Kun Otto kosi mua

21.06.2015

Tarina jota en koskaan sen kummemmin ole jakanut on se kuinka Otto kosi mua aikoinaan. Juhannus ja kesä muutenkin on monelle rakkauden aikaa jolloin löydetään rakkaus, kihlaudutaan tai haaveillaan kihloista, joten mikäs sen parempi aika jakaa vihdoin vuosien jälkeen oma näkemykseni asiasta.

17.9.2011 mä olin viikolla 35+ raskaana, olin juuri päässyt kotiin sairaalasta vuodelevosta, ja malttamattomana odottelimme vain koska meidän esikoisneitimme päättäisi syntyä. Olin aivan loppu koko raskaanaolemiseen, jatkuviin supistuksiin ja siihen epätietoisuuteen. Tiesin että seuraavana päivänä olisi mun 20-vuotissynttärit, ja tiesin että me ei tehtäisi mitään ihmeellistä, koska liikkuminen oli mulle niin pirun hankalaa siinä vaiheessa. Olin hyväksynyt että mun synttärit kuluisivat kotona eineksien ja telkkarin kanssa, enkä mä muuta kaivannutkaan. Tuolta illalta on olemassa kuva, kuva joka kaikessa inhorealismissaan on aika hauska. Mä olen siinä isompi kuin ikinä muulloinkaan elämässäni, röhnötän sohvalla ja leviän joka suuntaan, mutta naamalla on onnellinen hymy.

P6210336-5x

Otto oli luvannut mulle jo kauan ennen sitä iltaa, että hän kosii mua ennenkuin meidän lapsi syntyy. Ei mun pyynnöstä, vaan omasta halustaan, kun joskus näistä asioista juteltiin. Aikaa ei supistuksista päätellen ollut enää kovin paljoa, mutta en mä stressannut, tuskin se mitään olisi muuttanut vaikka oltaisiin odoteltu pidempäänkin. En osannut odottaa kosintaa missään tietyssä tilanteessa, enkä ajatellut ikinä että onkohan tämä se päivä kun Otto kosii mua.

En muista enää mitä me katsottiin telkkarista, muistan vain meidän vanhan halvan Ikeasohvan jonka huonosti paikoillaan pysyneiltä irtotyynyiltä mun oli 18:sta etupainotteisen lisäkilon kanssa äärimmäisen tukalaa päästä ylös. Kello 00.00, vuorokauden vaihduttua mun syntymäpäiväksi, meidän kodin täytti kuitenkin vaivalloinen ähinä, kun Otto yhtäkkiä pyysi mua nousemaan sohvalta ylös. Ja mähän nousin, Oton avustuksella.

P6210334-5x

Sitten Otto polvistui mun eteen lattialle, ja kysyi ”Haluutsä olla aina mun oma?”

Ja mä vastasin että tottakai mä haluan. Taisin itkeä tirauttaa aikamoiset itkutkin siinä onnesta, niihin aikoihin kun mulla oli hormoneissani tapana itkeä vaikka kaupassa jos en osannut päättää mitä jugurttia ostaisin. Se kosinta oli täydellisempi kuin koskaan olisin osannut kuvitella, ei mitään vaivaantuneisuutta, jännitystä eikä muita elokuvista tuttuja juttuja. Vain Otto, kysymys ja ilmiselvä vastaus. Sekuntiakaan mun ei tarvinnut miettiä, koska mä tiesin että haluan olla aina Oton oma.

Oton kosinta ei ollut ehkä ulkopuolisten silmin romanttinen, ja ei se mitään kukkia, kynttiläillallista tai edes sitä sormusta sisältänytkään, mutta se oli rehellinen. Mä en ollut pettynyt siitä etten saanut hummereita, ilotulituksia ja maailman suurinta timanttia, vaan mä olin ja olen edelleen onnellinen siitä mitä mä sain. Mä sain maailman parhaan miehen, ja mä sain aloittaa äitiyden sillä tiedolla, että tuo mies ei ole menossa mihinkään, paitsi mun kanssa naimisiin.

