Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Flunssa on viimeinkin suunnilleen selätetty ja joulufiilis on alkanut palailemaan kun voi taas keskittyä muuhunkin kuin vain aivasteluun, niistämiseen ja palelemiseen. Viikonloppu meni kyllä aivan hämärän peitossa, sohvalla makoillen nenäliinapaketti kourassa, onneksi sentään Tiara kerkesi parantua ennen kuin flunssa iski kunnolla meihin muihin. Vähän taisi neidilläkin silti olla flunssan jäljiltä veto poissa kun se niin kiltisti hengaili mun kanssa sohvalla koko lauantain kun Otto oli töissä. Levitettiin sohva isoksi, löhöiltiin yökkäreissä, lueskeltiin ainakin miljoona kirjaa sekä vino pino naistenlehtiä ja katsottiin piirrettyjä telkkarista. Lauantaina illalla mun äitikin tuli Oulusta onneksi tänne niin sunnuntaina Tiarallakin oli sitten seuraa ja mä sain levätä ihan rauhassa. Maanantaina mulla oli jo vähän parempi olo ja minä, Tiara ja äiti käväistiin kahvilla vanhan lukioaikaisen luokkakaverini kanssa Kampin Johdossa. Oli hauska tavata kaveria monen vuoden takaa! Mä söin superherkullista mango-kana toastia ja join mansikkasoodaa pitkästä aikaa. Tiara maisteli kylmäsavulohibagelia mun äidin lautaselta ja tykkäsi hirmuisen kovasti. Nyt voisin laittaa kuvapläjäystä viikonlopulta ja maanantailta, sekä asukuviakin pitkästä aikaa!

Ihana Tipa, äidin pikku yökkärisohvaperuna! Ja mun maailman parhaat ampparivillasukat oli myös pakko ikuistaa kuvaan, taattua laatua by mummo! Mä rakastan noiden pirteää väriä, ne päällä ei voi palella.

Tänään suunnattiin heti aamuisella Tiaran, äidin ja Mörkön kanssa ulkoilemaan kirpsakkaan pakkassäähän. Mä en voi käsittää että tuosta neidistä on tullut noin iso, Tiara käveli tänään ihan itse melkein 400 metriä kun oltiin matkalla puistoon. Rattaat oli mukana mutta Tiara ihan itse halusi tepsutella koko matkan. Eihän se eteneminen ihan yhtä nopeaa ole kuin meillä aikuisilla mutta eipä meillä ollut kiirekään, Mörkökin sai haisteltua koirakavereiden terkkuja ihan rauhassa kun edettiin taaperon tahdissa. Niin ja Tiarakin harjoitteli Mörkön talutusta mutta flexi ei oikein pysynyt tumppukädessä yhtä hyvin kuin pysyy sisällä paljaassa kädessä. Musta on ihanaa asua juuri täällä minne ollaan muutettu, ei nimittäin kovin monessa paikassa Helsingissä tulisi mieleenkään antaa 1-vuotiaan kävellä ihan itsekseen ilman että pitää kädestä kiinni mutta meiltä on kotiovelta mukava rannassa kulkeva kävelyreitti ilman yhtäkään tienylitystä suoraan leikkipuistoon. On ihanaa kun on turvallista, kaunista ja rauhallista. Täällä silmä lepää ja hiljaisuuskin on samaa luokkaa kuin meidän mummolassa silloin kun se sijaitsi vielä 2000:n asukkaan maalaiskunnassa.

Hurjan paljon kiitoksia kaikille meitä onnitelleille vielä, olette kyllä ihania! Niin ja siitä nimidilemmasta, me keksittiinkin jo eilen neitokaiselle mitä mahtavin nimi. Oltiin unohdettu eräs nimi ihan kokonaan ja siitä se sitten lähtikin, nyt vain pitäisi malttaa pitää salassa tuo ihana nimi ristiäisiin asti jotka mitä luultavimmin ovat touko-, kesä- tai viimeistään heinäkuussa. Eli ihan liian kauan vielä siihen nähden miten paljon mun tekisi jo nyt mieli kuuluttaa nimeä koko maailmalle! Mutta ehkä mä kestän jotenkin.

