Kun esikoinen lähti isänsä kanssa tänään tanssiin, lähdin minä kuopuksen kanssa kahdestaan ulos. Ensin käytiin kävelyllä ja sitten mentiin kahdestaan kauppaan. Käveltiin ihan hyvä tovi ja pysähdyttiin katsomaan lintuja, lehtiä ja vesiputousta. Hän sai kävellä pitkin valkoista viivaa joka meni tien keskellä, mihinkään ei ollut kiire.

Juteltiin koko matkan ajan taukoamatta, ja häneltä tuli niin hyviä juttuja, mua meinasi naurattaa melkein kokoajan. Neiti mm. sanoi että ”Minä tykkään kovahti beibeistä!” eli nukkevauvoista, ruotsiksi baby tai bebis. Hän kertoi kuinka hänellä oli tänään kivaa kun käytiin PR-toimistolla, ja oli jännittävää käydä mun serkun ja Tiaran kanssa pihalla leikkimässä. Hän oli onnellinen isotädiltään saamistaan lapasista, joissa oli hienot rusetit. Ja hän oli kiitollinen siskolleen kun sai lainata tämän sitruunamekkoa yhdessä lepakkokuvioisten ”batman”-housujensa kanssa.

Kauppaan mennessä lupasin että hän saa tietysti työntää pikkukärryjä. Silloin hänen kasvoilleen levisi sellainen loiste ettei mitään järkeä, ja hän sanoi että ”Kiitoh äiti tämä on maaiwman pawahta ikinä!”. Meillä oli rento kauppareissu kaikessa rauhassa, hän sai valita mitä hedelmiä halusi pikkukärryihin ja minkälaista jugurttia ostettiin. Hän pyysi pillimehua, mutta mä sanoin ei. Oltiinhan me eilen jo annettu heille pillimehut teatterissa, vaikka yleensä ei osteta niitä arkisin. Hän ei kuitenkaan hermostunut, vaan totesi että ”viikonwoppuna titten.”

Kauppareissun jälkeen käveltiin kotiin ja hän sai kävellä taas pitkin valkoista viivaa. Kassi oli painava ja olisi tehnyt mieli juosta kotiin että saa sen pois kädestä mahdollisimman äkkiä, mutta neiti halusi kävellä pitkin sitä valkoista viivaa ja koska meillä ei ollut yhtään kiire, mä pysähtelin vähän väliä odottelemaan. Kun me päästiin sitten vihdoin kotitalolle asti, hän sai vielä painaa molempia hissin nappeja, vaikka yleensä saa painaa vain toista kun esikoinen painaa aina toista nappulaa. Kotiovella hän väläytti mulle onnellisen hymyn, ja sanoi että ”Äiti, tinä teet minut iwoitekti.” Voisiko äiti enempää toivoakaan kuin että tekee oman lapsensa iloiseksi?

Mä en tiedä muistavatko lapset isompana omasta lapsuudestaan näitä kahdenkeskisiä kauppareissuja, vai enemmänkin huippuhetkiä kuten synttäreitä tai jouluaattoja. Mutta mä tiedän että mä muistan nämä hetket, ja mä tulen vaalimaan näitä muistoja mun loppuelämän. Pieniä arkisia tapahtumia, hassuja keskustelunpätkiä ja aitoa läsnäoloa. Niistä mun onni rakentuu.

Tähän loppuun vielä sellainen juttu, että en ole muistanut sanoa blogin puolella mitään siitä, että olen ehdolla Indiedays Blog Awardsien Lifie-kategoriassa. Äänestys loppuu jo ihan kohta, ja mä en muistanut koko juttua kun oli Lontoon reissua ja sukulaisia kylässä ja kuvauksia ja tekemistä joka päivälle. Halloween-teemaisten juhlien asua olen suunnitellut jo viikkoja mutta tämän itse äänestyksen unohdin kokonaan. Eli jos koette, että mun blogista löytyy sitä arkea ja elämänmakua, niin saa käydä äänestämässä TÄÄLLÄ. Äänestäminen ei vaadi muuta kuin sen että klikkaa mun blogin kohdalla ”äänestä”. Jos haluaa, voi osallistua myös arvontaan täyttämällä omat tietonsa. Arvonnassa voi voittaa lahjakortteja tavarataloon, sekä lippupaketteja gaalaan! Kiitos ihan hurjasti kaikille jotka jaksavat käydä äänestämässä<3

Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille, mä taidan keittää iltateet ja alkaa nukkumaan!