P6210338-5x

Sovittiin, että katsellaan niitä sormuksia ja illallisia sitten joskus kun jaksan liikkua kultasepänliikkeeseen asti. Halittiin ja ihmeteltiin, että nyt sitä sitten ollaan kihloissa. Ajoitus kosinnalle oli enemmän kuin täydellinen, sillä siitä kahden päivän kuluttua syntyi Tiara. Reilua kuukautta sen jälkeen me lopulta päästiin sormusliikkeeseen asti ostamaan kahdenkympin hopeiset rinkulat nimetöntä koristamaan. Olisi ehkä kannattanut odottaa vielä vähän pidempään, se hopeinen rinkula on nimittäin nykyään mulle niin iso että tippuisi ilman sen päällä hengailevaa vihkisormusta. Mun timantein koristeltu vihkisormus ja se kihlasormus eivät sovi ollenkaan yhteen, mutta mä en halua luopua mun kihlasormuksesta, koska se muistuttaa mua aina siitä mistä me ollaan lähdetty.

P6210340-5x

Kosinta on piirtynyt mun mieleen täydellisenä hetkenä juuri sellaisena kuin se oli, ja se tärkein, eli lupaus naimisiinmenosta, me toteutettiin viime vuonna. Kun mä mietin näin jälkeenpäin sitä kosintaa, päällimmäisenä mielessä on kiitollisuus Otolle siitä, että hän oli rohkea ja uskalsi ottaa sen askeleen meidän suhteessa. Se merkitsi mulle ihan uskomattoman paljon silloin, ja se merkitsee mulle paljon edelleen.

Mä en ole ainoa joka sinä iltana meni kihloihin, käykää ihmeessä lukemassa myös kosijan näkökulma.

Miten teitä on kosittu,? Jakakaa ihmeessä kaikki teidän omatkin tarinat koska niitä on niin ihana lukea!


24 Responses to “Kun Otto kosi mua”

  1. Me mentiin Kanarialla kihloihin,silleen suht lässysti mut ei överisokeria kuitenkaan 😀 <3. Tiesin että Tuomas kosii reissussa, en vaan tiennyt sitä hetkeä ja mietin jo että eikö se hitto kosikaan,mutta onneksi kosi 🙂 😀

  2. Nicole sanoo:

    Ihan täydellinen kosinta! Just sellasta mitä mä arvostan! Ei siihen tosiaan tarvita ilotulitusta tai kynttiläillallista. Tärkeintä on, että siinä on se oma rakas. Ite oon kerran ollu kihloissa, tosin se purkautui. Aloin seurustella n.14v pojan kanssa jota minä kosin meidän ollessa n.18v. Mustikkamaa oli ns. Meidän paikka. Ajettiin sinne taas illalla kuuntelemaan hiljaisuutta ja pähkäilemään tulevaa. Kaivoin sormuksen taskusta ja kysyin ”haluisitko käyttää tätä?” :’D Niin me mentiin kihloihin. Pari vuotta oltiin kihloissa ja sitten luulin haluavani jotain muuta. Niin meidän tiet lähti lopullisesti erisuuntiin. Hyvät muistot jäi kaikista noista vuosista. Huh, tuleepa melkeen kyyneleet silmii ku muistelee tota kaikkea.. :’)

  3. Rosa sanoo:

    Kreikassa, auringon laskiessa mies halusi välttämättä mennä ottamaan kuvan aallonmurtajan päähän joka oli pelkkä kivikasa. Taiteiltiin itsemme sinne päähän ja mies polvistui. Söimme sitten take away pitsaa rannalla ja ostettiin seuraavana päivänä sormukset Kreikasta juuri ennen kotimatkaa.

