Välikausivaatteet mietinnässä

09.08.2014

Enää pari viikkoa, ja esikoisemme aloittaa kerhossa. Kerhossa, joka pidetään poikkeuksetta ulkona, säällä kuin säällä. Nyt jos koskaan on tärkeää valita välikausivaatteet oikein, ja siksi mä olenkin miettinyt niitä jo pitkin kesää. Ärsytystä kieltämättä aiheuttaa hieman se, että monikaan valmistaja ei ole vielä paljastanut AW14-ulkovaatteitaan, sillä mä olen tälläinen hätähousu ja kaiken olisi pitänyt olla valmiina jo heinäkuussa, mun mielestä.

Tiedän että pärjäsin ihan mahtavasti itse päiväkodissa kesät talvet 90-luvun ”kevätpuvuilla” ja ”syksypuvuilla”, silloin ei ainakaan mun korviini kantautuneet  sanat välikausivaatteet, kuorihousut tai windfleece. Koska nykyään kuitenkin on olemassa mahdollisuus pukea lapsi lämpimämpiin ja mukavampiin vaatteisiin kuin silloin, käytän mielelläni mahdollisuuden hyväksi ja ostan (toivottavasti) laadukkaat vaatteet kaikkiin olosuhteisiin. Tässä tarvitsen kuitenkin apua teiltä kokeneemmilta! Meillä on nimittäin takana vasta muutama välikausi, eikä niistä yksikään ole asettanut pienintäkään haastetta ostamillemme vaatteille, sillä käytännössä olemme 99% ajasta ulkoilleet silloin kun on ollut kaunis sää, eikä vaatteilla kauheasti ole remuttu metsäpoluilla tai kaatosateessa, satunnaisia tilanteita lukuunottamatta.

En tosiaan kovinkaan monelta tuntemaltani valmistajalta löytänyt edes vielä välikausivaatteita, ainakaan täyttä mallistoa, joten kokosin tähän vain löytämistäni ne suosikit. Tällä hetkellä mun lempparina on Polarn O. Pyret, sillä olen muutamalta kanssaäidiltä kuullut Po.pin ulkovaatteista paljon hyvää. Meillä on paljon Po.pin sisävaatteita, mutta ulkovaatteita ei ole vielä ollut kertaakaan, ja siksi ajattelin kysyä teiltä neuvoa! Lähinnä pohdintaa aiheuttaa se, että otetaanko kolmivuotiaallemme haalari, vai takki ja housut? Kummat on helpompaa riisua itse?

haalarivstakkihousutHaalarin, tai takin ja housujen alle on myös hyvä olla lämmikettä. Vauvan kanssa helppo valinta on ollut villapuku, isompana Tiaralla on ollut käytössä ihan tavallinen fleecetakki vk-vaatteiden tai talvivaatteiden alla. Nyt valikoimia tutkiessa löytyi kuitenkin vaikka mitä vaihtoehtoja, mistä mulla ei ole kokemusta ollenkaan! Suosittelisitteko ostamaan windfleecen, vai tavallisen fleecen? Entäpä haalarin vai takin? Ja mikä on aerotakki, kannattaako valita joko aerotakki tai fleece/windfleece, vai ostaa molemmat?

fleecejaaeroItse vaatteiden lisäksi tärkeässä roolissa ovat myös kengät. Ulkoilmakerhossa oletettavasti myös kävellään, juostaan ja pompitaan paljon, ja kenkien täytyy ehdottomasti olla laadukkaat. En halua että Tipa-raukka joutuu kertaakaan kipristelemään kylmästä varpaitaan, tai kastelemaan sukat kun hyppii lätäköissä. Kunnon vesikelien varalle hankintalistalla on kumpparit, mutta ihan perussään ulkoiluun tarvitaan varmaankin jonkinlaiset gore-tex-kengät.

Nokian Hait on mulla käytössä itsellä, ja malli on ihastuttava, mutta tykkään myös Hunterin lasten kumppareista ihan hulluna! Gore-tex-kenkien ulkonäön en voi sanoa miellyttävän silmää, ainakaan niiden joihin törmäsin hardcore-nettikauppatutkimisella, mutta jos tiedätte jonkin merkin joka valmistaa laadukkaita jokasään kenkiä, jotka myös näyttävät hyvältä, saa kertoa! Erityisesti noissa gore-texeissä harmittaa se, että värivaihtoehtoja on aina tytöille pinkki/lila/punainen ja pojille sitten sininen/musta-neonväri/musta-sininen. Miksei voi tehdä yhtä kivoissa väreissä kenkiä, kuin ulkovaatteita?! Millaisia kenkiä te suosittelisitte?

kumpparitjagoretexitKuvat: Nokianjalkineet, Hunter, Polarn O. Pyret, Molo, Zalando

Mä en osaa ostaa etukäteen alennusmyynneistä ulkovaatteita, koska mua sitten kuitenkin harmittaisi kun uudet mallit ilmestyy, kun varmasti tulisi jotain kivempaa. Lisäksi tämä kerhojuttu varmistui vasta alennusmyyntien oltua jo pitkän aikaa käynnissä, eivätkä valikoimatkaan silloin olleet enää niin hyvät. Tuntuu että moni kaveri on jo ostanut tulevan syksyn vk-vaatteet, eikä jaa mun tuskaani siitä että uudet ei ole vielä ilmestyneet, haha!

Mutta tosiaan, nyt saa antaa välikausivaatevinkkejä, edelleen koen olevani untuvikko tässä asiassa, vaikka mulla muutaman vuoden muodollinen kokemus jo onkin. Suunnataan ostoksille pikapuoliin, ja kaikki vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita. Eli, takki+housut vai haalari? Fleece, windfleece vai aerotakki? Vaiko kenties molemmat? Parhaat kengät? Parhaat hanskat? Mitä merkkejä suosittelette vk-vaatteisiin?


