tulis enemmän käytyä salilla 🙂
Mua on onneksi treenikärpänen purrut vuoden alusta kun alkoi kunnon elämäntapamuutos 🙂 Nyt se ehkä kaipaisi uusia housuja 🙂 Toivottavasti onni potkaisee 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/resi-tights
Voi miten kiva arvonta! Valentyna ballerinat on mun suosikit, ne sopis kivasti kesään 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/valentyna
http://www.bjornborg.com/fi/miko-pants , ihanan pirtsakat pöksyt, olis tilaa vaatekaapissa 😀 eli mukana arvonnassa!!
http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/142200-272709_92051_1?$BB190$
Nuo olisi hyvät kyllä.
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet ja toi ihana pinkki takki!
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/kengat kivat yksilöt:)
Oma lempparini tämä takki: http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/411510_364_1?$BB450$ eli Ruby F-Z JCKT
http://www.bjornborg.com/fi/resi-tights
aivan unelmatrikoot! <3
http://www.bjornborg.com/fi/resi-tights
aivan unelmatrikoot! <3
http://www.bjornborg.com/fi/star-crewneck
Tää on mun lemppari! 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/fiah-f-z-top-2
Mäkin rakastan noin huppareita! Ihana arvonta 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/mimi-f-z-hoody-2 !!! TOI HUPPARI (tähän laittaisin sen emojin jolla on sydämet silmissä)!
Ei oikein linkitä mutta RUBY f-z jckt tää takki ois ihana 🙂 kumpikin väri kelpais niin pinkki kuin mustakin
http://www.bjornborg.com/fi/wido-shorts
Näille olis tarve! 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet Nuo sinun shortsit on hienommat, mutta niitä en huomannut, niin valitsin nämä toiset
http://www.bjornborg.com/fi/resi-tights
Oih, uudet trikoot sais urheilukärpäsen varmasti puremaan muakin! 😉
http://www.bjornborg.com/fi/mimi-f-z-hoody-2 Ihanan värinen huppari 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet ihana, voi lääh 😀
http://www.bjornborg.com/fi/heightened-stripe-2 olen etsinyt jo niin kauan bikineitä ja nyt ne ois pakko jo saada. Nää näyttäis tosi kivoilta!! 🙂
Apua!! Olipa vaikea valita 😀 kuitenkin pakko valita yhden, pinkki star s-s tee paita
Minun olisi pakko päästä raskauskiloista eroon ja tämä juoksutakki toisi lenkeille motivaatiota ja iloa! http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet tämä piristäis salitreeniä kummasti :))
http://www.bjornborg.com/fi/scorpio-pants
Nuo housut on aivan ihanat! Ja paljon paljon muutakin kivaa ois löytynyt! 🙂
mukana arvonnassa! lempparituote on nämä tosi hyvännäköiset housut, jotka menis hyvin sekä liikkuessa että muutenkin vapaa-ajalla 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/mace-pants
RUBY f-z jckt ois kiva. 🙂
Huii vaikea valinta, mutta tilaisin varmaan joko jonkun noista laukuista tai sit nämä 😉
http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/141140-276704_01011_1?$BB450$
Ja siis tottakai uudet treenivaatteet tois ihan uutta intoa treeneihin!
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
Nämä keltasena on ihanatt 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/wendela-wide-singlet Tämä paita!
Itellä on kanssa kauhea treenivaatehimo päällä, mulla ainakin ihanat kirkkaanväriset vaatteet innostavat liikkumaan ihan eri tavalla ja piristävät kummasti 🙂 Kyllä kelpaa lenkillekin lähteä mukavissa vaatteissa.
Mun pitäisi ehdottomasti saada kaappiini vuosia vanhojen kollareiden tilalle ihan uudet, laadukkaat treenihousut, joilla voisi sitten siivoilla kotia, tehdä pihalla pientä puutarhahommaa, oleskella muuten vain…
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
Tuolta sivulta nuo pinkit MIKO PANTSIT on ehdottomat suosikkihousut!
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
Oon jo ikuisuuden himoinnut itselleni tuulitakkia, sopivan yksinkertasta ja istuvaa! Tää takki ois niin tervetullu tonne naulakkoon! 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet tuo takki ois aivan ihana! 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
Mukana! Ihania vaatteita.
http://www.bjornborg.com/fi/ruby-f-z-jckt Tämmöstä takkia oon etsinyt pitkään, arvonnassa mukana siis 🙂
Oi joi! Vaikka mitä ihanuuksia, ja wow mikä malli sinä olet 🙂
Omat suosikkini ovat ihana college Star Crewneck ja Reso tights. Tulisi tarpeeseen, pidetään peukkuja!
http://www.bjornborg.com/fi/gift-box-ja-edt-deo50forher
Olen niinkin hurja että valitsin tuon tuoksun tähän 😀 Liian kivoja vaatteita oli, joten en osannut valita yhtä. Siksi haluaisin kokeilla tätä tuoksua 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/pepi-pants-2
Lempparit on ehdottomasti ihanat harmaat Pepi pantsit, jotka näyttävätkin jo niiin mukavilta! 🙂
Onpa ihana yhteistyö. Lempituote on http://www.bjornborg.com/fi/resi-tights pinkkinä!
Ihana arvonta!!! Oon jo pitkään kaipaillu kunnollisia urheilurintsikoita vanhojen tilalle, jotka alkaa olla jo aika rimpulat. Voi sitä tunnetta kun sais vetää taas kunnon liivit päälle ja lähtee juoksemaan, uskon että näistä Björn Borgin liiveistä ois just siihen! 🙂 http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/142200-272709_57011_1?$BB190$
Ehdottomasti nämä urheilusortsit http://www.bjornborg.com/fi/wido-shorts. Sillä haaveella että viellä tulee kuumia kesäpäiviä pyöräilyyn tai lenkkeilyyn =) Sulla hyvät ja kauniit valinnat ehdottomasti.. ja olen myös itse huomannut että hyvät vaatteet tuo lisämotivaatiota urheiluun , tsemppiä.
http://www.bloglovin.com/frame?post=2871651481&group=0&frame_type=a&blog=4499091&frame=1&click=0&user=0
Lyhyesti ja ytimekkäästi: rakkautta ensisilmäyksellä. Haluan, tarvitsen, tahdon, pyydän, rukoilen… <3
http://www.bjornborg.com/fi/star-crewneck
Kivan pirtsakoita vaatteita!
