Kuinka auttaa surevaa kolmivuotiasta?

05.10.2014

Äidin Mörkö-koiran kuolemasta on jo reilu kuukausi aikaa, ja oma suru on helpottanut. Asian on pystynyt käsittelemään, ja vaikka välillä iskee kova ikävä, sitä tietää että koiralla on nyt parempi olla, eikä ollut vaihtoehtoja. Erityisen paha ikävä mulle iski kun löysin Mörkön vauvakirjan pari viikkoa sitten, ja siellä oli tupsu koiraherran pentukarvaa. Sitä paijasin ja kyyneleet kihosivat silmänurkkiin. Kyllä se suru ottaa koville, vaikka osaakin käsitellä. Surun kanssa kuitenkin pärjää, eikä se ole enää jatkuvasti mielessä.

IMG_7267xMutta mitäs sitten kun kyseessä on kolmevuotias, jolle kuolema on täysin absurdi asia? Kolmevuotias, joka ei kykene ymmärtämään, minne koira on kadonnut, ja miksei se voi tulla enää koskaan takaisin. Meneekö mummukin sinne samaan paikkaan, eikä tule enää koskaan? Hänelle mummu ja Mörkö olivat paketti, ne kuuluivat yhteen, ja oli itsestäänselvyys että junalla meille köröttelevät mummu ja Mörkö, aina. Vaikka hän tiesi että Mörkö oli sairas, ja vaikka ollaan monta kertaa kerrottu mitä on tapahtunut, ja yritetty kertoa ikätasoon sopivalla tavalla, voin vain kuvitella miten vaikeaa tätä koko asiaa on ymmärtää.

IMG_7263xEi kulu päivääkään, etteikö hän muistaisi sanoa, että Mörkö on siellä taivaassa, ja häntä surettaa ja itkettää kun ei näe enää Mörköä. Aina jos kävellään yhden puiston ohi, hän muistaa kertoa kuinka he aina leikkivät siellä mummun ja siskon ja Mörkön kanssa. Hän etsii Mörkön valokuvia, pyytää näyttämään niitä puhelimesta, ja leikkii Mörkön vanhoilla leluilla. Vaikka hän on pääosin iloinen, nauravainen ja kertoo paljon positiivisia tunteita, hän on siitä elokuisesta päivästä asti ollut paljon itkuherkempi kuin aiemmin, ja asia tosiaan pyörii edelleen mielessä päivittäin.

IMG_7269xEilen kun mun äiti lähti Ouluun takaisin, iski tyttärellemme hätä. Viimeksi meiltä lähtivät vielä mummu ja Mörkö, ja sitten takaisin tulikin pelkkä mummu. Tuleeko mummukaan enää takaisin tämän kerran jälkeen? No tulee, me vakuuteltiin. Juteltiin pitkät pätkät, lohduteltiin ja vakuuteltiin, mutta uni ei vain meinannut yöllä tulla, itketti vain. Aamulla sitten helpotti, kun sai soittaa mummulle, ja kuulla että siellä hän on omassa kodissa, ja on käynyt ajamassa pyörällä kauppaan.

IMG_7276xMeillä onneksi on huomenna neuvola, ja toivon että saadaan sieltä apua tämän asian käsittelyyn. Olen myös siitä helpottunut että kolmevuotiaamme osaa kertoa itse silloin kun surettaa, ja edes yrittää käsitellä asiaa, ettei se jää vaivaamaan käsittelemättömänä taakkana hamaan tulevaisuuteen asti. Haluan vain löytää oikeat keinot auttaa ja tukea.

IMG_7281xTiedän ettei hän unohda Mörköä koskaan, ja musta on ihanaa että he saivat tuntea edes kolmen vuoden ajan, mutta pienen suru tuntuu itsestäkin hirveän raskaalta. En haluaisi että meidän tytöt ikinä joutuisivat kokemaan surua, kuten ei varmaan kukaan vanhempi haluaisi omien lastensa kohdalla. Tietenkin elämän realiteetit täytyy ottaa huomioon, surukin kuuluu elämään. Mutta silti, tuntuu niin pahalta toisen puolesta, en halua että tämä asia varjostaa muuten niin iloisen ja onnellisen tyttäremme päiviä tai öitä enää. Toivottavasti neuvolassa osataan kertoa enemmän!

Onko teillä mielessä mitään hyvää kirjaa tai satua joka voisi auttaa käsittelemään asiaa? Oletteko itse olleet samassa, ikävässä tilanteessa? Miten olette auttaneet lasta surun yli?


