Rakastan vaimoani yli kaiken, enemmän kuin kuuta ja taivasta. Rakastan hänen hymyään, hänen nauruaan ja sitä kuinka hän katsoo minua ihaillen vaikka en tekisikään mitään muuta kuin tyhjentäisin astianpesukonetta. Vaimoni on kaikkea mitä minä en ole ja enemmän. Syyni nousta aamuisin sängystä puoli seitsemältä kuten kunnon lampaan kuulu, ja syyni palata päivä toisensa jälkeen kotiin. Vaimoni ajaa minua pelkällä olemassaolollaan parantamaan itseäni ja olemaan hyvä muille.
Älkää kuitenkaan epäilkö sekuntiakaan ettenkö käyttäisi häntä täysin epäröimättä lihakilpenä jonkin uhatessa lapsiamme.
Rakkaus ja vanhemmuus ovat hämmentäviä asioita. Tämä totta kai miehen suusta joka vaimonsa mukaan hämmentyy kaikesta, mutta antakaas kun edes yritän selittää. Jos en mistä se johtuu, niin ainakin sen mitä itse tunnen.
Lapset osaavat olla maanvaivoja, ja ymmärrän kyllä täysin ihmisiä jotka eivät vain kaipaa lapsia omaan elämäänsä. Toisille matkustaminen ja oma ura ovat tärkeämpiä kuin maamme väkiluvun kasvattaminen, ei siinä. Niin kauan kuin ei mennä siihen samaan ääripäähän koiranmyrkyttäjien kanssa, ei kenenkään tarvitse saada yläfemmaa naamaansa puhelinluettelolla. Itselle polku oli kuitenkin täysin oikea, minkä olen saanut tässä useamman kerran todeta.
Otetaan näin esimerkkinä viime viikon keskiviikko. Olin Ruotsissa työmatkalla kun kunto petti miesflunssan pakottavan paineen alla, ja päätin jäädä hotellille niistämään nenääni ruvelle. Ensimmäistä kertaa noin viiteen vuoteen oli minulla päivä vain ja ainoastaan itselleni. Ensimmäistä kertaa siitä hetkestä kun meidän nappisilmäinen esikoisemme tuijotti minua silmiini ensimmäistä kertaa, vietin minä reilusti yli vuorokauden putkeen sängyssä, pelaten pelejä ja katsoen sarjoja. Viime viikon torstaihin asti luulin minä kaivanneeni sellaista päivää kuin jokavuotisia veronpalautuksia.
Väärässä olin. Osittain ainakin.
Siitäkin huolimatta että oloni tokeni ennätysnopeasti, puuttui päivästä jotain. Tai jotkut lähinnä. Lapset.
Ne kaksi neropattia jotka osaavat itse ottaa jo aamupalaa, mutta jättävät ne aina pöydälle lojumaan. Jotka osaavat käyttää kahta eri tablettia ja telkkarin Netflixiä, mutta jotka eivät ymmärrä ettei sohvan käsinojilla tule kiipeillä sadoista kielloista ja kuhmuista huolimatta. Niitä kahta tattia jotka jokaisen työmatkani jälkeen ovat heti ensimmäisenä pamahtaneet ovella vastaan ensin kiljuen ”pappaa” ja heti perään ”mitä me saatiin tuliaisiksi”. Niitä kahta.
Vanhemmuus tuo päiviin aivan uskomattoman määrän sisältöä, tarkoitusta ja haasteita. Opettavaisia hetkiä niin pienille kuin meille perheen päillekin. Ja kaikki tämä, miksi? Koska ne ovat tulleet vaimostani ja muistuttavat meitä? Oli kyse primitiivistä haluista, tai kenties jostain suuremmasta, säilyy se fakta että rakkautta on todella vaikea selittää.
Olin meinaan sataprosenttisen varma ettei maailmassa ole toista samanlaista kuin vaimoni, ihmistä jota kohtaan voisin tuntea niin voimakkaasti ja absoluuttisen varmasti että ”tässä on ihminen jota jaksan tuijottaa kunnes toinen meistä potkaisee tyhjää”. Ihmistä jonka silkka läsnäolo tekee minusta vahvemman kun mikään maailman steroidi. Vaikka väärässä olinkin.
Koska nyt heitä on jo kolme.
Mitä minä ajan tällä kaikella takaa? Kaikkea ja en mitään. Haluaisin osata selittää vanhemmuudenrakkautta paremmin, mistä se johtuu ja mitä se tekee, mutta en osaa. Tiedän vain sen että siinä missä on ihmisiä joille koko maailma on avoinna, on meitä, joiden koko maailma odottaa aina siellä kotona.
Katsotaan taas viiden vuoden päästä uudestaan, jos vaikka lähtisi hotelliin sairastamaan sitä miesflunssaa.
