Kumpi todennäköisemmin -kysely

22.04.2020

Törmäsin Annika Ollilan blogissa tähän hauskaan kumpi todennäköisemmin -haasteeseen, joka ilmeisesti on kiertänyt jo monissa blogeissa. Lisäsin tähän lisäksi vielä muutaman oman kysymyksen loppuun, koska näihin oli niin hauska vastailla. Ideana tässä on siis se, että vastattiin yhdessä Oton kanssa kysymyksiin, että kumpi meistä kahdesta todennäköisemmin tekee asian X.  Esimerkiksi kumpi on todennäköisemmin myöhässä, kumpi nukahtaa ensin yms. Olisi tosi hauska kuulla teiltäkin vastauksia näihin joihinkin!

Kumpi todennäköisemmin…

…pyytää ensin anteeksi?  Molemmat

Oltiin tästä sitä mieltä, että menee aika fifty-fifty. Varmaan se pyytää ensin anteeksi, joka ensin kiukutteli.

…nukahtaa ensin? Iina 

Mä nukahdan aina ensin, ehkä kerran puolessa vuodessa Otto nukahtaa ennen mua ja sitten mä en saa unta, koska en ole tottunut kuuntelemaan kenenkään toisen unituhinaa ja mietin, että miksi se nukahti ennen mua ja nukunkohan mä koko yönä nyt. 

…puhuu unissaan? Ei kumpikaan

Me ei olla kumpikaan muistaaksemme puhuttu kertaakaan unissaan. Mutta mä tuhisen joskus ja Otto kuorsaa joskus, jos sillä on nuha ja se nukkuu selällään. 

…suuttuu hävitessään lautapelin? Ei kumpikaan. 

Meillä ei mene pelit tunteisiin. Lasten kanssa pelatessa yleensäkään ei ole itsellä kauheasti mielessä oma voitto ja yhdessä taas pelataan enemmän sellaisia pelejä, joissa peli itsessään on super hauska, eikä voittajalla ole mitään väliä. Esim. Cards against humanity tai Alias. 

…tarjoaa kahvilassa?  Molemmat

Meillä on yhteinen talous, se maksaa kenellä on vaikka kädet vapaana, lompakko helpommin käden ulottuvilla tms. 

…valitsee huonon leffan? Iina

Minä! Ehdottomasti minä. Otto tietää aina parhaat leffat ja yleensä jos katsotaan joku huono leffa, niin se on sitten mun valitsema. Kerran halusin katsoa Bling Ringin ja Otolle jäi siitä varmaan traumoja, kun se oli hänen mielestä niin surkea leffa. 

…ostaa toisen lempiherkkuja kaupasta? Molemmat

Yleensä tämä menee aika fifty-fifty, mutta nyt koronan aikaan Otto tietysti hoitaa kaikki ostokset, joten se herkkujen ostaminenkin on hänen vastuulla. 

…unohtaa ostaa sen, mitä meni ostamaan?  Otto

Otto ehdottomasti! Ilman listaa Otolla ei ole kauppaan menemistä. Otto ei myöskään yleensä mieti kaupassa, että tarvitseeko jotain muuta kuin vaikkapa saman illan ruuan, ellei siitä ole erikseen tehty listaa. Mulla taas on yleensä niin, että jos menen vaikka ostamaan kolmen päivän päivällistarpeet, ostan samalla myös kaikkia tarvittavia välipaloja, juotavaa, leipää, jugurttia ja hedelmiä yms, vaikka niistä ei olisi ennen kauppaan menoa puhuttukaan mitään. Mutta toki tällä hetkellä Otto hoitaa kaikki kauppareissut ja pyritään tekemään koko viikon ostokset kerralla, joten tehdään yhdessä aina kunnon lista, joka kattaa aivan kaiken. 

…kieltäytyy kutsusta ollakseen vaan kotona? Otto

Otto vastaa että Otto, mä vastaan että minä. Mutta tämä johtuu siitä, että mulle tulee enemmän kutsuja. Jos meille tulisi yhtä paljon, niin varmaan sitten Otto kieltäytyisi useammin. 

…on myöhässä sovitusta? Iina 

Minä! Olen liian optimistinen ja usein lähden ihan viimetingassa. Yleensä ehdin juuri ja juuri paikalle, mutta jos joskus joku meidän perheestä myöhästyy niin se olen kyllä minä. 

…siivoaa tarkemmin?  Iina

Minä! Vaikka muuten minä olen meidän suhteessa se suurpiirteisempi, niin siivouksessa minä olen tarkempi. Otto siivoaa ennemmin ns. “pahimmat pois” ja mun mielestä pitää siivota kunnolla jos siihen ryhtyy. Siksi Otto siivoaa useammin ja minä perusteellisemmin, toimii meillä. 