Me saatiin Oton blogin kautta kutsu mennä katsomaan Tatu & Patu supersankareina -näytelmää Espooseen, teatteri Hevosenkenkään. Me ollaan Oton kanssa ihan mielettömiä Tatu & Patu -faneja, sillä niitä kirjoja lapsille lukiessa pokka ei pidä ikinä kun jutut ovat niin kekseliäitä ja hauskoja. Näytelmä oli siis koko perheelle soveltuva, ja kestoltaan n. 50 minuuttia. Mua vähän jännitti että miten meidän nuorempi neiti jaksaa paikoillaan näytelmän  loppuun asti, mutta näytelmä oli niin mukaansatempaava että ei ollut mitään ongelmaa. Päinvastoin hän istui kuin tatti koko esityksen ajan.

Siitä on vuosia kun olen käynyt viimeksi teatterissa, ja en edes muistanut enää miten intensiivinen ja hauska kokemus se on. Ja lasten kanssa oli ihan parasta mennä katsomaan näytelmää, niin kivaa kun he ovat jo sen verran isoja että ovat kiinnostuneita ja jaksavat keskittyä ja nauttivat esityksistä. Mä rakastin pienenä käydä teatterissa, ja kyllä se on vieläkin kivaa. Haluan tuoda siitä yhteisen perinteen meidänkin tyttöjen lapsuuteen, niinkuin se oli mulla, koska kulttuuria ei voi koskaan kokea liikaa ja teatteriesitykset ovat parhaimmillaan ihan loistavaa viihdettä.

Näytelmä alkoi vasta puoli seitsemän aikaan illalla, ja meillä oli esityksen jälkeen vielä ajomatka kotiin Espoosta, mutta onneksi tytöt olivat nukkuneet päiväkodissa päikkärit niin he jaksoivat vielä valvoa kotiin asti ennenkuin menivät nukkumaan. Ymmärrän kyllä myöhäisen ajankohdan vaikka kyseessä onkin lasten näytelmä, arkipäivinä kun monet ovat töissä myöhäiseen iltapäivään asti niin moni ei pääsisi myöskään esitykseen paikalle jos se olisi vaikka viideltä tai puoli kuudelta.

Näytelmä oli ihan mahtavan hauska, me Oton kanssa nauraa rätkätettiin koko näytelmän ajan. Jos ette ole vielä tutustuneet Tatuun ja Patuun niin kannattaa ihmeessä lukea, kirjat ovat hauskoja myös ruotsiksi, Sixten & Blixten. Esityksen jälkeen bloggaajille oli vielä mukava kahvitilaisuus ja saatiin kuulla vähän lisää Hevosenkengän toiminnasta. Teatteri täyttää tänä vuonna jo 40 vuotta, ja ihana vanha puutalo oikein huokui teatterin historiaa. Esillä oli vanhojen näytelmien nukkeja ja julisteita. Mä tykkäsin kotoisasta ja rennosta tunnelmasta, tämä oli juuri sopiva ensimmäinen näytelmä lapsille kun ei menty heti mihinkään isoon jättiteatteriin. Siellä on muuten näytelmiä myös ruotsin kielellä, jos kiinnostaa!

Huomenna me vietetäänkin tyttöjen kanssa kotipäivää, kun mun täti ja serkku ovat vielä meillä, niin keretään viettää edes yksi aamupäivä heidän kanssaan ennenkuin he lähtevät takaisin Ouluun. Tytöt ovat nauttineet hurjasti kun he ovat olleet meillä, tänäänkin mun serkku teki heille hienot kampaukset päiväkotiin ja molemmat olivat ihan tohkeissaan. Ihanaa kun on sukulaisia kylässä.

