Maanantai-aamu, herätys kello 6.00 ja tihkuva vesisade? No problem. Tänään oli niin ihana herätä, hyvään oloon, pirteänä ja vieläpä tuntia ennen lapsia. Nukkumaan olin onneksi mennyt jo kymmenen maissa edellisenä iltana, että sain ainakin ihan hyvät yöunet. Heräsin niin aikaisin siksi, että tänään lapsilla oli tosiaan päiväkodissa valokuvaus, ja halusin saada itseni laitettua valmiiksi ennenkuin tytöt heräävät, että voin sitten keskittyä heidän pukemiseen, pesemiseen ja kampaamiseen. Päiväkodilla piti myös tänään olla vähän tavallista aiemmin, kun valokuvaaja tuli niin aikaisin paikalle.

Tytöt olivat niin innoissaan, ja eilen illalla jo sanoivat että eivät kuulemma malta odottaa että on tarhapäivä ja valokuvaukset. Aamulla molemmat jäivät hyvillä mielin päiväkotiin, ja esikoinen huikkasi vielä lähtiessä, että ”Minä sitten sanon Zeldalle meidän sisaruskuvassa, että muistaa hymyillä, ettei se katsele sen varpaita tai jotain!”. Mä naureskelin koko matkan tälle tokaisulle, niin ihana huolehtiva isosisko.

Meidän ainoa kokemus tällaisista perinteisistä kuvauksista on Tiaran 1-vuotiskuvista, kun käytiin perhekerhon kuvauspäivänä ottamassa ne. Silloin hän ei oikein lämmennyt kuvaajalle, ja aika vakavat kuvat saatiin, vaikka hurmaavan söpöjä nekin oli. Tänään ajattelin vaan, että ei sillä ole väliä millaiset kuvat sieltä tulee, ne on tärkeitä muistoja lapsille itselleen ja myös meille vanhemmille, ja onpahan fiilistä mukana jos tukka sojottaa tai ilme on vähän vakava.

Kyselin tarhapäivän jälkeen sekä hoitajilta että tytöiltä miten kuvaus oli mennyt. Ja hyvin oli mennyt, Zeldakin oli kuulemma hymyillyt leveästi vaikka Tiara kertoi ettei ollut muistanut edes muistuttaa vaikka aikoi. He olivat kuulemma saaneet vielä katsoa omat kuvansa jälkeenpäin ja tyytyväisiä olivat olleet. Nyt vaan odotellaan innolla että päästään valkkaamaan lopulliset kuvat yhdessä tyttöjen kanssa ja saadaan ne kotiin.

Mulle tarha- ja kouluvalokuvaukset oli aina tosi iso juttu pienenä, ja olen kieltämättä nytkin innoissani, vaikka ei omat kuvat enää olekaan. Päiväkotikuvaukset on hauska piristys syksyyn, ja musta on ihana kun pääsen sitten täyttämään lapsille omia tarha- ja koulukuvakansioita, sellaisia jollaiset itsellänikin on. Paperikuvista tulee aina mieleen mummola, lapsuus, ja valokuvien selaaminen ja järjestely kansioihin mummun kanssa. Se oli parasta <3

Ihanaa maanantai-iltaa kaikille <3

Iltaa tyypit! Mä alan vihdoinkin parantua ja nyt viikonloppuna olen jo jaksanut ja uskaltanut touhutakin. Perjantaina me ei tehty muuta kuin viikon ruokaostokset, ja öllöteltiin loppuilta. Eilen taas lähdettiin jo aamupäivällä leikkipuistoon, ja lounaan jälkeen suunnattiin Itiksen ja pikkushoppailuiden kautta ystävien tupareihin Espooseen lasten kanssa. Vietiin tuparilahjaksi sitä perjantaina täällä esittelemään valkosuklaa-piparirockyroadia, ja oli niin kiva nähdä kavereita pitkästä aikaa. Tytötkin olivat innoissaan kun näkivät niin monta kummia kerralla. Tupareissa saatiin maistaa ihanaa itseleivottua mustikkapiirakkaa, juoda kahvit ja lapset saivat juosta vähän aikaa hippaa ja tanssahdella. Ennen seitsemää oltiin jo matkalla takaisin kotiin.

