Raskausviikko 15

30.08.2016

Luvassa on oikein kunnon raskauspläjäys, sillä kuvasin sekä tyttöjen kanssa että yksin teille raskausviikkovideota edellisestä täydestä raskausviikosta, joka oli numero 15. Tytöt tulivat hetkeksi videolle mukaan ja kertoivat omia ajatuksiaan vauvelista, ja mä sitten höpöttelin mm. neuvolakuulumisia ja muuta videolle. Tein myös tähän postaukseen nyt sopivasti vertailun mahoista kaikkien kolmen raskauden aikana, kun löysin viikkoihin sopivan vertailukuvan jo edellisraskauden ajalta. Mutta tsekatkaa ihmeessä ekaksi mun vidi, jossa tytöt on maailman söpöimpiä! Pahoittelut mun nuhasta, kun torstaina kuvattiin niin oli vielä nenäkin tukossa flunssan jäljiltä, mutta loppua kohden skarppasin.

Tässä vielä suora LINKKI VIDEOON jos ei upotus jostain syystä näy.

En kestä, on meillä kyllä kaksi aika ihanaa prinsessaa. Ei ole epäilystäkään etteikö heistä tulisi maailman parhaita isosiskoja. 

Tässä tosiaan on mahakuvaa ja vertailukuvaa edellisiin raskauksiin. Ainakin mun omasta mielestä maha on tällä kertaa alempana kuin koskaan ennen, minkä huomaa jo helposti esim hyvää istuma- tai makuuasentoa etsiessä. En ole voinut pariin viikkoon hengata jalat ristissä, kun ei vaan tunnu mukavalta koska tuntuu, että sitten puristaa mahaa ikävästi. Toki vatsa on muutenkin vielä alhaalla eikä kohtu ole noussut navan yläpuolelle muutenkaan, mutta tämä kaveri on hengannut tuolla ihan alhaalla niin, että hänet tunteekin aina aivan alavatsalta. Silti on jotain tavaraa kertynyt tuohon navan yläpuolellekin, liekö se sitten juustojalapenoja, härkistä johon olen aivan koukussa tai avokadoa.

Thank god tuosta ekasta kuvasta on jo viisi ja puoli vuotta. Sitä aina unohtaa, mistä sitä on lähdetty ja järkyttyy jälkeenpäin hahahaaa. Aika paljon on viidessä ja puolessa vuodessa tapahtunutkin, mutta sen te tiedätte jo. Suht samankokoisia mahoja kaikki kolme, mutta eri muotoisia vain. Mahaa en kuvannut videolle, koska noh se tuntui vähän hassulta jo viimeksi, ja kuvista muutenkin voi seurata paremmin sitä kasvua. Toivottavasti se on ihan okei.

Viime viikolla videota kuvatessani tilaajia oli reilu 800 ja nyt on jo mennyt 900 tilaajaa rikki. Jos haluatte liittyä kasvavaan joukkoon niin se onnistuu helposti vaikka TÄSTÄ! Kanavalle on tulossa esittelyvideota musta/meidän perheestä, videota meidän Turun reissusta sekä tietty seuraavaa Coffee Talk -videota The Realm Of Maria -kanavan Marian kanssa, silloin aiheena lasten käytöstavat. Myös tämä raskauspäiväkirja jatkuu niin blogin puolella kuin youtubekanavallakin. Muistutan myös että vanhoille Iina Hyttinen -nimellä oleville kanaville ei tule enää uusia videoita, eli niitä ei kannata enää tilata kuten moni on edelleen tehnyt. Ainoastaan tämä uusi Iinalaura-niminen kanavani päivittyy nyt ja tulevaisuudessa.

Huomenna mulla on neuvolalääkäri ja niitä kuulumisia luvassa sitten seuraavalle videolle. Ihanaa tiistai-iltaa kaikille, me lähdetään lasten kanssa läheisen ruotsinkielisen koulun järjestämään lastentapahtumaan illaksi!


No Responses to “Raskausviikko 15”

  1. Linkku sanoo:

    Kaikin puolin taas niin ihana video! Tyttöjen innostus on tosi söpöä, hauska myös nähdä, miten tuon ikäiset raskausasian ymmärtää 😀

    Musta tämä oli vielä edellistäkin videota luontevampi ja rennompi, selkeesti kun oot vähän tottunut niin on tullut esille se, että oot oikeesti tosi hyvä kameran edessä 🙂

    Taisin veikata sitä kolmatta tyttöä itse, vähän alkoi epäilyttämään kun maha ollut hieman erilainen kuin aiemmissa… Hmmm 😀 Mutta uskallan pitäytyä valtavirrasta poikkeavana ja veikata edelleen kolmatta tyttöä! Jännityksellä jään sitä tietoa odottelemaan 🙂 Ihanaa raskausaikaa <3

  2. Laura sanoo:

    Voi että ku on kaunis kuva teistä kolmesta! Ihan huikeesti oot kehittyny jo näiden kolmen videon aikana kameran edessä olemisessa, varmaan se vaikuttaa aika paljon, että tässä videossa katsoit tosi paljon kameraan niin vaikutti tosi luontevalta 🙂 Ja noi lyhyemmät hiukset on niin ihanan freesit, passaa siulle mainiosti!