Huomenna olisi tarkoitus jatkaa taas jouluvalmisteluja, piparitalo on jo valmiina ja kinkku odottaa pakkasessa sulamaan nostamista. Ihan huikeaa että jouluun on enää viisi yötä! Piparisatsi numero kolme ja jouluruuat pitää vielä valmistaa kaikki, mutta siivous on onneksi jo hyvällä mallilla ja melkein kaikki lahjatkin ostettu ja paketoitu. Pikkusiskolle pitää vielä joku paketti käydä hakemassa, kenties ensimmäinen oma mekko koossa 50 tai vaikkapa Pentik-pupu ekaksi unileluksi (tai molemmat). Viikonloppuna aion ahkeroida jotta jouluaattona voin keskittyä ainoastaan syömiseen, syömiseen ja Lumiukko -piirretyn katseluun telkkarista. Sitten jatkan taas syömistä! Ajattelin kirjoittaa mahdollisesti erillistä postausta meidän joulumenusta, mutta mitä herkkuja teidän on ehdottomasti saatava joulupöydässä? Mulla ne olisivat normaalisti se paljonpuhumani graavilohi sekä mäti, mutta tänä jouluna mä toivon että itsetehty sienisalaatti lohduttaisi kinkun, uunilohen ja laatikoiden lisäksi edes vähän kun en niitä saa.

Tänään vuorossa masujuttuja, raskaushömppää, hormonihuuruisia mietelmiä ja ehkä vähän jotain muutakin. Viikon aivoitusten parasta antia (no okei, sanoin ehkä noi kaikki myös ääneen, syytän niitä pirun hormoneja): ”Otto, miksi en voi syödä koko jääkaappia tyhjäksi nyt heti?” ”Mä haluun jotain hyvää mut söin jo yhden suklaapatukan, en kehtaa enää ottaa toista!” ”Miksen tehnyt sitä torttutaikinaa ennen kun Tiara meni nukkumaan, nyt en voi enää vatkata ja joudun odottamaan vaikka kuinka kauan että saan torttuja!” ”Oispa jo lauantai että pääsisin Netan kanssa lounaalle ravintolaan!” ”Voitko Otto käydä tän joululahjalistan mun kanssa nyt läpi ku hirveesti haluaisin jo sitä huomista uunilohta mutta koska tänään en sitä vielä saa kun ei ole itsenäisyyspäivä niin haluaisin ees miettiä jotain kivaa että unohdan sen!” ”Oispa pakastimessa vielä yks ampparijätski!” No ei ollut ampparijätskiä ja kauppakin meni kiinni jo 23.00 joten joudun nyt sitten tyytymään haaveiluun tuosta ihanasta pinkkikeltaraidallisesta herkusta perjantaihin asti, nyyh! Aika ruokakeskeisiä ajatuksia mulla, alkuraskauden ”hyi kaikki ruoka ällöttää ja kauppareissut ovat pahin painajaiseni” -fiilis on vaihtunut jatkuvaan nälkään ja kauppareissuista haaveiluun. Hyvähän se on että ruoka maistuu, mutta olisi kiva jos meidän jääkaapissa olisi sellainen minisupermarket josta löytyisi aina ja mihin kellon aikaan tahansa juuri sitä mitä mulla milläkin hetkellä sattuu tekemään mieli. Suurimmat herkut ovat avokadot, ne edellämainitut ampparijätskit ja Robert Pauligin joulukahvi, jälkimmäisiä tyydyn nauttimaan kuitenkin maltillisesti maksimissaan yhden annoksen päivässä. Joulukahvin himo on yllättänyt mut, viime raskaudessa kun kahvi sai lähinnä ällötyksen nousemaan huippuunsa. Masu kasvaa ja paino on alkanut nousemaan, paino on noussut itseasiassa tismalleen samaan tahtiin kuin viime kerrallakin, vaikka nyt aloituspaino olikin muutaman kilon vähemmän. Jännä nähdä tuleeko taas sama kilomäärä! Neuvolatäti kehotti keräämään kiloja imetystä varten, nauttimaan ruuasta ja syömään ihan niin usein kun tekee mieli ja mä oon kyllä ottanut neuvosta vaarin vaikka sokerisissa/suolaisissa herkuissa pysyttelenkin parhaani mukaan kohtuudessa. Nyt on kyllä pakko tähän väliin laittaa muutama masukuva, pahennan nimittäin sitä mun jäätelönhimoani erittäin tehokkaasti tässä ruuasta höpötellessäni! Pakko on myös tehdä välihuomautus, sanoin äsken Otolle että ”Tää mun postaus on aika mielenkiintoinen, ensimmäinen kappale käsittelee kokonaan ruokaa. Tai siis ruuan ajattelemista”. Arvatkaa mitä se vastasi? ”Yllättävää”, ja vielä erittäin sarkastiseen sävyyn sanoen ja perään naurahtaen!