Tänään syötiin herkkuaamiainen, minkä jälkeen suunnattiin jo yhdentoista aikaan läheisen kauppakeskuksen jouluparaatiin, missä tytöt saivat kasvomaalaukset ja mä sai käydä äkkiä salaa ostamassa muutaman joululahjan sillä aikaa kun Otto kiersi tyttöjen kanssa etsimässä joulupukkia. Kerrankin olen ajoissa liikkeellä, meillä on varmaan puolet lahjoista jo hommattuna. Yleensä havahdun lahjaostoksiin joskus viikkoa ennen joulua kun alkaa olla hankala löytää niitä suosituimpia lahjoja. Ehkä sitä oppii tässä vuosi vuodelta. Ennen oli myös hankalampaa raahata niitä lahjoja, tai piilotella niitä, kun lapset olivat mukana. Nyt vaan kävin yksin viemässä ne auton takaluukkuun, mistä Otto äsken haki ne kun lapset olivat jo nukkumassa. Ah miten helppoa.

Kokeiltiin tänään myös tehdä vähän erilaista ruokaa, mistä tuli ihan mielettömän hyvää, ja siitä kerron lisää ensi viikon aikana! Loppupäivä ollaan siivoiltu, ja sen jälkeen aloitettiin lasten kanssa pikkuhiljaa joulukoristeiden laittaminen esille. Tyttöjen huoneessa on jo ihan kunnon koristelut päällä, mutta muualla meillä on vasta metallikorissa joulupalloja ja perus jouluvalot. Ihanan jouluisa tunnelma siitäkin jo tulee. Näillä mennään itsenäisyyspäivään asti, ja sitten koristellaan joulukuusi niinkuin meidän perheen perinteisiin kuuluu jo mun lapsuudesta asti.

Ollaan myös luettu kirjoja, ja katsottu koko perhe vanha Ipanat -leffa netflixistä, joka oli mun ja Oton kummankin lemppari kun oltiin pienempiä. Se oli ihan superhauska ja koskettava vieläkin, ja lapsetkin tykkäsivät. Nyt ymmärsi tietysti niitä aikuisten läppiä itse ihan eri tavalla kuin silloin pienenä.

Kiva että sai melko viikon kipeilyn jälkeen nauttia rauhallisesta viikonlopusta yhdessä perheen kanssa, hyvällä voinnilla. Huomenna pääsenkin pitkästä aikaa toimistolle, ja tytöillä on valokuvaus päiväkodissa! Jännittää, iik!

Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille <3

PS: Mä olen hurjan iloinen eiliseen postaukseen saamastani palautteesta ja sähköposteista.  Oli hienoa huomata miten erilaisia taustoja omaavia ihmisiä mun blogia lukee, ja miten uskomattoman ihania ihmisiä siellä ruutujen takana on. Jännää oli se, että sain kaksi melkein samanlaista sähköpostia viiden minuutin sisällä toisistaan. Sähköpostien lähettäjät edustivat täysin päinvastaisia uskontokuntia, mutta olivat asioista tismalleen samaa mieltä. Ja täysin tietämättä toisistaan he lähettivät nämä viestit mulle melkein samaan aikaan. Jos vaan kaikki ymmärtäisivät miten samanlaisia suurin osa ihmisistä kuitenkin on, kulttuurista, uskonnosta ja taustasta riippumatta. Suurin osa ihmisistä haluaa vain rauhaa ja turvaa kaikille. Musta on tärkeää ottaa kantaa näihin asioihin, vaikka jonkun mielestä tietämätön ja naiivi blogimamma varmasti olenkin. Mulla on kuitenkin kanava ja mahdollisuus levittää tärkeää sanomaa kymmenille tuhansille ihmisille, ja sen aivan varmasti teen silloin kun koen sille olevan tarvetta.

Mä en varmaan ole ainoa, joka on todella järkyttynyt eilisillan tapahtumista Pariisissa. Ihan hirveää, mitkään sanat tai osanotot maailmassa eivät voi pahoitella tarpeeksi sitä heille jotka ovat läheisiään eilen menettäneet tai itse haavoittuneet. Maailmassa on ihan liikaa vihaa. Päivä päivältä pelottaa enemmän se, millaiseen maailmaan omia lapsiaan kasvattaa. Mä en silti suostu uskomaan että vihan kohdistaminen tiettyjä ihmisryhmiä vastaan tai yleinen pelonlietsonta olisi oikea vastaus. Jälleen kerran sosiaalinen media on täyttynyt toinen toistaan vihaisemmista, rasistisemmista ja hirveämmistä kannanotoista.

