Meidän pienimmäinen kiitti tänään kauppareissusta, ihan tavallisesta muutaman kilsan lenkistä rattailla Lidliin ja takaisin. Hän nukkui reissusta puolet päiväunia, toisen puolen ihmetteli kaupassa, ihasteli kukkia kun käveltiin kotiinpäin ja hämmästeli siskonsa kanssa pieniä ötököitä. Hänellä oli kivaa, hän nautti reissusta ja koki sen mukavaksi yhteiseksi tekemiseksi. Niin myös me muut.

Mä nautin ihan suunnattoman paljon niistä tavallisista asioista, joita me yhdessä touhutaan.

Kiireetön kirjastoreissu koko perheen kesken lähikirjastoon on yksi parhaita juttuja mitä mä tiedän. Lapset tekevät palapelejä, lukevat valitsemiaan kirjoja, ja mä saan käydä etsimässä itselleni muutaman dekkarin tai chick litin iltalukemiseksi. Tutkitaan yhdessä lasten kanssa kirjahyllyjä, mikä näyttäisi kiinnostavalta, mikä olisi hyvä iltasatukirja ja mitä voisi lueskella vaikka ihan itsekseen. Onni on loistava lähikirjasto, josta löytyy sekä suomeksi että ruotsiksi paljon mielenkiintoista luettavaa. Tiedän, että nämä kirjastoreissut ovat lapsille ihan yhtä mieluisia kuin mullekin. Eilenkin kirjastossa viihdyttiin toista tuntia ihan huomaamatta, ja kotiin tullessa oli hyllyssä iso pino uutta luettavaa taas pariksi viikoksi eteenpäin.

Yhteinen viikkosiivous lauantai-iltapäivänä on ihan parasta. Robin raikaa, tytöt huiskivat omilla pölyhuiskillaan ja me Oton kanssa laitetaan hihat heilumaan, ja nopeasti koko koti kiiltää puhtautta. Tulee raikas olo, kaikki on järjestyksessä ja voi hyvillä mielin rauhoittua viettämään viikonloppua. Toisinaan (lue: usein) vastakerätyt kynäpurkit kaatuvat ja pölyhuiska lennättää lattialle jotain minkä keräämisessä kestää ikuisuus, mutta ei se haittaa. Siivous lasten kanssa on ehkä hitaampaa, mutta sitäkin paljon hauskempaa.

Ruuanlaitto  lasten kanssa on myös hauskaa. Kuopus haluaa aina kuoria valkosipulinkynnet, mutta heittää ne kynnet aina kuorien mukana roskikseen. Esikoinen repii salaatit ja kattaa pöydän. Hän on myös erityisen hyvä sekoittaja. Välillä keittiössäkin maito kaatuu ja innokas sekoittaja sekoittelee ainekset ympäri pöytää, mutta entä sitten? Ei se ole niin justiinsa.

Iltaulkoilu omalla pihalla ison hiekkalelukassillisen kanssa piristää ruohkaähkyn jälkeen. Lasten kanssa touhutessa itsekin innostuu tekemään vaikka mitä hiekkakakkuja, ja mä ainakin sanon edelleen melkein yhtä innostuneena kuin 20 vuotta sitten, ”Älä tule paha kakku tule hyvä kakku!” Toinen naperoista antaa kuorma-autolleen kyytiä karusellissa, ja toinen tekee hiekkajäätelöt koko perheelle. Ja ulkoa pääsee pois hyvällä mielellä kun muistaa kertoa että kotona odottaa vielä saunominen ennen yöunille käymistä.

Sunnuntaiaamuinen barbieleikki vierähtää nopeasti monen tunnin mittaiseksi, kun innostuu rakentamaan lasten kanssa barbeille ison kodin ja supermarketin notkuvine hyllyineen. Kiireetön leikki lasten kanssa on yksi niitä asioita, mistä nautin arjessa kaikkein eniten. Kun voi heittäytyä täysillä siihen leikin maailmaan, ja unohtaa hetkeksi ne kauppareissut, viikkosiivoukset ja tietokoneella odottavat velvollisuudet. Ehdottomasti yksi parhaita rentoutumiskeinoja.