Musta on niin hauska vertailla ensimmäistä ja toista raskautta keskenään ja katsella masukuviakin vierekkäin! Kyllä noissa masuissa on mun mielestä selkeä ero, vaikkakaan se ei välttämättä mitään tarkoitakaan (poika-/tyttömaha etc.). Tai itse olen ainakin sen verran skeptikko, että en usko että pelkästä mahan muodosta vielä mitään voi päätellä vaikka vertailu hauskaa onkin. Eroa on kyllä masun lisäksi mun ulkonäössäkin aika reippaasti! Muuten en Tiaran raskausajan ulkonäköäni kaipaa takaisin mutta toi turkoosi kynsilakka oli aika kiva, harmi vain että se on jo kuivunut tähän päivään mennessä, taattua H&M -laatua kun oli. Mä oon tosi onnellinen siitä että omat farkut menee vielä kiinni, tai siis ainakin kaikki matalavyötäröiset! Korkeavyötäröiset ei ole menneet kiinni enää muutamaan viikkoon ja sitäkin ennen ne tuntui aika epämukavilta ja siksi oon ollut aika paljon leggingssilinjalla. Täytyy toivoa että omat farkut menee kiinni siihen asti että äitiysfarkut ovat viimein sopivan kokoiset.

               Vauva masussa kehittyy kovaa vauhtia, tällä viikolla kun muistin jopa muutaman viikon tauon jälkeen kurkata raskaussovellusta puhelimessani sain tietää että tyyppi on alkanut keräämään ensimmäistä kakkalastia suolistoonsa ja kokoakin on jo paprikan verran, vau! Välillä sorrun tuntemaan huonoa omaatuntoa siitä etten ole ehkä suonut yhtä montaa ajatusta tai antanut yhtä paljoa huomiota tälle raskaudelle elämässäni kuin ensimmäiselle raskaudelle, mutta joka kerta päädyn järkeilemään huonon omantunnon kokemisen ihan turhaksi. Vaikka en aina raskautta muistakaan hehkuttaa tai en googlettele jokaisen mahdollisen vauva-aiheisen nettisivun erilaisia raskausviikko-kuvauksia päivittäin niin tuleva vauva on meille ihan varmasti yhtä rakas ja tärkeä kuin Tiarakin. En millään enää malttaisi odottaa sitä rakenneultraa, mutta vielä on vajaat kaksi viikkoa odoteltava! Haluan niin kovasti jo tietää että kaikki on varmasti masussa hyvin ja en kyllä voi väittää etteikö olisi mukavaa myös tietää kumpaa sukupuolta tuleva kaveri on. Mutta kaikki aikanaan, äkkiä nämä päivät tässä kuluvat kun on kaikenlaista joulupuuhastelua ja onneksi mun maailman ihanin Netta tulee huomenna meille!

Huomenna on vuorossa Itsenäisyyspäivän kunniaksi toivottavasti mielettömän hyvää uunilohta (kokeilen ensi kertaa erästä reseptiä jonka jaan mielihyvin teillekin jos maku on yhtä hyvä kuin kuvittelisin), mahtavaa seuraa Netan, Oton ja Tiaran kanssa, tyttöjen juttuja ja tietysti se tärkein – iltapukujen ja juhlaeleganssin arvostelua kello seitsemästä eteenpäin kunhan linnanjuhlat alkavat! Mä toivotan kaikille ihanaa, ikimuistoista ja hauskaa huomista Itsenäisyyspäivää! Nauttikaa lomapäivästä ja syökää paljon, niin mäkin aion tehdä! 🙂

