Viime päivinä on jälleen ollut paljon esillä vanhempien läsnäolo lapselle. Luin aamulla uutisen, kuinka Suomessa yhä useammat lapset joutuvat puhumattomuuden vuoksi 3-vuotiaana puheterapiaan, koska vanhemmat eivät enää osaa jutustella ja puhella lapsille. Yhtenä syynä tälle on se, että vanhemmat istuvat naama kiinni näytössä silloinkin kun pitäisi olla lapselle läsnä. Tämähän on ajatuksena ihan hirveä! Puhuminen, kyky ilmaista itseään, kuuluu lapsen perusoikeuksiin.

Tulee vaan sellainen olo että kuinka paljon sitä luuria oikein täytyy tuijottaa että lapsi ei opi sanomaan edes tavallisia perusasioita? Voiko olla että koska vanhemmat ovat vähentäneet puhumista lapselle somen takia, he eivät enää muutenkaan osaa vain höpötellä lapselle, silloinkaan kun eivät selaa kännykkää?  Sen sijaan että he voisivat jutella oman lapsen kanssa, he lukevat netin hauskimmista jonkun toisen lapsen suusta kuultuja juttuja, ja eivät edes naura kun ovat niin puutuneita siihen että on jatkuva tarve lukea jotain hauskaa.

Mä olen bloggaaja, ja käytän päivittäin somea sen vuoksi. Mulle ne ovat kuitenkin pieniä hetkiä, lisään maksimissaan pari kuvaa päivässä, tai jaan blogipostauksen facebookiin. Nämä pienet hetket vievät yhteensä päivän aikana ehkä vartin. Bloggaaminen on asia erikseen, se todella vie aikaa, mutta sen ajan mä pyrin parhaani mukaan ottamaan muualta kuin lapsilta. Usein myös päivitän somea samalla kun teen muutenkin blogihommia, iltaisin tai aikaisin aamulla. Mä en osaa tai edes halua hengata fb-ryhmissä, en koskaan ole osannut aktiivisesti jutella whatsappin ryhmäkeskusteluissa ja harvoin laitan viestiä kenellekään jos mulla ei ole mitään asiaa.

En koe että näissä harrastuksissa on mitään pahaa, en suinkaan, jos ne tapahtuvat silloin kun sitä läsnäoloa ei tarvita muualla. Mulla varmasti vaikuttaa tähän kaikkein eniten ajanpuute, jos mulla olisi joka ilta vaikka kaksi tuntia ylimääräistä aikaa niin voisin hyvinkin hengata somessa niinkuin moni muu. Iltaisin lasten mentyä nukkumaan, päiväuniaikaan, yksin bussimatkalla ja vaikka siellä vessassa on täysin ookoo selata fb-kirppiksiä, katsoa hauskoja videoita ja höpöttää Whatsappissa. Mä en missään nimessä paheksu somea tai heitä jotka siellä tykkäävät viettää omaa aikaansa, kuten sanottua itsekin varmasti tekisin niin enemmän jos mulla olisi aikaa. Töissä tai koulussa ja etenkin lasten kanssa ollessa se huomio pitäisi kuitenkin suunnata jonnekin ihan muualle.

Eihän omia  lapsia voi edes oppia tuntemaan, jos ei heidän kanssaan vietä aidosti aikaa. Lapsille kaikki on uutta ja ihmeellistä, mutta he eivät saa siitä uudesta tai ihmeellisestä mitään irti jos ei kukaan kerro heille miten.

Sen pitäisi olla niinpäin että some unohtuu, kun oma elämä on niin mukaansatempaavaa, eikä toisinpäin.

Eilen me kuunneltiin Robinia ja Antti Tuiskua ja harjoiteltiin tanssisarjaa lasten kanssa varmaan tunnin verran. Saatiin hyvä hiki pintaan ja naurettiin ja toinen oppi jo melkein täydellisen spagaatin. Sen jälkeen me istuttiin ringissä, höpöteltiin ja heiteltiin palloa. Nauraa rätkätettiin niin että kyyneleet valui. Mulla oli ihan mielettömän hauskaa, aidosti hauskaa. En muista milloin viimeksi olisin nauranut tuolla tavalla selatessani nettiä. En varmaan koskaan.

Kuten Ylen uutisessakin todettiin, lasten kanssa ei tarvitse tehdä mitään ihmeellistä tai järjestää huvipuistoreissuja ja mandariinikiinan oppitunteja joka päivä, se ihan tavallinen arkinen läsnäolo riittää.  Yhdessä kokkaaminen, bussimatkalla nähtävien asioiden huomioiminen ja niistä keskustelu, kuulumisten vaihtaminen työ- ja tarhapäivän jälkeen, kysymyksiin vastaaminen ja niiden esittäminen, ja iltasatu. Normaaleja arjen asioita, jotka ovat hurjan tärkeitä. Lapset nauttivat yllättävän yksinkertaisista jutuista. Meidän yhteistä hupia on lukea päivän mainokset ja katsoa mitä niissä näkyy, tuolla on porkkana ja tuolla on Frozen-reppu, ja kato äiti me nähtiin toi tollanen paita viimeksi kun käytiin Itiksessä, se on aika kiva.

