Meidän tuleva keittiö + ammattilainen vastaa keittiöremonttikysymyksiin

24.05.2020

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Keittiömaailman kanssa.

Kuten Instagram Storiesin puolella paljastin, nyt meidän keittiöremontti on tilattu ja se alkaa juhannuksen jälkeen. Meidän keittiö menee aivan kokonaan uusiksi, mutta vanha keittiö saa hyvän uuden kodin kokonaisuudessaan. Meidän nykyinenkin keittiö on kiva ja erittäin hyväkuntoinen, mutta se ei ole vaan yhtään “me”. Kun on vuosikaudet haaveillut omasta kodista, on ihanaa päästä tekemään kodista konkreettisesti tosi oman näköinen. Isossa avoimessa tilassa aina esillä olevan keittiön remontoiminen omaa makua vastaavaksi on juuri sellainen juttu, joka tekee tästä kodista enemmän meidän oman.

Tiedämme sen, että esimerkiksi kodin arvoon keittiön remontoiminen ei välttämättä meidän tapauksessa juurikaan vaikuta, koska keittiö ja talo ylipäätään oli muutenkin niin uusi ja hyväkuntoinen. Emme siis luultavasti saa keittiöremonttiin panostamaamme rahaa “takaisin” sitten kun joskus tulevaisuudessa asunnon mahdollisesti myymme. Mutta se ei tässä ollut tarkoituksenakaan. Tarkoituksena oli vaan lisätä kodin viihtyvyyttä, tehdä siitä vielä paremmin meille toimiva.

Me haluttiin keittiöltä montaa asiaa, mutta päällimmäisenä mielessä oli ympäristöystävällisyys, kotimaisuus ja laatu. Siksi Keittiömaailma oli meille selkeä valinta yhteistyökumppaniksi ja keittiön toteuttajaksi. Keittiömaailman keittiökalusteet valmistetaan Suomessa Novartin tehtaalla Nastolassa ja kestävä kehitys on Keittiömaailmalla ehdottomasti materiaalien ja suunnittelun keskiössä. 

Halusimme työllistää nimenomaan suomalaisia ja valita suomessa valmistetut keittiökalusteet. Keittiömaailman keittiöbrändeillä (Petra- ja Ala Carte-keittiöt) on mm. avainlippumerkki ja ISO 14001 sertifikaatti, joka on maailman tunnetuin ympäristöjärjestelmämalli. Ympäristöjärjestelmässä organisaatio mm. sitoutuu ympäristönsuojelun tasonsa jatkuvaan parantamiseen, tunnistaa toimintansa ympäristövaikutukset, selvittää lakisääteiset velvoitteensa ja huolehtii niiden täyttämisestä sekä asettaa ympäristötavoitteet ja seuraa niiden toteutumista.

Lähdimme keittiösuunnittelussa liikkeelle suunnittelutapaamisesta Keittiömaailman toimistolla Tammistossa. Keittiömaailman Tammiston myymälä on valtava (800m2) ja siellä turvaväleistä oli oikein helppo huolehtia. Turvallisuus oli huomioitu tarkkaan: myymälä on auki vain ajan varanneille ja vierailijoiden täytyy pestä kädet, eikä kukaan työntekijä tule töihin, mikäli on vähänkään flunssaoireita. Lisäksi esillä on runsaasti käsidesiä ja kumihanskoja ja turvaväleistä pidettiin kiinni koko käynnin ajan. Meidän lisäksi paikalla oli vain muutama keittiösuunnittelija. Keittiösuunnittelutapaamisen voi pitää myös etänä halutessaan, mutta me koettiin riittävän turvalliseksi nämä järjestelyt.

Olin tehnyt itse moodboardin keittiötä varten ja listannut asioita, joita keittiöltä halusin:

– harmaat kaapistot

– vaaleat kivitasot

– messinkiset yksityiskohdat,

– mahdollisimman iso saareke

– aamiaiskaappi

– ei yläkaappeja

Olin etsinyt Pinterestistä inspiraatiota ja mun keittiö-inspiskansio oli paisunut valtavaksi. Olin lukenut noin miljoona eri mielipidettä aamiaiskaapeista ja niiden erilaisista toteutuksista. Mulla oli tietynlainen käsitys siitä, mitä haluan keittiöltä, mutta tapaaminen keittiösuunnittelijan kanssa antoi aivan uusia ajatuksia ja tietoa siitä, mikä on mahdollista juuri meidän keittiössä. Luulin etukäteen, että esimerkiksi lieden ja pesualtaan siirtäminen on aivan uskomattoman hankalaa, enkä uskaltanut edes miettiä erilaista järjestystä keittiöön. Meidän ihana keittiösuunnittelija Kati kuitenkin osasi neuvoa ja suunnitteli meille vielä paljon ihanamman keittiön, kun osasin ikinä kuvitellakaan. 

Suunnittelutapaamisen lisäksi toinen tärkeä käynti on mittakäynti, jolloin keittiösuunnittelija tulee kotiin mittaamaan keittiön. Me odoteltiin terassilla sillä aikaa kun Kati mittaili meidän keittiötä ja juteltiin yksityiskohdista vielä ulkona turvavälin päästä. Mittakäynnillä keittiösuunnittelija saa kaiken tarpeellisen tiedon keittiön mahdollisuuksista. Keittiömaailman keittiösuunnittelijalta saa jo ennen keittiön tilausta maksuttoman suunnittelun, 3D-kuvat omasta tulevasta keittiöstä sekä hinta-arvion ja tarjouksen, jotka eivät sido mihinkään. Mutta ainakin meille kävi niin, että kun nähtiin Katin suunnittelema keittiö, tiedettiin heti, että tämä se on! Ja tehtiin tilaus.

Me valitsimme keittiön kaapistot Keittiömaailman Ala Carte -mallistosta ja ne ovat Neve-mallia vaaleanharmaassa sävyssä. Lisäksi meille tulee valkoinen valtava Nerosteinin kivitaso, messinkiset kiiltävät pyöreät vetimet sekä Siemensin kodinkoneet, jotka tulen esittelemään kaikki tarkemmin sitten kun keittiö valmistuu. Tässä näette pienen sneek peakin meidän tulevasta keittiöstä! 

