Kurkistus meidän eteiseen

25.01.2016

Eteinen taitaa olla sellainen huone jota en kauheasti ole koskaan blogin puolella esitellyt? Ehkä se on silloin tällöin vilahtanut peiliselfiessä tai silloin kolme vuotta sitten kun tänne muutettiin, mutta ei se koskaan sen enempää ole täällä näkynyt.  Nyt kun muutenkin ollaan uudistettu kämppää jonkin verran ja laitettu paikkoja kuosiin on mielestäni ihan hyvä hetki vilkaista eteiseenkin.

Eteisen showstopperina meillä on edelleen tuo Ferm Livingin This Month -liitutaulutarra jonka vuonna 2012 ostin juuri tuohon paikkaan silloin muuton aikoihin. Se on pysynyt ihan loistavasti seinällä nämä kolme vuotta ja ei ole kertaakaan repsottanut edes mistään reunasta, vaikka hiton hankala olikin silloin saada seinään tasaisesti. Se oli kyllä hyvä ostos, jotain olen silloin kolme vuotta sittenkin osannut. Toivottavasti pysyy hyvin niin kauan kuin täällä asutaan!

Eteisessä säilytystilaa ei koskaan ole tarpeeksi, ainakaan meillä, varsinkaan kun kahden peiliovisen kaapin taakse on tungettu yksi leveä henkarikaappi, siivouskaappi ja pyykkikaappi. Not cool! Toki on kiva että pyykkikaappi ja siivouskaappi löytyy, mutta parasta olisi jos edes toinen niistä löytyisi jostain muualta asunnosta, ja yksi kaappi eteisestä olisi vielä vaatteille/kengille.

Me ollaan hankittu lisäsäilytystilaa niinkin yksinkertaisesti kuin ostamalla Ikean Lack TV-taso tuohon eteisen kapeaan käytävään. Hintaa tasolla on maltilliset 7,90€ ja me ostettiin se joskus kesällä vitsillä, ajatuksella että ”otetaan tuo siihen asti että keksitään joku oikea ratkaisu”. Mutta siihen se on jäänyt näköjään. Toimii hyvin säilytystasona, penkkinä, kenkähyllynä. Tuollainen edullinen monitoimihuonekalu. Oli se joulun aikaan meillä myös tv-telineenä makkarissa viikon kun mun äiti oli täällä, niin hän sai katsoa olkkarissa telkkua ja me netflixiä makkarissa. Sitten siirrettiin se takaisin eteiseen. Kyllä me joskus varmaan siihen joku oikeakin ratkaisu keksitään, mutta nyt mennään tällä.

Eteisen puuvillamatto on H&M Homesta, ja sen kaverina on oviaukkosyvennyksessä Ikean kuramatto. Lapsille ihana pilvinaulakko* tarroineen on Tresxicsin, ja Maxplaysta saatu silloin kun saatiin lastenhuoneen juttuja joulukuussa. Sille löytyi hyvä paikka eteisestä, ja tytöt aina muistavat laittaa takit naulakkoon nyt kun niille on ihan ikioma paikka. Aikaisemmin saattoi jäädä vaan vaatteet keskelle lattiaa mutta ei enää.

Säilytyskori* on Plastexin, ja sain sen viime viikolla Lasten PR:ltä kantokassiksi kun vein tavaraa työpaikalle. Kori jäi eteiseen, ja olen todennut sen jo nyt superhyväksi. Lapset pääsevät siihen itse käsiksi ja sieltä heidän on itse helppo napata tumput ja muut kun aletaan pukemaan ulos lähtöä varten.

Meidän pieni eteinen on ihan meidän näköinen, ja kyllä mä siitä tykkään varsinkin nyt kun ei enää tarvitse säilyttää rattaita tuossa ahtaassa pikkutilassa kokoajan!

