Me ollaan oltu vanhempia yli kahdeksan vuotta ja olisi hölmöä väittää, ettei vanhemmuus olisi vaikuttanut millään tavalla kaverisuhteisiin. On se. Toisaalta, en ole ollenkaan varma onko se ainoa vaikuttava tekijä, tai läheskään merkittävin vaikuttava tekijä. Sen lisäksi, että meille on syntynyt kahdeksassa vuodessa kolme lasta, elämä on edennyt niin meillä kuin koko lähipiirilläkin eteenpäin monella eri tavalla. Olisi aika itsekeskeistä ajatella, että ainoastaan meidän lapset olisivat vaikuttaneet kaverisuhteisiin, kun suhteessa kuitenkin on aina kaksi osapuolta ja jokaisen oma tarina menee eteenpäin yhtäaikaa. Lasten lisäksi kaverisuhteisiin ovat vaikuttaneet työt, parisuhteet, muutot, elämäntilanteen muutokset ja kaikki mahdollinen mitä nyt elämässä voi tapahtua niin meillä kuin muillakin.  

Silloin kun musta tuli äiti, mun kaverisuhteet alkoivat kyllä muuttua. Osa päättyi kokonaan ja osa vahvistui. Se oli ihan luonnollista, elämän risteyskohdassa näki ketkä seisoivat rinnalla ja sellaiset “oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti” -kaveruudet loppuivat siihen. Jäljelle jäi harva mutta niin rakas ja ihana joukko ystäviä. 

Pikkuhiljaa mukaan alkoi tarttua uusiakin ystäviä. Äitikavereita, somekavereita ja vanhojen kavereiden uusia puolisoita. Ihan uusia tyyppejä, joista nousi tärkeitä ystäviä. Oton mukana sain itselleni myös toisen perheen ja toisen ystäväpiirin. Vaikka meillä oli yhteisiä ystäviä, paljon oli myös omia kavereita, joihin sitten tutustuttiin vasta toistemme kautta.

Niistäkin kavereista, jotka vanhemmuuden ensimmäisinä vuosina olivat rinnalla, on osa jäänyt pois. Ja heidänkin tilalleen on tullut uusia. Osan kanssa on kulunut vuosia ilman, että ollaan nähty ollenkaan ja sitten tiet ovatkin kohdanneet myöhemmin uudelleen, läheisempinä kuin koskaan ennen tai ainakin moikkauksen verran kaupungilla.  

Ystävyys on niin jännä ilmiö, johon vaikuttaa niin moni asia. Mulle ystävyys on vastavuoroista välittämistä, sitä, että ollaan toisen asioista ja kuulumisista kiinnostuneita. Sitä, että juttu jatkuu aina siitä mihin se on jäänyt. Eivät lapsiperheelliset ole ainoita, joilla kalenterissa ei ole tarpeeksi usein tilaa ystävien näkemiselle. Kyllä niitä kiireitä ja menoja on lähes kaikilla, puhumattakaan välimatkasta, mikä myös on merkittävä yksittäinen tekijä siinä, kuinka usein ystäviä näkee. 

Siksi mä arvostan omissa ystävissäni (ja tiedän, että he arvostavat mun ystävyydessä) sitä, että aina voi jatkaa siitä mihin edellisellä kerralla jäätiin. Vaikka välissä olisi vuosi ettei nähdä, aina tavatessa tuntuu kuin ei koskaan olisi erossa ollutkaan.

 

Mulla on rakkaita ystäviä ympäri Suomen ja osa myös jopa toisissa maissa kuin Suomessa. Onneksi on Whatsapp, jonka ansiosta ne kaukanakin olevat ystävät tuntuvat olevan lähellä. Rakastan myös nykyisin vähintään yhtä paljon kuin teininä vaan lähteä ulos kävelemään ja soittaa ystävälle maraton-puhelun.

Meillä on takana kolme vauvavuotta, jotka ovat olleet ystävyyden kannalta melko erilaisia. Ensimmäinen ja toinen vauvavuosi olivat sellaisia, että aika paljon näin ystäviä ja jonkin verran myös ilman vauvaa. Olin niin paljon yksin lasten kanssa päivisin Oton tehdessä 7-päiväisiä työviikkoja, että välillä kaipasin kunnon breikkiä ja halusin lähteä vauvavuoden aikanakin aikuisten kesken istumaan iltaa. 