Katin avustuksella päädyimme siihen, että meidän keittiön järjestys muuttuu täysin. Saareke muuttuu niemekkeeksi (eli on seinässä kiinni toiselta sivulta) ja kääntyy aivan eri kohtaan ja hankalat kulmakaapit poistuvat kokonaan. Koko keittiön takaseinälle tulee kattoon asti säilytystilaa, sekä se mun kovasti himoitsema aamiaiskaappi. Me toteutamme aamiaiskaapin yli-taittuvilla saranoilla, mutta varsinaista kaapiston sisään menevää ovimekanismia meille ei tule. Ovet kuitenkin avautuvat kokonaan pois tieltä, joten aamiaisen valmistaminen kaapissa olevalla tasolla on hyvin helppoa ja sen jälkeen ovet saa sitten kiinni ja kaikki laitteet ja leipäpussit ja muut piiloon. Kaapin alle tulee kaksi 80cm leveää laatikkoa, joihin saamme helposti kaikki kuivatavarat ja aamiaistarvikkeet niin, että lapsetkin ulottuvat ottamaan ne ilman kiipeilyä. 

Keittiö nyt

3D-kuva tulevasta keittiöstä Kuva: Kati Tiilikainen / Keittiömaailma

Aamiaiskaappia ja takaseinän korkealla olevia yläkaappeja lukuun ottamatta meidän keittiöön ei tule ollenkaan kaappeja vaan ulosvedettäviä laatikoita, jotka olen itse kokenut käytössä paljon helpommaksi ja tilavammaksi kuin kaapit. Lisäksi meille tulee täysin integroidut kodinkoneet, jolloin keittiön yleisilmeestä tulee harmoninen ja rauhallinen. Kaikkien kodinkoneiden ja vesipisteen paikat vaihtuvat. Lisäksi meillä vaihtuu keittiön ja eteisen lattia, mikä oli hyvä sen kannalta, että vaihdellaan järjestystä muutenkin, eikä vanhaa lattiaa ole kaikkien keittiön vanhojen kaapistojen alla. 

Tulen tekemään postauksen keittiön remontoinnista käytännössä sitten kun sen aika kesäkuussa on, sekä tietenkin valmiista lopputuloksesta heinäkuun alkupuolella. Hieman jännittää etukäteen, sillä tämä tulee olemaan isoin remontti, joka meillä on ikinä ollut. Onneksi meidän tukena on alusta loppuun asti Keittiömaailman ammattilaiset, joiden kanssa kaikki varmasti hoituu. Mehän ei itse osata yhtään mitään, eli meillä tulee olemaan suurena apuna Keittiömaalman keittiöasentaja, LVI-asentaja ja sähköasentaja sekä meidän tuttu ammattilainen, joka tekee valmiiksi meidän uudet lattiat. Keittiöremontin kesto tulee olemaan kokonaisuudessaan purku-, lattia- ja asennustöineen n. kaksi viikkoa, eli sen verran pitäisi pärjätä ilman keittiötä keskellä kesää. Onneksi on grilli! 

Suuri osa meidän keittiön budjetista muodostuu juuri kaikista remontointi- ja asennustöistä, mitä en etukäteen osannut niin arvatakaan. Jos ei osaa itse tehdä (niinkuin me ei osata), niin täytyy olla valmis panostamaan myös siihen puoleen. Myös laadukkaat kodinkoneet ja kivitasot ovat arvokkaita.

Mun seuraajilla oli mahdollisuus kysyä Instagramin puolella meidän keittiösuunnittelijalta Katilta mitä tahansa liittyen keittiön remontointiin ja kysymyksiä tuli aivan hurja määrä. Yhdistelin eniten kysyttyjä kysymyksiä ja lähetin listan Katille, joka vastasi. Tässä siis seuraavaksi Katin vastauksia kysymyksiin:

Keittiösuunnittelijan vastaukset seuraajien kysymyksiin keittiöremontista

Vinkkejä alakaappien/laatikoiden valintaan?

Nykyään suositaan ennemmin tehokkaita laatikoita, mutta jos keittiö on iso, on hyllykaappikin hyvä sijoittaa isompia asioita varten (mehumaijat, yleiskoneet, yms)

Aamiaiskaapista rehellinen mielipide? Turhake, vai nerokkain keksintö ikinä? (tästä oli paljon kysymyksiä eri muodoissa)

Aamiaiskaapin idea on oikein mainio jos haluaa ettei tasoilla ole mitään ylimääräistä näkyvillä. Saksimekanismilla toimiva aamiaiskaappi on verrattain hintava. Aamiaiskaappi voidaan ratkaista edullisemminkin normaalisaranoiduilla ovilla ja löytyy toki muitakin tapoja ratkaista tämä ”pienkoneongelma”. Riippuu keittiössä käytettävässä olevasta tilasta kuinka on järkevin ratkaista.

Onko saarekkeeseen järkevää sijoittaa hella tai pesuallas, vai onko parempi pitää se työtasona?

Tämä, kuten moni muukin on makuasia ja käyttäjän näköinen toteutus. Myös tilan mitat ohjaavat suunnittelua. Useimmiten laitetaan liesitaso (ja uuni, ellei korotettuna) saarekkeeseen. Joskus saareke on ainoa tasoalue, jolloin molemmat toiminnot tulevat siihen. Jos allas ja/liesi tulee saarekkeeseen, on huomioitava mahdollinen tarve astiankuivaukselle ja lieden osalta suunnitella kuinka liesituuletin saadaan sijoitettua. Jos allas ja liesitaso saadaan sijoitettua seinälle, jää saareke kokonaan työskentelyalueeksi ja toimii erittäin hyvin myös tarjoilupöytänä.

Pieni keittiö, paljon ihanaa tavaraa, josta ei voi luopua. Parhaat vinkit keittiön säilytykseen?

Fiksusti suunniteltu keittiö laatikostoilla on useimmiten tilavampi ja tavarat mahtuu paremmin kuin hyllykaappeihin. Toki keittiöremontin yhteydessä on hyvä karsia käyttämättömät asiat viemästä tilaa.

Missä kohtaa tulee selvittää sähkötöiden tarve ja mahdollisuudet?

Suunnitteluvaiheessa suunnittelijan  kanssa arvioidaan sähköjen tarve ja jos on tulossa isoja muutoksia, on järkevää ottaa sähkömies käymään paikan päällä.

Mitä asioita ihmiset ei yleisimmin tajua ottaa huomioon suunnitelmia tehdessä?

Toiveita on usein paljon ja omaa tilaa ei ehkä osata hahmottaa riittävästi mitallisesti. Jos keittiöremontti on ensimmäinen, kustannukset arvioidaan monesti hieman alakanttiin.

Miten saisin 100% varmuuden siitä, millaisen keittiön haluaisin?

Selaamalla kuvia pinterestistä, instasta, tms. Hyvä suunnittelija osaa poimia toiveesi ja ehdottaa materiaaleja sekä varmistaa keittiön toimivuuden. Valitettavasti tieto lisää tuskaa, joten usein se ensimmäinen ajatus on se oikea.