http://www.bjornborg.com/fi/ruby-f-z-jckt
Ehdoton suosikki noista kaikista ihanista vaihtoehdoista! Pitkään jouduin kyllä miettimään, että minkäs tuolta sitten valitsisi, mutta ah tämä ihana pinkki sporttitakki vei kyllä sydämeni! Tosiaan on täälläkin tuota liikuntakärpästä odoteltu jo jonkin aikaa, jospa se vaikka uusien treenivaatteiden myötä tännekin ilmaantuisi! 😉
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet, uudet ja oikeastaa ihan ensimmäiset oikeat urheilu housut varmasti innostaisivat liikkumaan 🙂
http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/411426_969_1?$BB450$
Aiiivan ihanat! 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/wack-cuffed-pants uudet ja oikeastaa ihan ensimmäiset oikeat urheilu housut varmasti innostaisivat liikkumaan 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/heightened-stripe-2 ulkomaanmatka lähestyy joten bikinit ois kova sana!
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
Rakastan kuviollisia juoksuhousuja <3
MIMI F-Z HOODY Pinkkinä 🙂
http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/411313_969_1?$BB450$
nämä 🙂
Lempivaate tuolla sivuilla on ehdottomasti Björn Borgin Cheeky-alushousut! 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/mimi-f-z-hoody-2 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/biggy-pants-1 En siis ehkä itse tarvitsisi lahjakorttia, kun ei tässä raskaana ollessani pahemmin tule treenattua, mutta rakas mieheni ansaitsisi ehdottomasti uudet treenivaatteet, kun itse olen näin sotanorsuna joutunut lainaamaan kaikki hänen parhaat ja rennoimmat treenikuteet.
http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/1411259801_1300_1?$BB450$ 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/resi-tights Nää olis ihan mahtavat keltasilla korostuksilla! =)
Kaikki olisi niin ihania, mutta nämä on pakko saada! http://www.bjornborg.com/fi/resi-tights
Lemppareimmat on Seasonal Solids -rintsikat persikan värisenä. 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/micro-leopard-2 kesällä olisi mukava vapauttaa sisäinen leopardi.
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet ihana toppi!!
äääää oli hirvee vaikee päätös mut lopulta päädyin tide stripe -alushousuihii koska ne näyttää niin mukavilta jalassa ja on viel pirteen värisetkin!:)
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
nämä olisivat mun lempparit 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet tuo on lemppari 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/marie-shorts
Nää on ihan mainiot! Harrastan tanssia niin nämä pitäis jalkoja lämpiminä ja sopeutuu hyvin kesälläkin ihan arki käyttöön 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/mimi-f-z-hoody-2
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/uima-asut tää on mun lemppari ! 🙂
Onpa kiva arvonta! 🙂
Mäkin harrastan juoksemista, ja nyt kesällä olisi tarkoitus alkaa käymään ystäväni kanssa myös kuntosalilla. Uusia treenivaatteita on siis mullakin hakusessa! 🙂
Tykästyin tähän toppiin:
http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/411121_368_1?$BB450$
Valintani olisi varmaankin nämä ihanat kengät: http://www.bjornborg.com/fi/naiset/kengat 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/under-cover-1
Pakko saada!! (:
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet toi pinkki huppari ois kiva. 🙂
Tajuttomana tähtifanina tää iski parhaiten silmään ja makuun ! 🙂 http://www.bjornborg.com/fi/star-crewneck
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet MIMI f-z hoody turkoosi huppari 🙂 Ihanan värinen ja raikas olis kesäksi!
http://www.bjornborg.com/fi/ruby-f-z-jckt tää takki mustana ois ehdottomasti lemppari 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/robin
Tää laukku <3
http://www.bjornborg.com/fi/resi-tights mikä olisikaan mukavampaa, kuin juosta kesällä saaristossa mukavat juoksuhousut jalassa! 🙂
ADRIANA MID NUB kengät on upeat! 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet (Keltanen RESI TIGHTS) Alkaskohan näillä taas jalka nousta lenkkipolulle päin!! (Useamman vuoden tauon jälkeen) Haaveissa ois!
http://www.bjornborg.com/fi/wido-shorts <3
Mukana ollaan! 🙂
Reppu on ollu jo tovin musthave-listalla, koska oon alottanu pyöräilyn ja olkalaukku on tosi epäkäytännöllinen 😀 Joten tää!!
http://www.bjornborg.com/fi/hen
Wido Shortsit miellyttäisivät meikäläistä! Olisivat varmaan hyvät lenkkeillessä kuumina kesäpäivinä. 😉
Apua, iski kauhea valinnan vaikeus tuolla sivulla. 😀
http://www.bjornborg.com/fi/ruby-f-z-jckt <3 Lopulta päädyin tähän, koska en omista mitään kunnon urheilu/ulkoilutakkia. Ja pinkki nyt vaan toimii aina. 😉
Ps. Näytät Iina taas niin kauniilta ja ihanan freshiltä. + hiukset <3
Vaikea valinta, niin paljon kaikkea ihanaa 🙂 Mutta tämä on yksi suosikeistani:
http://www.bjornborg.com/fi/wayra-f-z-top
http://www.bjornborg.com/fi/slideshowpopup/show/index/product/42565 Ehdoton lemppari! 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/adriana-mid-nub
Nämä ovat aivan lempparit, ja uudet tennarit tulisivat todellakin tarpeeseen. Vanhoista tennareistani on pohja melkein kokonaan irti enkä millään raaskisi ostaa uusia kun kengät tuntuvat olevan nykyään niin ”kalliita”. itselläni on tälläkin hetkellä saman merkkiset kengät, ja ovat toimineet hyvin.
