Kaverisuhteet ja ruuhkavuodet

14.10.2019

Me ollaan oltu vanhempia yli kahdeksan vuotta ja olisi hölmöä väittää, ettei vanhemmuus olisi vaikuttanut millään tavalla kaverisuhteisiin. On se. Toisaalta, en ole ollenkaan varma onko se ainoa vaikuttava tekijä, tai läheskään merkittävin vaikuttava tekijä. Sen lisäksi, että meille on syntynyt kahdeksassa vuodessa kolme lasta, elämä on edennyt niin meillä kuin koko lähipiirilläkin eteenpäin monella eri tavalla. Olisi aika itsekeskeistä ajatella, että ainoastaan meidän lapset olisivat vaikuttaneet kaverisuhteisiin, kun suhteessa kuitenkin on aina kaksi osapuolta ja jokaisen oma tarina menee eteenpäin yhtäaikaa. Lasten lisäksi kaverisuhteisiin ovat vaikuttaneet työt, parisuhteet, muutot, elämäntilanteen muutokset ja kaikki mahdollinen mitä nyt elämässä voi tapahtua niin meillä kuin muillakin.  

Silloin kun musta tuli äiti, mun kaverisuhteet alkoivat kyllä muuttua. Osa päättyi kokonaan ja osa vahvistui. Se oli ihan luonnollista, elämän risteyskohdassa näki ketkä seisoivat rinnalla ja sellaiset “oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti” -kaveruudet loppuivat siihen. Jäljelle jäi harva mutta niin rakas ja ihana joukko ystäviä. 

Pikkuhiljaa mukaan alkoi tarttua uusiakin ystäviä. Äitikavereita, somekavereita ja vanhojen kavereiden uusia puolisoita. Ihan uusia tyyppejä, joista nousi tärkeitä ystäviä. Oton mukana sain itselleni myös toisen perheen ja toisen ystäväpiirin. Vaikka meillä oli yhteisiä ystäviä, paljon oli myös omia kavereita, joihin sitten tutustuttiin vasta toistemme kautta.

Niistäkin kavereista, jotka vanhemmuuden ensimmäisinä vuosina olivat rinnalla, on osa jäänyt pois. Ja heidänkin tilalleen on tullut uusia. Osan kanssa on kulunut vuosia ilman, että ollaan nähty ollenkaan ja sitten tiet ovatkin kohdanneet myöhemmin uudelleen, läheisempinä kuin koskaan ennen tai ainakin moikkauksen verran kaupungilla.  

Ystävyys on niin jännä ilmiö, johon vaikuttaa niin moni asia. Mulle ystävyys on vastavuoroista välittämistä, sitä, että ollaan toisen asioista ja kuulumisista kiinnostuneita. Sitä, että juttu jatkuu aina siitä mihin se on jäänyt. Eivät lapsiperheelliset ole ainoita, joilla kalenterissa ei ole tarpeeksi usein tilaa ystävien näkemiselle. Kyllä niitä kiireitä ja menoja on lähes kaikilla, puhumattakaan välimatkasta, mikä myös on merkittävä yksittäinen tekijä siinä, kuinka usein ystäviä näkee. 

Siksi mä arvostan omissa ystävissäni (ja tiedän, että he arvostavat mun ystävyydessä) sitä, että aina voi jatkaa siitä mihin edellisellä kerralla jäätiin. Vaikka välissä olisi vuosi ettei nähdä, aina tavatessa tuntuu kuin ei koskaan olisi erossa ollutkaan.

 

Mulla on rakkaita ystäviä ympäri Suomen ja osa myös jopa toisissa maissa kuin Suomessa. Onneksi on Whatsapp, jonka ansiosta ne kaukanakin olevat ystävät tuntuvat olevan lähellä. Rakastan myös nykyisin vähintään yhtä paljon kuin teininä vaan lähteä ulos kävelemään ja soittaa ystävälle maraton-puhelun.