Voin vaan kuvitella, miltä esimerkiksi monien suomalaisten kirjoittamien kannanottojen lukeminen tuntuu heistä, jotka ovat paenneet uhkaa ja terrorismia kotimaastaan. Ihmiset jotka ovat paenneet terroristeja, kuolemaa ja tuhoa rinnastetaan suomalaisten kirjoituksissa niihin samoihin ihmisiin joita he ovat paenneet. Mietipä itse, miltä susta tuntuisi, jos joku Pertti-Martta tappaisi koko sun perheen, ja sä et voisi tehdä sille itse mitään. Pakenisit vapaana riehuvaa Pertti-Marttaa, ja kun vihdoin pääsisit pakoon, kaikki sanoisivat sulle että sä olet samanlainen kuin se, sä olet uhka ja terroristi ja perheiden tappaja. Vaikka et olisi tehnyt mitään. Miltä se tuntuisi, kaiken kokemasi jälkeen?

Kukaan ei väitä, etteikö terroristeja voisi piileskellä kunnollisten ihmisten joukossa. He ovat varmasti taitavia siinä. Mutta kukaan ei myöskään saisi väittää yksittäisten tekojen perusteella kaikkien saman maan kansalaisten olevan terroristeja. Vai ollaanko me kaikki suomalaiset koulusurmaajia, koska Pekka Erik Auvinen on? Ratkaisu tilanteeseen ei ole viha, vaan se että Suomen viranomaiset kiinnittävät entistä enemmän huomiota, tutkivat entistä tarkemmin taustoja ja pyrkivät estämään entistä tehokkaammin terroristien pääsyn maahan oikeiden pakolaisten joukossa. Antaisitko kaikkien lampaiden kuolla, jos tietäisit että niiden joukossa saattaa olla susi, vai yrittäisitkö pelastaa niin monta kuin ehdit, samalla taistellen parhaasi mukaan sutta vastaan?

Mä taidan pitää sosiaalisen median suljettuna  seuraavien päivien ajan. En jaksa lukea enää yhtäkään vihakirjoitusta, en yhtäkään rasistista kannanottoa. Tällaisessa tilanteessa tarvitaan sitä, että ihmiset taistelevat yhdessä, toistensa rinnalla kaikkea vihaa ja terrorismia vastaan. Vaikka tämä ei meidän perhettä henkilökohtaisesti onneksi koskettanutkaan, mun ajatukset on heissä, joita eiliset terrori-iskut koskettivat. Toivottavasti mahdollisimman moni muukin kohdistaa ajatuksensa myötätuntoon vihan sijaan. #PrayforParis

Mikä päivä! Tänään siis alkoi Helsingin Messukeskuksessa Pohjoismaiden suurin startup -tapahtuma Slush, jossa oli jäätävä määrä ihmisiä ympäri maailmaa, superisti startup -yrityksiä kuten oma työpaikkani, sekä paljon sijoittajia, mediaa, asiantuntijoita ja mielettömiä puhujia. Paikalla oli mm. Googlen ja Facebookin väkeä ja pääsin tapaamaan hurjasti mielenkiintoisia ihmisiä. Oman firman porukan lisäksi mun kaveri Kaisla oli auttamassa meitä, ja lisäksi paikalla oli mun ystävä jo Oulun ajoilta, eli Janne Naakka, jonka kanssa tänään lanseerattiin Jevelon uusi kauppapaikka, sekä Jannen oma korumallisto joka on siis kaikille myynnissä TÄÄLLÄ. Huikeita juttuja kyllä, oli niin hauska päivä!

Mä suuntasin tapahtumaan aamulla aikaisin, ja vein tytötkin tänään vähän aiemmin päiväkotiin, jo aamupalalle. Olo oli aamulla ihan ok, ja jaksoin hyvin pyöriä, houkutella porukkaa vierailemaan meidän ständillä ja sitten vielä esitellä sovellusta ja meidän historiaa ja taustoja ständillä. Alunperin mun oli tarkoitus olla loppuun asti ja lähteä vielä illalla juhlistamaan firman pikkujouluja, mutta sen verran väsytti iltapäivällä että lähdin vähän aiemmin kotiin ja loppuillan olen viettänyt sohvalla. Kyllä se oikeastaan otti aika koville, vaikka aamulla olin muka ihan elämää täynnä. Onhan siinä toki muutosta, kun on ottanut kolme päivää rauhassa sairastellen ja sitten yhtäkkiä puhuukin useammalle ihmiselle muutamassa tunnissa kuin varmaan viimeisten parin vuoden aikana.

