Valtaosan meidän yhdessäolosta Otto on seurustellut bloggaajan, instaajan, somettajan kanssa. Hän ei kuitenkaan lähtenyt parisuhteeseen mun kanssa tietäen, että vielä joskus vaimon raapustuksia, kuvia ja videoita seuraa eri kanavissa 100 000 ihmistä kuukausittain, tai että edes aioin joskus kirjoittaa blogia. Toisaalta, tämä tilanne ei kuitenkaan tapahtunut yhtäkkiä ja yllättäen vaan se on seurausta meidän molempien pitkäjänteisestä keskustelusta, ymmärryksestä ja yhteistyöstä. Vaikka mä olen suurimman osan ajasta ollut meidän suhteessa se, joka on esillä, kaikki mitä ulospäin näkyy on sellaista, mikä on meille molemmille fine.

Lähtökohdat meidän suhteelle olisi voineet olla tosi erilaiset, jos oltaisiin tutustuttu vasta siinä vaiheessa, kun olen jo ollut läsnä somessa isosti. Toisaalta, en usko, että olisin koskaan hakeutunut tähän tilanteeseen jossa nyt olen, ilman Ottoa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Otolle oli ihan alusta asti okei se, että hän näkyy kuvissa ja kirjoitan hänestä. Se lähti siitä, että ajattelin kirjoittavani suunnilleen meidän yhteisille kavereille, sukulaisille ja tutuille. Oli luonnollista, että Otto oli osa blogia, jonka aihealueet (raskaus ja lifestyle) pyörivät lähes yhtä paljon hänen kuin minunkin ympärillä. Ajateltiin, että kaikki lukijat muutenkin tietävät meidän olevan yhdessä, joten miksipä sitä ei näyttäisi siellä.

Pikkuhiljaa tietysti kävi selväksi, että blogia lukivat muutkin ihmiset kuin meidän ystävät ja tutut. Siinä vaiheessa kuitenkin Otto oli jo osana blogia, joten olisi tuntunut oudolta yhtäkkiä ”piilottaa” hänet. Varmaan siksi ei sellaista edes ajateltukaan. Otolla ei ole koskaan käynyt mielessä, että hän ei haluaisi olla osana mun blogia. Omaa blogia hän ei sen sijaan halunnut enää jatkaa.

Kuinka moni muistaa Oton Akkavalta -blogin, jota hän piti vuosina 2014 & 2015? Minä muistan. Mulle se on ihana muisto, ikkuna Oton ajatuksiin ja matka, jota kuljettiin hetki yhdessä ja jonka aikana Otto oppi näkemään ne kaikki puolet mun työstä.

Koska Otto piti itse suosittua blogia, hän ymmärtää 100% sen, millaista mulla on. Niin hyvässä kuin pahassa. Hän ei vain katso sitä sivusta, vaan hän ymmärtää sen täysin. Otto ei halunnut jatkaa blogia, vaikka tykkäsi kirjoittamisesta paljon. Suuri syy sille oli se, että siinä missä mä sain itse kovettaa itseäni ikäville kommenteille jonkin aikaa ennen kuin blogin suosio kasvoi suurempiin mittasuhteisiin, Otto hyppäsi blogillaan heti siihen keskelle. Akkavallalla oli alusta asti kymmeniä tuhansia lukijoita ja palaute oli sen mukaista. Vaikka reippaasti eniten tuli positiivista, joukkoon mahtui myös aimo annos negatiivisuutta. Mun on ollut helpompi kestää asiattomuudet, koska niitä tuli ensin melko vähän ja sain rauhassa totutella niihin ja etsiä sen oman tavan suhtautua. En tiedä olisinko itsekään pystynyt jatkamaan bloggaamista, jos olisin aloittanut samoista lähtökohdista kuin Otto. Kylmiltään syvään päähän.

Vaikka Otto ei halunnut jatkaa omaa blogia, hänelle oli edelleen täysin ok se, että hän on läsnä mun somekanavissa. Otto tykkää tuottaa sisältöä, hän ei vaan halunnut olla se joka sitä jakaa ja joka vastaanottaa kaiken palautteen. Vuosien varrella Otto on kirjoitellut tänne enemmän tai vähemmän, ollut messissä videoilla ja nyt meillä on Yhdessä-podcast. Sen tekeminen on ihan älyttömän hauskaa ja se on Otollekin tosi luonteva tapa olla esillä.

Somepuoliso tuo Otolle mukanaan erilaisia lieveilmiöitä, kuten sen, että Otto on joutunut kuvaamaan mua jo yli kahdeksan vuoden ajan. Toisaalta, Otto on oppinut aika hyväksi kuvaajaksi tässä vuosien aikana, eikä se ole koskaan haitannut häntä. Me ollaan niin rutinoituneita yhdessä kuvaamiseen, että se kuvien räpsäisy on yleensä aika nopea prosessi, vaikka muut asiat siinä ympärillä vievätkin (lähinnä minun) aikaa. Mun mukana Otto on kulkenut erilaisissa tapahtumissa ja matkoilla ja päässyt kokemaan paljon sellaista, mitä ei ilman mun ammattia näkisi. Mun ammatti on myös mahdollistanut sen, että ollaan oltu molemmat kotona vauvavuonna yli puolen vuoden ajan, sekä nyt tämän Oton opintovapaan. Mun yrittäjyys on näyttänyt Otolle kokonaan uuden tavan elää ja tehdä työtä ja muuttanut hänenkin käsitystään siitä, millaista työelämää hän itselleen tahtoo.

Otto on mahdollistanut mun ammatin. Ilman Ottoa ja Oton uskoa muhun, mulla ei olisi ollut näin helposti mahdollisuutta panostaa kaikkeani tähän mitä teen. Oton ollessa ensimmäisinä vuosina perheen vakaa tulo, mulla oli mahdollisuus lasten kanssa kotona olemisen ohella kehittää mun blogia ja somekanavia. Oton heittäytyminen mun pähkähulluihinkin ideoihin aina, on suurin syy siihen, että olen uskaltanut. Otto ei kertaakaan epäröinyt, kun ehdotin, että perustan yrityksen raskausaikana ja teen siitä itselleni ammatin. Eikä hän ole koskaan kehottanut mua menemään ”oikeisiin töihin” tai kyseenalaistanut mun haaveita. Otto on nähnyt mitä mä teen ollakseni siellä missä nyt olen ja hän näkee mitä teen, jotta pääsisin vielä pidemmälle.