Meillä on takana kolme vauvavuotta, jotka ovat olleet ystävyyden kannalta melko erilaisia. Ensimmäinen ja toinen vauvavuosi olivat sellaisia, että aika paljon näin ystäviä ja jonkin verran myös ilman vauvaa. Olin niin paljon yksin lasten kanssa päivisin Oton tehdessä 7-päiväisiä työviikkoja, että välillä kaipasin kunnon breikkiä ja halusin lähteä vauvavuoden aikanakin aikuisten kesken istumaan iltaa. 

Tämä viimeisin, kolmas vauvavuosi taas oli sellainen, että tosi paljon pesittiin kotona. En juuri tehnyt yksin, siis ilman lapsia ja Ottoa, mitään. Se oli mulle tärkeää aikaa, mä nautin ihan valtavan paljon siitä, että sain olla kiinni meidän vauvassa ja saatiin olla niin paljon koko perhe yhdessä. Etenkin Oton vanhempainvapaan aika oli tärkeä tauko meille kaikkien niiden aikataulujen täyttämien vuosien jälkeen. Onneksi meidän ystävät ymmärsivät sen. Yksikään mun kaveri ei ajatellut (tai ainakaan sanonut sitä ääneen), että nyt olen hylännyt heidät, kun en vietä kahdenkeskistä aikaa, vaan mukana on aina vauva tai Otto ja vauva. He ymmärsivät, kuten mäkin, että se oli mulle ainutlaatuista aikaa, josta otin kaiken irti. 

Silloin me nähtiin yhdessä porukalla tai kahviteltiin kavereiden kesken yhdessä vauvan kanssa, eikä siinä ollut mitään ongelmaa. Ihan samalla tavalla mua kiinnosti ystävien kuulumiset edelleen. Ja jos ei nähty niin sitten saatoin lähteä vaunulenkille maraton-puhelua soittamaan. Whatsappkin lauloi harva se päivä. 

Sen vuoden jälkeen on ollut taas helppo lähteä ja mennä ja tehdä ihan aikuisten kesken. Sen vuoden jälkeen kahvilla käynnit, terasilla istumiset ja illalliset kavereiden kanssa on taas ollut ihan maailman parasta. Tekee niin hyvää olla välillä vaan aikuisten kesken ja vaan rentoutua.

Mä arvostan sitä, että mun ystävät ovat olleet kärsivällisiä, eivätkä heti ole ajatelleet, että vauvavuosi määrittelee koko ystävyyden suunnan loppuelämäksi. Koska ainakaan mulla se ei ole koskaan ollut niin. Se on totta, että ainakin mun maailma on vauvavuosina kutistunut väliaikaisesti ja vauva-aiheet ovat olleet paljon mielessä. Aina olen silti osannut puhua muustakin. 

Nykyään taas voi joskus olla, että kun näen ystäviä, ei mainita sanallakaan meidän lapsia koko näkemisen aikana. Mulla on Otto sitä varten, että voin ihmetellä sen kanssa meidän lapsia maailman tappiin asti. Ystävien kanssa on ihan parasta puhua kaikesta muusta mahdollisesta ja mahdottomasta (toki Otonkin kanssa, mutta ehkä ymmärrätte). Ja tietty äitiystävien kanssa vertaistuki on kultaakin kalliimpaa ja toimii molempiin suuntiin.

Mä olen ihan valtavan kiitollinen kaikille meidän ihanille ja mahtaville ystäville, jotka ovat seisseet meidän rinnalla. Ystävillä on ihan mielettömän suuri merkitys elämässä. Olen myös hurjan kiitollinen kaikille niille, jotka ovat olleet ihania kummeja meidän lapsille ja tärkeitä ja turvallisia aikuisia heidän elämässä jo monta vuotta. Tulevat käymään ja pelaavat ja leikittävät, vievät leffaan tai ulos ja muistavat laittaa whatsappissa viestiä. Kiitos ihanat ystävät kun ootte just sellaisia kuin ootte <3

Meidän podcastin 1. Tuotantokauden viimeinen jakso ilmestyi tänään ja sen aiheena on Kaverit, parisuhde ja pikkulapsiarki (vieraana ystävät). Jaksossa on vieraana tosiaan meidän ystävät Emmis ja Aku, jotka molemmat ovat myös meidän lasten kummeja. Heidän kanssa keskustellaan mm. siitä, miten ollaan tutustuttu, siitä miten lapset ovat vaikuttaneet ystävyyteen heidän mielestä, sekä siitä millaista on olla somessa esillä olevien tyyppien ystävä. Ja paljon muusta! Ihan uskomatonta, että 10 viikkoa meni näin nopeasti ja kaikki jaksot ovat nyt ulkona. 