…kehuu herkemmin? Otto

Luulen, että Otto. Vaikka yritän itsekin kehua Ottoa usein ja paljon, niin kyllä fakta on se, että Otto kehuu mua useammin. Muistan aina kiittää tarvittaessa ja sanoa usein, että rakastan  ja kyllä myös kehun Ottoa, mutta voisin kyllä kehua vieläkin enemmän. Otan tavoitteeksi, että muistaisin kehua vieläkin enemmän, koska Otto kyllä ansaitsee kaikki kehut mitä vaan voin keksiä.

…huomauttelee pienistä asioista? Otto

Tässä kyllä Otto! Juuri niinkuin ollaan meidän podissakin puhuttu, Otto on pikkutarkempi ja minä olen suurpiirteisempi. Mutta Otto ei silti onneksi ole mikään ärsyttävä nalkuttaja, eikä hän jatkuvasti huomauttele mistään.

…sanoo lapsille joo? Iina 

Minä! Mulla on vahvana se periaate, että kiellän vain ne asiat, joista voisi olla haittaa lapsille tai jollekin toiselle. En kiellä siksi, että en jaksaisi sotkua askartelusta, tai en kiellä siksi, että lapsen pilkkoma salaatti valmistuisi hitaammmin kuin aikuisen pilkkoma. 

…herää aikaisemmin? Iina 

Minä! Olen ehdottomasti meistä kahdesta enemmän aamuihminen. Otto taas jaksaa helpommin valvoa myöhään. 

…laittaa pyykkikoneen päälle? Iina 

Minä! Pyykkien lajittelu ja pyykkikoneen päälle laittaminen on mun hommaa. 

…siivoaa keittiön? Otto

Otto! Otto siivoaa keittiön ehkä 90% ajasta. 

…sotkee? Iina 

Minä! Olen tehokas siivoamaan ja perusteellinenkin, mutta osaan kyllä myös sotkea. 

…valitsee musiikin, mitä kuunnellaan autossa? Iina 

Minä! Koska Otto ajaa, niin mä toimin DJ:nä. Mutta en ole mikään diktaattori, vaan kyllä muutkin saa päättää mitä me kuunnellaan. Tähän muuten pakko sanoa (koska joku kuitenkin kysyy aiheeseen liittyen), että en ole vielä aloittanut ajotunteja, koska koronan takia meillä ei ole mahdollisuutta harjoitella niin, että lapset olisivat hoidossa. Heti, kun vaan on turvallista, niin aloitetaan harjoitukset! 

…lämmittää saunan?  Otto

Otto! Täällä uudessa kodissa meistä on kuoriutunut kyllä oikein saunahirmuja ja sauna lämpiää paljon useammin kuin vanhassa kodissa. Saunaan tekee mieli lenkin jälkeen, lauantaisin ja ihan muuten vaan, jos on ollut pitkä päivä.

Olipa hauskaa tehdä tällainen pariskuntakysely pitkästä aikaa! Ihanaa iltaa kaikille <3


5 Responses to “Kumpi todennäköisemmin -kysely”

  1. Avatar Nimetön sanoo:

    Onko teillä siis puusauna?

  2. Avatar Nimetön sanoo:

    Hei tuli mieleen tässä korona-aikana, kun tulee laitettua niin paljon enempi ruokaa kuin normaalisti, niin jos sulla ois tehä joku vinkkipostaus arjen nopeista ruoista. Tuntuu, että meillä on syöty pastaa ja tomaattikastiketta varmaan 50% tästä ajasta, ku aina ruoka-aika yllättää ja se on vaan niiiiiin helppo ja nopea ruoka…

  3. Avatar Krista sanoo:

    Mistä teidän ihana sohvapöytä on ostettu?

  4. Avatar Elina sanoo:

    Olipa kiva lukea teidän vastaukset. Meillä on ihan sama tuo, että jos mieheni menee kauppaan, hän tuo kyllä tunnollisesti listaan kirjoitetut tarvikkeet, mutta mitään ekstroja ei tartu matkaan. Juurikin esim. jugurtteja, hedelmiä, muita välipaloja yms. Täytyykin kaikki muistaa aina kirjoittaa tarkkaan ylös listaan :) No, itse taas unohtelen asioita listasta huolimatta, että ei sen puoleen. :D

    Kysyisin tuosta kaupassa käynnistä nyt korona-aikaan: kuulutko riskiryhmään kun teillä Otto käy nyt kaupassa? Meilläkin lapsi jää nyt kotiin mutta molemmat käydään kyllä kaupassa, kumpi milloinkin ehtii. Mahdollisimman harvoin kyllä, ja ei-ruuhkaiseen aikaan. Jos siis ei saada netistä tilattua, täällä päin on tosi ruuhkautuneet ruoan tilauspalvelun tällä hetkellä.

Kommentoi