68 Responses to “Välikausivaatteet mietinnässä”

  1. jellu sanoo:

    Kokemuksesta tiedän että haalari on parempi vaihtoehto 🙂 lapsi on helppo sinne sujauttaa eikä selkä oo varmasti paljaana 🙂

  2. sanna sanoo:

    Meillä oli viime syksynä pojalla pop:n vedenpitävät housu+ takki, ihanaa näissä oli kun erikseen irroitettava fleecevuori, joka pidenti välikausivaatteiden pito aikaa, ja ei ollut liian kuumat eikä myöskään liian kylmät. Hyvä noissa takissa+ housuissa on se, että ovat yleensä suurempaa mitoitusta ja henkseleissä pidennys mahdollisuutta ja näin ollen mahtuvat vielä keväälläkin, ja eivät myöskään ole mahdottoman vaikea pukea/riisua itse. Ja väliin ihan ehdottomasti kunnon fleece, todennut parhaimmaksi 🙂 Sekä kengissä parhaimmat on pitkä vartiset gore-tex kengät ja lisäksi tietty hyvät kumpparit. Kengissä olen myös huomannut sen, että ihan hyvä olla kahdet, kun kengät kastuvat kumminkin, niin on sitten kuivat vara kengät mitkä on helppo laittaa hoitolaukkuun matkaan 🙂

    • Iina sanoo:

      Kiitos hyvistä vinkeistä! Erityisesti nuo kenkävinkit on hyvät, pitkävartiset gore-texit on tosiaan varmasti paremmat niin pysyy nilkat lämpimänä ja kuivana, ja tosiaan on varmasti hyvä jos on kahdet :)!

  3. mamma11 sanoo:

    haalari ehdottomasti ja coretex kengät on paremmat ja tukevemmat jalassa kuin kumpparit ja itse ostaisin tuossa tilanteessa että on ulkona säällä kuin säällä (niinkuin myös mutenkin) parit eri ulkovaatteet ja coretex vaatteiden alle villa haalarin jolloin pärjää ekat pikkupakkasetkin ja sit fleece haalrin lämpösemmille mutta sellasille et jo jtn tarvii(olipas vaikeest selitetty=;D

  4. mamma11 sanoo:

    tuolla laitoit että kumpparit vesi säille niin ite käytän vesi säilläkin coretex kenkiä niin myös lapseni 3,7v jolla on ollut 1v yhdet kumpparit ja silloin päästin että ei enää myös talvien loskasäillä on coretexi lämpösemmöt ja tukevemmat

    • Iina sanoo:

      Varmasti ne on tukevammat joo ne gore-texit, mutta just se mietityttää että pitävätkö kuitenkaan yhtä hyvin vettä kuin kumpparit, jos on ihan vesikelit? 🙂

  5. hulamaja sanoo:

    Haalaria ehdottomasti suosittelen, niin kahden lapsen äitinä kuin päiväkotityöstä kokemusta saaneena 🙂 Popilla on laadukkaat ja lämpimät vaatteet, samoin Ticketillä.

    Kenkäpulmaan voisin vinkata Tepsuja, joista tosin ei omakohtaista kokemusta mutta paljon hyvää kuullut, on sandaalia, vk-kenkää kuin talvikenkää 🙂 http://www.tepsut.fi/tuotteet.php#talvikengat

    Myös PikkuJaloilla on (ainakin mun mielestä, kun perus-kuomia/goreja on käytetty 🙂 ) vähän erilaisempia kenkiä tarjolla. http://www.pikkujalat.fi/product_catalog.php?c=1

    • Iina sanoo:

      Pop kyllä vaikuttaa tosi luotettavalta ja hyvältä! 🙂 Tepsuista meilläkään ei ole kokemusta, mutta voisin kyllä niitä harkita! Pikkujalat on kauppana tuttu, mutta sieltä en vielä ole ostanut mitään! Kiitos linkkivinkeistä! 🙂

  6. Annika sanoo:

    Haalari parempi mielestäni, vaikka keväällä mukava riisua takki kaksiosaisesta puvusta… Silti meillä on ollut tähän mennessä aina haalari kerhoissa ja kauppatakki sitten erikseen. Paitsi nyt varmaan kaksiosainen tulossa kun tytsykin jo 4,5.
    Reiman vk-haalareista olen tykännyt eniten. Poppia tosin ei ole ikinä ollut vk-puolella mutta Reima tosiaan on kestänyt aivan kaikki lätäköt ja lammet ja kylmä ei ole tullut! Ja leikeissä tosiaan joustavat mukavasti.

    • Iina sanoo:

      Meillä on ollut myös Reiman vk-vaatteita ja tähänastisessa käytössä ovat kestäneet tosi hyvin, mutta tosiaan ”tositoimissa” ei olla vielä päästy testaamaan 😀 mut hyvä kuulla että kestävät, meillä jää toi Reiman takki ainakin Tiaralle sitten varatakkikäyttöön 🙂

  7. Hanna sanoo:

    Kannattaa kysyä myyjiltä vaatteiden vesipilareista! Itse pidän tärkeänä vaatteiden vedenpitävyyttä ja niissä on paljon eroa, esim siinä kestääkö vaate ”taivaalta satavan veden” vai jopa kostealla pinnalla istumisen kun kankaaseen kohdistuu painetta. Hengittävyysarvoja kannattaa myös tiedustella. Windfleece on siis tuulenpitävää fleeceä, joita monet käyttävät esim kauppareissuilla. Itse vannon kerrospukeutumisen nimeen eli kuoritakin alle tavallinen fleece ja tarvittaessa vielä ohut kerrasto. Näin on helppo lisätä/vähentää vaatetta kun lämpötila voi reissun aikana muuttua. Aerotakin hyvä puoli on se että se menee pieneen tilaan esim kerhoreppuun ja sen voi laittaa päällytakin alle jos oikein kylmä tulee

    • Iina sanoo:

      Toi vesipilari taitaa olla ainoa juttu mihin oon kiinnittänyt hyvin huomiota tähänkin asti, ja useimmissa meidän ulkovaatteissa se on 10 000 🙂 Toi oli hyvä vinkki että mieluummin kuoritakin alle tavallinen fleece, se varmasti hengittää paremmin siellä alla! Aerotakkia pitää vielä miettiä kun säät kylmenee 🙂 Kiitos vinkeistä!!