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
http://www.bjornborg.com/fi/resi-tights Nää olis ihan lempparit! 🙂
Uuden takin tarpeessa ollaan, joten valitsin: http://www.bjornborg.com/fi/ruby-f-z-jckt 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
http://www.bjornborg.com/fi/mimi-f-z-hoody-2 Siinä lemppari! Huppareita ei koskaan voi olla liikaa 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/alusvaatteet
Ei näistä voi valita vain yhtä suosikkia! Liikaa ihanuuksia ^^
Nämä kotiuttaisin oitis http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet (en tiedä tuliko linkki oikein kun käytössä on vain puhelin), resi tight:it pinkkinä. Tuore mamma tarvii sporttivaatteita! 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/wenda-racerback
Tää musta toppi on mun lemppari! 🙂
En osaa tällä tabletilla linkata, mut tuollainen huppari kuin sinulla olisi täydellinen!:)
http://www.bjornborg.com/fi/mimi-f-z-hoody-2 ihana ja tän hetken kovimmin tarvittu tuote mulle ! 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/miehet/urheiluvaatteet tuolta nuo biggy pantsit olisivat futaajamiehelleni just mahtavat…itse en osaa urheilullisia vaatteita pitää, enkä tykkää liikkua uusissa vaatteissa (oon varmaan maailman oudoin nainen:D)
SCORPIO PANTS on lempparit 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/pai-racerback-1 pakko saada, ihana! 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/mimi-f-z-hoody-2
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/active active solids urheiluliivit 🙂
En edes tiennyt ennen tätä postausta, että björn borg tekee urheiluvaatteita! Lempparikseni muodostui http://www.bjornborg.com/fi/tuga-skirt, niin suloinen hame!
http://www.bjornborg.com/fi/ruby-f-z-jckt
tää pisti heti silmään, joten valitsen tämän 🙂
musta sä oot vähän hölmö, jos et oo aikaisemmin käyny lenkillä tms sen takia ettei ole ollut uusia treenivaatteita! tai toi hölmökin on kiltisti sanottu… oon itekki turhamainen JOLLAIN TAPAA, mut en nyt noin! onneks kuitenki neiti sai nyt ne treenivaatteet jos vaikka joku tuttu näkee niin et ihan vanhoissa verkkareissa ole hölkkäämässä… ;> 😀
mulla on vähän sellanen kutina että sä valitsit nyt sanas jotenkin väärin, koska toi yllätti mut jotenkin täysin siitä, miten sun persoonasta oon ennen ajatellu 😀 vai olitko ihan tosissas?! 😀 noh, ei kai siinä.. 😀
http://www.bjornborg.com/fi/wynnie-s-s-tee-1
http://www.bjornborg.com/fi/attack-1 rakastuin! 😀
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet ehdoton lemppari tuo swetari:) harmi vaan et noinkin kallis muuten olis jo tilauksessa!
Mun lemppari on ehdottomasti tuo pinkki huppari, joka sinullakin on. Vaikuttaa todella hyvälaatuiselta kankaalta ja väri on mitä herkullisin 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/mimi-f-z-hoody-2
Toi ois kyllä ihana huppari! 🙂
Nämä housut olisi kivat: http://www.bjornborg.com/fi/wack-cuffed-pants
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
Mukana! 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/pepi-pants-2
Olisin linkannut tuon valkoisen repun, mutta ei tainnut olla verkkokaupassa. Nämä pöksytkin olisivat kyllä kivat!
Tosi noloa, mutta joudun nyt myöntämään, etten osaa linkata mitään 😀 pitäis munki opetella toi linkkaamisen jalo taito. 🙂 Mutta toi MIMI F-Z HOODY huppari turkoosina ois aivan ihana!!!
Tämmönen on ollut jo aikasemmin hankintalistalla: http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
Ihanat!!! Mukana ollaan 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet (Romee shorts) Tuommoiset shortsit tarvisin juoksuun.. Ja mukana ollaan arvonnassa, toivottavasti onnistaa!
paljon kivoja mut tä ois ehkä kivoin!
http://www.bjornborg.com/fi/ruby-f-z-jckt
ps kaikille jotka salaatti tätä tabletilla, avatkaa ensin se ”pikakatselu” tuotteesta ja sitten painakaa more details ni saatte tuotteen omalle sivulla jonka voi kopsata 🙂
Sulla on ollut viime aikoina niin ihania arvontoja, että! Nyt peukut pystyyn että tärppää 🙂
Suosikikseni valikoitui WAYRA f-z top -huppari 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/attack-1
Noi urheilurintsikat on ihanat <3
Tarvisin uudet urheilurintsikat ja noiden kuosi ja väritys on niin söpöt!! Ite yritän kesällä mahduttaa projektin kunnon kohotus, kaksi työpaikkaa ja kesästä nauttimisen samaan syssyyn 😀 Saas nähä miten käy!
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet Tää huppari mun kyl täytyy saada! 🙂
Björn Borgin alusvaatteet on ihan mahtavia 🙂 Lempparini verkkokaupasta ovat Wido Shorts urheilushortsit. Mageen väriset ja kesäksi kaipaa kevyempiä treenipöksyjä 😀
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
http://www.bjornborg.com/fi/mimi-f-z-hoody-2 tämä on ihana!! Ihana väri ja malli 🙂 tällaisesta samantyyppisestä björn borgin arvonnan voitosta haaveilin jo toisessa blogissa, jospa nyt kerrankin olisi onnea matkassa! Ihana ylioppilaslahja olisi minulle lauantain ylioppilaalle 😀
http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/411312_969_1?$BB450$
Nuo shortsit aivan huiput! Ihanan pirteät, vähän korkeampi resori ja tuo kangas on mielestäni paras urheiluun.
Tuo saamasi huppari on superkivan näköinen ja väri on ihanan kirkas! 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
Mukana:)
http://www.bjornborg.com/fi/resi-tights nuo housut ois ihan lempparit!! 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/laukut-ja-matkalaukut EMMA 2 reppu on tosi cool! 8)
http://www.bjornborg.com/fi/adriana-mid-nub 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/wing-racerback-1
Tämä treenitoppi joko keltasena tai pinkkinä ois aika jees. 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet -> wido shorts 45,95€ kesäksi 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
Ihan mun lemppari housut 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/star-crewneck Olen mielelläni mukana arvonnassa. Pidän Blogistasi ja on mukava seurata perhe elämääsi. Toivottavasti olen yhtä energinen ja huolehtiva jos/kun saan omia lapsia. 🙂 Ihanaa kesän jatkoa!
