Eri autorahoitusvaihtoehdot vertailussa

14.01.2019


Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Santanderin kanssa.

Siitä tulee tänä vuonna kuluneeksi kolme vuotta, kun me käveltiin herttoniemeläiseen autoliikkeeseen vaihtamaan meidän rupuista tummanpunaista ahdasta ensiautoa viisihenkiselle perheelle sopivampaan malliin. Odotettiin silloin meidän kuopusta alkumetreillä, ei oltu taidettu vielä käydä ensimmäisessä ultrassakaan muistaakseni. Muistan kuitenkin, kuinka pelkäsin silloin raskaushormoneissani, että auton vaihtaminen isolle perheelle sopivampaan niin aikaisin tuo huonoa onnea, ja ultrassa ei olekaan kaikki hyvin. Mutta onneksi se pelko oli ihan vaan niitä hormoneita.

Näin melkein kolme vuotta myöhemmin voimme todeta, että kuopuksella todellakin oli kaikki hyvin, ja nykyään hän on erittäin näkyvä (ja kuuluva) kohta 2-vuotias osa meidän perhettä. Ja se auto, joka me sinä päivänä tilattiin, on palvellut meitä hyvin. Me ollaan oltu ihan älyttömän tyytyväisiä sekä autoon, että Santander All in One -palveluun, joka me sinä samana päivänä tilattiin.

Tämän mun ja Santanderin yhteistyön aikana moni on kysynyt, että mitä se yhteistyö tarkoittaa, että ollaanko me saatu auto jotenkin Santanderin kautta ilmaiseksi ja siksi kehun sitä. Mutta siitä ei ole kyse. Kuten jo ensimmäisessä yhteistyötekstissä kirjoitin, me otimme All in One -sopimuksen jo silloin 2016 kesällä, eikä silloin ollut tiedossa minkäänlaisia yhteistyökuvioita. Se vaan kuulosti täydelliseltä juuri meidän tarpeisiin, ja siksi valitsimme sen. Me maksamme All in One -palvelusta kuukausimaksua aivan niinkuin kaikki muutkin Santander All in One -asiakkaat.

Me vaihdetaan tänä vuonna autoa, sillä meidän auton sopimuskausi päättyy. Tästä kirjoitin edellisessä postauksessa enemmän perusteluineen, että miksi vaihdetaan, ja millaisia tarpeita meillä on uudelle autolle, joten ne voi käydä sieltä lukemassa. Tässä postauksessa aion keskittyä siihen, miksi me aiomme ottaa uudellekin autolle Santander All in One -autorahoituksen (ja edelleen ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin asiakkaat).

Koska kolmessa vuodessa esimerkiksi omat taloustaidot on kasvaneet huomattavasti, me ollaan mietitty tarkasti läpi kaikki mahdolliset erilaiset vaihtoehdot rahoittaa uusi auto. Vaihtoehtojahan löytyy: auton voi ostaa niin, että maksaa kerralla koko summan pois. Autolle voi ottaa perinteisen rahoituksen tai autolainan esim. pankista. Auton voi ottaa yksityisleasingilla, tai sitten auton voi ottaa Santander All in One -rahoituksella. Mä kysyin myös Santanderin päästä vähän vertailua erilaisista auton ostamistavoista.

Auton ostaminen käteisellä

Kun rahaa löytyy sellainen summa, jolla uuden auton voi ostaa, ei sitä ole mitään järkeä käyttää uuteen autoon. Se on vähän sama kuin heittäisi rahaa suoraan nuotiolle. Tämän hetkisillä koroilla kannattaa ennemmin ottaa autolle rahoitus ja sijoittaa se käteisenä tai pankkitililtä löytyvä summa, ja saada sille sijoituksen kautta tuottoa. Auton arvo tippuu nopeasti uudesta, jolloin se autoon käytetty rahasumma vaan häviää, jos auton hinnan maksaa kerralla pois etukäteen.

Auton ostaminen perinteisellä rahoituksella

Tämä on tietysti ihan varteenotettava vaihtoehto, ja voi olla se kaikkein edullisin. Rahoituksesta kuitenkin puuttuu kaikki palvelut auton pitämiseen, kuten määräaikaishuollot ja vakuutukset. Niistä pitää joko tehdä erillinen huoltosopimus & ottaa vakuutukset erikseen, joka maksaa lisää, tai sitten pitää maksaa niitä erikseen aina silloin kun kuluja esim. määräaikaishuolloista tulee. Silloin tämä ei välttämättä olekaan se edullisin vaihtoehto, eikä rahasumma jakaudu tasaisesti joka kuukaudelle, vaan pitää varautua maksamaan rahoituksen lisäksi suurempia summia kerralla esim. kerran vuodessa.