Somettajan puolisona eläminen on Otolle täysin luonnollinen olotila, onhan hän viettänyt mun kanssa lähes kolmasosan elämästään ja koko aikuisikänsä.

Me keskustellaan aiheesta lisää meidän Yhdessä -podcastin tänään ilmestyneessä 6. jaksossa, jossa keskustellaan mm. seuraavista asioista: Miltä tuntuu olla somevaikuttajan puoliso? Onko siinä jotain haittapuolia? Mitä Otto ajattelee Iinan työstä? Kuka päättää mitä on ok julkaista? 

Kuuntele Yhdessä S01E06: Parisuhteessa somettajan kanssa

Spotifyssa TÄSTÄ

Soundcloudissa TÄSTÄ

Apple Podcast-appissa TÄSTÄ

Vihdoin on tullut aika palata kysymyspostauksen kysymyksiin! Hirmuisen suuret pahoittelut pitkästä tauosta vastauksissa, moni on ehtinyt kysellä niiden perään. Ekat vastaukset julkaistiin videolla YouTubessa, ja niitä piti seurata toinen video-osa, mutta nyt kävi niin, että vastaukset tulevat kirjallisena. Ollaan vastattu Oton kanssa kysymyksiin yhtä aikaa, erillisissä tiedostoissa jotka on liitetty yhteen. Eli ei nähty toistemme vastauksia ollenkaan! 

Millaista elämää teillä olisi ilman lapsia tai jos lapset olisi vasta harkinnassa.? Missä asuisitte, millaista arki olisi ja mitä tekisitte kahdestaan ym? Osaisitteko kuvitella?

Iina: Tosi vaikea kuvitella! En tiedä oltaisiinko me edes yhdessä tänä päivänä jos ei oltaisi saatu esikoista, koska kaikki se hyvä mitä elämässä tänä päivänä on, me ollaan luotu yhdessä, tietäen että meistä tulee perhe. Voi olla, että ei oltaisi yhdessä, ja oltaisiin vielä nykyäänkin ihan pihalla, että mitä edes halutaan tehdä elämässä. Tai sitten ei. Mut tällanen tosi hypoteettinen, että jos oltaisiin yhdessä ja taloudellinen tilanne olisi samanlainen kuin nyt, niin me varmaan asuttaisiin jossain ihanassa kaksiossa  tai kolmiossa ihan ydinkeskustassa, tehtäisiin sikana töitä, matkusteltaisiin kaikki lomat ja syötäisiin paljon ulkona. Ja mulla olis ihan järjetön vauvakuume.

Otto: Tähän kysymykseen on oikeastaan mahdotonta vastata. Olen aina ollut huono jossittelemaan, ja kun lapset on se syy miksi me oikeasti löysimme toisemme, en osaa yhtään sanoa missä oltaisiin, tai oltaisiinko edes.

Millaisia rahankäyttäjiä olette? Säästeliäitä vai tuhlailevia?

Iina: Sekä että. Me käytetään surutta rahaa tärkeinä pitämiimme asioihin, kuten ruokaan, kokemuksiin, lapsiin ja matkusteluun. Siksi me ollaan automatisoitu kaikki säästäminen, jotta loput rahat voi sitten hyvillä mielin käyttää tai olla käyttämättä. Aina palkkapäivänä ennen mitään muuta meiltä lähtee tietty osuus tuloista sijoituksiin ja säästötileille, ja jokaisesta korttimaksusta menee myös tietty osuus säästötilille. Sitten maksetaan kaikki laskut, ja loput voi sitten käyttää haluamallaan tavalla. Tällä tavalla rahaa kertyy koko ajan mukavasti talteen, eikä tarvitse pihistellä.

Otto: Sellaisia hybridimalleja. Kyllä meillä säästöön menee kokoajan, mut välillä on kiva vähän pistää haisemaan.

Onko elämänne oikeasti noin yltiöpositiivista, mitä blogi antaa ymmärtää vai onko blogitekstien takana tietoista only positive vibes -ajattelua?

Iina: Kirjoitin aiheesta keväällä postauksen, josta löytyy kattava vastaus!

Otto: Kyllä se on aikalailla sitä mitä blogissa on. Toki on asioita, ja tunteita, joita ei blogissa ilmaista, mutta ei niin paljoa että fiilis radikaalisti muuttuisi. Iina on oikeasti juuri niin positiivinen ihminen kuin blogi antaa ymmärtää.

Ärsyttävin kotityö mielestänne?

Iina: Keittiön siivous, koska sen joutuu tekemään niin monta kertaa päivässä. Onneksi Otto tykkää.

Otto: Imurointi. Aivan hirveää. Mä ylläpidän usein keittiön siisteyttä, ja lasten murusten takia mulla on aina esillä rikkaharja, ihan vaan ettei tarvi kahdesti päivässä kaivaa imuria esiin. Kyllä meillä imuroidaan, mutta itse kaivan sen esiin vasta kun on aivan pakko.

Mikä on positiivisen arkenne salaisuus? Eikö teillä koskaan herätä 8:n yösyötön jälkeen pukluun korvassa, vedetä itkupotkuraivareita kun vauva ei saa korvaansa irti päästään, levitetä mustikkapuuroa merkkivaatteille ja käytetä päivässä sanaa ”ei” kolmesti minuutissa?