41 Responses to “Kuinka auttaa surevaa kolmivuotiasta?”

  1. Avatar mamma11 sanoo:

    minun pojaltani kuoli isä reilu puolivuotta sitten poika täyttää tammikuussa 4 joka pv asiasta puhutaan lapsi käsittelee asiaa omalla tavallaan pitää vain itse olla reipas ja antaa lapsen puhua asiasta ja vannoa ettei joku muu ”esim teidän tapauksessa mummo” jätä häntä eikä kukaan muukaan ja että mörkö kattelee taivaasta ja sielä on hyvä olla…meillä mietitään myös sitä kuinka isi pärjää taivaassa ukon ilmalla mutta siihen riittää vain vastaus ”ei isillä ole hätää” kovasti on myös ajan mittaan tullut mukaan kaikkia asioita joilla poika lentäisi isin luo mm ostetetaan paljon ilmapalloja voin lentää isin luo mutta siihenkin vastau ”ei me voida lentää sinne mutta isi katsoo meitä sieltä” riittää mahd.selkeitä ja yksinkertasia vastauksia ja paljon aikaa ! zemppiä

    • Iina Iina sanoo:

      Voi pientä <3 Voimia teillekin! Pienet ovat niin kovia pohtimaan asioita, ja on vaikeaa just miettiä että mitä niihin pohdintoihin kannattaa vastata, että pelko ja suru helpottaisi :( <3

  2. Avatar jeanette sanoo:

    Menetin itse pienenä tyttönä rakkaan lemmikin, silloin äitini valitsi taivaalta tähden ja sanoi että siellä se Essi hauva katsoo meitä ja suojelee, niinkuin hän eläessään teki myös. Tämä auttoi minua surussani ja vieläkin tänä päivänä, 23 vuotiaana niin aina kun minua surettaa tai kaipaan suojelusta ja apua, etsin taivaalta Essi tähden ja juttelen sille. Auttaa kummasti vieläkin yhtä paljon kun silloin vuosia sitten :)

    • Iina Iina sanoo:

      Voi miten kauniisti ajateltu <3 Ihana sun äiti! Tätä voisi miettiä :) Kiitos kun jaoit oman kokemuksesi!

  3. Avatar A sanoo:

    Kokeilkaapa jos kirjastosta löytyisi kirja Myyrän jäähyväiset. Sitä olen itse päiväkodissa käyttänyt yksittäisten lasten kanssa, kun perhe on kohdannut suuren surun.

  4. Avatar Kaisla sanoo:

    Muistan vieläki, kun meidän pystykorva Jesse piti lopettaa. Olin sillon eskarissa ja kun tulin kotiin, niin ei tullu Jesse vastaan ovelle. Äiti istutti mut sohvalle ja kerto, että Jesse on menny juoksemaan kilpaa muiden koirien kanssa pilvien päälle. Ihmettelin sitä sit aikani ja tajusin aika myöhään, että Jesse ei enää takaisin tule. Kyllä surin sitä kauan ja Jessestä puhuminen sai mut huutoitkuun. Ei siitä rehellisesti sanottuna koskaan yli pääse. Pitää vaan ajatella niitä hyvä muistoja ja ajatella positiivisesti. Muistan kyllä, että mua helpotti ajatus siitä ettei Jesse ole yksin – vaan muiden koirien kanssa ja sillä on hyvä olo.

    Toivottavasti Tipan olo helpottuu ja pusuja sinne♡

    • Iina Iina sanoo:

      Voi Kaisla rakas sua <3 Mulla oli kans meidän mummun ja papan koira Benji, joka kuoli kun olin sen 6v, ja muakin se itketti ihan hulluna silloin. Kiitos murunen ja pusuja sinnekin, ikävä<3

  5. Avatar A sanoo:

    Muisti petti, piti tarkistaa kirjahyllystä. Mäyrän jäähyväislahjat on kirjan nimi.

  6. Avatar raaraaraa sanoo:

    Täällä meillä on kirjastossa ihan erikseen lastenosastolla kirjat, jotka käsittelee vaikeita asioita. Kannattaa kysyä suoraan vaikka ”kirjastotätiltä” niin osaa neuvoa tarkemmin. Yleensä niissä on lopussa vanhemmille oma osio kirjan lopussa, missä on neuvoja/vinkkejä.

