Pian lähestyy jo vauvan 10 kuukauden rajapyykki, mutta nyt vasta sain aikaiseksi kirjoitella 9kk-kuulumisia ylös. Tämä kulunut kuukausi on ollut todella tapahtumarikas ja vauva on selvästi hypännyt kohti taaperoutta monen askeleen verran. Hänestä on tullut itsekseen maailmaa vauhdikkaasti tutkiva, utelias ja puhelias pieni ihmisenalku. Asiaa tulee ihan koko ajan ja hän kuuntelee todella tarkasti pienillä korvillaan mitä hänelle puhutaan tai mitä ympärillä sanotaan. Hän on aivan ihana tyyppi, niin leppoisa ja utelias ja suloinen ja hauska.
Otetaan pieni kertaus taidoista: 7kk iässä hän oppi mm. taputuksen, vilkutuksen, seisomaan ja istumaan nousemisen, konttausasennon ja ensimmäiset konttausaskeleet. 8kk iässä tuli kävely tukea vasten ja kärryn kanssa, konttaaminen hurjaa vauhtia ja eka sana, eli ”äiti”. Silloin hän oppi myös osoittamaan ”koko kädellä” kun halusi kysyä, että mikä jokin on.
Nyt yhdeksän kuukauden iässä taidot on syventyneet entisestään ja vauhtia on tullut valtavasti lisää. Saimme laittaa jo kuukausi sitten tulpat pistokkeisiin ja portit portaisiin, kun hän alkoi aktiivisesti tutkimaan kotia. Konttaaminen lähti sujumaan ihan älytöntä vauhtia silloin kun olimme New Yorkissa (aiemmin oli vähän hitaampaa) ja kun palattiin sieltä kotiin, hän on oppinut ihan valtavasti joka päivä. Kävelee hurjaa vauhtia tukea vasten, nousee ilman tukea seisomaan ja laskeutuu alas, seisoo ilman tukea pitkiäkin aikoja (etenkin jos ei huomaa) ja uusimpana on nyt tullut kiipeily. Hän osaa kiivetä itse esimerkiksi sohvalle ja rahille (ja miljoonaan muuhun samankorkuiseen paikkaan). Pienet esteet eivät enää häntä pidättele, hän kiipeää kevyesti yli.
Sanoja on nyt neljä tai viisi, riippuen kuinka monta laskee. Äiti tulee edelleen ja se on yleisin. Hän käyttää sitä sekä kutsuakseen äitiä että kysyäkseen mikä jokin on. Hän osaa nykyään osoittaa yhdellä sormella (eikä enää koko kädellä) ja usein hän osoittaa jotain jännittävää kuten vaikka lamppua ja sanoo samalla kysyvästi ”äiti”. Sitten kerron hänelle, että se on kuule lamppu se.
Äidin lisäksi sanoja on tullut muitakin, kuten ”isi”, jonka hän sanoo kuiskaten, välillä se on myös ”iji”. Lisäksi hän osaa sanoa ”namnam”, se tarkoittaa ruokaa, syömistä, nälkää ja sitä kun joku (eli kaikki) maistuu hyvältä. Jos hänellä on nälkä, hän tulee luokse ja sanoo namnam. Käyttää sitä myös ruokapöydässä kun saa ruokaa.
Tuorein lisäys sanavarastoon on ”tissi” tai ”titti”. Kuulemma juuri eilen kun olin työtapahtumassa illalla, hän oli ekat tunnit ihan chillisti mutta tuntia ennen kuin tulin kotiin, hän alkoi huutelemaan Otolle tittiä ja äitiä jatkuvasti. Ihana pieni. Mutta hän siis osaa nykyään kertoa, että tahtoo tittiä, se on aika söpöä. Välillä huutelee sitä myös yöllä kesken unien.
Hän kutsuu kaikkia siskoja esikoisen nimen ensimmäisellä tavulla. Sitä ei nyt ehkä vielä lasketa sanaksi, mutta sillä tavalla hän aina kutsuu siskojaan leikkimään ja osoittelee heitä. Hauskaa, että on valinnut yhden nimen, jota käyttää kaikista.
Viimeisen parin viikon aikana kävely on alkanut sujumaan niin hyvin, että kohta varmaan lähtee ensimmäiset askeleet jo ilman tukea. Hän kävelee vierellä kun pitää yhdestä kädestä kiinni ja monesti ottaa yhden tai pari askelta kohti meitä tai jotain esinettä ilman tukea, jos se on tarpeeksi lähellä. Kävelee myös isosiskojen kädestä kiinni pitäen mielellään.
Vähän on ollut sellaista tuholaismeininkiä havaittavissa, että hän tahtoo repiä kaiken mahdollisen alas mihin vain yltää ja tosi paljon on saanut baby proofata kotia. Olen siirtänyt esimerkiksi huonekasveja aina vaan ylöspäin ja ylöspäin sitä mukaa kun vauva nousi ensin istumaan, seisomaan ja nyt hän jo kiipeilee. Kohta en enää keksi mitään paikkaa mihin saisin ne vielä ylemmäs, eli toivottavasti tämä kiipeilyn taso olisi nyt se mitä ylläpidetään vähän aikaa.
Yöunet ovat sujuneet hyvin vaihtelevalla menestyksellä. Reissun jälkeen nukuttiin kotona pari viikkoa todella hyvin. Hän heräsi vain pari kertaa yössä ja yöimetyksiä oli vain se pari kertaa. Viime viikolla yöt muuttuivat ihan sekoiluksi ja hän heräili ihan jatkuvasti. Uskon, että yläetuhampaat ovat puhkeamassa (tai ehkä jo puhjenneet, tänään en ole vielä kurkannut suuhun). Nyt on kuitenkin mennyt pari yötä taas paremmin, 3-4 herätyksellä. Jos yöt menevät parempaa kohti niin mulla ei ole kiire lopettaa yöimetyksiä ennen 1v-synttäreitä, mutta jos taas yöt alkavat olla jatkuvaa heräilyä niin sitten tehdään jotain lempeitä muutoksia kohti parempia öitä. Mutta hyvin vauvantahtisesti ja ilman stressiä. Ja hän nukkuu vieressä edelleen. Onneksi on kesä, paljon valoa ja rennommat aikataulut, niin jaksaminen on muutenkin helpompaa kuin esim. keskellä pimeintä talvea.
Hampaita hänellä on kaksi, toinen ilmestyi 8kk iässä ja toinen silloin kun oltiin New Yorkissa. Lääkäri sanoi lääkärineuvolassa kuukausi sitten, että ikenet pullottavat yläetuhampaiden kohdalta, mutta ainakaan vielä pari päivää sitten siellä ei näkynyt, että mitään olisi tullut läpi. Jännä nähdä milloin tulee.
Meillä on edelleen yhteisenä harrastuksena vauvauinti ja se sujuu tosi ihanasti. Juuri saatiin taas uusi diplomi ja edettiin seuraavalle tasolle. Ollaan käyty vauvauinnissa nyt puolen vuoden ajan ja on ollut ihan mahtava seurata miten luontaista se vedessä oleminen vauvalle on. Tiedän, että tullaan pitämään tästä harrastuksesta tiukasti kiinni, niin ihanaa se on.
Uskon, että meille tulee ihan mieletön kesä tämän pienen tyypin kanssa. Menoa ja meininkiä siitä ei varmasti puutu kun seurataan hänen kasvua ja koitetaan pysyä perässä. Hän on hurmaava pieni ihminen, joka ilahduttaa koko perhettä joka päivä ihan vaan olemalla olemassa <3