Haluan freesata keittiön edullisesti, mitä kannattaisi tehdä/mistä lähteä liikkeelle?

Ovet ja tasot voi mahdollisesti (materiaaleista riippuen)  maalata tai pinnoittaa itse. Markkinoilla on myös yrityksiä, jotka tekevät pelkästään ovien ja tasojen vaihtoja. Tämä toki jo isompi kustannus kuin itsetuunaaminen.

Miten suunnitella keittiö lyhyelle ihmiselle?

Sokkelia kannattaa silloin madaltaa standardista ja pudottaa kaikkea hieman alaspäin. Jos keittiö on iso, voidaan myös suunnitella jokin kohta vähän matalammaksi.

Paljonko ihmiset useimmiten laittavat rahaa koko keittiön remonttiin (hintahaarukka)?

Markkinoilla on kovin erilaisia tuotteita ja siten myös hintahaarukka voi olla valtavakin. Meillä Keittiömaailmassa keittiön keskihinta liikkuu 12 000 tienoilla.

Onko järkeä tehdä pieni facelift, esim. vaihtaa kaapinovet vai kerralla panostaa ja laittaa kaikki uusiksi?

Suosittelen aina tekemään kaiken kerralla jos se käytännössä vain on mahdollista. Facelift on tekohengitystä ja lopputulos on aina kompromissi. Toiminnallisuuteen ei voi juurikaan silloin vaikuttaa. Useimmiten faceliftille tulee suhteettoman iso kustannus verrattuna koko keittiön uusimiseen.

Mitä asioita huomioitava paloturvallisuudessa?

Uunit ja takat tulee huomioida, mikäli kalusteet tulee kiinni niihin. Myös liestituulettimille on määritelty tietty korkeus. Keittiösuunnittelija osaa kertoa jos keittiössäsi on tulossa jotain mikä tulee ottaa huomioon.

Mistä aloittaa keittiörempan suunnittelu? Mitä tulee ottaa huomioon?

Kannattaa miettiä budjetti, jonka sisällä haluaa pysyä. Ranskalaisin viivoin voi tehdä listauksen keittiön tyylilisistä ja  toiminallisista toiveista. Suosittelen myös varaamaan ajan keittiösuunnittelijalle. Suunnittelija osaa kysyä oikeat kysymykset, jolloin keittiön suunnitelma muodostuu itsekseen siinä jutellessa 😊.

Mitä kaikkea tulee huomioida uudiskohteen (ok-talo) keittiön suunnittelussa?

Kannattaa ottaa keittiösuunnittelijaan yhteys kun pohja on kunnossa, mutta vielä ei ole lähtenyt lupaviranomaiselle. Hyvä suunnittelija osaa katsoa pohjaa ja ehdottaa keittiön muodolle vaihtoehtoja ja mahdollisia ikkunoiden siirtojakin (mahdollisuuksien mukaan) jos toivottu keittiön muoto näitä siirtoja vaatisi.

Mitkä ovat kolme tärkeintä asiaa, jotka tulisi ottaa huomioon keittiötä suunnitellessa?

Budjetti, tyyli, toiminnalisuus.

Miten olet päätynyt keittiösuunnittelijaksi? Mitä kouluja pitää käydä päästäkseen keittiösuunnittelijaksi?

Olen päätynyt keittiösuunnittelijaksi vähän sattuman kautta. Kiinnostukseni sisustamiseen, ruuanlaittoon ja keittiöhin on ohjannut minua siihen suuntaan. Olen opiskellut sisustussuunnittelua, mutta tätä ei välttämättä vaadita päästäkseen keittiösuunnittelijaksi.

Miten pieneen keittiöön saa tarpeeksi kaappi- ja pöytätilaa?

Hyvällä suunnittelulla. Suosittelen ottamaan yhteyttä keittiösuunnittelijaan.

Miten hahmottaa värimaailmaa ja kokonaiskuvaa ilman virtuaalihavainnekuvaa?

Vaikeatahan se on. Keittiömaailmassa työvälineeni mahdollistaa hyvinkin aitojen fotorealististen renderöityjen kuvien esittämisen.

Paljonko maksaa Iinan keittiön kokoisen keittiön pintaremppa, eli pelkkä kaappien vaihto?

Kovasti riippuu valikoidusta materiaalista ja kalusteiden varustelusta. Arviolta 10 000 (kaapit, tasot, kalusteen asennus).

Pitääkö jotain erityistä huomioida, kun uusitaan keittiö 100v vanhaan taloon?

Ensimmäisenä tulee mieleen että kannattaa varautua ettei mikään ole suorassa. Myös sähkötöitä tulee varmasti tehtäväksi ainakin jossain määrin.

Mikä on hyvä budjetti keittiöremontille?

Tämä on kovin suhteellista. Suosittelen pohtimaan asiaa omien toiveiden ja resurssien kautta.

Miten varmistua siitä, että kaikki värit sopii yhteen?

Usein keittiösuunnittelija osaa suositella myös värimaailmaa. Minua keittiön ympärille tulevien värisuositusten tekeminen innostaa kovin, jotta kokonaisuudesta tulee täydellinen. Kannustan kuitenkin luottamaan myös omaan makuun, koska sinä siellä tulet asumaan.

Mitkä ovat tämän hetken suurimmat keittiötrendit?

Mattaiset pinnat, maalisävyt (erityisesti tummahkot vihreät, mustat, siniset ja ruskeat), puukuosit, metallit, kivitasot. Luonnonläheiset materiaalit ja sävyt.

Vedikkeettömyys on edelleen suosittua, vaikkakin vetimet, etenkin nupit ovat tulossa takaisin. Avohyllyt/tilanjakajat. Liesitasoon integroitu liesituuletin. Yläkaapittomuus jatkaa suosiotaan.

Mitä suosittelisit keittiön lattiamateriaaliksi?

Vinyylikorkkia. Se on ihanan pehmeä jalan alla ja hiljainen. Erittäin kestävä, jota voi suositella myös koiratalouksiin.

Paljonko keskiverto keittiöremontti maksaa ja mihin menee eniten rahaa?

Riippuu kovasti omista toiveista ja keittiön koosta sekä tehtävän työn määrästä.  Hyvät koneet voi haukata lähes yhtä ison osan kuin kalusteet, samoin kivitasot. Keittiömaailman tilastojen mukaan keskiverto remontti kustantaa noin 16 000 töineen.

Jos on tarve vaihtaa vain kaapinovet, käykö uudet saranat vanhoihin runkoihin?