  8. Nanna sanoo:

    Mä oon ihan rakastunut popin fleecevuorilliseen vk haalariin:) mun mielestä tosi hyvä ostos, fleecen saa pois jos tarvitsee ja kylmillä syksykeleillä fleece kiinni niin johan on lapsella lämmin 🙂

  9. Iita sanoo:

    Meillä on ollut pojalla sekä Vikingin että Superfitin gore-texit, molemmat oikein hyviä mutta Superfitit koin ehkä malliltaan paremmiksi hänen jalkaansa. 🙂 Kumppareina meillä on Hait ja ne on kyllä ihan mielettömän söpöt! 😀 Mä koen ehkä haalarin helpommaksi joka sään ulkoiluun, jotenkin huolestuttaa että takin helmasta pääsisi kylmää tai märkää, mutta ns siistimpään ulkoiluun meillä on takki ja housut. 🙂 Mä olen kokenut meillä Reiman hanskat hyviksi, niissä on tarpeeksi paksu vuori että pysyy sormet lämpöisenä, meidän pienellä kun ne tuppaa olemaan usein vähän vilpoiset. 🙂

    • Iina sanoo:

      Hyvä kuulla että sekä Superfitit että Vikingit on hyviä! Hait voisi olla kivat, Hunterin kumppareista en oo kuullut vielä käyttökokemuksia keneltäkään, vaikka nekin ovat ihastuttavat 🙂 Mua ei huoleta se että takista pääsisi kylmää selkään, kun niissä on ne kiristyssysteemit helmassa kuitenkin, ja housutkin tulee tosi korkealle, mutta just se pukeminen/riisuminen mietityttää että kumpi on helpompi! 🙂 Kiitos kaikista vinkeistä! Reiman hanskat täytyy ostaa!

  10. Kerhotäti sanoo:

    Haalari, fleecehaalari, vikingin goret ja hait, sanoin yks lastentarhanopettaja, yhden kerhon pihalta 🙂

  11. Elina sanoo:

    Itse meinasin tytölle ostaa takin ja housut. Meillä on samanikäinen tyttö, kuin Tiara. Pientä apua tarvii vetskareidin yms kanssa joskus, mutta jos ja kun Tiarakin menee kerhoon missä ulkoillaan niin ei sillä varmaan hirveästi merkitystä ole mikä on helppo päältä pois ottaa. Yhtä lailla joutuu puvussakin vetskait laittaa 🙂 ja miksi takki+housut niin näen ne käytännöllisempinä ja pitkä ikäisempinä tällä hetkellä. Jos nyt esim polvet menisikin huonoon kuntoon yllättäen voisi ostaa uudet hosut eikä kokonaan pukua. Windfleece on meillä alla ja esim syksyä kohden jos kauppaankin mennään päiväkodin jälkeen niin on helppo ottaa vain takki pois. Ja se pitää yksinkin lämpimänä. Kengissä ottaisin kyllä ihan kunnon kumpparit ja toiseksi esim coretexit!

    • Iina sanoo:

      Sulla oli tosi hyviä pointteja! 🙂 Mäkin oon enemmän takk+housut -kannalla nyt, ja just toi että jos housut vaikka kastuu tai menee rikki niin voi vaihtaa toiset housut tai ostaa uudet tilalle, mutta takki menee silti 🙂 Kiitos vinkeistä!

  12. Jenn- sanoo:

    Popilta kannattaa ottaaa se fleecevuorellinen haalari, kun se fleecen saa sitten irti, joten keväämmällä voi käyttää ilman fleeceä. Kokeneemmät mammat on sanonut, ettei kannata laittaa windfleeceä kuoripuvun/takin alle, kun sen hengittävyys ei ole niin hyvä kuin tavallisen fleecen. Windfleece on kyllä sellaisenaan ollut meillä paljon käytössä. Ja meillä on kyllä Popin puku pysynyt tosi hyvässä kunnossa ahkerasta käytöstä huolimatta, vaikka jotkut ovat olleet laatuun tyytymättömiä, mutta itse voin suositella.

    • Iina sanoo:

      Toi on varmasti totta, että windfleece ei ole niin hyvä sinne alle, kun ei hengitä samallatavalla kuin se tavallinen! Hyvä kuulla että teillä laatu on ollut hyvä! Kiitos vinkeistä :)!!

  13. Heidi sanoo:

    Meillä on ollut aina KappAhlin Kaxs-malliston välikausihaalari, oon vaan kokenu sen parhaaks, ja sillä on pärjänny hoidossaki oikein mainiosti säällä ko säällä. Tosin hoitotäti pukee kunnon rapakeleillä päälle kurahousut, mikä ei kyllä minua ainakaan haittaa yhtään, koska säilyy sit auto puhtaana ko vetasee vaan ne kurahousut pois ko hakee hoidosta ja alla on puhdas ja kuiva puku 😉 Toki vedenpitävyydet yms ominaisuudet on tärkeät (löytyy myös tuosta kaxs-haalarista!) mutta kannattaa miettiä myös se, että haluatko maksaa yli 100 euroa kivakuosisesta puvusta, joka ei kerkeä ehkä olla kuin yhden kauden päällä, eikä sen jälkeen välttämättä enää ainakaan hyvällä hinnalla lähde kiertoon, paitsi jos koko ajan muistuttaa lastaan että älä konttaa, älä istu maassa, älä tee sitä tai tätä ettei puku mene huonoksi. Koska se hoito/kerhoulkoilu voi ainaki mun kokemuksen mukaan olla aika paljon railakkaampi jopa rauhallisella lapsella kuin entä kotona äidin kanssa ulkoilut 🙂 Kotikäyttöön ja kauppareissuille meillä on sit ollu kaksosanen ns. siistimpi puku.
    Talvihaalarit on ollu Reimatecin, ja niillä on pysytty mainiosti lämpimänä läpi talven. Oon kutonu meidän tytölle ekaksi talveksi villahaalarin, ja viime talveksi saatin sellainen lahjaksi, mutta sille ei ollu kertaakaan käyttöä edes täällä Etelä-Lapissa. Fleece-takki oli pari kertaa päällä ns. hupparin korvikkeena. Lapset on erilaisia, ja meillä on tyttö tosi lämminverinen, eikä tosiaan tarvi niiden normisisävaatteiden lisäksi enää mitään erikoisempia lisäkerroksia (paitsi tietenki villasukat! :)).
    Lenkkarit meillä on ollu Lassietecin, kestää vesilammikossa hyppimisenki ja koska jalka kasvaa ihan älytöntä vauhtia niinkuin koko lapsikin, niin hinta-laatusuhde on ollut ihan riittävä sen aikaa mitä ovat ehtineet olla käytössä ja lisäksi ne kumpparit vesikeleille (ne vähän mitä sattuu merkkiä, lapsi on saanu ite valita mitkä haluaa, eli yleensä sen hetkisen suosikkivärin perusteella on valinta tehty).
    Talvikengät on sit ollu Vikingin Gore-texit, lisäksi on ollu Kuomat kylmemmille keleille ja vuorikumpparit alku- ja lopputalven sohjokeleille. Joku sano tuossa ylempänä, että Goret riittää hyvin, ei tarvi kumppareita. Mutta kyllä mun mielestä kumpparit on edellenki parhaat vesi/rapa/sohjokeleille, koska jos ja kun Goret kastuu läpi niin ne ei niin vaan kuivukaan (kokemusta on!), saattaa mennä parikin päivää jos ei ole niitä kenkäkuivureita tms. systeemejä. Tässäkin taas se pointti, että lapsi saa leikkiä rauhassa ja pomppia niissä lätäköissä. Meillä viime keväänä oli naapurin lapsilla Vikingin Goret ulkoleikeissä jalassa ja mun lapsella hoitotädin suosituksesta vuorikumpparit, niin kyllä harmitti naapurin lapsilla ja äidillä kun koko ajan piti varoa/varotella rapakoista ja meän tyttö sai minun puolesta pompata jokaikiseen 🙂
    Pipot, kaulurit, alulakit ja hanskat/kinttaat on sit ollu vähän mitä sattuu, henkkamaukkaa, kappahlia, reimatecciä, lassieta, tuttaa ja itsetehtyä suloisessa sekamelskassa 😀
    Niin ja meillä tulee juuri vasta 3 vuotta täyttäneelle täksi vuodeksi ainakin vielä haalarit, koska se omatoiminen pukeminen ja riisuminen ja varsinki vetskari on vielä vähän hakusessa, ja hermo mennee jos ei onnistu heti, ens vuonna harkitaan jo sitä kaksiosaista jos pukeminen alkaa olemaan sujuvaa.
    Anteeksi romaanin mittaisesta kommentista 😀

