Raskausviikko 17 (16+0-16+6)

23.03.2021

Kiitos ihan valtavasti kaikista onnitteluista eiliseen gender reveal -videoon liittyen! Jotenkin niin siistiä, että nyt me tiedetään. Vaikka samalla myös haikeaa! En tiedä mikä mulle on iskenyt, mutta sen sijaan, että odottaisin malttamattomana raskauden etenemistä, nyt on tullut sellainen haikeus, että ”voi ei, en kestä, että tämäkin merkkipaalu meni jo”. Ehkä se on se, kun on tajunnut, että nyt saattaa ihan oikeasti olla niin, että koen näitä asioita viimeistä kertaa.

Nyt ollaan puhuttu siitä paljon ja olen itse vahvasti sen kannalla, että en halua käydä enää raskausaikaa läpi tämän raskauden jälkeen, vaikka vauvoja toivottaisinkin meille tervetulleeksi vaikka sata. Alkuraskauden vaikeudet olivat vaan henkisesti niin rankkoja mulle, että en usko, että haluan koskaan enää käydä niitä läpi. Mutta, edelleen pidätän oikeuden muuttaa mieltä, olenhan vasta 29-vuotias. Ei sitä koskaan tiedä.

Mutta nyt juuri tuntuu vahvasti siltä, että jos meille joskus vielä tämän mahassani kasvavan ihanuuden jälkeen tulisi vauva, niin hän olisi kyllä sitten sijaisvauva tai koiravauva. Tai sitten jos jotenkin hamassa tulevaisuudessa keksittäisiin miten Ottokin voisi olla raskaana, niin sehän olisi ihan lempparivaihtoehto! Mutta joo, mennäänkö raskausviikkoon 17, jonka juuri jätin taakseni?

Se oli hyvä raskausviikko. Ei ollut juuri mitään oloja, paitsi liitoskivut ovat pikkuhiljaa alkaneet. Niitä ei ole jatkuvasti, eikä joka päivä, mutta aina välillä ne tuntuvat ikäviltä lonkissa ja alavatsalla. Supistukset eivät ole vaivanneet liikaa, olen pystynyt olemaan melko aktiivinen ja se on ollut ihanaa. Fiilis on ollut mitä mainioin! Aion kyllä nauttia edelleen tästä hyvästä fiiliksestä.

Olen myös miettinyt, että on mahdollista, että kipeät supistukset eivät alkaisi tällä kertaa vaivaamaan niin aikaisin, koska mulla ei pitäisi nyt olla mitään sellaista rasittavaa tekijää, joka pahentaisi/aiheuttaisi niitä. Viimeksi oli puolivälin jälkeen muutto (vaikka en nostellut juuri mitään, se oli silti fyysisesti rankkaa, kun oli paljon pakkaamista, seisoskelua, kyykkimistä ja siivousta) ja sitä edellisellä kerralla 1-vuotiaan nosteleminen. Mutta nyt ei ole muuta kuin chillailua ja etätöitä, niin ainakaan sen puolesta ei pitäisi olla hätää. Sormet siis ristissä, että tässä raskaudessa saisin edetä pelkillä harjoitussupistuksilla lähelle laskettua aikaa. Se tuntuu utopistisen ihanalta ajatukselta. Katsotaan toteutuuko.

Vauvan liikkeet tuntuvat koko ajan selkeämmin ja selkeämmin ja käännökset ja muljahdukset näkyvät joka päivä ulospäin. Vauva vaikutti ultrassakin tosi liikkuvaiselta tyypiltä ja nyt kohtu on noussut jo lähelle napaa. Selkeästi vatsa siis kasvaa, kun nyt ultrassa katseltiin vauvaa jo paljon ylempää kuin kuukausi sitten.  Hän oli todellakin kasvanut hienosti, mitat vastasivat tismalleen viikkoja, paitsi reisiluun pituus oli jopa muutaman päivän edellä. Joko hän on siis tällä viikolla keskittynyt kasvattelemaan nimenomaan reisiluita, tai sitten hänestä on tulossa samanlainen pitkäjalka kuin äidistään. Saa nähdä.

Olen tuijotellut ultrasta saatua kämmenen kuvaa monta kertaa. Se on vaan niin suloinen, että ihan herkistyn. Aina niin ihanaa ja rauhoittavaa nähdä vauva ultrassa. Nyt sitten odotellaan seuraavaksi rakenneultraa, johon on vielä melkein kuukausi aikaa.