Välillä on kivaa kun on viikonlopuksi paljon tekemistä, ja toisinaan on kiva viettää näitä viikonloppuja, kun ollaan vaan ihan oman perheen kesken eikä tehdä mitään ihmeellistä. Lapset eivät tarvitse aina sirkushuveja ja hoplopreissuja, vaikka kivoja nekin ovat. He nauttivat kaikkein eniten siitä että heidän jutuissaan on täysillä läsnä. Ja kun jaksaa olla täysillä läsnä, voi hyvillä mielin ja hyvin onnistuen varastaa itselleen sen rauhallisen hetken vaikka keskellä päivää, kun lapset viihtyvät mukavasti alkaneen leikin parissa itsekseenkin ihan hyvän tovin.

Rauhallinen viikonloppu huipentuu siihen, kun saa kirjaimellisesti käpertyä Oton kainaloon peiton alle katsomaan elokuvaa, niinkuin eilen. Onhan siellä paksun peiton alla kahdestaan vähän hikistä, etenkin saunan jälkeen, eikä mistään romantisoidusta kiiltokuvakäpertymisestä suihkunraikkaana-silti-meikit-naamassa-satiinilakanoissa ole tietoakaan. Mutta on tuon oman murusen ihanan tavallisessa kainalossa ihanaa hengailla. Ei ne olosuhteet vaan se seura. Raidalliset trikoolakanat tuntuvat luksukselta, kun niissä saa pötköttää juuri Oton kanssa.

Saan olla onnellinen siitä, että jaan mun arjen ja juhlan harvinaisen samanlaiset arvot kanssani omaavan miehen kanssa. Ollaan molemmat vähän kotihiiriä, tai koti-ihmisiä niinkuin pappikin meitä vihkiessään totesi. Tykätään välillä käydä jossain ja tottakai nähdä myös ystäviä ja sukulaisia, mutta suurimman osan ajasta me viihdytään lököhousuissa (ai että olen edelleen kateellinen Oton banaanisortseista, näytä ne jo instagramissa) kotona, ja se on ihan okei.

Tavallisen ihanat, joidenkin mielestä tavallisen tylsät asiat, on juuri niitä parhaita. Takana äärimmäisen rentouttava viikonloppu, jonka avulla jaksaa hyvin ensi viikon kiireisen työrupeaman isoine kuvauksineen ja muine huippuine juttuineen.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille ja toivottavasti teilläkin on takana rentouttava viikonloppu 🙂

Vaikka lämpömittarin lukemat ei vielä täällä Helsingissä ainakaan päätä huimaa, elättelen pienenpientä toivetta että kyllä se kesä sieltä joskus kuitenkin vielä tulee. Shoppailtiin vähän uusia kesävaatteita tytöille tällä viikolla, sillä ohuista kesähousuista ja sortseista oli pulaa. Zelda on kasvanut pituutta vähän nopeammin kuin isosiskonsa aikoinaan, ja siksi monet Tiaran viimekesäiset vaatteet ovatkin jo Zeldalle lyhyitä tänä kesänä, ja Tiaralle on pitänyt hamstrata sitten isompaa kokoa kun ei ne viimekesäiset tietenkään enää mene. Onneksi paidat, mekot ja sortsihaalarit ovat käyttökelpoisia pidempään kuin pelkät alaosat, kun ei tarvitse välittää lahkeiden pituuksista, olisi harmittanut jos olisi pitänyt luopua jo nyt niin monista viime kesän lempivaatteista.

Kukkatopit H&M

Mä tykkään kesävaatteissa vaaleista ja kirkkaista väreistä, ja kaikki ihanat hedelmäkuosit ja värikkäät linnut ja kukat ovat myös mieleen. Viime kesänä jo ihastelin kaikkea ananaskuosista, nyt on ananaksen kaveriksi tullut vesimelonia, ja löydettiinpä me samalla reissulla Otolle banaanikuvioiset sortsitkin. Saapa nähdä vilauttaako herra niitä joku kerta omassa instassaan tai jossain, ne on niin makeat että voisin ottaa itsellenikin. Zeldalle löytyi myös ihana pinkki Ramones-paita joka näyttää päheältä asussa kuin asussa.