    • Iina sanoo:

      Kiitos paljon vinkeistä!! Sulla tuli tosi kattavasti asiaa 🙂 Meilläkin on ollut yksi Kaxsin vk-haalari, ja se on edelleen kyllä tosi hyvässä kunnossa. Oon päätynyt ostamaan ihan hyvällä omallatunnolla noita kalliimpiakin merkkejä nyt erityisesti esikoiselle, kun menevät vielä kuitenkin käyttöön Zeldalle ja senkin jälkeen olisi kiva saada ne vielä myyntiikin 🙂 Mutta eihän se ole mikään tae se hinta että ne noin kauan kestää hyvänä!

      Ikinä en oo kieltänyt itse ainakaan tekemästä mitään sotkuista ulkovaatteissa, vaikka pulittaisin paljon (niinkuin viime vuoden mini rodinin talvihaalarista 220 euroa), niin ei se vaate ole mun katseltavaksi vaan lapsen käytettäväksi, ja saa remuta ihan niin paljon kuin haluaa! 🙂

      Noi vuorikumpparit oli tosi hyvä vinkki joita en ollut tullut edes ajatelleeksi, joten ne ehdottomasti ostoslistalle myös! Eihän ne gore-texitkään varmasti kaikkea kestä samalla tavalla kuin kumpparit :/

      Kiitos ihan hirmuisesti tosi kattavasta kommentista, tuli hyviä vinkkejä! Ihanaa syksyä teidän perheelle 🙂

  14. st.brigitten sanoo:

    Ehdottomasti välikausivaatteissa Pop on paras valinta MUTTA vanhat mallit! Uudet on aivan täyttä … verrattuna vanhoihin malleihin 🙂 Meilläkin on esikoistytöllä nyt jo neljännellä tytöllä käytössä oleva takki+housut ja on edelleen kuin uusi. Uuden mallin vaatteet imaisee likaa ja vetskarit hajoilee yms, laatu huonontunut vuosien varrella ihan mahdottomasti. Eli huutikset, tori.fit, kaverit, face-kirppikset ym. käyttöön vaan 🙂 Talviulkovaatteissa luotan Mini A Tureen. Kumppareissa en ole huomannut eroa Nokian tai halpis Cirafien tms. välillä, kumppareiksi ostankin mitä milloinkin nenän eteen sattuu. Lenkkarit on ihan tavalliset meillä, märkäkeleillä käytössä kun on kuitenkin aina kumpparit.

    Meillä on lapsilla windfleecet. Menee sekä päällystakkina että välikerrastona. Alle tietty ihoa vasten merinovillaa kylmillä keleillä. Rukkasina on ollut Jonathania, reimatecia ja popia. Ehottomasti nuista parhaimmat on olleet tähti Jonathanit. Hinnaltaan halvimmat, mutta kestivät meidän rymypekoilla parhaiten 🙂

    • Iina sanoo:

      Voi vitsit, kun mä en haluaisi siksi ostaa käytettynä Tiaralle, kun menee vielä kuitenkin Zeldallekin käyttöön :/ Mut harmi jos noissa uusissa on huonompi laatu! Blaah, tylsää! Mini-a-turesta mulla ei oo vielä kokemusta mut ne on kyllä tosi söpöjä! 🙂

      Pitääpä ostaa tollaset tähti Jonathanin hanskat myös sitten meille, meillä on saman merkin kumpparit ollut ja ne oli tosi hyvät! 🙂 Kiitos paljon vinkeistä<3

  15. Tessa sanoo:

    Ja varmaan et tulekaan löytämään vk- uutuuksia, koska niitä ei moni julkaise syksyllä uusia mallistoja kuin Po.p..

  16. Tyyne sanoo:

    Meillä neiti (jouluna 4) omaa jo niin vahvan mielipiteen, et ei suostu pitämään vauvoille tarkoitettuja (hänen mielestään) haalareita. Olisivat äitistä vaan käytännöllisemmät, kun ei selkä niissä vahingossakaan paljaana… Tosin olen itse todennut myös sen, että kaksiosaisessa puvussa ei välttämättä tarvi pestä kuin housut tietyillä säillä ja polvet vaatteissa menee aina ekana rikki. Voi joutua pesemään joka ulkoilun jälkeen. Vinkkinä siis ehkä harkintaan jopa 2 housut ja 1 takki. Ja ehdottomasti housut ns pitkällä selällä=henkseleillä. Suojaa selkää paremmin ja pysyvät jalassa paremmin. Kolmevuotiaalle kannattaa vielä hommata housut/haalari, jossa on lenkit kenkien alle (tosin taitaa olla tuossa kokoluokassa ”vakiona”). Kenkien kokoon kannattaa kans kiinnittää huomiota. Ei kannata ostaa varmuuden vuoksi liian isoja, mut villasukan olisi hyvä sopia sekä kenkään, että saappaaseen, jos ei ole vuorellisia.

