Syksy on jo vähän täällä, vaikka tänään kauniissa aamuauringossa lapset olivatkin innoissaan takaisin tulleesta kesästä. Sukat ovat hiipineet takaisin jalkaan, baltsut vaihtuneet lenkkareihin ja nilkkureihin sadepäivinä, ja harrastukset ovat toisen mukulamme osalta jo alkaneet. Toinen odottelee vielä viikon ennen kuin hänen uusi sirkuskouluharrastuksensa alkaa ja siihen asti kannustaa aina pikkusiskoaan ennen jokaviikkoista balettituntia.

Kuopus valitsi baletin, hän ihasteli ja tarkkaili silmä kovana joka kerta tanssinäytöksissä ainoastaan perinteisiä samanlaisiin mekkoihin pukeutuneita ballerinoja, eikä kiinnittänyt mitään huomiota discoon, hiphopiin tai streetiin. Hänestäkin tulee kuulemma isona ballerina. Tyylistään hän ei tosin tingi balettitunneillakaan, vaan valitsi dramaattisen mustan balettipuvun itselleen klassisen vaaleanpunaisen sijaan, glitterillä höystettynä tietenkin. Hän harjoittelee liikkeitä kotonakin, eikä hymystä ole tuntien jälkeen tulla loppua. Hän suorastaan rakastaa klassista musiikkia, ja haluaa että laitan sitä spotifysta soimaan aina kun hän harjoittelee.

Esikoiselle ehdotin minä sirkuskoulua, hän kun on ollut kiinnostunut akrobatiasta jo pidemmän aikaa. Ensi viikolla alkavat tunnit pitävät sisällään akrobatian ja ilma-akrobatian alkeita, ja hän on aivan uskomattoman innoissaan tuntikuvauksesta ja omasta akrobatiapuvustaan. Toivottavasti hän tykkää sitten itse tunnistakin, ainakin näin mä voisin kuvitella kun siellä harjoitellaan kaikkia niitä asioita joita hän muuten harrastelee puistossa ja kotona ja päiväkodissa ihan yksin.

Mä olen iloinen että molemmat ovat löytäneet omia kiinnostuksenkohteita ja haluavat kokeilla uusia asioita. Pienenä on hyvin aikaa etsiä itseään ja kokeilla erilaisista harrastuksista, että mikä tuntuisi kaikkein omimmalta. Jos sitten haluaa alkaa jotain harrastaa tavoitteellisesti, on pohja kunnossa. Mun mielestä tärkeintä kuitenkin on että on joku ihan oma juttu josta tykkää ja josta voi olla ylpeä ja iloinen. Ei sillä väliä aikooko tosissaan harrastaa vai ei.

Kun tätä omaa vain yhden työn arkea on takana kuukausi, täytyy sanoa etten ole vuosiin ollut näin rentoutunut. Mäkin olen löytänyt uuden harrastuksen: olen aivan koukussa Master Chefiin jota en aiemmin ole katsonut. Se sopii hyvin iltaharrastukseksi kun on ollut päivän liikkeellä ja yrittää vältellä turhia harjoitussupistuksia. Oton kanssa sitä on hyvä katsoa ja suunnitella seuraavan viikon ruokalistaa. Ei me ihan mitään molekyyligastronomisia nestemäisiä gnoccheja täällä saada aikaiseksi, mutta inspiroidutaan kuitenkin kokeilemaan uudenlaisiakin juttuja kuten risottoa, jota meillä ei ennen ole usein ollut ruuaksi.

Juuri nyt on aika hyvä olla ja onnellinen mieli. Syksyksi on tiedossa paljon kivoja asioita mitä odottaa. Kaikkein eniten tässä odotellaan rakenneultraa tietenkin, joka on vasta kuukauden kuluttua. Mutta nopeasti sekin aika menee. Tästä on hyvä jatkaa iloisella mielellä syyskuuhun ja kohti mun ja esikoisen synttäreitä. Uskomatonta että takana on kohta neljäsosavuosisata elämää, ja äitiyttäkin puoli vuosikymmentä.

Mahtia alkavaa syyskuuta kaikille ja kiitos teille jokaiselle mielettömästä tsempistä ja palautteesta jota annatte <3