    Voimia sinne <3

  7. Avatar kaisla sanoo:

    Voi pientä! :( Toivottavasti olette kaikki paremmalla mielellä pian! :)

  8. Avatar Amanda sanoo:

    Tsemppiä Tipalle ♥ Ja sulle ja muillekin totta kai myös! Toivottavasti neuvolassa osataan antaa neuvoja asian suhteen. Mä itse koen äidin kaikkein tärkeimpänä tukena, munhan koira kans kuoli muutama päivä Mörön jälkeen. Äskenkin soitin äidille puolen tunnin puhelun ja itkin ikävääni. Koira on edelleen mielessä lähestulkoon ympäri vuorokauden ja itkuja tulee edelleen se pari kertaa joka päivä. :(

    • Iina Iina sanoo:

      Kiitos paljon <3 Ihanaa että sulla on äiti tukena suuressa surussa! Paljon voimia myös sinne<3

  9. Avatar Piitu sanoo:

    Meillä oli kotona lapsena useampia hevosia, kissoja, koiria, kaneja ja lampaita, ja muistan vieläkin sen tyhjyyden tunteen, kun lemmikki oli vain poissa ja ei jotenkin voinut käsittää mihin se meni.
    Meille äiti muistaakseni kuitenkin selitti, että kaikkien lemmikkien pitää mennä seuraavaan paikkaan, eli taivaaseen, jossa ne vuorostaan ilostuttaa ja leikittää toisia eläimiä, jotka siellä on jo odottamassa. Äiti myös selitti että niihin ei enää satu ikinä ja ne saavat siellä niin paljon ruokaa ja ulkoilua ja hoitoa kuin ikinä haluavat. Tällä ainakin itse koen selvinneeni ihan hyvin lemmikkien poismenosta ja jopa siitä että joskus vahingossa näin hevosen lopetuksen aika pienenä. Toki paljon kuitenkin varmaan auttoi se, että perheessä oli myös muita lemmikeitä, ja äiti sanoi että meidän ihmisten täytyy nyt keskittyä niistä huolehtimiseen niin pitkään kuin ne on meidän luona. Ja muistan kyllä elävästi, kuinka rakkaan Romi-koiran hautajaisten jälkeen halusin antaa muille koirille vähän enemmän ruokaa, ettei ne haluaisi koskaan mennä pois :D Ja ei minusta tiettyyn lemmikkiin liittyviä paikkoja ja esineitä voi tai tarvitse koskaan unohtaa, kyllä minä vielä nyt 20 vuotta myöhemminkin tietyssä kohtaa meren rannalla muistelen aina Romi-koiraa, joka rakasti meressä uimista yli kaiken.

    • Iina Iina sanoo:

      Kiitos kun jaoit omat kokemuksesi <3 Ihanasti on kerrottu teille asiasta! Se tosiaan varmasti auttaisi jos olisi muita lemmikkejä joihin keskittää ajatuksia, tällä hetkellä vastaan kävelevät koirat tai telkkarissa näkyvät koirat nostavat aina pintaan vain tunteita ja kysymyksiä Mörkö-koirasta :( <3 Ei tarvitse unohtaa, on ihanaa että ne hyvät muistot säilyvät läpi elämän!

  10. Avatar V sanoo:

    http://www.ylojarvi.fi/site/assets/wp-content/uploads/sites/100/5789/krisu-paketti_valmis.pdf Tuolla on lopussa listattu surua ja kuolemaa käsitteleviä kirjoja, joita voi lasten kanssa käsitellä. Tsemppiä teille surun kanssa!

  11. Avatar pippi sanoo:

    Voi Tiaraa :( Mutta kyllä suru toivottavasti ajan kanssa helpottaa! Itse olin 6-vuotias kun meidän mummon ja papan koira kuoli… Kun äiti tuli kertomaan että se koira on kuollut niin sen ikäisenä jo tajusin mitä se tarkoittaa, tai ainakin tajusin että sitä koiraa ei enää ole mummolassa eikä se tule enää ikinä takaisin… :( Mutta Tiara on vielä niin pieni että varmasti tosi vaikea ymmärtää… Luulen kyllä että joku kirja voisi oikeasti auttaa. Bongasin tuolta aiemmin laitetusta linkistä tälläisen: ”Wahl, M. 1989. Vaarin Laika. – koira sairastuu ja se joudutaan viemään eläinlääkäriin piikille, pitkä tarina, helppo kuunnella, realistinen, koskettava tarina.”