Oletteko te käyneet teatterissa lasten kanssa?

Hyvää yötä <3

Maa-nan-tai. Muuta ei voi sanoa kun miettii kuluneen päivän surkuhupaisia tapahtumia. Aamupäivällä ei vielä ollut paha, sellainen aika perus maanantai. Juoksin jokaiseen bussiin ja metroon henkihieverissä kassien ja rattaiden kanssa ja kerkesin sentään, joten oikeastaan mullahan oli aivan loistavaa tuuria, maanantaiksi. Ruokatunnilla sitten alkoi tapahtua, mua tönäisi nimittäin auto kun olin ylittämässä tietä. Selvittiin säikähdyksellä, kyynärpää vain vähän kolahti mutta ei sattunut mitään sen enempää. Oltiin työkaverini kanssa ylittämässä tietä. Suojatien vieressä oli peräkkäin kaksi autoa, joista toinen ilmeisesti oli ajanut oman määränpäänsä ohi, ja päätti siinä sitten ihan yhtäkkiä katsomatta taakseen peruuttaa varmaan neljääkymppiä, jolloin takana (meitä lähimpänä) ollut auto joutui reagoimaan ja peruuttamaan myös ettei edessäoleva auto törmäisi häneen, ja töytäisi samalla sitten mua kyynärpäähän.

Tämä etummainen törttöilijä kurvasi pikavauhtia vain sinne minne olikin matkalla eikä osoittanut mitään kiinnostusta tilannetta kohtaan. Taaempi, muhun osuneen auton kuski sentään pysähtyi ja pahoitteli ja varmisti monta kertaa että onhan kaikki kunnossa, ja mä tietenkin sanoin että joo ei tässä mitään, kun ei mua edes pahasti sattunut ja eihän se hänen vikansa ollut. Onneksi selvittiin säikähdyksellä, mutta oli kyllä hirveä tilanne taas ajatella että mitä olisi voinut sattua. Onneksi oltiin Kalliossa ja vauhti ei ollut kuin normaalia kaupunkiajoa. Tässä taas yksi syy sille miksi mä en halua ajaa autoa, kun se ei riitä että itse tekee kaiken sääntöjen mukaan kun kuka tahansa idiootti saattaa sattua lähelle ja tehdä typeryyksiä.

Me lähdettiin vielä hakemaan kahvipakettia lähikaupasta ruokatunnin jälkeen, ja huomattiin sitten että unohdettiin avaimet sisään, molemmat. Jouduin sitten vielä soittamaan työkaverille että jos hän tulisi toiselta puolelta helsinkiä päästämään meitä sisälle. Reilu puoli tuntia me ehdittiin siinä odotella mutta onneksi ihana työkaveri sitten tuli ja pelasti meidät. Kenelle oikeasti käy niin että osuu autoon ja unohtaa avaimet samana päivänä, ihan uskomatonta. Onneksi kaikki päättyi kuitenkin hyvin, ja mua on siis vaan naurattanut tämä huono tuuri koko päivän kun ei mitään vakavaa onneksi ole käynyt. Ehkä tiistai on parempi, pakkohan sen on olla!

Kuvituksena postauksessa mun uusi lemppari Lontoosta, poolokauluksinen neulemekko. Mekko on ollut mulla päällä jo monta kertaa ja ennustan sen olevan yksi syksyn ja talven eniten käytetyistä vaatteista. Siihen sopii kivasti niin saappaat kuin nilkkuritkin, ja kun pukee lämpimät neulesukkahousut alle niin tarkenee viileämmälläkin säällä. Se on ehkä mun vaatekaapin mukavin ja lämpimin ja kivoin vaate.

Samaan aikaan mekko kuitenkin on aika armoton, sitä ei kauheasti viitsi käyttää jos on menossa kolmen ruokalajin illalliselle, haha. Kangas on venyvää ja paljastaa ihan pienenkin pömpötyksen samantien, mutta ei se ole niin justiinsa. Ja samasta syystä se on tosiaan niin mukava, ei purista mistään.

