Taaperon suusta – tämän hetken lempisanat

10.04.2018

Meillä on nyt selkeästi viimeisen kuukauden aikana alkanut taaperon oman tahdon kausi, ja hän on sellainen kujeileva pieni tyyppi, joka todella tahtoo vahvasti silloin kun tahtoo. Toisaalta hänestä on samalla kuoriutunut niin ihanan hellä ja rakastava tyyppi, joka antaa haleja ja pusuja, ja hymyilee niin iloisesti että sulattaisi jäisimmänkin sydämen. Hän on kertakaikkiaan ihan mahtava pikkutyyppi, jonka kanssa ei koskaan tule tylsää.

”Oho, puppu!”

Meidän taaperon yksi lempipuuhista tällä hetkellä on tiputella tahallaan kaikkea mahdollista, tai heitellä esim. ruokaa lattialle. Joka kerta kun hän tahallaan heittää jotain, hän toteaa ”Oho, puppu!”, eli ”Oho, tippui.”, ja hymyilee iloisen aurinkoisesti päälle.

”EIIIIIIIIIIII!”

Hän ilmaisee voimakkaasti mielipiteensä, jos ei halua tehdä jotain. Esimerkiksi jos hän ei halua pukea, tulla rattaisiin istumaan tai antaa siskolle barbia takaisin. Meidän yksivuotiaasta lähtee yllättävän kova ääni, ja tämä meidän tyyppi nimenomaan oikein huutaa vastauksensa painokkaasti. Hän harvoin itkee tahtoessaan tai ei tahtoessaan, mutta hän sanoo EIIIII erittäin kuuluvalla äänellä.

”Bebbemage”

Hänen lempikirjansa on Mervi Lindmanin Bebbe och fina kroppen, ja kirjassa on kohta, jossa taapero-Bebbe ihailee hienoa Bebbemageaan, eli bebbemasua. Myös meidän taapero ihailee omaa bebbemageaan, hän nostaa paidan ja taputtelee tyytyväisenä pikkuista pötsiä.

”EI TUU.”

Hän sanoo ”ei tuu” kun hän ei halua tulla jonnekin, esimerkiksi pois keinusta.  Hän sanoo ”ei tuu” myös silloin kun hänellä on kiire juosta omiin leikkeihinsä eikä hän ehdi tulla antamaan äidille halia.

”Moi”

Otto aina kiusoittelee isompia tyttöjä kutsumalla heitä nimeltä niin kuin hänellä olisi joku maailman tärkein asia kerrottavanaan, mutta sitten hän sanookin vain ”Moi.”. Isot tytöt oppivat hyvin nopeasti että isi on vähän höpö, ja alkoivat vastaamaan ”mitä?” -kysymyksen sijaan suoraan vaan ”Moi.”. Yksivuotias on alkanut tekemään samaa, eli aina kun häntä kutsutaan nimeltä, hän vastaa ”Moi” ja nauraa päälle.

”Poiiiisssssss”

Aina kun mennään vessaan, (joo kyllä, monikossa) hän kiipeää seisomakorokkeelle seisomaan, eikä sitten uskalla tulla alas, ja sanoo ”poissss”. Iiiihan joka kerta, vaikka hän tietää, että ei uskalla tulla pois itse. Aina on ihan pakko kiivetä. Pari kertaa olen kysynyt että miksi hän aina kiipeää siihen, vaikka tietää että ei pääse pois. Vastaukseksi tuli painokas ”piipee!” eli kiipee. Mitäpä siihen lisäämään.

”Naaanni, Naaanni!”

Kun perheessä on kaksi Pikkukakkos-ikäistä, ei taaperokaan välty televisiolta kokonaan. Hän katselee hyvin satunnaisesti siskojensa kanssa lastenohjelmia, tosin harvemmin hän jaksaa niihin keskittyä muutamaa sekuntia tai minuuttia kauempaa. On kuitenkin yksi ohjelma, johon hän on ihastunut: se on perjantaiaamuisin kakkoselta tuleva Sanni Sateenkaari, jonka yksi jakso kestää 12 minuuttia, ja joka on yksi meidän viisivuotiaan suosikkiohjelmista. Joka kerta kun taapero löytää kaukosäätimen, hän toteaa ”Naaanni, Naaanni” ja alkaa tanssimaan kuin kuulisi jo sarjan tunnarin korvissaan. Hänen mielestään telkkarista pitäisi aina tulla Sanni Sateenkaari, mutta ehkä ihan hyvä että ei tule.

