Mulla ei ole siskoja tai veljiä, mutta omia lapsia ja heidän sisarussuhteitaan seuratessani olen saanut huomata paljon uusia asioita, asioita joissa siskokset tukevat toisiaan. Asioita joista tapellaan ja asioita jotka ovat niin tärkeitä. Ja miten siskokset kiusoittelevat toisiaan, mutta puolustavat myös toisiaan aina. He kaksi vastaan maailma.

Zelda oppi tällä viikolla sanomaan ensimmäistä kertaa S-kirjaimen. Joka kerta kun hän sanoo sanan jossa on S, ja muistaa sanoa ässän ässänä, hänen isosiskonsa huomauttaa siitä kaikille. Tiara myös joka kerta muistuttaa meitä kaikkia, esimerkkiä näyttäen, että nyt Zeldalle pitää taputtaa. Hän on aina ensimmäisenä kehumassa ja kannustamassa, kun Zelda oppii tai tekee jotain uutta. Pienempi seuraa perässä. Kun isi ajaa autoa, hän kannustaa takapenkiltä ”Hyvä ishi hienosti ishi!!”

Tällä viikolla meidän eri ryhmissä olevat neidit saivat kahtena aamuna jäädä yhdessä päiväkotiin tekemään yhteisiä leipomis- ja muita juttuja (koska näin joulun alla on kaikkea ekstrakivaa tekemistä päiväkodissakin). Kolmantena aamuna, kun vein heidät, he olisivatkin jääneet normaalisti kumpikin oman ryhmänsä tiloihin. Pienempi ei yhtään tykännyt tästä ja syvästi järkyttyi, koska se että kahtena aamuna peräkkäin saa jäädä oman siskon kanssa on hänelle  jo tapa, niin pitäisi sitten tapahtua joka aamu. Onneksi meidän dagiksessa on tosi joustava ja ihana meininki, ja Tiara sai sitten mennä kolmantenakin aamuna Zeldan kanssa leikkimään kun oltiin käyty kysymässä ensin. Hän ryntäsi heti lohduttamaan siskoaan ja paijasi tämän tukkaa ja sanoi että ”ei ole mitään hätää kulta, minä leikin sinun kanssa!” Ja niin he lähtivät käsi kädessä leikkimään.

Vaikka molemmilla on paljon omiakin kavereita siellä, niin aina kun mahdollista he leikkivät samassa porukassa. He ovat kuin paita ja peppu, näin klassisesti sanottuna, niin hyvässä kuin pahassa. Jos toinen unohtaa vaikka vahingossa jonkun tietyn lelun kotiin, eikä itse muista sitä niin toinen kyllä varmasti muistuttaa että ”MUTTA EI ME VOIDA LÄHTEÄ KUN ZELDAN ISI JÄI (isi on pehmolelu)!”. Ja niin sitten saa valita mukavasti molempien lasten kauhean pehmoleluvääryysjärkytyksen ja kotiin takaisin palaamisen väliltä.

Joskus he ärsyyntyvät toisiinsa leikkien aikaan, toinen siitä että kaikki on niin tarkkaa ja on kaikenmaailman sääntöjä ja toinen siitä että toisella ei ole mitään sääntöjä ja hän on kuin norsu posliinikaupassa pikkuleluleikeissä. Joskus tulee tappelua iPadista, kun toinen haluaisi katsoa Frozenian Taakse Jää -repeatilla ja toinen haluaisi katsoa My Little Ponya.

Pääosin he ovat kuitenkin sovussa, ja maailman rakkaimpia toisilleen. Tänään illalla, isomman ”lukiessa” Pikku Eetu -kirjaa pienemmälle (vaikka oli isomman vuoro valita vanhempien luettavaksi iltasatu ja hän olisi voinut valita esim My Little Ponyn), mulla taas tuli sellainen olo että sydän pakahtuu kun katsoo näiden kahden meininkiä. On ihan mieletöntä että heillä on tuollainen suhde.

Ihanaa torstai-iltaa kaikille <3 Huomenna alkaa viikonloppu ja aurinkoakin on luvattu, JES!