5x arkiasut kesälomalta

20.07.2020

Kesälomalle sattui melko hyvät säät, vaikka ensin näytti siltä, että on kovin epävakaa koko viikko. Pilvistä oli aika monena päivänä, mutta kuitenkin onneksi lämmintä, eikä satanut. Nappasin viikon aikana useammasta asusta kuvat, sillä halusin tehdä taas pitkästä aikaa tällaisen viiden asun asukoosteen. Koosteiden tekeminen on ollut tosi hauskaa ja tänä vuonna on tullut julkaistua enemmän asukuvia kuin aiempina vuosina yhteensä.

5x arkiasut kesälomalta

1. Asu: Pyöräily-ravintolatreffeille sateisena +15 asteen lauantaina

Tiesin, että on tuulinen päivä ja edessä on paljon pyöräilyä ympäri Helsinkiä, sekä mahdollisesti terassilla istuskelua. Valitsin päälleni lämpimimmän kesätakkini, eli Lindexin tekonahkatakin. Yhdistin takin Dr. Denimin Lexyihin, Vansin Old Skool-tennareihin sekä valkoiseen Gina Tricotin puuvilla-crop-topiin, jonka ostin viime vuonna. Lakkasin jopa super pitkästä aikaa kynnet violetilla. Asu oli oikein hyvä, sillä mua ei palellut ollenkaan koko iltana, eikä myöskään tullut kuuma. Hiukset taivuttelin laineille aivan turhaan, ne olivat suorat jo ensimmäisen pyöräillyn kilsan jälkeen, mutta se oli etukäteen jo tiedossa, että ne eivät taida kestää. Halusin silti vähän taivutella.

2. Asu: Arkisen lomapäivän kauppareissuasu

Lämmintä oli 18 astetta ja halusin laittaa rennot ja mukavat vaatteet päälle kauppaan. Valkoinen pellavapaita on täydellinen tollaiseen säähän, kun ei tule liian kuuma eikä liian kylmä. Jalkaani vedin New Yorkista ostetut Levikset, sekä mitkäpä muutkaan kuin ne samat Vansin Old Skoolit kuin ekassakin asussa. Aika klassinen perus-asu, jossa on mukava ja hyvä olla ja jonka voi hyvin pukea niin lomalla kuin vaikka työtapahtumaankin.

3. Asu: Palmumekko & maiharit Lintsille

Näin Instagramissa jollain ulkomaisella vaikuttajalla ihanan asun, jossa oli pitkähihainen löysä mekko samaa mallia kuin tämä mun palmumekko, sekä maiharit yhdistettynä ja lähdin heti kaivamaan kesän ajaksi varastoon vietyjä niittimaihareita. Asu oli oikein toimiva. Lintsillä oli mukana vielä farkkutakki sekä Adidaksen kalastajahattu sen varalta, että tulee kylmä tai aurinko porottaa niin täysillä, että tarvitsen hattua. Molemmille oli tarvetta. Asu oli mun mielestä tosi kiva ja rento ja kengät olivat hyvä valinta Lintsipäivään kun piti kävellä paljon. Samoilla kengillä kävelin New Yorkissa 100 000 askelta kolmessa päivässä, joten ne ovat muotoutuneet kyllä oikein mukaviksi jalkaan, eikä tule rakkoja.

4. Asu: kotipäivän asu, jonka ohjelmassa oli mm. pihan siivousta ja kasvien kastelua, sekä nurmikon leikkausta.

Viikon rennoimpana asuna toimi Otolta saatu (vai  Otolta kaapattu?) vanha Snoop Dogg  -teeppa, jonka helman olen leikannut lyhyeksi, sekä viime kesänä ostetut pyöräilyshortsit. Keltaiset kumpparit ovat vuodelta 2014 muistaakseni. Oikein passeli kotiasu ja kai tällä voisi kauppaankin mennä, jos vaihtaisi jalkineet toisiin. Pihalla kumpparit on best, kun ne saa niin nopeasti jalkaan.