Tämä viimeisin, kolmas vauvavuosi taas oli sellainen, että tosi paljon pesittiin kotona. En juuri tehnyt yksin, siis ilman lapsia ja Ottoa, mitään. Se oli mulle tärkeää aikaa, mä nautin ihan valtavan paljon siitä, että sain olla kiinni meidän vauvassa ja saatiin olla niin paljon koko perhe yhdessä. Etenkin Oton vanhempainvapaan aika oli tärkeä tauko meille kaikkien niiden aikataulujen täyttämien vuosien jälkeen. Onneksi meidän ystävät ymmärsivät sen. Yksikään mun kaveri ei ajatellut (tai ainakaan sanonut sitä ääneen), että nyt olen hylännyt heidät, kun en vietä kahdenkeskistä aikaa, vaan mukana on aina vauva tai Otto ja vauva. He ymmärsivät, kuten mäkin, että se oli mulle ainutlaatuista aikaa, josta otin kaiken irti. 

Silloin me nähtiin yhdessä porukalla tai kahviteltiin kavereiden kesken yhdessä vauvan kanssa, eikä siinä ollut mitään ongelmaa. Ihan samalla tavalla mua kiinnosti ystävien kuulumiset edelleen. Ja jos ei nähty niin sitten saatoin lähteä vaunulenkille maraton-puhelua soittamaan. Whatsappkin lauloi harva se päivä. 

Sen vuoden jälkeen on ollut taas helppo lähteä ja mennä ja tehdä ihan aikuisten kesken. Sen vuoden jälkeen kahvilla käynnit, terasilla istumiset ja illalliset kavereiden kanssa on taas ollut ihan maailman parasta. Tekee niin hyvää olla välillä vaan aikuisten kesken ja vaan rentoutua.

Mä arvostan sitä, että mun ystävät ovat olleet kärsivällisiä, eivätkä heti ole ajatelleet, että vauvavuosi määrittelee koko ystävyyden suunnan loppuelämäksi. Koska ainakaan mulla se ei ole koskaan ollut niin. Se on totta, että ainakin mun maailma on vauvavuosina kutistunut väliaikaisesti ja vauva-aiheet ovat olleet paljon mielessä. Aina olen silti osannut puhua muustakin. 

Nykyään taas voi joskus olla, että kun näen ystäviä, ei mainita sanallakaan meidän lapsia koko näkemisen aikana. Mulla on Otto sitä varten, että voin ihmetellä sen kanssa meidän lapsia maailman tappiin asti. Ystävien kanssa on ihan parasta puhua kaikesta muusta mahdollisesta ja mahdottomasta (toki Otonkin kanssa, mutta ehkä ymmärrätte). Ja tietty äitiystävien kanssa vertaistuki on kultaakin kalliimpaa ja toimii molempiin suuntiin.

Mä olen ihan valtavan kiitollinen kaikille meidän ihanille ja mahtaville ystäville, jotka ovat seisseet meidän rinnalla. Ystävillä on ihan mielettömän suuri merkitys elämässä. Olen myös hurjan kiitollinen kaikille niille, jotka ovat olleet ihania kummeja meidän lapsille ja tärkeitä ja turvallisia aikuisia heidän elämässä jo monta vuotta. Tulevat käymään ja pelaavat ja leikittävät, vievät leffaan tai ulos ja muistavat laittaa whatsappissa viestiä. Kiitos ihanat ystävät kun ootte just sellaisia kuin ootte <3

Meidän podcastin 1. Tuotantokauden viimeinen jakso ilmestyi tänään ja sen aiheena on Kaverit, parisuhde ja pikkulapsiarki (vieraana ystävät). Jaksossa on vieraana tosiaan meidän ystävät Emmis ja Aku, jotka molemmat ovat myös meidän lasten kummeja. Heidän kanssa keskustellaan mm. siitä, miten ollaan tutustuttu, siitä miten lapset ovat vaikuttaneet ystävyyteen heidän mielestä, sekä siitä millaista on olla somessa esillä olevien tyyppien ystävä. Ja paljon muusta! Ihan uskomatonta, että 10 viikkoa meni näin nopeasti ja kaikki jaksot ovat nyt ulkona. 

Kuuntele Yhdessä S01E10:

Spotifyssa TÄSTÄ

Soundcloudissa TÄSTÄ

Apple Podcasteissa TÄSTÄ

Miten lapset ovat vaikuttaneet teidän kaverisuhteisiin, vai ovatko mitenkään? Saa tosi mielellään kertoa myös kaverin näkökulmasta (eli jos sulla ei itselläsi ole lapsia ja sun ystävä on saanut lapsen, niin onko se vaikuttanut jotenkin)? Olis tosi mielenkiintoista kuulla! 

