Apua nukahtamisvaikeuksiin

08.04.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä ratiopharmin kanssa.

Vaikka mä itse nukun 99% ajasta kuin tukki ja nukahdan iltaisin heti kun laitan silmät kiinni, meidän perheessä on toinen aikuinen, joka on kärsinyt univaikeuksista lapsuudesta asti. Otolle nukahtaminen on ollut hankalaa vuosien ajan, myös meidän suhteen aikana. Muutama vuosi sitten hän onneksi löysi avun, joka lyhentää nukahtamisaikaa ja tekee nukkumisesta hänelle helpompaa. Annetaan kuitenkin Oton kertoa itse oma tarinansa:

”En ole koskaan ollut hyvä nukahtamaan. Kaukana siitä, itse asiassa. Olen yhtä taitava nukahtamaan, kuin Iina on pysymään hereillä. Iina nukahtaa puolessa välissä ensimmäistä elokuvaa, kun itse taas siirryn toisen ja kolmannen elokuvan välissä sänkyyn jatkamaan. Jos vaikka se uni tulisi. Spoilerivaroitus, ei se tule.

Unen laadussa ei siis ole oikestaan valittamista, nukun kuin tukki ja kuorsaan kuin keskiverto miesflunssapotilas, kunhan vain saan unta. Nukahtamattomuudessa on vain se ikävä haittapuoli, että mitä pidempään pyörii sängyssä, sitä sielua raastavammaksi se käy. Ensin on kuuma. Sitten menee hartiat jumiin. Seinäkello kuulostaa panssarilasiin iskeytyvältä lekalta. Sitten tulee pissahätä, kolmatta kertaa. Sitten on taas kylmä, mutta peitto onkin ylläripylläri hiestä kostea ja nahkea. Tässä vaiheessa seinänaapurin rannekellokin kuulostaa jo tiineeltä mursulta.  Mutta kun uni ei vain tule.

Muutama vuosi taaksepäin löysin melatoniinin. En siis maasta, vaan ihan kävin apteekista kysymässä apua ja minulle suositeltiin ravintolisää nimeltä melatoniini. Tabletti naamaan iltatoimien yhteydessä, noin puoli tuntia ennen nukkumaanmenoa, niin johan läks. Silloin tällöin onnistun jopa nukahtamaan ennen Iinaa, eikä yksikään tikittävä kello ehdi kuulostamaan minkään valtakunnan safarilta. Melatoniinillä on ollut mun elämänlaatuun yhtä merkittävä vaikutus, kuin hammastahnalla suuhygieniaan.”

Ja melatoniinilla on ollut merkittävä vaikutus myös meidän arkeen ja mun omaan jaksamiseen. Vaikka ne kerrat kun itse olen ottanut melatoniinia on laskettavissa kahden käden sormilla, se on vaikuttanut suuresti meidän koko perheeseen Oton kautta. Otto nukkuu ilman melatoniinia hyvin ainoastaan aamuyöstä aamupäivään, jolloin hänen rytminsä on aivan erilainen kuin koko muulla perheellä. Jos siis ennen halusin nukkua pitkään itse vaikka viikonloppuna, siitä oli palkintona väsynyt ja kärttyinen mies.

Ei ihan se, mitä viikonlopulta toivoisi. Hyvin ymmärrettävää kuitenkin, koska tiedän itse miten raskaalta jo yksi yö nukahtamisvaikeuksien kanssa tuntuu. Ajatuskin siitä, että nukahtaminen kestäisi joka ilta monta tuntia, on kertakaikkiaan hirveä. Otolle se oli pitkään todellisuutta. Hän oli siitä huolimatta päättäväinen siitä, että ei halunnut turvautua nukahtamis- tai unilääkkeisiin. Melatoniini ei kuitenkaan ole lääke vaan ravintolisä ja siksi hän suostui sitä kokeilemaan.

Melatoniini on yöhormoni, jota erittyy luonnollisesti aivoissa sijaitsevasta käpyrauhasesta pimeällä. Melatoniini auttaa elimistön sisäistä kelloa pysymään ajassa säätelemällä vuorokausirytmiä ja edistämällä nukahtamista. Melatoniinia erittyy eniten yöllä pimeän aikaan ja kaikkein eniten keskiyön jälkeisinä tunteina. Melatoniinin vaikutukselle on tärkeää säännöllisyys, joten sitä suositellaan otettavan aina samaan aikaan iltaisin (klo 20-23 välillä), noin puoli tuntia ennen itselle sopivaa nukahtamisaikaa.

