Zelda, ihana pikkuinen neitokaisemme otti tänään viisi askelta ilman tukea, ihan uskomatonta! Tämä pikkuinen rutturääpäle joka vasta syntyi?

Zelda on iloinen, tyytyväinen, hyväntuulinen hurmuri. Aika tyyni, eikä hermostu herkästi, tänäänkin mun kovasti jännittämässä rokotustilanteessa, Zelda itki kolmesta piikistä yhteensä ehkä alle minuutin, ja piikkien jälkeen joi tyytyväisenä mukaan ottamaani pillimaitoa. Tunsin itseni ramppikuumeineni vähintäänkin typeräksi, kun tyttäreni on tuollainen viilipytty. Viilipytyn mitat olivat muuten komeat 77 senttiä, ja 10,2kg eli pituutta oli tullut neljä senttiä lisää alle kahdessa kuukaudessa, meidän minihujoppi!

Zelda on syntymästään asti ollut paljon mukana erilaisissa tilanteissa ja hänestä on kuoriutunut oikea mini-socialite prinsessavilkutuksineen. Toistaiseksi neiti viihtyy vielä rattaissa ihmetellen, joten siitä on hyvä nauttia niin kauan kuin sitä kestää, pian voi ollakin jo kova kiire tutkimaan ympäröivää maailmaa paikallaanistumisen sijaan. Vierastuskausi oli lyhyt ja ytimekäs, nykyään Zelda taas lirkuttelee kaikille huoltomiehistä blogikollegoihin, vauvoista vaareihin.

Zelda rakastaa läheisyyttä, ja saattaa istuskella sylissä pitkiäkin aikoja. Hän antaa mielellään pusuja ja haleja ”aai” -huokausten siivittämänä, ja etenkin päristelee mielellään äidin, isin tai Tiaran masua. 90% ajasta neidillä on kuitenkin kiire leikkimään tai oppimaan uutta, kuten kävelemään tänään. Päättäväisyys on ehkä yksi Zeldan vahvimpia ominaisuuksia, hän sinnikkäästi harjoittelee kerta toisensa jälkeen ja oppii nopeasti asioita, joita harjoittelee. Luovuttaminen ei kuulu Zeldan tapoihin, se on tullut ainakin huomattua!

Puheenymmärrys on jo hyvällä mallilla, eilen videolla kuultujen äidin, kakan ja moin lisäksi Zelda hokee myös haloota, mummua ja tänään uutena sanana tuli kenkä. Hän tunnistaa sekä oman että kaikkien perheenjäsentensä nimet ja monia tavallisia päivittäisiä asioita, vaikka ei vielä osaakaan osoittaa sormella. Zelda nostaa aina lelun korkealle ilmaan, niin korkealle kuin vain ylettää, ja katsoo meitä kysyvästi ihmetellen, ”mikä tämä on?”. Vastauksen saatuaan hän yrittää usein matkia sitä.

Zelda ei oikeastaan koskaan ole ollut kova jokeltelemaan pitkiä pätkiä, vaan on aina enemmän toistellut vain yhtä äännettä tai sanaa. Nykyäänkin saattaa tulla satunnainen päppäppää mutta sitten taas palataan harjoittelemaan jotain tiettyä sanaa kuten äitiä. Jännä nähdä tuleeko Zeldasta sellainen perinteinen puhun-vähän-mutta-asiaa -tyyppinen suomalainen jurrikka, vai onko tämä vain neidin perfektionismia. Ehkä hän haluaa vain hioa sanat oikein ennenkuin alkaa höpöttämään oikein olan takaa.

Lukemisen suhteen Zelda on aikalailla Tiaran vastakohta, kirjoihin keskittyminen ei kiinnosta vielä juurikaan. Iltasatu me luetaan iltaisin, ja usein Zelda kuuntelee mielellään, samalla touhuten, kun luen Tiaralle kirjoja. Mutta jos otan Zeldan syliin muutenvain, ja yritän alkaa lukea, niin ei useinkaan päästä juuri ensimmäistä aukeamaa pidemmälle, kun jossain muualla on jotain niin paljon jännittävämpää. En tietenkään aio pakottaa toista lukemaan jos ei kiinnosta, mutta tietysti tarjoan lukemista aina tasaisin väliajoin.

Tanssiminen ja kiipeily sensijaan ovat Zeldan lempipuuhia. Zelda hytkyy aina kun kuulee musiikkia, tai sanan tanssi, ja odottaa aina kovasti aplodeja esityksilleen. Autot ovat Zeldan suosikkileluja, ja hän päristelee antaumuksella niillä leikkiessään. Kummisedän ostama potkuauto on myös ihan lemppari, ja sillä Zelda ajaelee mielellään. Barbiet ja legotkin ovat kivoja, mutta autot taitavat viedä kyllä voiton kaikesta muusta.