Viime viikolla ystäväni Maria huikkaili mulle IG Storiesissa, että olisinko halukas kirjoittamaan yksinäisyydestä, ja auttamaan ehkä seuraajiani löytämään itselleen uusia ystäviä. Aihe on ihan valtavan tärkeä, ja totta ihmeessä olen kiinnostunut! Kysyin myös teiltä äänestyksessä, että oletteko kiinnostuneita tällaisesta postauksesta, ja melkein kaikki (94%) vastasivat KYLLÄ! Joten tässäpä tulee mun kokemuksia ystävyydestä, yksinäisyydestä  ja ystävien löytämisestä. Ja lopussa sitä luvattua apua ystävien löytämiseen.

Uskon tässä vuosien aikana kokeneeni vähän molempia: sen kun on ihan hirveästi läheisiä ystäviä, ja sen kun tuntuu että ei ole ketään, kenelle puhua. Olen aina ollut tosi nopea tutustumaan, ja mun ympärillä on lähes aina ollut paljon sekä tuttuja, kavereita että ystäviä. On kuitenkin ollut aika, kun olen huomannut, että kaikki läheiset ystävät ovat joko fyysisesti ihan järjettömän kaukana, tai sitten muuten vain kadonneet. Olen toki siitä onnekas, että mun vierellä on jo pian 8 vuotta ollut Otto, ja vaikka olen kokenut yksinäisyyttäkin, olen aina pystynyt puhumaan kuitenkin hänelle. En ole koskaan ollut 100% yksin ja se on jo iso asia.

Se ajatus siitä, että joku on ihan yksin, että ei oikeasti ole yhtään ketään kenelle kertoa päivän hauskoista sattumuksista, kenen kanssa lähteä kahville, jakaa murheita tai osuvia meemejä tai kysyä kaikenmaailman kysymyksiä, on sydäntä särkevä. Ja tiedän, että se ajatus on monelle totisinta totta. Jokainen meistä tarvitsee niitä ihmisiä, kenen kanssa jakaa arkea ja ajatuksia. Ihmisiä, kenen seurassa voi olla oma itsensä ja näyttää oman haavoittuvaisuutensa. Jokainen tarvitsee ystäviä, jotka kannustavat eteenpäin, muistavat laittaa whatsappissa viestiä ja kyselevät ”Mitä sulle kuuluu?”.

Kaikkein yksinäisin olen ollut, kun menetin erään mun entisistä parhaista ystävistäni silloin kun meidän elämä mullistui esikoisen myötä. Samaan aikaan mun kaksi pitkäaikaista parasta ystävääni asuivat toinen Rovaniemellä ja toinen Jyväskylässä. Vauvan ja uuden elämäntilanteen myötä kaipasin muutenkin ystäviä enemmän kuin koskaan ennen, sillä olin paljon kotona ensin raskaana ja sitten vauvan kanssa. Ei mua käynyt kukaan Oton lisäksi katsomassa sairaalassa, kun olin vuodelevossa vikoilla raskausviikoilla. Ei mun ollut niin helppoa lähteä jonnekin minglaamaan ja tutustumaan uusiin tyyppeihin vastasyntyneen kanssa, niinkuin ennen vauvaa oli ollut. En tavannut ihmisiä koulussa tai töissä, vaan mun oli pakko alkaa etsimällä etsiä ystäviä itse.

Silloin samoihin aikoihin olin perustanut blogin, ja aloin ensin tutustua toisiin bloggaajiin. Vuonna  2011 piirit olivat vielä tuhat kertaa pienemmät kuin nykyään, ja samanhenkistä seuraa löytyi helposti toisista nuorista äideistä. Vaikka en tavannut ihmisiä fyysisesti, jo se, että oli joku kenelle jutella FB:ssä oli tosi ihanaa ja terapeuttista. Esikoisen ollessa n. puolivuotias mä tutustuin toiseen äitiin, jonka kanssa alettiin käymään läheisen asukastalon perhekahvilassa. Sillä oli ihan valtavan suuri merkitys ihan kaikkeen. Oli niin upeaa jakaa kokemuksia vanhemmuudesta toisen äidin kanssa, ja nähdä millaista se arki oli toisessa nuoressa perheessä. Käytiin usein vaunulenkeillä ja se oli kultaakin kalliimpaa.

Sittemmin toinen mun kaukana asuneista ystävistä on muuttanut Helsinkiin, ja muiden etä-ystävien kanssa tavataan aina kun mahdollista. Olen tutustunut moniin ihaniin ihmisiin töiden kautta, ja olen löytänyt rakkaita ystäviä Oton perheen ja ystävien kautta. Monista vanhoista kavereista tai tutuista on tullutkin näiden vuosien aikana niitä ystäviä, joihin tukeutua. Muutamasta blogin seuraajasta on myös kehittynyt ihan ystäviä, kun ollaan esimerkiksi vaihdettu niin monia kommentteja ja myöhemmin viestejä, ja sitten jo tavattu. Koen suurta onnea, että ympärillä on niin ihania ja mahtavia ihmisiä, joiden kanssa viettää aikaa ja jakaa iloja ja suruja.