  4. Mmarika sanoo:

    Oiii, tajusin tänään veneillessä, että me mentiin tasan kolme vuotta sitten kihloihin, joten aika hyvään saumaan sattui tää sun kirjoituskin. Me ollaan oltu enemmän tai vähemmän yhdessä syksyllä 9 vuotta…siks enemmän tai vähemmän että alettiin seurustelemaan 15vuotiaana ja oltiin yhdessä välissä puol vuotta erossa ”etsimässä itsejämme”…tasan neljä vuotta sitten juhannuksena päätettiin että jatketaan kuitenkin matkaa yhessä ja kertaakaan ei olla kaduttu tuota päätöstä. Siitä vuoden päästä päätettiin yhdessä et käydään ostamassa sormukset ja kaiverretaan niihin 21.6.12 eli seuraava päivä…seuraavana päivänä (juhannus aattona) mies sitten kotona polvistu ja kysyi mua vaimokseen ja heti perään soitti mun äitille et tuleeko kihlajaiskahville.. ei ollu kosiminen mtn isoa ja hienoa mutta ei me ois haluttukkaa…just sillon oli hyvä just niin. 🙂

  5. eltsukka sanoo:

    Meillä oli hyvin samantyyppinen kosinta. En vielä tosin ollut ihan niin pitkällä raskaana. Röhnötettiin sohvlla ja siinä se mies sen töksäytti. ”Mitä jos mentäis kihloihin?” Kauheet itkukohtaukset siinä tuli ja seuraavalla viikolla käytiin ostamassa ne halvat hopearinkulat. Ja sormushan jäi liian isoksi ja muotoutui soikeaksi ja monen oikaisukerran jälkeen päädyin ostamaan uuden. Kuitenkin se ”oikea” sormus kulkee kaulassa mukana muistona

  6. böö sanoo:

    voi eii, toi oton tapa kysyä asia oli niin ihana! rupesi väkisin hymyilyttämään tekstiä lukiessa 🙂

  7. Viola sanoo:

    Mua kosittiin aika oudossa paikassa.
    Oltiin synnytys salissa meidän esikoinen oli juuri syntynyt ja oltiin miehen kanssa siinä ja katseltiin vauvaa. Yhtäkkiä mies polvstui ja kysyi Rakas jaatko minun kanssani elämäni? Ja tietysti oli pakko vastata kyllä.

  8. Jenni sanoo:

    Aivan ihana postaus! Ja noi kuvat, ihanan onnellisia! 🙂 Mulla ei oo kosintatarinaa kerrottava:( Ootan kyllä innolla, että toi poikaystävä tajuais kosia 😉 haha! 😀 Asiasta toiseen, lueskelin viime yönä yövuorossa ollessani sun ihan toosi vanhoja postauksia, missä vielä odotit Tiaraa! 😀 Oon kyllä seurannu sun blogia jo niinäkin aikoina, mut jotenkin vaan eksyin niihin 😀 Apua kuulostampa kauheelta stalkkerilta 😀 hehe! Pakko sanoa vielä, että iso kiitos tästä blogista! Tuun aina niin hyvälle mielelle sun postauksistas! 🙂 <3

  9. Annina sanoo:

    Ihana kirjoitus <3 :')

  10. Emmi sanoo:

    Mua kosittiin reilut viisi vuotta sitten. Sormukset oli tilattu etukäteen kultasepältä ja oltiin sovittu että mies ne sitten joskus yksin hakee mun tietämättä. Kerran se sitten iltalenkillä oli hakenu ne ja verkkareiden taskussa kuskannut kotiin ja yläkaappiin peltipurkkiin piiloon odottamaan oikeaa hetkeä. 😀 Oikea hetki tuli sit pari viikkoa myöhemmin, kaverin valmistujaisten jälkeen kun päätettiin lähteä kaverin mökille meren rantaan ottamaan valmistujaiskuvia. Siellä mies pyysi mua hetkeksi kävelylle kahen kesken ha käveltiin sit yhen laiturin nokkaan ja siellä se sitten polvistui ja kosi. <3 se oli hyvinkin romanttinen kosinta kun se tapahtui auringonlaskun aikaan<3 ja tämä hetkihän on meillä ikuistettuna kun kaveriporukalla siellä oltiin kuvaamassa, vähän matkan päässä ne kamerat sit räpsyi ja ikuisti meille sen hetken, ja ei olla kaduttu että kavereiden edessä kihloihin mentiin vaikka muuta alunperin ajateltiin. 🙂 <3