Iina: Toivottavasti säkin törmäsit keväällä mun postaukseen aiheesta. Eli kyllä, no enää meillä ei ole yösyöttöjä eikä taapero onneksi puklailekaan, mutta kyllä meilläkin menee asiat välillä pieleen. 😀

Otto: Herätään, vedetään, levitetään ja ei. En osaa sanoa mikä se “salaisuus” on, ja kyllä meitäkin joskus väsyttää. Ihmisiähän mekin ollaan. On vain jokseenkin turhaa jäädä vellomaan siihen negatiivisuuteen, terveisin realisti.

Mitkä on teidän bravuuri-ruoat keittiössä?

Iina: Nachos supreme, erilaiset padat, kanttarellikastike, aasialaistyyppinen uunilohi. Oton bravuuri on ainakin spydäri uusista perunoista mozzarellalla ja tomaatilla.

Otto: Iinan otettua mun toast skagenit, ja tehtyä niistä noin biljardi kertaa parempia, tein mä Herlevit ja aloin väsää burgereita.

Oletteko suunnitelleet jotain lomamatkaa lähiaikoina tai minne haluaisitte seuraavaksi matkustaa?

Iina: Ollaan suunniteltu, Tukholmaan tässä syksyllä, ja ensi vuonna olisi ihanaa käydä ainakin Italiassa ja Norjassa. Ja joku kahdenkeskinen pikku-reissu alkukeväälle on mietinnässä myös.

Otto: Ei nyt äkkisiltään, kun just käytiin Kreikassa. Vähän ollu puhetta että voitaisiin Tukholmassa käydä pitkästä aikaa, kunhan löytyisi vapaa viikonloppu.

Mun on pakko kommentoida tähän tässä vastauksia yhteen liittäessä, että OTTO! Ollaan puhuttu vaikka mistä reissuista, miten et muka muista vaikka lapsetkin höpöttää Italiasta joka toinen päivä!! 😀

Onko teillä tuotteita/tapoja, joilla helpotatte lapsiperhearkea?

Iina: On! Ruokakassipalvelut ainakin, ja yksi iso kauppareissu viikossa. Mutta tärkeintä on rento asenne, se helpottaa kaikkein eniten.

Otto: Vauvan kosteuspyyhkeet, eli “pyllypyyhkeet”. Aina. Niillä lähtee puurot pöydästä, kakat pyllystä ja maalit seinästä.

Käyttekö usein ulkona syömässä tai tilaatteko ruokaa kotiin?

Iina: Käydään vähän liiankin usein, ainakin kerran viikossa, ja joskus useamminkin. Varsinkin kesällä käytiin montakin kertaa viikossa jossain syömässä, ja tilattiin ruokaa kotiin. Onneksi nykyään kotiin saa tilattua muutakin kuin epäterveellisiä vaihtoehtoja. Tykätään sekä fine diningista, bistro-tyyppisistä ravintoloista että pikaruuasta. Viikonloppuna ollaan menossa brunssille Sandroon.

Otto: Aina sillointällöin. Joskus on kiva käydä ulkona, ja joskus ei jaksa laittaa ruokaa. Chalupa ja Rosso express ehdottomia kiireisten päivien pelastajia.

Käyttekö usein ruokakaupassa siten, että koko perhe on mukana?

Iina: Ei kovin usein, yleensä kerran viikossa.

Otto: Suurimman osan ajasta itseasiassa. Jos kyseessä on vain pieni täydennysreissu, hurautan minä yleensä lähikauppaan. Isot ostokset tehdään kuitenkin melkein aina koko porukan voimin.

Miten teillä arki-iltaisin on aikaa laittaa ruokaa, vai teettekö joka päivä jonkun 20 minuutin valmisaineisiin pohjautuvan ruuan? Kuinka usein teette ruokia, joista riittää syötävää usealle päivälle?

Iina: Meidän arki on tosi joustavaa, koska mä teen töitä pääosin kotoa käsin. Arkena on yleensä ihan hyvin aikaa laittaa ruokaa, ja ihan alusta asti itse, me ei syödä eineksiä kovinkaan paljoa, koska olen tosi tarkka lisäaineista.

Otto: Ruoanlaitto on meillä niin integroitua arjen ohjelmaan, että kyllä sille suurimman osan ajasta löytyy aikaa. Aktiivisessa puolessa tunnissa väsää nopeesti nuudeliwokin tai lasagnetten josta riittää myös huomiselle.

Kuinka usein siivoatte isommin ja pienesti?

Iina: Pienesti joka päivä, ja kerran tai kaksi viikossa vähän enemmän. Neljän viikon välein meillä käy siivooja, joka kuuraa joka nurkan ja imuroi.

Otto: Usein. Pienesti päivittäin ja isosti vähintään kerran viikossa, joskus parikin kertaa.

Millainen on lastenne ilta-aikataulu?

Iina: Seitsemältä kotiintuloaika isommilla, sitten hengaillaan yhdessä. Puoli kasin maissa aloitetaan iltapala, sitten pesut ja yökkärit, ja lopuksi rauhassa höpötellään ja luetaan kunnon iltasatu, taaperolle oma ja isoille tytöille oma. Suunnilleen kahdeksalta lapset menevät kaikki yhdessä nukkumaan.

Otto: Arkisin iltatoimet aloitetaan viimeistään kahdeksan aikaan, viikonloppuisin vähän rennompaa. Vähän lasten fiiliksen mukaan.

Onko teillä siivouspäivää tiettynä päivänä viikosta?

Iina: Ei ole, siivotaan silloin kun on hyvä hetki.

Otto: Ei ole, meillä on niin vaihtelevat aikataulut että siivotaan silloin kun ehditään. Jos jotain rutiinia hakee niin lelut kerätään ennen iltapalaa, ja keittiö siivotaan ruoan jälkeen.

Onko teillä omaa saunaa? Tykkäättekö saunoa ja kuinka usein yleensä saunotte?

Iina: On oma sauna, ja se on meille tärkeä paikka! Välillä saunotaan pari kertaa viikossa, ja välillä on viikkojen tauko. Ilman sitä ei osaisi olla, mutta ei sitä aina edes muista, ennen kuin iskee sellainen saunan kaipuu.