Kaikki paidat ZARA

Raikkaan väriset kesäpökät ovat ihan ehdoton juttu, varsinkin nyt kun ei tosiaankaan ole vielä sortsikelejä. Kesähousuilla saa kesäfiilistä jo nyt vaikka vähän sataisikin vettä. Zeldalla oli viime kesänä maailman söpöimmät keltaiset hedelmäpöksyt, jotka jäivät ihan liian pieniksi. Onneksi löysin ihan saman tyyliset, vaikkakin eri värissä, myös täksi kesäksi. Valkoinen neonväreillä höystettynä on ihana yhdistelmä, ja Tiara tykkää tosi paljon omista uusista kukkahousuistaan ja ”kolmio”-housuistaan, niinkuin hän niitä kutsuu.

Hedelmäpöksyt ja henkselisortsit ZARA Vaaleanpunaiset housut, kukkahousut ja mintunvirheät sortsit H&M

Molemmat sortsit ovat meidän kaikkien mieleen. Henkselisortseista saa henkselit irti, jolloin ne ovat ihan tavalliset farkkusortsit, mikä on aika kätevää. Vielä pitäisi etsiä sellaisia mukavampia ja pehmeämpiä sortseja, vaikka aika joustavia nuo farkkusortsitkin tuntuvat nykyään olevan. Lisäksi molemmat tarvitsevat uudet uikkarit, koska vanhat ovat jääneet myös pieneksi. Mistähän löytyisi kivoja?

Siinä missä lapsille ostin paljon värejä, ja Otolle banaaneja, löysin itselleni kaksi kokovalkoista yläosaa ja paketillisen sukkia. Ihan hyvä löytö nekin, ja sukat olivat sentään värikkäitä.

Mitä tykkäätte kesäuutuuksista? Millaisia vaatteita te ostatte lapsille kesäksi?

Aika moni teistä varmaan on lukenut Oton postauksen, jonka mäkin jaoin. Ajattelin ensin etten halua puhua sanallakaan mun blogissa siitä, mistä postaus sai alkunsa. Enkä oikeastaan haluaisi vieläkään, mutta pakko mun on jotain sanoa. Otin tietoisesti hetkeksi etäisyyttä blogiin, koska en vaan tiennyt miten voisin itseäni ilmaista. Mä tiedän että 99,99% teistä tyypeistä jotka mun juttuja luette, on ihania mahtavia ihmisiä jotka aidosti välitätte, iloitsette ja myötäelätte meidän jutuissa. Siksi haluankin pyytää teiltä kaikilta anteeksi tätä tekstiä. Mutta sitten on se pieni osa, pieni osa joka ei ymmärrä milloin yksityisyyden raja ylittyy pahasti.

Toivoin että taannoinen #oikeanainen -haasteeni olisi toiminut, ja ehkä säästänyt mua itseänikin mun  vartalon arvostelulta edes vähän. Kerroin siinä rehellisesti omista kokemuksistani, vartaloni muutoksista ja siitä miten itse koen asiat. Silti se pieni osa siellä haluaa nähdä jotain väärää kaikessa, mitä teen. Eniten mua loukkaa se, miten sokeana nämä ihmiset pitävät mun läheisiä. Ajatellaan että itse sieltä tietokoneiden ja puhelimien näyttöjen takaa nähdään paremmin kuin Otto, mun äiti tai mun ystävät. He ihan oikeasti kuvittelevat, että jos jokin olisi pielessä, jos sairastaisin anoreksiaa niinkuin he väittävät, mun lähipiiri ei huomaisi mitään. Mua loukkaa se, miten kukaan voi ajatella että mun kaikkein rakkaimmat ihmiset jotka mun kanssa ovat tekemisissä, eivät tajuaisi mistään mitään.

