Me lähdettiin tänään käymään Oton äidin haudalla, ja päätettiin samalla mennä tsekkaamaan Haltialan kotieläintila. Ollaan pitkään haluttu käydä siellä, mutta sinne ei kyllä bussilla olisi ollut mitään järkeä lähteä meiltä kotoa asti, olisi mennyt matkoihin jo niin pitkään. Nyt matka taittui hetkessä, ja sää oli helteisen aurinkoinen ja ihana koko reissun ajan. Haltialan tila on siis ilmainen kotieläintila, jossa on lampaita, possuja, lehmiä, hevosia, kanoja ja muita. Me ei kyllä tänään nähty kuin lampaat, yhden lehmän pylly ja yksi piehtaroiva possu läheltä, muut tyypit huitelivat kauempana laiduntamassa ja kanoja me ei löydetty.

Onneksi lampaissa riitti ihmeteltävää jo ihan tarpeeksi, olin niistä itsekin niin fiiliksissä että olisin voinut viettää koko päivän syöttäen niille ruohoa. Lampaat olivat niin rentoja, hengailivat vaan siinä syömässä ja olivat pehmeitä ja ihania, ai että. Tytöt näkivät nyt ensimmäistä kertaa kotieläimiä näin läheltä, koska aiemmin ollaan käyty katsomassa eläimiä vaan Korkeasaaressa. Paitsi tietenkin muutama viikko sitten mökkireissulla nähtiin lehmiä ihan läheltä, mutta se oli vain hauska sattuma. Haltiala oli kyllä ihanan hyväntuulinen paikka, jossa eläinten lisäksi oli myös kahvila-ravintola, jäätelökioski ja hauska leikkipuisto.

Meidän esikoiselle reissun kohokohta taisi olla viiden euron hintainen poniratsastus, ja oli kyllä mullakin niin ylpeä fiilis katsella kun hän niin hienosti pysyi kyydissä eikä yhtään pelännyt mennä ponin selkään. Nuorempi neideistä on vielä sen verran pieni ettei varmasti olisi pysynyt selässä, joten hän pääsi isin kanssa kahdestaan puistoon sillä aikaa kun Tiara ratsasti ponilla. Tiaran kasvoilta paistoi tyytyväinen ilme, hän oli selkeästi häkeltynyt ja innoissaan samaan aikaan. Tuli ihan oma lapsuus ja ekat poniratsastukset mieleen.

Sattui kyllä niin upea sää ettei mitään järkeä, ja vaikka paikalla oli jo pelkän säänkin puolesta paljon ihmisiä, niin kaikki pääsivät paijailemaan lampaita ihan rauhassa, ja puistossa lapset ehtivät hyvin kokeilla kaikkia vempeleitä. On niin outoa että Haltiala sijaitsee Helsingissä, siellä on kuitenkin niin rauhallista ja peltoa ja niitä kotieläimiä, aivan toinen maailma kuin keskusta tai edes meidän oma asuinalue. Ihanaa että meillä on nyt mahdollisuus käydä tuollaisessakin paikassa, ihan parasta. Mua ei ainakaan haittaisi yhtään käydä useamminkin syöttämässä lampaita, tai muitakaan eläimiä.

Oletteko muuten käyneet Falkullassa? Mietin vaan kun ne ovat Haltialan kanssa molemmat suunnilleen yhtä pitkän matkan päässä meiltä, että onko toinen jotenkin toista isompi tai enemmän eläimiä, vai ovatko aika samanlaisia? Onko sillä väliä kummassa käy vai pääseekö jommassa kummassa kokemaan enemmän kuin toisessa?

Aamulla aloiteltiin tekemään satukirjat, esikoisella on jo kolme aukeamaa valmiina ja huomenna kuulemma tehdään viimeinen, kuopus tyytyi siihen että hänen kirjassaan on yksi aukeama, mutta siitä tuli superhieno. Mun on pakko esitellä meidän satukirjaprojektia heti kun ollaan saatu valmiiksi!

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille <3

Mä olen aamuihminen, tavallaan, aamuisin olen kaikista aikaansaavin, pirtein ja tykkään aamujen fiiliksestä. Perhe-elämän myötä kuitenkin illat ovat ne hetket joista nautin nykyisin melkeinpä kaikkein eniten arjessa. Iltaisin me ollaan kaikki yhdessä, ja se on se mikä merkitsee. Vaikka lapset ulkoilevatkin päiväkodissa sen kaksi kertaa päivässä, me lähdetään yleensä vielä puistoon iltaruuan jälkeen yhdessä, varsinkin näin kesällä.