Musta tuntuu ihan mahtavalta miten paljon itsevarmuutta olen saanut työni ansiosta. Ennen mun pahin painajainen olisi ollut jakaa flyereita tai varsinkin pysäyttää ihmisiä ja esitellä heille jotain, siis oikeasti. En ollut ujo mutta pelkäsin tuntemattomille puhumista. Tänään mä huomasin että en ole enää yhtään ujo. Puhuin niin monien kanssa ja ummet ja lammet ja kertaakaan en edes takellellut vaikka vaihdoin kieltäkin englannin ja suomen välillä aivan nonstop, sillä paikalla oli sekä ulkomaalaisia että suomalaisia. Tuntuu tosi hyvältä, jotenkin luotan itseeni paljon enemmän nykyään ja uskon että pystyn tekemään monia sellaisiakin asioita joita en ole ennen kokeillut. Ei niitä ainakaan pelkäämällä voi oppia, ennemmin kannattaa kokeilla ja harjoitella.

Onneksi loppuviikko on blogihommia lukuunottamatta vapaata, niin saan parannella vielä rauhassa, ja olla tyttöjen kanssa. Mä lupaan ehdottomasti paneutua blogiin ihan uudella puhdilla kun paranen kunnolla, suorastaan hävettää että olen postannut tässä kuussa niin vähän ja niin lyhyesti, varsinkin kun asiaa kyllä pulppuaisi vaikka kuinka.

Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille <3

Moikka, täällä ollaan edelleen kipeänä ja siksi musta ei ole mitään kuulunutkaan. Mulla on angiina ja keuhkoputkentulehdus, ja sain antibioottikuurin ja tiukan määräyksen levätä, mutta huomenna on tosiaan se Slush ja sinne mun on kyllä ihan pakko mennä. Tämän päivän ja eilisen olen levännyt kokonaan ellei eilistä lääkärikäyntiä lasketa, ja olo on kohentunut sentään vähän että uskon jaksavani ainakin suurimman osan huomisesta.

Torstaina käyn kontrollissa että onko tulehdusarvot lähteneet laskuun antibiooteilla, toivottavasti ovat. Mutta tosiaan tästä siis johtuu blogin jäätävä hiljaisuus, pahoittelen. Ei mennyt taas ihan niinkuin olin suunnitellut tämän viikon postausaikataulun. Mutta ainakin on monta hyvää aihetta varastossa, mä olen vaan maannut sängyssä ja miettinyt miljoonaa eri asiaa kun on kerrankin ollut aikaa. Jotenkin en yhtään ajatellut että olen oikeasti kipeänä, ajattelin että on vaan joku pikku flunssa. Mutta ihan hyvä siis että menin lääkäriin, ties miten pahaksi tämä olisi äitynyt jos olisin vaan paahtanut töissä koko viikon tavalliseen tahtiin.

Teet saatu blogin kautta*.

Tytöillä on onneksi kaikki hienosti, he ovat olleet terveenä ja iloisena ja piristäneet mua. Tänäänkin nuorempi toivotti minulle ”Hyvää yötä äitibanaani, minä owen tentabanaani” <3 Toivottavasti meidän pikkubanaanit pysyvät terveenä loppuviikon ja munkin kunto tästä vain kohenisi entisestään niin jos vaikka loppuviikosta päästäisiin jo tekemään jotain kivaa. Ja tosiaan mulle aina moni kommentoi että mä olen tosi usein kipeänä. Tänä vuonna ehkä olen ollut kipeänä sekä keväällä että nyt syksyllä, ja ainakin lääkäri sanoi että pienten lasten vanhemmilla on se paha että sieltä päiväkodista kantautuu kokoajan bakteereja, ja vaikka lapset olisivatkin niille immuuneja itse niin niitä silti tarttuu meihin aikuisiin. Kesällä ja alkusyksystä mä olin ihan terve, että en mä nyt koe sillä tavalla usein kipeänä olleeni. Tottakai toivon että tämä nyt menee tällä ohi ja saan lopputalven olla terve, mutta en itse ole mitenkään huolissani tai stressaa kuitenkaan!

Nyt pakko alkaa nukkumaan kun huomenna on aikainen herätys. Yritän palailla mahdollisimman pian! Hyvää yötä ja ihanaa alkanutta viikkoa kaikille <3