5. Asu: Melkein helteisen päivän kolmen tunnin koulutukseen lasiterassille crop top & shortsit

Pidin Oulussa koulutuksen ihan huipulle porukalle lauantaina ja silloin oli tosi lämmin ja kaunis päivä. Valitsin tilaisuuteen päälleni punaisen Lindexin crop topin, sekä viime vuotiset Ginan Paperbag -vyötäröiset shortsit (joiden yhdistelystä tein keväällä asupostauksen). Shortseihin vaihdoin mukana tulleen farkkuvyön tilalle ruskean nahkavyön, jonka Otto osti mulle Tukholmasta tuliaisiksi vuonna 2016. Lainasin pirteitä sporttisukkia meidän esikoiselta ja laitoin jalkaani Vansit. Asu oli oikein rento ja toimiva ja sopi mielestäni hyvin tilaisuuteen. Siinä oli hyvä olla.

Olen aina talvella (tai 3/4 vuodenajasta) ihan farkkutyttö, niin on kiva kun kesällä tulee käytettyä edes vähän muitakin vaatteita. Mun oma lemppariasu näistä oli varmaankin asu nro. 5, koska se on vaan niin kesäinen ja pirteä, ihan niinkuin mun fiilis juuri nyt!

Mikä asu oli sun lemppari? Entäs mikä ei? 


Stailaushaaste Oton kanssa | Sokos Muotiviikot

07.09.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Sokoksen ja Indieplacen kanssa.

Sokokselta pyydettiin mua jälleen valitsemaan suosikkiasuja syksyn valikoimasta lainaan ja kuvattavaksi. Tällä kertaa kuitenkin toivottiin myös miesten muotia ja onneksi Otto lähti mukaan ilomielin. Me saatiin Oton kanssa sellainen hauska idea, että tehtiin tästä kamppiksesta toisillemme stailaushaaste: Molemmat saivat valita yhden asun itselleen ja yhden asun toiselle. Vitsit jo pelkkä idea tuntui niin hauskalta, että nauraa kiherrettiin matkalla Sokokselle. Sen toteuttaminen oli vieläkin hauskempaa. Kerrankin kummatkin saivat valita toisilleen juuri tismalleen oman mielensä mukaiset vaatteet ja nähdä, miltä toinen näyttää niissä.

Mä tykkään hirveästi tästä Sokoksen kamppiksen konseptista, jossa vaatteet lainataan. Saa kokeilla juuri niitä vaatteita ja ideoita, joita on omissa villeimmissä unelmissa, eikä tarvitse miettiä, tulisiko niille vaatteille ne 30 käyttökertaa vai ei. Se huono juttu tässä kyllä on, että lainavaatteita estotttomasti sovitellessa saattaa käydä niin kuin mulle, että ne villeimmät unelmat osoittautuvatkin päällä uskomattoman toimiviksi vaatekaapin mahdollisiksi arjen kulmakiviksi. Mä esimerkiksi päädyin lopulta ostamaan yhden lainaamistani vaatteista ja olisin halunnut ostaa ne kaikki. Mutta eipäs mennä asioiden edelle vielä.

Me valittiin vaatteita ja asusteita itsellemme ja toisillemme Sokoksen syksyn uutuuksista. Sokoksella on nyt tosi laajasti esillä kaikki syksyn uudet mallistot ja monelta merkiltä löytyy kauneimpia syksyn sävyjä. Ruskeaa, oranssia, okraa, viininpunaista ja mitä pehmeimpiä ja ihanimpia materiaaleja. Sokos on täynnä vaatteita ihan oikeaan elämään. Vaatteiden lisäksi Sokokselle oli tullut myös aivan ihania uutuus-asusteita, kuten pipoja, huiveja ja laukkuja. Mä lainasin esimerkiksi yhden mun syksyn suurimmista himotuksista, joka sattuu olemaan juuri laukku.

Mennään haasteen tuloksiin. Ensin mun valitsemat asut itselleni ja Otolle.