  11. Linkku sanoo:

    Voi miten ihanasti kirjotit tästä! Melkein tuli tippa linssiin :’) Rakkaus oikein paistoi tekstistä, pitää lukea Otonkin versio vielä. Mua ei ole vielä kosittu, ehkä sitten joskus lähempänä tai kauempana tulevaisuudessa :3

  12. santsu sanoo:

    Me ollaan miehen kanssa oltu kohta kolme vuotta kihloissa. Meilläkään kosinta ei ollut mikää romanttinen. Oltiin miehen kanssa mökillä ensimmäistä kertaa kahdestaan kun viimeisenä yönä kun oltiin siellä istuin tekemässä sudokua ja mies luki lehteä ja yhtäkkiä vaan kysyi ”mentäiskö kihloihin?” Ja mä tietenki vastasin että todellaki. 😀 ihan tavallinen mutta mieleenjäävä hetki!!

  13. Jasmin sanoo:

    Mieheni kosi minua Helmikuisena yönä Asikkalassa sijaitsevalla Aurinkovuorella. Olin 19 ja työskentelin silloin huoltoasemalla tarjoilijana. Hän haki minut töistä työvuoroni loputtua ja meidän oli tarkoitus yöpyä hänen vanhempiensa luona Vääksyssä. Ajoimme kuitenkin nykyisten appivanhempien talon ohi ja kysyin mihin olimme oikein menossa? Mieheni ei vastannut mitään vihjettä antavaa, vaan jatkoimme ajoa ja lopulta olimme parkissa jossakin metsässä! Osasin jo arvata mitä oli tapahtumassa ja ihmettelin täysin pimeää lumista metsää. Lähdimme kävelemään ja silloin näin korkeat portaat täynnä kynttilöitä. Ne piti nousta ylös ja huipulla odotti laavu, nuotio, kynttilät, skumppa, mansikat ja suklaasydämet. Maassa oli lunta ja ilma huuruinen. Kynttilän valot valaisivat metsää. Istuimme laavulla ja nautimme tarjoilusta. Olin todella onnelinen siitä kaikesta. Lopulta mieheni pyysi että nousimne tähystystorniin josta olisi pitänyt nähdä todella kauas, mutta oli niin sumuista ja pimeää etten ymmärtänyt kuinka korkealla olimme. Hän pyysi minua istumaan penkille ja kertoi syitä miksi rakastaa minua ja haluaa yhteisen tulevaisuuden kanssani. Sitten hän polvistui, otti esiin rasian ja kysyi minulta: ”Jasmin. Tuletko vaimokseni?” Vastasin kyllä ja sain nimettömääni sormuksen johon on kaiverettu teksti: Luodut toisillemme Atte ja hänellä sama minun nimelläni. Rakastan mieheni valitsemaa sormusta ja tekstiä. Hän on oikeasti luotu minulle <3

  14. minävain. sanoo:

    Viimeyönä 00.30 meidän mökin laiturilla ❤ Sornus oli jo valmiina❤ Nyt sit kirkkoa varailemaan