Elimistön oma melatoniinin tuotanto vähenee iän myötä ja valo estää melatoniinin erityksen. Siksi varsinkin näin kevätaikaan kun valoisien tuntien määrä vain lisääntyy, melatoniiniin saattaa joutua turvautumaan, vaikka ei muuten uniongelmista kärsisikään. Melatoniini auttaa myös aikaeron vaikutusten tasaamisessa. Aikaerorasitusta voi vähentää tahdistamalla omaa sisäistä kelloa auringonvalon ja liikunnan avulla. Melatoniini helpottaa nukahtamista ja parantaa yöunen laatua.

Mä muistan kun Otto alkoi ottamaan iltaisin melatoniinia. Silloin mulla itse asiassa taisi tulla itselläkin ne pari yötä, kun turvauduin melatoniiniin. Otto alkoi tuhisemaan tasaisesti ennen mua ja mä en osannut nukahtaa. Olin tottunut siihen, että olin joko a) yksin sängyssä menossa nukkumaan tai b) Otto valvoi mun vieressä katsomassa animea ja mä nukahdin. Ja sitten yhtäkkiä joku tuhisikin joka ilta mun korvan juuressa. Kesti hetki tottua siihen, että Ottokin saattoi nukahtaa ennen mua, eikä aina toisin päin.

Melatoniini tulee aina meidän mukaan kun lähdetään reissuun. Reissuun otettavaksi sopii hyvin esimerkiksi Melatoniini Travel ratiopharm, joka on nopea ja helppo. Se on mintun makuisella kalvolla päällystetty tabletti, joka liukenee kielellä täysin ilman nestettä. Se on siis helppo ottaa mukaan, koska sen voi ottaa milloin vain tarpeen vaatiessa ilman vettä. Esim. ulkomailla hotellihuoneessa, jossa ei ole juomakelpoista hanavettä ja alkaa väsyttää sopivasti, eikä jaksaisi enää hakea aulasta erikseen juotavaa, on aika iisi turvautua tähän. Vaikka tämä nyt oli aika spesifiikki ongelma, se on juuri jotain sellaista, mitä mulle voisi käydä.

Melatoniini Travel ratiopharmia myydään 30 ja 60 kappaleen pakkauksissa ja se on vahvuudeltaan 1,9Mg. Toki ratiopharmilta löytyy melatoniinia myös tavallisessa tablettimuodossa, mikäli siitä tykkää enemmän. Melatoniini Extra Vahva ratiopharm 1,9 mg valmistetta löytyy jopa 100 kappaleen pakkauksessa.

LUKIJAKILPAILU: VOITA MELATONIINI TRAVEL 60 LIUSKAN TUOTEPAKKAUS!

Oletko sinä kärsinyt nukahtamisvaikeuksista? Jaa oma kokemuksesi kommenteissa ja osallistut Melatoniini Travel ratiopharm 60 liuskan tuotepakkauksen arvontaan! Pakkauksia arvotaan kolme kappaletta ja osallistumisaikaa on 15.4. klo 23.59 asti. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, sillä voittajalle ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti. Onnea arvontaan kaikille!


66 Responses to “Apua nukahtamisvaikeuksiin”

  1. Anne sanoo:

    Mulla on ollut lapsesta asti vaikeuksia nukkua. Monta vuotta olen jo käyttänyt melatoniinia, mutta myös muita unilääkkeitä. Olisi ihanaa joskus päästä lääkkeistä eroon.

  2. Heidi sanoo:

    Itselläni on ollut hieman lievempiä univaikeuksia vuosia sitten, mutta mieheni on kärsinyt nukahtamisongelmista ja unettomuudesta vähintään koko aikuisikänsä. Kuulostaa hyvin tutulta tuo Oton kirjoitus!