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet Ihana teksti paidassa 😉
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/alusvaatteet noi kaikki alusvaatteet on nii ihania 🙂 mä aloin liikkuu tammikuussa säännöllisesti. Kyllähän se vie aikaa kahen lapsen äitinä mut on kyllä sen arvoista. Nyt tippunu kivasti paino. Treenivaatteet kyllä pitäs saada ajan tasalle 😉
Miko pantsit pinkkinä ja S koossa olisivat rakkautta! http://www.bjornborg.com/fi/miko-pants
Oon noin sata ja tsiljoona kertaa miettinyt, että reppu olisi tarpeen, mutta en oo löytänyt vielä mieleistä. http://www.bjornborg.com/fi/smash-10 -repun kanssa olisi kiva lähteä käymään salilla ja muutenkin hyötyliikunta lisääntyisi varmaan potenssiin miljoona kun kaupan ja kävelylenkin voisi yhdistää toisiinsa kun ostokset saisi näppärästi kotiin ilman mitään ärsyttäviä kauppakasseja kädessä roikkumassa 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
Treeni pökät ollu kauan hankinta listalla.
http://www.bjornborg.com/fi/slideshowpopup/show/index/product/42313/color/3343
iihanat shortsit!
http://www.bjornborg.com/fi/star-crewneck
Tämä olisi ihana viileisiin kesäpäiviin!
http://www.bjornborg.com/fi/wing-racerback-1
Tää keltanen olis kiva!:)
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet WACK CUFFED PANTSit olis mun mieleen! Oon jo ihan liian kauan pähkäilly uusien urheiluun sopivien housujen ostoa, mutta en vielä ole mieleisiä löytänyt. Kuitenkin nämä osuivat silmiini ja hyvältä näyttää!
Lempparini on Thy S-S Polo tummansininen teeppari, vaikka monta muutakin ihanuutta pongasin:)
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet RUBY F-Z JCKT on mun suosikki. Jos tuolla ei tule vauhtia lenkkeilyyn, niin ei millään! 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/mimi-f-z-hoody-2
http://www.bjornborg.com/fi/under-cover-1
Nämä olisivat ihanat, tarvitsisin juuri nyt tälläiset ihanat värikkäät urheiluiivit! 🙂
http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/1411273804_0999_1?$BB190$ Kengät, ei taida näkyä oikein mutta idea ehkä selviää 🙂 Mukana arvonnassa!
http://www.bjornborg.com/fi/heightened-stripe-2
mun on turha edes urheiluvaatteiden perää haikailla koska voin rehellisesti sanoa että musta ei urheilijaa edes tekemällä saa (vaikka varmaan pitäis yrittää: hengästyn rappusissakin) mutta uudet bikinit on muutenkin hankintalistalla ja noi yksilöt miellyttää silmää ja vaikuttaa myös sellasilta mitkä pysyy päällä eikä tarvi joka sukelluksen jälkee metsästää yläosaa järven pohjasta.
Onpas söpön näköinen tuo sinun settisi.
Lempparini on http://www.bjornborg.com/fi/wido-shorts. Noilla olis niin kiva viilettää kesällä menemään tai samalla kuosilla olevilla juoksuhousuilla.
http://www.bjornborg.com/fi/mimi-f-z-hoody-2
Mun suosikki on tuo Mimi F-Z hoody huppari pinkkinä. Eli just tuo sama mikä on sun päällä. 😀
Mukana arvonnassa.
http://www.bjornborg.com/fi/emma-2 tää ois NIIN täydellinen kesäksi ! helppo heittää kamat selkään ja älyttömän kivannäkönen, tää oli rakkautta ensisilmäyksellä ja nään varmaan seuraavat yöt unta missä kantelen tota ihanuutta ympäriinsä
Minäkin tarviisin kipeästi liikuntakärpäsen puremaa! Ongelmaa voisi hyvinkin helpottaa tämä: http://www.bjornborg.com/fi/attack-1 ♥ ja pinkkinä. 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/jolly-crewneck
Tämä olisi aivan ihana ja varmasti myös monikäyttöinen!
http://www.bjornborg.com/fi/star-crewneck
Tää on aivan ihana!
Mulla on sama ongelma, plus 15 kiloo ylimääräistä mistä pitäis päästä eroon. Kun sais sen liikuntainnon! Ja olen myös vähän välineurheilija, kyllä se innostaa enemmän lähteä salille kun on hyvännäköiset ja mukavat treenivaatteet 😉
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet Wack Cuffed Pants on lempparit! Björn borgin treenivaatteet tois kyllä lisää intoa treenaamiseen, oon niin pihi urheiluvaatteiden ostamisessa!
Ehottomasti tämä tuote http://www.bjornborg.com/uk/her/underwear
Ehdottomasti nämä:
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
wido shorts
Todellakin tarvitsisin noita kesähelteillä (jotka tosin nyt ovat ´´tauolla” 🙁 )
http://www.bjornborg.com/fi/mimi-f-z-hoody-2
tässä mun lempituote verkkokaupasta.. 🙂
http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/411510_364_1?$BB450$ Uuden lenkkeilytakin kovasti tarvisin kyllä! Vanha on ostettu h&m:ltä kun olin kutosluokalla! 😀 Mutta harva vaate on niin kauan kestänytkään, pisteet h&m:n laadulle vuodelta 2006!
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/alusvaatteet nää ois tosi mageet.
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet ja nämä kotiuttaisin itelleni WACK CUFFED PANTS 🙂 oon pitkään ettiny itelle rennompia pökiä, eikä vielä oo kohdalle osunu oikeita yksilöitä :))
https://www.bloglovin.com/link/post?post=2871651481&blog=4499091&group=0&frame=1&frame_type=a
Sinivalkoraitaiset bikinit
Eniten olisi tarvetta sille aavistuksen paksummalle, muttei takille. Mieluiten liikun ulkona illallla 🙂 Eli mukana arvonnassa http://www.bjornborg.com/fi/jolly-crewneck
Uudet treenivaatteet sai ainakin muhun liikettä, vaikka ei uskois. on se vaan niin, että kun on enismmäisiä kertoja salilla, eikä vielä tiedä oikein miten homma toimii, niin kivoissa vaatteissa olo on ainakin paljon itsevarmempi! Mun oli hirveän vaikea valita suosikkia tuolta sivuilta, kun on niin paljon sellaista mitä oikeasti tarvitsisikin. jos kuitenkin unohtaa käytännöllisyyden, niin tämä http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
osallistun siis arvontaan 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
Voi kunpa onni potkaisisi tässä arvonnassa! Kesän jälkeen olisi tarpeen uudet treenivaatteet raskauskilojen karistamiseen! 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet ->star crewneck
Ihana college! 🙂
Wing racerback toppi olis ihana <3 Ihania ovat kyllä kaikki vaatteet..
http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/142277-272709_99010_1?$BB190$
Tulisi tarpeeseen! 🙂
Uudet juoksuhousut olisi ehkä parasta mitä tällä kelillä voisi saada! Vanhoissa halpahallin collareissa tulee juostessa todella kuuma, eikä opiskelijabudjetilla kunnollisia juoksuhousuja viitisi ostaa..