Aikaisemmin meidän kaikkein lähin isommille kuin vauvaikäisille tarkoitettu puisto sijaitsi parin kilometrin päässä,  mikä kieltämättä vähän söi sitä puistoiluintoa työpäivien jälkeen. Yleensä laiskasti mentiin vain oman talon pihalle, ja säästettiin puistoreissut viikonlopuille. Meidän talon piha on alkanut ehkä vähän kyllästyttää pelkistetyillä vempeleillään, varsinkin kun sitä samaa hiekkalaatikon reunaa on melkein kolme vuotta kuluttanut pyllyllään. Onneksi tänä kesänä saatiin vihdoin omalle asuinalueelle monipuolinen upouusi puisto, ja nyt meidän puistomatka ei kestä kuin kaksi minuuttia.

Tuo lähipuisto on aina täynnä elämää ja seuraa, siellä on paljon kivaa tekemistä ja kaikenikäisille jotain. Lisäksi se on lähellä lähikauppaa, joten maito- ja leipätäydennykset ja muut hoituvat kätevästi arkiviikolla siinä samalla. Kuinka paljon voi vaikuttaa yksi leikkipuisto arki-iltojen sujuvuuteen?  Meillä se on ainakin tehnyt ison eron. Ulos tulee lähdettyä paljon enemmän mielellään, kun on kiva paikka jonne mennä, ja olenpa mä törmännyt muutamaan kivaan blogini lukijaankin siellä puistossa. Hauskaa että näinkin läheltä löytyy lukijoita.

Toinen iso tekijä on tietenkin ollut myös auto, ei sitä vaan tajunnut etukäteen miten iso vaikutus sillä on elämänlaatuun. Me ollaan saatu paljon enemmän yhteistä aikaa perheen kanssa, kun sellaiseen arjen perussäätöön kuten kauppareissuihin, viemisiin, hakemisiin ja paikasta toiseen siirtymiseen  menee paljon vähemmän aikaa.

Meidän piti kulkea edelleen työmatkat julkisilla, mutta ollaan nyt kuitenkin päädytty siihen että Otto kulkee autolla töihin, koska se säästää tarhapäivinä meiltä iltaisin hurjasti aikaa. Miettikää, voin olla puoli tuntia pidempään töissä, hakea lapset silti samaan aikaan kuin ennen, ja ehtiä silti kotiinkin melkein tuntia aiemmin. Ihan vaan koska Otto nappaa mut mukaansa kotimatkalla, kun meidän toimistot ovat sopivasti vain puolen kilsan päässä toisistaan. Ja on lapsillekin kivaa kun pappa ja äiti hakevat melkein aina heidät yhdessä päiväkodista. Aamuisin mä kyllä vien lapset edelleen julkisilla, ja kuljen itse töihin julkisilla, koska aamuisin se toimii hyvin ja on ihan mukavaa.

Aina mä olen nauttinut arjesta, mutta nämä kaksi asiaa, puisto ja auto, ovat vaikuttaneet arkeen ja ajankäyttöön ratkaisevasti. Kaikesta on tullut helpompaa ja mukavampaa, ja jää enemmän aikaa rentoutua ja touhuta lasten kanssa myös työpäivän jälkeen.

Meillä oli tänään ihana päivä tyttöjen kanssa, nähtiin aamulla kavereita ja touhuttiin. Sain herätä aamulla siihen että Zelda herätti mut sanomalla ”Hyvää huomenta äiti-pwinsessa!”. Toivottavasti saan huomenna yhtä ihanan prinsessaherätyksen, en kestä!

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille <3

Mulla ei ole vuosiin ollut täällä kotona sellaista omaa paikkaa, omaa tilaa joka olisi vain mun oma, sängyn vasenta puolta lukuunottamatta. Se on tuntunut välillä harmittavalta, lapsilla on lastenhuone, Otolla miesnurkkaus ja mulla – noh tietenkin koko koti, niinkuin kaikilla muillakin, mutta ei mitään täysin omaa. Syynä ei ole ollut se, että en olisi sellaista halunnut tai saanut, meillä oli vaan niin paljon kaikkea turhaa, tai aikoinaan tarpeellista, tavaraa, että sellaiselle nurkkaukselle ei ollut tilaa. Nyt vihdoin on. Kiitos rankalla kädellä karsimisen, mullakin on vihdoin ihan oma nurkkaus kotona.