IINAN VALINNAT:

Mä lähdin miettimään asuja syksyn sävyjen lisäksi vaatekaapin kulmakivien kannalta: mitä meidän molempien kaapista vielä puuttuu, mitä sinne ehdottomasti tarvittaisiin? Villakangastakit. Laadukkaat, tyylikkäät villakangastakit. Siispä valitsin meille molemmille Sokoksen miesten ja naisten valikoimasta Tiger Of Swedenin ajattoman kauniit ja upeat kamelin väriset villakangastakit. Naisten mallissa on ihana vyö, sekä piilonapit. Se on niin kaunis! Miesten mallissa on kauniit ruskeat napit, jotka jäävät esille ja näyttävät upealta. Sokoksella on sekä naisille että miehille tosi hyvä ja laaja valikoima Tiger Of Swedenin vaatteita.

 Takkien kaveriksi halusin syksyyn sopivat neuleet. Olen aina halunnut nähdä, miltä pooloneule näyttää Otolla. Nyt oli siis todella oiva tilaisuus lähteä kokeilemaan. Valitsin Otolle J. Lindebergin harmaan villaneuleen poolokauluksella ja sehän näytti ihan älyttömän hyvältä yhdistettynä kamelinväriseen villakangastakkiin. Yksinkertaisen asun alaosaksi valitsin Makian mustat slim fit -farkut. Kolme hyvin simppeliä ja tyylikästä vaatetta, jotka sopivat mun mielestä upeasti yhteen.

Itselleni valitsin Piecesin tekonahkajeggingssit sekä mielettömän kauniin vaalean beigen neuleen. Viimeistelin oman asuni Marimekon Solima-laukulla, joka on juuri se yksi ihana laukku, jota mä himoitsen niin paljon. Se on niin uskomattoman kaunis ja erilainen ja simppeli ja jännittävä. Sanoinko jo ihana!

Mä rakastin näitä asuja meidän päällä, siinä yhdistyi niin monta sellaista vaatetta, jotka juuri meidän vaatekaappeihin haluaisin ja, jotka me tarvittaisiin. Oli myös kivaa nähdä, että nämä vaatteet sopivat meille ihan oikeasti, eikä vain mun ajatuksissa. Mun mielestä myös Otolle sopi hyvin tämä klassisen simppeli asu, vaikka hän ei itse sitä ikinä ensimmäisenä valitsisi kaupasta. Ottokin totesi takki päällä, että yksinkertaisen tyylikkäälle villakangastakille olisi kyllä sopiva kolo hänen kaapissaan.

OTON VALINNAT:

Otto lähti miettimään vaatevalintoja omista lähtökohdistaan. Mistä hän tykkää? Mikä on mukavaa? Mitkä ovat tuttuja merkkejä? Otto tykkää rennoista, mutta tyylikkäistä vaatteista. Hän valitsi ensimmäisenä itselleen ja minulle Makian colleget. Oton laulujoutsen-college oli tosi hauska, mutta ihastuin aivan täysillä Oton minulle valitsemaan Makian collegeen, jossa oli jännät halkiot helmassa ja niin mielettömän kaunis ruskean sävy. Otto valitsi itselleen myös keltaisen Makia x Tretorn -pipon, joka oli tosi hieno ja hyvännäköinen. Makia taitaa olla Oton lempparimerkki, ihme kun ei aivan kaikki ollut Makiaa.

Otto lisäsi asuunsa myös viininpunaisen Dieselin puffer-takin, joka oli ihan älyttömän siisti! Heti kun Otolla oli se päällä, hän totesi, että sen malli on tosi kiva ja hän tarvitsee sellaisen talveksi. Mulle hän ei valinnut takkia, mistä olin kyllä ihan kiitollinen seisoskeltuani kuvattavana tovin jo itse valitsemassani villakangastakissa 18 asteen lämpimässä syysilmassa.