    • Iina Iina sanoo:

      Mä olin kans 6v kun meidän mummon ja papan koira kuoli, ja sama juttu että tajusin kyllä :/ MUtta 3v on niin pikkunen joo että on hankalaa sanoa kuinka paljon hän tästä ymmärtää! Kiitos kirjavinkistä, pitää tutustua tohon, kuulostaa kyllä hyvältä.

  12. Avatar Nimetön sanoo:

    Hienoa, että teillä puhutaan kuolema-aiheesta avoimesti. On tärkeää muistaa, että lapsi käsittelee asiaa omalla ajallaan ja tavallaan ja kaipaa aikuista vierelle tueksi ja pohtimaan mielessä herääviä kysymyksiä. Lapsen surua voisi ajatella ikäänkuin spiraalina; Sitä mukaa kun lapsi kasvaa ja kehittyy, ymmärrys kuolemasta syvenee ja suru saa uusia muotoja ja tuo uusia ajatuksia.

    Tuija Holm on tehnyt lapsille ja varhaisnuorille oman surutyökirjan. Kirja sisältää erlaisia kysymyksiä, piirtämis- ja värittämistehtäviä (esim. Väritä tähän miltä sinusta tuntuu ). Kirjasta saa ainakin hyviä ideoita. Kirja on Minun suruni – Surutyökirja lapsille ja varhaisnuorille.

    Ihan sitten sulle itsellesi jos kiinnostaa, niin lainaapa kirjastosta Elisabeth Cleven kirjoittama kirja Pidä isää kädestä. Kirja kertoo kaksivuotiaan Victorin surusta ja siitä, kun lapsi suree ilman sanoja ja siihen tarvittavia välineitä.

    On mahtavaa, että puhut asiasta avoimesti ja toivottavasti muut saavat mallia siitä, että lapsi tulisi ottaa suruun mukaan avoimesti ja kysymyksiä pohditaan yhdessä. Edelleen liian usein huomaa ja kuulee, että lapsen suru jää unholaan, koska ajatellaan että ”Kyllä se lapsi sopeutuu nopeasti”.

    Paljon tsemppi!

    • Iina Iina sanoo:

      Kiitos paljon tosi hyvistä vinkeistä! Toi surutyökirja kuulostaa sellaiselta, että voisi oikeasti auttaa meidän pientä, kun hän tykkää just muutenkin tehdä erilaisia tehtäviä. Ja musta olisi mielenkiintoista lukea tuo sun vinkkaamasi kirja. Mä en ikinä jättäisi meidän lapsia yksin surun kanssa, kun tiedän omastakin lapsuudesta miten raastavaa se voi olla kun kohtaa surua. Vaikka lapset ovat vielä pieniä, he ymmärtävät yllättävän paljon, ja pahinta mitä voi tehdä on jättää heidät kohtaamaan yksin asiat jotka he ymmärtävät mutta joita eivät osaa vielä käsitellä!

      Kiitos sun kauniista sanoista vielä ja mukavaa syksyä<3

  13. Avatar maitoviiksi sanoo:

    Itseltäni kuoli 3-vuotiaana mummo ja oli todella hankala ymmärtää, mitä tapahtui. Itse parasta lohtua sain Peppi Pitkätossu-kirjasta, jossa Pepin äiti kurkisteli pilvenraosta ja jonka kanssa Peppi välillä juttelikin. Tämä ajatus toi todella paljon turvaa sekä lohtua silloin. Oli ihana katsella pilvisenäkin päivänä pilvimuodostelman rakosia ja ajatella, että mummo on tehnyt kurkistusikkunan. :) Kirja sai ylipäätään suhtautumaan kuolemaan luonnollisemmin, koska aina joku on turvana, vaikka vain hevonen ja apina. Lisäksi Pepin vahvuus ja höpsöttelyt voisivat olla Tiaralle myös mieluisaa kuunneltavaa. Mörkö varsinkin saa kuopsuteltua oikein hyviä kurkistusaukkoja.

    • Iina Iina sanoo:

      Hei ihana vinkki tuo Peppi Pitkätossu-kirja, voi että :)! Miten en olekaan muistanut sitä, vaikka meillä on paljon mun vanhoja Peppi-kirjoja lapsuudesta! Kiitos paljon <3 Ja ihan totta, Mörkö saa kuopsuteltua maailman parhaat kurkistusaukot :) Kiitos sinulle ja kivaa syksyä!