    • Iina sanoo:

      Hahah voi ihana pieni neiti teillä! 😀 Toi oli hyvä mitä sanoit, että kaksiosaisessa on se hyvä puoli että ei tartte pestä kuin housut, ja on helppo vaihtaa vaan toiset housut jos ne kastuu 🙂 Eli varahousut ostoslistalle myös! Kiitos vinkeistä, kenkävinkit oli tosi hyvät myös! 🙂

  17. booberry sanoo:

    Mä oon vetänyt itse työkseni tällaisia kerhoja ja työntekijän näkökulmasta sanon, että housut ja takki on paras vaihtoehto – mahdollinen kesken kerhon ajoittuva vessakäynti nopeutuu huomattavasti! Kumisaappaiden kanssa kannattaa myös olla tarkka, jos ne ovat liian isot tai massiivisen malliset jalkaan, liikkumisesta tulee kömpelöä ja epämiellyttävää. Kasvuvaraa on toki hyvä hieman olla että menevät edes sen yhden syksyn, mutta ei liikaa jottei vaatteet pussita ja roiku niin että se häiritsee liikkumista. Tarkistaisin myös että laadukkaita hanskoja on enemmän kuin yksi pari (toisten hajotessa / kastuessa / hävitessä), jotta kädet voi pitää kuivana. Muistutan myös kypäräpiposta, ei ehkä esteettisin mutta lämmittää paljon paremmin kun pelkkä kaulahuivi ja pipo. Toivottavasti löydät mieleiset varusteet ja toivottavasti vinkeistä oli hyötyä! 🙂

    • Iina sanoo:

      Siis juurikin tuota vessakäyntiasiaa mä mietin eniten! Kun itsehän mä Tipan puen kerhoon lähtiessä, ja riisun kerhosta tullessa, eikä siellä hän muuten joudu itse pukemaan, mutta tota vessa-asiaa mietin että on varmasti nopeampaa kaksiosaisella puvulla. Kiva kuulla myös ammattilaisen mielipide tähän! 🙂 Ja hyvät myös kenkä- ja hanskavinkit, ehdottomasti tukevat kumpparit ja useammat hanskat 🙂 Vinkeistä oli tosi paljon hyötyä, kiitos hurjasti!

      • Nimetön sanoo:

        mutta tossakin on se et vaik on kaksiosainen niin esim henkselihousuissa joudut kummiskin ottaa takin pois jotta saat housut alas haalari nopeampi siinä mielessä 🙂

  18. Elina sanoo:

    Ja moni mainitsi paljaasta selästä. Mä en ole poppia suosinut niiden housumallin takia. Takeista ollaan tykätty! Meillä on ollut nyt yhden kauden ticketin housut ja varmasti tulee housut samalta merkiltä 🙂 myös reimalla taitaa olla saman mallisia korkeita housuja, mutta meidän tytön päällä ticketti on ollut parempaa (istuu paremmin hoikalle) ainakin viimekaudella, takkina meillä on reimaa, tickettiä sekä poppia. Pieniä eroja vesipilareissa taitaa olla, mutta tytön päiväkoti käytössä ovat kestäneet kaikki loistavasti! Mamma on vain katsonut mikä näyttää hyvältä ja mitkä sopii yhteen 😉 ja kuravaatteet meillä puetaan pk.ssa päälle vähänkään kosteilla keleillä. Siitä annakin pisteet vaikka käyttööhän varten vaatteet on. Eli vaikka kuinka olis vedenpitävät vaatteet niin kurikset mukaan 🙂 hanskoissa reimaa, poppia ja jonathania. Sama niissäkin, että kosteilla ja sateisilla keleillä kurarukkaset olleet päällä 🙂 ja jos on rahaa satsata takki+housut sekä puku niin tuo popin fleecevuorellinen puku on loistava! Menee meillä myös – keleillä tiettyyn asti 🙂

    • Iina sanoo:

      Kiitos paljon vinkeistä!! 🙂 Mua miellyttää toi takki+housut -yhdistelmä, ja sitten ois varahousut ja varahaalari hyvä olla myös.. Kiva kuulla että kaikki testaamanne ovat kestäneet hyvin! Kurahousut pitää ehdottomasti myös ostaa, ja kurahanskat, ne on paljon helpompi varmasti myös puhdistaa siitä kurasta, kuin kuorivaatteet 🙂 Tosi hyviä vinkkejä! 🙂

  19. Niina sanoo:

    Moi! Tuli noista Hai-saappaista mieleen kun itselläki on sellaiset niin niissähän on aika paksu pohja ja siten ne on aika raskaat kengät. Onkohan lasten malleissakin tuollainen paksu ja raskas pohja, onko niillä kiva lapsen kävellä vai hölskyykö pienessä jalassa JOS ne on raskaat?
    En siis tiedä vastausta tähän mutta kannattee selvittää ennenkuin tekee ostopäätöksen. Toki Tiara on jo ollut kävelyikäinen pidempään kuin oma 1,5-vuotias tyttö niin hänen ikäisellä ei välttämättä tarvi ottaa samoja asioita enää huomioon mitä itse otan kumppareita valitessa. Minulla ykköskriteeri onkin syksyn kumppareille, että ne eivät ole liian isot ja raskaat. Niillä pitää myös olla hyvä kävellä niin ettei joka toisella askeleella kaaduta naamalleen ja myös juoksuspurtteja pitää pystyä ottamaan 🙂

    Mielenkiinnolla jään lukemaan kommentteja vk vaatteista, niiden hommaaminen on itselläkin edessä 🙂 Laitsa ihmeessä myös kokemuksia vaatteista kunhan ne pääsevät käyttöön. Niitä on kiva lukea kun saa hyviä vinkkejä itsellekin!

