Raskausviikko 38+0

03.02.2017

Niin vaan tuli tämäkin raskausviikko 38+0 täyteen! Ollakseni rehellinen, mulla on tällä hetkellä sellainen olo että olen vähemmän pitkällä raskaudessa kuin vaikkapa kaksi viikkoa sitten viikolla 36+0. Nyt olen saanut taas nukuttua ihan hyvin pari viime yötä, toissapäivänä nukuin jopa puoli kymmeneen asti aamulla ja vain parilla herätyksellä. Varasin vielä itselleni ripsihuollon ja olen sinne kyllä kovasti menossa.

Neuvolakäynti oli muutama päivä sitten, ja siellä oli kaikki arvot hyvät, paino noussut maltillisesti kolmen viikon takaisesta, verenpaineet edelleen matalat ja rauta-arvotkin lähteneet rautalisällä nousuun mukavasti. Proteiinit tai sokerit eivät olleet koholla. Vauva oli kuulemma tiukasti kiinnittynyt alas ja sf-mittakin oli juuri sopiva.  Tosin mitasta saatiin kaksi hyvin poikkeavaa tulosta kun ensin harjoittelija mittasi supistuksen aikana jolloin mitta kasvoi ylimääräiset 6cm. Joo, mulla on aika napakoita supistuksia nämä ei-synnytyssupistuksetkin, maha näyttää aina silloin aivan Mount Everestiltä kun se on niin kolmio!

Kuten kirjoittelinkin arkikuulumispostauksessa, olen ottanut ihan rennosti ja aion ottaa edelleen. Mua jännittää kyllä synnytys edelleen ja se että mitä sitten tapahtuu kun se käynnistyy ja miten se käynnistyy ja missä, mutta eipä siihen voi itse vaikuttaa niin olen yrittänyt olla ihan positiivisella mielellä. Olisi kyllä hauskaa tässä synnytyksessä kokea se elokuvamainen räjähtävä vesien meno, ainakin siitä tietäisi että synnytys on käynnissä kun muuten ei välttämättä ole mitään selkeää indikaattoria.

Maha kasvaa viikko viikolta hurjaa vauhtia, meillä ei kohta mitkään kylpypyyhkeet mene mun mahan ympäri, no okei 100x150cm pyyhe riittää vielä juuri ja juuri. Mutta joo, mun mahan ympärysmitta raskausviikolla 38+0  on aika valtava. En ole mitannut mutta veikkaisin jotain 120 ja 130cm väliltä. Ihan kiva kun normaali vyötärönympärys huitelee siinä 60cm pinnassa. Yli kaksinkertainen! On meillä naisilla kyllä aika uskomattomat kropat kun miettii mihin ne pystyvät mukautumaan ja venymään ja vielä siitä palautumaan.

Ei voi kuin arvostaa omaa ja muiden naisten vartaloita siitä mitä ne käyvät läpi. On ollut vielä kolmannellakin kerralla ihmeellistä seurata miten oma keho muuttuu kun se kasvattaa ihmistä sisällään. Miten voimakas ja kokonaisvaltainen se prosessi on. Nyt jotenkin on osannut ja voinut seurata tätä ihan eri tavalla kuin viimeksi kun oli pieni 1,5-vuotias hoidettavana ja paljon raskauskomplikaatioita.

Uskomatonta ja tavallaan haikeaa että tämä matka alkaa olla loppumetreillä, vaikka olenkin ihan valmis ottamaan vauvan syliin koska tahansa. Ehkä ensi viikolla kirjoitellaan vielä rakausviikon 39+0-kuulumisia. Tai sitten iloitaan hääpäivävauvasta. Ei voi tietää! Mutta ainakaan ei käy elämä tylsäksi kun saa jännittää näin isoa ja ihanaa asiaa.

Onko siellä monta joilla on myös raskauden loppumetrit käsillä? Miten teillä sujuu? Joko odotatte innolla synnytystä?

Ihanaa viikonloppua kaikille <3


27 Responses to “Raskausviikko 38+0”

  1. Nimk sanoo:

    Täällä viikkoja 17+5 🙂 samaan aikaan tosi malttamaton ja epätodellinen olo. Kaikki mulle heti nyt ja toisaalta miettii, että onko meille tosissaan tulossa puolen vuoden päästä vauva. Vähän on ylipainoa, enkä ainakaan vielä tunne mitään selviä liikkeitäkään joten niitä odottelen, että tilanne jotenkin muuttuisi todellisemmaksi.