Otto: Sauna löytyy, ja on suhteellisen aktiivisessa käytössä. Nyt kesällä jäänyt helteiden takia aika nollille, mutta kyllä se viikon-kahden välein lämmitetään muun ajan vuodesta.

Tämä kysymys on hankala muotoilla, mutta omasta lapsuudesta muistan, että käytiin paljon kavereiden kotona leikkimässä ja ihan omatoimisesti sinne mentiin iltaisin. Onko tämä edelleen ihan yleistä, tai oletteko itse lapsuudessa näin toimineet vai onko tuo vain meidän ”maalaisten juttu”

Iina: Kyllä me kyläiltiin myös tosi paljon kavereilla, ja kyläilin ihan yksinkin, sekä kaverit meillä. Meidän lapset tekee ihan samaa, joka päivä ollaan naapureilla, tai naapurit meillä, tai sitten ovat pihalla. Kauempana asuvien kanssa sitten kuskaillaan vuorotellen me vanhemmat, ja monesti ajetaan koko perhekin kylään kaverille jos toisellekin.

Otto: Ei ole pelkästään maalaisten juttu, kyllä mekin tehtiin samaa kun oltiin lapsia. Meidän tytöillä on kavereita samassa taloyhtiössä, joten kyllä ne mielellään lähtee ulos kysymään lähteekö ne leikkimään. Pihapiiriä kauemmas ei tosin lapset ole saaneet mennä itsekseen vielä. 

Onko teillä jotain koko perheen suosikkileffaa?

Iina: Hmm! Tää on hyvä kysymys. Musta ainakin se Big Hero 6 oli ihan super hyvä leffa! Ja Onneli & Anneli -leffoista ollaan myös tykätty, ja Heinähatusta ja Vilttitossusta. Frozenkin oli hyvä ennen kuin tytöt katsoivat sen 757599303 kertaa.

Otto: Ei mitään mistä olisi absoluuttinen yhteisymmärrys, mutta Big Hero 6 on sellainen josta kaikki meillä tykkäävät.

Juotteko rasvatonta, kevyt- vai täysmaitoa, ja onko teillä mielipidettä tähän paljon puhuttaneeseen maitoaiheeseen (mikä on terveellisin)?

Iina: Ei ole mitään mielipidettä, yleensä ostetaan vapaan lehmän rasvatonta maitoa. Itse käytän maitoa lähinnä kahvissa, ja juon sitä yhden kupin päivässä, niin en usko että sillä on mun terveydelle kauheasti merkitystä.

Otto: En ota sen kummemmin kantaa tähän, kun en tiedä mikä on paljon puhuttanut maitoaihe, mutta hyllystä tarttuu mukaan laktoositonta vapaan lehmän rasvatonta.

Omistatteko paljon ns. turhaa tavaraa, jota vain on kertynyt kaappeihin tai varastoon?

Iina: Ei mun mielestä enää, paitsi nyt viimeisimmän vauva-ajan kaikki tarvikkeet. Ollaan vuosien varrella tietoisesti vähennetty turhan tavaran määrää sekä kaapeissa että varastossa.

Otto: Aina sitä jotain löytyy. Iinalla vanhaa sisustuskamaa, mulla teknologiaa ja piuhoja.

Onko teille ollut haittaa siitä, että teidän perhe on julkisesti esillä? Saatteko negatiivista palautetta? Onko teillä blogin asettamia paineita esimerkiksi lasten vaatetukseen ja kodin siisteyteen liittyen?

Iina: Ei ole ollut haittaa. Negatiivistakin palautetta toki tulee, ja myös täysin luokattoman asiatontakin välillä, mutta 99% on positiivista ja rakentavaa. En koe paineita vaatteista tai kodista, vaan puen lapset juuri niin kuin meistä tuntuu hyvältä, ja kotikin on ihan meidän näköinen, eikä kenenkään muun asettamien paineiden vuoksi sisustettu.

Otto: Pakko tunnustaa, että ei kyllä ole ollut haittaa. Ihan normaalia elämää me mun mielestä eletään. Toki se kamera on usein mukana, mutta ei koskaan häiriöksi asti. Ja onhan se kiva kun muistoja on sitten tallennettuna niin perkeleesti.

Koetteko raskaaksi blogin myötä tulevan negatiivisen kommentoinnin ja arvostelun?

Iina: Satunnaisesti joo, mutta yleensä menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Yritän aina miettiä mitä sen kommentin taustalla on, enkä vaan keskity siihen että tässä nyt joku haukkuu mua.

Otto: Ei ne mun elämään vaikuta, jätän tämän Iinalle vastattavaksi.

Onko ihmisten kommentointi muuttunut vuosien varrella? Tai suodattaako joku ulkopuolinen kommentit?

Iina: Ei oikeastaan, aika samantyyppistä se on edelleen. Oma suhtautuminen on muuttunut.

Otto: –

Onko teillä jotkut unelma-lomakohteet, jonne haluaisitte matkustaa tulevaisuudessa lasten kanssa?

Iina: Joo! Todellakin! Yhdysvallat kokonaisuudessaan kiinnostaa, mutta eniten Miami ja New York, sekä Hawaiji. Sen lisäksi ainakin Japani, ihan pakko päästä sinne. Australia kiinnostaa myös. Ja yksi mun iso haave olisi vierailla mun kummilapsen luona Zimbabwessa joskus.

Otto: Japani, koska olen massiivinen weeaboo.

Mihin unelmoitte nyt matkustavanne?

Iina: Seuraavat lomakohteet on varmaan Tukholma, Italia ja Lofootit Norjassa.

Otto: Italiasta ollaan puhuttu.

No nyt se muisti Italian T. Iina!

Jos teillä olisi nyt aikaa ja olisi pakko aloittaa joku uusi harrastus, mikä se olisi? Ei saa olla mikään mitä nytkin teette, esim. Iinalla valokuvaus ja Otolla pelaaminen.

Iina: Mä aloittaisin varmaan baletin.

Otto: Kamppailu- ja itsepuolustuslajit on aina ollut se mun juttu. Harrastin aikoinaan karatea pitkään, ja tykkäsin kovasti. Varmasti joskus aloitan taas jonkun lajin, sitten kun tosiaan on aikaa.

