Lettirakkautta + VIMMA Alekoodi

25.01.2017

Heippa tyypit! Pitkästä aikaa vähän lastenvaatejuttuja luvassa. Kevään lähestyessä näitä varmasti tulee taas enemmänkin, sillä meillä on tänä keväänä ainakin tiedossa välikausivaatteiden uusimista kun vanhat jää pieneksi, ja tietty ilmestyy kaikkia uusia ihania mallistojakin. Jatkan edelleen yhteistyötä Lilla Companyn kanssa ja tulen kertomaan aina suunnilleen kerran kuussa heidän ajankohtaisista uutuuksista. Tänään kuitenkin esillä klassikko eikä uutuus, nimittäin suomalaisen Vimman ihana lettikuosi! Mä olen ostanut meille lettiä aiemmin vain mustavalkoisena: leggingsseinä ja vauvalle baggy-housuina, mutta nyt saatiin Lilla Companysta tytöille korallilettiä leggingsseinä* ja tunikana*.

Psst! VIMMA Alekoodi löytyy postauksen lopusta. 

Vimman lettikuosi on sellainen kuosi jonka tunnistaa jo kaukaa ja jonka moni tietää, monelta sitä taitaa myös löytyäkin. Halutuimmat lettituotteet menevät aina kuin kuumille kiville ja niitä on monta vuotta saanut metsästää välillä oikein urakalla että on löytänyt. Lettiä on saatavilla useammassa eri värissä, mustavalkoisen ja korallin lisäksi on esimerkiksi punaista, pinkkiä ja kirkkaanvihreää junglea. Tänä keväänä on tulossa myös uutuudet mustapohjainen ja keltapohjainen letti, joista mä olen ihan innoissani. Ainakin sitä keltaista on pakko hommata tytöille kesäksi, niin ihanan pirteä se on.

Koralliletti on jotenkin ihanan herkkä ja kaunis, sellainen söpö ja menee moneen asuun. Myös meidän tytöt tykkäävät leteistä ja odottavat jo että saavat samistella pikkusiskon kanssa sitten lettivaatteissa. Mä en ole itselleni vielä lettileggareita hommannut vaikka ne monen äidin lempivaatteisiin kuuluvatkin. Ehkä mä intoudun hommaamaan sellaiset uudet mustapohjaiset letit itselleni sitten kun niitä tulee myyntiin, ne nimittäin voisivat sopia monen erilaisen asun kanssa.

*Leggingssit ja tunika saatu blogin kautta. 

Lettikuosin lisäksi Lilla Companyssa on tällä hetkellä valikoimissa muitakin Vimman ihanuuksia, kuten uusia supersöpöjä kaloja, sekä siipiä ja leikki-kuosia. Vimmassa kiteytyy kyllä sellainen suomalainen sisu ja mahtava menestystarina, ja inspiroivat tyypit merkin taustalla. Kuoseja suunnittelee joukko lahjakkaita suomalaisia nuoria aikuisia, ja vaatteet valmistetaan Suomessa ja Virossa. Vimmasta on ehdottomasti tullut tässä äitivuosien aikana yksi mun suosikkimerkeistä koska se edustaa niitä arvoja joita mä lastenvaatteilta toivon: laatua, ekologisuutta, eettisyyttä ja läpinäkyvää tuotantoprosessia.

VIMMA ALEKOODI: 

Saan jakaa teille alekoodin Lilla Companyn Vimma-valikoimaan, eli koodilla VIMMA saatte kaikista Vimman tuotteista 20% alennusta perjantaihin 27.1. asti. Kannattaa suunnata ostoksille äkkiä koska letit ja kaverit loppuvat nopeasti!

Löytyykö teiltä suosittua lettikuosia?

Ihanaa keskiviikkoa kaikille <3


8 Responses to “Lettirakkautta + VIMMA Alekoodi”

  1. Avatar ellu sanoo:

    Ihanat tytöt :) Meillä lettejä on ollut 2014 asti, pääasiassa itse tehtynä. Nyt pinkit ja muva leggarit, pipo ja panta. Muvat on ihan vimman ompelemat :) Vimmalta muita kuoseja olen ostanut, nyt kalat käytössä.
    Söpö tää persikka väri, menee ostoslistaan vaikka lillan koot oli jo loppu.

  2. Avatar tahallaan nimetön sanoo:

    Lettikuosi ei sytytä minua yhtään, mutta makuja on monia.:)
    Monesti olet hehkuttanut, että vaippaikäiset ovat teillä historiaa. Zeldalla on kuitenkin tuossa viimeisessä kuvassa ihan selvästi vaippa?! Miksi?

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      No ei kyllä ole vaippaa :D nyt näet ihan omiasi :D vaippoja meillä ei ole käyttänyt kukaan vuoden 2015 kesän jälkeen, kohta onneksi syntyy uusi vaippasankari <3

  3. Avatar Milla sanoo:

    Vitsi oon katsonut tätä pitkään mutta koskaan ite uskaltanu hankkia ja menee niin nopeasti :D jos tälle tulevalle joka ilmeisesti on tyttö hankkisi housut on vaan söpöt

  4. Avatar Milla sanoo:

    Meninpä heti tilaamaan ja käyttämään tämän koodin nyt meidän kakkonen saa Vimman lettiä

  5. Avatar Essi sanoo:

    Tilasin just meidän talouteen ekat lettileggarit! Esikoiselle tommoset samanlaiset kuin Zeldalla. :) Kiitos alekoodista!

  6. Avatar Jenna sanoo:

    Ompa Zelda yht’äkkiä kasvanut pituutta ja muutenkin näyttää jo niin isolta tytöltä <3

  7. Avatar Nemmiia sanoo:

    Minäkin tilasin nyt nuo legginssit. Monesti kyllä ihastellut noita lettejä, mutta en ole ostanut. Kiitos siis koodista :D

Kommentoi