Postauksen kuvat on ottanut ihana Mona, johon olen tutustunut vasta tänä vuonna! Ihan mahtava tyyppi <3 Meidän piti käydä vaan lounaalla, mutta sitten päädyttiinkin vielä kahville ja vielä ex tempore -pikareissulle leikkipuistoon.

Mä olen ihmisenä sellainen, että mun on helppoa tutustua vaikka leikkipuistossa, juhlissa tai fb-ryhmässä toisiin. Moneen ystävään olen tutustunut esimerkiksi Instagramissa, ja sitten vaan sopinut treffit ja mennyt vaikka lounaalle. Mulle on luontaista tutustua helposti ja oon sellainen avoin ja puhelias tyyppi. Monet ei kuitenkaan koe tutustumista yhtä helpoksi kuin minä, ja jos jää esimerkiksi muuttuvan elämäntilanteen myötä yksin, voi jäädä yksin pitkäksi aikaa. Vaikka kaikki eivät olisikaan niin puheliaita tai kovia tutustumaan, me kaikki kuitenkin tarvitaan ystäviä, ja meillä on oikeus saada ystäviä. Meillä kaikilla on tarve tukiverkolle ja ihmisille, joiden kanssa vaihtaa ajatuksia.

Olen hurjan iloinen siitä, että olen kuullut teiltä esimerkiksi mun järjestämissä lukijailloissa syntyneistä pitkäaikaisista ystävyyssuhteista! Ihan älyttömän siistiä, että olen voinut tuoda kaksi toisilleen entuudestaan tuntematonta tyyppiä yhteen ja he ovat muodostaneet ystävyyssuhteen. Haluaisin vaan liittää hurjasti enemmänkin ihmisiä yhteen, kuin heitä jotka ovat vuosien varrella päätyneet lukijailtoihin mukaan.

Haluaisin tarjota sellaisen matalan kynnyksen tutustumispaikan tämän postauksen kommenttiboksissa, kuten Maria ehdotti. Tänne saa ilmoittautua halukkaita, jotka toivoisivat uusia ystäviä. Kommenttiin voi laittaa vaikka pienen ”ilmoituksen”, että kuka on ja mistä päin (tai kertoa itsestään mitä ikinä haluaakaan), ja muut voivat sitten huikata siihen, jos ovat vaikka samalta paikkakunnalta tai muuten haluavat tutustua. Mä toivon että tämän myötä syntyisi monta uutta ystävyyttä, kahvitreffejä tai mitä ikinä haluattekaan tehdä toistenne kanssa. Sitten kun on halukkaat kasassa, ihmisten on helppo perustaa vaikka whatsapp- tai fb-ryhmiä, tai jutella ihan kahden kesken tai tavatakin. Ja jos edes kaksi uutta tyyppiä löytäisivät toisensa, olisi tämä jo onnistuminen. Toivottavasti mahdollisimman moni ystäviä kaipaava tarttuu tähän, ja löytää itselleen seuraa!

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Ifolorin kanssa.

!STOP EMILIA, ÄLÄ LUE VIELÄ PIDEMMÄLLE!

Game Of Thrones -polttarit

Tasan kuukausi takaperin juhlittiin rakkaan ystäväni Emilian polttareita Turussa Game Of Thrones-teemalla. Mulla on suuri kunnia olla yksi Emilian kaasoista, ja olin tietenkin mukana myös polttareiden järjestämisessä ja suunnittelussa. Meille sattui polttaripäiväksi ihan uskomattoman kaunis sää, vaikka pojat taisivatkin vetää pidemmän korren Topiaksen polttareissa säiden kanssa, kun silloin oli jo nämä upeat helleilmat. Me nautittiin kuitenkin täysillä auringosta, ja päivä oli unohtumattoman ihana meille kaikille!

Aamulla aloitettiin hotellihuoneessa valmistelemalla kaasojen ja morsiamen yhteistä brunssia, sekä meidän Game Of Thrones -teemaan johdattelua. Laitettiin morsiamelle puku valmiiksi, jonka saimme hänelle Bubbleroomilta. Game Of Thrones -sarjan tunnari soi mahtipontisena, ja kun Emilia asteli huoneeseen sisään, mä olin häntä vastassa Missandeiksi pukeutuneena, ruskeassa afroperuukissani. Sitten ohjasin hänet muiden kaasojen luokse, ja hän sai vihjeen, minkä jälkeen alkoi hänen muuntautumisensa upeaksi kuningattareksi ja lohikäärmeiden äidiksi: Daenerys Targaryeniksi.