Jostain syystä tämä tabletti ei suostu yhteistyöhön linkityksessä, mutta iskin silmäni Björn Borgin Walthera Pantseihin:)
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet ihanaihana tuo keltainen toppi! 🙂 Materiaaliurheilija pääsi taas vauhtiin 😉
http://www.bjornborg.com/fi/miko-pants
Nää on ihanat!!:)
http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/142200-272709_57011_1?$BB700$
Urheilurintaliivit ehottomasti tai tälläinen takki, molemmat tarvis kyllä! =)
http://www.bjornborg.com/fi/slideshowpopup/show/index/product/42365/color/3338
Just tarvisin uutta treenipaitaa! WING racerback keltaisena on aivan ihanan pirteä
http://www.bjornborg.com/fi/wayra-f-z-top
Uusista treenipöksyistä saisi lisää intoa salitreenaamiseen! (: http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/411426_969_1?$BB450$
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/kengat
Olisin niin uusien kenkien tarpeessa, ja vielä miten laadukkailta näyttävätkään. Opiskelijalla kun ei ole varaa tämmösiin muuten, toivon vaan että onni napsahtaisi kohdalleni!
Lempparina olisi MIMI F-Z HOODY (ei pysty linkkaamaan) ja nimenomaan sinisenä, ihana 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/wido-shorts
Nää on ihanat! Toivottavasti onni potkaisee ja saan kuin saankin ostettua nämä itselleni 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
Nämä Resi Tights-treenihousut ovat aivan ihanan pirteät 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/ruby-f-z-jckt tää mustana ois ihana juoksutakki!
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
http://www.bjornborg.com/fi/wack-cuffed-pants
Mukana arvonnassa, nämä ihanuudet vois löytyy munki vaatekaapista 🙂
Tosta valkosesta repusta mä olisin ehkä tarpeessa mutten löytänyt sitä heidän sivuilta..? Noh repun tarpeessa olen kuitenkin, joten sanotaan nyt vaikka tämä 🙂 http://www.bjornborg.com/fi/naiset/laukut-ja-matkalaukut
http://www.bjornborg.com/fi/wendela-wide-singlet
Uusi urheilutoppi olis kiva! 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet tuolla osastolla monikin lemppari, ehkä valikoituisi joku collaripaita 🙂 mukana.
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/alusvaatteet
Uudet urheiluliivit tulisivat tarpeeseen:-)
http://www.bjornborg.com/fi/resi-tights
Love all lace-rintsikat mustana, ihanat! <3
http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/000184-276703_99740_1?$BB190$
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
Tuo musta Wenda Racerback toppi on hieno! 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/mimi-f-z-hoody-2 🙂
Mä voisin innostua tällaisesta polopaidasta:
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/331103_601_1?$BB450$
EI ole koskaan ollut tuollaista, olisi kiva kokeilla 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
Nämä shortsit punaoranssina. Kävisivät hyvin kesäisiin lenkkeihin tai vaan oleiluun, kun haluaa päälle jotain mukavaa.
http://www.bjornborg.com/fi/miehet/laukut-ja-matkalaukut entinen björnborg laukku hajosi, ja tämä olisi haaveissa, mukana! 🙂
http://www.bjornborg.com/en/her/apparel ehdottomasti nämä! 🙂
siis jostain syystä en pääse nyt tonne sivulle 🙁 Mut toi pinkki huppari, mikä sulla on on aivan ihana. Sitä kävin eilen tuolla sivuilla katselemassa 🙂
http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/411403_935_1?$BB450$
Mukana ollaan! 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/mimi-f-z-hoody-2 Nopella vilkaisulla löytyi juuri sellainen huppari, mitä olen treeneihin metsästänyt viime aikoina!
Oi, jälleen mahtava arvonta Iina! 🙂 Olen ehdottomasti mukana! Seitsemän kotiäitivuoden jälkeen on kai vähän luvallista jo alkaa panostamaan itseensä enemmän töihin paluun merkeissä. 😉 Suosikkini olisi ehkä tämä: Mimi f-z hoody. 🙂
Lemppari on tuo Mimi F-Z Hoody, joka taitaa olla sama mikä sulla on tuossa kuvassa? 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
mukana 🙂
Nämä olisi niin ihanat!! http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
Moikka! Ihana arvonta taas sulla 🙂
Tykkään näistä housuista http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
Ehdottomasti nämä 🙂 > http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/411403_935_1?$BB450$
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet ja sieltä MIMI f-z hoody huppari turkoosina! 🙂
http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/411202_364_1?$BB450$
tämä ♥ .. ja monimoni muu 😀
http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/142200-272709_92051_1?$BB450$
Omistan tällä hetkellä tasan yhdet urheilurintsikat, ja ostoslistalla on jo piiiitkään ollut hyvät ja laadukkaat rintsikat. Kummasti ne opiskelijan rahat kummiskin aina johonkin muuhun hujahtaa! 😀 Siksipä nää olis aivan unelmat!
