5x arkiasut kesälomalta

20.07.2020

Kesälomalle sattui melko hyvät säät, vaikka ensin näytti siltä, että on kovin epävakaa koko viikko. Pilvistä oli aika monena päivänä, mutta kuitenkin onneksi lämmintä, eikä satanut. Nappasin viikon aikana useammasta asusta kuvat, sillä halusin tehdä taas pitkästä aikaa tällaisen viiden asun asukoosteen. Koosteiden tekeminen on ollut tosi hauskaa ja tänä vuonna on tullut julkaistua enemmän asukuvia kuin aiempina vuosina yhteensä.

5x arkiasut kesälomalta

1. Asu: Pyöräily-ravintolatreffeille sateisena +15 asteen lauantaina

Tiesin, että on tuulinen päivä ja edessä on paljon pyöräilyä ympäri Helsinkiä, sekä mahdollisesti terassilla istuskelua. Valitsin päälleni lämpimimmän kesätakkini, eli Lindexin tekonahkatakin. Yhdistin takin Dr. Denimin Lexyihin, Vansin Old Skool-tennareihin sekä valkoiseen Gina Tricotin puuvilla-crop-topiin, jonka ostin viime vuonna. Lakkasin jopa super pitkästä aikaa kynnet violetilla. Asu oli oikein hyvä, sillä mua ei palellut ollenkaan koko iltana, eikä myöskään tullut kuuma. Hiukset taivuttelin laineille aivan turhaan, ne olivat suorat jo ensimmäisen pyöräillyn kilsan jälkeen, mutta se oli etukäteen jo tiedossa, että ne eivät taida kestää. Halusin silti vähän taivutella.

2. Asu: Arkisen lomapäivän kauppareissuasu

Lämmintä oli 18 astetta ja halusin laittaa rennot ja mukavat vaatteet päälle kauppaan. Valkoinen pellavapaita on täydellinen tollaiseen säähän, kun ei tule liian kuuma eikä liian kylmä. Jalkaani vedin New Yorkista ostetut Levikset, sekä mitkäpä muutkaan kuin ne samat Vansin Old Skoolit kuin ekassakin asussa. Aika klassinen perus-asu, jossa on mukava ja hyvä olla ja jonka voi hyvin pukea niin lomalla kuin vaikka työtapahtumaankin.

3. Asu: Palmumekko & maiharit Lintsille

Näin Instagramissa jollain ulkomaisella vaikuttajalla ihanan asun, jossa oli pitkähihainen löysä mekko samaa mallia kuin tämä mun palmumekko, sekä maiharit yhdistettynä ja lähdin heti kaivamaan kesän ajaksi varastoon vietyjä niittimaihareita. Asu oli oikein toimiva. Lintsillä oli mukana vielä farkkutakki sekä Adidaksen kalastajahattu sen varalta, että tulee kylmä tai aurinko porottaa niin täysillä, että tarvitsen hattua. Molemmille oli tarvetta. Asu oli mun mielestä tosi kiva ja rento ja kengät olivat hyvä valinta Lintsipäivään kun piti kävellä paljon. Samoilla kengillä kävelin New Yorkissa 100 000 askelta kolmessa päivässä, joten ne ovat muotoutuneet kyllä oikein mukaviksi jalkaan, eikä tule rakkoja.

4. Asu: kotipäivän asu, jonka ohjelmassa oli mm. pihan siivousta ja kasvien kastelua, sekä nurmikon leikkausta.

Viikon rennoimpana asuna toimi Otolta saatu (vai  Otolta kaapattu?) vanha Snoop Dogg  -teeppa, jonka helman olen leikannut lyhyeksi, sekä viime kesänä ostetut pyöräilyshortsit. Keltaiset kumpparit ovat vuodelta 2014 muistaakseni. Oikein passeli kotiasu ja kai tällä voisi kauppaankin mennä, jos vaihtaisi jalkineet toisiin. Pihalla kumpparit on best, kun ne saa niin nopeasti jalkaan.

5. Asu: Melkein helteisen päivän kolmen tunnin koulutukseen lasiterassille crop top & shortsit

Pidin Oulussa koulutuksen ihan huipulle porukalle lauantaina ja silloin oli tosi lämmin ja kaunis päivä. Valitsin tilaisuuteen päälleni punaisen Lindexin crop topin, sekä viime vuotiset Ginan Paperbag -vyötäröiset shortsit (joiden yhdistelystä tein keväällä asupostauksen). Shortseihin vaihdoin mukana tulleen farkkuvyön tilalle ruskean nahkavyön, jonka Otto osti mulle Tukholmasta tuliaisiksi vuonna 2016. Lainasin pirteitä sporttisukkia meidän esikoiselta ja laitoin jalkaani Vansit. Asu oli oikein rento ja toimiva ja sopi mielestäni hyvin tilaisuuteen. Siinä oli hyvä olla.

Olen aina talvella (tai 3/4 vuodenajasta) ihan farkkutyttö, niin on kiva kun kesällä tulee käytettyä edes vähän muitakin vaatteita. Mun oma lemppariasu näistä oli varmaankin asu nro. 5, koska se on vaan niin kesäinen ja pirteä, ihan niinkuin mun fiilis juuri nyt!

Mikä asu oli sun lemppari? Entäs mikä ei? 


5 Responses to “5x arkiasut kesälomalta”

  1. Avatar Nimetön sanoo:

    1 tai 4, ainoat jotka voisin itse kuvitella pukevani päälle. Muut ei kolahda ollenkaan minun makuun.

  2. Avatar Nimetön sanoo:

    Kolmonen on suosikki ja vitonen sitten varmaan ei.

  3. Avatar K sanoo:

    1-4 upeita ♥️ ja tyylikkäät. Ei voi valita

  4. Avatar Nimetön sanoo:

    Ykkönen on paras siinä ei mikään häiritse. Musta näyttää kyllä aina hyvältä mutta jostain syystä en itse osaa pukeutua mustaan 🙃 ”nurmikon leikkuu asu” on myös kiva 😀

  5. Avatar Jenni sanoo:

    1 suosikki, voisin itsekin pukeutua noin. 3 vähiten miellyttää mun silmää.

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.