    Ihanaa lukea näitä sun mietteitä täältä vaikka eri vaiheissa mennäänkin. Oon kyllä lukenut koko blogin läpi ja edelleen palaan vanhempiin postauksiin vertailemaan fiiliksiä 🙂 onnea loppuraskauteen, toivottavasti se ja lähestyvä synnytys sujuu rauhallisesti ja hyvin 🙂

  2. PiitiS sanoo:

    Ihana masu:) ja ”komean kokoinen”. Näinköhän masua ei ole enää ensi viikolla:)) Mukavaa viikonloppua ja jännittävää aikaa.

  3. Rakkaus sanoo:

    Täällä rv 31 ja kolmas myös tulossa 🙂
    Olen seuraillut blogiasi mutta nyt päätin kommentoida. Ihanaa luettavaa! Joka ilta kun saan pikkuiset nukkumaan täytyy kurkkailla tänne lukemaan kuulumisianne.
    Ihanaa loppu raskautta ja tsemppiä synnytykseen.

  4. Marianna sanoo:

    Täällä 38+6, kolmas lapsi tulossa kahden pojan jatkoksi. Hauska ollut seurata sun loppuraskautta, olin ihan varma että synnytät ennen mua, mulla aiemmat syntyneet 40+4 ja 38+2, mutta enää ei voi olla varma 😀 tsemppiä loppuun, on tää jännää aikaa!

  5. Hei,

    Ihana teksti, ihan palasi mieleen oman odotuksen viime hetket ja se kaikki muhkeus 😀 Hassua, miten sitä näin blogin lukijanakin alkaa jo jännittää teidän odotuksen päättymistä. Halusin myös kertoa, että on ollut ihanan huojentavaa seurata, kuinka oot päässyt ennätys pitkälle tässä raskaudessa. Esikoistani odottaessani supistukset alkoivat olla riesana rv 25 lähtien ja poika syntyi hieman ennenaikaisesti 36+3. Vaikka kaikki meni lopulta tosi hyvin ja päästiin hyville viikoille, jäi raskauden ennenaikaisesta päättymisestä ja vauvan elämän alkuhetkistä pelkoja, jotka varjostaa ajatusta toisesta lapsesta. Siksi on ollut aivan erityinen ilo lukea tästä sun kolmannesta raskaudesta ja nähdä, kuinka pitkälle olet aiemmista ennen aikaisuuksista huolimatta nyt päässyt. Kiitos blogistasi ja aivan ihanaa loppu odotusta <3 Ja tietysti tsemppiä synnytykseen!

  6. E sanoo:

    Siis toi sun maha on niin ihana! Eiköhän se bebe kohta jo ilmaannu 🙂

  7. Sini sanoo:

    Ihanan pyöreä vatsa!

    Meidänkin kolmatta odotettiin saapuvaksi etuajassa. Esikoinen syntyi rv 38 ja keskimmäinen rv 37, joten kolmannen veikattiin saapuvan vielä aiemmin. Lääkäri totesi rv:lla 34, että olisi ihme, jos vauva pysyisi aloillaan edes rv 36 asti. Vauva viihtyi lopulta meidän lapsista pisimpään vatsassa ja syntyi onneksi vasta rv 38. Arvaamattomia otuksia nuo vauvat 🙂

    Onnea ja hurjasti voimia tulevaan koitokseen!

  8. Milla sanoo:

    Mulla meni kaikki raskaudet yli..
    Eka meni 42+1 viikolle,käynnistettiin sitten vihdoinkin kun muuten ei suostunut tulee ulos 😀 ja toinen 41 viikolle ja kolmas taisi olla 41+4. Ja nuo lähti itsekseen onneksi ettei tarvinnu odotella 42 viikoille.
    Eli yli on menneet ja se odottelu oli tuskaisaa sitten kun oltiin jo saavutettu se 40 viikko.. 😀
    Sitä vaan sen jälkeen odotti ja odotti.

    No kaikkihan ne tulee jossain vaiheessa ulos kuitenkin.
    Tsemppiä loppuraskauteen.