Kuvaako Otto teillä arkikuvia muuten kuin tarvitusti blogia varten vai hoitaako Iina myös blogin ulkopuolisen elämän kuvauspuolen?

Iina: Otto ottaa kyllä kuvia aina välillä ihan muuten vaan, mutta kyllä mä olen enemmän se kuvaajatyyppi. Polaroidilla Otto kuvaa enemmän.

Otto: Vähän hintsusti tajuan tarttua kameraan, osittain siksi että muistikortti on usein Iinan koneessa kiinni. Muistoja kännykän muistista löytyy kuitenkin runsaasti, ne vaan eivät ole blogikamaa, vaan nimenomaan arkikuvia.

Editoitko Iina kaikkia ottamiasi kuvia vai vain blogissa julkaistuja? Poistatko paljon kuvia ja säästät vain parhaimmat itselle?

Iina: Editoin kaikki mille on jotain käyttöä, eli editoin blogikuvat ja editoin ne kuvat jotka tilaan meille kotiin kuvakirjana tai paperikuvina, tai jotka lähetän sukulaisille.

Mihin tallennat kuvat? Tilaatko valokuvakirjoja tai teetkö vanhan ajan albumeita?

Iina: Tallennan kuvat sekä ulkoiselle kovalevylle, pilvipalveluun että paperikuviksi. Teen myös säännöllisesti valokuvakirjoja, ja niitä on kertynytkin meille jo useampi. Niitä on myös ihanaa tehdä lahjaksi.

Kiitos ihan superisti kysymyksistä teille kaikille, näihin oli niin hauskaa vastata! Seuraava osa on kirjoitettu jo valmiiksi, se on nimeltään VANHEMMUUS JA KASVATUS, ja se ilmestyy viikon kuluttua! Vastauksia saa kommentoida, yllättikö joku vastaus? Arrivederci <3

Minua kymmenisen vuotta vanhempi kollegani kutsui minua tänään “konkariksi”. Ei siksi että olisin jotenkin häntä parempi työssäni, tai siksi että olisin häntä vanhempi. Mitä en ilmiselvästi todellakaan ole, sillä kuten juuri sanoin, hän on minua noin kymmenen vuotta vanhempi. Hän kutsui minua konkariksi, kun kerroin hänelle siitä kuinka nukun nykyään sukat jalassa.

“Ei kyrsi niin paljoa nousta yöllä hoitamaan vauvaa kun ei jalat jäädy”, perustelin kantani.

Kollegani on meinaan juuri saanut esikoisensa. Häntä vastapäätä istuvan kollegamme vaimon laskettu aika taas on kuukauden päästä. Esikoinen sielläkin.

Tästä inspiroituneena ajattelin, tällaisena “konkarina”, jakaa muutaman asian jotka olen itse oppinut tässä vuosien varrella. Vanhemmuuteen asennoituminen ei meinaan välttämättä aina ole se maailman helpoin etappi. Vaikka me vaimoni kanssa päätimmekin ottaa pienen varaslähdön, on monilla muilla tuoreilla vanhemmilla takana vuosien parisuhde. Pienen ihmisen alun tunkeminen siihen yhtälöön on valtava muutos. Muutamasuhde kun ei toimi ihan samalla tavalla, kuin parisuhde. Toki se pieni ihminen on valtava muutos ihan kaikissa tilanteissa, ja nämä vinkit sopivatkin ihan kenelle vaan.

Kuvassa vastaherännyt ja vielä vähän uninen synttärisankari viime viikolla. 

Nuku sukat jalassa

Ironista kyllä, tämä ei ollut omasta päästä, vaan vaimoni suusta, joka muuten inhoaa sukkia. Siitä huolimatta että olen itse sukkien fanikerhon puheenjohtaja, ja kuljen kesät talvet päivisin sukat jalassa, en jostain syystä ollut keksinyt tätä pientä kikkakolmosta. Itkevän lapsen lohduttaminen keskellä yötä, varsinkin talvisaikaan, ei ole lähelläkään niin turhauttavaa kun ainoastaan väsyttää ja pissattaa, eikä palele. Lisäbonuksena vielä se, että sukkien ansiosta herkkäuninen lapsi ei herää siihen että jalat tahmaavat kiinni lattiaan. Lämmittämään voi heittää paidankin vielä päälle, jos tykkää nukkua epämukavasti. 

Ennakoi aina

Ihan sama mistä on kyse, varaa aina yksikkö ylimääräistä. Kauppareissu edessä? Ota ylimääräinen kauppakassi. Pitkä matka ajettavana? Varaa ylimääräinen tunti ajomatkaa. Pakkasitko varavaipan? Ota herranjestas kolme lisää. Otitko mukaan yhden sosepussin? Ota myös puuro ja smoothie ja maissinaksut. Kun ei aseta itselleen liian tiukkoja tavoitteita, ja pitää huolen että on vähän pelivaraa, pysyy hermot kurissa pidempään, ja perhe kasassa.

Hamstraa “pyllypyyhkeitä” eli babywipeseja

Täytyy varmaan kohta perustaa jokin uskonlahko, kun tuntuu että saarnaan näistä ihmepyyhkeistä useammin kuin Arman Alizad poraa telkkarissa. En vain pysty tarpeeksi painottamaan näiden tärkeyttä. Näillä lähtee niin kakat pyllystä, kuin meikit naamasta ja maalit seinästä. Aivan se ja sama onko lapsia vai ei, näitä tulee aina löytymään paketti meidän huushollista.

Pyhä kolminaisuus

Pienet vauvat osaavat yllättävän hyvin kertoa mikä kalvaa, se kun on yleensä yksi kolmesta asiasta: väsy, nälkä tai jöötit vaipassa. Ennenkuin ahdistuu itkua ja huutoa, kannattaa nämä kolme käydä ensin läpi. Ja vaikka mikään niistä ei natsaa, ei siltikään kannata hermostua. Pieninkin epämukavuus mitä vauva tuntee, on kirjaimellisesti hirveintä mitä hän on koskaan kokenut. Onko mikään ihme siis jos ei aina ole kivaa.