Mä suorastaan rakastuin Oton mulle valitsemaan alaosaan: Vajaamittaisiin Objectin leveälahkeisiin farkkuihin! Ne oli niiiin mukavat jalassa ja ne näyttivät niin hyvältä ja rennolta ja sopivat loistavasti asuun. Siis miten Otto osasikin valita ne. Kai hän on tuijotellut mun culottes-housuja nyt pari vuotta ja huomannut, että tykkään siitä mallista. Toimi tosi hyvin myös farkuissa.  Nämä ihanat farkut on juuri se vaate, jonka mä ostin itselleni omaksi. Ne oli niin uskomattoman mukavat ja keksin niille niin monta eri käyttötarkoitusta, että olisin vaan harmitellut, jos ne olisivat jääneet kauppaan.

Otto oli valinnut itse itselleen ne samat Makian mustat slim fit -housut, jotka mäkin valitsin hänelle asukokonaisuuteen. Aika hauskaa, että valittiin ihan samat.

Mun asuun Otto lisäsi vielä Objectin konjakinruskean vyölaukun, jossa oli koristeena tupsut. Se oli aivan ihana! Otto tykkää vyölaukuista, hänellä on itselläänkin vyölaukku, joten se ei yllättänyt mua valintana.

Mä tykkäsin ihan hirveästi kokonaisuudessaan Oton mulle valitsemasta asusta. Vaikka tykkäsin tosi paljon siitä mun itse valitsemastakin asusta, Oton valitsema tuntui jopa enemmän omalta. Ihan hassua, miten toinen voi osata valita mulle vielä enemmän mun näköiset vaatteet kuin minä itse. Tykkäsin kovasti myös Oton itse itselleen valitsemasta asusta, siinäkin kaikki oli sellaisia juttuja, jotka mielelläni näkisin hänen vaatekaapissaan. Mutta kyllä hän näytti tosi komealta myös mun stailaamassa asussa, oli ihana nähdä hänellä skarpit ja klassiset vaatteet perusrennon arkityylin vastapainoksi.

Me laitettiin Oton kanssa pieni leikkimielinen kisa pystyyn toistemme kanssa! Kertokaa ihmeessä kumman stailaamat asut on teidän suosikkeja, niin se kumpi meistä saa enemmän teidän ääniä saa päättää mihin ravintolaan me mennään seuraavaksi syömään treffeillä. (PLIIS ÄÄNESTÄKÄÄ MUA, OTTO VALITSI VIIMEKSI ENKÄ HALUA TAAS HAMPPARIA!).

Sokoksella alkaa muotiviikot 9.9.2019 ja ne kestävät aina 6.10.2019 asti. Osana muotiviikkoja järjestetään myös huikea muotinäytös lauantaina 14.9. Tampereen Sokoksella, joka streamataan kaikkiin muihinkin Sokos-tavarataloihin. Kaikissa Sokoksissa siis tapahtuu ensi viikon lauantaina. Muotiviikkojen ensimmäisen viikon ajan (9.9.-15.9.) Sokoksella on normaalihintaiset paidat, neuleet ja bleiserit -20%. Jos siis ihastuit joihinkin tämän postauksen yläosiin, niin nyt kannattaa suunnata ostoksille. Mäkin vielä pohdiskelen, että pitäisikö mun ostaa vielä joku muu näistä ihanista vaatteista, esimerkiksi tuo Makian mieletön college, josta 20% olisi jo tosi mukava alennus. Kannattaa käydä tutustumassa syysvalikoimaan Sokoksen tavarataloissa tai Sokoksen verkkokaupassa.

Oton valinnat vai Iinan valinnat? Nyt saatte äänestää jos haluatte!


Haluan opetella käyttämään bleisereitä

20.08.2019

Mulla on kaksi bleiseriä: valkoinen ja leopardikuvioinen. Aina kun mä laitan jomman kumman niistä päälle, mulla on tosi skarppi olo. Kyllähän nyt hyvin istuva bleiseri ryhdistää koko olemuksen. Niihin on tosi helppo yhdistellä eri vaatekappaleita, niin suoria housuja, mekkoja kuin farkkujakin. Tai vaikka pyöräilyshortsit, mikä olisi kai se kaikkein trendikkäin yhdistettävä just nyt. Ongelmana on vaan se, että en koskaan muista käyttää bleiseriä! Ne aina roikkuvat mun vaatetangossa vaan ja sitten en muista edes niiden olemassaoloa, vaikka kirjaimellisesti näen ne joka päivä. Mä näen ne, mutta en n ä e niitä.