Kuuntele Yhdessä S01E10:

Spotifyssa TÄSTÄ

Soundcloudissa TÄSTÄ

Apple Podcasteissa TÄSTÄ

Miten lapset ovat vaikuttaneet teidän kaverisuhteisiin, vai ovatko mitenkään? Saa tosi mielellään kertoa myös kaverin näkökulmasta (eli jos sulla ei itselläsi ole lapsia ja sun ystävä on saanut lapsen, niin onko se vaikuttanut jotenkin)? Olis tosi mielenkiintoista kuulla! 


6 Responses to “Kaverisuhteet ja ruuhkavuodet”

  1. Avatar julia sanoo:

    Hei Iina. Olen ettinyt blogistasi joulukalenteria jossa on koko perheen kalenteriin ideoita☺️ En ole toistuvista yrityksistä huolimatta löytänyt sitä. Olisikohan se julkaista viime tai edellisvuonna. Voisitko laittaa minulle linkin siihen, jos et ole sitä poistanut. Mukavaa viikkoa sinulle ja kiitos hyvästä blogista:)

  2. Avatar Anskukka sanoo:

    En ole koskaan edes tullut pelänneeksi, että ystävät voisivat kaikota elämästäni jos saisin lapsia. Minulla toki on vain kymmenkunta hyvää ystävää, joiden kaikkien kanssa olen tuntenut vuosia, osan kanssa yli 20 vuotta. Ja yksikään ei ole mikään ns bilekaveri, kun tämä ilmeisesti oli yleinen ilmiö, että kun ei pääse ryyppäämään niin sitten kaverisuhteet jäävät.

    Oman ystäväpiiriin osalta ajattelen, että jos ystävyys on kestänyt muutot eri puolille suomea opiskelujen perässä ja uudet parisuhteet niin miksei lapsiakin. Toki totta kai ystävyys muuttuu, kuten kaikissa elämänvaiheissa.

    Se toki olisi eri asia jos joku kärsisi lapsettomuudesta, silloin ymmärtäisin että se on niin kipeä asia että ystävänä oleminen voi olla todella tuskallista.

    • Avatar Sara sanoo:

      Vain kymmenkunta hyvää ystävää? Olet kyllä onnekas jos pystyt ylläpitämään noin monia ystävyyssuhteita! Itselläni on muutama ystävä ja jo siinä tuntuu olevan työtä jos haluaa suhteen säilyttää syvällisenä.