  15. Minka sanoo:

    Ihana kosinta 🙂
    Itse odotan vieläkin kunnon ”kosintaa”. Ei kynttilöitä ja suurta romantiikkaa, vaan sitä, että mies vain yllätyksenä jossain kohtaa polvistusi ja näyttäisi vilpittömästi haluavansa elää tulevatkin vuodet minun kanssani. Tiedän, että se olisi häneltä iso ja vähän kiusallinen ele, mutta ilmainen ja minulle samalla sellainen mitä rahalla ei voi koskaan saada.
    Menimme nimittäin kihloihin 20.1.2007 kun olimme olleet 5kk yhdessä ja mies kuukauden intissä. Ikävä oli ihan hirveä. Itkin joka yö, puhelin laskut olivat 100€ kuussa ja tunsi olevansa , niin yksin, kun oma kulta meni pois viereltä juuri siinä suhteen” hurmos” vaiheessa.
    Juttelimme normaalisti puhelimessa, minä miehen talossa sohvalla ja mies punkassaan.
    ”Täällä ei saa käyttää koruja ollenkaan. Vain kihlasormusta.”
    ”No voi ei ja sulla ei ole sitäkään!”
    ”Käydäänkö hakemassa vk-loppuna?”
    ”Että menisimme kihloihin? No käy se mulle..”
    Seuraavana lauantaina menimme sitten Vanhalle Raumalle hakemaan sormukset ja mies sai korun inttiin
    : D

  16. esteri sanoo:

    Niin täydellinen kosinta, ihanaa kun jaoitte tänne! Mäkin odotan sitä miehen polvistumista, tässä neljä vuotta ollaan oltu yhdessä 🙂

  17. Kaisa sanoo:

    Me ollaan oltu kihloissa melkeen 6 kuukautta nyt! Asutaan Uudessa-Seelannissa (mies on paikallinen) ja mun perhe tuli tanne viettamaan joulua meidan luona, ja miehen vanhemmat tuli sitten myos joulupaivaksi meille kylaan. Oltiin puhuttu miehen kanssa, etta joku paiva mennaan naimisiin, mutten ollenkaan osannut odottaa, etta han jouluillallisen jalkeen hakisi minulle pienen paketin poytaan, josta loytyi lyhyt kirje, jossa han kertoi kuinka paljon rakastaa minua. Kun sitten kaannyin haneen pain, han olikin polvellaan ja sormus kadessaan! Kysyi viela ”tuletko vaimokseni” suomeksi (,jota ei siis osaa). Oli kuulemma harjoitellut lausetta jo monta paivaa, etta osaisi sanoa sen oikein :’D parasta meidan kosinnassa oli se, etta molemmat perheet olivat paikalla ja pystyimme jakamaan sen hetken heidan kanssaan! Loppuilta menikin kuohuviinipulloja korkkaillen! 😀

  18. Mia sanoo:

    Viidentenä vuosipäivänämme poikaystäväni vei minut Töölönrannan ravintolaan, jossa uunijäätelöä syödessämme alkoi soida ”meidän kappaleemme”. Hän polvistui, kysyi tulenko hänen vaimokseen, ja pujotti vasempaan nimettömääni äidiltään saadun kauniin vintagesormuksen. Itkin niin kamalasti, että kyyneleiden läpi sormus näytti rasiassaan kultaiselta tähdeltä, olin hetken ihan paniikissa 😀 Sormus oli kuitenkin ihana hopeinen, vanhanaikainen. Hän oli sopinut koko jutun etukäteen ravintolassa esimiehenä olleen kaverinsa kanssa, mutta tämä tuli vuosipäivästä huolimatta ihan puun takaa. Tarjoilijat kävivät salaa kurkkimassa meitä naulakkojen takaa, oltiin onnekkaita, olimme ravintolan pienessä takkahuonemaisessa tilassa kahdestaan. Tarjoilija tuli kysymään, saisiko tarjota meille talon puolesta kuohiviinipullon <3 Hauska sattuma, että viinin nimi oli Mia, kuten minunkin 🙂 Siinä ei kyllä mennyt uunijäätelö enää meikäläiseltä alas, olin niin shokissa! Vatsakin meni niin sekaisin, että siellä piti ravata varmaan kolmeen otteeseen.... Propsit miehelle siitä, että niin sitkeästi sai minut loppupeleissä edes ravintolaan! Olin työpäiväni jälkeen niin poikki, että ehdotin vaan kotiinjäämistä. Olimme myös n. tuntia ennen kosintaa Stockan peliosastolla ja olin ihan käärmeissäni, että näinkö tää vuosipäivä vietetään?! Jälkeenpäin tajusin myös, miksi aina yrittäessäni halata häntä, hän vähän naureskellen työnsi minut pois: sormusrasia oli povarissa, ja halatessa olisin tuntenut sen 😀 Kerrassaan ihan mahtava hetki, meni siinä puhelias mieskin hiljaiseksi. Kihloissa ollaan oltu viime vuoden lokakuusta lähtien, ja nyt loppuvuodesta aletaan pikkuhiljaa suunnitella häitä, iiks!