Kun tilaat sellaiselta toimijalta joka tekee mittatilauksella.

Mikä on mielestäsi paras työtaso?

Suosittelen kivitasoa sen helppohoitoisuuden ja kestävyyden vuoksi. Myös laminaatit ovat helppohoitoisia ja verrattain kestäviä.

Miksi keittiöremontit eivät mene koskaan kunnialla maaliin?

Keittiöremontissa, kuten remontoinnissa yleensä, suunnittelu ja aikataulutus on tärkeää. Toki remontointiin yleisesti liittyy sellaista, että muuttuvia tekijöitä on useita. Kun johonkin suunniteltuun tulee muutos, saattaa sillä olla suora vaikutus seuraavassa vaiheessa ja sen edistymisessä. Oma kokemukseni on, että kaikki suunnittelemani ja toimittamani keittiöt ovat valmistuneet kunnialla, vaikka joskus mutkan kautta.

Milloin pyökki-keittiö tulee muotiin? Meillä kaapinovia lukuunottamatta 17v vanha pyökkinen keittiö.

Pähkinä on jo tullut, joten voidaan olettaa, että pyökkikin on tuloillaan takaisin. Ysärikeittiöt ovat ihan pian täällä taas😊

Kierrätysjärjestelmä pieneen keittiöön?

Keittiömaailman mallistosta löytyy runsaasti vaihtoehtoja.

Kauanko keittiöremontti kestää?

Riippuu todella paljon siitä minkä kokoinen keittiö ja mitä remontissa tehdään. Viikosta kahteen on hyvä varautua. Isoissa remonteissa vähän pidempään.

Myös materiaalivalinnat vaikuttavat remontin kestoon. Esim kivitasot (mittaus kun alakaapit paikoillaan + toimitusaika) ja välitilalasi (mittaus kun kivet paikoillaan + toimitusaika) pidentävät remontin kestoa.

Kuinka iso työ on siirtää vesipiste keittiöremontin yhteydessä?

Vesipistettä voi siirtää hyvinkin joustavasti jos keittiön pohja sen sallii. Viemäröintiä ei tarvitse siirtää vaan putkea voidaan viedä sokkelitilassa kun huolehditaan tarvittavasta kaadosta. Ammattilainen osaa tehdä oikein.

Jos tilaa keittiöremontin, niin saako siihen kuulumaan myös väliseinän purkamisen, ettei itse tarvitse osata?

Kyllä, meillä Keittiömaailmassa saa avaimet käteen-remontin, jolloin koko remontin aikataulutus ja läpivienti on meidän vastuulla.

Miten saada keittiöön lisää tasotilaa? Aso-asunto, joten keittiöremontti ei onnistu.

Suosittelen tarjoiluvaunuaä/kärry jos tilaan mahtuu. Ikeassa monia vaihtoehtoja.

Kiitos hurjasti Katille hyvistä ja informatiivisista vastauksista! Eli näistä kaikista tiivistettynä maallikon mielipide: kannattaa ehdottomasti ottaa yhteyttä keittiösuunnittelijaan ja varata maksuton suunnitteluaika, niin saa kaikkein parhaat vastaukset juuri omiin kysymyksiin ja ne oman keittiön mahdollisuudet ja rajoitukset selkenevät huomattavasti!

Loppuun linkkaan vielä Keittiömaailman Katin tekemän huipun videon, jossa kerrotaan Keittiömaailman suosituista keittiömalleista ja keittiön suunnitteluprosessista enemmän.

Nyt saa kertoa sitten kaikki omat vinkit ja kokemukset keittiöremontista! Millaisia kokemuksia teillä on? Tai millaisesta keittiöstä te haaveilette?


57 Responses to “Meidän tuleva keittiö + ammattilainen vastaa keittiöremonttikysymyksiin”

  1. Nimetön sanoo:

    Hei,

    Olisi kiinnostavaa tietää teidän budjetti kun olet kannattanut avoimuutta rahan suhteen? 😊

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Heippa, täytyykin katsoa jos kertoisin budjetin tarkemmin sitten kun remppa on ohi, kun näkee mihin sitä rahaa oikeasti meni yms ja pystyy huomioimaan myös mahdolliset ”yllätykset” 🙂 Mutta tällä hetkellä meillä on toiveena, että päästään alle 20K kokonaiskuluissa. 🙂

  2. E sanoo:

    Uusi keittiö näyttää todella kivalta, mutta hyvin pieneltä viiden hengen perheeseen. Lasku- ja säilytystilaa näyttäisi olevan hyvin vähän, toivottavasti ei ala myöhemmin harmittamaan tilan ahtaus. Olitteko pohtineet vaihtoehtoa, että olisi laajentanut kaapistot myös tuolle punaiselle seinälle? Itse olisin harkinnut myös koko niemekkeen/saarekkeen unohtamista, jatkanut keittiön kaapistoja/tasoa kkahdelle seinälle tuolta punaiselta seinältä eteisen nurkkaan asti, kääntänyt keittiönpöydän toisinpäin ja näin kasvattanut kaapistojen ja laskutasojen määrää huomattavasti., sekä tuonut ilmavuutta keittiönpöydän ympärille. Toki tämä vaihtiehto olisi vaatinut isompaa lattiaremppaa, ja ymmärrän jos sellainen ei kiinnosta.

    • Hm sanoo:

      Loistava idea!
      Tämä ehdotus tekisi keittiöstä tosi avaran, myös laskutilaa mahtuisi enemmän.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Me pohdittiin kaikki vaihtoehdot kyllä läpi, myös tuo, jossa olisi takaseinällä kaappia. Mutta mulla on ollut jo sen mallinen (L-keittiö), jossa ruokapöytä oli samalla tavalla edustalla. Ei toiminut niin hyvin. Tässä on tullut todella monenlaisia keittiöitä testattua kuitenkin jo aikuisvuosien aikana ja tämä keittiö vastaa kaikilta osin juuri meidän omia tarpeita. Kannattaa myös huomioida se, että havainnekuva on aina havainnekuva. Esim. keittiön ja pöydän välinen etäisyys tulee olemaan ihan sama kuin nykyisin myös tulevaisuudessa, vaikka kuvassa saattaa näyttää erilaiselta. 🙂 Ja kaapiston ja saarekkeen välillä oleva tila tulee olemaan isompi kuin mitä meillä nyt on kaapistojen ja saarekkeen välillä.

      • Anna sanoo:

        Minun silmään näytti juuri hyvältä tuo, että niemeke ja takaseinän kaapistot ovat yhtä pitkät! Jotenkin tasapainoisempi kuin se, että kuvasta poiketen niemeke tulee olemaan lyhyempi. Miksi muuten päädyitte siihen?