Chillaa

Viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä, chillaa. Liika hermoilu ei johda mihinkään muuhun, kuin ennenaikaiseen kaljuuntumiseen ja harmaisiin hiuksiin. Jos tuntee olevansa pihalla, voi vaikka jonkin vanhemmuuden oppaan selata ohimennen läpi. Kunhan muistaa että nekään eivät ole mitään raamattuja. Vauva kyllä hengittää, vaikka nukkuukin oudot pitkät päikkärit. Sillä ei ole ebolaa vaikka nokka vuotaa, etkä sinä ole maailman paskin vanhempi, ellet nyt jostain kumman syystä tarkoituksella siihen pyri. Tuskin silloinkaan.

Lastenhoito ei ole mitään rakettikirurgiaa. Suurin osa ahdistuksesta kumpuaa enemmän omasta epävarmuudesta, kuin taitamattomuudesta. Neuvola kyllä auttaa perusasioissa, ja loput opitaan sitten askel kerrallaan. Sydänkohtaus toisensa jälkeen.

Ne harvat kerrat kun päädyn sanaisen arkkuni avaamaan, puhun minä mielelläni jostain jonka tunnen ja tiedän. Koska osaamisalueeni kattaa lähinnä pelaamisen, työni, epämääräistä nippelitietoa mm. kaikesta, sekä perheeni, ajattelin että voisin vähemmän yllättäen keskittyä näistä viimeiseen. Tässä tapauksessa tuohon parempaan puoliskooni, Iinaan, joka kovasti on taas hinkunut minua näppiksen ääreen toimistoaikojen ulkopuolellakin.

Siispä ajattelin olla mieliksi, ja kirjoittaa eräänlaisen ”paljastuspostauksen”, jota Iina on niin kovasti toivonut. Kaikki näistä ei välttämättä tule ihan jokaiselle yllätyksenä. Täytyy ottaa huomioon että Iina on blogiaan pitänyt jo muutaman vuoden, ja on todennäköisesti edes ohimennen osan näistä itse maininnut. Yritin vähän tsekkailla, ettei nyt ihan äkkisiltään tullut vastaan, mutta mun tuurilla puolet näistä on kuitenkin mainittu tässä kuukauden sisään.

Noh, ei anneta sen häiritä. Asiaan.

***

1. Iina korjaa nenänsä (asentoa)
90-luvulla, ja toki varmaan muinakin aikoina, oli aikuisilla tapana sanoa lapsille että “älä vääntele naamaasi tai se jää siihen asentoon”, mikä toki enemmän yllytti kaikkia irvistelemään, kuin pelotti. Iinalla tämä sanonta tosin taisi jäädä jonnekin takaraivoon kalvamaan, sillä nenäänsä hän edelleen korjaa päinvastaiseen suuntaan, jos onnistuu sitä esim. vahingossa kädellä pyyhkäisemään ylöspäin.

2. Iina selittää läppänsä
Joku viisas sanoi joskus, että vitsin selittäminen on kuin suorittaisi sammakolle ruumiinavauksen, sitä ymmärtää paremmin, mutta sammakko kuolee. Iina on todennäköisesti yksin vastuussa kokonaisen sammakkokannan sukupuutosta. Koska Iina siis tykkää selittää vitsinsä. Höhö.

3. Iina nauraa huonoille jutuille 
Nopeammin kuin ehdit sanomaan ”saippuakullipyllypillukauppias”, ehtii Iina hajoamaan aivan totaalisesti kunnon vanhan koulukunnan pieruvitseille. En tiedä mikä siinä on, sillä vaikka Iina nauttii myös “sivistyneemmästä” huumorista, en ole koskaan nähnyt hänen nauravan millekään niin paljon kuin Neil Patrick Harrisille vääntämässä ripulitorttua stetsoniin (A Million Ways to Die in the West, sori spoileri), tai vaihtoehtoisesti TÄLLE…

4. Iina ei hanskaa meemejä
…ei sillä että omassa huumorintajussani olisi sen enempää kehuttavaa, itse kun nauran samoille asioille kuin keskiverto 12-vuotiaat pärinäjonnet. Vaikka meidän molempien intohimot ovat netissä, ja osittain sosiaalisessa mediassa, ovat ne niin saman spektrin eri ääripäissä kuin suinkin mahdollista. Onneksi edes Facebook-ryhmä Naistenhuone onnistuu välillä avaamaan Iinalle meemien ihmeellistä maailmaa, että kiitos heille siitä.

5. Iina hukkaa puhelimensa koko ajn 
Siitä huolimatta, että Iinalla on aina välillä ei-niin-salainen salasuhde puhelimensa kanssa, olen minä silti puolet ajasta enemmän tietoinen siitä missä se hiivatin luuri on, kuin vaimo itse. Puhumattakaan siitä, että puhelimen akku on jostain syystä aina loppu. Kovin yllättävää sinänsä.

6. Iina tykkää pelata,  sillä on vain matala prioriteetti
Ihan oikeasti tykkää. Ei me olla tässä viimeisen seitsemän vuoden aikana ehditty pelaamaan yhdessä kuin sen parikymmentä tuntia, mutta aina on ollut kivaa. Iinalla kun vain on pelaaminen niin paljon matalammalla sijalla prioriteettilistalla kuin minulla, niin harvemmin löytää aikaa. Eläkepäiviä odotellessa.

7. Iina rakastaa huonekasveja/kukkia mutta ei kastele niitä
Kaikista tässä jutussa mainitsemistani paljastuksista, tämä on ehkä se turhauttavin. Me molemmat pidämme huonekasveista, ja olemme molemmat aivan susia niiden kastelussa. Meistä kahdesta minä tosin tiedostan tämän, enkä osta huonekasveja, toisin kuin eräät. Siinähän sitten roudataan kuolleita jukkapalmuja roskiin. Hyvää duunia. Leikkokukkia suostun Lidlistä tuomaan, kun ei niiden ole tarkoituskaan säilyä. Kämppä näyttää kuitenkin aina kivalta niin kauan kuin ne elossa pysyvät, ja on tuo yksi viimevuotinen huonekuusikin ilmeisesti vielä elossa. Edistystä!