  9. Maija sanoo:

    Täällä olisi 38+3, mutta niin vaan reilun viikon ikäinen vaavi onkin jo sylissä ❤ Ensimmäinen synnytys käynnistyi supistuksilla, mutta tällä kertaa täällä koettiin juuri se perinteinen vesien meno.
    Kroppa on ihmeellinen, ei sitä edes meinaa tajuta, mihin kaikkeen se pystyy. Nyt kun on taas vauva sylissä, tuntuu epätodelliselta että vielä äsken oli iso maha ja että tämä pieni eläjä tosiaan oli se sama tyyppi siellä mahassa. Tsemppiä teille loppuraskauteen!

  10. Nanni sanoo:

    Tää sun blogi on ihan huikee! Itse pääsin tähän mukaan vasta siellä 20rv tienoilla mutta siitä eteenpäin on tullut luettua kaikki sun julkaisut 🙂 meille on esikoinen tuloillaan, viikot 36+3. Hurjasti alkaa jännittää, koska vauva mahtaisi syntyä! Lähinnä olo alkaa olla tukala, sillä tulokaskaan ei ilmeisesti mikään pieni ole *apua :D* Mua alkoi ihan ääneen naurattaa tää sun esilletuoma pyyhe-asia – törmäsin kyseiseen ongelmaan myös ja todentotta ikinä aikaisemmin en edes ajatellut että kyseinenkin asia voi jäädä pieneksi masun kasvaessa :’D ihanaa loppuodotusta ja hurjasti tsemppiä synnytykseen <3

  11. Nimetön sanoo:

    No onhan tää nyt niin: tulenytjo:)))

  12. PiPa sanoo:

    Ihanaa odotusta:))

  13. Jemina sanoo:

    Täällä 36+4 menossa ja eilen loppui kahden viikon kielto kotitöistä yms rehkimisestä, nyt saa vauva ihan luvan kanssa tulla maailmaan ❤ kovasti jo ootellaan miehen kanssa ensimmäistä, etenkin toi ukko on ihan innoissaa ku poika tulossa vielä on vähän vauvanvaatteita pesemättä ja pitää vauvanhuonettaki maalata, mutta ihan rauhalliseen tahtiin tehdään molemmat ja nautitaan vielä yhteisestä ajasta ❤

  14. Satu sanoo:

    Ihana masu! Muistan kun luin 25 viikoilta siun raskauspostauksia, miten hämmästelin että kohta itsellä on noin iso maha kanssa, ja tässä mennään jo 28+4 viikolla. Supistusten vuoksi saikulla ja meinaa pää hajota kotona kökkimiseen, mutta enää vajaa kolme kuukautta niin tää kaikki unohtuu! Käyn joka päivä kurkkaamassa joko teillä ollaan lisäännytty, jänniä aikoja 🙂

  15. Sohvi sanoo:

    Moi, olisi kiva saada postaus missä on aikasempien raskauksien ja nyt raskaiden kuvia masusta eri viikoilla tai viimesltä kolmannekselta.

  16. Tanja sanoo:

    Esikoinen syntyi 2 vuotta sitten rv 31+6 yllättäen vesien menolla, ja syy keskosuuten jäi mysteeriksi. Nyt masussa seuraava tulokas, ja sunnuntaina tulee täyteen 37 rv:a!! Ihan huikeeta, en olis uskonu et tää menee näin hyvin, ja vointikin on ollut kyllä oikein hyvä näille viikoille ☺ Nyt vaan jännätään koska tapahtuu

  17. Ansku sanoo:

    Täällä pian rv 33 ja vielä ei osaa jännittää tulevaa. Tsemppiä sinne loppumetreille! 🙂

  18. Helmia sanoo:

    Täällä eletään lasketun päivän loppuiltaa! Ei syntynyt tämä lapsi laskettuna päivänä 😀 hassua, kun jotenkin oli niin vahvasti olettanut että kyllä ennen laskettua aikaa syntyy. Joka päivä ja yö eletään jännityksessä, että millon päättää syntyä. Iteki sanonut, että helpoin ois ku alkais sillä vesien menolla, niin tietäs ainakin että synnytys käynnistyny 😀 no, kylläpä se sieltä sitten syntyy kun on syntyäkseen. Tsemppiä sinne viime metreille ja synnytykseen! 🙂