    • Iina sanoo:

      Se on ihan totta että HAI-aikuisten saappaat on aika raskaat, multakin ne löytyy. Mut lasten versioissa ei mun mielestä oo ihan samalla tavalla raskas se pohja onneksi 🙂 Mutta toi on tosi hyvä pointti että pitää olla sopivan kokoiset ja kevyet kumpparit että liikkuminen on mukavaa! 🙂 Toivottavasti täältä löytyy sullekin vinkkejä ja apua täältä kommenteista, mä oon ainakin saanut tosi paljon toisten äitien vinkeistä irti!! 🙂 Ihanaa syksyä ja kiitos vinkeistä myös sinulle<3

  20. Mertsi sanoo:

    Muista myös valita sellaiset, että lapsi osaa pukea itse! Päiväkodissa vaan yks poika raukka oli aina ihan solmussa noiden Popin housujen henkselien kanssa. 😀 Ties missä ne oli milloinkin ja sitten ku se aukas ne vääristä kohdista, niin siinä me päiväkodin työntekijätkin hetken aina sormi suussa ihmeteltiin, kuinkas ne nyt menikään.. Mutta toisaalta, sitä vartenhan apu on paikalla, mutta että kuitenkin kantsii vähän katsoa, että pukeminen luonnistais lapselta itse ja esim. pissalla käyminen ois helppoa, jos yhtäkkiä ulkona hätä yllättää. Haalari on siis siinä mielessä taas huono valinta.

    • Iina sanoo:

      Haha voiei, ei saisi nauraa mutta kuulosti hauskalta kun työntekijätkin ovat housuja ihmetelleet! 😀 Siis mähän aina itse puen Tiaran ja riisun, lähtiessä ja haettaessa, mut just toi pissallakäynti ym oli mulla se mitä mietin, et kumpi siihen on helpompi, haalari vai kaksiosainen puku 🙂 Kiitos vinkeistä!!

  21. Kahden äiti sanoo:

    Mä ottaisin popin fleecevuorellisen haalarin kun siinä olisi kaikki samassa paketissa ja vuoren voisi ottaa helposti pois. Windfleeceä en laittaisi takin/haalarin alle koska se ei tosiaan hengitä hyvin ja meidän tytöt on olleet selkä hiessä jos ovat istuneet windfleecet päällä pidemmän matkan auton istuimissa. Aerotakkia ei meillä ole mutta kätevä keksintö ja sillä saisi vk-takin/haalarin menemään jo ekoilla pakkasilla. Kengistä kannatan gore-texejä joita voi pitää märemmälläkin kelillä. Saappaista voisi miettiä myös vuorellisia ”talvikumppareita” joissa jalka pysyy lämpimänä ja sopii sitten loskakeleille.

    • Iina sanoo:

      Toi on totta että se windfleece ei hengitä varmasti yhtään niin hyvin kuin muut! Aerotakkia ei varmaan siis vielä kannata edes ostaa, vaan voisi katsoa sitten syksymmällä että miten kelit kehittyy ja minkä kokoista tarvii 🙂 Gore-texit ehdottomasti hankintalistalle, mutta talvikumpparit voisi myös olla tosi hyvät! Kiitos vinkeistä :)!

  22. nnn sanoo:

    Haalaria suosittelisin minäkin vielä Tipan ikäiselle 🙂 ja mä itse olen vielä omalle kolme vuotiaalle ostanut villahaalarin ja toisena vaihtoehtona windfleece takki. Näistä sitten sään mukaan valitsen kumpi laitetaan. Gore kengät todella ovat aika tylsän näköisiä ja aina samanlaisia.. Prismassa oli ihania vuorellisia Nokian muumi kumppareita!

    • Iina sanoo:

      Kiitos muumi-kumpparivinkistä, täytyy käydä tsekkaamassa :)! Villahaalari kyllä varmaan menee isommallakin, totta 🙂 Kaikkea sitä jää itseltä ymmärtämättä kun pyörittelee päässä, onneksi on teidät ihanat lukijat jotka vinkkaatte! Ihanaa syksyä! 🙂

  23. Tiina sanoo:

    Meillä 2,5 vuotiaalla oli keväällä tämmöinen välikausi setti: popin fleecevuorellinen välikausihaalari. (On muuten huippu kun on fleece valmiina ja saa myös pois) ja sit oli viel popin kuorihousut ja takki. Haalari oli hoito käytössä ja takki/housut yhdistelmää pidettiin vähän ”parempana”.
    Oletko kurkannut eccon kenkiä? Meillä eccot on luottomerkki. Löytyy juurikin coretex kenkiä ja ulkonäkö on kiva 🙂

    • Iina sanoo:

      Meillä on yksi haalari jo varalla, tosin ilman fleecevuorta ja siksi erityisesti mietin takkia ja housuja 🙂 Eccoa ei olla muuten kurkattukaan, joten kiitos vinkistä! Mulla taisi olla niitä itsellä lapsena mutta ei oo nyt jostain syystä tullut mieleen! 🙂

  24. janette sanoo:

    Hei. Itse työskentelen lastentarhanopettajana 1-3 vuotiailla lapsilla ja ehdottomasti suosin haalaria,sillä se mahdollistaa lapselle luontaisen eri tasoissa/tavoilla liikkumisen ja leikkimisen, ryöminen ,kieriminen, selällään olo yms. Olen huomannut ,että jos lapsella on vaatteet joissa on mahdollista esim. lumen joutuminen selkään niin lapsi alkaa rajottaa tapaansa liikkua ja käyttää kehoaan. Hanskoista sanoisin vinkiksi,että niiden on hyvä olla lämpimät ,mutta sellaiset joissa lapsi pystyy tarttumaan helposti esineisiin tai vaikka uuden kaverin käteen:) Mukavia kerhohetkiä tyttärellesi ja mielestäni on kyllä todella tärkeää ja vastuullista miettiä lapsen pukeutuminen lapsen tarpeiden mukaisesti ja taata hänelle mahdollisimman mukavat edellytyksen ihanista ulkoleikeistä nauttimiseen säässä kuin säässä.

    • Iina sanoo:

      Nuokin on kyllä ehdottomasti hyviä pointteja, ja haluan todellakin että lapsi pystyy liikkumaan juuri niinkuin haluaa, vailla pelkoa kastumisesta tai lumen joutumisesta selkään. Ja tuo oli ihanasti sanottu että hanskalla pitää voida tarttua vaikka uuden kaverin käteen<3 Kiitos paljon vinkeistä ja kauniista sanoista, ja ihanaa syksyä sinulle :)!