Pinnaan aina pinterestissä mun inspiraatiotauluille just sellaisia asuja, missä tyylikkäillä tyypeillä on bleisereitä eri tavalla yhdisteltynä. Instassa tykkäilen myös usein sellaisista asuista, joissa on selkeälinjainen bleiseri yhdistettynä johonkin jännittävään. Tykkään myös mun omista kuvista, joissa olen pukenut päälleni bleiserin. Sellaisissa kuvissa on helppo onnistua, koska se vaate itsessään jo saa mut pitämään paremman ryhdin ja näyttämään asialliselta.

En tiedä mikä siinä silti on, että en ole oppinut käyttämään niitä useammin. Vähän sama mulla on muutenkin esimerkiksi ryhdikkäämpien takkien ja kauluspaitojen kanssa. Ne näyttää aina ihan super hyvältä ja tyylikkäältä ja ajattomalta, mutta silti mun päälle useammin päätyy lörttöjä neuleita tai collegehuppareita. Haluaisin opetella käyttämään enemmän ryhdikkäämpiä yläosia, koska ne päällä mulla on aina sellainen itsevarma ja hyvä fiilis. Ehkä voisin kehitellä tästä itselleni haasteen syksyyn: ainakin kerran viikossa pitää käyttää bleiseriä. Se voisi toimia, joo!

Koska aina kun olen tähän asti haastanut itseni blogissa johonkin pukeutumishaasteeseen, sillä on ollut jollain tapaa käänteen tekevä vaikutus mun vaatekaappiin. Esimerkiksi kun vuonna 2018 haastoin itseni käyttämään enemmän muita vaatteita kuin vain farkkuja, sillä todella oli vaikutusta. Nykyisin käytän paljon enemmän myös hameita ja mekkoja sekä erilaisia muita housuja. Vaikka tässä postauksen kuvissa mulle nyt tietysti sattui juuri farkut jalkaan. Hameista ja mekoista on tullut mulle ihan yhtä luonteva valinta aamuisin kuin farkuista ja voi olla, että ne päätyvät jopa useammin mun päälle nykyisin kuin farkut. En olisi ikinä uskonut etukäteen!

Eli tästä se nyt lähtee, Iinan bleiserihaaste syksylle 2019. Kerran viikossa bleiseri päälle johonkin tilaisuuteen tai tapahtumaan. Mun pitää napata asukuva, vaikka vanha kunnon peilikuva mun asusta ja sitten haasteen lopuksi jaan nämä asut vaikka koontipostauksena. Sittenpähän saan itsellenikin konkreettista todistemateriaalia siitä, miten helppoja yhdisteltäviä myös nuo minun omat usein roikkumaan unohtuvat bleiserini ovat.

Onko teillä jotain sellaisia vaatteita tai asusteita, joita haluaisitte käyttää, mutta ette vaan osaa? Tai joku sellainen yksittäinen vaate, jota rakastatte, mutta ette vaan ikinä muista käyttää?


Keltainen juhlamekko kesän juhlissa & kevätjuhlakuulumiset

01.06.2019

Meillä on jo kahdet tämän kesän suuret juhlat takana ja tämän ilmestyessä ollaan kolmansissa. Aika mahtavaa, että ollaan saatu juhlia näin paljon rakkautta ja hienoja saavutuksia jo ennen kuin kesä on edes ehtinyt kunnolla alkaa. Ja aivan ihanaa, että meidän ystäviä menee naimisiin ja saavuttaa hienoja asioita. Ihanaa oli myös juhlia omien lasten kevätjuhlia tänäkin keväänä, joista viimeisimpänä tänään esikoisen koulun ensimmäinen kevätjuhla.

