Kevään 2017 välikausivaatteet

25.03.2017

Vastaanotin useamman postaustoiveen meidän tyttöjen tän kauden ulkovaatetuksesta sekä asusteista, ja päätinkin tarttua kameraan ja kuvata alkavan kevään kamppeita. Tässä postauksessa esillä siis varsinaiset ulkovarusteet, #KOOTD-tägin alta löytyy enemmän sitten tän kevään cityvaatteita, bomber-takkeja ja muita.

Tytöillä menee vielä tämän kevään ajan loistavasti vuosi sitten keväällä ostetut välikausitakit sekä -housut, jotka löysin Kappahlista. Ostin silloin reilumpaa kokoa, toiveena että kamppeet menisivät syksyn ajan, mutta nähtävästi ne menevätkin vielä myös tämän kevään. En valita ollenkaan, päinvastoin. Kappahlin oman Kaxs-merkin kuoritakit ja -housut ovat osoittautuneet tosi hyvälaatuisiksi ja edelleen ovat kuin uudet vaikka ovat olleet kovassa käytössä jo kaksi kautta päiväkodissa. Eivät häviä ollenkaan kalliimmille kavereilleen joita meillä on myös ollut käytössä.

Viime vuonna ostin nämä ihan puhtaasti siitä syystä että ihastuin tuohon suloiseen koala-kuosiin, mutta saattaapi olla että ostan samaa merkkiä toistekin, niin tyytyväisiä ollaan oltu.

Takkien alle ostin viikko sitten tytöille fleece-takit Stadiumista kun sattui löytymään kivan väriset. Takit ovat Stadiumin omaa Everest-merkkiä. Ne ovat mukavan paksut mutta kuitenkin joustavat ja sellaiset että menevät hyvin kuoritakin alle eikä tule liian topattu olo. Meillä on ollut aiemminkin Everestin fleece-takkeja tytöillä mutta nämä tämän kevään mallit tuntuivat jotenkin aiempia tukevammilta jostain syystä.

Tälle keväälle uusia hankintoja on myös olleet gore-tex -kengät, kun edelliset jäivät pieneksi, sekä kenkien lisäksi kaikki asusteet. Meillä on aikaisemmin ollut niitä perinteisen gore-texin näköisiä gore-texeja, mutta tänä keväänä päätin maksaa vähän enemmän että saan vähän siistimmän näköiset kengät. Syy tälle oli se että joskus mennään päiväkodin jälkeen suoraan käymään jossain, ja tänä keväänä ehkä useammin kuin ennen koska lapset ovat lyhyempiä päiviä päiväkodissa. On kivaa että heillä on siistit kengät jalassa eikä mitkään rönttöiset, jos mennään vaikka johonkin tilaisuuteen tai ihan vaan kahville.

Toki nämäkin kengät tulevat menemään kuraiseksi ja likaiseksi ja se on aivan sallittua, mutta ainakin malli on tyylikäs ja kiva. Kuivempina päivinä he voivat varmasti lähteä ihan suoraan näissä liikkeelle dagis-päivän jälkeenkin, kurapäivinä otetaan sitten vaihtokengät mukaan.

Nuo tyttöjen uudet kengät ovat Vikingin Sagene MID GTX-mallia, ja ne ovat siis täysin vedenpitävät. Viikkareita meillä on ollut ennenkin ja ollaan aina oltu tyytyväisiä eikä ikinä ole tyttöjen tarvinnut olla märillä sukilla gore-texit jalassa. Omat ostettiin Stockalta eli sieltä ainakin löytyy.

Vielä hankintalistalla on ne uudet asusteet ja niitä on tarkoitus etsiä tänään. Saattaapi olla että ostan esikoiselle jo sormelliset vk-hanskat enkä enää lapasmallisia, kun hän on jo sen verran isompi ja omatoimisempi. Mutta katsotaan mitä hän itse haluaa. Lisäksi pitäisi etsiä ohuemmat pipot sekä jonkinlaiset tuubihuivit kaulaan.

Tyttöjen päheät Babiators-arskat ostin Ipanaiselta, ja he tykkäävät niistä tosi paljon. Tuo Babiatorsin koko 3-7v on molemmille juuri hyvin sopiva ja lasit pysyvät hienosti päässä.