Linnakierros ja siltakeinu

Brunssin jälkeen päivä jatkui upealla kierroksella Turun linnassa, missä saimme keskiaikaisia vinkkejä linnanneidolta mm. avioliittoon, vieraiden kestitsemiseen ja kotilinnasta huolehtimiseen. Vinkit olivat hulvattoman hauskoja, ja kierros oli ihan mahtava! Sen jälkeen herkuteltiin lounaalla linnan pihalla, ja tutustuttiin polttariporukan kesken paremmin, kun Emilia sai jakaa jokaiseen polttarivieraaseen liittyviä muistoja eräässä leikissä.

Lounaan ja leikin jälkeen matka jatkui kohti Naantalia, missä Emilia pääsi hyppäämään sillalta alas! Se oli niin pelottavaa, mä en olisi ikinä uskaltanut. Mutta näytti kyllä ihan mahtavalta, ja pääasia, että Emilia nautti. Siltakeinun jälkeen me lähdettiin takaisin hotellihuoneelle ehostautumaan ja hengailemaan, sekä leikkimään mun vetämää leikkiä, jossa Emilia sai arvata Topiaksen vastauksia heidän parisuhteesta kysyttyihin kysymyksiin. Leikki oli hurjan hauska, ja siitä on kiittäminen omia kaasojani, jotka sen mulle mun polttareissa esittelivät. Oli niin hauskaa tsekkailla, tuleeko morsiamelta ja sulhaselta samoja vastauksia.

Tehtäviä kaupungilla ja kolmen ruokalajin illallinen

Leikkien jälkeen jatkettiin matkaa kaupungille, missä Emilia sai tehdä erilaisia kuvaustehtäviä, ja muita haasteita, kuten avioliittoneuvojen pyytämistä tuntemattomilta miehiltä. Morsian heittäytyi tehtäviinsä ihan täysillä, ja ei voinut kuin ihailla sitä rohkeutta. Mä en itse olisi uskaltanut tehdä puoliakaan niistä asioista, mitä Emilia laitettiin tekemään, ja hän vaan intoa puhkuen teki kaiken mahdollisen. Leikkien ja pyörimisen jälkeen me mentiin Oscar’siin kolmen ruokalajin illalliselle, joka oli tosi herkullinen ja kiva juttu. Ruuan jälkeen jatkettiin vielä yökerho Naimaan, ja ilta päättyi erittäin pikkutunneilla takaisin hotellihuoneeseen. Voin kertoa että ei ole tämä mami valvonut yhtä myöhään varmaan vuosikausiin.

Seuraavana aamuna herkuteltiin vielä yhteisellä brunssilla koko polttariporukan kanssa hotellilla, ja Emilialle oli tehty ”Iron Throne” jolla hän sai istua teemaan sopivasti. Näin kaason näkökulmasta kaikki meni ihan nappiin, ja mulla oli niin hauska päivä! Tärkeintä oli tietenkin, että morsian nautti, ja me onnistuttiin tekemään hänelle sellainen päivä, jota hän oli toivonut. Polttariporukka koostui onneksi ihan huipuista tyypeistä, ja vaikka itse tulen paljon kauempaa, enkä ollut tavannut kuin muutaman heistä ennestään, tultiin kaikki loistavasti toimeen ja puhallettiin yhteen hiileen. Polttarivieraiden joukosta löytyi myös muita GOT-faneja, joilta tuli aivan loistavia ideoita ja ohjelmanumeroita päivän toteuttamiseen.

Yksi kuudesta kaasosta

Meitä kaasoja on tosiaankin kuusi, ja koska itse olen täällä kauempana, on mun  vastuulla ollut käytännön juttujen sijaan monia sellaisia juttuja, joita olen voinut hoitaa ”etänä” tai vasta tapahtumapäivänä. Yksi niistä oli tämä polttarikirjan tekeminen, sekä koko polttareiden kuvaaminen. Otin polttareissa yli 600 kuvaa, joista käsittelin yhteensä 160 valmiiksi asti. Kirjaan niistä päätyivät melkein kaikki, ja siitä tulikin 72 sivua pitkä. Mä tein kirjaa pitkään ja hartaasti rakkaudella, ja toivon, että se on Emilialle ihana ja arvokas muisto tärkeästä päivästä ja yöstä. Kirjan lisäksi mun vastuulla on kaasona ollut esimerkiksi puvun hommaamista polttareihin, leikkien keksimistä ja toteuttamista, sekä selviytymispakkauksesta huolehtimista. Polttareissa toimin neuvonantajana, Missandeina, jonka tehtävä oli johdattaa päivän kulkua Emilian rinnalla.