Totta hemmetissä he huomaisivat, jos jotain huomattavaa olisi. Mutta kun ei ole. Mä sanon tämän nyt viimeisen kerran, ja sen jälkeen en aio enää koskaan julkaista yhtäkään kommenttia jossa jollain tavalla viitataan mun sairastavan syömishäiriötä. Mulla ei ole sellaista. Joku siellä miettii mihin mun tissit on kadonneet ja miksi olen laihempi kuin vuosi sitten. Vuosi sitten mä lopetin imetyksen, vuoden kestäneen imetyksen, jonka myötä mun entuudestaan pienet rinnat pienenivät entisestään. Ja siinä missä Tiaraa imetin vain pienen hetken, ja palauduin vajaassa vuodessa omaan normaalipainooni, Zeldan jälkeen tämä palautuminen alkoi täysillä vasta sitten kun imetys loppui ja hormonitoiminta tasaantui. Siihen asti mun kroppa oli muodokkaampi, ja mulla oli muutama kilo enemmän painoa.

Mä viihdyin siinä kropassa, ja mä viihdyn tässä kropassa. Mä olen itse täysin tyytyväinen mun kehoon, mutta kieltämättä ei se mukavalta tunnu kuunnella kuinka oksettavalta näyttää ja kuinka mun pitäisi hävetä ja peitellä kroppaani. Mun ei tarvitse. Tämä on teksti jota mä en halunnut koskaan kirjoittaa, mutta en voi jatkaa normaalisti iloisella tyylillä höpötellen, jos en sano näitä asioita nyt. Mä en halua miettiä jokaista ruokapostausta julkaistessani, että nyt ne siellä ajattelee taas kuinka anorektikko siinä kokkailee mutta ei syö muruakaan, tuo on niin tyypillistä anoreksiaa. Mä teen arkiruokapostauksia, koska niitä on toivottu ja koska rakastan ruokaa.

Toivon, että huomisesta alkaen voin jatkaa tämän blogin kirjoittamista ihan samanlaisena kuin ennenkin, ei ollut nimittäin tämä alkuviikko mikään huippuluokan aloitus viidennelle blogivuodelle. Mutta ehkä se tästä taas lähtee. Haluan kiittää jokaista teistä, jotka ovat tukeneet, ymmärtäneet ja välittäneet. Te olette se syy, miksi en ikinä harkitse edes blogin lopettamista, vaikka tällaiset idioottimaiset kohut välillä pohjamutiin vetävätkin. Kiitos teille ihanille <3

Meillä on ollut tänään hauska ja aurinkoinen vapaapäivä joka vietettiin lasten kanssa pyöräretkeillen, herkkuja kokkaillen ja kirjoja lukien. Huomenna mä suuntaan työn merkeissä Pasilan Haaga-Helian kampukselle We Do -häämessuille, jonne on muuten vapaa sisäänpääsy. Siellä on huikea kattaus hääalan toimijoita esillä, ja tapahtuma kestää klo 12-18. Toivottavasti törmäillään!

Mukavaa torstai-iltaa kaikesta huolimatta, ja pidetään peukkuja Suomelle!

Viime viikon salaatin jälkeen on näin sateisen päivän kunniaksi vähän tuhdimman pastan vuoro. Parsakausi on parhaimmillaan, ja parsapiirakkaan rakastuneena päätin kokeilla tehdä myös herkullista parsapinaattipastaa. Tuore babypinaatti on parsan lisäksi yksi maukkaimpia vihreitä vihanneksia tai salaatteja tai mikä-se-nyt-onkaan, ja etenkin pastan joukossa se  toi uskomattoman ihanasti makua. Ruoka on supernopea ja helppo valmistaa, ja parsan nuput näyttävät niin kauniilta lautasella että se antaa ehdottomasti pientä luksusta arkeen.

Parsa ja pekoni ovat lyömätön pari, ja pekoni on myös ihanan nopea ja helppo liha arkeen vaikka ei ehkä se maailman superterveellisin vaihtoehto olekaan. Miksei Suomesta saa jenkkityyliin Turkey Baconia? Mä olisin ainakin ihan vakkarikuluttaja kun tykkään pekonista niin kovasti. Tai jos jostain saa niin hihkaiskaa ihmeessä kommenttiboksiin, mä ryntään samantien ostoksille!