Eilinen ravintolareissu olikin aika spektaakkeli metrolakon ja hurjan kylmän ilman vuoksi! Meidän matka ravintolaan joka olisi normaalisti n. 20 min matkan päässä kesti yhteensä 1,5 tuntia kun piti käyttää korvaavaa bussilinjaa metron sijasta, paluumatka kesti suunnilleen ”vain” tunnin kun paluumatkan bussi ei ollut ihan niin hidas ja mennyt ihan yhtä väärää reittiä kuin menomatkan bussi. Oli ehkä hieman turhauttavaa käyttää matkoihin yhteensä 2,5h kun normaalisti niihin olisi yhteensä mennyt reippaasti alle tunti! Vaikka Helsingin metro yhdellä hieman haarautuvalla linjallaan on esimerkiksi länsinaapurimme pääkaupungin Tukholman metroon verrattuna aika surkuhupaisa, huomaa sen tarpeellisuuden kyllä tälläisinä viikonloppuina paremmin kuin hyvin ja muistaa taas vähän arvostaa metrolinjankin olemassaoloa. Mutta ehkäpä teitä ei niin kovasti kiinnosta meidän matkustustavat vaan voisin kertoa vaikka meidän viikonlopusta vähän muutenkin! Kreikkalaisessa ravintolassa oli mielettömän hyvää ruokaa ja parasta seuraa, ilta oli siis oikein onnistunut! Tiara vetäisi bussimatkan aikana hyvät päikkärit ja olikin koko ravintolareissun ajan kuin naantalin aurinko houkutellen vieraiden pöytien täditkin ihastelemaan itseään.

                 Kyllähän mä itsekin tiedän että Tiara on hurmaavan valloittava tyyppi ja varmasti varastaa monien sydämen, eikä mua ollenkaan haittaa keskustella mun tyttären ihanuudesta tuntemattomienkaan ihmisten kanssa. Mutta varsinkin näin flunssa-norovirus-mikälie -tautikautena mun mielestä olisi ihan mukavaa jos kaikki eivät tulisi kysymättä lääppimään Tiaran naamaa  tai hipelöimään ahkerasti sormiruokailua harrastavan ipanan kätösiä. Eilenkin ensin bussissa muutama mummeli hiplasi Tiaran naamaa ja sitten ravintolassa parikin kertomansa mukaan itsekin n. varhaisteini-iässä olevan mukulan hieman terästetyltä glögiltä tuoksahtavaa äitiä tuli ensin ihastelemaan Tiaraa ja sitten paijaamaan sen naamaa ja ottamaan kädestä kiinni ja kaiken tämän loppuhuipennuksena vielä kysyivät saako Tiaraa ottaa syliin! Olenkohan mä ihan hysteerinen vai ärsyttääkö jotain muutakin äitiä se kun tuntemattomat hipelöivät heidän lapsiaan täysin kysymättä? Kyllä mä sen ymmärrän että vaikkapa vauvakerhossa kaikki lapset leikkivät keskenään ja syövät samoja leluja eikä siinä mitään, mutta että aikuiset ihmiset  tulee toista tökkimään! Apua, mikähän näissä sunnuntaipäivissä on kun ne saavat mut tällä tavalla paasaamaan? Nyt kyllä on pakko siirtyä vähän iloisempiin juttuihin ja laittaa muutama kuvakin eilisillalta! Mun ja Oton yhteiskuvat ovat taas tapansa mukaan oikein onnistuneita mielenkiintoisia mutta onneksi edes ruoka-annokset näyttivät ja maistuivat hyvältä!

Tässäkin ravintolassa oli tietysti se perus lastenlista nakkeineen, lihapullineen ja ranskalaisineen, lihapullat onneksi olivat sentään samoja hyviä kreikkalaistyylisiä lihapullia kuin omassa alkupala-annoksessanikin, mutta ihmetyttää vain se vähän että miksei niitä iänikuisia ranskalaisia voi korvata vaikkapa kuorellisilla lohkoperunoilla tai perunamuusilla. No mutta Tiara tykkäsi kovasti ja se on pääasia! Neidille maistui myös mun tsatsiki ja Oton halloumijuusto oikein hyvin, ehkäpä ensi kerralla pitääkin tilata Tiaralle lastenlista-annoksen sijaan jokin alkupala-annos, ne kun ovat yleensä suhteellisen sopivan kokoisiakin tuon ikäiselle syöjälle! Syömisestä puheenollen, huomattiin tänään että Tiaralle on jossain vaiheessa ilmestynyt kaksi poskihammasta ylös! Ihmekään kun neiti popsii nykyisin jo isotkin ruokapalat oikein hyvin! Hauskaa miten Tiaralle on tulleet kaikki tähänastiset kahdeksan hammasta aina pareittain, nämäkin poskihampaat olivat kummallakin puolen yläleukaa ja tismalleen yhtä paljon puhjenneet ulos ikenistä, eli jo melkein kokonaan. Milloinkohan Tiaralle tulee lisää alahampaita kun niitä on tällä hetkellä siellä  vasta kaksi ja ylhäällä kuusi? No eikai niillä kiire ole vielä tullakaan mutta on hassun näköistä kun ylhäällä on jo yli puolet hampaista ja alhaalla ei vielä melkein ollenkaan! Loppukevennyksenä mulla on vielä kuvia meidän eiliseltä pulkkailureissulta ja muutama tonttukuva jotka vihdoin sain Tiarasta napattua ja tilattua joulukortitkin. Linssinsuojus on mahtava lelu Tiaran mielestä ja sen avulla sain tytsyn pysymään jopa pari minuuttia hymyillen paikoillaan!

Nyt mä painelen viimeinkin untenmaille! Mulla on parikin postausideaa takataskussa ja tuun heti postailemaan kunhan vain ehdin, toivottavasti mahdollisimman pi
an. Ensi torstaina maailman paras Netta saapuu meille muutamaksi päiväksi Jyväskylästä ja ohjelmassa on luvassa ainakin hurjasti joulushoppailua, hyvää ruokaa ja varmaankin myös naurua huvittaville vanhoille yhteiskuville alkaen vuodesta 2007. Hui, siitäkin on jo viisi vuotta! Mutta nyt siis hyvää yötä, ihanaa alkanutta joulukuuta ja ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

Eilen vietin tervetulleen hetken sitä kuuluisaa omaa aikaa kun suuntasin keskustaan ravintola Iguanaan syömään ja juhlistamaan ystäväni Nonan synttäreitä. Viimeksi olen tosiaan käynyt ”yksin” jossain viime elokuussa kun kävin elokuvissa, että oli ihan kivakin lähteä jonnekin ja jättää Tiara isin hellään huomaan! Tai no nyt kyllä huijasin, kävin viime viikolla ihan ypöyksin Siwassa hakemassa Jotexin paketin missä oli ne jouluverhot ja kello oli lähemmäs puoli yhdeksän illalla, voin kertoa että olin ihan paniikissa kun niin myöhään yksin liikuin ulkona! Piti soittaa äidille ja jutella sen kanssa koko matka vaikka me asutaan varmaan maailman turvallisimmalla hissukka-alueella jossa ei liiku iltaisin muita kun satunnaisia sauvakävelijöitä. Mä en jotenkin kaipaa sitä omaa aikaa kovinkaan paljoa, en tiedä johtuuko raskaudesta vai olenko muuttunut muuten vaan tälläiseksi lämpimiä villasukkia ja läheisyyttä joka ilta kaipaavaksi kotihiireksi mutta mä vaan tällä hetkellä nautin kaikkein eniten siitä kun saan oleilla rauhassa kotona. Anyway, vaikka kotihiiri olenkin niin silloin harvoin kun jaksan jonnekin itseni raahata niin yleensä viihdyn oikein hyvin, että kiitoksia vain Nona & Co. eilisestä mahtavasta seurasta!

                   Mua nauratti eilen kun tilasin itselleni alkoholittoman glögin alkupalaksi niin kassakoneeseen tuli teksti ”Lasten glögi”! Ei tää näin kirjotettuna ehkä kuulosta enää niin hauskalta mutta eilen se oli aika hassua! Ruuaksi otin Chicken burritoa ja se oli kyllä tosi hyvää, vaikkakin annos oli niin iso että söin sitä varmaan ainakin tunnin enkä silti saanut lautasta ihan tyhjäksi.  Lauantaina onkin vuorossa texmexin jälkeen kreikkalaista ruokaa jos vaan päästään luvatussa lumimyrskyssä ja samalle viikonlopulle osuvassa metrolakossa liikkumaan ravintolaan asti. Kreikkalaista en ookaan ravintolassa syönyt sitten Kreikan reissun joka tehtiin äidin kanssa silloin kuin olin 10-vuotias että taitaapa olla aikakin jo päästä maistelemaan! Fetajuustoa en vaan taida voida syödä, harmi! Mutta eiköhän sieltä kreikkalaisesta menusta löydy kaikkea muutakin hyvää syötävää sitten, ainakin tsatsikia on pakko saada. Nyt voisin kuitenkin pitäytyä vielä tässä edellisessä ravintolareissussa ja laittaa pari kuvaa!

Oli pakko vanhojen aikojen muistoksi ottaa kunnon poseerauskuva! Ja onpa kyllä pakko myös sanoa että näyttää niin paljon kivemmalta kun vaan hymyilee luonnollisesti eikä luimistele tuolla tavalla niinkuin vasemmanpuoleisessa kuvassa. Miksi mä koskaan teini-ikäisenä kuvittelin että poseeraaminen on hot, rock & pop eikä kuvissa voi olla luonnollinen saatika sitten hymyillä?! Ainiin, ja välissä kiharsin parit laineet tukkaan suoristusraudalla pitkästä aikaa. Musta tuntuu että näytän kiltimmältä laineikkaissa hiuksissa, mutta toki varmaan tuo suhteellisen järkyttävä poseerauskin vaikuttaa näissä vierekkäin asetetuissa kuvissa. Hei muuten, multa pyydettiin sitä hiuspostausta, onko teillä mahdollisesti toiveita sen sisällöstä jos sellaisen toteuttelisin tässä piakkoin?

Synttärisankari ei tykännyt kun yritin ottaa kuvaa, siitä tuo äärimmäisen tyylikäs keskimmäinen kuva! No okei ehkä halusin vähän esitellä Nonan ihanaa ristisormustakin, mullekin tuollainen! Tämän päivän jutuista vähän lisää sitten seuraavassa postauksessa joka on varmaankin ihan mukava ylläri ainakin joidenkin mielestä! Se on nimittäin jotain sellaista mitä ei myöskään ole vähään aikaan mun blogissa nähty, ehkä joku jo arvaakin.. 😉

Mä ajattelin tänään vähän höpötellä itsestänikin välillä! Mä en ehkä niin paljoa ole täällä blogissa tuonut esille sitä kuinka lähellä mun sydäntä muoti on, mutta tänään ajattelin vähän valottaa sitä osastoa. Tätä postausta kirjoittaessani olen enemmän kuin onnellinen siitä että päätin nappaista anonyymikommentoinnin vihdoin pois, eipä tarvitse kuunnella ikäviä laukaisuja mun tyylistäni! Mä aloitin vaatteiden suunnittelun 6-vuotiaana, jonka jälkeen käytinkin suunnilleen jokaikisen kotona itsekseen vietetyn sekunnin joko siihen tai muotitietouden tankkaamiseen kirjoista. Järkälemäisen MUOTI – suunnittelijoiden vuosisata 1900-1999 -teoksen lainasin mummolan maailman parhaasta kirjastosta ensimmäisen kerran kesälomallani 9-vuotiaana vuonna 2001 ja sen kesäloman aikana kahlasin sen kannesta kanteen, useampaankin otteeseen. Nykyisin mun muoti-innostus on laantunut huomattavasti, varsinkin se suunnittelupuoli siinä, mutta kyllä mä edelleenkin mietin vaateasioita aika paljon ja luen kyllä muotilehtiä huomattavasti enemmän kuin mitään muita lehtiä.

                Mulle muoti ei tarkoita sitä että seuraisin omassa pukeutumisessani orjallisesti ainoastaan hetken trendejä, ei tosiaankaan. Mulle muoti on enemmänkin ihana ja rakas harrastus, musta on ihanaa edelleenkin lukea muodin historiasta, seurata katumuotia ja katsastaa netistä haute couturen helmet. Mun pukeutumisessani muodikkuus ei ole se pääasia, vaan se että imen vaikutteita joka puolelta ja poimin omaan tyyliini vain ne jutut jotka koen itselleni sopiviksi. Ja sitten taas jos tykästyn johonkin, saatan käyttää samaa mallia vuodesta toiseen välittämättä siitä onko se juuri sillä hetkellä kovinkaan pinnalla. Mun tyyli on välillä ollut kaukana muodikkaasta, enkä koe välttämättä tälläkään hetkellä olevani kovin muodikas, käytännöllisyys on nykyisin usein mulla mielessä kun vaatteita ostelen, mutta pyrin silti näyttämään aina siistiltä enkä seinästä revityltä. Teiniaikojen vaatekokeilut olivat välillä aika tai todella halvan näköisiä, teinivuosina ehkä ajauduinkin kauimmas muotimaailmasta, mitä koskaan olen ajautunut. Äitiyden ja bloggaamisen myötä on tyylikkyys taas alkanut kiinnostaa huomattavasti enemmän.

                 Syy miksi otin koko muotiasian esille, on eilen H&M:lle ilmestynyt muoti-ikoni Anna Dello Russon upea asustemallisto jota olen odottanut jo kuukausia!  Mulla on lähestulkoon jokaisesta H&M:n designer -mallistosta jotakin; mm. Karl Lagerfeldin upea pliseerattu hame ja Victor & Rolfin satiinialusvaatteet, Stella McCartneyn toppi and the list goes on. Anna Dello Russo ei ehkä ole designer samalla tavalla kuin edellämainitut, mutta upea tyylitaju hänellä kyllä on. Anna Dello Russon asustemallisto sai mut pitkästä aikaa innostumaan todella paljon ja suuntasinkin eilen heti aamusta Aleksanterinkadulle Suomen ainoaan H&M:n josta mallistoa oli saatavilla. Into piukassa tutkin malliston tuotteet läpi ja nappasin lopulta itselleni täydelliset korvakorut joita oli enää muutama pari jäljellä vaikka avajaisista oli alle tunti!

Pieni pala luksusta arkeen ja tämänkin äidin muodinnälkä on hetkeksi sammutettu. Mutta vain hetkeksi! Ja sitten todellisuuteen ja niihin käytännöllisiin juttuihin joista mainitsinkin. Mä kovasti himoitsin itselleni talveksi pastelliväristä villakangastakkia, mutta koska mietin sydäntalven pulkkareissuja joita olen tässä helmikuusta 2011 asti odottanut saavani kokea Tirriäisen kanssa, päädyin ostamaan Gina Tricotista beigen unelmanpehmeän ja superlämpimän parkatakin. Takki on niin lämmin ettei vielä hetkeen (ainakaan toivottavasti, en odota innolla kylmiä ilmoja) pääse käyttöön, mutta näyttää se ihanalta tuolla eteisessäkin. Helpottaa kun tiedän ettei mun tarvitse palella talvella!

Talvipakkasiin asti mä lämmittelen mun käsiä hupaisilla leopardihansikkailla, jotka eilen bongasin myöskin H&M-reissullani. Ne on ihanan pirteät, erilaiset ja hyvällä tavalla hassut!

Toinen asia jota en ole välttämättä mainostanut täällä kovinkaan paljoa, on mun suunaton rakkauteni sieniin! Otto taas puolestaan inhoaa sieniä yli kaiken, mikä tarkoittaa sitä että mä syön nykyään sieniä äärimmäisen harvoin, ainoastaan silloin kun ollaan ravintolassa tai Otto ei ole kotona. Tänään Otto on työpaikkansa juhlissa, joten me päätettiin äidin kanssa kokkailla ihanaa suppilovahvero-kinkkupastaa ja arvatkaas mitä! Mä voitin tän sienijutun ihan 6-0 Ottoa vastaan, Tiara nimittäin rakastui sieniin ja söi aivan onnesta soikeana koko oman annoksensa!

Mä syön sieniä sen verran harvoin että silloin kun niitä saan en säästele kerman tai voin määrässä! Mun pastakastikereseptiin kuuluu n. 1 litra suppilovahveroita tai muita (metsä)sieniä, yksi sipuli, ruohosipulia väriä antamaan, kinkkusuikaleita tai paketillinen pekonia, paljon paljon voita, purkillinen kuohukermaa, pari ruokalusikallista Dijon-sinappia, sekä ripaus mustapippuria ja avot! Se vei kielen mennessään vaikka itse sanonkin! Iina-postauksen lopuksi lisään vielä pari maailman suloisinta otosta meidän hienosta neidistä joka onnekseni tykkää siis myös sienistä!

Sellaista tällä kertaa, päätin laittaa kuvat nyt ihan kokonaisina kollaasien sijaan koska vaihtelu virkistää! Toivottavasti piditte postauksesta vaikka se mahdollisesti olikin kaikin puolin vähän ”erilainen”. Mä toivottelen ihanaa viikonloppua kaikille! Oon niin iloinen siitä että mulla on noin upeita tyyppejä lukijoina kuin te, teille on ilo kirjoittaa!