Odotan niin kovasti

17.01.2017

Tuntuu hassulta miettiä että viime viikonloppu saattoi olla meidän vika viikonloppu neljän hengen perheenä, tai sitten ei. Joka tapauksessa kovinkaan montaa niitä ei enää ole edessä. Niinkuin eilen Instagramissa päivittelinkin, olen vallan malttamaton täällä. Jatkuvat supistukset pitävät mut varpaillaan ja kokoajan on sellainen jokojokojoko-meininki päällä, vaikka edelleen olen lepäillyt että ne eivät yltyisi siitä ja että synnytys ei ihan vielä käynnistyisi. Jännittää!

Viikonloppuna ja ihan joka päivä olen yrittänyt huomioida tyttöjä mahdollisimman paljon, ja tehdä kaikkea mihin nyt sohvan nurkasta käsin heidän kanssaan pystyn. Ollaan luettu paljon satuja, leikitty barbeilla, piirretty ja väritetty ja pelattu lautapelejä.  Ja ollaan vaan höpötetty mahdollisimman paljon. Odottelen kyllä ihan hulluna sitä että voin taas liikkua normaalisti! Pulkkamäki ja luistelukentät – oottakaa mua älkääkä menkö pois ennen kuin olen päässyt ainakin kerran pulkkailemaan ja luistelemaan tälle keväälle!

Otto ja Tiara kävivät juuri ostamassa uudet luistimet neidille joka on ensimmäistä kertaa menossa nyt päiväkotiryhmän kanssa luistelemaan tänä keväänä. Viime talvena jo harjoiteltiin perheen kesken ja kunhan mä vaan olen toipunut synnytyksestä niin jatketaan harjoituksia tänäkin keväänä yhdessä. Nyt on koko perheelle omat luistimet kun esikoinen vaihtoi isompaan kokoon.

En oikeasti voi sanoin kuvailla miten paljon odotan kaikkia yhteisiä aktiviteetteja, sitä että voin osallistua kaikkeen! Siis odotan niin paljon että pääsen johonkin hoploppiin lasten kanssa pomppimaan. En ehkä ihan heti synnytyksen jälkeen hypi trampalla (hehheh) mutta liukumäkeen voin aivan hyvin lasten kanssa rynnistää sitten kun vointi antaa myöten. Ja leikkipuistoon. Ja ihan vaan pitkälle kävelylenkille ihmettelemään kaikkea. Ja odotan sitä että en ole enää meidän jengin hitain ruokakaupassa, vaan voisin välillä vaikka sanoa kolmivuotiaalle että ”tulehan jo”.

Odotan sitä että voin makoilla mahallaan – ja sitä että voin nostaa tytöt syliin ja rutistaa ja pyörittää heitä. Odotan että pääsen juoksulenkille! Siihenkin menee varmasti vielä aikaa mutta kyllä sitten kun lumet on kokonaan sulaneet ja kevät päässyt vauhtiin niin mä aion jo paahtaa menemään lenkkipolulla. Odotan, että voin vaunulenkkeillä vauvan kanssa ja odotan sitä että voin juosta bussiin tai metroon. Se on jotain mitä en ole tehnyt sitten viime kesän.

Mä odotan sitäkin että voin kantaa kauppakasseja, ja sitä että voin kiivetä korkealle tuolille ja ottaa itse yläkaapista mitä haluan. Ja odotan sitä että voin tehdä tyttöjen kanssa kuperkeikkoja ja voidaan taas pitää meidän tyttöjen kanssa tanssibileitä kotona Spotify pauhaten, niinkuin aina viime keväänä tehtiin. Ja odotan että voin lähteä keskustaan vaan nauttimaan ihanasta Helsinkitunnelmasta ja kävelemään ympäriinsä ja shoppailemaan tuntikausiksi. Odotan että pääsen osallistumaan kivoihin blogitapahtumiin ja pressitilaisuuksiin joissa en ole käynyt ikuisuuteen, olen missannut niin monta kivaa juttua koska en ole vaan kyennyt osallistumaan.