Raskausoireista sen verran, että tällä kuluneella raskausviikolla mulla oli todella tunteet pinnassa. Yhtenä iltana viime viikolla mua oikein suututti, kun kyyneleet vaan tulivat silmiin, vaikka en edes halunnut itkeä. Sanoin ääneenkin Otolle, että mua ei edes itketä ja en halua itkeä ja silti vaan itken ja se ärsytti mua niin paljon! Ja kyse oli jostain ihan pikkujutusta, tyyliin iltapalasta tai jostain. Jälkeenpäin vaan nauratti. Mutta selkeästi tämä ei siis ole jatkoa mun kahdelle edelliselle raskaudelle, joissa tunsin enemmänkin olevani sellainen rauhallinen ja seesteinen viilipytty. Olen mä nytkin pääosin todella hyväntuulinen, kuten yleensäkin, mutta sitten tunteet saattavat kuohahtaa hetkessä, mikä on mulle tosi epätyypillistä ja hämmentävää. Mutta onneksi nämä ovat ohimeneviä vaiheita vain ja Otolta löytyy tukea ja ymmärrystä mun kaikille tunteille. Ja onneksi pääosin ei itketä, haha.

Täällä siis kaikki hyvin ja hyvällä fiiliksellä kohti viikkoa 18!

Checklist raskausviikko 17:

Vauvan koko hedelmänä: Appelsiini.

Cravings: Appelsiini ja mansikat sekä kahvi. Olen juonut vain yhden kupin päivässä, mutta tekisi mieli nuuhkia tuoretta kahvia koko ajan! Se tuoksuu niin hyvältä!

Oireet: Liitoskivut satunnaisesti, tunteet pinnassa. 


Mikä muuttuu neljännen lapsen myötä?

04.03.2021

Yksi toivotuimpia raskausaiheita on ollut ”mikä kaikki meidän arjessa ja elämässä muuttuu neljännen lapsen myötä”. Näin etukäteen on vaikea tietenkään tietää kaikkea, mutta käytännön asioista me ollaan jo aika hyvin perillä. Kirjoitin itse asiassa jo silloin syksyllä, kun aihetta ekaa kertaa väläyttelin, että ollaan jo mietitty näitä käytännön juttuja valmiiksi. Niitä on ollut hauska miettiä ja myös samalla huomata, että niin ne omat arvot ja asenteetkin kehittyy kokemuksen myötä. Kaksi suurinta käytännön juttua, joista on eniten kysytty, on tietenkin auto ja asunto.

Meillä on 7-paikkainen ja erittäin tilava auto jo valmiiksi, joten autoa ei tarvitse vaihtaa. Se on iso helpotus, koska me rakastetaan meidän nykyistä autoa. En edes tiedä mihin sen vaihtaisi, jos pitäisi vaihtaa. Ainakin seuraavat pari vuotta mennään luultavasti siis tuolla tutulla ja turvallisella Skoda Kodiaqilla, eikä meille ainakaan mitään bussia ole tulossa.

7-paikkaiseen mahtuu edelleen yksi lisätyyppi kyytiin, vaikka me oltaisiin koko 6-henkinen perhe siellä. Suksiboksi tosin ajateltiin hommata, niin pidempiä matkoja matkustaessa riittää edelleen tilaa matkatavaroille hyvin. Sitä en sano, etteikö toinen auto voisi jossain vaiheessa tulla ajankohtaiseksi tämän rinnalle, mutta vielä ei ole sen aika.

Ja sitten se asunto. Meillä on rapiat 100 neliötä ja kolme makuuhuonetta. Tällä hetkellä meillä esikoinen ja 7v jakavat yhden huoneen ja kuopus nukkuu yksin toisessa, joka toimii myös leikkihuoneena. Kaikki makuuhuoneet ovat suuria ja tilavia. Vauva mahtuu mainiosti nukkumaan ensin meidän makuuhuoneessa ja myöhemmin sitten kuopuksen kanssa. Ainakaan nyt siis toistaiseksi meillä ei ole minkäänlaisia muuttosuunnitelmia näköpiirissä.

Me rakastetaan tätä kotia ja ollaan huomattu tässä 11 kuukauden asumisen aikana, että mahdutaan tänne erittäin hyvin. Meillä on avara ja tilava alakerta, jossa kaikilla on tilaa hengata. Ja meillä on yläkerta, jossa lapsilla on kivat huoneet ja aikuisilla mukava makuu-/työhuone, joissa me  kaikki vietetään aikaa mielellään.

Meillä on täällä myös kaksi tilavaa kylpyhuonetta (kolmella suihkulla) sekä kodinhoitohuone ja iso oma piha, jotka kaikki helpottavat elämää ja tuovat niitä kaivattuja lisäneliöitä ja toimintoja meidän arkeen.

Tämä korona-aika hieman vääristää sitä kuvaa, kuinka paljon aikaa kotona vietetään ”normaalissa” arjessa. Sitten kun ei ole enää korona-aika ja meilläkin isommat lapset ovat jo nyt sen ikäisiä, että osaavat liikkua itsenäisesti, niin varmasti myös se heidän kotona viettämä aika jonkin verran vähenee ja kavereiden kanssa ulkona/puistossa/nuorisotalolla/harrastuksissa vietetty aika lisääntyy taas.

