Mitä tehdä kun syysmasennus meinaa iskeä?

22.09.2014

Tänään on ollut sellainen päivä, että miljoona asiaa on tuntunut kaatuvan niskaan, ja oli vaikeaa saada kiinni mistä aloittaisi.  Aamulla ensimmäisen kerran (vahingossa herättyäni) tosiaan luulin, etenkin ikkunasta jäätävää tihkusadetta hetken tuijotettuani, että tästä päivästä tulee ihan pannukakku.

Mutta niin ei sitten käynytkään.

Mä onneksi nukahdin vielä uudelleen, ja tihkusateen sijaan mua tuijotti ensimmäistä kertaa silmät avattuani maailman iloisin puolitoistavuotias, joka hymyili leveää hymyä ja sanoi mulle ”heeeeeei”. Otto oli nostanut Zeldan mun viereen, kun hän oli herännyt, ja me vietettiin Zeldan kanssa ihana puolituntinen vierekkäin makoillen, höpötellen ja pupupehmoleluilla leikkien. Zelda ei ole varmaan ikinä liikkumaan opittuaan pysynyt noin kauaa paikoillaan, ellei flunssaa lasketa, joten oli maailman ihaninta viettää hetki aikaa ihan kahdestaan.

1168455_590299447759304_1698943189_nTiara heräsi sitten puoli tuntia myöhemmin, ja mä päätin että vaikka tehtävää on paljon, mä selviän. Keitin meille kaikille puuron, se ei ollut kyllä kovin hyvää koska meillä ei ollut mitään hyvää sen kanssa syötäväksi (yksi niistä niskaan kaatuvista asioista, juhlatarjoiluita varten tyhjennetyt kaapit ja niiden täyttäminen), mutta sain mä sen sentään syötyä. Aamupala on kyllä ehdoton juttu jos haluaa päivän alkavan mukavasti!

Leikittiin lasten kanssa legoilla, piirreltiin piirtotaululla, ja aamupäivällä sitten tytöt lähtivät ulos mummunsa kanssa leikkimään, postiin ja ostamaan lounastarpeet, ja mä sain keskittyä hetken aikaa tekemään töitä ihan rauhassa. Tartuin vaan kiinni jostain, ja aloin tekemään. Aikaa siinä tosiaan meni, mutta nyt olo on niin paljon helpottuneempi. En olekaan enää jäljessä, vaan enemmän aikataulussa kuin moneen viikkoon! Zeldan päiväuniaikaan sain treenattua, ja treenit sujuivat hyvin uusissa vaatteissa, jotka sain tänään.

10711245_10203890390514468_1993155441_nTreenin jälkeinen suihku raikasti olon, ja sitten lähdinkin talsimaan toiseen suihkuun, siihen jäätävään, kunnon vesisateeksi muuttuneeseen säähän, ja kohti kauppaa. Sain tehtyä Oton kanssa kunnon ruokaostokset koko viikoksi, ettei tarvitse ainakaan kauppakasseja raahata enää vesisateessa toista kertaa tälle viikolle. Kotimatka taitettiin bussilla, mikä olikin hauska juttu, sillä tänään autottoman päivän kunniaksi bussissa jaettiin karkkeja, ja meitä viihdytti hurjan viiden minuutin matkan ajan opas joka kertoi asuinalueestamme hauskoja knoppitietoja, ihan kuin oltaisiin oltu paremmallakin kiertoajelulla.

10705002_10203890393914553_762105763_nKiertoajelun jälkeen tein kana-vuohenjuustopastaa joka maistui lapsille niin että pyysivät vielä lisääkin, ja ruuan jälkeen otettiin Tiaran synttärilahjaksi saama tyynyliina-tekstiilitussisetti esiin, ja koristeltiin vähän tyynyliinoja. Zelda ei oikein vielä händlännyt tekstiilitusseja, mutta ei se mitään, hän piirteli sitten puukynillä, ja me muut koristeltiin tyynyliinoja. Se oli yllättävän hauskaa puuhaa, vielä kun vaan saisi aikaiseksi silitettyä nuo tyynyliinat! Siinäpä puhdetta huomisellekin.

10707168_829248967126802_1585606673_nAi mitäkö tehdä kun syysmasennus meinaa iskeä?