8. Iina kärsii kroonisesta vauvakuumeesta
Tämä nyt tuskin yllättää, mutta ansaitsee silti maininnan. Siitäkin huolimatta että meillä on jälleen kerran, muutaman vuoden tauon jälkeen, vauvavuosi taas ohi, haaveilee Iina jo seuraavasta. Sellaisella “en mä oikeasti halua lisää lapsia, mut kato miten ihana pieni vauva ja kato miten söpöjä pikku sukkia”-tavalla.

9. Iina palvoo ruotsalaisia
Sillä on jonkinsortin fiksaatio ruotsalaisiin. Ruotsalaiset ovat niin ihania, kauniita ja tyylikkäitä. Ruotsi on kaunis kieli, Ruotsi on kaunis maa, ja kaikki on täydellistä. En tiedä miten Iina selviää, kun joutui tyytymään tällaiseen muka-suomenruotsalaiseen. Ei ole rapujuhliinkaan vielä päässyt, reppana.

Mahtava tyyppihän tuo Iina on, jos minulta kysytään. Oletusarvoisesti tuskin kysytään, kun lähtökohta on se että mies pitää vaimostaan, mutta silti. Sitäpaitsi Iinalla varmaan on muutama vastaavanlainen sananen sanottavana minusta. Että on juu ihan kiva tuo, Iina, rakas vaimoliinini. Anna armoa.

Terveisin,

Otto

Selvennyksenä kaikille jotka olette hypänneet kelkkaan vuodenvaihteen 2015-2016 jälkeen, Otto kirjoitti siis suosittua AKKAVALTA-nimistä blogia, jonka hän lopetti tuolloin vuodenvaihteessa pari vuotta sitten. Sen jälkeen hän on tehnyt aina tasaiseen tahtiin vierailuita mun blogin puolella, ja ne löytyvät kaikki TÄÄLTÄ. 

Tiedättekö kun jengi sanoo että “tämä postaus on kirjoitettu kieli poskella” eräänlaisena vastuunvapautuksena, jonka jälkeen heitetään niin rasistista/homofobista/huonoa läppää kuin suinkin pystytään, ja sit mietitään miks jengi vetäs herneen nenään? En pahemmin pidä siitä tavasta.

P.S. Tämä postaus on muuten kirjoitettu huumorimielessä.

“Onko isillä vähän rankkaa?” Iinaa nauratti. Itseänikin jos totta puhutaan.

Vielä hetki sitten makoilin olohuoneen matolla, naama puoliksi jossain lattiatyynyn mutkassa. Kuopuksemme konttasi viidettä kertaa keittiöön, kovaan ääneen laulavaa koiraa huomattavasti mielenkiintoisemman astianpesukoneen luokse. Keskimmäinen lapsemme istui edelleen iltapala-pöydässä syömässä pitkän kaavan mukaan, ei siksi että ruokaa olisi ollut liikaa, vaan siksi että mandariinilohkoja on huomattavasti hauskempi imeskellä kuin syödä. Samaan aikaan esikoinen oli jo valmis sänkyyn, ja odotti iltasatua malttamattomana kuperkeikkoja sohvapöytää päin tehden. Itsehän olin ollut kotona vasta vartin. Kiitos äkillisen inspiraation, olin viettänyt reilun tunnin liikenteessä hakemassa portaiden alapäähän lapsiporttia.

Arki on välillä kuin isku vasten kasvoja. Välillä se on naamaan lätisevä, tasaisin väliajoin päälle menevään pöytätuulettimeen kiinnitetty heijari. Välillä se taas on ihan liian vauhdilla ajankohtaiseksi muuttuneen töihin paluun jälkeenkin oikeasti mukavaa. Lapsiperheen kiireistä huolimatta.

Siksi funtsinkin, että voisin pistää muutaman myytin maan tasalle mitä vanhemmuuteen tulee. Lähdemateriaalina tässä tapauksessa Kaksplussan hassunhauska juttu siitä, millaista on olla vanhempi, ja mitä et koskaan vanhemman suusta kuule. Ei sillä että juttua voisi jutuksi kutsua. Kyseessä kun on puolikas suora käännös alkuperäisestä englanninkielisestä jutusta, jossa esimerkkejä oli kuitenkin 27. Suosittelen kuitenkin edes ohimennen selaamaan jutun, ettei minun höpinäni kuulosta täydeltä heprealta.

Tunnustan, että lausahduksissa piilee pieni totuuden hiven, ei niitä ihan tyhjästä olla tempaistu. Keissi on vain vähän liioiteltu. 27-vuotiaana kolmen lapsen isänä, joka malttamattomana odottaa kaveripiirin lisääntymistä, en jaksa arvostaa tämänkaltaista “portin vartioimista” jonka perusteella minun tulisi olla täysin eristynyt kavereistani. Suorastaan uhkunpuhkun raivoa. Heitin oman puhelimeni seinään niin vauhdilla, että vasta hetken sisäistettyäni asiaa, piti vielä heittää jääkaappipakastin perään. (Käännos: hörähdin pöntöllä istuessani ja ajattelin että tästä voisi saada jotain irti.) Asiaan.

1.”En tajua, miten olen näin väsynyt. Olen varmasti nukkunut liikaa.”

Harvinaista toki, liika nukkuminen, mutta ei täysi mahdottomuus. Useammin olen tosin tässä viimeisen kuuden vuoden aikana herännyt töiden, kuin lasten takia. Hei tästä muuten juttuvinkki! 17 lausetta, joita et päästä suustasi töitä saatuasi. Nice!

2. ”Äitiyslomalla mahtaa olla ihanaa, kun on vihdoinkin niin paljon omaa aikaa!”