Hassua muuten kun tytöillä on melkein kokonaan mätsäävät asut! Pakko ostaa ainakin erilaiset pipot ja hanskat että nuo neidit erottaa ulkona, haha. En mitenkään suunnitellut että ostaisin kaikki mätsäävinä mutta jotenkin näin on nyt vaan päässyt käymään. Ei se ainakaan näytä tyttöjä yhtään haittavan, päin vastoin.

Mahtavaa lauantaita kaikille!

Millaisia vk-vaatteita ja – kenkiä teillä on kevääksi?


17 Responses to “Kevään 2017 välikausivaatteet”

  1. Johanna sanoo:

    Niin ihanat nuo vk-takit! Olen niitä himoinnut nyt käytettyinä mutta mistään ei liikene :’D Ostin 2,5-vuotiaille jo housut kokoa 98, laput on vielä kiinni kun tuntuu vähän että lahkeella saisi olla mittaa enemmän… Viime vuoden 86 softshell-takit menevät päälle vielä mutta alle ei kovin paljon mahdu eli ehkä takitkin hankintalistalla. Mitä kokoa Tiaralla ja Zeldalla on?

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos paljon, ne on mustakin ihanat! 🙂 Tipalle on 110 ja Zeldalla 104. Meillä on tosin tytöt vähän ikäisiään lyhyempiä, itsekin olin alakoulun loppuun asti aina lyhyin ennen kun kasvoin monesta ohi vuodessa 😀 tsemppiä hankintoihin!

  2. Anna sanoo:

    Nyt jäi vähän ristiriitainen olo. Yritän muotoilla tämän siten, etten kuulosta syyttävältä, mua oikeasti kiinnostaa sun ajatus tästä. Blogin kautta tietysti on käynyt selväksi, että tyyli on sulle tärkeä asia ja nautit siitä. Sellainenkin kuva on syntynyt, että et ole kuitenkaan sillä tavalla pinnallinen, että arvostelisit kaupungilla kulkiessasi muita ihmisiä.

    Tuli vähän hassu fiilis tuosta, että lapsilla pitää olla hienomman näköiset kengät, koska saatatte mennä päiväkodin jälkeen esimerkiksi kahvilaan. Miksi ihmeessä? Katsooko ihmiset oikeasti lasten kenkiä tuolla kaupungilla, että kauheat rönttöset tuollakin jalassa? Nehän on lapsia, teillä vieläpä leikki-ikäisiä! Ja kai nyt ihmiset tajuaa, että arkena lapsilla on se päiväkotilook.

    Ymmärrän kyllä sen, että viikonloppuna halutaan kaupungille lähtiessä panostaa, lähteehän sitä itsekin toisenlaisissa vaatteissa kuin töihin lähtisi. Tulee vaan sellainen olo, että eikö tuolla tavalla luoda ihmisille niitä aivan turhia ulkonäköpaineita, lapsesta asti jo.

    Ehkä joskus on vaan vaikeaa erottaa, missä menee pinnallisuuden ja tyylistä nauttimisen raja. Siksi minua kiinnostaa, mikä se ihmisten ajatus tällaisissa valinnoissa on 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Heippa! Ihan hyvä kysymys 🙂 Itse en todellakaan katso mitä muiden lapsilla on päällä (ainakaan siis negatiivisessa mielessä). Mutta me saatetaan joskus mennä vaikka blogitapahtumaan suoraan päiväkodista ja silloin on kiva että on suht siistit kengät, siellä kuitenkin moni ottaa kuvia ja monien lapset on puettu kauniisti ja siististi. Ja on musta kiva jos mennään keskustaan vaikka hienompaan kahvilaan että on juurikin siistit kengät. Jos mennään lähiostarin kahvilaan niin silloin se on ihan sama mulle mitä on jalassa meidän lapsilla. Tilanteen mukaan. Mun mielestä siististi pukeutumalla ja opettamalla lapset pukeutumaan tilaisuuden mukaan mä opetan myös käytöstapoja. Lähinnä tällä tekstillä nimenomaan hain sitä että on kiva että nuo kengät mun mielestä sopii ihan hyvin niihin hienompiinkin paikkoihin, jonkun toisen mielestä taas ehkä eivät. 🙂

      • T sanoo:

        Itse ymmärsin tämän juurikin sillä ”siistimmät kengät ja vaatteet” idealla. Merkillä ei ole merkitystä ja lapsi voi kyllä liikkua kaupungilla myös niissä pihavaatteissa, mutta laittaahan aikuinenkin usein ja yleensä vähän siistempää päälle lähtiessään johonkin.