Näissä kuvissa ostetut ihanat nyöritettävät korkkarit ovat muuten myös Primarkista. Arvatkaa mikä on vähemmän ihanaa? Se että huomasin kuvien ottamisen jälkeen, kun ihmettelin miksi toinen kenkä tuntuu niin hassulta, että se on kokoa 38. Ja siis ostin parin kokoa 36, mielestäni.

Takki Sheinside* / Mekko Primark / Kengät Primark / Laukku Marc by Marc Jacobs / Kello Marc by Marc Jacobs* / *saatu blogin kautta.

Toinen kenkä on siis kokoa 36 ja kokeilin vain sitä kaupassa, koska kengät olivat tiukasti kiinni toisissaan ja kävely niillä olisi ollut hankalaa. Tämä oli niitä ensimmäisen Lontoopäivän ostoksia, että varmaan sillä väsymykselläkin oli jotain tekemistä sen kanssa etten huomannut toisen kengän olevan kaksi kokoa liian iso. Myyjäkään ei huomannut mitään kassalla, mutta heillä on aina kiire ja eihän se heidän tehtävä olekaan huomata. Tottakai myyjä olettaa että asiakas on itse katsonut tarkkaan mitä on kassalle raahannut, toisin kuin minä. Naurattaa oma hömelyys, ei sitä oikein täältä voi enää lähteä palauttelemaan tai vaihtamaan niitä primarkiin. Onneksi eivät olleet kalliit, ja ainakin muistan jatkossa aina tarkistaa että kengät ovat samaa kokoa (vaikka ovatkin kiinni toisissaan).

Vähän ehkä huonoa tuuria joo, mutta hyviä nauruja. Kokemuksia hei nämäkin eikö vaan! Toivottavasti teidän maanantai ei ole ollut ihan näin huonotuurinen 😀

Parempaa tiistaita ja hyvää yötä kaikille <3

Mun äiti tuli meille viime viikolla juuri ennen kuin lähdettiin Lontooseen, ja jäi vielä meidän reissun jälkeen pariksi päiväksi tänne näkemään omia ystäviään. Mekään ei olla oltu lasten kanssa melkein ollenkaan kotona, kun ollaan ravattu niissä kuvauksissa, mutta tänään sitten saatiin viettää yhteinen sunnuntai mun äidin kanssa ennen hänen huomista Ouluun paluutaan. Juhlistettiin samalla vähän äidin synttäreitä (ja Zeldan 2,5-vuotisuutta), kun äiti oli silloin omassa kodissaan kun hänellä oli oikea synttäripäivä. Leivoin meille omenapiirakkaa ihanista kotimaisista syysomenoista, ja äiti osti vielä jätskit siihen kaveriksi. Ai että mitkä herkkuöverit, mutta oli kyllä aika ihanaa!

Omenapiirakassa maailman helpoin ohje, Pirkan piirakkapohja, 9 pientä omppua ja kanelia päälle. Nam!

Eilen oltiin tosiaan Bayerin mainosvideon kuvauksissa joihin meitä pyydettiin. Meillä oli sellainen muovinen lainavauva ja esitettiin onnellista perhettä joille on juuri syntynyt baby numero kolme, ks. kuva Instagramissa. Tytöt silittivät hienosti ”pikkusiskoaan” ja meitä nauratti. Vanhempi neiti jaksoi keskittyä ihan uskomattoman hyvin vaikka kohtausta kuvattiin monen monta kertaa. Kuopuksella alkoi kärsivällisyys loppumaan parin oton jälkeen, mutta onneksi vielä lopuksi hän jaksoi tulla mukaan ja saatiin ilmeisesti ihan nappi kohtaus purkkiin. Meidän osuus ei kestänyt kuin parikymmentä sekuntia mutta olihan siinä aina valmistelua ja odottelua ottojen välissä. Hienosti jaksoivat molemmat ikäänsä nähden, täällä on aika ylpeä äiti. Ja oli kyllä hassua leikkiä että on kolme lasta, tyttöjä ei näyttänyt vaivaavan ainakaan mustasukkaisuus ollenkaan, hahhah.