        Kaunis kokonaisuus, ihanaa nähdä se valmiina!

      • Mardu sanoo:

        Onko tosiaan näin, että pöydälle jää tulevassa suunnitelmassa yhtä paljon tilaa? Kun kuvassa lattiaa katsoo niin näyttäisi, että niemeke tylee 30-40cm pidemmälle kuin nykyinen saareke. Ja kun pääkulku keittiöön ok tosiaan tätä kautta niin kokeilkaa nyt vielä, että mahtuuko se tosiaan näin!
        Keittiö on kyllä tosi kaunis, mutta olisi tosi harmi jos pidätte kiinni tästä ideasta vääristä syistä, ettekä harkitsisi loppuun idean toimivuutta. Monesti pienellä jatkojalostuksella voi päätyä vielä astetta parempaan ja toimivampaan ratkaisuun. Olkaa avoimin mielin ja harkitkaa vielä!

  3. Nimetön sanoo:

    Kysyittekö monesta paikkaa tarjousta?
    Mun keittiö on teknisesti tullut tiensä päähän. Olisi pakko vaihtaa, mutta budjetti on tosi rajallinen.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kyllä me käytiin muutamia eri vaihtoehtoja läpi, joista tämä oli paras meille! 🙂 Toivottavasti löydät hyvän ja itsellesi sopivan keittiöratkaisun! 🙂

  4. Mami sanoo:

    Todella kaunis ja rauhallisen näköinen tuo uusi keittiö! Siis ulkonäöllisesti aivan upea! Mutta missä ihmeessä tuossa valmistetaan ruokaa? Tasotilaahan tuossa ei ole kuin liesitason ja altaan välissä(?) Lisäksi mietin, missä käsin pestävät astiat voi tässä kuivata, kun kuivauskaappia ei kai ole.

    • Mari sanoo:

      Mietin ihan samaa, että missä tässä tehdään ruokaa kun tilaa ei ole?

    • neito sanoo:

      Käsin pestävät asiat voinee kuivata liinalla samantein, kun ne on pessyt? Vaikka mulla onkin kuivauskaappi, niin kuivaan monet käsinpestävät samantien ja laitan suoraan oikealla paikalleen ilman kuivauskaappia.

    • Nimetön sanoo:

      En muuten ole koskaan kuivannut käsin pestäviä astioita kuivauskaapissa 😂.
      Levitän pyyhkeen tiskipöydälle ja laitan sen päälle kuivumaan. Kerään siitä kaappeihin, kun ovat kuivia. Tai sitten kuivaan astiapyyhkeeseen heti ja nostan kaappiin paikalleen.

      • Mami sanoo:

        Totta, näinhän onkin ihan näppärä toimia. Jotenkin en tullut edes ajatelleeksi, kun itse usein (ehkä laiskana) törkkään kattilat ja siivilät ym. isot kaappiin kuivumaan.

        Mutta laskutilan puolesta tämä edelleen mietityttää – onko siitä tarpeeksi ison perheen kokkailua varten? Ja vaikka kuivauskaappi nyt ei ehkä olekaan ”must have”, niin jossain kai astiat, kattilat, kuivaruoat, mausteet ym. on säilytettävä. Missä näille on tilaa? Tuossa niemekkeessä tilaa mennee astianpesukoneeseen, roskikseen + altaaseen ja tuleeko siihen joku liesituuletinkin johonkin (vai tuleeko se ylös, en tajunnut kuvasta)?

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Tasotilaa on tässä koko saarekkeen toinen puoli, missä jakkarat myös. Tämä näkyy ainakin itselleni ihan selkeästi kuvasta, mutta monelle muulle ilmeisesti ei? 😀 Saareke on melkein 3m leveä ja 1m syvä ja toisella puolella ihan normaalin työtason verran tilaa, sekä lisäksi tilaa altaan ja lieden välissä toki tilaa myös. Ja kaikki laitteet, leipälaatikot yms tulevat aamiaiskaappiin, jonka sisällä myös taso aamiaisen tekoa varten, jonka päällä niitä käytetään. Tässä on vähintään saman verran tasotilaa kuin meillä on nytkin 🙂 Ja meillä ei ole käytetty kuivauskaappia muutenkaan ikinä kuivaamiseen, me kuivataan pannut ja kattilat astiapyyhkeellä ja laitetaan paikoilleen. 🙂

      • Mami sanoo:

        Ainakin itse näin kyllä tason kuvasta, mutta kun se on ns. olohuoneen puolella niin en oikein miellä sitä näppäräksi taso-/työskentelytilaksi keittiön puolella työskenneltäessä. Jos esim. paistaa liedellä jotain niin tuota täyspitkää pätkää hyödyntääkseen pitää kiertää niemekkeen toiselle puolelle.

        Mutta selvää on, että hankinnoissa pitää toimia sen mukaan, mikä on omiin tarpeisiin toimiva ja käytännöllinen. Onko tämä siis teille käytännöllisempi kuin nykyinen keittiö? Jos on, niin se tietysti riittää ja tärkeintä.

  5. Mami sanoo:

    Kiinnostaisi myös tietää, mitä tällainen keittiö / muutos maksaa. Kaikesta on helppo haaveilla (itse haaveilen esim. uudesta terassista), mutta aina remontti ei ole realismia taloudellisesti.

  6. Liisa sanoo:

    Minulla valmistui viime viikolla keittiöremontti, valitsin alunperin juuri samat ovet samassa sävyssä, samat nuppivetimet, messinkisen hanan jne, eli tosi paljon samaa kuin teillä. Ovet muuttui matkan varrella kehysoviksi ja alalaatikoihin tuli lopulta messinkiset lankavetimet ja nupit on yläkaapeissa, joita jäi vielä toiselle seinälle (L-mallinen keittiö). Itsekin olin tosi tyytyväinen Keityiömaailman palveluun, ihan kaikki ei mennyt ihan kerralla kuten piti, mutta keittiömyyjä niitä ongelmia kyllä pyrki ratkaisemaan. Remonteissa saa aina varautua yllätyksiin 😁

    Mutta siis piti vielä sanomani, että tuo harmaa ja messinki ovat ihan älyttömän kaunis yhdistelmä!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos paljon kommentista <3 Sun keittiö kuulostaa aivan ihanalta! 🙂 Kiva kun sait sen valmiiksi kesäksi! Ja munkin mielestä harmaa ja messinki on kyllä ihan unelma <3

  7. Nimetön sanoo:

    Ettekö tarvitse laskutilaa?