  3. A sanoo:

    Kommentoin ihan älyttömän harvoin mutta nyt tuntuu että pakko itsekin sanoa tänne jotain! Nää sun uudet videot on aivan ihanaa piristystä ja sisällöiltään paranee vaan koko ajan 🙂 Samalla sulla on mun mielestä huikea lähestymistapa sun blogiin, kun oikeasti kuuntelet sun lukijoita ja yrität tarjota jokaiselle jotakin. Ihanaa myös kun tuot sen rehellisesti esille että uudet jutut, niin kuin nyt nämä videot, hakee hetken muotoaan. Kiitos siis vielä kerran ihanasta ja aina niin raikkaana pysyvästä blogista ja ihanaa raskausaikaa <3

  4. Oona sanoo:

    Tosi hyvä video! Edelliseen videoon verrattuna mun mielestä ihan huima kehitys, olit tosi luonnollinen tässä 🙂 oli kiva katsoa!

  5. :) sanoo:

    ihana ja pirtee video! 🙂 muutenki tosi jees kun sulla tulee niiiin usein postauksia jotka on aina hyviä ja huolella tehtyjä, tuntuu ihan et eläis teidän perheen mukana kaikessa, ku kirjotat niin avoimesti ja otat meidät lukijat mukaan kaikkeen. Voisitko jossain vaiheessa ajatella että tekisit postauksen ”raskausajan ruuat”, just et mitä on tehny mieli( juustojalapenojenlisäksi) ja mitä ei todellakaan ja et ootko luopunu jostain nyt tän raskauden aikana, tai mitä ikävöit mitä et voi/halua syödä. Ja oliko edellisissä raskauksissa jotain herkkuja mitä nyt et vois ees kuvitella syöväs? Ja siis kaikki himot tietysti esim. saippua tai liidut jos on sellasia ollut 😀

  6. Marika sanoo:

    Hei! Kiva video 🙂 Tuli päiväkodista mieleen, että aiotteko jatkaa tytöillä päiväkotia (tai Tiarako menee eskariin tämän lukuvuoden jälkeen?, mutta Zeldalla) vai oletko kaikkien / vauvan+Zeldan kanssa kotona kun vauva syntyy?

  7. Rosa sanoo:

    Aivan ihana tuo sun ja tyttöjen yhteiskuva!

  8. Jenni sanoo:

    Aivan ihana video ja postaus jälleen! 🙂 <3 Se on jännä miten voikin olla jonkun toisen puolesta niiin onnellinen, vaikkei todellisuudessa edes tunne sitä toista! 😀 Meinaatteko muuten muuttaa isompaan asuntoon jossain vaiheessa, vai onko toi nykynen hyvän kokonen myös sillon kun uus perheenjäsen on täällä? 🙂

  9. Ju sanoo:

    Se on poika! 🙂

  10. Roosa sanoo:

    Videot on kivan mittaisia ja sopivan tiiviitä, kiitos hyvän editoinnin 🙂 Olet tosi luonnollinen ja tytöt on söpöjä! Ja hitsit että sulla on nätti hymy! 🙂

  11. Erika sanoo:

    Toi kuva susta ja tytöistä, ihan mielettömän ihana <3 Komppaan myös täysin edellisiä, kiva katsella näitä videoita ja varsinkin kun olet niin luonteva kameran edessä! 🙂

  12. Heidi sanoo:

    Tosi hyvä video! 🙂 ja ihana Zeldan kommentti: minusta se on upeaa <3

  13. Saara sanoo:

    Voi että ihanan pirtsakka ja iloinen video! Ihana Iina ja lapset<3 odottelen niin innolla näitä videoi

  14. hei sanoo:

    Hei ootko huomannu et Tiaralle on Marimekolta nykyään nimikko sarja 😉

  15. Lispe sanoo:

    Ai että miten ihana video!!<3 niin onnelliselta ja elämääpursuavalta näytät:)

  16. E sanoo:

    Alkaa hei vähä ahistaa ku vk 22 enkä oo kyl parinkymmenen vaatteen jlkn ostanu mitää 😀 Täälki pikkutyyppi viihtyy hyvin alhaallla 😀

  17. Inkku sanoo:

    Ihanaa raskaus aikaa sinulle iina ja kaikkea hyvää ❤️ Ja ihana että lapsetkin ovat ilosia asiasta (:

  18. Eeva sanoo:

    Ihana video, ja komppaan aijempia kommentoijia, että oot kokoajan luonnollisempi videolla 🙂

  19. Kaisa sanoo:

    Mun 5-vuotias tyttö katsoi videon ja totesi: ”Tuo on semmoinen hienosteleva äiti. Ei yhtään karhea, eikä yhtään mitään finnejä. Onko se teini?”

    • Hipsu sanoo:

      Hmm, hieman surullista, että 5-vuotias on oppinut arvioimaan/vertailemaan ihmisiä tuollaisilla ulkonäköön tarttuvilla sanavalinnoilla. Vaikea kuvitella, että esim. Iinan kasvattamat lapset tuollaisia lauseita käyttäisivät; muistelen bloggaajan kirjoittaneen joskus jotenkin näin, että mikäli toisen ihmisen ulkonäöstä lasten kuullen puhutaan, puhutaan vain nätisti arvostelematta (tuolloin en usko lasten herkästi kiinnittävän näppylöihin naamassa, vaan enemmin johonkin kivaan piirteeseen tai vaatteeseen). Ajatusten virtaa tässä vain. 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.