Odotan että jos mulle tulee joku yllättävä mielihalu, voin itse kipaista äkkiä kaupassa eikä tarvitse vaivata Ottoa. Ja sitä, että Otto voi pyytää multa asioita, ja mä voin helposti tehdä niitä hänen hyväkseen. Toki mä voin nytkin tehdä oman vointini mukaan ja olenkin tehnyt kaikkea mitä vaan mahdollisimman vähällä liikunnalla voi tehdä. Mutta sillä tavalla oikeasti. Odotan että Otto voi kysyä vaikka että voisinko hakea hänelle yläkerrasta sukat kun hän ei ehdi, ja mä voisin vastata että joo odota mä kipaisen. En ole nimittäin tosiaankaan kipaissut noita portaita kertaakaan ylös. Olen puhkunut ja puuskuttanut ne hitaasti ja supistelevasti ylös mahdollisimman harvoin.

Kaikkein eniten odotan sitä, että saan pitää meidän vauvaa ensimmäistä kertaa rinnalla. Tuntea hänen painonsa itseäni vasten, silittää hänen pehmoista poskeaan ja tuntea miten hän tarttuu mua sormesta kiinni. Ja sitä kuinka saan nähdä meidän kaikki kolme lasta ensi kertaa yhdessä. Mutta sitä en uskalla edes ajatella, samantien nousee hormonit pintaan.

Mä odotan, niin kovasti. Ja meidän koko perhe odottaa. Kuukauden päästä nämä päivät tuntuvat niin paljon lyhyemmiltä kun tätä aikaa katsoo taaksepäin. Mutta juuri nyt ne ovat ikuisuus. Yritän nauttia näistä päivistä parhaani mukaan koska joskus niitä tulee vielä ikävä, tiedän.

Hyvällä fiiliksellä täällä ollaan, vaikka kovasti odotellaankin. Onneksi saan odottaa näiden maailman parhaiden tyyppien kanssa. Ei enää kauaa <3


15 Responses to “Odotan niin kovasti”

  1. Avatar Emilia sanoo:

    Ihanasti kirjoitit.<3 Mulla pääsi melkein itku kun luin tän loppuun. :)

    Mä odotan, että vielä jonain päivänä saan itsekin perheen (miehen lisäksi) ja tuntea tuollaisia tunteita, joista kirjoitit.

    Paljon tsemppiä tulevaan!

  2. Avatar Sanna sanoo:

    Oi miten ihana postaus kerrassaan ❤ et kyllä yhtään näytä loppuraskausvaivaiselta vaan kauniilta ja hehkeeltä ja hyvinvoivalta! Ja toi teidän joogameditointimikäliekylsätiiätkuva on ihan mahtava! :D

  3. Avatar Annukka sanoo:

    Ihana teksti❤ Teidän perhe saa aina niin hyvälle mielelle. Tuntuu kuin tuntisi teidät paremminkin ja olisi ollut alusta asti odotuksessanne mukana. Ihanaa, että pian odotus päättyy, ja saatte pienen luoksenne!

  4. Avatar Iina sanoo:

    Ihanasti kirjoitettu<3
    Kyllä hän sieltä kohta saapuu <3 <3<3

  5. Voih, alko ihan itkettää! Niin samaistun monessa asiassa ja ootan kaikkea ihanaa omien poikien kanssa, kun supistukset vaivannu jo 13+ viikolta. Onneks nää pienet on kaiken himmailun ja odotuksen arvosia kuitenkin. <3

  6. Avatar Roosa sanoo:

    Voi ihana mikä postaus! Hei ihan hurjasti tsemppiä vielä viime metreille! :) Täällä jännitetään teidän puolesta :D

  7. Avatar Agu sanoo:

    Liikutus tapahtui. Onnea ja tsemppiä tulevaan! Hienosti menee <3

  8. Avatar Maitoviiksi sanoo:

    Ah, tuo loppuvaiheen odotus on niin voimakas kaipaus vauvaa kohtaan. Kirjoitin silloin lapselleni kirjeen, jossa sanoitin niitä tunteita ja ajatuksia. Viimeisen osan kirjeeseen kirjoitin alle vuorokautta ennen hänen syntymäänsä ja niin ikävöin häntä syliini. Tuntui hassulta ajatella seuraavana iltana vauva sylissä, että hetki sitten vielä niin kovasti odotin häntä saapuvaksi ja siinä hän jo liikutti sormiaan sylissäni. Hurjasti voimia näihin loppuhetkiin! Olet ajatuksissani.