Ja silti, vaikka ollaan oltu super tiiviisti yhdessä täällä koko tämä aika ja me vanhemmat myös tehty töitä/opiskeltu kotona, niin ollaan koettu, että kaikille on enemmän kuin riittävästi tilaa. Aina löytyy oma rauhallinen nurkka tarvittaessa ja jokaisella on omat paikat ja tilat niille omille tärkeille tavaroille, joista saa itse päättää.

Jotkut kaipaavat enemmän tilaa ja toiset vähemmän. Tiedän useampia perheitä, jotka asuvat neljän lapsen kanssa pienemmässäkin kodissa kuin me ja mahtuvat hyvin. Mun mielestä näistä asioista on myös hyvä puhua ja murtaa ennakkoluuloja. Suomessa etenkin maalla tai pienemmissä kaupungeissa ihmiset rakentavat usein nelihenkisellekin perheelle 150-200 neliön taloja, koska se on mahdollista. Rakentaminen on edullisempaa kuin täällä pk-seudulla, tontit maksavat murto-osan siitä mitä täällä, ja kukapa ei tykkäisi, kun on paljon avaraa tilaa.

Ei siinä ole mitään väärää. Varmaan itsekin haluaisin asua niin, jos olisin tottunut jo omassa lapsuudessa siihen, että on iso talo. Minä sen sijaan olen tottunut asumaan kompakteissa vuokra-asunnoissa koko elämäni, ja tämä meidän reilut 100 neliötä ikiomaa paritalon puolikasta on eniten, mitä mulla on koskaan ollut. Siihen on helppo olla tyytyväinen.

Ja toki onhan esim ympäristösyistä kannattavaa asua tiiviimmin ja kyseenalaistaa sitä omaa tilan ja tavaran tarvetta.  En sano, etteikö mekin joskus tulevaisuudessa voitaisi muuttaa isompaan kuin nyt, mutta sanon, että toistaiseksi me mahdutaan ihan hyvin näin, eikä ole muuttosuunnitelmia. Jos joskus tulee sellainen fiilis, että kaivataan enemmän tilaa tai esim. lapset alkavat toivoa kokonaan omia huoneita, niin tottakai ollaan valmiita silloin miettimään uudelleen. Meille kaikkein tärkeintä on se, että lapsilla on hyvä olla omassa kodissa.

Yksi suunnitelma meillä kyllä on ja se on ollut jo pitkään ja se on meidän pihavajan muuttaminen vierasmajaksi. Meillä on  pihavaja, jonka lisäksi meillä on tilava varasto ja kellari, joten säilytystilaa kyllä riittää. Mutta vieraille ei ole erillistä omaa tilaa ja vierasmaja ajaisi sen asian ainakin kesäisin. Meillä oli alunperin tarkoitus tarttua tähän asiaan jo viime kesänä, mutta keittiöremontti ja korona veivät suurimman osan säästöistä. Haudattiin se idea silloin siis odottamaan tulevaisuutta. Haaveena on, että tehtäisiin meidän pihalle kaunis lasiovinen vierasmaja, jossa mahtuisi yöpymään mukavasti ainakin niin kauan kuin ulkona on lämmintä.

Mutta ollaan taas edetty tämän kanssa aika hitaasti (lue: ei ollenkaan), koska tämä alkuvuosi on tosiaan ollut hieman rankka ja ollut ihan muut asiat mielessä kuin vierasmaja. Eli voi olla, että tämä ei etene tänäkään vuonna vielä, kun pitää selvitellä kaikki lupa-asiat (joissa voi kestää kauankin) ja miettiä mikä on järkevin keino toteuttaa tämä. Mutta ehkä joskus!

Näiden kahden suuren käytännön asian lisäksi ei nyt tule mieleen mitään sen suurempaa, mitä vauva elämästä muuttaisi. Toki vauvan syntymä tuo aina oman intensiivisen lisänsä arkeen ja jokainen persoona tuo oman mausteensa perheeseen, mutta muuten elämä varmasti jatkuu melko samanlaisena kuin ennenkin. Perhevapaiden jakamisesta ja muusta tulen kertomaan enemmän myöhemmin, kun ollaan itse selvillä siitä, miten toimitaan niiden kanssa.

Toistaiseksi siis tuntuu siltä, että vauva solahtaa melko mutkattomasti meidän arkeen, kun tämä on ensimmäinen kerta kun ei tarvitse muuttaa raskausaikana, ja auton hankinnan jälkeen myös eka kerta kun autoonkin mahdutaan ihan suoraan kaikki. Ihanan leppoisaa, kun isoin hankinta on varmaan vaunut!