Auton käyttäminen yksityisleasingilla

Leasing on auton pitkäaikaista vuokrausta. Siinä autosta ja sen kuluista maksetaan kiinteää kuukausierää, aivan kuten autorahoituksessakin. Siinä kuitenkaan auton arvon alenemasta ei tarvitse huolehtia, mutta voittoakaan ei voi tehdä. Autoa ei voi lunastaa itselleen ja mikäli haluaa palauttaa tuotteen kesken sopimuskauden, voi joutua maksamaan paljon ylimääräistä sopimuksen katkaisemisesta. Tätä tehdessä selasin eri autoaiheisilta nettisivuilta vertailuja, ja esim. neljän vuoden aikana leasing voi tulla tuhansia euroja kalliimmaksi kuin autorahoitus. Tästä löytyy lisää infoa kun googlaa esim. yksityisleasing vertailu.

Auton rahoittaminen Santander All in Onella

All in One on osamaksurahoitustuote, mikä tarkoittaa sitä, että auton lainaa lyhennetään joka kuukausi. Lisäksi auton voi lunastaa milloin vain itselleen, myydä eteenpäin tai All in Onen tapauksessa palauttaa myös Santanderille sopimuksen loputtua. Tällöin autosta saa vähintään taatun hyvityshinnan (rahoituksen jäljellä oleva summa), tai mahdollisesti jopa enemmän, mikäli myy auton jonnekin muualle ja autolla on esim. ajettu huomattavasti vähemmän kuin sopimukseen oon määritelty enimmäiskilometrimääräksi (joka on yksi taattuun hyvityshintaan vaikuttavista tekijöistä).

Autoa vaihtaessa voikin Santanderin rahoituksella otetusta autosta saada eteenpäin myydessä hyvin esim. muutaman tuhannen euron käsirahan seuraavaan autoon, mikä taas pienentää seuraavan auton rahoituksen kuukausierää mukavasti, mutta tämä toki vain jos auton arvo on silloin olennaisesti suurempi kuin jäljellä olevan rahoituksen määrä. Autorahoituksen lisäksi All in One -sopimukseen kuuluu muitakin palveluita omien toiveiden mukaan. Sopimuksen voi tehdä kahdeksi tai kolmeksi vuodeksi.

Palvelutasoja on kolme: Perus, Helppo ja Mukava. Perustasoon kuuluu se taattu hyvityshinta sekä halutessa liikenne- ja kaskovakuutus. Helppoon tasoon kuuluvat edellä mainittujen lisäksi määräaikaishuollot ja korjaukset. Mukavalla tasolla saa niiden päälle vielä renkaiden vaihdot ja rengashotellin, sijaisauton huoltojen ajaksi sekä sisä- ja ulkopesut huoltojen yhteydessä.

Vaikka uusilla autoilla on takuu, eikä rikkoutumisiin tarvitse varautua taloudellisesti, on määräaikaishuollot tehtävä kaikille autoille. Määräaikaishuoltojen hinnat vaihtelevat reilusti automerkistä riippuen esim. 150-900€ (lähde: autojerry.fi). Meille on helpompi vaihtoehto, että maksamme All in One -sopimuksessa kuukausittain tätä(kin) osuutta, jolloin ei tule yllätyksiä, eikä isompia kulueriä, joihin pitäisi erikseen varautua.

Yllätyksettömyys ja tasaisuus ovat ne asiat, jotka Santander All in Onessa vetoavat meihin, ja siksi aiomme ottaa sen myös uudelleen. Se ei välttämättä ole aina edullisin vaihtoehto, riippuu toki autosta, käyttäjästä ja tilanteesta. Mutta se on meidän perheelle kaikkein mieluisin ja turvallisimman tuntuinen. Meidän jälkeen myös useampi meidän kaveri tai tuttu on päätynyt tähän vaihtoehtoon, ja kaikki ovat olleet tyytyväisiä.


9 Responses to “Eri autorahoitusvaihtoehdot vertailussa”

  1. Johanna sanoo:

    Kuulostaa mukavalta ja helpolta, mutta se kiinnostavin ja ratkaisevin seikka jää mainitsematta, mitä esim teillä tämä maksaa kuukaudessa? 😊 itsellä mietinnässä auton vaihto tämän vuoden sisällä…

  2. Kukka sanoo:

    Mulla ois kysymys joka ei nyt varsinaisesti liity tähän postaukseen, ja aattelin että sä ehkä voisit tuoda siihen jotain hyviä näkökulmia. Oon ite seurannu eri blogeja jo lähemmäs kymmenen vuoden ajan. Jossain vaiheessa blogiskene oli tosi iso ja nousi paljon uusia blogeja pinnalle. Nyt musta tuntuu että blogiskene on vähän laskenu ja ainakin itellä on vaikee saada kiinni enää mistään blogeista niin että jaksaisin lukea niitä.. Aikoinaan luin kymmeniä blogeja, enää luen ihan muutamia. Miten itse ajattelet pitkän linjan bloggaajana? Kauanko pystyt tienaamaan blogilla ja mitä ajattelit tehdä jos blogilla ei pysty enää saamaan tarpeeksi tuloja?
    Ois mielenkiintoista lukea pohdintoja tästä! 🙂

  3. Tp sanoo:

    Auton voi tosiaan hankkia todella monella eri rahoituksella ja kannattaa laskea se itselle sopivin vaihtoehto, koska se mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle.