  9. Avatar M sanoo:

    Ihana <3 pelottaako synnytys yhtään vai ootko ihan rauhallisin mielin? Olis kiva jos ehtisit kirjoittaa vielä mietteitä siitä :) itsellä aika iso synnytyspelko niin olisi kiva kuulla sun ajatuksia. :)

  10. Avatar Elina sanoo:

    Niin ihana teksti. Tämä odotusaika on kyllä nimensä mukaisesti yhtä odotusta… :D Taatusti lapsuuden kesälomien odotuksen jälkeen ei aika ole ehkä ikinä kulunut näin hitaasti.

  11. Avatar Anni sanoo:

    Aivan ihana postaus! Paljon jaksamisia viimesille hetkille!❤

  12. Avatar Saara sanoo:

    Ihana kirjoitus! <3

    Näin lapsettomana ihmisenä mietin että onko tuo kovin yleistäkin ettei voi raskaana ollessa harrastaa mitään liikuntaa, jos siis itse et esim ole ottanut yhtään juoksuaskelta koko aikana? Vai onko kyse enemmänkin siitä että halusit olla alusta asti varovainen koska Zeldan raskaudessa sulla tuli kai niitä supistuksia niin aikaisin?

    Mietin kun itsellä esim. on sellainen ammatti joka ei ole rankan fyysinen mutta fyysisesti aktiivinen joutuu kuitenkin olemaan koko päivän, että miten raskaus vaikka tässä tilanteessa onnistuisi... Vaikka toki se on varmasti aika yksilöllistäkin!

    Tsemppiä tuleviin päiviin!

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Se on ihan yksilöllistä, toiset vetää juoksulenkkiä ja salilla vielä päivää ennen synnytystä, ja toiset on niinkuin minä että ei saa yhtään rasittaa ettei vauva synny liian aikaisin. Toivottavasti sä kuulut ensimmäisiin! :D Mäkin tosi mieluusti liikkuisin ja tekisin kaikkea mahdollista, mutta kun ei niin ei. Onneksi mua on toistaiseksi ainakin siunattu helpoilla synnytyksillä vaikka raskaudet onkin olleet hankalia. :D Kiitos paljon ja ihanaa kevättä <3

    • Avatar Jumppamama sanoo:

      Lohdutukseksesi voin sanoa, että ainakin itse hiihtelin bodypumpissa vielä viikko ennen synnytystä ja ihan samoilla painoilla tein kuin ennenkin :-) Jumppasin säännöllisesti ihan loppuun asti, olo oli mainio ja maha melko pieni joten en nähnyt mitään syytä miksen olisi niin tehnyt. Palauduinkin sitten ihan supernopeasti ja muistoksi jäi vain sektioarpi :–D Riippuu ihan raskaudesta. Onnea Iinalle loppumetreille! Jaksaajaksaa ;-) pusu

  13. Avatar Elina sanoo:

    Oi miten ihana kirjoitus! Ei yhtään auta omaan vauvakuumeeseen, heh. Tunnut olevan kyllä ihan mahtava äiti. Jotenkin sellainen oman roolin, paikan ja tavan olla äiti löytyminen oikein huokuu sun teksteistä. Joidenkin raskauksia ja perhe-elämää seuratessa tulee sellainen ”apua, mitähän tuostakin tulee” -fiilis, mutta teidän perheellä tuntuu ainakin näin blogin välityksellä olevan kaikki palikat enemmän kuin kohdallaan. Jännä juttu muuten, että mäkin odotan eniten omassa lapsessa sitä pikkutyyppiin tutustumista ja lasten kanssa touhuilua. Kaikkea leikkipuistoista majanrakennuksiin ja harrastuksiin kuskaamisen välillä. Tai no, kukapa ei odottaisi.

    Voihan reps muuten tuolle joogakuvalle. Zelda yrittää katsoa miten ihmeessä sun sormet on…ainakin on keskittyminen pienellä kohdillaan! :D

Kommentoi