Kevätjuhla oli niin ihana tilaisuus ja tosi hienoja esityksiä kaikilla luokilla! Mä tykkään niin paljon (ainakin meidän) koulun nykymeiningistä, kun lapset pääsevät kunnolla toteuttamaan itseään esityksissä ja ne ovat oikeasti tosi viihdyttäviä ja mietittyjä. Eniten tunteita nousi kuitenkin pintaan siinä lopussa, kun koko koulu lauloi yhdessä Den blomstertid nu kommer, eli suvivirren ruotsiksi. Omasta lapsuudesta tuttu melodia sai kylmät väreet aikaan ja kyyneleet silmäkulmaan. Kaikki ekaluokkalaiset saivat todistukset, eikä ekaluokkalaisille jaettu stipendejä vaan kaikki saivat kesäksi Lassemajas Detektivbyrå Sommarlovsbok-kirjat, josta meidän tyyppi oli aivan fiiliksissä. Siitä oli hyvä lähteä lomalle.

Kesällä mä rakastan pukeutua vaaleisiin tai kirkkaisiin väreihin ja niitä on nähty mun päällä myös juhlissa. Tämä kuvan keltainen mekko on ollut mulla päällä ystävien häissä, joissa olin kaasona ja joihin sen alunperin hankin. Sama mekko oli päällä myös eilen toisen ystävän valmistujaisissa ja MM-mitalikahveilla, sekä tänään esikoisen kevätjuhlassa. Siellä tosin tuli niin hiki, että illaksi oli pakko vaihtaa toinen asu jo. Mutta kolmet juhlatkin on jo tosi hyvä!

Mä rakastan sitä kirkkaiden värien ja rusketuksen yhdistelmää. Mun rusketus tulee purkista, mutta kuitenkin. Ja mieluummin purkista kuin auringosta, se on turvallisempaa. Rusketus innostaa käyttämään vieläkin enemmän kirkkaita värejä, kun ne sointuvat niin kivasti yhteen sen kanssa.

Tämä keltainen juhlamekko on Bubbleroom by Mariannan -mallistoa, eli suomalaisen blogikollegan sunnittelema. Tykkään sen mallista tosi paljon, kun se on niin ajattoman kaunis. Keltainen sävy on tosi raikas eikä yhtään tunkkainen. Tykkään kovasti myös sen V-kaula-aukosta, joka on mun kaikkein suurin lemppari.

Yhdistin mekon jälleen kerran mun musta-kultaisiin sandaletteihin, tosin molemmissa juhlissa vaihdoin jossain vaiheessa iltaa Vanseihin. Vansit on aina hyvä valinta, etenkin häiden jatkoilla ne olivat peliveto, niin jaksoi tampata. Hah!  Laukkuna toimi sama Guccin GG Marmont kuin aina, ei varmaan yllättänyt ketään. Se on ajaton ja juuri sopivan kokoinen, ettei ole ihan liian iso juhliin eikä liian pieni arkeen. En oikeasti muita laukkuja tarvitsekaan, paitsi kesällä olkikassin olalle ja talvella kangaskassin, joihin saa tungettua vesipullon ja muut isommat jutut.

En voisi olla enemmän fiiliksissä siitä, että lasten kesäloma alkoi tänään. Nyt on niin hyvä just näin! Heippa aikataulut ja tervetuloa 10 viikon vapaus ja spontaanius. Tänään juhlitaan vielä Oton siskon ylioppilasjuhlia ja sitten on juhlat ainakin hetkeksi juhlittu.

Toivotan valtavasti onnea kaikille tämän kevään valmistuneille ja koulunsa päättäneille! 