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Tässä on ainakin mun laskujen mukaan vähintään yhtä paljon laskutilaa kuin meidän nykyisessä keittiössä, ja sillä määrällä ollaan ihan hyvin pärjätty. 🙂

  8. Sari sanoo:

    Oho, noin tylsä lopputulos! Odotin kieltämättä jotain vähän persoonallisempaa ratkasua; tai hassua miettiä et jos saa oikeasti ite suunnitella
    Oman keittiön päätyy tälläseen mikä löytyy n 9/10 suomalaisesta kodista

  9. Kristiina sanoo:

    Mun mielestä uusi keittiö on toooodella pieni ja sellainen jossa mulla jo yksin loppuisi tila kesken😄 Tää teidän nykyinen on mun mielestä aivan ihana ja pitäisin ihan ehdottomasti sen ihan noinkin! 🙂 MUTTA on tosi tärkeää että keittiö on omaan makuun ja elämään sopiva ja sellainen että siellä viihtyy❤ Makunsa jokaisella tässäkin!
    Toivottavasti saatte ihan JUST sellaisen mistä haaveilette❤

  10. Nimetön sanoo:

    Onpa pieni ja ahdas, uusi vieläkin ahtaampi ja onnettoman näköinen. Muutenkin turhaa haaskaamista vaihtaa hyväkuntoinen keittiö mielihalujen takia.

  11. Tr sanoo:

    Onpa mielenkiintoinen postaus! Meille tuli äskettäin Keittiömaailman keittiö Siemensin kodinkoneilla ja oli niin järkyttäviä toimitusvaikeuksia, että en enää koskaan ottaisi Siemensiä. Jännityksellä odotan miten teidän kodinkoneille käy. Toivottavasti paremmin. Siemensin laatuun ollaan myös vähän pettyneitä, liesitaso ja jääkaappi on ehtinyt mennä jo vaihtoon.

  12. Nimetön sanoo:

    Uusi keittiö näyttää entistäkin ahtaammalta!

    Pakko myös miettiä, miksi rempata uudehko ja hyvä keittiö turhan takia? Etenkin kun lopputulos ei käytännössä eroa aiemmasta – niin paitsi ankeuttamalla huonetta entisestään.

  13. Nimetön sanoo:

    Tuskin kysyivät jos kyse yhteistyökeittiöstä 🤔

  14. Nimetön sanoo:

    Tuleeko tuohon altaan viereen seinään laattaa tai joku pinnoitus? Miten seinä tulee kestämään vesiroiskeet?

    • Muumaamustikka sanoo:

      Meillä vastaavassa paikassa ihan pyyhkimistä kestävä maalipinta, kaakeli tai muu välitilaratkaisu olisikin aika kauhistus ”rikkomassa” yhtenäistä seinäpintaa. Allas näyttää isolta altapäin asennettavalta (?), jossa pystyy kyllä huoletta tiskaamaan isommatkin kattilat ilman että vettä roiskuu ympäriinsä.

  15. Nimetön sanoo:

    Minäkin ihmettelen miten uudessa keittiössä on muka paljon tilaa. Sanoit, että siivekkeessä, mutta missä on sitten tiskikone ja tiskialtaan alla oleva kaappi roskiksineen?

  16. Vilma sanoo:

    Mun mielestä uus keittiö näyttää paljon kivemmalta kuin edellinen. etenkin toi koko seinän pituinen kaappi näyttää tosi hyvältä! Kiinnitin myös heti huomiota tohon laskutilan puutteeseen, kun kuitenkin tykkäätte kokkailla paljon yhdessä. Olisko tota vielä mahdollista pöritellä niin että saarekkeeseen saatais enemmän tilaa ruoan valmistukselle?

  17. Unelmia sanoo:

    Super kaunis keittiö ja teidän näköinen ehdottomasti! Mutta laskutilan määrä, apua, päärjäättekö noin vähällä? 🙈 Mietin myös että riittääkö teille 2 baarijakkaraa, siinä kun haluaa kaikkia auttaa kokkaamisessa, niin jättäisin sieltä laatikot pois ja 4 jakkaraa, jotta saa siinä toisella puolella rauhassa häärätä lieden ja veden ääressä ja toisella puolella lapset voi rauhassa pilkkoa ja auttaa sovussa ja niin ettei ihan tarvi kiinni toisessa istua. Kokeilitteko jos laittaisi kuitenkin tuohon nyt tyhjälle seinälle myös tasoa, vaikka yhden tiskialkaan sinne niin nimeke jäisi vaik lidelle ja saisi sinne vielä laatikkoa alas ja vaikka sen kuivauskaapin tai avohyllyä ja lamppuja päälle? Itseäni harmittaa ettei tullut laitettua niemekettä, lapset kun haluaa auttaa aina ja pitkän tason vieressä he ovat aina laatikoiden tiellä jakkaroineen… Meillä myös tollanen kaapistoseinä ja onhan se tyylikäs ja paljon sisäänsä vetävä ratkaisu! Trendikäs keittiö tulee 🙂

    • Unelmia sanoo:

      Tulipas virheitä, mutta ehkä siitä ymmärtää. Lisäyksenä vielä, että jos taso jatkuis kiinni siihen kaapistoseinään nii tällöin tason päälle vois laittaa aamiaiskaapin joka ei olis aukeavineen ovineen niin tiellä, sieltä sais vedettyä sähkökoneen tasolle käytön ajaksi ja sitten piiloon kun ei käytä ja tällöin mahtuis nykyisen aamiaiskaapin paikalle jääkaappi ja pakastin ja uuni vähän kulmaan päin. En halua olla tunkeileva, kuhan ajattelin ehdottaa kun nautin suunnitella ja heti näin tähän sellasen ratkasun kun jossain blogissa joskus näin 😀 ja koska tuo tason vähyys kauhistuttaa nyt🙈 mutta jos ootte varmoja tästä niin antaa palaa vaan, kaunis tulee joka tapauksessa!

