Ihanat synttärijuhlat

20.09.2015

Moikka! Tämä on kyllä melkoinen synttäriviikonloppu, kun koko aika on mennyt joko järjestelyyn tai juhlimiseen. En valita, hauskaa on kyllä ollut mutta luulen että tänään esikoisen juhlien jälkeen uni tulee sekunnissa. Perjantaina vietettiin siis mun synttäreitä, ja aloitettiin juhlat ajelemalla hakemaan meidän ystävät Simo ja Kaisla Espoosta, jonka jälkeen mentiin hotel Lilla Robertsiin meidän huoneeseen laittautumaan. Sain jokin aika sitten kutsun tulla tutustumaan uuteen hotelliin, joka on elokuussa avattu, ja olikin mukavaa kun saimme tällaisen ekstrakivan jutun synttäriyöksi Oton kanssa.

Meidän hotellihuone oli 35m² Style-luokan huone, joka oli aivan ihanan tilava ja kauniisti sisustettu. Siellä olisi mielellään viettänyt useammankin yön. Huoneesta löytyi ylellinen kaksi metriä leveä sänky, paljon istuma- ja työskentelytilaa sekä suuri ja valoisa kylpyhuone. Olin myös aika liekeissä meidän huoneen hiustenkuivaajasta, se oli nimittäin GHD:n kuivaaja, kerrankin sai hotelliföönillä tukan oikeasti kuivaksi. Huoneita löytyy 25 neliön comfort-huoneesta 135 neliön luksussviitteihin asti, eli valikoimaa riittää.

Meikkailtiin ja laittauduttiin kaikessa rauhassa Kaislan kanssa, ja vaihdettiin vaatteita. Sen jälkeen istahdettiin hotellin baariin, Bar Lilla E:n josta sain synttäridrinkin. Baarimikolla oli vaikka mitä jännittäviä drinkkivaihtoehtoja, mutta mä sitten kuitenkin otin Mojiton, joka on mun lemppareista lempparein. Se ei petä koskaan. Bar Lilla E oli tosi mukavan rento ja kiva paikka, siinä hotellin aulassa. Ja koko hotellin sisustus on niin kaunis, että en kestä!

Synttäridrinkin jälkeen meille tulikin jo vähän kiire ja juostiin nopeasti bulevardille Boulevard Socialiin syömään. Hotel Lilla Robertsissa on myös ravintola, Krog Roba, mutta me oltiin jo aikaisemmin ehditty sopia ystävien kanssa Social Boulevardista ja varata pöytä, ja siksi jäi nyt tuo Krog Roba kokeilematta, paitsi tietty aamupalalla. Boulevard Socialissa oli upeaa ruokaa, maisteltiin kaikki erilaisia snackseja ja otettiin neljä eri pääruokaa tupla-annoksina jotka jaettiin kahdeksan tyypin kesken. Kaikki porukan tytöt ottivat muuten saman drinkin nimeltä Kardashian, joka oli herkullista ja ihanan pinkkiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ravintolan jälkeen me suunnattiin Espooseen, Kaislalle ja Simolle jatkamaan juhlia isommalla porukalla. Illan kuvasaldo kamerassa päättyy Kaislalla ja Simolla kuvattuun boolimaljaan, mutta suurin osa teistä varmaankin näki Instagramista kuvia ja Snapchatista pari videota. Pelasin mm. Beer Pongia ekaa kertaa elämässäni, ja meidän joukkueessa mä osuin yhdeksästä kupista seitsemään! Aika hyvin, mutta kai se oli vaan aloittelijan tuuria. Kaislalta ja Simolta jatkettiin vielä melkein koko porukka Molly Malones’iin keskustaan. Kiitos kaikille jotka laitoitte suosituksia mulle kun kyselin blogissa baarivinkkejä, Molly oli hyvä valinta. Siellä oli samaan aikaan joku livekeikka ja pojat kuuntelivat sitä, ja me tytöt taas saimme koko tanssilattian itsellemme, ja DJ:n joka laittoi juuri sitä musiikkia mitä me pyydettiin. Ihan parasta!