Polttarikirjan tekeminen Ifolor Designer -ohjelmalla

Mä tein polttarikirjan ilmaisella Ifolor Designer -ohjelmalla, ja se on Ifolorin Deluxe-kirja kiiltäväpintaisena ja A4-koossa. Kirja oli helppo suunnitella Ifolor Designerilla, kun se on mulle tuttu ohjelma, ja tämä taisi olla jo viides vai kuudes kuvakirja, jonka olen tehnyt. Mä tykkään hirveästi kuvakirjojen tekemisestä, ja selaamisesta. Kuvakirjoista saa tehtyä niin ihanan persoonallisia ja yksityiskohtaisia, ja uskon, että morsiankin on tähän tyytyväinen. Polttarikirjoja on monenlaisia, mutta tämä Ifolor Deluxe-kirja on näyttävä ja helppo tapa toteuttaa kirja laadukkaasti. Kovakantinen kirja kestää selailua vuodesta toiseen, ja säilyy kauniina.

Yritin toteuttaa kirjan polttareiden teemaan sopivasti, eli Game Of Thrones -tyylillä. Kirjassa kävin läpi kronologisessa järjestyksessä koko hienon juhlaviikonlopun, ja loppuun laitoin vielä kaikkien polttarivieraiden, sekä kaasojen kuvat. Lisäksi Emilian polttaripäivänä saamista kuvaustehtävistä tuli mahtavan hauskaa sisältöä tarinoineen kirjaan. Kuvaustehtävät ovatkin hauska tapa osallistaa koko porukkaa, ja myös luoda muistoja kirjaan samalla.

KAASON VINKIT POLTTARIKIRJAN TEKEMISEEN:

1. Kerää mahdollisimman paljon kuvia eri vierailta, mikäli juhlissa ei ole ollut nimettyä kuvaajaa
2. Sisällytä polttaripäivään joku hauska kuvaustehtävä morsiamelle, hienoja ideoita löytyy vaikkapa Pinterestistä
3. Muistakaa koko porukan yhteiskuva!
4. Pidä huolta, että jokainen polttareiden osallistuja on mukana kirjassa
5. Hauskat muistot ja yksityiskohdat elävöittävät kirjaa
6. Tee kirjasta morsiamen tai sulhasen tyylinen, eli saajansa näköinen. Mikäli lahjan saajakin on ronskimpi, kirjassa voi olla hurttiakin huumoria. Rauhallisemmalle ja pidättyväisemmälle tyypille ehkä ennemmin niitä esteettisempiä kuvia.
7. Lataa ilmainen Ifolor Designer-ohjelma, jonne voit tallentaa kirjan ja jatkaa sen tekemistä aina sopivan hetken tullen
8. Varaa kirjan tekemiseen reilusti aikaa, mikäli muistoja ja kuvia on paljon.

Mistä meidän ystävyys sai alkunsa

Mua jännittää hurjasti antaa kirja Emilialle, toivon niin kovasti että hän tykkää siitä. Moni teistä on kysellyt, kuinka me ollaan ystävystytty, ja mistä meidän ystävyys kumpuaa, kun vaikutetaan niin erilaisilta. Meidän ystävyys sai alkunsa vuonna 2013, kun ekaa kertaa vietettiin aikaa kahdestaan, ja päästiin kunnolla tutustumaan toisiimme.

Me ollaankin monessa asiassa erilaisia, kuten vaikkapa siinä, että en itse olisi uskaltanut tehdä puoliakaan niistä jännittävistä polttaritehtävistä, mitä Emilia teki. Emilia on heittäytyjä, mä olen rauhallisempi. Mutta me ollaan samanlaisia niissä asioissa, joilla on merkitystä meidän ystävyyden kannalta: tykätään molemmat touhuta lasten kanssa, tai koko perheiden kanssa yhdessä, ja meidän lapset tulevat loistavasti toimeen, kuten myös miehet. Tykätään mennä rennosti lasten ehdoilla, ja puhutaan kaikesta maan ja taivaan välillä. Välitetään toisistamme, ja pyritään tukemaan toisiamme. Meillä on hauskaa yhdessä, ja meillä on monia yhteisiä kiinnostuksen kohteita, Game Of Thrones vain yhden niistä mainitakseni. Ollaan monesta asiasta samaa mieltä, meillä on vaan erilainen tyyli tuoda täällä somessa meidän mielipiteitä ja ajatuksia esiin. Ja ystävyyden kannalta sillä ei ole mitään merkitystä, mitä somessa tapahtuu, vaan sillä, mitä tapahtuu silloin kun vietetään aikaa yhdessä. Mä itse haluan ainakin tutustua aina ihmisiin oikeasti, enkä luo kenestäkään kuvaa pelkästään sosiaalisen median perusteella.