Kaikki tämän kevään asut

27.05.2019

Multa toivottiin koostepostausta tämän kevään asuista ja ilokseni huomasin, että niitä on kertynyt jo 13! Se on huomattava parannus viime vuoden kevääseen verrattuna, mistä olen tosi iloinen. Pukeutuminen on ihanaa ja vaatekaappi tuntuu tällä hetkellä tosi omalta. Aamuisin ei ole vaatekriisejä, vaan mulla on aina hyvä fiilis kun kurkkaan kaappiin, joka on täynnä lemppareita ja luottovaatteita. Tämä on se tilanne, josta monta vuotta haaveilin ja jota kohti olen määrätietoisesti pyrkinytkin. Nyt voin nauttia siitä, että vaatteita ei tarvitse sen kummemmin pähkäillä. Sen kun ottaa jotkut vaatteet kaapista ja niissä tuntuu hyvältä. Siellä ei ole mitään turhaa, eikä mitään sellaista, mikä päällä olisi sellainen fiilis ettei ole oma itsensä.

Lähdetään siis liikkeelle tammikuusta, jolloin oli pirun kylmää ja lumista.

1. Karvatakki & Addun uudet verkkarit

Sain Otolta joululahjaksi Adidaksen verkkarit ja R-collectionin hupparin, jotka ovat olleet kovassa käytössä. Nämä asukuvat on otettu sinä päivänä kun joululoman päänsärkyputki alkoi ja asukin on sen mukainen – eli rento. Ihan hauskaa, että jaoin tällaisen rennommankin asun kerran blogihistorian aikana. Harvoin kuitenkaan tulee lähdettyä ihmisten ilmoille näin rennoissa kamppeissa muuten. Kaikki asun elementit ovat olleet jatkuvassa käytössä koko kevään, tosin takki lähti huilimaan silloin kun ilmat lämpenivät.

2. Luottofarkut ja karvatakki (kaupallinen yhteistyöpostaus)

Tässä asussa karvatakki pääsee paljon paremmin oikeuksiinsa kuin kokomustassa (tai alempana olevien hame-asujen seurana). Farkkujen kanssa se on ehdottomasti parhaimmillaan. Tämä asu oli yksi talven lemppareita ja nuo farkut mun suurimmat suosikit. Harmi, että toisen polven reikä repesi liian suureksi erään kohtalokkaan kyykistymisen seurauksena ja niille oli pakko hommata seuraajat. Reikä repesi siis sauman vierestä 20 senttiä alaspäin niin, että lahje roikkui yhtenä riekaleena. Tosi harmi!

3. Hääpäiväbileiden vaaleanpunainen mekko

Tämä mekko, mua hymyilyttää aina kun mä näen sen mun vaaterekissä! Se tulee olemaan loistava myös tämän kesän juhlissa, ainakin joissakin niistä. Se oli täydellinen hääpäivän iltana ja toi ihanasti väriä ja valoa kylmään ja pimeään helmikuuhun. Mekko oli ihan nappivalinta ja olen siitä vieläkin tosi fiiliksissä.

4. Mustaa & keltaista: varma kevään merkki Iinalla

Mun a-linjainen luottohame sekä keltainen neule. Ne sopivat ihanasti yhteen. Karvatakista en ole ehkä näin kesäkuumalla enää samaa mieltä tämän asun kanssa, mutta ei mulla nyt sentään särje silmiäkään sitä katsellessa. Se oli ihanan lämmin ja mukava ja rakastan sitä edelleen oikein yhdisteltynä.

5. Käärmehame

No se hame, jonka ostamista jahkailin viikkokaupalla. En ole varma senkään yhdistämisestä karvatakin kanssa (joka oli näköjään ainoa takki jota viime talvena käytin), mutta hameesta olen tosi varma edelleen. Ehkä sen voisin tästä päätellä, että ensi talveksi tarvitsen hameiden kanssa menevän takin. Se taitaa olla ainoa isompi asia, joka mun kaapista puuttuu. Siellä ei ole laadukasta ja hameiden kanssa hyvin sopivaa villakangastakkia.

6. Leopardibleiseri & mustaa farkkua

Alunperin Basso-radion itsenäisyyspäiväkemuihin ostettu leopardi-bleiseri oli kiva ja skarppi yhdisteltävä farkkujen kanssa. Bleiseri tuo sellaista ryhtiä olemukseen, mihin ei moni muu vaate pysty. Tämä on kyllä kiva asu, jonka voisin todellakin pukea myös uudelleen. Tämä oli yksi kevään ekoja edes etäisesti lämpimiä päiviä ja olin niin fiiliksissä siitä, että päälle sai vihdoinkin laittaa jotain keväisempää.