Lapset eivät ole taakka joka pitää saada iPadilla ja karkilla hiljaiseksi että voi itse selata feissarimokia. Lapset ovat maailman siisteimpiä tyyppejä, joista tulee isona vielä siistimpiä tyyppejä kunhan antaa siihen mahdollisuuden.

Mä olen heikkona herkkuihin, tunnustan. Koko kesän ajan mun silmiin putkahteli eri paikoista itse, ilman jäätelökonetta, tehdyn jäätelön ohjeita. Aina kuolasin mutta en jaksanut alkaa värkkäämään vaan hamstrasin Ben & Jerry’siä harva se viikko. Synttärisuman aikaan ostin purkillisen kondensoitua maitoa, ajattelin että jos vaikka tarvitsen sitä johonkin synttärileipomuksiin. No en tarvinnut, lisäksi meillä jäi yli vispikermaa pari purkkia. Googlettelin niitä jätskireseptejä, löysin peruspohjan johon tuli ylläriylläri kondensoitua maitoa ja pari purkkia vispikermaa, ja kävin sitten hakemassa kaupasta vielä Oreokeksejä jätskitäytteeksi.

En voi kieltää ettenkö olisi hämmentynyt tästä kondensoidusta maidosta, siis lähinnä siitä että miten saadaan sellainen klöntti ”nosteltua varovaisesti vispatun kerman sekaan”. Voin kertoa että en kovin varovaisesti nostellut, eikä se varmaan sinne edes menny kokonaan kunnolla sekaisin mutta ihan mielettömän hyvää jäätelöä tuli silti ja koostumukseltaan siis ihan kuin normaalia kermajäätelöä. Tässä tulee siis jäätelöohje, johon voi täytteeksi vaihtaa mitä ikinä haluaa, ja lupaan kaikille että tämä on niin helppo että kuka tahansa onnistuu, mä tein tämän lasten kanssa.

Oreojäätelö

5dl vispikermaa tai flora vispiä

1 prk kondensoitua makeutettua maitoa (meillä oli karamellisoitua vielä kaiken lisäksi)

( n. 0,5dl agavesiirappia* tai glukoosisiirappia)

1 pkt Oreokeksejä

1 ps Dr. Oetker valkosuklaahippuja

Vatkaa kerma kiinteäksi vaahdoksi. ”Nostele varovasti” sekaan kondensoitu maito. Toisinsanoen sekoita se klöntti sinne parhaasi mukaan. Sekoita joukkoon glukoosisiirappi tai agavesiirappi jos sitä on*. Murskaa Oreokeksit, sekoita kaikki paitsi yksi paketti jäätelömassan sekaan. Sekoita myös valkosuklaahiput sinne sekaan. Lado jätskimassa pakastuksenkestäviin rasioihin, koristele Oreomurusilla ja pakasta vähintään 5h. Nauti (viikon ajan joka ilta ja tarjoa muillekin, tätä riittää).

*Kaikissa lukemissani ohjeissa neuvottiin että glukoosisiirappi, mutta sen voi jättää kuulemma myös pois. Meillä ei ollut sitä, mutta sattumoisin oli joskus viime keväänä pressistä saatua agavesiirappia jota sitten lurautin joukkoon. En tiedä onko niiden koostumus lähelläkään toisiaan mutta jäätelö oli siis super hyvää! 

Ohje on siis todella yksinkertainen, valmistusaika ilman lapsia n. 10 minuuttia, lasten kanssa 20 + tietysti pakastusaika vähintään viisi tuntia. Suurin osa tästä 10min valmistusajasta mulla kului keksien murusteluun, on muutan hidasta hommaa jos vaan käsin murustelee.

Ihanaa maanantaipäivää kaikille!<3

Kukkuluuruu! Eilen meitä suosi ihana auringonpaiste ja lähdettiinkin iltapäiväksi vähän kauemmaksi puistoon. Matkalla bongattiin graffitein peitetty seinä, joka oli täynnä pikkuruisia etanoita ja pysähdyttiin siihen sekä ottamaan kuvia että laskemaan niitä etanoita. Niitä oli siis kymmeniä, lapset olivat aivan haltioissaan. Lopulta löydettiin vielä aivan megaiso hämähäkki, sellainen parin sentin kokoinen. Siitäkin lapset ja Otto innostuivat, tämä äiti ei niinkään. Mulla on nimittäin kerran murtunut jopa jalka hämähäkin takia, kun mökillä säikähdin niskassani ollutta hämähäkkiä niin että lähdin juoksemaan korkeat ja kapeat portaat alas äidin luo ja tipahdinkin sitten. Tällöin olin siis ala-asteiässä, olisinkohan ollut kahdeksanvuotias. Enää en ehkä säikähdä niitä ihan yhtä paljon, mutta joo, hauska opetustarina kerrottavaksi lapsille ainakin, että ei kannata hätiköidä ja mennä paniikkiin.