  3. Satuj sanoo:

    Kyllä vain, aikoinaan vuorotyö sai aikaan nukahtamisvaikeuksia 🙁

  4. Minnis sanoo:

    Oi tää on loistava! Vaikka oon hyvä nukkumaan, oon välillä turvautunut melatoniiniin. Teen itse kolmivuorotyötä. Yövuorojen jälkeen on vaikeaa muuttaa unirytmiä taas normaaliksi, saatika niin, että herätys on 5 jälkeen aamuvuoroon. Siksi turvaudun lähes poikkeuksetta melatoniiniin. Muuten mulla käy juuri niin mitä Otto listaili. On liian kuuma, liian kylmä, miljoonannen kerran pissahätä ja lopulta iskee stressi siitä, että 2h päästä pitäisi jo herätä 😄 uni on mulle kuitenkin tärkeää joten täähän pelastaisi mun työpäivät ja yöunet.

  5. Jonna sanoo:

    Nukahtamisvaikeudet nostavat päätään aina kun vähänkään stressaa seuraavan päivän ohjelma tai jos yhtään alkaa liikaa miettimään että ”saakohan sitä illalla unta” … maailman ärsyttävin ongelma mikä iän myötä vain pahentunut..nyt en ole pariin vuoteen melatoniinia käyttänyt mutta nyt jos koskaan tulisi tarpeeseen kun puolitoista vuotta lapsen kanssa kotona olon jälkeen olisi paluu koulun penkille ja aikaiset aamut kolkuttavat jo ovella..😆

  6. Ansku sanoo:

    Melatoniinia menee kyllä säännöllisesti, unirytmit heittää miten sattuu kun kuukaudessa tulee tehtyä vähintään 5 yövuoroa ja välillä kroopa ihan sekaisin onko yö vai päivä!

  7. Maiju sanoo:

    Välillä nukahtamisvaikeuksia, melatoniinia tulee otettua silloin!

  8. aakoo sanoo:

    Olen kärsinyt nukahtamisvaikeuksista niin pitkään kuin muistan, ja se on vaikuttanut aamuvirkkujen suosimaan arkeen melko väsyttävästi. Melatoniini on kyllä ollut yks pelastus!

  9. Laura sanoo:

    Mukana! En enää selviäisi ilman melatoniinia. Tai selviän, mutta uni tulisi 4-5 aikaan aamulla. Olin ennen aina hyvä nukahtamaan, mutta migreenin lääkitys sotki sen. Onneksi on kuitenkin melatoniini, joka auttaa ja takaa normaalit unet😍

  10. Uneton sanoo:

    Viime vuonna unettomuus otti ylivallan ja nukuin pari viikkoa ihan minimi unilla. Melatoniinista sain apua ja nykyään unettomat yöt ovat aika vähissä kiitos liikunnan ja muiden asioiden jotka vapauttavat stressistä. Melatoniini kaapissa helpottaa jo nukahtamista joinakin iltoina!

  11. Hoitaja sanoo:

    Tähän olisi kyllä hyvä lisätä että ”keskustele aina ensin lääkärisi kanssa melatoniinin käyttöön ottamisesta, jos sinulla on perussairauksia tai käytössä olevia lääkityksiä”. Melatoniinikaan ei sovellu välttämättä esim. kilpirauhasen vajaatoimintapotilaalle. Mielestäni melatoniini ei myöskään ole ravintolisä, vaan hormonivalmiste. Nämä siis ihan vaan tiedoksi, valitettavasti kaikki eivät välttämättä voi suin päin rynnätä ostamaan melatoniinia nukahtamisvaikeuksiin, niin hyvältä kuin se kuulostaisikin.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Tuo on aivan totta, että kaikki eivät voi melatoniiniakaan käyttää, mutta ainakin toivon, että suurin osa perussaisairaista ja/tai säännöllisellä lääkityksellä olevista tietää, että ei kannata ottaa mitään ylimääräisiä lääkkeitä tai ravintolisiä ilman konsultaatiota oman lääkärin kanssa. Mutta se pitää kyllä paikkansa, että melatoniini on ravintolisä. Tämä teksti on lakisääteisistä syistä (koska ratiopharm on lääkevalmistaja myös) esitarkistettu pilkun tarkasti ja usean eri henkilön toimesta, jotta tässä ei ole minkäänlaisia virheellisiä lausuntoja tuotteesta tai sen käytöstä.