Mulle on ollut hieno kokemus olla ensimmäistä kertaa elämässäni kaasona, ja toivon että olen suoriutunut tehtävästäni kunnialla tähän asti. Pian kaason hommat huipentuvat hääpäivään, joka on koittamassa nopeammin kuin ikinä osasin kuvitella! Miten voikin aika mennä näin nopeasti. Mutta onneksi yksi hurjan tärkeä osa tätä matkaa on nyt tallennettuna polttarikirjaan, enkä malta odottaa, että saan antaa sen morsiamelle hääpäivänä. IIK!

LUKIJAKILPAILU:

Millaisella Ifolor-kuvalahjalla sinä muistaisit läheistäsi hääpäivänä? Jaa oma vastauksesi, ja osallistut 20€ Ifolor-lahjakortin arvontaan. Osallistumisaikaa on 4.6.2018 klo 23.59 asti. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonnan tarkemmat säännöt näet TÄÄLTÄ. Onnea arvontaan kaikille!

Tänään vietetään Ystävänpäivää, ja sen kunniaksi kirjoitan teille aiheesta, josta en ole pitkään aikaan tainnut sanoa oikein mitään täällä blogin puolella. Nimittäin ystävistä ja ystävyydestä – päivän teemasta.

Ennen parisuhdetta ja omaa perhettä, ystävät olivat kiistattomasti ainakin omassa elämässäni aivan ykkössijalla. Ystävät olivat niitä, joiden kanssa vietin aikaa joka päivä, puhuin jatkuvasti puhelimessa, jaoin kaikki ilot ja surut. Heti ekana kun jotain merkittävää tapahtui, jaoin sen ystävien kanssa. Ensimmäisen raskaustestinkin tein vuonna 2011 ollessani ystävän luona yökylässä, eihän sitä nyt yksin voinut tehdä todellakaan, kuten ei mitään muutakaan niihin aikoihin.

Niistä teinivuosista on kuitenkin jo monta vuotta aikaa, ja joka vuosi parisuhde, lapset ja työ ovat vallanneet yhä suurempaa osaa arjesta. Saako ystäviä kuitenkaan unohtaa kokonaan vain siksi, että muut asiat valtaavat tilaa? Mun mielestä ei missään nimessä, jos heistä oikeasti välittää. Ystävyys saa kuitenkin muuttaa muotoaan ja kehittyä siinä samalla, kun elämä muutenkin menee eteenpäin meillä kaikilla. Oikeat ystävyyssuhteet kestävät kyllä muutokset puolin ja toisin.

Mun elämästä tippui kauhallinen ystäviä pois heti silloin, kun tulin ensimmäistä kertaa raskaaksi ja lakkasin olemasta joka viikonloppu juhliva teini. Toisaalta mulle myös jäi iso kourallinen niitä ystäviä, jotka seisovat mun rinnalla edelleen tänäkin päivänä. Oikeastaan kaikissa elämän käännekohdissa ystäviä on hävinnyt, mutta toisaalta uusia tullut tilalle, jopa enenmmän kuin on lähtenyt. Silti se tietty joukko ihmisiä on ollut alusta tähän päivään asti mun rinnalla, ja tiedän että tulee olemaan aina, tapahtui mitä tapahtui.

He ovat niitä ihmisiä joille voi kertoa mitä vaan, ja jotka laittavat juuri oikealla hetkellä viestiä, että tsemppiä kiireisiin, kaikki menee hienosti. Toivon, että osaan olla yhtä ihana ystävä takaisin, ja uskon että en ainakaan ihan surkea ole, kun yhtä ollaan pidetty kaikki nämä vuodet. Oikeiden ystävien kanssa ei haittaa, vaikka ei näkisi pitkään aikaan, sillä sitten kun nähdään, kaikki on ihan samanlaista kuin ennenkin. Yhtä rentoa, vaivatonta ja leppoisaa.

En sure menetettyjä ihmissuhteita, klisee pätee että hauskaa oli niin kauan kuin sitä kesti. Jokainen ihminen joka on jollain lailla ollut osana mun elämää, on opettanut mulle jotain ja jättänyt jäljen siihen, kuinka toimin ja kuinka kohtelen toisia. Olen iloinen voidessani sanoa, että mun ystävyyssuhteisiin ei ole kuulunut draamaa enää vuosikausiin. Olen riidellyt ystävän kanssa viimeksi varmaankin ollessani 22-vuotias, eli neljä vuotta sitten. Tai en oikeastaan riidellyt, mutta tietoisesti ottanut etäisyyttä ihmiseen, jota pidin ystävänä, mutta joka teki ikävästi mulle yhtenä mun elämän tärkeimmistä päivistä.