  25. anna sanoo:

    mun mielestä vanhemmalle lapselle (yli 3-vuotiaalle) on kätevämpi vkhaalari, missä ei ole irroitettavaa fleecevuorta. Meillä on kerran ollut Popin haalari irroitettavalla vuorella tytön ollessa 1,5 v. Ja silloinkin kyllä käytin haalaria ilman sitä vuorta ja erikseen oli fleece sitten.. Mutta makuasiahan tuo. Muuten olen vielä haalarin kannalla. 4-vuotiaskin osaa päiväkodissa pukea haalarin nopeammin päälle.. Mutta kyllä takki ja housutkin on varmasti ihan ok yli 3-vuotiaalle! itse en ole käyttänyt lapsella windfleeceä. Uskon, että softshell on monikäyttöisempi. Cirafin fleecevaatteet ovat muuten hintaansa nähden mielestäni hyviä. Muita meillä ei ole tainnut ollakaan. Kannatan vkvaatteissa Ticketiä enemmin kuin Popia. Tykkään vain enemmän vaikka Popinkin ovat varmasti laadukkaita. Pikkujaloista saa ainakin laadukkaita lasten vuorellisia kumisaappaita!

    • anna sanoo:

      niin ja vielä, kun syksyllä ei tosiaan julkaista vk-vaatteita niin kannattaa hyödyntää mm. Huutis ja facebookkirpparit 🙂

    • Iina sanoo:

      Softshelliä mä en ole tullutkaan vielä miettineeksi, näitä teknisiä vaatteita on niin paljon erilaisia että menee pää ihan pyörälle! 😀 Hyviä vinkkejä sinullakin! Mä en oo Ticketiä vielä ostanut, kun ne tuntuu jotenkin vähän löysiltä ja pussimaisilta, vaikka olenkin kuullut että niissä on hyvä laatu ja tykkään itsekin niiden kuoseista! 🙂 Kiitos paljon vinkeistä, pitää ehdottomasti tsekata toi Pikkujalat! Ja mukavaa syksyä 🙂

  26. Mira sanoo:

    Heippa, päiväkodissa pienten ryhmässä työskentelevänä voisin sanoa, että vielä kolmivuotiaalle haalari. Se on helpompi lapsen itse pukea päälle ja tarvittaessa aikuisen auttaakin ja kuten aikaisemminkin on sanottu, lapsi pystyy paremmin liikuskelemaan. 🙂
    Haalarin alle ei ole niin väliä onko fleecehaalari vai erilliset takki ja housut, windfleece kuulostaa kyllä hyvältä ja monikäyttöiseltä. Kengiksi suosittelen myös vesikeleille kunnon gore-tex-kenkiä. Kumisaappaiden pitää meinaan olla juuri oikean kokoiset, jotta niillä on hyvä kävellä. Monilla lapsilla usein näkee liian isoja saappaita, jotka lompsuvat kävellessä ja lapsi ei välttämättä sen takia esimerkiksi tykkää juoksennella. Ja tosiaan, niinkuin varmaan itsestään selvää, kannattaa olla toiset kengät ja hanskat yms aina mukana kerhossa 🙂

    • Iina sanoo:

      Moikka! Kiva saada ammattilaisen näkökulmaa! Kumpparit on tosiaan isot lompsottimet usein, pitää siis olla tarkkana että ostaa sopivan kevyet ja mukavat, ja sopivan kokoiset 🙂 Pitää ehdottomasti olla myös varavarusteet! Kiitos vinkeistä ja mukavaa syksyä 🙂

  27. tintti sanoo:

    Kysyppä popista myös lämpökerrastoja! Merinovilla on paras ja ohut eikä näinollen tee liikkumisesta kankeaa mitä silloin jos on monta paksua kerrosta vaattrita. Tepsut on lämpimät, aitoa lampaanvillaa. Merinovillasta on myös kypärämyssyjä ym.

  28. Minä sanoo:

    Tarhatädin näkökulmasta ehdottomasti haalari. Helppo lapsen pukea ja riisua itse, ja liikkuminen helpompaa.:)

  29. vk asut sanoo:

    Heippa! 🙂 lasten kanssa työskentely on avannut silmiä hyvin lasten pukeutumiseen vaikka itsellä ei pikkuisia olekkaan. 🙂 ehdottomasti haalari on osoittautunut helpommaksi lapsenkin kannalta. Helpompi pukea päälle lapsen itsekkin eikä pääse kylmä herra purasemaan 🙂 tosi suosittuja väliasuja puvun alle on kevyemmät villa/gollege puvut 🙂 kun lapsi itse pukee niin erilliset housut eivät jää monelle mutkalle vaikka tietenkin lasta autetaan mutta monet haluavat itse pukea 🙂 kengissä vastaan on tullut paljon juuri kuvan mukaisia gore-texin kenkiä. Myös reiman ja ticket vaatteet kannattaa katsoa!:) nekin ovat suosittuja ja hyväksi todettuja 🙂
    Ihanaa alkavaa uutta viikkoa teille!

    • Iina sanoo:

      Moikka! Kiva että tulit vinkkaamaan 🙂 Reimasta meillä on kokemusta, ticketistä ei vielä. Tuokin on varmasti totta että ihan perus college-puku riittää alle vielä syksyllä, loppusyksystä sitten lämpimämpiä kerroksia 🙂 Ihanaa viikoa sinullekin ja kiitos vinkeistä!

  30. sissi sanoo:

    Kumppareiksi ehdottomasti crocsin kumpparit! Ovat ihanan kevyet ja kivan malliset 🙂

  31. Mä voin myöntää olevani hiukan ulkovaatehifistelijä, tai vähintään tosi tarkka, mitä tulee vaatteiden teknillisiin ominaisuuksiin. Meillä on Måndelssonille syksyksi popin kuorihaalari, jonka alle meillä on varattuna kaksiosainen villa-asu, isoäitini vastaa tästä puolesta ♥, ihan siitäkin syystä, että pyrin välttämään fleeceä mahdollisimman pitkälle ympäristösyistä. Haalari ehdottomasti siitä syystä, että näin pienet tuppaa vielä römyämään tai makoilemaan pihalla jos sellaisen idean saa.. 😀 Windfleeceä mäkään en laittaisi haalarin alle, koska kyllä laadukas haalari pitää tuulen pois iholta. Meillä on myös hyväksi ja oleelliseksi osaksi havaittu perus kollaripaidat ja popin pitkät kalsarit, joiden kanssa voi pelailla vaatekerrosten kanssa ennen kuin varsinaista 2-kerrosta käytetään haalarin alla.