Terkuin, Otto
<3 ihana kirjoitus, sai kyyneleet silmiin. Suuri kiitos tästä tekstistä Otto!
otto, pliis, aloita bloggaus uudelleen.
kykysi kirjoittaa ja tuoda ajatukset sanoiksi paperille on jotain aivan mieletöntä. tahtoisin ahmia tekstejäsi aamuisin ruuhkajunassa ja iltaisin teekupin äärellä. silloinkin, kun aikaa ei oikeasti olisi.
sulla on lahja naurattaa, koskettaa ja vaikuttaa – kaikki se tekstin kautta. kovin monella ei vastaavaa kykyä ole. on helppoa kirjoittaa liibalaabaa tekstikenttä täyteen, välttää pahimmat kirjoitusvirheet, käyttää muutamaa ajatusviivaa koristeena ja painaa ”julkaise”.
se mikä ei ole helppoa – jos edes mahdollista, ellei synnynnäistä taitoa löydy – on se mitä sulla on. sun juttu ja sun kynän käyttö. se, mikä saa meidät lukijat koukkuun ensimmäisestä rivistä viimeiseen, huokailemaan ihastuksesta ja hyppimään riveiltä toisille lukeakseen vaikuttavia virkkeitä toistamiseen. tarttuakseen ajatuksiin elämän kauniista, raivostuttavasta, huvittavasta tai kiitollisesta puoliskosta.
hitto vie, sä olet lahjakas sanan syvimmässä merkityksessä. tuo lahjakkuus on yhtä harvassa kuin arakaneesin kielen taitajat.
mulla on ikävä sun postauksia ja oon varma, etten ole ainoa.
jos mahdollista, niin harkitse paluuta blogimaailman pyörteisiin. harkitse edes hiukan.
ilolla,
eräs entinen lukijasi
LOISTAVASTI kirjoitettu:) samaistuin täysin ja tuo on niin osuvasti sanottu: koko maailma odottaa kotona!
Voi, mun toiveeni toteutui ja paljon nopeammin kuin uskalsin odottaa. Ja millä tavalla sä sen taas teit; oot niin hyvä suustasi/päästäsi, että sait tällaisen kyynisen vanhan eukon kyynelehtimään. Oot niin herttainen ukkeli, että pitää nyt ihan kysyä, että ei sulla sattuis olemaan sinkku-setää, -eno tai vaikka sun faija, ei se sattuis olemaan sinkku? 😀
Otto strikes again <3 treeniä kyynelkanaville.
Kaipaan (K)akkavaltaa niiiin paljon, onneksi Otto toimii edes sillointällöin vierailevana kynäilijänä täällä.
Miten ihana teksti. Ootte ihania koko perhe, miten kukaan voi rakastaa ketään noin?
Ihana teksti! Kiitos paljon Otto, toivottavasti näitä tulee myös jatkossa. 🙂
Iina ja Otto, te ootte vaan niin <3
🙂
Oi ihanaa Otto! :’) Niin kauniisti ja avoimesti kirjoitettu, tuli taas mieleen, miten paljon iloa Akkavallasta aikoinaan oli ja kuinka kovasti odotin uutta postausta! 😀
Toivottavasti mä itse saan joskus myös lapsia, niin ymmärrän konkreettisesti, mitä vanhemmuudenrakkaus todella on. Sitä odotellessa! 😀
Voi, te ootte niin onnekkaita! Jokainen teistä. Ihan mahtavaa, että vielä löytyy aitoa rakkautta ja toimivia paeisuhteita. ❤
Voi että mikä kirjoitus! Ihanaa että mieskin osaa ja uskaltaa avata sydämensä tolla tavalla julkisesti, siten että lukijatkin täälä ruudun puolella herkistyvät kyyneleisiin ❤❤
Vaikken koskaan Oton blogia kerennytkään lukea, tuli mulla tän postauksen myötä sitä kauhea ikävä
Voi ei, ihana Otto! Oot niin taitava kirjottamaan ja välitit tunteen täydellisesti tänne ruudun toiselle puolelle ja pelkin sanoin. Muutama kyynel vierähti poskelle ❤
Ootte kyllä mahtava ja täydellisen suloinen pari Otto ja Iina 🙂
Hei! Ihanasti sanottu, kauniisti kirjotettu, kaikki niin totta. Kiitos kirjoituksesta 🙂
Mikä teksti! <3 kosketti tuoreen äidin sydäntä todella lujaa ja syvältä. Kiitos siitä!
Teidän perhe on vaan niin <3 <3 <3
Voi että näitä kyyneleitä. Toivon niin kamalasti että tuun tapaamaan jonkun ja saan kokea tän vanhemmuuden ja sen rakkauden määrän, niin kauniisti kirjoitettu että sydän pakahtuu.