        Aina se siistimpi ei ole käytännöllinen pihaleikeissä, joten siksi usein vaihdetaan toiset vaatteet ja kengät kun lähdetään asioille. Mutta nyt löysit kyllä nätit kengät tytöille mitkä ovat myös ulkoiluun sopivat 🙂

  3. Nimetön sanoo:

    Postauksen aiheesta poiketen kysymys! Ootteko te vielä olleet tekemisissä sen Karon kanssa, joka sai esikoisensa kait joskus samoihin aikoihin kun te saitte Tiaran?
    Eikö se ollut jotenkin niin, että Karo oli Oton tuttuja ja sitten myöhemmin tutustui myös suhun?

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Ei olla oltu enää vuosiin, mutta mitään draamaa ei liity mihinkään, on vaan erkaannuttu niinkuin ihmisille käy joskus. 🙂

      • Nimetön sanoo:

        Kiva kun vastasit! 🙂 Sitä vähän mietinkin, että Karolla taitaa olla omat kuvionsa nykyään. Tuli vaan mieleen, kun igssä törmäsin karon profiiliin ja näköjään hänenkin perhe oli kasvanut äskettäin.

  4. Milla sanoo:

    Tai sitten autoon toiset popot esim mukaan kun lähtee tarhasta niin voi kätsysti vaihtaa siistimmät kengät jalkaan kun ne odottelee autossa esim 🙂
    Tai miksei siistimmät vaatteetkin jotka voi tarhassa vaihtaa sitten 😀
    Meillä ainakin kengät jotka on tarhassa jalassa niin on kyllä ihan kurassa ja liassa että niillä ei paljon mihinkään siistimpään tilaisuuteen kehtaa edes lähtee 😀

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No niinpä, niin mäkin tuossa kirjoitin että vaihtokengät sitten mukaan jos on ihan kurassa ja liassa. Mutta monesti meillä ainakin kuivina päivinä kyllä on ihan siistit kengät, ja saattaa olla sadepäivänäkin kun lapsille laitetaan sit pk:n puolesta kumpparit vaikka oiskin goretexit 😀

  5. Äiti sanoo:

    Saako ehdottaa postaus aihetta 🙂 minkalainen takapenkki on kolmen lapsen kanssa autossa

  6. Nora sanoo:

    Aiempiin kommentteihin liittyen. Musta on ihanaa, että nykyään goretexejäkin saa kivannäkösinä! Ainahan se käytännöllisyys menee (tai pitäisi mennä) lasten ulkovaatteissa ja -asusteissa kaiken edelle, mutta pointtihan onkin se, ettei siitä tarvitse enää tinkiä 😉 voi saada molemmat. Ja sehän ei ole keltään pois, jos joku haluaa maksaa kengistä vähän enemmän siksi, että ne on nätit.

  7. mammamaria sanoo:

    Minusta olet hyvä suunnannäyttäjä siinä ettei lapsilla tarvita 10 eri ulkovaatesettiä vaan voi jopa mennä viime vuotisilla koko kauden, ne kun mahtuvat ja ovat muutenkin kunnossa! Keep that 🙂

  8. Kristiina sanoo:

    Heippa! Olen jo pitkään seurannut blogiasi, joka on realistinen ja positiivinen peilaus perheesi elämästä! Olen saanut paljon ideoita ja tietoa eri tuotteista. Olisi kiva saada uutta postausta/kuvia Cybex priam vaunuista, kun niistä on niin vähän tietoa suomalaisissa blogeissa. Miten esim sleepbag.dk mahtuu koppaan sisälle?

    Mukavaa sunnuntaita!

  9. Laura sanoo:

    Minkälainen puku pienimmällä? Toukokuussa itselle syntymässä vauva ja mietinnässä just minkälaisen haalarit hommasin vauvalle..

  10. Sara sanoo:

    Ihanat kamppeet! Ja kiva,ettei tarvi olla viimesen päälle merkkiä. Ite oon kans ollu tosi tyytyväinen kaxs merkin ulkovaatteisiin , kun taas Mini rodinin kaksi haalaria mennyt yhdessä talvessa puhki. Tosin kovalla kulutuksella pojilla, mutta silti. Kivaa kevättä teille, ootte sulonen perhe!

  11. Eve sanoo:

    Heippa!
    Ihanat koala takit – olisivatko kenties tulossa jossakin vaiheessa myyntiin? Meiltä löytyisi uusi koti 110 cm:lle….
    Ystävällisin terveisin,
    Eve

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.