7. Käärmehame (taas)

Tässä se hame vihdoinkin pääsi oikeuksiinsa kun oli yhdistettynä oikean mittaiseen takkiin! Tämän asun voisin pukea koska tahansa päälle uudelleen, vaikka kovasti toivonkin, että sukkahousut saa pitää kaapissa syksyyn asti. Takki, joka mulla on kovassa käytössä jatkuvasti viileämpinä päivinä, ylivoimainen lempparihame, lempparikoru ja simppelit mustat korot. Ehdottomasti yksi tän kevään lemppariasuja.

8. Farkkutakki & culottesit

Sitten siirryttiinkin jo huomattavasti keväisempiin tunnelmiin asuissa! Nämä vuoden vanhat housut ovat myös yksi mun luotto-kesävaatteista ja tämä asu kokonaisuudessaan mun mieleen. Itse asiassa juuri sama asu oli mulla eilenkin päällä. V-aukkoiset topit on ehdottomasti kesälemppareita ja mulla kovassa käytössä, erityisesti juuri tuon kultaisen kaulakorun kanssa.

9. Kokovalkoinen puku

Tämä on jo pariin otteeseen esitelty täällä, joten ei siitä sen enempää. Mutta halusin ottaa sen mukaan tähän, sillä se on kivasti linjassa muun tyylin kanssa ja osa tämän kevään asuja.

10. Valkoinen bleiseri & farkut

Tässä sama bleiseri arkisemmin yhdisteltynä. Mun mielestä toimii upeasti kummin vaan, kokopukuna tai rennosti revittyjen farkkujen kanssa. Tämä on sellainen asu, jossa on itsevarma fiilis ja voi hyvin mennä tilaisuuten kuin tilaisuuteen.

11. Mustaa farkkua ja tekonahkatakki

Ehdottomasti yksi ihan mun lempiasuja just tällä hetkellä kaikkina viileämpinä päivinä! Ja olen virallisesti tosi cool, kun Oton 18v pikkusisko osti samanlaisen paidan kuin mulla. Vaikka olen tällainen vanha pieru jo. Voin kertoa, että hiveli kyllä itsetuntoa.

12. Käärmehame (hitsi taas)

Vihdoin pääsin pukemaan käärmehameen paljaiden säärten kanssa, kuten aiemmin keväällä haaveilinkin. Ja se oli juuri niin kivaa kuin ajattelinkin. Uskon, että käärmehame jatkaa yhtenä kaapin eniten käytetyistä vaatteista hamaan tulevaisuuteen asti. Malli on juuri passeli mulle ja hame on niin mukava päällä.

13. Mustaa ja keltaista

Tämä ihana keltainen mekko on niin ihanan rento ja viileä kesävaate. Se on ollut päällä useampana +20 asteen päivänä ja tulee varmasti olemaan koko kesän ajan. Menee ihanasti niin farkku- kuin nahkatakinkin kanssa sekä tietysti ihan itsekseen myös. Mekko on valmistettu selluloosamuuntokuitu Tencelistä ja juuri siksi se on mielettömän mukava ja ihana päällä myös kuumina päivinä. 

Mulle tämä postaus on hyvä kooste siitä, miten tärkeitä ne lempparivaatteet ja -asusteet ovat. Tämä kannustaa jatkossakin miettimään tosi tarkkaan sitä, millaisia vaatteita ja asusteita kaappiini ostan. Paljon mulle kertoo myös  se, että ne samat asusteet ja samat vaatekappaleet toistuvat postauksesta toiseen, toki eri tavalla yhdisteltyinä. Juuri niin mä haluan toimia. Mä koen, että asupostauksissa ei todellakaan tarvitse olla aina uusia vaatteita, vaan usein se mielenkiintoisuus on juuri siinä, että yhdistelee niitä jo olemassaolevia juttuja eri tavalla.