Ihana Otto ja aivan ihana teksti! Tällaisia ehdottomasti lisää 🙂
Kyyneleet tuli silmiin täälläkin. Vanhemmuus ja lapset ovat kyllä parasta tässä maailmassa ❤
Ja kiva lukea pitkästä aikaa Oton kirjoitusta!
Ihana kirjoitus, ihan liikutuin :’) Oton tekstejä ollutkin ikävä!
Mieletön teksti! Kyyneleet silmissä luin! Otto, sun teksteille ja ajatuksille on tyhjä aukko blogimaailmassa. Toivottavasti vielä palaat! Ihanaa kesää koko perheelle!! <3
Ihana kirjoitus! Otto jos sä et herätä Akkavaltaa henkiin, niin pliiiis ainakin kirjota enemmän tänne. Sulla on niin hyvä ja elämänmakuinen staili kirjoittamiseen, mä luin kaikki Akkavallan kirjoitukset päivässä kun ne olivat niin hyviä. Oli myös ihanaa kun kirjoititte joskus abaut samoista asioista ja niin eri tyylillä.
Kiitos Otto! <3
Jee Otto!! 🙂 Olipa liikuttava kirjoitus :’)
Kaunis kirjoitus, herkistyin minäkin! Ihailtavaa, pyyteetöntä rakkautta 🙂
Ihailen Otto sun kirjoituslahjoja!! Aivan sydäntä riipaisevan kaunis kirjoitus. Kyynelten tulvaa ei voi estää..
Oot ihan oikeessa, joillekin ihmisille maailma on tuolla jossain, mutta toisille se on kotona. Ihanaa, että oot löytänyt isyydestä onnen, vaikka ootkin vielä nuori ja moni sun ikäinen haluaisi elää ”villiä nuoruutta”.
Ihanasti kirjoitettu 🙂
Vaadin lisää Oton postauksia! 😀
Ihana teksti taas ♥ Näitä Oton kirjotuksia onkin jo ollut ikävä!
Kyyneleet nousi silmiin taas jo ensimmäisen kappaleen kohdalla, ja viimeinen lause tuli luettua naureskellen ja samalla niitä kyyneleitä pyyhkien.
Arvostan Oton kirjotustyyliä suuresti joten toivottavasti näitä nähdään vielä jatkossakin 🙂
Voi että kyyneleet tuli minullakin silmiin. Olisi kiva lukea useamminkin postauksiasi, olet todella taitava kirjoittaja.
”Tiedän vain sen että siinä missä on ihmisiä joille koko maailma on avoinna, on meitä, joiden koko maailma odottaa aina siellä kotona.” Ihan uskomattoman ihanasti sanottu. <3
Kiva, että Otto tuli vierailemaan blogiisi. Hänen tekstejään onkin ollut ikävä! Aivan ihana teksti tämä.
Niin kauniisti kirjoitettu, että sanattomaksi vetää. Kyyneleet silmissä tätä sai lukea. Otolla on kirjoittamisen lahja!
<3
Voiei, miullakin meinas silmäkulma kostua! Niin kaunista tekstiä, Otto on kyllä mahottoman taitava kirjottaja. Ootte niin onnellisen näkönen perhe. Kaikkea hyvää teille kaikille <3
Voi Otto!! Oot kyllä mielettömän taitava kirjoittaja. Ja kuinka ihanasti puhut perheestäsi, sitä on hienoa lukea. Olette ihana perhe.<3
Kyllä sinä, Otto vaan osaat kirjoittaa. Koskettavasti, hauskasti, kotikutoisesti ja yllättävästi. Jämähdin lukemaan tekstiäsi ja istua, kökötän meidän portailla puhelin kädessä. Kiitos päivän piristyksestä.
Ei tällaisia tunteellisia tekstejä saisi kirjottaa lukijalle, jolla raskaushormoonit jyllää! Itku tulee mistä vaan 🙂 ihana kirjoitus!
Otto, kirjoita kirja! Tai edes johonkin joskus, sun tapa kirjottaa on ihan mieletön 😮 jotenkin saat mut lukemaan jutun alusta loppuun lukien joka sanan. Yleensä blogeissa skippaan löpinät koska ei ketään kiinnosta tietää päivän joka ikinen liike ja monelta heräs aamulla ja kuinka monta omenan palasta söi yms :DD katon vaan kuvat, nekin 10 samanlaista ja nyt mietin, et miksi.. no kuitenkin, sun jutut on vaan pakko lukea alusta loppuun!!
Otto saisi kyllä oikeasti kirjoittaa kirjan 😀 Otto on paras <3