Mulla ei ole moneen vuoteen ollut kyllä niin kivoja synttäreitä kuin tänä vuonna. Aiempina vuosina olin aina raskaana tai imetin, ja viime vuonna tosi moni oli kipeänä ja synttäreille ei tullut kuin muutama tyyppi. Tänä vuonna saatiin iso porukka kasaan ja oli kyllä niin ihanaa nähdä kaikkia ja viettää aikaa yhdessä. Emilia ja Topiaskin tulivat Turusta asti ja sekin oli mulle iso juttu. Meillä oli niin kivaa tanssiessa ja jutellessa, ja illalla kun pelattiin koko porukka yhdessä kaiken maailman pelejä.

Baarista suunnattiin sitten hotellin ylelliseen sänkyyn nukkumaan Oton kanssa, snägärin kautta tietysti. Hyvät yöunet tulivat tarpeeseen! Aamulla otin ihanan pitkän suihkun meidän hotellihuoneen isossa sadevesisuihkussa ja kuivasin hiuksia sillä ihanalla GHD:n kuivaajalla. Hotelli tarjoilee viikonloppuisin aamiaista kello 11 asti, joten saatiin nukkua ruhtinaallisen pitkään ennenkuin piti lähteä syömään. Aamiainen tosiaan tarjoiltiin ravintola Krog Robassa, joka oli ihanan valoisa ja kaunis. Valikoima oli runsas ja etenkin graavilohi  maistui ihan superhyvältä. Oli ihana ottaa vielä kahdenkeskinen rauhallinen aamiaishetki, ennen  kuin lähdettiin kotiin ja alettiin valmistautumaan 4v-synttäreihin. Aamiaista voi nauttia myös rauhallisella ja ihanalla sisäpihalla, paitsi jos ilma on sellainen kuin eilen, haha!

Hotelliyö, synttäridrinkki ja aamiainen saatu blogin kautta.

Mä olin todella tyytyväinen hotellikokemukseen, hotelli sijaitsi tarpeeksi lähellä kaikkea (osoite Pieni Roobertinkatu 1-3), mutta kuitenkin aavistuksen päässä Manskun hälinöistä. Kiitos hurjasti Lilla Robertsille hotelliyöstä, tämä oli ihan mahtava synttärilahja. Kiitos myös hurjan paljon kaikille meidän ystäville jotka tulivat paikalle, ja erityiskiitos Kaislalle ja Simolle kun saatiin pitää synttärit heidän ihanassa kodissa. Mulla oli parhaat synttärit ikinä!

Nyt on ihan pakko alkaa jälleen koristelemaan ja leipomaan viimeiset leipomukset. Täällä yksi pieni käy aivan ylikierroksilla, ja kyllä muakin vähän jännittää! Mutta eiköhän näistä hyvät Frozen-bileet tule!

Ihanaa sunnuntaita kaikille ja kiitos tuhannesti onnitteluista ja kauniista sanoista, te olette niin ihania! <3


8 Responses to “Ihanat synttärijuhlat”

  1. Anmari sanoo:

    Mahtavaa, että synttärit meni hyvin! Toi hotelli, ruuat ja kaikki näyttää niin ihanalta! Niin ja hyvää myöhäistä synttäriä! : ) mun on pakko kysyä mistä tuo sun harmaa paita on?

  2. Kaisla sanoo:

    Onnea vielä muruseni
    Oli ihan sika hauskaa ja oon niin tyytyväinen, että oot samaa mieltä. Nähdään pian uudestaan, oot ihana!

  3. katjamarket sanoo:

    Paljon onnea! Mistä tuo sun ihana paita on? 🙂

  4. emzi sanoo:

    Että toi hotelli näyttää ihanalta! Kiva että sulla oli kiva syntymäpäivä! 🙂

  5. jane sanoo:

    Ansaitsit kaiken tuon ihanuuden <3 🙂

  6. st.brigitten sanoo:

    Vitsi mikä hotelli ja huone *näkee sydämiä* Voi kun itekin joskus pääsisi! Oot saanut mahtavat synttärit, todellakin ne ansainnut! Nauratti muuten tuo ruhtinaallisesti pitkään nukkuminen kun aamiainen 11 asti, nimittäin joskus nuorempana ei olis ikinä saanu itseä edes 11 ylös kun taas nykyään 9 asti nukkuminen on jo todella pitkään 😀

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.