En pysty laittaan linkkiä mutta Wayra F-Z top ainakin ehdottomasti, mutta voisin ottaa kyllä paljon muutakin 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
Oi miten kiva olisi viileänä iltana laittaa nuo housut jalkaan ja lähteä ihanaan maastoon juoksemaan. 🙂
Mun lemppari olis WENDELA wide singlet-toppi harmaana. Kaikki tällä hetkellä omistamani urheilutopit on pinkkejä, joten vaihtelu vois tehdä hyvää. (:
En oo koskaan omistanut urheiluliivejä. Ehkä ois korkea aika 😀 http://www.bjornborg.com/fi/naiset/alusvaatteet
Ihan mahdotontahan tuolta on sitä lempparia valita kun kaikki on niin ihanaa. 🙂
Mutta rakastan kenkiä ja sellaiset myös tarvitsisin:
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/kengat Adriana Mid Nub valkoiset tennarit <3
Toi sun laukku ja huppari on myös tosi ihanat ja niitä alkkareita katselin myös laivalla ja vaikutti hyviltä. 🙂
Toi on vähän hankalaa että pitääkö eka harrastaa säännöllisesti urheilua että voi vaatteita hankkia vai jos niillä sais sitä innostusta lisättyä niin voisko ne hankkia jo "etukäteen".. 🙂 Itse olen nyt vähän aikaa käynyt säännöllisesti lenkillä ja kyllä uudet juoksutrikoot antoi lisäintoa taas juoksenteluun. 🙂
Terkuin: juoksusta innostunut mamma
Nämä töppöset ovat minun mieleeni: http://www.bjornborg.com/fi/valentyna-blr
Linkitys ei tosiaan toimi, mutta WAYRA f-z top on lemppari 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet Tämä ihana! Sopii myös ihan vapaa-aikaan. Mukana siis arvonnassa.
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet Aivan mahtavan väriset 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/active mun lempparit! 🙂
Vitsit, mie tarvitsisin juurikin tuollaisen hengittävän ja ohuehkon, mutta silti lämmittävän hupparin lenkkeilyyn 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/mimi-f-z-hoody-2 sinisenä olisi mieleisin! 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/wendela-wide-singlet
Tuo toppi on mun lemppari! 🙂
Tässäpä suosikkini, pikkusen ihana ja ihana väri!!! :
http://www.bjornborg.com/fi/ruby-f-z-jckt
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet >> Ruby f-z jacket on mun makuun! Tulisi kovaan käyttöön vauvan kanssa lenkkeillessä.
-liisa-
http://www.bjornborg.com/fi/seasonal-solids-1-p-7
Nää olis aivan ihanat! Alushousujen kera tietysti;) Mukana ollaan!
Reppu on ollut ostoslistalla pidempään ja tää olis niin täydellinen reppu ihan arkeen kuin urheiluunki. Näyttäisi esim niiiin hyvältä mun selässä kun pyöräilen! http://www.bjornborg.com/fi/charlie-1
http://www.bjornborg.com/fi/charlie-3 pyöräilen töihin ja harrastan paljon liikuntaa, joten tulee käytettyä reppua. Vanha reppu on nyt päivänsä nähnyt ja olisi kiva vaihtaa uuteen. Motivaatiot taas nousee kun on uudet varusteet. 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet attackt urheilurintsikat (en saanut linkkiä toimimaan)
Nää urheilurintsikat pisti omaan silmään niin mageer mun mielestä 😉
Suosikit Jasmina Mid Croco-kengät valkoisena 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/charlie-1
Ensimmäisenä bongasin tämän! Erittäin toivottu ja tarpeellinen reppu, kun pyörällä liikun paikasta toiseen.
Urheiluvaatteista pinkki FIAH F-Z TOP ois lemppari 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet Mace pants, näyttävät varsin mukavilta housuilta!
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/laukut-ja-matkalaukut
nämä on ihanat!! http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
Lemppari olisi tämä urheilukassi minne mahtuu varmasti kaikki tarpeellinen 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/laukut-ja-matkalaukut
Juoksuhousuja kaipailisin. http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
En saa minäkään linkitettyä, mutta urheiluvaatepuolelta Tahnee Skirt pinkkinä on mieluisin! 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet Rakastuin näihin!
http://www.bjornborg.com/fi/valentyna-blr tämmöset olis aivan ihanat kummassakin värissä! Olen pitkään jo tarvinnut ballerinat itselleni ja etsin niitä oikeita kuumeisesti eri kaupoista. Toki treenivaatteetki on ihania tuolla, mutta nehän saa sitten lahjakortilla hommattua 😉
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet JOLLY CREWNECK aivan unelmapaita, niin rento, mut passais myös kaupungille vaikka mustien farkkujen kaa 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet WING RACERBACK- toppi. Aivan ihana paita 🙂
WAYRA f-z top, ihana! Toki tuolta löytyisi vaikka kuinka monta muutakin, mutta tuo voisi olla tähän hetkeen sopiva ja tarpeellinen. 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet – Walthera pantsit olisivat mustina ihanat!
http://www.bjornborg.com/fi/wido-shorts nää on tosi ihanat : )
http://www.bjornborg.com/fi/miko-pants
Nämä olisivat täydelliset opiskelevalle mammalle! Kävisivät lasten kanssa ulkoillessa, ja näillä kehtaisi kummasti juosta kouluun päivän päätteeksi.
Ehkä jopa innostaisivat menemään vapaa hetkinä salillekin pyörähtämään 😉
http://www.bjornborg.com/fi/wack-cuffed-pants
MIMI f-z hoody huppari sinisenä 🙂 mäkään en osannut linkittää, mut arvonnassa mukana!
http://www.bjornborg.com/fi/wende-jacket
Huippu blogi! 🙂
Näitä kenkiä oon kuolannu jo useampaan kertaan tuolta nettikaupasta, ihan taivaallisen väriset!
http://www.bjornborg.com/fi/arezo-mid-l
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
Mustat collarit,tarve olisi suuri;)
Toppi ja housut.
Tämä, voisi käyttää hellepäivänä vaikka ei urheilisikaan
http://www.bjornborg.com/fi/tatum-dress
http://www.bjornborg.com/fi/thy-s-s-polo
tyylikäs ja sporttinen
Pinkit Miko-pantsit!
Ihanan tyttömäinen
http://www.bjornborg.com/fi/tuga-skirt
http://www.bjornborg.com/fi/wayra-f-z-top
Linkitys toimii kun menee tuotteen tietoihin…
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet Wing racerback – treenitoppi on suosikki 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/adriana-mid-nub
olen pitkään kuolannut näitä kenkiä ruskeana,
Oon vastattain innostunut lenkkeilystä, mutta en omista yksiäkään pitkiä trikoita, siksi tämä tuote: http://www.bjornborg.com/fi/walthera-pants
En saa tota linkkii toimimaan oikein… mutta valinta olisi varmaankin WACK cuffed pants. Kaikki tuotteet on kiva olosia ja näkösiä – varsinkin noi sun päällä, vau! 🙂
http://www.bjornborg.com/en/valentyna
Aivan ihanat kesä tennarit, tulis kyllä tarpeeseen. Mutta niinkuin useat usein toteaa ei ole opiskelijan rahapussilla hirveesti varaa kalliisiin kenkiin.