Ihanaa että ollaan saatu kuitenkin viettää äidin kanssa vähän edes aikaa tämän kiireisen viikon keskellä, kun sitten ei nähdäkään ennen joulua. Ja Armaksen kanssa tietysti myös! Siitä on tullut ihan mun kaveri, nytkin se nukkua nököttää mun kainalossa, puoliksi näppiksen päällä. Että jos jossain on kirjoitusvirhe niin syyttäkää vain koiraherraa, ei oo mun vika.

Zelda tosiaan täytti jo 2,5 vuotta keskiviikkona, ei voi kyllä käsittää! On jo kolme vuotta siitä, kun me vasta jännitettiin että meneekö kaikki hyvin ja odotettiin 12:sta viikon ultraa. Voi miten aika menee nopeasti! Zeldasta on tullut niin iso ja reipas höpöttäjä jolla on selkeä oma tahto ja niin mahtavat jutut. Niin outoa että kuopuskin on jo vuoden vanhempi, mitä esikoinen oli silloin kun kuopus syntyi.

Vaikka olo on vähän haikea, niin kyllä on ollut ihanaakin nauttia siitä ettei kotona ole enää pitkään aikaan ollut vaippaikäisiä vaan arki sujuu helposti ja tyypit osaavat tehdä jo niin monet asiat ihan omatoimisesti. Pienempi tietenkin ottaa isommasta mallia, ja omapäisenä toteuttaa välillä sellaisiakin asioita mihin ei ihan vielä taito riitä. Mutta harjoittelemallahan sitä oppii eikö vain. Tänään hän kiipesi lastenhuoneen kirjahyllyn päälle ”Tuu äiti kahtomaan mittä minä oon!”, ja äidillä meinasi samaan aikaan pettää pokka ja hypätä sydän kurkkuun. Onneksi hylly on sentään seinään kiinnitetty eikä pudotus olisi ollut kovin korkea.

Ensi viikostakin tulee aika touhukas, mutta oikeastaan sitä on tottunut siihen että syksyt ja keväät nyt vaan ovat aikalailla touhukkaita ja se on parasta. Ollaan menossa lasten kanssa teatteriin, ja huomenna mun täti ja serkku tulevat Oulusta meille pariksi yöksi viettämään syyslomaa, joka siellä alkoi juuri. Tytöt ovat siitäkin ihan intona, mun serkku kun on sellainen cool vanhempi tyttö heidän mielestään jota ihaillaan kaikessa. Vähän niinkuin mun täti oli mulle kun mä olin pieni, ja on toki vieläkin, haha!

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille ja hyvää yötä <3

Olen mukana Indiedaysin ja Ilovirran yhteistyökampanjassa, jonka myötä pääsin tutustumaan tarkemmin Suomen kilteimpään sähköyhtiöön. Sähkö on vähän sellainen juttu jota ei arjessa juurikaan tule mietittyä, mutta kun tarkemmin ajattelee niin onhan se nyt yksi tärkeimpiä arjen helpottajia. Ilman sähköä elämä olisi aika hankalaa.

Ilovirta on lokakuun alussa toimintansa aloittanut sähköyhtiö, jonka ideana on se että jokaisen sähkölaskusi yhteydessä voit lahjoittaa lyhentämättömänä 1, 3 tai 5 euroa valitsemaasi hyväntekeväisyyskohteeseen. Summa kuulostaa pieneltä, mutta miettikääpä jos jokainen suomalainen sähkölaskun maksaja käyttäisi edes sen euron, miten suureksi se summa kasvaisi. Maksamasi summa menee automaattisesti Ilovirralta sinun valitsemaasi kohteeseen, joten hyvän tekeminen on tehty ihan naurettavan helpoksi.