  12. TarjaL sanoo:

    Täällä kans mieheni on kärsinyt nukahtamattomuudeata ja just tuo, et siitä tulee sit jo niin psyykkistä.. Eikä varmasti nukahda. Melatoniinilla täällä myös. Mutta myös pimennysverhot kiinni jo hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa.. Eikä enää ruudun katsomista. Mutta jtn hömppää kuunneltavaa, esim. Kaverin puolesta kyselen – podcast, ettei aivot aktivoidu. On toiminut.

  13. Nimetön sanoo:

    Melatoniinin pitkäaikainen käyttö hivuttaa kehon oman melatoniinihormonin tuotannon! Siksi pitempiaikaista käyttöä tulisi välttää.

    • Lääkäri sanoo:

      Ei muuten pidä paikkaansa. Melatoniini on yksi niitä harvoja valmisteita, joita voi käyttää unen tukemiseen pitkäaikaisesti.

      t. Nuori lääkäri

  14. Sussu sanoo:

    Kuulostaa tutulta univaikeudet.. vuosia jo kestänyt ja tuntuu ettei mikään auta. Olen myöskin unilääkkeitä vastaan enkä ole lääkäriin suostunut mennä mutta ehkäpä melatoniini voisi auttaa?

  15. Jasmina sanoo:

    Olen todellakin kärsinyt, koska olen superstressaaja! Tuo on tuttu tuote ja tulis tosi tarpeeseen.

  16. Airi sanoo:

    En saa unta millään, valvon paljon, en ole tätä kokeillut tai muutakaan.

  17. Rose sanoo:

    Toisinaan stressi tai ylikuormitus aiheuttaaa univaikeuksia. Melatoniinia en olekaan vielä kokeillut! 🙂

  18. Johanna sanoo:

    Itse en juurikaan kärsi nukahtamisvaikeuksista, mutta mieheni kyllä. Olen jutellut hänelle melatoniinista, mutta ei haluaisi testata, pelkää jotenkin, että jää koukkuun, eikä enää ikinä osaa nukahtaa ilman… Voisinkin lukea tämän postauksen hänelle 🙂

  19. Vaulaa sanoo:

    Olen kärsinyt nukahtamisongelmista pitkään, varsinkin kun joudun nukkumaan muualla kuin kotona on nukahtaminen aina hankalaa.

  20. Siiri sanoo:

    Olen kärsinyt ja melatoniinista on ollut apua.

  21. Mervi sanoo:

    Itse olen onneksi aina ollut hyvä nukahtamaan, mutta mies on saanut univaikeuksiin suuren avun melatoniinista!

  22. Yasmine sanoo:

    Ennen nukahdin heti kun vaan silmäni ummistin..nykyää joutuu pyörimää toista tuntia sängyssä. Ehdottomasti mukana arvonnassa.

  23. Katriina sanoo:

    Todellakin! Vuorotyö ja kiireinen elämänrytmi aiheuttavat uniongelmia. Melatoniini on auttanut itsellänikin hyvin 🙂

  24. PiPa sanoo:

    Näin me ollaan yksilöitä. Oman lekurin kanssa mietittiin, mitenkä saataisiin mulle hyvä unirytmi, melatoniinia kera.
    Mä tietty innostuin, kun sain ” vahvempia” melatoniapillereitä.
    No, ei ne mua auttanut. .
    Mikä sit auttoi mua: hidastin tahtia ja vähemmän nettiä ymym….

  25. 6tytönäiti sanoo:

    Oon kyl kärsinyt unettomuudesta paljonkin. En vaan oo jotenkin uskaltanu kokeilla tota melatoniinia. Mut moni on kyllä kertonut saaneensa avun siitä et ehkäpä ois itellekin hyvä.

  26. Loviisa sanoo:

    Minulla on aina ajoittain nukahtamisen kanssa vaikeuksia, jolloin saatan valvoa illalla useita tunteja odottaen vain nukahtamista.

  27. Darzan sanoo:

    On ollut nukahtamis- ja uniongelmia! Yleensä laitan youtubesta pyörimään ”sleep meditation” tai ”body scan meditation”, mutta läheskään aina se ei toimi.. Nukahtamislääkkeet ovat tuntuneet hieman hurjilta, mutta melatoniinia voisin kokeilla!

  28. Kiia sanoo:

    Näin ala-aste ikäisestä valvoneena on pakko todeta että ihanaa jos niin simppeli keino kuin melatoniini toimii mutta kuten missä tahansa, ihmiset ovat yksilöitä ja melatoniini ei ole apj monellekkaan ongelmasta pitkään kärsineelle. Suosittelen hyväksyntää ja arjen pienentämistä, asian kanssa olemista. Ei se sillä häviä mutta tulet itsesi kanssa tutuksi.

  29. Anuliini sanoo:

    Nukahtamisvaikeuksia on silloin, kun elämässä on stressiä ja paineita syystä tai toisesta. Nyt valvottaa tuleva ero. Melatoniini kyllä auttaa. Ja aika auttaa eron kanssa 🙂

  30. jenppu sanoo:

    Itselläni ei ole ollut univaikeuksia, mutta miehelläni oli silloin, kun hän teki yövuoroja. Rytmin kääntäminen edestakaisin oli raskasta ja vaikutti erityisesti unen laatuun.
    Tätä melatoniinia tarvitsisimme seuraavan kerran kesäkuun alussa, kun matkustamme 23h, jonka jälkeen aikaero kohteessa on +5h. Siinä saattaa olla hieman pää sekaisin 😂

  31. Jenna sanoo:

    Joudun työnipuolesta tekemään ajoittain yövuoroja. Yövuorojen jälkeen unirytmiin takaisin pääseminen on osoittautunut vaikeaksi ja silloin käytän melatoniinia iltaisin.

  32. L sanoo:

    Miltä Otosta tuntuu osallistua postauksiin näin paljon? Viime aikoina on näkynyt aika paljon tällaisia poseerattuja kuvia, joissa on myös Otto. Sehän on työntekoa hänellekin. Mutta ilmeisesti se on hälle ok?

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Otto lähettää terveisiä, että hän osallistuu oikein mielellään mun kanssa näihin kampanjoihin, koska se hyödyttää meitä molempia ja helpottaa myös mun työtä. Hän on alusta asti ollut vahvasti mukana mun blogissa ja itsekin aikanaan kirjoittanut blogia sekä kokonaisia postauksia mun blogiin, eli tämä ei siis ole mikään uusi juttu. 🙂

  33. minttuw sanoo:

    Lapsen saamisen myötä uni ei ole aina tullutkaan vaikka väsymys on ollut kova. Varsinkin jos lapsella edes pientä yskää tms. niin sitä kuuntelee korva höröllä eikä saa ollenkaan rauhoitettua itseä uneen ja tuloksena aamulla super väsynyt äiti. Näitä ongelmia onneksi harvoin, mutta silloin kun niitä on ne on todella raastavia. Uni on niin tärkeä ja tuntuu että ”kaikki” menee pilalle jos yö menee pilalle. Olisi kiva kokeilla olisiko tästä apua myös minulle.

  34. Toilaura sanoo:

    Valitettavasti nukahtamisongelmat tulivat tutuiksi vuosi sitten työuupumuksen myötä. Vaikka olin rättiväsynyt, kävin liian kierroksilla nukahtaakseni illalla. Melatoniini auttoi nukahtamaan ja sitä kautta keräämään voimia. Nyt melatoniini on täälläkin vakivaruste lääkekaapissa. Aina jos tuntuu illalla että käyn kierroksilla nappaan melatoniinia heti alkuunsa, etten jää pyörimään ajatuksissani aamuyölle. Unilääkkeiden käyttöä haluan välttää, mutta melatoniini ei pelota 🙂

  35. Tiinuliinu sanoo:

    Meijjän äiti on sanonu, että pimeässä ei saa lukea, ku menee silmät huonoksi… 😀

  36. Emmi sanoo:

    Meillä on täysin samanlainen tilanne. Itse nukahdan noin minuutissa ja mies ei sitten millään. Mies on tällä hetkellä opiskelija (sama ala kuin Otolla) ja opiskelut hoituu suurimmaksi osaksi kotoa käsin, joten 02-10 unirytmi ei tällä hetkellä ole suuri ongelma. Mutta sitten kun on satunnaisesti niitä aamuja, että pitäisikin olla jo 7-8 aikaan hereillä niin on kyllä hieman kärttyinen mies. Melatoniini on satunnaisessa käytössä ja tulisi todella tarpeeseen nyt lomamatkan lähestyessä, jotta koko perhe olisi jotakuinkin samassa rytmissä lomalla 😀

  37. Johannan sanoo:

    Olen kärsinyt koko ikäni nukahtamisvaikeuksista. Minulle luontainen rytmi olisi sama kuin kerrot Otolla olevan, mutta työn vuoksi on herättävä aamuisin klo 5-6 aikaan. Melatoniinia kokeilin vuosia sitten, mutta en muista, miksi se jäi pois käytöstä tai oliko siitä apua. Olisi kiva kokeilla uudelleen.

  38. Iina sanoo:

    En onneksi minä, mutta mies kärsii juurikin nukahtamisvaikeudesta.. Koko ikänsä nukkunut huonosti, heräilee yöllä, saattaa jäädä valvomaan, nukahtamiseen saattanut ennen mennä kans monta tuntia. Lasten myötä on ehkä vähän helpottanut. Ilmeisesti lapset lisänny väsymyksen määrää, nii on helpompi nukahtaa, ku on väsynyt. 😆 Tulis kyllä varmasti syötyä tuollaset pillerit!

  39. piia sanoo:

    Mulla alkoi uniongelmat muutama vuosi sitten. Yleensä nukahdan nopeasti mutta herään yöllä eikä uni enää tule helposti. Oon myös tosi ääniherkkä, enkä voi oikein enää nukkua ilman tulppia, mikä on aika rajoittavaa. Herkkyys on menny mulla niin pitkälle, etten voi enää nukkua puolison vieressä, sillä kuulen kuorsauksen tulppien läpi. Toisaalta meidän parisuhteen kannalta on vaan hyvä, että molemmat saa hyvät unet ja pysyy toimintakykyisinä, ehtiihän sitä sitten pötkötellä vierekkäin esim. päivisin 🙂 Pari kk on ollut melatoniini käytössä ja koen, että se on auttanut mua.

  40. Marika sanoo:

    Mulla ei oo ollu unen kanssa koskaan ongelmia, mut puolisolla on! Nukahtaminen on vaikeaa ja joskus saattaa uni tulla vasta aamu3-4 aikaan. Siitä onkin mukava lähteä aamulla töihin. Aiemmin liikuntaharrastuksen treenit saattoi alkaa klo 21, jolloin nukahtaminen kotiin päästyä oli entistä hankalampaa. Hän käytti näitä samoisia tabletteja aiemmin, mutta ne jäi jostain syystä pois. Nyt voisi taas ottaa kokeiluun, vauvakin herättelee pitkin öitä, jos mies saisi edes vähän apua nukahtamiseen 🙂

  41. Mirjami sanoo:

    Olen kyllä! Tarpeeseen tulisi palkinto 🙂

  42. Anita sanoo:

    Voi vitsit voin samaistua täysin Oton kirjoitukseen!! Olen jo vauvastaasti kärsinyt unettomuudesta ja äitinkin on ”kärsinyt” siitä. Nukuin siis vain hänen sylissään ja max 30-60 min.Lapsuus meni onneksi hyvin ja nukuin mainiosti, mutta nyt vähän vanhempana joudun kärsimään unetyomuudesta. Varsinkin opiskeluiden aikana tuli mentyä jatkuvasti väsyneenä kouluun. En ole koskaan kokeillut melatoniinia, sillä aina on mielessä ollut ”no eihä toi nyt mitään auta”. Nyt olen kuitenkin valmis kokeilemaan, jotta saan nukuttua riittävästi.

  43. NelliinaX sanoo:

    Juups, nukahtaminen mulle välillä hankalaa, joten mieluusti kokeilisin melatoniinia. Mukana.

  44. Miiu sanoo:

    Unettomuutta ollut pitkään, nyt onneksi olen saanut hieman paremmin nukuttua. Toki edelleen on iltoja, jolloin en saa heti unenpäästä kiinni. Taidan ensi kerralla apteekissa käydessäni ostaa melatoniinia varuiksi!

  45. Annika sanoo:

    Ratiopharm on kyllä tuotteistanut nuo melatoniinivalmisteensa ihan mielenkiintoisesti. Fimean mukaan melatoniinia sisältävät valmisteet luokitellaan lääkkeiksi, jos päiväannos on väh. 2 mg (noissa siis 1.9 mg), tai jos niiden käyttötarkoitus on unettomuuden hoito (pakkauksissa puhutaan vain nukahtamisesta ja aikaerosta). Muuten ne luokitellaan ravintolisiksi. Eli jos noissa tuotteissa olisi 0.1 mg enemmän melatoniinia per annos tai niitä markkinoitaisiin eri käyttötarkoitukseen, niin ne nimenomaan olisivat lääkkeitä.

    Tämä nyt ei sinänsä ollut kritiikkiä postausta kohtaan, mutta halusinpahan vaan kommentoida, kun tekstistä sai mielestäni sen kuvan, että melatoniinivalmisteet olisivat aina ravintolisiä. Itse en ole lääkevastainen ja halusin vaan nostaa esille, että ravintolisäksi ja lääkkeeksi luokiteltavien tuotteiden välinen ero voi olla aika pieni 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Tässä minun tekstissä oli kyse ainoastaan tästä ratiopharmin melatoniinivalmisteesta, niitähän on toki olemassa muitakin, mutta niitä muita ei tässä nyt markkinoitu enkä muista valmisteista tässä tekstissä puhunut. Niihin muihin en voi mitenkään ottaa kantaa. Mutta ero voi tosiaan olla pieni monissa muissakin valmisteissa kuin melatoniinissa. Tämä on käynyt mullekin hyvin selväksi esim. muiden kamppisten yhteydessä, että ravintolisät ja lääkkeet voivat joissakin tapauksissa olla tosi lähellä toisiaan. 🙂

  46. Jensku sanoo:

    Mieheni on erittäin kova kuorsaaja. Jos hän nukahtaa ensin (yleensä aina) niin saan odotella unta ties miten pitkään. Tilanne on tietysti vielä pahempi, jos en ole sänkyyn mennessä jo valmiiksi tarpeeksi väsynyt.

  47. A sanoo:

    Oon kärsiny vuosikausia uniongelmista. Just taas viime vkolla sain unilääkkeet hetkeksi. Näitä olisi kiva kokeilla!

  48. Jennika sanoo:

    Empä juuri ole univaikeuksista kärsinyt. Joskus esim. Vauva-aikana ei aina saa heti unta uudelleen kun on vauvaa imettänyt.

  49. Jenna sanoo:

    No nyt ois kyllä niin mun tuote, mun on itseassa jo iät ja ajat pitäny kokeilla melatoniinia 😅 Mun unirytmi on pari vuotta jo ollu aivan viturallaan, en vaan pysty nukahtamaan. Ihan sama mihin aikaan sinne sänkyyn menee kun silti siellä pyörii lähes poikkeuksetta sen muutaman tunnin. Tällä hetkellä ei oo sikäli paha tilanne, et kirjoitan päivisin opparia, eli ei haittaa vaikka nukahtamisongelmien takia vähän pidempään tulisiki päivällä nukuttua. Mut kauhulla ootan harkan alottamista, kun joudun ennen 7 heräämään, tällä rytmillä oon siinä vaiheessa nukkunu meinaa vasta sen max. 4 tuntia 😅

  50. Sonja sanoo:

    Yleensä nukun hyvin, mutta nyt kun mies on työmatkalla, nukahtaminen on hankalampaa. Tällaisia viikkoja varten olisi varmaan hyvä olla melatoniinista ja kokeilla sitä.

  51. Anile sanoo:

    Otan satunnaisesti Melatoniinia, silloin kun kolmivuorotyö sotkee unirytmin esim. iltavuorosta aamuun meno. Jotenkin en osaa rauhoittua nukkumaan iltavuoron jälkeen ajoissa (lue ;uni ei tule) . Ratkaisuna osittain tähän onkin se että teen pääsääntöisesti vain ilta-ja yövuoroa. Melatoniinista vain hyviä kokemuksia. Melatoniini ei aiheuta mitään riippuvaisuutta, koska on elimistön oma hormooni, täten turvallinen käyttää.