  18. Inga sanoo:

    Uusi muutos tekee kyllä keittiöstä ahtaamman näköisen (ainakin havainnekuvien perusteella), kun saareke tulee todella lähelle ruokapöytää. Tuleeko lieden päälle ollenkaan liesituuletinta? Entä kuivauskaappi? Mielenkiintoinen eikä se perinteisin ratkaisu, mutta tärkeintä on tietysti, että te olette ratkaisuun tyytyväisiä! 🙂

  19. Nimetön sanoo:

    Meilläkin on Katin suunnittelema keittiö ja tyytyväisiä ollaan oltu! Suunnitteluprosessi oli meidän näkökulmasta vaivaton ja ensimmäinen suunnitelmaversio vastasi meidän toiveita tosi hyvin, esim. Keittiömaailmassa oli juuri meille täydellinen roskislaatikko (viisi eri roska-astiaa altaan alla laatikossa, mikä on ollut käytössä paljon kätevämpää kuin roskiskaappi). Meille osui harmillisesti yksi mutka eli toinen tasoista oli pari senttiä liian lyhyt. Vääränmittainen asennettiin kuitenkin paikalleen, jotta saimme keittiön käyttöön ja uusi vaihdettiin vain tilalle kun se saatiin tehtaalta. Loppujen lopuksi mutka ei juurikaan haitannut meitä tai lopputulosta.

  20. Whaaat sanoo:

    Hieno ja moderni on, mutta miten ihmeessä tuo voi käytännössä toimia? Työskentelytilaahan ei ole juuri yhtään :O Ja eikö pöydän ääressä keittön puolella istuvien tarvitse vetää itsensä ihan kiinni pöytään, että keittiöön mahtuu edes kulkemaan? Vähän pelottaa, että unelmien keittiönne osoittautuukin käytännössä mahdottomaksi yhtälöksi. Tulevaisuudessa asunnon myyntiä ajatellen tuollainen minikeittiö on myös aika suuri riski, kovinkaan moni ei halua, että juuri keittiö on se jossa on pihistetty tilasta muoti-ilmiöiden vuoksi. Perheelliset kaipaavat monesti tilavaa ja käytännöllistä keittiötä, jossa voi vaikka koko perhe laittaa ruokaa. Mutta pääasia tietenkin, että olette itse tyytyväisiä valintaanne! Ehkäpä keittö valmiina vakuuttaa meidät lukijatkin! 🙂

  21. Muumaamustikka sanoo:

    Hyvä ratkaisu olla laittamatta yläkaappeja, olisin ehdottomasti tehnyt samoin, jos tila omassa keittiössäni olisi sen sallinut. Ja 25 vuotta ulkomailla asuneena voin vakuuttaa että kuivauskaappi on täysi turhake (sitä kun joku aiemmin ihmetteli), ei ole enää tätä päivää kun joka keittiöstä löytyy tiskikone. Kysyisin että minkälainen liesituuletin teille tulee, kun en kuvasta huomaa? Pöydästä nouseva malli vai perinteisempi? Työtaso näyttää aika pieneltä, mutta kuva ei varmaan anna täysin oikeaa kuvaa mittasuhteista. Ja kun kaikki laitteet tasoilta on kaapeissa, jää tila kokonaan käyttöön! Olen varma että lopputulos on kaunis ja toimiva, ja keittiöstänne tulee kodin sydän:-)!

  22. Johanna sanoo:

    Vinkkinä on että kilpailuta, kilpailuta ja kilpailuta. Meillä Keittiömaailman ja Noblessan tarjoukset oli samalla sisällöllä huomattavasti kalliimmat kuin muilla. Pelkkä keittiö kaikkineen oli samaa hintaa kuin keittiö+kodarin kalusteet muilta. Rakennetaan siis omakotitaloa. Upea keittiö teille tulossa! 🙂

  23. Eepu sanoo:

    Luulen, että olette tuo huolella itsellenne miettineet, jolloin tietystikään turha kuunnella muiden mielipiteitä 😊
    Mut kun moni oli kommentoinut tasojen vähyydestä, niin rupesin niitä itsekin syynäämään. Aluksi luulin että pitkälle seinälle tulee koko matka tasoa, mutta nyt kun tajusin ettei niin olekaan, niin järkytyin myös tason vähyydestä. Toinen silmiin osunut asia on se, että noi baarijakkarathan ovat suoraan hanan takana, eli joko kuva valehtelee ja altaan taakse jää oikeasti tilaa puuhailla, tai sitten en ymmärrä mitä hyötyä noista tuoleista on tuossa? Ilman allasta olisi tosi kiva paikka lasten piirrellä, osallistua pilkkomiseen tms.

    Myös tuon uuden keittiön mallikuvassa ruokapöydän ja niemekkeen väliin näyttää jäävän ahdas väylä, ahtaampi kuin vanhassa keittiössä, joten kohtaan tulee helposti sumppu. Varsinkin kun keittiöön ei ole muuta väylää, kun niemeke ei ole kierrettävissä.

    Teimme itse keittiöremontin kaksi vuotta sitten ja olemme pääsääntöisesti hyvin tyytyväisiä. Meillä myös niemeke, mutta se on kokonaisuudessaan lasku ja työtasoa. Jääkaapin läheisyydessä on kiva jos on joku taso leipien yms. tekemiselle. Yllättävän pienet asiat voivat olla tosi tärkeitä. Hellan ja vesipisteen läheisyys on kyllä tärkeä ja se, että niiden väliin jää työskentelytilaa.

    Kaappitila teillä varmaan riittää ja ehkä olette suunnitelleet päätyseinälle jonkun ulosvedettävän tason tms.jota ei vaan pysty hahmottamaan kuvasta.

    Tsemppiä teille remppaan ja pääasia tosiaan, että saatte itsellenne sopivan ja omia tarpeita tyydyttävän lopputuloksen aikaiseksi 😊

  24. Anni sanoo:

    Hei Iina! Kivoja ja harmonisia väri- ja materiaalivalintoja.
    Olen samoilla linjoilla kuin edelliset kommentoijat keittiön muutoksesta.
    Olisin myös jatkanut keittiötä ruokailutilan puoleiselle seinälle, ja jättänyt saarekkeen kokonaan pois, jolloin iso ruokapöytä olisi ollut tilan keskiössä ”keittiön sydän” jonka ympärille mahtuu paljon ruokailijoita.
    Nyt kulkureitit jää todella ahtaiksi, pääseekö keittiöön kulkemaan jos ruokapöydässä istutaan? Myös työskentelytaso jää hyvin vähäiseksi, jos sen lisääminen vielä mahdollista, suosittelen harkitsemaan asiaa 🙂

  25. Nimetön sanoo:

    Todella vähän laskutilaa! Lisäksi lieden yläpuolelle varmaan tulee liesituuletin? Toivottavasti siitä ei tule koko keittiön keskipiste. Kun joku istuu ensimmäisellä tuolilla, ei keittiöön mahdu kulkemaan. Miettisin vielä kerran, mitä oikeasti tarvitsette. Ei sitä, mikä on tällä hetkellä in.