  3. Avatar Tiina sanoo:

    Heips :)
    Seurailen blogia päivittäin ja olen tykännyt paljon. Nautin ihan tekstien lukemisesta niin en ole kommentoinut, mutta tää aihe osu niin ajatuksiin, että aattelin tänne pari sanaa laittaa. Lapset kyllä vaikuttavat tavalla tai toisella kaverisuhteisiin. Oma läheisin ystäväni sai lapsen ja hänellä se oli suunnitelmissa alusta asti joten se ei tullut minulle yllätyksenä. Olen onnellinen hänen puolestaan, mutta samalla tuntui vähän pahalta kun itsekin haluaisin jo lapsia, mutta ei ole ollut hyvää mahdollisuutta. Lähinnä työttömyyden takia. Mutta en todellakaan edes ajatellut laittavani välejä poikki ja haluan viettää yhtä paljon aikaa hänen kanssaan kuin ennenkin. Hänen lapsensa on tosi seurallinen tapaus ja ei ole minua ikinä vierastanut. Jos olen hänellä kylässä niin hän tulee ihan luontevasti minunki kainaloo ja silloin tulee vaan sellanen aaww olo. Tuntui todella hyvältä myös silloin kun tää lapsi oli vauva nii kun sitä nauratin ilmeillä ja muilla nii tää mun kaveri sano, että ”oot tosi hyvä leikkimään”. Vanhempi ainesta ehkä siis ^^ Jotenkin samaan aikaan haikeeta ja sit nautin kuitenki valtavasti, että saan mun ystävän kautta palan lapsikontaktia. Meillä on semmonen neljän hengen kouluajoilta tuttu kaveriporukka ja olen nyt ainoa lapseton siinä jengissä. Näemme vielä säännöllisesti porukalla lasten kanssa jonkun luona, mutta välillä itsellä on olo, että voisiko ne lapset jättää välillä pois. Heitä on ihana seurata tuosta yllä olevasta syystä, mutta pakosta aiheet pyörii silloin lapsijutuissa ja vaikka olen kiinnostunut niistäkin sillä silmällä, että itselläkin joskus olisi niin niihin ei ole oikein mitään sanottavaa. Heille se on kuitenkin päivän kuumin puheenaihe niin ymmärrän tämän väistämättömyyden. Lapset ovat muuttaneet meidän porukan suhteita myös siinä mielessä, että tää mulle läheisin ystävä on nyt lähentynyt toisen kanssa joka oli sille ennen sellanen ettei sen kanssa viettäny kahdenkesken aikaa tän porukan ulkopuolella. Juuri sen takia, että saavat toisiltaan vertaistukea. Silleenki tuntuu tavallaan et jää itse jostain nyt paitsi kun olen jo mielessäni unelmoinut kuinka voisin tämän ystäväni kanssa mennä oman lapseni kanssa leikkipuistoon tms ja muuten mammakerhoilla. Nyt heillä syntyy tiivis mammakerho ja itse tulen joskus jälkijunassa. Näen tätä ystävääni kahden kesken ja ei se meidän kahden sidettä heikennä mihinkään, mutta äitiys tasolla he ovat nyt varmasti läheisempiä. Luonnollista toi on tietysti myös siksi, että asuvat kivenheiton päässä toisistaan samalla paikkakunnalla niin on matala kynnys lähteä vaikka yhdessä vaunulenkille.

  4. Avatar ajattelija123 sanoo:

    On hienoa, että ympärilläsi on sellaisia ihmisiä, joista huomaa ystävyyden merkityksen. Ystävät todella auttavat vaikeissa tilanteissa ja kannustavat eteenpäin. Saamme kaikki olla ylpeitä ystävistä, joita meillä on!

  5. Avatar Emppu sanoo:

    Juuri oon tätä aihetta pohtinut paljon. Hyvä ystäväni sai vauvan jonkin aikaa sitten, pieni on toki tosi rakas mullekin ja olen onnellinen heidän puolesta. Mutta paljon on tullut itse käytyä myös vaikeita tunteita läpi, kun oma vauvakuume on äärimmäisen kova, mutta parisuhdetilanne huono. Koen itse, että ystäväni elämä ja asiat ovat nykyisin paljon tärkeämpiä kuin omani eikä musta tunnu luontevalta enää jauhaa omia lapsellisia draamojani enää hänelle. Ystäväni ei ole siis todellakaan tällaisia signaaleja antanut, mutta itse ajattelen näin.

    Tuntuu myös jostain syystä vaikealta olla osallisena hänen elämässään, vaikka vauvoista tiedän paljon ja pystyn sujuvasti keskustelemaan siihen liittyvistä aiheista. Ei oikein aina tiedä, mitä kysellä, mitä tehdä ja miten auttaa. Olin etukäteen ajatellut kaikenlaista, kuinka sitten autan siivoamaan ja hoidan vauvaa, että ystävä pääsee suihkuun jne., mutta heillä sujuukin kaikki helpon vauvan kanssa niin vaivattomasti, ettei keksi, miten olla tarpeellinen. Ei tää pidemmän päälle tule meidän ystävyyteen vaikuttamaan mitenkään todellakaan, mutta yllättävän monenlaisia asioita sitä tässä on käyty läpi kuitenkin.

Kommentoi