  52. Henna sanoo:

    Kärsin uniongelmista, olen aamu-uninen ja silti väsyttää vaikka nukun 8.30 asti hyvinä aamuina, koska olen valveilla vielä kello 1-2 yöllä.

  53. Petra sanoo:

    Olen aina ollut todella huono nukahtamaan enkä saa unen päästä helposti kiinni vaikka tekisin mitä temppuja. Tätä ei tietenkään helpota tekemäni vuorotyö tai nyt vanhempainvapaalla vietetty vauva-arki 5kk pojan kanssa. Poikamme oli täysimetyksellä ensimmäiset 4kk mikä meidän kohdalla tarkoitti sitä että hän heräsi joka yö tasan 2h välein syömään. Näiden herätysten kaveriksi kun laittaa jo aiemmat nukahtamisongelmat niin huh. Ollaan elelty kyllä puhtaasti pyhällä hengellä, kunnes 4kk hulinoiden aikaan poika itse päätti että imetystaival alkaa tulla tiensä päähän. Nyt poika nukkuu hyvin (herää kahdesti yössä syömään), mutta äitiä vaivaa edelleen se pirun nukahtamattomuus 😑 Ennen tätä sun postausta ei melatoniini ollut käynyt edes mielessä vaikka olen aiemmin kyllä siitä paljon kuullut. Täytyykin piipahtaa apteekissa jos ei arpaonni osu kohdalle🙊

  54. Lotta sanoo:

    No nytpä ois elämää helpottava palkinto tarjolla! Me ollaan miehen kanssa samanlaisia nukahtajia kuin te, minä nukahdan puoli kymmeneltä telkkarin ääreen mutta vuorotyötä tekevän miehen nukahtaminen saattaa kestää tunteja. Tästä johtuen meilläkin tavataan ärtsy mies aamuisin jos hän joutuu heräämään lapsen kanssa aikaisin arkiaamuna minun jo lähtiessä töihin. Ei haittaisi itsellään olla liuskaa käsilaukussa kevään matkoilla jos ei matkustustäpinöissä uni meinaa tullakaan 😁

  55. Elli sanoo:

    Nuorempana mulla oli nukahtamisvaikeuksia lähes päivittäin, mutta nykyään ne harvat vaikeudet liittyvät lähinnä siihen, että olen edellisenä iltana valvonut myöhään ja näin ollen myös nukkunut aamulla myöhempään kuin tavallisesti. 😴

  56. Veera sanoo:

    Lapsesta asti olen kärsinyt nukahtamisvaikeuksista, tuntuu että keväällä ja kesällä pahimmillaan kun iltaisin niin valoisaa.. Melatoniini tulisi siis tarpeeseen 🙂

  57. Yotimix sanoo:

    Koen vaikeaksi nukahtaa aina kun arki stressaa. Sitten tulrr pyörittyä ja hyörittyä sängyssä… seuraava päivä menee haahuillen väsyneenä taaperon perässä 🙁

  58. J sanoo:

    Jos elämässä on normaali enemmän stressiä, ei uni meinaa tulla ollenkaan.

  59. Annika sanoo:

    Tänään nuorimmainen, toinen lapseni, täytti vuoden. Tätä vuotta aiemmin en ole kärsinyt nukahtamisvaikeuksista varmaankaan koskaan. Vauva-ajan valvomiset jäi itelle päälle ja lopulta kun koko perhe nukkui niin tää äiti saattoi valvoa vaikka koko yön. Imetyksen vuoksi en voinut kokeilla mitään apuja nukahtamisongelmaan mutta nyt kun sellaista estettä ei enää ole niin olisi varmasti hyvä kun olisi varalta jotain helpotusta kotona odottamassa niitä unettomia kausia varten. 😐 mikään ei ole pahempaa kuin sängyssä pyöriskely ilman unta!

  60. Riina sanoo:

    Ajoittain on minullakin nukahtamisvaikeuksia, mutta puolisollani useammin. Kokeiluun tulisivat 🙂

  61. anna s. sanoo:

    Joskus uni on pahasti kateissa. Joskus taas ei tarvitse vaan kuin silmät sulkea ja nukahtaa 🙂

  62. hilkka sanoo:

    Joskus on vaikea nukahtaa, olisi kiva nähdä onko tällä mitään vaikutusta siihen 🙂