Se näyttää ihan tavalliselta lasiselta pöydältä, jossa on meikkejä ja muutama koru hujan hajan. Siinä on ihan tavallinen tori.fi:sstä ostettu itsemaalattu ikivanha pinnatuoli, ja matolle on tippunut puuterin murusia. Mutta se on mun, mun ikioma paikka johon kenelläkään muulla ei ole sananvaltaa, eikä liiemmin asiaakaan. En koe että mulla olisi mitään kauheaa tarvetta hallita tai kieltää toisia koskemasta tavaroihin, mutta tuntuu hyvältä että kotona on yksi sellainen paikka joka on täysin mun hallinnassa ja vain mua varten.

Se on sellainen rauhoittumisen paikka, johon mä istuin vain silloin kun voin tehdä sen rauhassa. En halua pilata itseltäni sitä nautintoa, en halua tehdä siitä paikasta kiireistä, enkä sotkuista. Jos mulla on kiire, meikkaan edelleen seisoen keittiössä samalla kun annan lapsille jugurttia ja ruisleipää. Mutta joskus mulla on aikaa olla hetki oman itseni kanssa, vetää täydellisen hallitusti kaartuvat rajaukset silmiin ja punata huulet kaikessa rauhassa. Silloin mä istun tuon pöydän ääreen, laitan hiljaiselle hyvää musiikkia soimaan ja hengailen itseni kanssa. Se tuntuu kuulkaas aivan mahtavalta!

Loput makkarista on vielä todellakin kesken, joten vilautan vain tätä mun rauhan tyyssijaani nyt. Matto on Annon, ja ostettu siis Kodin1:stä, musta se on ihanan skarppi mutta kuitenkin rauhallinen. Vaaleat verhot Ikeasta, kuten myös pöytä. Pöydän ylle on tarkoitus hommata sellaisia kapeita seinähyllyjä, joihin laitan kuvia ja/tai koriste-esineitä esille, mutta muuten mä tykkään tästä aika lailla näin. Siinä on kaikki mitä mä tarvitsen mun rauhallisiin hetkiin.

Mä olen onnellinen ja kiitollinen että mulla on vihdoin tällainen oma paikka, monen vuoden jälkeen en pidä sitä itsestäänselvyytenä. Ja vaikka se onkin vain mun, en pistä pahitteeksi jos saan yhdet pienet puhtaat ja pehmoiset 2-vuotiaan varpaat kaveriksi, onhan nekin nyt aika söpöt ja rauhan kaveriksi mahtuu myös aimo annos naurua.

Hyvää yötä ihanat, ja kiitos paljon super ihanista kommenteista joita olette laittaneet! Ihanaa että tykkäätte uudesta ulkoasusta 🙂

Mä tykkään kauheasti lähteä kuvaamaan ulos, ja panostaa valotukseen, sommitteluun ja asuihin. Silti usein mieleen jäävät parhaiten ne arjen pyörityksessä otetut, vähemmän mietityt kuvat. Ne sellaiset kuvat jotka on napattu juuri oikealla hetkellä, täynnä tunnetta ja tekemistä, täynnä meitä. Ne kuvat jotka eivät ehkä ole niin hyvin valottuneita, kivan värisiä tai täydellisen tarkkoja, mutta jotka ovat silti omalla tavallaan ihan mun lemppareita.

Ehkä se tunne kumpuaa sieltä jostain omasta lapsuudesta. Mun lapsuuden kuvat eivät ole mietittyjä, kauniisti valottuneita tai aina edes kovin tarkkoja, lukuunottamatta päiväkodissa ja koulussa otettuja pönötyskuvia. Niihin liittyy kuitenkin mieletön määrä tunteita ja muistoja, ja kun mä katson sitä epätarkkaa kuvaa jossa juoksen mummon koiran kanssa pihalla, mut valtaa hyvä fiilis. Mä luulen että nämä arkikuvat tulevat olemaan aikuisena niitä kaikkein tärkeimpiä ja rakkaimpia meidän tytöille.

Mä toivon että he muistavat kuinka ollaan leikitty prinsessoja yhdessä, juostu kesäiltana ulkona ja juotu yhdessä lämmintä mehua. Toivon myös että he muistavat miten jännittävää oli kun ostettiin meidän ensimmäinen oma auto, ja miten kivaa oli kiipeillä jokapaikkaan. Ehkä he muistavat myös kuinka innoissaan olivat kun saivat päiväkodin alun kunniaksi Frozen-legginssit ja Minni Hiiri-hupparin, joista ovat niin kovin ylpeitä että eivät malttaisi edes nukkua ilman. Ja jos eivät muista, niin ainakin voidaan hihitellä näille kuville yhdessä ja mä voin kertoa.