Ilovirralla sähkö on edullista, vaikka Suomessa sähköntarjoajien hintaerot ovat muutenkin aika pieniä. Sähkönhinnat ilmoitetaan sentti/kilowattitunteina  mikä ainakin mulle on vähän vaikea ymmärtää äkkiseltään, mutta kampanjan yhteydessä kuulin että oli sähköyhtiö mikä hyvänsä, hintaerot eri firmojen välillä ovat maksimissaan kymmenen euroa vuodessa. Ei paha ollenkaan siis. Sen lisäksi että Ilovirralla voi samalla lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen helposti ja vaivattomasti, kaikki Ilovirran tarjoama sähkö on myös 100% uusiutuvaa energiaa, mikä on todella hieno juttu. Kun ei sähköä ilmankaan ainaakaan mun ammatissa voi olla, niin on mukavaa että tietää voivansa käyttää sähköä hyvällä omallatunnolla, kun energia on ympäristöystävällistä.

Sähkösopimuksen tekemisen luvataan olevan helppoa, riittää kun tietää millaisessa talossa asuu, kuinka monta asukasta on ja kuinka monta huonetta asunnossa on. Sähkösopimuksen tekeminen onnistuu kätevästi netissä, TÄÄLLÄ, eikä tarvitse soitella puheluita tai pysähtyä ostoskeskuksen sähkönmyyntikojulle kiireessä. Varsinkin jos muutto on ajankohtainen niin silloin kaikki säästetty aika ja vaiva on kotiinpäin.

Ilovirta puhuu selkosuomea, eikä asiakkaan tarvitse olla sähkön asiantuntija tai tietää edes sulakekokoa. Onnistuisi siis hyvin multakin sähkösopimuksen teko kun riittäisi että tiedän meidän asuvan 2012 valmistuneessa kerrostalokolmiossa, ja että asukkaita on neljä.

Ilovirran kautta on mahdollista valita viidestä eri hyväntekeväisyysjärjestöstä itselleen tärkeä lahjoituskohde. Mun valintana on Suomen Punainen risti, joka tekee aina ajankohtaista työtä. Ilovirran kautta kerätyillä rahoilla SPR tukee kotimaista vanhustyötä, sekä katastrofirahastoa. Koen sekä vanhustyön, että katastrofirahaston äärettömän tärkeinä kohteina. Vanhusten parissa haluan vielä tehdä itsekin vapaaehtoistyötä, ja olen sitä pitkään miettinyt. Tämänhetkisessä elämäntilanteessa lahjoittaminen on mulle helppo tapa auttaa, kun aikaa ei kahden työn ja lasten jälkeen jää paljoa käytettäväksi. Myös Unicef on lähellä sydäntä, sillä YK:n lastenjärjestö auttaa heikommassa asemassa olevia lapsia ympäri maailman, ja etenkin äitiyden myötä lasten asiat herättävät huolta.

Mihin tahansa viidestä kohteesta lahjoittaakin niin apu menee varmasti juuri oikeaan paikkaan. Unicefin ja SPR:n lisäksi Ilovirran kautta on mahdollista tukea myös Suomen luonnonsuojeluliittoa, Mannerheimin lastensuojeluliittoa tai Roosa Nauha -säätiötä. Jos alkoi kuulostaa siltä, että tämä on teidän juttu niin TÄSTÄ pääsette helposti Ilovirran sivuille lukemaan aiheesta lisää, ja tekemään vaikka sähkösopimuksen. Ilovirta löytyy myös FB:stä, Twitteristä ja Instagramista.

Kampanjan ansiosta teillä on nyt myös mahdollisuus tehdä helposti hyvää. Postaus sisältää kilpailun, jonka voittajan valitsemaan kohteeseen lähtee 50 euroa lahjoituksena. Kerro siis kolme sinulle tärkeintä sähkölaitetta, joita ilman et voisi olla, ja muista kertoa mihin viidestä hyväntekeväisyyskohteesta toivoisit juuri sinun lahjoituksesi menevän. Muistakaa jättää myös sähköpostiosoite. Kilpailuun on aikaa osallistua 21.10.2015 klo 21.00 asti. Ilovirta julkaisee lahjoitukset sivuillaan.