Luukku 3: 3X DIY joulukoristeet kuivatusta appelsiinista

03.12.2017

Innostuin tänä vuonna sellaisesta rosoisesta joulutyylistä, jossa on itsetehtyä ja luonnon elementtejä paljon mukana. Olen tänä vuonna ihastunut sisustuksessa nimenomaan vihreään väriin, viherkasveihin ja kukkiin, ja pitkin syksyä pistelin mieleeni Pinterestissä törmäämiäni, teemaa noudattavia DIY-juttuja. Mun mielestä yksi ihanimmista ideoista oli kuivatut appelsiinit, ja tuossa viime viikolla kuivatinkin kolme appelsiinia siivuina meidän uunissa, ja viimeistelin ihan huoneenlämmössä.

Sitten kun viipaleet olivat kuivia, istahdin pöydän ääreen askartelemaan, ja sain ainakin omasta mielestäni kivoja jouluisia koristeita aikaiseksi. Tämä askartelu on helppoa, ja onnistuu aivan nollabudjetilla, kun riittää että on appelsiineja, juuttinarua, neula ja mahdollisesti havuja ja kanelitankoja, riippuen mitä tekee.

NÄIN VALMISTAT KUIVATUT APPELSIINIT:

Siivuta appelsiinisiivut 3-5mm paksuisiksi siivuiksi, ja kuivata uunissa uunipellillä 75 asteessa n. 5-7h. Jätä lusikka tai joku muu uunin luukun väliin, jotta appelsiineista irtoava neste voi haihtua pois pienestä raosta.  Nosta jäähtyneet siivut talouspaperin päälle, ja jatka kuivatusta siinä niin kauan että ne ovat aivan rutikuivia, eivätkä tunnu kostealta enää mistään kohdasta.

1. DIY Appelsiiniköynnös kuuseen tai joulupöytään kuivatuista appelsiineista

Tarvikkeet: Ohutta juuttinarua, 1-2 metriä paksumpaa juuttinarua, neula, 15 kuivattua appelsiinisiivua (tai enemmän mikäli teet pidemmän köynnöksen.

Tee neulalla pieni reikä appelsiinin reunaan, ja pujota reiästä ohutta juuttinarua, josta teet pienen silmukan. Toista tämä kaikille siivuille. Ripusta appelsiiniviipaleet paksumpaan juuttinaruun roikkumaan n. 7-10cm välein. Voila! Köynnös sopii kauniisti niin kuuseen kuin joulupöytäänkin koristeeksi.

2. DIY Appelsiinikoristeet joulukuuseen tai mihin vaan kuivatuista appelsiineista

Tarvikkeet: Kanelitankoja, tähtianiksia, appelsiiniviipaleita, ohutta lankaa tai juuttinarua, neula.

Tee neulalla appelsiiniviipaleeseen pieni reikä, ja pujota lanka reiästä. Solmi kanelitanko appelsiiniviipaleen päälle, ja sen päälle vielä tähtianis, ja tee langasta silmukka, josta koristeen voi ripustaa.

3. DIY Lautasliinakoristeet kattaukseen  kuivatuista appelsiinista ja havuista

Tarvikkeet: askartelu- tai oikeita pieniä havun oksia, appelsiiniviipaleita, kanelitankoja, tähtianiksia, juuttinarua

Laita alimmaiseksi appelsiiniviipale, ja sen päälle havunoksa, kanelitanko ja tähtianis. Solmi juttinarulla kauniisti lautasliinan ympäri. Näin saat kattaukseen ihanaa mausteista joulun tuoksua ja ihanat koristeet.

Meillä leijuu ihana appelsiinin, kanelin ja tähtianiksen tuoksu keittiössä ja ruokailutilassa, kun siellä on näitä koristeita. Samalla tekniikallahan voi hyvin tehdä ihanan joulupotpourrin, kuivattaa vain appelsiineja tai muita sitrushedelmiä, ja joulun mausteita uunissa. Kauniiseen pussukkaan tai lasipurkkiin pieniä havuja ja kuivatetut mausteet, ja siinä on ihana jouluisa lahjaidea vaikka naapurille tai ystävälle! Appelsiineista on hauskaa askarrella myös lasten kanssa, sillä se on niin helppoa että pienikin lapsi osaa. Oletteko te kokeilleet kuivattaa appelsiineja tai valmistaa joulukoristeet kuivatuista appelsiineista?

Mahtavaa sunnuntaita kaikille <3


5 Responses to “Luukku 3: 3X DIY joulukoristeet kuivatusta appelsiinista”

  1. Avatar Anniina sanoo:

    Ihania ideoita! Olen seurannut blogiasi pitkään, mutta en ole ikinä kommentoinut. Nyt oli pakko, koska sun joulukalenteri on paras!! Käyn aina aamulla ekana kattomassa, että mitä uudesta luukusta paljastuu. Blogisi on laadukas ja näkee, että postaukset on tehty ajan kanssa ja vaivaa nähden! Ihanaa joulun odotusta teidän perheellenne<3

  2. Avatar Nuppunen sanoo:

    Ihania appelsiinikoristeita! Mä oon yleensä tehnyt niitä appelsiinituoksupalloja, joissa tuoreeseen appelsiiniin tökitään neilikoita :) Noita kuivattujakin voisi kyllä kokeilla!

    • Avatar Ninni sanoo:

      Miten tehdään appelsiinituoksupalloja? Kuulostaa tosi kivalta idealta…Jos joku vois neuvoa niin KIIITOS!

  3. Avatar Elisabeth sanoo:

    Juuri kirjoitin vihreästä väristä omaan blogiin – great minds think alike? Omaan kotiin oranssi väri ei oikein sovi, mutta lapsuudessani tehtiin aina neilikka-appelsiineja, ja sitä perinnettä olen halunnut jatkaa <3 Yleensä annan niitä lahjaksi ja omat appelsiinit pidän keittiössä, koska kuten sanoin, niin oranssi väri ei oikein sovi meidän sisustukseen, ja tänä jouluna meillä on erityisen paljon vihreitä yksityiskohtia, joten en halua sekoittaa värimaailmaa vielä enemmän. Tuo potpurriajatus on kuitenkin todella hyvä, sitä voisi miettiä! Ihanaa joulunodotusaikaa perheellesi!

    xxx
    E
    http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/

  4. Avatar Ninni sanoo:

    Huippu idea,kävin jo ostamassa appelsiinit! Kiitos sinulle mahtavasta joulukalenterista! Kiva kun uusi luukku aukeaa jo kuudelta, mä meen aina joka päivä kuudeksi navettaan töihin ja silloin on rauhallisin hetki lukea uusi luukku.

Kommentoi