Oltiin puistossa koko iltapäivä ja leikittiin lasten kanssa piilosta ja kiipeiltiin. Pyörittiin A-keinussa ja tehtiin vaikka mitä hauskaa. Löydettiin myös oravia ja vaikka mitä. Ihanan rentoa ja kivaa, ja lapsetkin nauttivat. Puiston jälkeen käytiin vielä kaupassa ja tehtiin ruuaksi pitkästä aikaa avokadopastaa. En muistanut enää koko herkun olemassaoloa, mutta Otto sitten kysyi että tehtäisiinkö sitä ja olihan se taas hyvää. Aika ihanaa syödä kaikkea pehmeää ja kermaista (vaikka siinä ei kermaa olekaan, avokadon koostumus vain on sellainen) nyt kun on viileämmät ilmat.

Mun asu: Takki Sheinside* / Sweatshirt Sweet SKBTS* / Farkut Cubus / Kengät Nike / Paita Zara / Laukku Marc by Marc Jacobs

Oton asu: Takki H&M / Ruutupaita Sweet SKBTS* / T-paita H&M / Farkut Topman / Kengät Björn Borg* / Lippis Sweet SKBTS*

Tiaran asu: Pipo Sweet SKBTS* / Takki Villervalla / Paita Gugguu / Farkut Zara / Kengät Zara

Zeldan asu: Pipo Asos / Haalari Mini Rodini / Kengät Zara / *saatu blogin kautta.

Mä olen käyttänyt aikaa Lontoon reittien ja kohteiden miettimiseen ja teidän vinkeistä olen saanut hyvän pohjan meidän suunnitelmille. Alkavalla viikolla kirjoittelen siis vielä Lontoon shoppailuista ja ravintoloista ennenkuin sitten lähdetään. Matkakuume on kova ja ei tässä meinaa pysyä enää housuissaan kun olen niin innoissani. Käytin jopa sanaa intsinä kun puhuin Otolle reissusta, se tarkoittaa että tässä on kyllä todellinen innostus meneillään, apua. Ehkä on noloa näin bloggaajana hehkuttaa tavallista parin päivän kaupunkireissua näin, kun monelle sellaiset ovat ihan arkipäivää ja no big deal, mutta mulle tämä on ainakin iso juttu ja en aio sitä peitellä.

Mennään tänään tyttöjen kanssa moikkaamaan tyttöjen pikkupikkuserkkua ja vietetään rento sunnuntai. Lapset ovat leikkineet pukuleikkiä koko aamun ja koti on vähän sen näköinen. Mutta ehtii sitä siivoilla illallakin, ei jaksa kuumottaa kun tärkeintä on että on hauskaa.

Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille <3

Eilen juhlittiin ensimmäistä kertaa The Blog Awards Finland -gaalaa, ja oli kyllä huiput juhlat! Mulle iski asukriisi hieman viimetingassa, eilen aamulla. Olin jotenkin sivuuttanut tämän asuaspektin kokonaan ja ajattelin että kyllä sieltä omasta kaapista löytyy jo pitkiä kauniita pukuja joista jonkun voisin valita. No löytyyhän sieltä, mutta ei sopivia. Viimeksi olen nimittäin käyttänyt jotain näistä pitkistä puvuistani silloin kun Zelda oli vielä vauva ja imetin, toisinsanoen kroppani oli aivan erilainen.

Sovitin pukuja ja kaikki pussittivat edestä niin pahasti, että ei niitä mitenkään voinut pelastaa. Niinpä suuntasin vielä viime hetken paniikissa Polhemille ja lainasin Zalandon valikoimista BCBG Max Azrian upean puvun, joka oli kuin yhdistetty haalari ja mekko. Kuulostaa hassulta, mutta näytti mun mielestä ihan upealta! Puku on musta ja liehuva ja ihana, varmaan ihanin puku jota olen koskaan pukenut ylleni jos ei hääpukua lasketa.

Puvun kanssa sopi mielestäni parhaiten hiukset kiinni, ja teinkin itselleni sellaisen sykerön niskaan, helpon ja nopean mutta kuitenkin ihan tarpeeksi näyttävän. Koska puku itsessään oli niin näyttävä, laitoin todella pelkistetyt asusteet. Kultaiset napit korviin, siron rannekorun käteen ja yksinkertaiset sandaletit jalkaan ja valitsin myös simppelin pikkulaukun.