”Joooooooooooooooo!”

Vaikka Ei-sana on kovassa suosiossa tällä hetkellä, on ”Joo” edelleen taaperon yleisin vastaus, onneksi. Hän sanoo sen niin aidon innostuneella ja iloisella äänellä joka kerta, että se on vaan niin söpöä. ”Tuutko mukaan suihkuun?” ”joooooooooooooooooo!” hän vastaa ja on jo riuhtomassa portaiden turvaporttia auki, jotta pääsee ”piipeee” yläkertaan ja suihkuun leikkimään.

”Mammiaaaaaaaa!”

Kun joku ruoka on oikein tosi hyvää, on se taaperon mielestä ”mammiaa” eli namia. Maissi on mammia, ruisleipä on mammia, avokado on mammia ja kaikkein eniten mammia on maustamaton jugurtti, jota hän söisi ja söisi vaan.

”Vauva”

Kaikki omanikäiset tai vähän nuoremmat, tai häntä vähän vanhemmat ovat vauvoja hänen mielestään. Kaupungilla hän osoittelee sellaisia omaan silmään kaksivuotiaitakin, ja yksivuotiaan rautaisella itsevarmuudella kutsuu vauvaksi, sekä osoittaa iloisesti sormella. Muutaman kerran on isompia lapsia naurattanut meidän tyypin kommentit.

Hänellä on kyllä ihan mahtavia juttuja, ja joka päivä hän oppii jotain uutta, ja sitä on uskomattoman hienoa seurata vierestä. Tänään hän oppi sanomaan mm. ”maissi” ja ”kurkku” eli ”kuukku”. Ihana höpöttäjä <3

Mitkä on teillä tällä hetkellä taaperoiden lempparisanoja? 

 


14 Responses to “Taaperon suusta – tämän hetken lempisanat”

  1. Teresa sanoo:

    Meilläki taapero harrastaa tuota heitellään tavaroita ja sanotaan oho! 😀 Ja juuri oppi sanomaan myös poiiss 😀 Muita suosikkisanoja on :uttiii eli tutti, vettä ja kato!

  2. Laura sanoo:

    Meillä asustaa 1v2kk ikäinen taapero, joka on viime viikkoina kartuttanut sanavarastoaan ihan huimasti. Joskus sama sana saattaa tarkoittaa useampaakin asiaa, mutta yleisimpiä tällä hetkellä ovat äiti, appa (vaippa), akka (ankka), kuukku (kurkku) ja aukku (haukku). Ja ehkä aivan kaikista yleisin on ”noin”, joka sanotaan tyytyväisenä aina kun laitetaan esim. tavara paikoilleen tai ovi kiinni 😀

  3. Rosi sanoo:

    Meidän 11kk ei vielä puhu, mutta osaa leijonan, karhun, siilin ja auton äänet kun kysytään mitä ne sanoo.

    Hänen huoneensa lampussa esiintyy karhu, joten hän on sitä mieltä, että kaikki lamput on ”raaaah”. Rappukäytäväämme asennettiin automaattisesti käynnistyvät valot, ja nykyään joka kerroksessa kuuluu tietävä ”raaaaah” ja ylpeä hymy perään 😀

  4. Hanna sanoo:

    Ihana Nova! <3 Itsehän vanhempieni mukaan taaperoikäisenä sanoin kaikkia alle kymmenen vuotiaita lapsia vauvoiksi ja siitä ylöspäin kaikki lapset ja aikuiset, olivatpa he naisia tai äärimmäisen parrakkaita miehiä olivat tätejä. Kaikki eläimet olivat hauvoja.

