Vauva kolme kuukautta

03.11.2021

En kyllä mitenkään kestä, että meidän bebbe täytti jo kolme kuukautta. Mutta pakkohan se on uskoa, kun katsoo miten paljon hän on kasvanut ja kehittynyt jo! Hän on vaan niin mainio tyyppi, että ei mitään järkeä. Raskausaikana ajattelin kokemuksen syvällä rintaäänellä, että ”kun vaan selvitään ne ekat kolme kuukautta, niin sitten alkaa pikkuhiljaa helpottaa vaikka olisi millainen tyyppi”. Mutta eipä näissä kuukausissa mitään selviämistä ole ollut, päin vastoin. Hän on päästänyt meidät helpolla, ollaan nukuttu hyvin ja kaikki on sujunut niin luontevasti ja iisisti, että voisin ottaa toiset samanlaiset kolme kuukautta tähän heti perään kiitos.

Tässä kuluneen kahden viikon aikana vauva on oppinut hirveästi uusia taitoja ja on selkeästi tapahtunut taas kehitystä kohti isompaa vauvaa. Nyt vauva viihtyy leikkimatolla jo pitkänkin aikaa itsekseen, kun on oppinut niin hyvin viihdyttämään itseään. Hän heiluttelee käsillä ja potkii kaikkia leluja ja juttelee niille. Lisäksi hän on nyt alkanut ihan muutaman päivän sisään pienesti jo tarttumaan kevyeen leluun ja viemään sitä kohti suuta (tai joskus jopa ihan suuhun asti), tutilla hän on myös leikkinyt samaan tapaan jo pitkän aikaa. Sieltä ne uudet hienot taidot tulee pikkuhiljaa ja sitä on uskomatonta seurata vaikka onkin jo neljäs kerta.

Meidän vauva on ollut kova juttelemaan siitä asti kun ekat kerrat äänteli ja viime aikoina ääniin on tullut paljon lisää repertuaaria. Isoja naurahduksia ja kiljahduksia muiden äänten seuraksi ja ihan kunnon jokellusta. Mua sattuu aina poskiin kun hymyilyttää niin paljon kun kuuntelen hänen juttuja. Tulee varmaan jotkut poskilihaskrampit tässä kohta. Hän seurailee mielellään meidän vanhempien sekä isosisarustensa puuhia vähän kauempaa ja viihtyy aivan tyytyväisenä kun vaan saa katsella mitä me hommaillaan.

Päiväunia hän nukkuu yleensä kolmet päivässä. Aamupäivällä on pidemmät n. 3h unet, iltapäivällä yhdet ja sitten vielä illalla viimeiset n. tunnin mittaiset siinä 17-19 välillä. Välillä on kyllä myös sellaisia päiviä, että ei nukuta yksiäkään pitkiä unia, tai että ne kahdet lyhyemmät päikkärit on tosi lyhyet. Mutta ei se haittaa, eipä meillä aikuisillakaan jokaikinen päivä ole tismalleen samanlainen, välillä väsyttää enemmän ja välillä vähemmän, hah. Aamuisin hän nukkuu yleensä 9-10 asti ja iltaisin hän nukahtaa n. 22 maissa yöunille. Yöllä hän syö yleensä 1-3 kertaa. Tämä on meille tosi hyvä rytmi ja toimii kyllä.

Ollaan mietitty, että ehkä nyt tässä pikkuhiljaa voitaisi alkaa nukuttamaan vauva ensimmäiseksi unipätkäksi omaan sänkyyn siihen meidän sängyn viereen, mutta ei hötkyillä sen kanssa. Viimeistään sitten kun Otto jää vanhempainvapaalle niin aletaan pikkuhiljaa sitä kokeilemaan ilman paineita. Jossain vaiheessa olisi kiva saada ne meidän aikuisten omat illat takaisin, kun nyt kuitenkin vauva on meidän kanssa aina siihen asti, että mennään itsekin nukkumaan. Mutta hän on näin pieni vain hetken aikaa, eikä tosiaan mikään kiire ole. Sen tietää näin 10v kokemuksella, että kyllä se oma aikakin tulee sieltä takaisin ja se tulee jo ennen kuin huomaakaan, sillä nämä kolme kuukautta ovat menneet ihan käsittämätöntä vauhtia. Kohta voi vain toivoa, että vauva malttaisi joskus nukkua edes hetken sylissä tai viekussa.

Kaikki on mennyt kyllä hänen kanssa alusta asti niin hyvin ja leppoisasti, että usein mietin voiko näin helppoa ollakaan. Mutta kai sitä voi! Enkä pelkää, että se helppous loppuu ja kohta alkaa joku kauhea vaihe. Ennemmin nautin tästä mitä on juuri nyt ja otan kaiken tulevan vastaan sitten kun se tulee vastaan. Etukäteen on turha murehtia mitään vaiheita, kun on myös ihan mahdollista, että mitään erityisen hankalaa vaihetta ei edes tule.

Sen sijaan odotan kyllä niin innolla kaikkia ihania taitoja ja mahdollisuuksia mitä on tulossa <3 On niin siistiä saada tutustua meidän vauvaan joka päivä lisää ja nähdä millainen ihana tyyppi hänestä kasvaa. Paljon onnea rakkaalle kolmen kuukauden ikäiselle!


Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.