  • Syö aamupala. Vaikka kaapissa ei olisi kuin näkkäriä tai puuroa ilman kavereita, syö. Päivä lähtee paremmin käyntiin kehnommallakin aamupalalla, kuin kokonaan ilman.
  • Jos sinulla on lapsi, kutita sitä tai kerro sille hauska juttu. Lapsen hymy tai käkättävä nauru piristää pahimmankin aallonpohjahetken. Puolisokin käy hätätapauksessa, tai kissa tai koira. Jos ei ketään ole kotona, käytä whatsappia, tai keksi tyhmin hashtag mitä mieleesi tulee, ja katso mitä sillä löytyy instagramista.
  • Liiku, ja käy suihkussa! Treenin jälkeen olo on aina euforinen, vaikka ensin ei välttämättä tekisi ollenkaan mieli tehdä neljääkymmentä dippipunnerrusta, kahteen kertaan, osana kahdeksan liikkeen sarjaa, tai lähteä lenkille vesisateeseen.
  • Jos tehtävää on paljon, ja mitään ei huvittaisi tehdä, aloita edes jostain. Usein mulla tyssää siihen, kun mietin mistä aloittaisin, mikä olisi fiksuinta, miten priorisoisin nyt kaiken oikein. Se että aloittaa ihan mistä tahansa, edes sieltä jostain, saa hommat rullaamaan, ja ekan homman jälkeen saa tehtyä loputkin. Se että aloittaa tekemisen, on aina parempi kuin se että pähkäilee eikä saa mitään aikaiseksi, olkoonkin että hommat eivät menisi välttämättä tärkeysjärjestyksessä.
  • Käy ulkona, vaikka siellä sataisi ja olisi kylmä tuuli. Ulkoilma piristää aina, jos ei itse ulkoilu, niin ainakin se että pääsee sitten takaisin sisälle lämpimään!
  • Tee jotain, missä voit laittaa aivot narikkaan hetkeksi. Mulle se oli muumipeikon töhertämistä tyynyliinaan, siinä ei paljoa muuta mietitty kuin muumin pyllyn kaarta.
  • Jos kaikki muut keinot on jo käytetty, ja vieläkin vähän masentaa, voit aina alkaa jouluhulluksi, niinkuin mä olen! Voitteko uskoa, että jouluun on enää kolme kuukautta ja kaksi päivää, tässähän alkaa olla jo kiire koriste-, lahja- ja menusuunnittelun kanssa! Ihanaa <3

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille, ei masennuta viikon mukana alkaneesta syksyn harmaudesta, vaan ollaan yhtä makeita kuin kesälläkin!


12 Responses to “Mitä tehdä kun syysmasennus meinaa iskeä?”

  1. Näinhän se on, että enemmän vielä masentaa se, jos ei tee mitään vaan jää vain masistelemaan. Hienot tyynyliinat saitte aikaiseksi, toi on kyllä tosi kiva idea! Ja surkealla ilmalla ulkoilun motivaatiota mulle lisää kanssa kummasti se, jos lupaan itselleni vaikka lämpimän kaakaon kotiin tullessa. 🙂

    • Iina sanoo:

      No nimenomaan, helpommalla pääsee kun vaan tarttuu hommiin! 😀 Kiitoksia paljon, oli kyllä hauskaa väkertää niitä! 🙂 Ja tosiaan, se kuuma kaakao kyllä houkuttelee, otettiin vähän inspistä sun kommentista ja keitettiin tänään kaakaot metsälenkin päätteeksi 🙂

  2. Laura. sanoo:

    Oi kana-vuohenjuustopasta kuulostaa hyvältä! olisko sulla ohjetta? 🙂

    • Iina sanoo:

      Ison satsin ohje: 600g kanasuikaleita, 1prk Mutti-basilikatomaattimurskaa, kourallinen Grana Padano -raastetta (esim. Pirkka), 2 porkkanaa, 1 sipuli, 2 valkosipulin kynttä, 1pkt vuohenjuustoa pilkottuna, ja lisäksi mustapippuria, ripaus suolaa, ja yrttimausteita. Niin ja tietty pastaa, reippaasti!

      Sitten vaan keitetään pastat, paistetaan ja maustetaan kanat, raastetaan porkkanat ja pilkotaan sipulit, ja heitetään pannulle, siihen sekaan tomaattimurska ja grana padano-raaste, ja lisää mausteita, ja ihan lopuksi pilkotut vuohenjuustot.

      Se on kyllä tosi hyvää :)!

  3. marsa sanoo:

    Tuli vähän tyhmä olo, kun suu ammollani tuijotin tota muumityynyliinaa ja mietin että miten Tiara on osannu piirtää noin hienosti muumeja ja etten itsekään varmaan osaisi noin hienoa kuvaa tyynyliinaan piirustaa… Sitten huomasin kurkata taiteilijan nimen alanurkasta, hah. Vaikka tietenkin Tiaran itsetekemä tyynyliinataideteoskin on kovin hieno :)♡

  4. HP sanoo:

    Hei, kommentoin jo aiemmin samaan aiheeseen liittyen:) voisitko kiltti ihana Iina lukea seuraavan fb-päivityksen: https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=10203421760359416&id=1074587648

    Olisi siis äärimmäisen tärkeää että kansalaisaloite saataisi läpi! Voisitko Sinä auttaa projektia eteenpäin, blogisi tavoittaa niin paljon nykyisiä ja tulevia perheitä! Kiitos!

    • Iina sanoo:

      Hei ihanaa että kommentoit! Mä just tänään mietin aihetta, ja ajattelin että kirjoitan, mutta en löytänyt sun vanhaa kommenttia! Mä otan aiheen esille ehdottomasti tällä viikolla! 🙂 kiitos kun kommentoit uudelleen!

  5. Nimetön sanoo:

    Hah, listan viimeinen kohta on paras 😀 Minulla on joulukortteja jo pari tehtynä, ja pikkujoulut suunnittelussa 😀

  6. Laura sanoo:

    Näistä sun nykyisistä postauksista tulee syysmasennus!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.