  26. Iikku sanoo:

    Keittiö näyttää paljon rauhallisemmalta kuin edellinen keittiö, mutta minustakin pohjaa kannattaisi vielä pyöritellä, koska teitä on kuitenkin viisi henkilöä ja uudessa suunnitelmassa keittiö on umpiossa, johon kuljetaan ruokapöydän ohi joka kerta, onko ahdasta kulkea kun samaan aikaan ihmisiä on pöydässä istumassa. Kannattaa miettiä toiminnallisuutta kun samassa sumpussa esim. avataan aamiaskaappia, tiskikonetta ja jääkaappia ja laatikoita yhtä aikaa. Nykyisessä pääsee kuitenkin kulkemaan keittiöön kahdesta suunnasta. Myös laskutilan vähentäminen entisestä tuntuu paljon kokkaavalle perheelle epäkäytännölliseltä. Työtasot ovat jo lähes täynnä, jos esim. muutama tiski on pöydällä, mitä varmasti viisihenkisessä perheessä väkisinkin tapahtuu, koska tiskiä tulee valtavat määrät ja kiireessä ehkä ei aina käsinpestäviä astioita tule kuivattua, kun kuivauskaappi puuttuu. Nykyisessä keittiössä on kuitenkin saarekkeen koinen tila tyhjänä ruoan tekemiseen ja ruoan tarjoiluun.

  27. Nimetön sanoo:

    Tuo on kyllä todella ahtaan näköinen ja hiukan epäkäytännöllisen oloinen keittiö. Kaunis kyllä. Mutta eikö ole rasittavaa aina kiertää pöydän kautta keittiöön, etenkin jos pöydässä istuu joku ja itse kannat vaikka ostoksia? Tuleehan seinään laatta? Vesi roiskuu varmasti sekä seinään, että tuohon baarijakkaroiden kohdalle pöytää. Tuleeko liesituuletinta? Ja laskutila puute, apua. Nyt myös kaikki keittiöissä esillä oleva pomppaa heti silmiin kun eivät ”häviä”/maastoudu seinätasoille. Jokainen tavara, ohimennen laskettu lasi, tiskit yms. on aina framilla olkkariin jos ei joka tavaraa heti korjaa ja pistävät silmään kun keittiö on muuten tyhjä ja taso/tiskipöytä ainoa mihin katse kiinnittyy. Ja eihän niitä arjessa kaikkea heti ehdi eikä jaksa siivota. Etkö eteisestäkin joskus vastaavaa harmitellut? Kaunis kuvissa, arjessa ei, sanoisin.

  28. T sanoo:

    Musta tuo teidän nykyinen keittiö on just ihana ja tuo saareke esim. juhlakattauksia varten kätevä. Uusi keittiö näyttää kuvassa ahtaalta jos sinne haluaa ottaa lapsetkin mukaan kokkaailuun. Itse olisin vain maalannut laattalattiat keittiöstä ja eteisestä. Jokaisella on tietysti oma maku ja kiva kun saatte mieluisan keittiön!

  29. Anna sanoo:

    Siis miten te näette ton toimivana lapsiperheessä? Yksi taso missä pitäisi tehdä ruuat ja tiskata? Kannattaisi vähän vielä funtsia et oisko joku toisen mallinen keittiö parempi- voin kertoa et myöhemmin toi ratkaisu kaduttaa 😅

  30. e sanoo:

    Minua vähän ihmetyttää laskutilojen vähäisyydestä kommentointi. Onhan tuossa saarekkeen tilan lisäksi tuo ruokapöytä ihan vieressä? Meillä ainakin esim leipominen tehty aina ruokapöydällä, vaikka tasotilaa onkin.

  31. Janita sanoo:

    Hyvältä näyttää suunnitelmat! Innolla ootan lopputulosta. Eikä minusta laskutila näytä liian vähältä. Kaikilla omat tarpeet ja hvainnekuva voi vääristää mittasuhteita. Tsemppiä sitten remonttiaikaan!

  32. P sanoo:

    Mun mielestä teidän uusi keittiö on kyllä paljon freesimpi ja selkeämpi kuin nykyinen! Omaan silmääni laskutilaakin näyttäisi olevan yhtä paljon, kuin nykyisessä keittiössä. Moni ei ilmeisesti ole ottanut huomioon sitä, että tuo uuden keittiön niemeke tulee oikeasti olemaan melko pitkä, kun vanha keittiö lähtee alta pois ja niemeke yltää seinään saakka.

    Tosin jos lisää laskutilaa/säilytystilaa olisi kaivannut, niin mielestäni ei olisi näyttänyt hullummalta sekään, että työtasoa/alakaapistoa olisi jatkanut tuonne ikkunaseinälle saakka. Ne Ikean kaapit näyttivät siellä niin kivalta, että varmasti alakaapistokin olisi sopinut yhtä hyvin! Alakaappien päälle jäävää laskutilaa olisi silloin voinut käyttää laskutilan sijaan myös Ikean hyllyn tavoin niin, että sen päälle voi laittaa tauluja ja kasveja 🙂

  33. […] mitään muuta kuin seinien maalaukset itse. Meidän keittiösuunnitelmia voi käydä vilkaisemassa TÄSTÄ postauksesta, jossa kerroin miksi ollaan päädytty mihinkin ratkaisuihin ja materiaaleihin ja näytin […]

  34. Ina sanoo:

    Piti ihan uuden postauksen maininnan takia tulla lukemaan näitä huolestuneita kommentteja _teidän keittiön_ laskutilasta 😀 kauheeta kun joudut tollasta lukemaan, et kuitenkaan heidän keittiötä ole remppaamassa! Keittiö näyttää ihan teiltä, freesi ja toimiva ja varmasti ammattilaisen kanssa katsottu järkeväksi! Tsemppiä remontteihin 🙂

  35. […] Tulevan keittiön suunnitelmat + keittiösuunnittelija vastaa keittiöremppakysymyksiin […]

  36. Maikki sanoo:

    Voi miten hauskaa oli katsoa kuvia!! Ollaan tehty keittiöremontti 2018 marraskuussa ja valittu täsmälleen samat Keittiömaailman ovet ja vetimet. Jopa hanat oli samat ja joo, myös samat baarijakkarat! Meillä taitaa olla sama maku, ollaan myös tykätty älyttömästi tästä keittiöstä!!

  37. Satu sanoo:

    Kiva miten teknologian ja tuollaisten 3D kuvien avulla on nykyään niin helppo suunnitella isojakin projekteja. Meilläkin kaipaisi keittiö täällä Oulussa kovasti remonttia, ainakin pinnat pitäisi uusia. En tiennytkään, että tuollaista toisessa sivussa olevaa saareketta kutsutaan niemekkeeksi!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.