    Meillä onkin sitten tykätty panostaa laajasti myös hanska ja pipo -osastolle niin, että joka säälle löytyy varmasti jotain. Måndelssonilla löytyy nyt välikauteen kolmea eri paksuutta pipoa, ohuet lapaset, vedenpitävät vk-hanskat ja niiden alle loppusyksyyn/alkutalveen ihan maailman parhaat ruskovillan lapaset! Niillä saa myös lisää lämpöä toppahanskoihin, jos pakkanen sattuisi kovenemaan talvella, eikä ne ole menneet miksikään edes parin vuoden käytössä. Ihan huiput! Måndelssonin vanhat menee nyt kolmatta vuotta käytössä perintönä pikkusiskolle ja Måndelssonille haetaan uudet isompaa kokoa. Meillä on Måndelssonille myös ruskovillan kypäräpipo joka istuu paremmin kuin mikään muu kokeilemamme kypäräpipo. Laitetaan normaalin pipon alle jos on tuulinen sää. Mulla on joku kammo niskaviimasta… 😀

    Kenkäpuolella me ollaan luotettu aina vikingin goreihin ja tänään näin ainakin stockalla ihan kivat musta-keltaiset goret. Hinta vain kirpaisee… 😀 Goret on hyvät kostealla säällä, mutta kovemmalla sateella tai lätäkköleikeissä ne eivät pidä, eli kumpparit on tottakai pakolliset. Kumppareina meiltä löytyy nyt ensimmäistä kertaa sekä vuorettomat että vuorelliset. Pienemmällä lapsella ei olla tarvittu niin laajaa varustautumista. Ollaan myös pärjätty yksi kausi hyvin ilman goreja, mutta kyllä mä silloin kaipasin vähän sitä goreille tyypillistä hieman korkeampaa vartta, joka esti nilkan vilkkumisen. Nyt syksyllä taidamme etsiä ainakin sitten syksyn loppupäähän goret, kun päiväkodissa ei voi olla itse jatkuvasti vahtimassa toisen nilkkoja. (Kuulostanpa mä hysteeriseltä, haha!)

    Mitähän vielä… Kurahousut olen laittanut lapselle äklösäällä, oli haalari kuinka vedenpitävä tahansa, koska ne on miljoona kertaa helpompi huuhdella puhtaaksi kuin haalari 😀 Nyt en enää keksi muuta

    • Iina sanoo:

      Huh miten paljon infoa, kiitos!!<3 Mä oon vähän huomannutkin että sä panostat ulkovaatteisiin täysillä, ja ehkä vähän odotinkin että sulta sais tosi hyviä vinkkejä 😉

      Tuo hanska- ja pipo-osasto on tosi tärkeä, niitä pitää olla joka säälle sopivat, tai mielellään kahdet että voi vaihtaa kuiviin jos toiset kastuu tai likastuu liikaa 🙂 Kypäräpipo on kyllä hyväksi havaittu, vaikka ei mikään maailmankaikkeuden kaunein vaatekappale olekaan 😀

      Mä maksaisin vaikka tuplahinnan jos löytyisi kivan näköiset Gore-texit jotka olisivat vain mustat, ei mitään muita värejä 😀 Mutta ei tunnu löytyvän vaikka joka kaupan koluaisi! Musta ja neonvärit sopii pojalle tosi hyvin, mutta meidän neidin nyt jo ostettuihin vk-vaatteisiin ei vaan mätsää mitenkään päin, kuten ei myöskään nuo violetit ja pinkit 😀 Ihana nilkkojen vahtija oot! 😀

      Kurahousut lisään ostoslistaan, se on niin totta että ne on varmasti tuhat kertaa helpompi puhdistaa kuin kuorivaatteet :)! Kiitos huippuvinkeistä, oot paras!<3

  32. ei enää po.pin vaatteita meille.. sanoo:

    Itse ostin viime keväänä po.pin välikausihousut ja hanskat pojalle ja olin molempiin todella pettynyt. Housujen saumat ratkeilivat jo ennen ensimmäistä pesua, hanskat olivat kylmät ja muutaman pesun jälkeen heijastin osat repsottivat, vaikka pesuohjeita noudatin.. Monelta tutulta olen kuullut myös paljon kommentteja po.pin vaatteiden epätasaiseen laatuun liittyen.. Toivottavasti löytyy teidän tarpeille sopivat vaatteet, jotka eivät ole yhtä huonoa laatua kuin meille sattuneet.

    • Iina sanoo:

      Ompa harmillista! Me oltiin jo ostettu Popilta nyt vk-vaatteet ennenkuin luin tämän 🙁 Mutta täytyy toivoa että tän syksyn mallit olisivat sitten taas parempaa laatua!

  33. Inkeri sanoo:

    Päiväkodin työntekijänä en suosittele noita Popin henkselihousuja. Meillä vasta isommat saa ne puettua itse oikein päälle, pienemmillä menee lähes aina henkselit solmuun ja irtoilee, kun yrittävät niitä pukea. Myös nuo Popin takit irrotettavalla fleecellä olemme kokeneet hankaliksi, kun se fleece-hiha irtoaa takin hihasta riisuttaessa tosi helposti ja takki on yhtä mykkyrää. Haalaria suosittelen ehdottomasti tuon ikäiselle, lapsesta on mukavaa, kun onnistuu itse pukemisessa, eikä aina tarvitse apua. Kengiksi kannattaa välita Gore-Texit, vaikka ne ei omaa silmää miellyttäisikään. Tärkeintähän on, että lapsella on kuivat jalat. Sadesäällä kumpparit ja villasukat, Crocksilla on kevyitä kumppareita.

    • Iina sanoo:

      Gore-texit ollaan valitsemassa vaikka ei löytyisikään kivan näköisiä, siitähän mä juuri tuossa postauksessakin kirjoitin että en missään nimessä halua lasten joutuvan kertaakaan palelemaan tai kokemaan muuten epämukavaksi oloaan ulkovaatteissa :). Mä en oo sellaisia irrotettavalla fleece-vuorella varustettuja takkea vielä miettinytkään, mutta hyvä tietää etteivät ole niin käteviä mitä luulisi. Kiitos vinkeistä 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.