Sen jälkeen elämä ystävien kanssa on ollut äärimmäisen tasaista. Nähdään aina kun ehditään, puhutaan aina kun voidaan, jaetaan ne ilot ja surut. Ei jaeta kaikkea ehkä ensimmäisenä enää, mutta heti toisena Oton jälkeen. Whatsapp laulaa iltaisin, ja vaunulenkillä ollessa soitan usein kaukana asuvalle ystävälle. Aikaa otetaan sieltä mistä voidaan, ihan kuin parisuhteessakin. Joka viikko näen ainakin muutamaa ystävää tai kaveria, mutta heitä on niin monta, että yleensä en näe samaa ihmistä kovinkaan montaa kertaa kuukauden aikana, koska en vain ehdi. Ja tilanne on yleensä ihan molemminpuolinen, en tosiaankaan ole ystäväpiirini ainoa jolla kalenteri on aina liian täynnä.

Sen sijaan olen edelleenkin ainoa jolla on lapsia, jos miettii niitä ystäviä joiden kanssa ollaan tunnettu kaikkein pisimpään. Se ei koskaan ole ollut este yhteydenpidolle tai ajan viettämiselle. Olen ylpeä voidessani kutsua monia ystäviäni myös lasteni kummeiksi. He ovat vieneet lapsia kotieläinmessuille ja sisäleikkipuistoon, pelanneet tuntikausia lautapelejä ja askarrelleet aquabeadseillä lasten kanssa mun ollessa kuumeessa. He muistavat soittaa synttäripäivänä toiselta puolelta Suomea lapsen omaan numeroon, ja kysellä kuulumisia häneltä ihan muuten vaan. He juttelevat mun kanssa mistä vaan, myös lapsista silloin kun siltä tuntuu.

He ovat kiinnostuneita meidän koko perheen kuulumisista, ihan samoin kun minä heidän yliopistojutuistaan tai työn hakemisesta. He lähtevät mun kanssa juhlimaan silloin harvoin kun sinne pääsen, ja aina meillä on yhtä hauskaa. Ylihuomenna lähden juhlimaan ensimmäistä kertaa yli kahteen vuoteen, ja odotan sitä niin innolla. En koskaan suunnitellut pitäväni näin pitkää taukoa tanssimisesta, mutta jotenkin siinä vain kävi niin. Ei se silti tuntunut kahdelta vuodelta, ja tiedän että meillä on perjantaina ihan yhtä hauskaa kuin oli kaksi vuotta sittenkin. Lähden juhlimaan ystävän kanssa, jonka kanssa tuli viime vuonna kuluneeksi kymmenen vuotta yhteistä taivalta.

Uudemmista kavereista ja ystävistä olen hurjan kiitollinen myös, ja siitä että olen saanut vuosien varrella tutustua niin ihaniin äiteihin. Äitiystävät ovat tärkeitä voimavaroja ja inspiraation lähteitä, joiden kanssa voi jakaa kaikki ne lapsiperhearjen ilot, surut ja huvittavimmat tilanteet. Toki äitien kanssa voi puhua kaikesta muustakin kuin vain lapsista. Äitiystävänä mä haluan olla sellainen, jonka kanssa lapsetkin voi olla rennosti. Kun meille tulee kylään, ei tarvitse jännittää että mitenköhän se menee lasten kanssa, meillä voi olla juuri niinkuin kotonaan. Ja onneksi sama toimii ystävien kanssa myös toisin päin.

Tänä vuonna olen tutustunut jo pariinkin uuteen ihanaan ihmiseen, joiden kanssa ollaan käyty lounaalla ja vietetty aikaa. Se on ihanaa! Mä olen ihmisenä sellainen avoin höpöttelijä joka tutustuu helposti, ja on ollut mahtavaa törmätä usein samanhenkisiin tyyppeihin, joiden kanssa vaan klikkaa heti.

Olen hurjan kiitollinen jokaisesta ihanasta ihmisestä joka meidän ympärillä on, se ei ole mikään itsestäänselvyys että saa elämäänsä niin mahtavia tyyppejä. Ystävät ovat uskomattoman suuri rikkaus. Kiitos myös kaikille teille siellä ruutujen takana, moni vakkari teistäkin lukijoistakin tuntuu vähän kuin ystävältä, ollaan ehkä moikattu tapahtumassa, ja juteltu kymmenien ellei satojen kommenttien verran täällä blogissa tai somekanavissa. Se on ihan mahtavaa. Ihanaa Ystävänpäivää kaikille <3