Saimme ihan mielettömän ihania joululahjoja läheisiltä, mutta yksi oli kyllä ylitse muiden! Meitä pyydettiin nimittäin Emilian ja Topiaksen vauvan kummiksi Oton kanssa. Se oli kyllä niin ihana juttu ja miten paljon lahjaan oli vieläpä panostettu! Saimme kustomoidussa puulaatikossa (meidän kuvilla varustettuna) viinipullon, tekstillä ”Tulisitteko kummeiksi?”. Se oli niin huippu lahja ja tuli ihan kyyneleet silmiin! Ja vaikka me kyllä osattiin toiveikkaasti tätä kutsua odottaakin, niin tuli silti ihan yllärinä, miten paljon siihen oli panostettu. Siitä tuli tosi tärkeä ja hyvä olo. Ja tottakai me nyt suostuttiin kummeiksi!
Mulla on vasta yksi kummilapsi entuudestaan (sekä Plan-kummilapsi Zimbabwessa), ja Otolla ei ole vielä kummilapsia ollenkaan, joten tämä on meille iso juttu ja tietenkin hieno ja tärkeä tehtävä, oli kummilapsia yksi tai tusina. On suuri kunnia tulla pyydetyksi kummiksi. Mulle itselleni kummina tärkeintä on läsnäolo, vaikka toki näin etä-kummina sitä ei voi antaa aina ihan niin paljon kuin haluaisi. Mutta tärkeintä on se, että nähdään, ja että silloin kun nähdään, ollaan aidosti läsnä ja mukana kummilapsen jutuissa. Ihan niinkuin Emilia ja Topiaskin ovat meidän kuopuksen kummeina mukana!
Minusta tuli ensimmäisen kerran kummi 18-vuotiaana kummipojalleni ja olinkin silloin ahkerasti hänelle lapsenvahtina ja kävin usein moikkaamassa ja leikkimässä. Se oli niin ihanaa! Ja uskon, että hänen kanssa saadun kokemuksen ansiosta mun oli niin helppo hypätä äidin rooliin itse vain puolitoista vuotta myöhemmin. Mun kummipoika oli niin tyytyväinen, hyvin nukkuva ja iloinen vauva, että mua ei ikinä jännittänyt hoitaa häntä. Sitten kun muutin pois Oulusta, tuli tapaamisesta hieman hankalampaa, mutta onneksi ollaan vietetty paljon aikaa yhdessä mun tädillä eli kummipojan luona, ja silloin olen yrittänyt aina keksiä kivaa yhteistä tekemistä.
Ollaan käyty puistoissa ja huvipuistoissa, pelattu, menty uimaan ja käyty meidän isovanhemmilla kylässä. Nyt mun kummipoika on jo iso 11-vuotias, jonka kasvua on mahtavaa seurata edelleen. Toivon, että voin olla sellainen läheinen ja rento aikuinen hamaan tulevaisuuteen asti, jolle kummilapsi voi aina soittaa tai laittaa viestiä, tai tulla vaikka meille Helsinkiin lomalle. Ja yritän itsekin kysellä säännöllisesti kuulumisia.
Meidän lapsilla on jokaisella useita kummeja, mutta heistä ehkä n. puolet on aktiivisesti tai melko aktiivisesti mukana meidän elämässä. Nuorena kummeja valitessamme teimme parhaamme, mutta tietty on vaikeaa vielä silloin tietää, ketkä ovat niitä loppuelämän ihmisiä ja ketkä taas eivät. Tai en tiedä onko se kaikille vaikeaa, mutta meille oli. Juuri siksi me pyydettiin lapsille paljon kummeja, jotta jäljelle jäisi myös niitä läsnäolevia tyyppejä, vaikka osan kanssa tiet erkanisivatkin syystä tai toisesta. Ja onneksi jäljelle on jäänyt ihan mahtavia kummeja, jotka käyvät kylässä, pyytävät leikkimään, lähettävät kirjeitä, laittavat lapsille Whatsappissa viestiä ja tulevat synttäreille silloin kun sellaisia pystyy järjestämään. Osa meidän kummeista asuu kauempana, ja he ovat osallistuneet etänä hienosti aina niin hyvin kun ovat pystyneet.
Me aiotaan olla kummeina sellaisia turvallisia aikuisia, jotka kysyy kuulumisia ja välittää, ilahduttaa joskus postilla tai paketilla, käy kylässä ja touhuaa lapsen kanssa yhdessä. Juuri sellaisia, joita meidänkin lasten kummit ovat heille. Ei maltettaisi kyllä millään odottaa, että päästään tapaamaan meidän eka yhteinen kummilapsi! Niin jännittävää! Mutta vielä pitäisi kesään asti jaksaa odotella. Ihanaa päästä juhlimaan myös kastejuhlaa kesällä ja päästä arvailemaan pikkuisen nimeä. Mun sydämessä on tilaa kyllä vaikka kuinka monelle pikkumurulle ja toivottavasti päästään tulevaisuudessa olemaan kummeja vielä useammillekin ihanille pikkuisille!