Mutta kumminkin toooosi nätit kengät.
http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/1411273804_0999_1?$BB450$
Kivat vapaa-ajan kengät 🙂
Mukana! http://www.bjornborg.com/fi/naiset/alusvaatteet keltaisena
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet MIMI F-Z HOODY
Ihana huppari! MUKANA 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/uima-asut Täydelliset bikinin yläosat on tälle kesälle hakusessa ja nuo päihittää sen perus mustan minkä aina valitsen 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/walthera-pants
Kunnon urheilupökät olis jälleen hakusessa! Monet housut ovat joko läpikuultavat tai sitten niitä saa kiskoa ylöspäin kaiken aikaa. Björn Borgia en vielä olekaan ehtinyt testailla näillä kriteereillä 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/ruby-f-z-jckt ton kotiuttaisin mielellään 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet niin makeet!
WACK cuffed pantsit olisi mieluisat! sopivat oleskeluun, sekä urheiluun!
Linkitys ei toimi, mutta WAYRA F-Z TOP on lemppari 🙂
WAYRA F-Z TOP on mun lemppari. (linkitys ei toimi) Ihanan freesi vaate. 🙂
Punaiset miko pants housut olis tosi kivat!
Lemppari olisi urheiluvaateosion Tatum Dress, en vain saanut aukeamaan omalle sivulle, niin en voi linkata tähän. Mukana arvonnassa kuitenkin 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/mimi-f-z-hoody-2
Toi huppari on mun lemppari! 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/wild-leopard-1 Nämä olis tosi makeet kesäksi! 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
Ei tuu linkkiin se tuote, mutta toi BENTO CREWNECK -paita on ihanan sporttinen pusero ihan arkikäyttöön!
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
Ei tuu se tuote tohon linkkiin, mut toi BENTO CREWNECK -paita on ihanan sporttinen ihan arkikäyttöön! 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/caleidoscope
Siis mikä valinnanvaikeus, mutta näihin nyt arpapelillä päädyttiin 😀 BB-pöksyt on parhautta, hurahdin muutama vuosi sitten ja aina on haalittava uusia herkullisia kuosia!
En saanu linkattua, mutta ihan olis saada sininen UNDER COVER urheiluliivi 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/attack-1
Täää! 😛
http://www.bjornborg.com/fi/acid-rain-1
Esim nää on kivat!
Urheilu on tullut pikkuhiljaa elämääni taas mukaan ja vielä kun vilpoista on, voi laittaa ihanan pinkin hupparin lenkille 🙂 Mukana! http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
T-paitoja tarvitaan
rento treenipaita POH V s-s Tee
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
Oi, mikä arvonta. Nuo Björn Borgin vaatteet on niin ihanan tuntusia. Mun suosikki on siis tuo sinunkin kuvissa oleva pinkki huppari, mutta turkoosin värisenä. 🙂
Suosikiksi valikoitui tämä; http://www.bjornborg.com/fi/terence-racerback Kesää varten tarvitsisi uutta vaatetta lenkeille ja treeneihin! 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/mimi-f-z-hoody-2
Vaikea valita lempparia, sillä kaikki Björn Borgin vaatteet on niin huippuja! Valitsin nyt sen, minkä tässä tilanteessa ostaisin ja se oli toi sininen huppari. 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/valentyna
Kivan sporttinen ja pirteä asukokonaisuus sulla. Itse olen aikaisemmin panostanut enemmän oleiluun, mutta vuoden vaihteen jälkeen olen löytänyt liikunnan ilon sekä lentopallosta, että viime pääsiäisenä myös juoksemisesta 🙂 Juoksemiseen juoksuleggareita en ole vielä mistään löytänyt! Ja sellaiset kivan näköiset löytyisi ainakin Björn Borgin valikoimasta (http://www.bjornborg.com/fi/walthera-pants)
WACK CUFFED PANTS, eli mustat kollarit olisi mun valinta.
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/alusvaatteet
Ehdottomasti tällaiset ”toppirintsikat” olis kiva päällä kesällä, rintsikat puristaa!
Nämä on suosikit!
http://www.bjornborg.com/fi/pepi-pants-2
http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/411313_969_1?$BB450$
Oon pitkään haaveillut kivoista juoksushorteista, jotka olisivat neutraalin väriset ja nämä ovat kyllä juuri täydelliset 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/laukut-ja-matkalaukut tuotetta ei pysty linkkaamaan mutta emma- treenilaukku ois mukava!
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
^ Tuolta noi pinkit MIKO PANTS:it olis ihanat! Kunnon treenihousuja mulla ei ole, kaikki on jäänyt liian isoiksi kun olen raskauden jälkeen laihtunut, mutta silti vielä ihan rapakunnossa. Olisi kyllä kunnon motivaattori lenkkeilyyn ja muuhunkin liikuntaan, niin pirteen värisetkin! 😀
http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/411403_677_1?$BB450$ Ihanan väriset ja mukavan näköiset housut. Omistan vaan mustia!
http://www.bjornborg.com/fi/wack-cuffed-pants tollaset ”pillimäiset” olohousut on ollu jo pitkään hakusessa ja noi näyttää ihan täydellisiltä! 🙂 mukana arvonnassa!
Mulle nämä housut http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
Tulis kyllä niin tarpeeseen, käyttäisin varmasti vapaa-aikana ja tietysti urheillessa!
http://www.bjornborg.com/fi/wing-racerback-1
värillisiä urheiluvaatteita, ei voi koskaan olla liikaa! 😉
http://www.bjornborg.com/fi/wayra-f-z-top
tääää on ihana!!
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/kengat Uudet kengät tulisi tarpeeseen!
http://www.bjornborg.com/fi/scorpio-pants
Nää oli ihanat! 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/ruby-f-z-jckt
Toi olisi mahtava saada! Lenkkeilen paljon koirani kanssa ja edellinen takkini on ¨vähä¨ kärsinyt käytössä.:)
Kyllä säkin juoksun makuun pääset!:D
http://www.bjornborg.com/fi/ruby-f-z-jckt
Toi olisi mahtava saada! Lenkkeilen paljon koirani kanssa ja edellinen takkini on ¨vähä¨ kärsinyt käytössä.:)
Kyllä säkin juoksun makuun pääset!:D
Ps. unohtu sp osote edellisestä!