Mekko BCBG Max Azria (Zalandolta lainattu) / Laukku Michael Michael Kors / Rannekoru Tommy Hilfiger* / Korvakorut Marc by Marc Jacobs / Kengät Zara / *saatu blogin kautta.

Haalari puvun alla oli kiva, koska ei tarvinnut miettiä vilkkuuko jotain korkealle nousevan halkion takia. Liehuva helma pelotti vähän väkijoukossa, kun ihmisiä oli niin paljon että mekko olisi helposti voinut jäädä jonkun jalkoihin. Onneksi selvittiin kuitenkin ihan hyvin. Gaala oli upea, tarjolla oli hyvää ruokaa ja juomaa ja tietysti oli ihana myös nähdä kaikkia ihmisiä keitä ei ollut nähnyt pitkään aikaan. Oli myös upeaa että blogikollegani Emilia voitti Vuoden Perheblogi -palkinnon, maailman isoimmat onnittelut hänelle vielä täälläkin! Instagramissa ja Snapchatissa on gaalatunnelmia eiliseltä, molemmissa mut löytää nimellä iinalaura.

Mä lähdin gaalasta jo yhdeksän aikoihin kotiin, koska kotihousut ja Netflix houkuttelivat niin kovasti, ja oli kyllä kiva olla ajoissa kotona. Tänään on pirteä fiilis ja lähdetään varmaan pian ulos nauttimaan auringosta.

Gaala-asu hot or not?

Huippua viikonloppua kaikille! <3

”Voidaanko tänään olla koko päivä kotona, kun mä haluaisin vaan lukea kirjoja ja katsoa possuvideoita iPadilla ja tehdä palapelejä?”. ”Ollaan vaan”. ”Miten pottu kiwjoitetaan?” ”P-O-S-S-U, possu.”

No tänään ollaan sitten vaan oltu. Letitetty hiuksia, katsottu niitä possuvideoita youtubesta ja luettu kirjoja, Tarinoita Arendelista ja Lilla spöket Labania. Räkätetty Rohmu krokotiilille ja tehty Frozen-palapelejä ainakin kaksi tuntia. Rakennettiin me talokin pikkulegoista ja arvailtiin millä kirjaimella mitkäkin sanat alkavat, laskettiin jopa paljonko on viisi plus kaksi. Ihasteltiin vesisadetta ikkunasta, syötiin välipalaksi omppuja ja banaaneja ja kirjoiteltiin kirjainmagneeteilla höpöjä juttuja. Meiltä puuttuu monta tärkeää kirjainta magneettikokoelmasta, mutta niillä saa hyvin kirjoitettua esimerkiksi BOSS HÖPÖT.

Niin ihana päivä, näitä rauhallisia torstaipäiviä mä odotan joka viikko. Vaikka on kiva mennä ja tehdä, niin paras torstai on kyllä kotihousutorstai, sellainen torstai että ei tarvitse edes kammata tukkaa jos ei huvita. Näillä vapaapäivillä on hurjan suuri merkitys jaksamisen kannalta. Mä olen oppinut aikatauluttamaan, ja yleensä puristan viikon ensimmäisten kolmen päivän aikana itsestäni irti niin paljon kuin vaan pystyn, herään aikaisin aamulla ennen lasten heräämistä kirjoittamaan, muokkaamaan kuvia ja vastaamaan sähköposteihin, käyn päivän töissä ja jatkan blogijuttuja lasten mentyä nukkumaan tehden niitä yleensä iltayhteentoista asti vähintään. Siten voin ottaa torstain ja perjantain rennommin, tehdä blogijuttuja vain osan illasta ja muuten vain olla lasten ja Oton kanssa.

Olen myös oppinut sanomaan ei ja kuuntelemaan omaa jaksamistani. Vaikka joka päivä voisi juosta kymmeneen eri paikkaan, ei se ole tarpeen. Tarpeen on nauttia hetkestä ja avata silmät kaikelle sille siistille mitä tapahtuu kotona kahdeksan aikaan aamupuuron äärellä. Sieltä voi löytyä ihan mielettömiä ajatuksenjuoksuja ja loistavia keskusteluita.

En ole avannut konetta koko päivänä ennenkuin istahdin tähän sohvalle lasten mentyä nukkumaan. Ja vaikka avasin sen, unohduin hetkeksi katsomaan Antti Holma showta enkä muistanut koko koneen olevan sylissä ennenkuin huomasin että reisiä vähän kuumottaa.

Ihanaa torstai-iltaa kaikille, ja mahtavaa alkanutta lokakuuta!