    Auton huoltovälit ja huollon laajuus menevät kilometrien ja ajan mukaan. Esimerkiksi uutena ostetulla Skodalla ne ovat menneet näin:
    1. Määräaikaishuolto: 30000 km ja 1v 5 kk, 265€
    2. Määräaikaishuolto (ns. välihuolto, koska aika täyttyi,kilometrit ei): 45000 km, 1 v edellisestä, 85€
    3. Määräaikaishuolto: 60000 km ,10 kk edellisestä ja 430€.

    Eli auton ollessa 3 v 9 kk, huoltoihin on mennyt yhteensä 780€, eli 17,3€ kuukaudessa.

    Tämähän ei kerro mitään esimerkiksi santanderin all in one -vaihtoehtoon, mutta auttaa varmasti miettiessä uudelle autolle esimerkiksi huolenpitosopimusta..

    Auto on millä vaan rahoituksella normaalisti tienaavalle kallis hankinta, joten kannattaa ehdottomasti miettiä se omalle kukkarolle sopivin ja se, mitä on valmis ”tekemään” itse.

    • Lukija sanoo:

      Meillä on käytettynä ostettu, nyt 10v vanha auto. Auto on ollut meillä 2,5 vuotta. Tänä aikana olen maksanut vakuutusten, verojen ja bensan lisäksi
      – katsastuksen, n. 40e/kerta eli yht. 80e
      – öljynvaihdon, 100e
      – yhden rikkäisen osan vaihdon, 150e
      – uuden akun, 80e
      – yhden huollon, noin 100e

      Eli yhteensä noin 510e. Tämä on 2,5 vuoden aikana 17e/kk. Hullulta tuntuisi maksaa joka kk parisataa euroa käytännössä tyhjästä. Etenkin kun uuden auton kohdalla noistakin osa olisi mennyt takuun piikkiin.

  4. Ss sanoo:

    Me vaihdettiin viime kesänä autoa. Pitkään pohdittiin käytetty vs uusi ja päädyttiin uuteen. Sen jälkeen pohdittiin rahoitushommia ja mukana oli myös tämä Santander ihan koska olin blogista lukenut että tällänen on olemassa. Saatiin lopulta niin hyvä normirahoitus autoliikkeeltä että edes edullisin all in one ei kannattanut. Mutta todettiin myös käyväksi vaihtoehdoksi ja just näitä blogitekstejä luin että mikä juttu tää edes on 🙂

  5. Milla sanoo:

    Eipä ole paljon minun taloutta toisaalta hetkauttanut kun olen autolainan jo maksanut pois pankkiin vuosi sitten noin niin maksettavaa jää bensat ja vuosihuolto, joka sekään ei ole paljon joten voisin sanoa että maksan vähemmän jopa nyt kun että ottaisin santander lainan.
    Tottakai on esim renkaiden uusiminen mutta sitäkään ei onneksi aina tarvitse tehdä ja jos jotain yllättävää tulee, esim joutuu korjaamolle viedä mutta sitäkään ei ole kun kerran joutunut tekemään. Ja lasku oli vähemmän mitä ajattelin.
    Ja nyt on kymmenen vuotta vanha auto ja toivottavasti on vielä monta vuotta edessä.
    Uudempi auto välillä houkuttelee mutta toisaalta taas, mihin sitä tarvitsen.
    Turhaa rahan menoa sitten vaan.

    Mutta voisin kyllä joskus harkita santander all in onea, ehkäpä sitten kun uudemman auton hankinta on edessä.

  6. Hl sanoo:

    Täytyykö all in one vaihtoehdossa maksaa autosta veroa?

  7. A sanoo:

    Laskin kahdella eri vaihtoehdolla uuden auton oston Santanderin all in one -rahoituksella ilman vakuutuksia. 3 vuoden sopimuksella auton taattu hyvityshinta on reilusti alle puolet luottohinnasta eli nopeasti laskee auton arvo (noin 44 % laskemallani vaihtoehdolla). Laskeeko näin nopeasti, jos ostat auton suoraan käteisellä? Lisäksi korot, luottokustannukset, käsittelymaksu ja perustamismaksu yhteensä noin 14 % luottohinnasta (laskemallani vaihtoehdolla). Vakuutusmaksut päälle. Onko tämä jollekin edullinen vaihtoehto?

  8. Siiri sanoo:

    Kun kirjoitat että otatte uuden auton koska sopimus loppuu niin eikö siis samaa autoa voi enää saada vaikka haluaisi?

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.