    • konkistadori sanoo:

      täysin samoja fiiliksiä, itse jo 8 päivää yli lasketun ajan, vaikka koko syksy meni jännitellessä, että pärjääkö tää tyyppi edes täysille viikoille asti…ja tässä ollaan 😀 kummasti olo on kyllä rauhallisempi kuin vaikka kolmisen viikkoa sitten, jolloin sitä keskittyi jokaiseen suppariin ihan liikaakin. Nyt osaan vasta rentoutua, paradoksaalisesti, kahden väärän hälytyksen ja lukuisten muiden toiveiden turhien heräämisten jälkeen 🙂 kummallinen tämä ihmismieli – ja raskausaika! Tsemppiä Iinalle ja sullekin loppuhetkiin!

  19. Noora sanoo:

    Hei!
    Löysin blogiisi vähän aikaa sitten ja olen jäänyt ihan koukkuun 🙂 Ehkä sama elämäntilannekin vaikuttaa asiaan, täällä nimittäin mennään viikoilla 34+4 eli perästä tullaan. Tosin esikoista vasta odottelen, iso elämänmuutos siis tulossa! 🙂

    Kiitos sinulle aivan ihanasta blogista! Kuvat ovat kauniita, kirjoitat tosi hyvin ja kivoista aiheista. Tiistaina aloitan äippäloman ja luulen, että osa vauvan odotteluajasta kuluu tämän blogin vanhoja tekstejä selaillessa. Tsemppiä viimemetreille! <3

  20. S sanoo:

    Tsemppiä viime metreille. Hehkut .

    Miulla olisi kysyttävää mikä ei liity tähän postaukseen.

    Oliko teillä siellä picafort hotellissa all inclusive käytössä? Mitä mieltä olit hotellin ruista?

    Entä oliko huone minkälainen?

  21. lillamy sanoo:

    Voi vitsi, mikä masu <3 tsemppiä loppuodotukseen ja edessä olevaan synnytykseen, niin jännittävää että teitä on kohta ihan konkreettisesti yksi enemmän :')

  22. Aika huikeen pitkälle olet päässyt, kun ottaa huomioon missä vaiheessa molemmat isosiskot ovat syntyneet. Onnea. Mä lueskelen ajankuluksi justiinsa sun vanhoja postauksia ja ihastelen parhaillaan Zelda vauvaa.

  23. Saara sanoo:

    Ihana masu! Jännittävää tämä on meille lukijoillekin 😉

  24. Annu sanoo:

    Mulla 2 ensimmäistä synnytystä alkaneet kipeillä supistuksilla ja odotin samaa tältä kolmanneltakin, mutta se alkoikin vesien menolla 😉

    Ja synnytykset on aina alkaneet sitten kun on ottanut sen asenteen että nyt ei ainakaan synny ja taitaa mennä yliaikaiseksi niin samana päivänä alkaa tapahtumaan…tavallaan kun lopettaa sen odottamisen niin rentoutuu ja sitten se onkin menoa :).

    Esikoisesta supistukset alkoi kun piti mennä päikkäreille ja oli perjantai, keskimmäisestä supistukset alkoi lauantai aamuna kun olin noussut sängystä ylös ja kolmannesta kun olin koko viikonlopun odottanut että nyt syntyy ja sitten ajattelinkin että menee yli ja vedet meni sängyssä sunnuntai iltana kun piti alkaa nukkumaan.

    Tsemppiä ja rauhallista mieltä!

  25. Tiikeri1 sanoo:

    Täällä rv 32 eli loppu kymmenillä metreillä 😀
    Olo on mitä mainioin (ekan kolmanneksen oksensin ja tokan olin todella väsynyt), nyt riittää energiaa kun masukaan ei ole kovin iso. Vähän se tiellä on ja urheilu ei onnistu harkkasuppareiden vuoksi, mutta muuten nyt jaksaa touhuta. Meille sattui muutto onneksi tähän vielä ennen laskettua-aikaa, mikä on vaan hyvä. On vähän muuta ajateltavaa ja touhuttavaa, ettei mene vain vauvan odotteluksi. 🙂
    Zemppiä sinne kovasti!

  26. Nana sanoo:

    Valtavan kokoinen vatsa:)

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.