Takaisin kotona reissujen jälkeen

06.07.2018

Tultiin eilen illalla kotiin puoli yhdeksän maissa, ja pakko myöntää, että nyt on kyllä ihanaa olla kotona! Vaikka tuli taas kauhea ikävä kaikkia Oulun sukulaisia ja kavereita, ja Kreikkaan lähtisin koska tahansa uudelleen, on ihanaa olla melkein kolmen viikon reissaamisen jälkeen taas kotona. Lapsetkin nauttivat, kun on kaikki omat tavarat ja lelut, ja pihalla naapuriasuntojen lapset, joita he olivat jo ikävöineet. Onneksi meillä on jääkaapin ovessa mun kummipojan iso kuva, jotta häneen syvästi ihastunut kuopuksemme voi 300 kertaa päivän aikana käydä osoittamassa sitä ja kutsumassa mun kummipoikaa nimeltä, kun ikävä yllättää.

Tehtiin tänään ihan älytön kauppareissu, sillä tavoitteena on, että ei ainakaan viikkoon tarvitsisi kertaakaan miettiä mitä syödään, tai lähteä kauppaan ostamaan jotain tärkeää, mikä on loppunut.  Ollaan viimeiset kaksi ja puoli viikkoa syöty lähestulkoon joka päivä ainakin kerran ulkona, ja siksi haluttiin nyt suunnitella kunnon ruokalista ja täyttää jääkaappi ja pakastin kaikilla terveellisillä herkuilla, joita on helppo valmistaa. Reissussa on niin helppo vaan lähteä ulos syömään tai tilata jotain ruokaa, ja vaikka se on kivaa, niin kyllä siinä ehtii tulla ikävä kaikkia niitä kotona valmistettavia lempiruokia. Seuraavan viikon ruokalistalla on ainakin lohiburgereita, huli-huli -kanaa, nuudeliwokkia ja itse tehtyä spydäriä.

Oulussa oli niin ihanaa olla, ja olen iloinen kun tiedän, että päästään sinne vielä loppukesästä uudemman kerran. Käytiin mun tädin perheen kanssa perinteinen Vauhtipuisto-reissu, ajettiin yhtenä päivänä Haaparannalle karkkiostoksille (ja Max Hamburgareen), käytiin iltauinnilla Nallikarissa, leikittiin leikkipuistossa ja kyläiltiin Oton serkun luona. Isommat tytöt kävivät yhden yön yökylässä mummulassa, ja olivat tykänneet kovasti. Mun äiti asuu yksiössä, niin siksi me aina Oulussa yövytään mun tädin isossa omakotitalossa, kun sinne mahdutaan hyvin koko perhe. Mutta isommat tytöt mahtuvat kyllä hyvin yökyläilemään mummun luoksekin. Käytiin monta kertaa kylässä mun papalla, ja käytiin siellä mun mummun haudalla, mistä kirjoitinkin. Se oli mulle tosi tärkeää.

Yksi ihanimmista jutuista Oulussa, oli nähdä yhtäaikaa mun kahta kaveria, joiden kanssa ollaan viimeksi oltu kaikki yhtä aikaa samassa kaupungissa vuonna 2011! Siis uskomatonta, miten voi niin nopeasti mennä aika. Ja siinä kun oltiin kolmestaan, niin tuntui kuin välissä ei olisi yhtään vuotta. Toki nyt ollaan yhteydessä toisiimme muutenkin usein, mutta kun asutaan kaikki kolme eri kaupungeissa, on vaikeaa sovittaa aikatauluja yhteen niin, että nähtäisiin kaikki kolme yhtäaikaa. Nyt kuitenkin satuttiin kaikki olemaan Oulussa, ja oli ihan kuin silloin vuonna 2011, tai kaikkina niinä meidän teinivuosina. Nauru raikasi, ja huonot läpät lensivät. Niin parasta!

Ihanat reissut, mutta niin ihana olla kotona, kun Kreikan ja Oulun välissä ehdittiin käydä vain yksi päivä kotona pesemässä pyykkiä. Nyt edessä on ainakin muutama viikko ihan vaan Helsingin lomailua. Helsinki on maailman siistein kesäkaupunki, ja nyt otetaan kaikki irti Helsingin kesästä vaihteeksi. Pakko mennä käymään kotieläintilalla, Allas Sea Poolilla, Lintsillä ja Uutelassa. Nyt kun kauppareissu on hoidettu tänään, voidaan seuraava viikko vaan ottaa rennosti, ja tehdä sitä mitä milloinkin huvittaa!

Rodos-postauksia on toivottu, ja seuraavaksi onkin tulossa vinkkipostaus sekä koko saarelle, että alueelle jolla me oltiin eli Kolymbia Beachille. Ja näiden lisäksi me kuvattiin reissun aikana muutama sata videoklippiä, joista koostan mahdollisimman pian Rodos-videota! En malta odottaa, että saan sen valmiiksi, ja saan itsekin fiilistellä meidän ihanaa reissua videolta!

Mahtavaa viikonloppua kaikille, ja kiitos aivan ihanista kommenteista ja viesteistä mitä ootte taas laittaneet! Tulee ihan super hyvä mieli kun lukee teidän juttuja. Ootte ihan best <3


8 Responses to “Takaisin kotona reissujen jälkeen”

  1. Nimk sanoo:

    Ihanat noi pyyheponchot, mistä ne on?

  2. Jessica sanoo:

    Tästä sun blogista tulee vaan niin hyvälle mielelle aina ja itsekin inspiroituu yrittää olla positiivisempi ja avoimempi ja nauttia niistä arjen hetkistä.
    Jos jaksat niin olisi ihana lukea noita ruokapostaksia..eli vaikka mitä syötte tällä viikolla taevitsisin niiin paljon inspiraatiota ja uusia ideoita juuri arkiruokaan. Nyt kesällä on aikaa kokata mutta mitä…
    Kiitos ihanasta blogista

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos ihan hurjasti <3 Niin ihana kommentti! Ja hei joo, mä voin tehdä arkiruokapostauksen taas pitkästä aikaa, että mitä meillä syödään vaikka viikon aikana! Kiitos toiveesta! 🙂 Ja ihanaa kesää sinne! <3

  3. lukija sanoo:

    Aivan ihania kuvia!:))

  4. Anna sanoo:

    Onpa tytöillä ihanat pyyheponchot(?) Mistä ne on ostettu?

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.