  14. Avatar abc sanoo:

    Chisterton Clark Emma
    KOIRIEN TAIVAS
    Kustannus-Mäkelä 2003

    Kirjassa käsitellään lemmikkieläimen kuolemaa. Niki on vanha koira, joka herää yhtenä aamuna koirien taivaassa. Taivas on ihana paikka mutta Niki tietää, että Arto ikävöi sitä. Niinpä se lähettää Arton uniin ilahduttavia mielikuvia taivaasta ja vihjeen uudesta koiranpennusta.

    Tätä olen itse lukenut hoitolapsille, ihan hyvä kun kertoo koirasta ja koirien taivaasta.

    Bourguignon, Lawrence
    VANHA ELEFANTTI
    Lasten Keskus 2005

    Pikku hiiri ja Vanha elefantti ovat ystävykset, joista on paljon iloa ja apua toisilleen. Vanhan elefantin kyydissä Pikku hiiri pääsee pitkille retkille ja seikkailuihin. Kotipuun alla ne kertovat toisilleen hauskoja juttuja. Vanha elefantti on kuitenkin jo hyvin väsynyt eikä se enää näekään kunnolla. Vanha elefantti alkaa kaivata vain lepoa ja rauhaa, pois viidakon iloisesta elämästä. Vähitellen Pikku hiiri ymmärtää, että myös luopuminen kuuluu elämään. Eläinystävän kautta kirja kertoo kauniisti lasta koskettavalla tavalla kuoleman lähestymisestä ja surun kohtaamisesta.

    Myös tääkin kertoo tosi ihanasti ja koskettavasti kuolemasta ja itelläki tuli kyynel silmään tätä lapsille lukiessa.

    • Iina Iina sanoo:

      Hei kiitos paljon hyvistä kirjavinkeistä ja kuvauksista! Täytyy etsiä noita kirjastosta! :)

  15. Avatar Heidi sanoo:

    Moikka!

    Olen perehtynyt tähän asiaan lapsen näkökulmasta opinnoissani vähän tarkemmin. Lapselle vahingollisinta on, jos asioista ei puhuta niiden oikeilla nimillä. Kuolema tuntuu aikuisesta kamalalta ja ehkä lapselle liian vaikealta käsitteeltä, mutta todellisuudessa lapsi ei sitä koe pelottavaksi. Lapselle voi tulla turhia huolia ja pelkoja, jos asioita kierrellään tai niistä puhutaan kiertoilmauksin, joiden vertauskuvallisuutta pieni lapsi ei ymmärrä.

    ”Koiran lähteminen maalle/metsäretkelle” -selitys on ehkä pahin mahdollinen, tällöin lapsi tietää, ettei koira voi takaisin tulla mutta ei ymmärrä, miksi ei ja saattaa kokea tulleensa hylätyksi kun koira sillä tavalla vain lähti. Onneksi ette ole tätä valitettavan yleistä selitystä käyttäneet!

    Myös taivas-käsite on lapselle joskus vaikea ymmärtää. Aiemmassa kommentissa kerrottiin, kuinka lapsi on pohtinut isän pärjäämistä ukkosella, tällöin lapsi surunsa lisäksi joutuu huolehtimaan ja pelkäämään turhaan. Samoin se, että koira katselee pilven takaa voi tuntua epäreilulta, miksi se katselee ja minä en saa nähdä koiraa. Superpitkä kommentti, mutta pointtina siis se, että lapselle tekee palveluksen, kun asioista puhuu niiden oikeilla nimillä turhia kiertelemättä. Tunteiden sanoittaminen ja juurikin sadut ovat hyvä keino käsitellä surua. Niin ja keskustelun on tosiaan hyvä aina lähteä lapsesta itsestään.

    Hyviä satuja ovat esimerkiksi vanha elefantti, aina ja ikuisesti ja jo edellä mainittu mäyrän jäähyväislahjat. En lukisi tässä tilanteessa satuja, jotka käsittelevät esim. isovanhemman tai ystävän kuolemaa…

    • Iina Iina sanoo:

      Kiitos vinkeistä! Se on varmasti ihan totta että mistään retkille lähdöistä ei kannata puhua. Mä en ole ottanut puheeksi tätä asiaa itse kertaakaan sen jälkeen kun Mörkön kuolemasta kerrottiin Tipalle, mutta tosiaan hän itse tuo asiaa esille päivittäin, joskus useamminkin. Me ollaan kerrottu miksi hän on mennyt taivaaseen (oli niin sairas ja voi nyt paremmin), ja sen hän tuntuu ymmärtäneen kyllä. Ikävä vaan vaivaa, ja suru siitä ettei näe koiraa enää.