    P.S. Sulla on ihana blogi, jota lukiessa tulee aina iloiselle mielelle 🙂

  5. anna sanoo:

    Oli pakko vaan kommentoida, että sun blogin kuvauksessa toi ”ja oton vaimo” kuulostaa vaan niin symppikseltä ja hassulta 😀 älä ikinä poista sitä, se saa aina hymyn huulille!

  6. Jande sanoo:

    Ihana pieni höpöttäjä! Taaperoiden sanojen oppimisen ja ymmärtämisen vauhti on kyllä ällistyttävä!

    Oon lukenut sun blogia jo todella monta vuotta (äkkiseltään laskettuna ainakin viisi), välillä jokaikisen sanan ja välillä taas vähän harvemmin omien kiireiden ja muiden syiden takia. Mutta multa on mennyt ihan ohi miksi käytät nykyään lasten etunimien sijaan esikoista, keskimmäistä, nuorimmaista, kouluikäistä, 5-vuotiasta, etkä teidän upeita valitsemianne nimiä? Ja tätä kysyn ihan silkasta uteliaisuudesta ja mietteliäisyydestä ja olisi mahtava saada tietää mikä ajatus sulla on takana, koska se varmasti avais mulle jotain mitä en ymmärrä 🙂

    Ihanaa tätä viikkoa ja paljon uusia sanoja taaperolle!

    Terv. Jande

    • Nimetön sanoo:

      Heii. Empäs ollut tätä huomannutkaan vaikka olen myös lukenut blogia monta vuotta. Mutta täytyy sanoa että ihan fiksu ratkaisu, itse en nyt edes muista mikä nuorimmaisen nimi on. Ja harvemmin blogia lukevat varmasti pysyvät paremmin kärryillä kenestä puhutaan kun käytetään näitä esikoisen, keskimmäinen ja kuopus.

  7. Vilma sanoo:

    Meillä on jo pian 2-vuotias, joka puhuu jo paaaljon. Muistan kuitenkin että myös meillä oli toi, että kaikkia alle 5vuotiaita sanottiin vauvoiks 😀 nykyään vauvat on vauvoja ja kaikki taaperosta ylöspäin lapsia. Ollaan naurettu että on ilmeisesti sukupuolineutraalius mennyt perille 😀
    Paras juttu mikä meiltä on viimeks tullut on kun taapero hihkas aamulla ”OHO! Hienot kikkarit (pikkarit) äiti ostanut!” 😀 kehuen siis mun alusvaatteita 😀

  8. Julia sanoo:

    Meiän taaperon lempisanat on tällä hetkellä kukka, kakka ja tähäään. 🙂 Toinen mitä hän hokee ihan kaikelle on heiheeei, esim jos ulkona auto ajaa ohi tai koira menee ohi. Sano hän kerran aamulla heihei myös lusikalliselle puuroa ennenku lusikoi suuhunsa.

  9. Jasmin sanoo:

    Mä en ole ainakaan vielä sortunut yksveelle puhumaan tädeistä ja sedistä, koska mun mielestä ne sanat kertoo sukulaisuuksista, joten kaikki ihmiset sukupuolen ja iän mukaan ovat taaperon mielestä joko isejä, äitejä tai vauvoja. Tämä välillä vähän hävettää.

  10. Ansku sanoo:

    Meillä pojalla oli kans tuo vauvatteluaika samassa iässä 😀 vielä kolmevuotiaanakin hän kertoo olevansa itsekin vielä vauva

  11. Petra sanoo:

    Esikoisella oli joskus 1,5veenä aivan huippuhauskoja sanoja. Luettiin jo silloin paljon kirjoja ja hän rohkeasti kokeili sanoa kaikki vaikeatkin sanat. Antilooppi oli ”aploplooppi”, ambulanssi ”asissi” ja hauskin, imuri oli ”aijaijoo” ei ihan nappiin menny mutta kyllä meitä nauratti

  12. Venla sanoo:

    Maailman suloisin tuo ”bebbemage”. Pienten lasten pömppömasut on jotain niin suloista, ihanaa, että teidän taapero osaa itsekin arvostaa sitä! 😀

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.