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet : Wack cuffed pants
Mulla on aina hirveä housupula, joten yhdet mukavat olo/urheiluhousut ei olis pahitteeks!(:
Tyylikäs matkalaukku on ollut jo jonkin aikaa hankintalistalla ja BjörnBorgilta löytyisi näköjään ihanan sähäkkä HotSolids liilana: http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/BBL131101-403_17_1?$BB450$
Wau!
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet Tahnee Skirt pinkkinä ois mun lemppari!
http://www.bjornborg.com/fi/ruby-f-z-jckt lenkkeily takki olisi tarpeen! 🙂 mukana arvonanssa!
http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/411202_364_2?$BB450$
Tuo pinkki huppari, joka sullakin on, näyttää kyllä mukavalta 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/laukut-ja-matkalaukut/emma-2
Niiin ihana ja persoonallinen! 🙂
Olipa vaikee valinta! http://www.bjornborg.com/fi/miko-pants Mukaba ollaan 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/fiah-f-z-top-2
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
Äh, ei tainnut onnistua puhelimella linkitys mut ihan keltaista urheilutoppia koetin linkittää. Sellaisesta olisi pula.
Kesäksi uuet reenishortsit ois ihan must ja nämä ois enemmän ku täydelliset!
http://www.bjornborg.com/en/wido-shorts
http://www.bjornborg.com/fi/ruby-f-z-jckt oli lempparini.
RESI tightsit sivulta http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet ja keltaisena kiitos 😉
Jalathan liikkuisivat kuin itsestään, kun pukisin lenkille nämä ja vielä turkoosit lenkkarini!
-Miilu
Nuo urheilupöksyt olisi kivat! http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
Oho, ei linkittynytkään oikea osoite.. Nämä siis 😀 http://www.bjornborg.com/fi/wack-cuffed-pants
Ostin juuri itselleni salikortin joten treeni-intoa kaivattaisiin täälläkin. Uudet jumppahousut voisivat sitä tuoda 😉
http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/411409_994_1?$BB450$
Lempituotteiksi nousi Birgit mid nub – kengät sekä Charlie -reppu, ei näiden kahden välillä vaan osaa päättää <3
http://www.bjornborg.com/fi/ruby-f-z-jckt – Treenitakki!
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/alusvaatteet; love all rintaliviit. Kahden lapsen (ikäero 1½ vuotta) jälkeen kaappini kaipaa uusia liivejä, edelliset ostin ennen esikoisen syntymään (3 vuotta sitten) ja ne olivat imetysliivit. Värit ovat juuri mun lempivärejä!
http://www.bjornborg.com/fi/charlie-3 tämä reppu olisi ehdoton lemppari! 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/attack-1
Hyvät urheilurintsikat olisivat tarpeen.
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/alusvaatteet
ois tämmöselle tyylikkäälle ihanuudelle syksynä ja tulevina kouluvuosina ja vaapaa aikana paljon käyttöä uudessa ammattiin valmistamassa koulussa:)!
http://bjornborg.scene7.com/is/image/bjornborg/143751-364251_30121_1?$BB190$ tää is ihanan kesäinen
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/alusvaatteet
Joitain Björn Borgin alushousuja mulla onkin jo ollut ja oon niistä tykännyt. Tuollaisia pitsisiä en ole testannut, mutta kivoilta ainakin näyttävät. Kelpais 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
http://www.bjornborg.com/fi/resi-tights
Wow, aivan mahtavat pöksyt. Näillä kelpaisi kirmata juoksupoluilla. <3
Ihana, täydellisen näköinen huppari! Tällaista oon etsinyt jo kauan; http://www.bjornborg.com/fi/mimi-f-z-hoody-2
En pysty puhelimella lisäämään.. mutta kuitenkin arvonnassa mukana.
PEPI PANTS, petrooli. Ihanan väriset ja malliset.
SEASONAL SOLIDS, 1-P
Jos voittaisin ottaisin kunnon rinta liivit,yleensä ostan liivit alerekeistä,olisi luksusta voittaakunnon liivit !varsinkin kun olen synnytyksen jälkeen laihduttanut n 40kg.
Mukana arvonnassa,liivit tulisivattarpeeseen kun olen raskauden jälkeen laihduttanut 40 kg
SEASONAL SOLIDS, 1-P
lisäys.
SEASONAL SOLIDS, 1-P
Valentyna kengät on ihanat!
Lemppari ois tää http://www.bjornborg.com/fi/mimi-f-z-hoody-2 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/wayra-f-z-top ois mun näköinen
http://www.bjornborg.com/fi/toxic-f-z-cardigan
Huppu pitää urheilutakissa olla
http://www.bjornborg.com/fi/tom-f-z-hoody-1
Tämmöisestä olisi uupelo
http://www.bjornborg.com/fi/wera-racerback
http://www.bjornborg.com/fi/tatum-dress
söde
http://www.bjornborg.com/fi/mimi-f-z-hoody-2
http://www.bjornborg.com/fi/biggy-pants-1 Mustana
http://www.bjornborg.com/fi/crab-f-z-hoody
http://www.bjornborg.com/fi/wera-racerback
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet < Rakastuin näihin, ihan mielettömän mukavan ja rennon näköiset housut! ♥
http://www.bjornborg.com/fi/tuga-skirt kiva, vaikke mun päällä 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/mimi-f-z-hoody-2
ihan tosi kiva arvonta tää! onneks muistin viellä osallistua 😀
http://www.bjornborg.com/fi/valentyna
Ehdottomasti nämä ihanat hempeän vaaleanpunaiset kengät! Tällaisilla olisi suuri tarve 🙂
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/kengat ja sieltä noi Valentynat valkoisina. Tosi näpsän näköiset!
http://www.bjornborg.com/fi/ruby-f-z-jckt tää olis ihana!
http://www.bjornborg.com/fi/naiset/urheiluvaatteet
Ja siitä ne resi tights treeni pöksyt , jotka ovat aivan super hienot ja haluaisin kovasta uutta vaatetta urheiluun salille ja ulos! 🙂