    Kiitos Iina ihanasta blogistasi 🙂

  19. Rouseliini sanoo:

    Me ollaan puhuttu kihloihin menosta ja oon sanonut mun poikaystävälle, että en haluu aiheuttaa sille (ainakaa tarkotuksella) paineita kosinnasta. Että ihan sellainen käy, että istutaa sohvalla ja syödää sipsiä ja dippiä. Eikä sormuksia tai mitää etukätee tarvi hankkia. Tähän poikaystävä sano ”mä kosin sua sit semmoisella rinkula-sipsillä” :DD

    No neljä vuotta tulee elokuussa täyteen ja eiköhän kosintakin tässä kohta puoliin. 🙂

  20. Tiia sanoo:

    Ihanaa! <3 Meidän kihlautumisessa ei oikeastaan ollut mitään kunnon kosintaa, vaan koko juttu lähti liikkeelle kun yhtenä joulukuun iltana makoiltiin sängyssä ja poikaystävä kysyi, mitä mieltä olisin kihloihin menemisestä. Siinä sitten vähän häkeltyneenä pohdin asiaa ja juteltiin sen merkityksestä, kunnes sovittiin, että mentäisiin virallisesti kihloihin sitten kun mies pääsee armeijasta.
    Kihlautuminen ei meille tarkoittanut missään vaiheessa pikaista naimisiinmenoa, mutta tilanne oli kuitenkin kaikessa arkisuudessaan ihana ja olin kyllä tosi liikuttunut. Ei ollut mitään sormusta tai polvistumista, tiesin vaan että haluan sen ihmisen, ja itse olla hänen. Kihloihin meneminen tuntui oikealta tavalta vahvistaa sitä. Intin jälkeen sitten hankittiin sormukset ja silloin on myös virallinen kihlajaispäivä, josta itse asiassa tulee kohta jo kolme vuotta. Oon kysellyt ja ehdotellut, josko kymmenes vuosipäivä olisi hyvä hääpäivä, mutta halutaan valmistua yliopistosta ennen naimisiin menoa joten saa nähdä!
    Ihanaa lukea ihmisten tarinoita täällä 🙂

  21. Anna Autio sanoo:

    Minä kosin miehelleni 2012.01.28 luultavasti oli 28 tai sitten 29 (yö oli silloin, kello ajasta ei ollut tietoa). Meikälaisen synttärijuhlien jälkeen pikku päissään polvistuin sängyn päällä rakkaani eteen ja kysyin jos tämä haluaa mennä kihloihin kanssani. Niimpä me olimme kihloissa salaa kunnes sormukset tulivat sormeemme maaliskuun loppu vaiheessa. Julkastiin facebookkiin 1/4 ja kaikki luulivat sitä aprillipilaksi. Kuukausi jälkeenpäin olinkin raskaana. Tätä ihmiset luulivat kihlauksen syyksi, mutta titanisormuksien sisällä oleva päivämäärä sanoi muuta. Olimme kihloissa paljon kauemmin entä olento mahassa.

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.