Herkullinen parsa-pinaattipasta

1 puntti parsaa

170g pekonia

100g tuoretta babypinaattia

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

1 prk ruokakermaa

1tl mustapippuria

suolaa

1/2 sitruunan mehu

50g grana padano juustolastuja

250g nauhapastaa

Laita pastan ja parsan keitinvesi kiehumaan. Huuhdo parsat ja pilko n. parin sentin pituisiksi pätkiksi. Keitä pastaa ohjeen mukaan, ja keitä parsaa n. 5 minuuttia suolalla maustetussa vedessä. Pilko sillä aikaa sipulit ja valkosipulit, ja huuhdo pinaatinlehdet. Paista pekonit pannulla, nosta talouspaperin päälle lautaselle ja puristele ylimääräinen rasva pois paperilla. Paista pannulla sipulit ja pinaatit yhdessä, ja lisää joukkoon keitetty parsa ja pilkottu ja paistettu pekoni. Lisää sekaan ruokakerma ja purista vielä mukaan puolikkaan sitruunan mehu. Mausta mustapippurilla, ja suolalla mikäli tarvetta. Tarjoile pasta ja kastike yhdessä Grana padano -juustolastujen kanssa. Nauti, ja ota vielä ainakin kahdesti lisää!

Ensi viikon arkiruokana luvassa bataatti-päärynäsalaatti jota on toivottu!

Ihanaa keskiviikkopäivää kaikille <3

Hetkeen täällä ei olekaan ollut meidän 3,5-vuotiaan valitsemaa asua esillä, vaikka aika ahkerasti hän kuitenkin itse osallistuu päättämään mitä päällensä pukee. Esikoisemme taitaa olla tyyliltään samanlainen ”kokeillaan-nyt-vähän-kaikkea” -tyyppi kuin äitinsä. Aina valmiina uusimpiin trendeihin, eikä pelkää hassujakaan yhdistelmiä. Välillä kova juttu ovat piirroshahmot, toisena röyhelöt ja kolmantena villit kuviot. Joskus hän haluaa päälleen niitä kaikkia yhtäaikaa. Toisinaan, kuten eilen, hän kuitenkin haluaa jotain pelkistetympää, vaikkakin silti villillä twistillä.

Äidin silmää miellyttää rauhallisen sinivalkoinen värimaailma, ja kuviot ainoastaan hatussa. Tyttären silmää miellyttää kaikki kimalteleva, ja isot ja näyttävät korut. Taitaa olla aikamoinen koruharakka tuo meidän neiti, äitiinsä tullut siinäkin, vaikka mä ”pahimmista” ajoista olen jo rauhoittunutkin. Iso kaulakoru, kiiltävän valkoiset kengät ja snapback tuovat kyllä asuun vähän hiphopvibojakin.

Snapback Kappahl / T-paita Next UK / Farkut H&M / Kengät Zara / Kaulakoru Gina Tricot / Kello Guess* (mun oma) / Sormus Cailap* / *saatu blogin kautta

Meillä ei vaatteita oteta vakavasti, kaikkea saa ja voi kokeilla oman maun mukaan, kunhan vaatteet ovat mukavat ja tarkoituksenmukaiset. Mun mielestä tää asu on ihan täysi kymppi. Eilen illalla lapset innostuivat leikkimään stailausleikkiä toistensa kanssa. Samalla esikoinen oppi hyödyllisiä taitoja, ja harjoitteli vanhoja. Nappi menee hienosti napinläpeen, kauluspaidan helman saa solmittua pikkusiskolta, kuten kengännauhatkin solmulle, ja pinninkin hän osaa jo painaa siskonsa kutreille.

Hieman kuulosti tutulta Tiaran nätisti (vielä kymmenennelläkin kerralla) pyytämä ”Zelda voisitko pysyä paikoillaan että minä saisin tämän pinnin laitettua sun päähän?”. Niin, siinäpä sitä oppii kärsivällisyyttäkin, ja muistaa ehkä pysyä itse enemmän paikoillaan silloin kun tehdään kampauksia, kun huomaa miten hankalaa niitä on itse laittaa pikkusiskolle silloin kun tämä heiluu kuin heinämies. Stailauksen jälkeen kuuluu, ”vaaaaaau nyt minä owen hieno!” ”Ole hyvä Zelda, nyt sinulla on hienot vaatteet. Oli kivaa stailata sinua!”

Stailia tiistaita kaikille!