Mahtavaa maanantaita kaikille <3


No Responses to “Kurkistus meidän eteiseen”

  1. Ihanasti sopii tuo pilvikoukku eteiseen <3

  2. pirita sanoo:

    Tosi kivannäköinen eteinen teillä. Peiliovet tuo niiiiin paljon valoa. Meillä ei oo kuin avoin hengaritanko (argghh) ja yksi kiinteä kaappi, tuulikaapissa sitten urheiluvaatteille kaappi ja siivouskaappi. Surkeasti tilaa viisihenkisen perheen eteiseksi ja vaunut tosiaan vie hurmuusti tilaa -,- Mut ei meidän kannata alkaa remppaileen, kun tämä on vain asumisoikeudella :/

    • pirita sanoo:

      Niin ja tosiaan tuo meiän urheilukaappi on kans oikeasti pyykkikaappi. Niissä isoissa koreissa säilyy hyvin henkan haisevat urheiluvaatteet ja kaikki meidän luistimet, monot, pallot ym ym 🙂 pyykit on sitten ihan kylppärissä normikorissa 🙂

  3. Nuppu sanoo:

    Enpä ole aiemmin kuulutkaan, että pyykkikaappi voi sijaita eteisessä! 😀 Mitä muuten tarkoitat tuolla pyykkikaapilla? Onko kaapin sisällä siis siellä kiinni olevat pyykkikorit vai mitä? Jäin vaan miettimään, että saisiko tuonne eteisen peilikaappeihin lisätilaa, jos tuon pyykkisysteemin integroisi vaikka osaksi kylppäriä…?

  4. Heidi sanoo:

    Aivan loistava idea tuo Lack tv-taso. Kopioin heti omaan käyttöön. Meillä rakennetaan taloon juuri kuistia, ja tila on erittäin kapea. Nämä sopii siihen täydellisesti. Jess!! Olenkin miettinyt pääni puhki miten saan molemmin puolin kenkätelineet, ilman että ne vie koko tilan.

  5. Nimetön sanoo:

    Söpö lasten naulakko 🙂 ihmettelin vain että eikö kengistä tule sotkua ja vettä ym tuohon lattialle kun ovat vain parketti(?)lattialla 🙂

    • Roosa sanoo:

      Mietin ihan samaa! Meillä menee vuoden sisällä tuulikaappi remonttiin ja olen yrittänyt keksiä, mistä löydän reilun kokoisen, NÄTIN, paikoillaan pysyvän ja uutta laminaattipintaa suojaavan maton. Joku kumipohjainen hiekkaa ja kuraa keräävä matto siis hakusessa, mutta yyh kun ne varmasti toimivimmat yksilöt ovat niin hirveän rumia 🙁 Lisäksi matto saisi olla isompi, kuin sellainen perinteinen kynnysmatto. Luulen, että en taaskaan löydä sitä The Yksilöä 😀

  6. Anyyh sanoo:

    Kivan ja valoisan näköinen eteinen teillä! Meiltä kotoa puuttuu kengiltä oma paikka vielä, niin mietin onko tuo lackhyllyn pinta kestänyt märät kengät?

  7. Jo sanoo:

    Toi kalenterihomma on kiva! Toimii hyvin teidän eteisessä 🙂

  8. Sannahof sanoo:

    Minä hommasin meille mustan Lack-tv-tason ihan kenkähyllymielessä pari vuotta sitten kapeaan eteiseemme. Päällystin ylimmän tason mustalla marmorikuvioisella kontaktimuovilla suojaamaan hyllyn pintaa, mutta eipä tuo alinkaan hylly ole mennyt miksikään märistä kengistä. Olen yhä edelleen tyytyväinen ratkaisuun, ja kestänyt aikaa paremmin kuin kuvittelin.

    Pilvinaulakko on kerrassaan suloinen! Ihmekään, että tytöt laittavat takkinsa naulaan 🙂

  9. Anniina sanoo:

    Ai että, kun rakastan näitä sisustusaiheisia postauksia! ❤️❤️

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.