Näin vanhempainvapaalta juuri töihin palanneena en samaistu tähän sitten yhtään.

3. ”Huh, olipa rankka viikko! Luojan kiitos, on viikonloppu ja voi levätä.”

Älä muuta viserrä. Ei päiväkotia/eskaria/töitä/yksin vauvan hoitamista. Kahvinkin ehtii juoda lämpimänä, koneen ääreltä lasten leikkejä tarkkaillen, ennen kuin itse liittyy seuraan. Siitä sitten porukalla puistoon, tai sadeilmalla leffan pariin.

4. ”Lähdetäänkö lasilliselle tänä iltana?”

Tämä on yksi niistä jotka ovat enemmän totta. Harvemmin pystyy mihinkään noin sitovaan, noin lyhyellä varoitusajalla. Ei se estä kuitenkaan kavereita näkemästä muissa merkeissä äkillisesti, tai suunnitellusti noissa merkeissä.

5. ”En malta odottaa, että kelloja siirretään taaksepäin, jotta saan nukkua tunnin lisää.”

Meillä talviaika itseasiassa korjasi lasten reissun takia venähtäneet unirytmit. Tänä vuonna ei pysty samaistumaan.

6. ”Lähdemme Malediiveille kolmeksi viikoksi tänä kesänä.”

Miksi lasten kanssa ei voisi matkustaa? Jos se vaimostani olisi kiinni me olisimme jatkuvasti jossain. Minä nyt vain olen aina sattunut viihtymään jossain sohvan nurkassa.

7. ”Sopisiko olohuoneeseemme häivytetyn okran vai vaalean keksin värinen matto?”

Riippuu nyt kuule ihan muusta sisustuksesta. Meillä itsellä on valkoharmaa matto ja vaaleanpunainen sohva. Konkarin neuvo: pestävät päälliset on kova sana.

8.“Ostin maailman upeimmat valkoiset farkut.”

Onko tämä joku rinnakkaistodellisuus missä kukaan ei pese pyykkiä?

9. ”Apua, nukuin pommiin ja heräsin vasta puoli yhdeltätoista!”

Minä nukun toistuvasti pommiin. Puhelimessani on niin monen herätyksen tungos että luulisi jonkun jakavan siellä ilmaisia ämpäreitä.

10. ”Onpa tylsää, minulla ei ole kertakaikkiaan mitään tekemistä.”

Missä maailmankaikkeudessa tämä on asia jonka edes haluaisit sanoa? Tylsyys on raunioittavaa. En yhtään odota sitä, kun minulla joskus tulevaisuudessa taas on tylsää.

11. ”Ajattelin vaihtaa autoni pienempään, se olisi varmasti liikenteessä näppärämpi.”

Autoa hankkiessa tulee ottaa huomioon auton käyttötarkoitus. Tottakai lapsiluku vaikuttaa siihen, mutta ei se nyt yksin ole vastuussa. Eihän taksikuskikaan lähde viiden hengen juhlapoppoota kaksipaikkaisella Smartilla noutamaan, tai putkimies vessanpönttöä avoautolla. “Dhöö ajattelin kuljettaa ostamani Ikean vuodesohvan polkupyörällä kotiin.” Päärynä.

12. ”Uusi koiranpentumme on taatusti vaativampi kuin vastasyntynyt.”

Hahhahhaa. Usko pois, ei ole. Paitsi jos on. En minä tiedä, minulla ei ole ikinä ollut koiraa.

13. ”Olen valmis lähtemään parin sekunnin kuluttua – nappaan vain kassini ja avaimet.”

Minä ja isommat tytöt olemme aamuisin ovesta ulkona varttia herätyksen jälkeen. Koko porukan pakkaan mukaan nopeammin kuin vaimoni meikkaa. Esimerkiksi valmis hoitolaukku säästää paljon aikaa. Kolmessa tunnissa ehdimme Verkkokauppaan ja takaisin, mikä on näin jouluruuhkien aaton alla paljon sanottu.

14. ”Askartelu lasten kanssa on taatusti tosi hauskaa!”

Askartelu lasten kanssa on taatusti tosi sotkuista, kyllä, silti vaimoni tuntuu nauttivan siitä. Itsehän en pidä askartelusta – lasten kanssa tai ilman.

15. ”Hei, jäisit nyt vielä yksille!”

Ainahan sitä voi vielä hetkeksi jäädä ottamatta yhtä, jos tuntuu siltä. Tai sitten ottaa sen yhden vielä ja elää seurausten kanssa. Lähinnä tässä on ongelmana se ettei ryhmäpaine ole aina ihan okei, kannattaa ihan oman harkinnan mukaan.

16. ”Pitäisiköhän varata pieni viikonloppuloma?”

Kuka estää, jos lapsille saa tutun ja turvallisen hoitajan? Ei lapset ole meitä estäneet matkustamasta. Ja jos lasten kotiin jättäminen ei maistu, tai pidempi matka tuntuu turhan raskaalta, voi sitä aina reissata ihan kotimaassakin. Kesäinen viikonloppu Lahes, kenties? Improvisoi. Sopeudu. Voita.

17. ”En aio antaa lapsen tulon muuttaa itseäni.”

Tämän viimeisen tunnustan osuvan suoraan asian ytimeen. Muistan itsekin uhonneeni jotain vastaavanlaista. Totta kai lasten saaminen muuttaa asioita, sanoi etukäteen mitä tahansa. Loppupeleissä se muutos lähtee kuitenkin itsestä, ja jos peili ei miellytä, voi kääntyä katsomaan ikkunasta vai miten se meni. Itse ainakin olen ihan sinut itseni kanssa – enemmän nyt kuin ennen lapsia.

TL;DR: Lapset on kivoja jos jos haluaa olla vanhempi, jos ei halua niin ei kannata. Turha huudella siinä vaiheessa kun ne lapset pyörivät siellä pöydän alla imemässä sitä läikkynyttä maitoa, kun ei se vanhemmuus oikeasti tee sinusta sen parempaa, tai huonompaa, ihmistä.

T. Otto