Tänä yönä blogin ulkoasu kokee pienen päivityksen, eikös sitä ole tässä kesän loppupuolella jo aika päästä eroon lumisesta bannerista? Toivottavasti tykkäätte lopputuloksesta sitten kun se on valmis, mä olen ainakin ihan innoissani pienestä raikastuksesta! Hyvää yötä ihanat, tulkaahan aamulla kurkkimaan miltä täällä näyttää! <3

Tänään palattiin sitten takaisin arkeen, ja lapset takaisin päiväkotiin. Mua ei oikeastaan jännittänyt ollenkaan viedä tyttöjä hoitoon vaikka taukoa oli takana kuusi viikkoa, arvatkaa miksi? He ovat viimeiset kaksi viikkoa laskeneet öitä, kun kavereita on ollut niin ikävä. Eilen illalla Zelda jopa suuttui, kun hän oli luullut että hän pääsisi jo päiväkotiin, ja sitten olikin vasta ilta ja hänen pitikin nukkua vielä yksi yö. Ei siis ollut mitään ongelmaa. Aamulla ajeltiin bussilla päiväkodille, ja tytöt olivat ratketa liitoksistaan kun olivat niin innoissaan.

Täytyy sanoa että bussimatkalla mut valtasi sellainen ylpeyden hyökyaalto ettei tosikaan, meidän tytöt nimittäin sanoivat kuuluvalla äänellä bussikuskille kyydistä pois jäädessämme, että kiitos paljon kyydistä ja vilkuttivat. Ihania neitejä, ja onneksi sattui myös mukava kuski joka vastasi kohteliaasti.

Päiväkodilla tytöt juoksivat suoraapäätä juttelemaan kavereiden kanssa ja leikkimään ja vaihtamaan kuulumisia. Itsekin höpöttelin ummet ja lammet hoitajien kanssa, ja kipaisin sitten toimistolle varmana siitä, että päivä sujuu hyvin. Tytöt eivät siis meinanneet melkein edes sanoa mulle heippa kun olivat niin leikeissään, mutta antoivat he sitten pikaiset halit ja pusut ja toivottivat hyvää työpäivää, ja sanoivat reippaasti että nähdään sitten iltapäivällä. Tämä kertoo musta jotain siitä, miten ihanan turvallisena ja mukavana paikkana he kokevat myös päivähoidon, ja miten he tietävät että kyllä se äiti tai isi aina tulee takaisin heti työpäivän jälkeen.

Tyttöjen ihanat uudet vaatteet Zarasta, kuten myös vanhat sandaalit.

Työpäivä sujui pikaisesti, ja pääsin vihdoin thaimaalaiseen syömään kun ei ole tullut pariin viikkon käytyä kun en ole ollut toimistolla. Viidennen linjan Du Diissa on tosi hyvää ruokaa, ja myös aika edullista, pieni annos on tosi iso ja kaikki pienet annokset maksavat vain 7,50. Siellä on kiva käydä aina kun Döner Harjusta ja Sandrosta tulee yliannos, haha! Ihanaa kyllä päästä takaisin toimistolle ja nähdä kaikkia työkavereita, meillä oli hauska päivä.

Käytiin eilen vähän ottamassa kuvia illalla, ja Tiara innostui taas kuvaamaan mua ja Ottoa. Hän alkaa jopa ottaa roolia kuvaajana, käski meitä pussaamaankin ja kaikkea. Saapa nähdä tuleeko tästä isompikin innostus, ei mua ainakaan haittaa jos hän kiinnostuu valokuvaamisesta harrastuksena. Harrastukset on mietinnässä nyt muutenkin, me ollaan juteltu vähän neiti esikoisen kanssa ja mietitään mikä hänestä olisi mukavin harrastus jonka hän haluaisi aloittaa nyt. Saa nähdä mihin päädytään, kirjoittelen kyllä heti kun ollaan ilmoittauduttu jonnekin!

Eikä mua ollenkaan haitannut pussata Oton kanssa, ihanaa kun tyyppi on taas takaisin kotona. Eilen vaan katsottiin House of Cardsia ja syötiin purkillinen B&J:tä puoliksi. Tällä kertaa testattiin Half Bakedia, mutta täytyy sanoa että Cinnamon Bun ja Cookie Dough vievät ehdottomasti voiton siitä!

Tänään oli kyllä tosi kiva maanantai, ihanaa että arki alkoi kivoissa merkeissä. Sääkin näyttää lupaavalta, ehkä päästään loppuviikosta jopa rannalle tokaa kertaa tänä kesänä, se olisi aika huippua! Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille <3