En yleensä harrasta näitä englanninkielisiä otsikoita, mutta nyt oli vain niin osuva sanonta että oli pakko, eihän toi toimi suomeksi sitten yhtään! Muhun otettiin muutama viikko sitten Jerone.fi -nettikaupasta yhteyttä, ja kysyttiin haluaisinko yllättää meidän  Oton uusilla vaatteilla. Ja halusinhan mä! Lainasin Ottoa Akkavallasta hetkeksi tänne mun blogin puolelle, että sain stailata hänet kuviin. Jokainen Akkavaltaa lukeva tietää että tämä postaus ei olisi istunut Oton tyyliin, vaikka vaatteet mielestäni hänelle sopivatkin paremmin kuin hyvin!

Otto on viimeaikoina ollut ehkä vähän avoimempi erilaisille vaatteille, kun vielä meidän tutustuessa jolloin hän noudatti tiukkaa pillit-nahkatakki-bändipaita-mustatconverset -linjaa. Me tutustuttiin talvella 30 asteen pakkasten vallitessa, ja tämä kuului tyyliin ehdottomasti myös silloin.

Nykyään Otto saattaa katsella itsekin jo jotain vähän erikoisempia vaatteita, tai asusteita, ja yhä useammin lämpeää myös mun ideoille. Parkamallista talvitakkia olen haaveillut hänelle nyt sen reilut kolme vuotta, ja nyt mä sen vihdoin sain! Jeronen takkivalikoimassa oli monta muutakin kivaa vaihtoehtoa, mutta Platoon Deeluxe -takki kolahti ja kovaa, meille molemmille. Otto kuulemma odottaa jo innolla talvea, että pääsee käyttämään uutta takkiaan! Sori Otto, mä en odota talvea yhtä innolla, vaikka takista tykkäänkin.

Samana päivänä kun Otto sai tämän takin, me löydettiin Zarasta myös Tiaralle aivan ihana parkatakki. Tiaran takki ei tule mihinkään kerhokäyttöön, vaan talven citytakiksi ja kylmempien syyspäivien takiksi. Otto ja Tiara mätsäävät nyt kyllä niin hyvin, että pakko etsiä Zeldalle ja mullekin vielä jostain yhtä makeat takit. Viedään samanlaiset tuulipuvut ihan nextille levelille!

Takin lisäksi Otto sai myös uudet Converset, ihan törkeän siistillä leopardikuosilla. Mä oon niihin ihan rakastunut, herralla on kuulemma vähän totuttelua, vaikka niistä tykkääkin. En mä Ottoa leopardikuosiseen pukuun pukisi, mutta kengissä ne tuovat juuri sopivasti asennetta, ja huumoria asuun kuin asuun. Toivottavasti Otto tottuu kenkiinsä ja saan ihastella niitä joka päivä!

Yhteistyössä Jerone.fi

Mitäs tykkäätte Otosta mun stailaamana? Vieläkö tykkäätte parkatakeista monta vuotta jatkuneen suosion jälkeen? Tykkäättekö stailata omia miehiänne, ja mikä tärkeintä, tykkäävätkö he siitä että heitä stailataan? 😀

Mun 12:sta viikon ohjelmasta on nyt takana neljä täyttä viikkoa, ja tämä viidennen viikon maanantai. Lupasin päivitellä ennen-jälkeen-kuvia neljän viikon välein, joten tänään on ensimmäisen välietapin aika. Takana on niin monta lenkkiä, että olen seonnut laskuissa, ja liikesarjojen toistoja jo varmaan satoja, ellei tuhansia. Mulle on kertynyt omat suosikkireitit, ihan paras juoksusoittolista täynnä kunnon mättömusiikkia, ja rutiinit siihen, milloin ja missä treenaan.

Viime viikon flunssa vähän verotti voimia, ja olinkin kokonaan liikkumatta pisimmän aikani sitten ohjelman aloituksen, viisi päivää. Kolmannen päivän kohdalla jo tuntui että olisi niiiiiin kiva päästä vaan lenkille eikä lahnata sohvalla, mutta onneksi lepäsin kunnolla. Kun sitten vihdoin aloitin treenaamisen kevyellä lenkillä, se ei tuntunut yhtään sen pahemmalta kuin normaalistikaan. Pelkäsin että olisi vaikea päästä takaisin kiinni rytmiin, mutta hyvin tämä on sujunut, ja circuit-treenitkin tuntuneet samalta kuin ennen taukoa, hirveältä mutta ihanalta siis.

Mä en ottanut mitään mittoja itsestäni aloittaessani treenauksen, enkä aio ottaa jatkossakaan. Mulle merkkaa eniten oma hyvä fiilis ja se että peilikuvassa huomaa kehityksen. Mä oon lisännyt huomattavasti päivittäisen syömäni ruoan määrää, ja juon nykyään paljon enemmän vettä. Olen myös huomannut että mulla on paljon vähemmän niskajumitusta ja päänsärkyjä, koska mun ryhti on parantunut huomattavasti! Olen kiinnittänyt erityishuomiota siihen että pidän selän suorana tehdessäni liikkeitä, ja juostessa tietenkin myös. En edes tajunnut ennen tätä, miten surkea ryhti mulla ennen oli!

Ohjelma muuttuu nyt astetta rankemmaksi, kun viides viikko on alkanut. Toistoja on tullut lisää, liikkeet ovat haastavampia, ja lenkit pidempiä. Ihanaa päästä taas testaamaan itseään, sillä edellisten ohjelmien toistot menivät jo suhteellisen helposti, ilman että piti purra hammasta. Lihaksia ei todella ole näkyvissä vielä, mutta kiinteytystä ehkä jo jonkin verran. Vaatteissa on mukavampi olla kun farkkujen tai juoksuhousujen vyötärönauha ei purista, ja iltaisin ei ole turvonnut ja ällöttävä olo. Seuraavaksi pitää lisätä painoja harjoituksiin, joissa painoja käytetään, ja jatkaa vain ahkeraa treenaamista.

Oikeesti, miettikää, noissa ennen-kuvissa mä oikeasti seisoin mun parhaassa ryhdissä jonka sain aikaan. Järkkyä! Mua hävettää miten kumarassa oon kulkenut jo varmaan vuosia. Ihmekään että on ”vähän” särkenyt päätä kun niska ja selkä ovat olleet niin huonossa asennossa. Ehkä treenaaminen tuo helpotuksen mua raskauksien jälkeen sitkeästi aina ajoittain piinanneisiin migreeneihinkin, who knows?

Ihanaa maanantai-iltaa kaikille <3

Kerron usein ajatuksistani, tekemisistäni ja meidän perheestä noin yleisesti. Nyt ajattelin kuitenkin kirjoittaa pitkästä aikaa vähän enemmän itsestäni, ja ehkä yhden pienen bonus-asian vielä, josta tämä idea oikeastaan lähtikin. Halusin tarttua tähän ideaan myös siksi, että haluan haastaa itseäni. Keksinkö itsestäni vielä näin monen vuoden jälkeen 6 asiaa, joita en ennen ole kertonut?

1. En käytä itse ollenkaan hajuvettä. Mä ennen aina ostin hajuveden, käytin pari kertaa, sain ehkä migreenin, ja sen jälkeen ihastelin vain kaunista pulloa kaapissa. Nyt en ole ostanut pariin vuoteen enää mitään tuoksuja, paitsi Victoria’s secretin body splashin joka valitettavasti aiheutti myös migreeniä, vaikka tuoksuikin herkulle. Mua ei haittaa toisten hajut, mutta itse en näköjään pysty käyttämään. En tiedä mikä siinä on!

2. Sain korvakorut kolmevuotiaana, kun olin mummolassa kesälomalla. Kävin laittamassa ne silloin 13-vuotiaan tätini kanssa Oulun keskustassa, ja mun Helsingissä töiden takia ollut äiti ei lievästi sanottuna oikein digannut siitä kun ilmoitin tästä innoissani puhelimitse. Täti kuitenkin hoiti mun korvikset hyvin ja puhdisti ne säännöllisesti, ja samat reiät on korvissa edelleen!

3. Mun pikkuvarvas meni pilalle häämatkalla, se kammottava rakko joka siihen tuli, on tullut jäädäkseen. Aina kun se paranee, tulee tilalle uusi, ja varvas on muutenkin parin kuukauden rakkoilun jälkeen aika karua katsottavaa. Kiva häämatkamuisto eikö vain!

4. En pysty käyttämään enää epämukavia vaatteita tai kenkiä, niinkuin joskus teininä. Ennen tärkeintä oli ulkonäkö, nykyään se että vaatteissa on hyvä olla. Siksi lähden usein liikkeelle rennoissa slip-oneissa, ja farkuissa jotka eivät purista yhtään. Epämukavissa vaatteissa on vain hankala olo, eikä pysty yhtään rentoutumaan.

5. Mulla on pakkomielle mun nenästä. Kaikki aina sanoi pienenä, että jos nenää pyyhkii ylöspäin, niin tulee possunenä. Ja vielä nykyäänkin, kun Otto tökkää mua nenään niin että se menee possuasentoon, mun on pakko painaa nenää takaisin alaspäin. Vaikka tiedän ettei se oikeasti vaikuta mihinkään! Olen pönttö, tiedän.

+ Yksi paljastus meidän parisuhteesta. Tämä on se asia, josta koko ajatus lähti. Asia josta en ehkä kirjoittaisi omaa postausta, mutta jonka halusin ehdottomasti kertoa, en edes tiedä miksi. Mutta niin, me puhutaan joskus toisillemme laulaen Oton kanssa. Vaikka kumpikaan meistä ei osaa laulaa. Tänään esimerkiksi puhuttiin varmaan tunnin ajan Frozen-leffan Let it go -biisin melodiaan. ”Haluatko sinä kahviii? Miiinä voisin keitelläää” ”En tahdo kahvia, mut otan mehua, jos jaksat kaataa miinulleeeee”. Ihan normaaleja ollaan joo!

Onko teillä hassuja yhteisiä tapoja puolison kanssa? Entä hassuja pakkomielteitä? Nyt saa jakaa kaikki omat outoudet!

Olen mukana WWF:n ja Coca-Colan Arctic Home #äitihetki-kampanjassa, jonka tavoitteena on kerätä rahaa jääkarhujen tutkimukseen, jääalueiden suojeluun ja ilmastonmuutosta hidastavaan työhön. Miten tämä liittyy äitiyteen, ja äitihetkeen? No antakaas kun kerron. Meillä äideillä täällä Suomessa on mahdollisuus tarjota lapsillemme perustarpeet, ja niiden lisäksi viettää ihania äitihetkiä lasten kanssa, nauttia ja seurata lastemme turvallista kasvua.

Kampanjan ideana on, että myös jääkarhuilla olisi mahdollisuus samaan. Jääkarhuäitien tilanne tällä hetkellä, ei ole yhtään niin mukava kuin meidän. Kun jäätiköt sulavat ilmastonmuutoksen voimasta, jääkarhuemot eivät saa pyydystettyä ruokaa pennuilleen, ja joutuvat kulkemaan yhä pidempiä matkoja etsiäkseen pesimispaikkoja. Pennut syntyvät sokeina, ja täysin riippuvaisina äideistään, mutta saattavat joutua olemaan jo ihan pienenä pitkiä aikoja äidistä erossa. Siinä missä me saamme nauttia ihanista äitihetkistä, jääkarhuäidit eivät pian kykene enää huolehtimaan edes pentujen perustarpeista ilmastonmuutoksen vuoksi.

Kun miettii nälänhätää, ja kotialueen tuhoutumista omalle kohdalle, nousee iso pala kurkkuun. Kyllä, nälänhätää on myös ihmisten keskuudessa, mutta eläimet eivät ole yhtään sen vähempiarvoisia. Tällä menolla meidän lastemme lapset eivät enää tunnista vanhempiensa satukirjojen hassuja valkoisia karhuja. Coca-Cola ja WWF keräävät Arctic Home -sivustolla lahjoituksia jääkarhuemojen auttamiseksi, ja mikä parasta, Coca-Cola on sitoutunut tuplaamaan jokaisen lahjoitetun euron. Itsekin aion lahjoittaa rahaa, ja toivon että kampanja saa ansaitsemaansa huomiota.

Me saimme Coca-Colalta ja WWF:ltä ihanan fleecepeiton, ja jääkarhupehmolelun, joiden kanssa käperryimme viettämään mun omaa suosikkiäitihetkeä. Istuimme tyttöjen, ja Lumi-nimen saaneen jääkarhun kanssa parvekkeelle lämpimään syysiltaan, nappasimme satukirjoja kirjahyllystä mukaan, ja luimme kaikessa rauhassa. Vaikka kuopus ei kauheasti jaksanut keskittyä lukemiseen, kuten ei yleensäkään, meillä oli kaikilla kivaa. Tiaran kanssa luettiin kirjoja, ja Zelda osallistui heiluttamalla välillä asiaankuuluvasti lapiota kirjan yllä.

Mulla on ilo jakaa teille kolme samanlaista jääkarhutuotepakettia, jonka itse saimme. Paketissa on ihana harmaa fleece-peitto valkoisella jääkarhuprintillä, sekä WWF:n unelmanpehmeä jääkarhupehmolelu, jollainen tälläkin hetkellä nukkuu Tiaran kainalossa. Kilpailuun voitte osallistua postaamalla Instagramiin kuvan hashtageilla #äitihetki, #arctichome ja @iinalaura. Kolme ihaninta 12.10. mennessä lisättyä mun lukijoiden (eli myös @iinalaura tägättynä) #äitihetki-kuvaa voittavat siis peiton ja jääkarhupehmon. Lisäksi kaikista #äitihetki-kuvista parhaiten tunnelmaa välittävä kuva voittaa liput sunnuntaina 15.2.2015 klo 14.30 järjestettävään Disney On Ice-näytökseen, Vip-katsomoon kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle. Paras kuva valitaan 13.10.2014 ja voittajalle infotaan voitosta Instagramissa.

Yhteistyössä Coca-Cola & WWF.

Käykää ihmeessä lukemassa lisää jääkarhuista, ja siitä miten kampanja auttaa heitä! Mä olen iloinen että saan olla mukana hyvän asian puolesta, ja kertoa siitä muillekin. Ihanaa lauantai-iltaa kaikille, ja palaan huomenna asiaan!

Flunssa-kiire-säätöviikko sai tänään mukavan ja ihanan lopetuksen, tai no viikonlopun aloituksen. Ensimmäinen aamu tällä viikolla, kun ei ollut menoa minnekään heti aikaisin, tai sitä flunssafiilistä. Vain ihanan rento aamu, heräiltiin rauhassa tyttöjen kanssa ja mä vedin perjantaitreenit eikä tuntunut yhtään pahalta. Zelda oppi sanomaan ”jumppaa” siinä samalla ja yritti tehdä lankkua mun vieressä, ihana pönttö.

Rauhallisen aamun jälkeen suunnattiin Kamppiin tapaamaan Pastellipisaroita-blogin AC:tä. Ollaan nähty kerran aiemmin AC:n kanssa, ja juteltu sitten senkin edestä eri somekanavissa jo varmaan pari vuotta, mutta nyt vasta päästiin istumaan kunnolla alas ja höpöttelemään, ja meillä oli tosi hauskaa! Meidän neidit laittoivat oikein shown päälle ja siinä riitti kyllä menoa ja meininkiä, mutta oli tosi hauska tavata ja ehdittiin me vaihtaa kuulumisiakin. Syötiin Kampin Johdossa herkkusalaatit  ja sen jälkeen pyörittiin tovi kaupoissa.

Kamppireissun jälkeen lähdettiin vielä tyttöjen ja Oton kanssa piipahtamaan Itiksessä, tarkoituksena ostaa Tiaralle synttärimekko ja mulle uudet mustat superstretch-farkut. Mukaan tarttui kaikenlaista, myös maailman söpöin synttärimekko neidille Zarasta! Ja niinhän siinä sitten kävi että sorruin taas kerran ostamaan mustat Dr. Denimin Plentyt, vaikka vannoin etten enää osta niitä, kun kolmansista kuluivat polvet puhki puolessa vuodessa.

Se on vaan kuitenkin fakta, että mun kropalle yhdetkään muut eivät istu yhtä hyvin, ja ole yhtä mukavat jalassa. Olen kokeillut Zaran, BikBokin, Cubuksen, Gina Tricotin ja H&M:n vastaavia, ja mitkään eivät vaan vedä näille vertoja siinä mukavuudessa. Mutta ehkä nämä nyt kestävät paremmin, kun kumpikaan meidän tytöistä ei ole enää konttausiässä ja mäkin vietän vähän vähemmän aikaa lattialla? Ainakin toivossa on hyvä elää, eikö vain!

Takki Sheinside* / Mekko H&M / Sukkahousut H&M / Laukku Coach / Kello Guess* / Rannekoru Ti Sento* / Kengät Topshop / * = saatu blogin kautta

Tässäpä vielä nämä erittäin onnistuneet asukuvat, joskus sitä vaan miettii jälkeenpäin että mitä ihmettä on mahtanut liikkua päässä sillä hetkellä, kun nuo pöntöt ilmeet on ikuistettu kameralla. Ei varmaan mitään kovin fiksua! 😀

Huomenna on luvassa tärkeää asiaa hyvän asian puolesta, sekä arvontaa! Meillä on edessä ihana täysin suunnitelmista vapaa viikonloppu, ja tarkoituksena olisi keksiä jotain kivaa tekemistä lasten kanssa. Me ensin suunniteltiin reissua Snadistadiin mutta mä oon kyllä nyt niin tarkkana tämän flunssan jäljiltä, ja ensi viikon synttäreiden takia, että en uskalla lähteä mihinkään sisäleikkipuistoon, kun varmana meidän tuurilla jompikumpi nappaisi jonkin taudin sieltä pallomeren keskeltä. Jätetään se reissu synttäreiden jälkeiselle viikolle vaikka, mutta jotain hauskaa pitäisi keksiä!

Mukavaa viikonloppua kaikille <3