      En ehkä mäkään alkaisi lukemaan niitä kirjoja nyt missä joku ihminen kuolee, kun on muutenkin täysi työ vakuutella että ei kukaan meistä ihmisistä ole kuolemassa vaikka Mörkö-koiralle niin kävikin.

  16. Avatar Laura sanoo:

    voih :( Tiaralle halit <3

  17. Avatar Riina sanoo:

    Hyviä kirjavinkkejä!
    Itsekin tuossa tilanteessa valitsisin nimenomaan noita lemmikin tai muun eläimen poismenoa käsitteleviä kirjoja, luulen että perheenjäsenen kuolemaa käsittelevät kirjat vain lisäisivät surun tunnetta noin pienellä ja ehkä toisivat mieleen pelon siitä että mummokaan ei enää tulee takaisin. Parempi ehkä käsitellä asia kerrallaan, nyt kun kyse on nimenomaan koirasta. Toki on hyvä olla tietoisuus siitä että ihminenkin kuolee, mutta näitä asioita joutuu paljon pohtimaan vielä isojenkin lasten kanssa.Hienoa että juttelette avoimesti asiasta, kuten aiempi kommentoija mainitsikin , on reilumpaa puhua asioista niiden oikeilla nimillä kuin kertoa koiran vain ”lähteneen johonkin”.
    Koiran kuvien katselu ja hyvien hetkien muistelu on tärkeää vaikka se aluksi itkuisen olon tuokin. Jäähyväisiä voi työstää piirtelemällä ja juttelemalla koirasta ja miettimällä mitä kaikkea kivaa se ehti eläessään touhuta.

    • Iina Iina sanoo:

      Kiitos paljon kivasta kommentista <3 Mä oon samaa mieltä että nyt käsitellään vain tätä koiran kuolemaa, eikä aleta sekoittamaan vielä ihmisiäkin soppaan, etenkin kun ihmisten kuolema muutenkin jo pelottaa tämän asian vuoksi. Mä toistaiseksi välttelen ottamasta aihetta esiin, mutta aina kun Tiara itse puhuu, niin koitan sitten tuoda niitä hyviä muistoja mieleen tai kääntää keskustelun jotenkin positiiviseksi. Piirtäminen voisi olla hyvä keino kyllä!

  18. Avatar Mii-a sanoo:

    Oi kamala :( Tuli itsellekin itku silmään kun kuvittelin pienen tytön ihmetystä ja hätää siitä ettei mummukaan tule enää takaisin. Paljon halauksia Tiaralle, hän on niin sulonen tyttö ♥

    • Iina Iina sanoo:

      Kiitos haleista, Tiara sai ne <3 On kyllä niin surullista kun toinen joutuu miettimään tälläisiä asioita jo näin pienenä!

  19. Avatar Myy sanoo:

    Autatte juuri parhaimmalla tavalla nyt, olemalla läsnä ja puhumalla asioista niiden oikeilla nimillä! Niin kuin aikuisten surussa, on lastenkin kohdalla eroja miten asioita työstää. Koska luette lapsille muutenkin paljon kirjoja, ehdotan samaa kuin monet muutkin ylempänä – surua käsitteleviä kirjoja. Kysy kirjastosta lemmikin kuolemasta kertovia kirjoja, ja lue ne itse ensin, jotta voit valmiiksi miettiä kuinka vaikkapa vastaat kirjan herättämiin kysymyksiin (: Mielestäni yksi parhaita on Alan Durantin Aina ja ikuisesti -kirja, lasten sururyhmässäkin ollaan sitä usein luettu ja hyväksi todettu.

    Ihanaa, että otatte lapsen surun tosissaan, ja autatte ison asian käsittelyssä. Tärkeintä pienen lapsen surutyössä on saada perheeltä turvallinen, rakastava ilmapiiri ja mahdollisuus tunteiden ilmaisuun, ja tästä kyllä huomaa, että se teillä toteutuu. Kaikkea hyvää elämäänne!

  20. Avatar Cindyy sanoo:

    Lainaa kirjastosta ”meidän ja muiden tunteet” -mary hoffmann- ei siellä kuolemaa mitenkään erikoisemmin käsitellä mutta suosittelen silti ! Hyvä ja selkeä kirja. :)

Kommentoi