Autoilijamme on myös kova syömään ja maistaa innoissaan kaikkea tarjottua (tai löytämäänsä). Kahdeksalla hampaalla on jo ihan hyvä pureskella, etenkin kun yläkulmahampaat saivat taannoin seurakseen myös yläetuhampaat. Sormiruokailu on kovassa suosiossa, mutta Zelda syö kiltisti myös syötettäessä. Itse lusikoimista ei olla vielä harjoiteltu, mutta nekin harjoitukset voisi aloittaa pikkuhiljaa. Tipa taisi muistaakseni olla vuoden ja kolme kuukautta oppiessaan itse syömään kaikki ruuat.

Imetyksen lopetus sujui kivuttomasti, ja Zelda juo nyt rasvatonta maitoa mukista, tai muksun pillimaitoa itse pillillä. Mä oon tosi helpottunut että maito maistuu Zeldalle, Tipa kun tuttipullosta luopumisen jälkeen ei koskaan ole tykännyt juoda maitoa vaikka kuinka ollaan yritetty. Mutta saahan sitä kalsiumia onneksi muualtakin!

Zelda nukkuu yöt kokonaisina, kuten eilisellä videolla kerroinkin, ja se on aivan ihanaa! Neiti menee yleensä nukkumaan n. klo 20.30 ja heräilee seitsemän ja kahdeksan välillä ilopillerinä. Päiväunia nukutaan vaihtelevasti joko yhdet tai kahdet, heräämisestä riippuen joko n. klo 10-12 ja 15-16 tai 11.30-14.30. Molemmilla vaihtoehdoilla Zelda jaksaa tyytyväisenä ja pirteänä illan yöuniin asti.

Sellainen, näin lyhyesti tiivistettynä, on meidän mini tällä hetkellä. Ihana pieni touhumoottori joka tykkää myös köllötellä leppoisasti, läheisyyden kaipuinen pikku pallero joka haluaa myös tutkia ja vipeltää itse rauhassa, siskonsa mielestä toisinaan rasittava kiusankappale, toisinaan rakas halittava pikkusisko. Rakas kultainen yksivuotias♥

Viime aikoina on nyt tullut aika paljon vauva-asiaa, toivottavasti ei haittaa! Huomenna olisi vuorossa vähän vaatejuttuja taas, ja on mulla monta postausideaa takataskussa vielä loppukuulle. Paljon on erilaisia aiheita tulossa! Vaihtelu virkistää eikö vain? Hyvää yötä kaikille ja kiitos kaikista ihanista kommenteista joita olette laittaneet, vastailen niihin mahdollisimman pian♥

Vierailtiin perjantaina tyttöjen kanssa Lapsimessuilla, ja ensimmäisenä kohteena oli Mehiläisen lastenlääkäripalveluiden ständille pystytetty nallesairaala. Usein lapset ovat varautuneita valkotakkisten lähellä, mutta nerokkaasti keksitty ja ihanasti toteutettu nallesairaala houkutteli rutkasti lapsia laittamaan laastareita Angry birdseille ja paijaamaan kuumeisia kissoja yhdessä lääkäreiden kanssa. Myös meidän Tiara siellä hoiteli innoissaan kaikenmaailman eläimiä ja jutteli lääkäreiden kanssa laastareista.

Mehiläisen lastenlääkäripalvelut ovat mulle tuttuja omasta lapsuudesta, meidän lasten kanssa taas niitä ei ole tullut vielä käytettyä, vaikka yksityisiä lääkäripalveluita pääosin käytämmekin. Harmillisesti asutaan aika kaukana lähimmästä Mehiläisestä, ja näinollen on usein tullut käytettyä sitä lähintä lääkäriasemaa. Innostuin kuitenkin kovasti Mehiläisen uudesta Lasten Mehiläinen -puhelinpalvelusta, jonne voi soittaa kun ei oikein tiedä mitä kipeän lapsen kanssa pitäisi tehdä.

Pienten kanssa spontaanisti lääkäriin lähteminen on aina iso operaatio, pitää pakata pillimehut ja välipalat mukaan jos vaikka venähtääkin, lapsia jännittää, ja vanhempia tietysti myös. Kukaan ei haluaisi käydä lääkärissä huvinvuoksi, tai turhaan, kuten ei myöskään jäädä kotiin silloin kun lääkärille olisi oikeasti tarvetta.  Lasten Mehiläinen on palvelu, joka on kehitetty niitä tilanteita varten, kun on epävarma lapsen voinnista tai siitä pitäisikö mennä lääkäriin vai odotella vielä. Neuvontapuhelin (nro. 010 414 0414) toimii vuoden jokaisena päivänä kello 7-20 ja auttaa vanhempia toimimaan oikein epäselvissä sairastapauksissa.

Mun mielestä on huojentavaa tietää, että vuoden jokaisena päivänä on puhelimen päässä ammattilainen, joka osaa auttaa ja neuvoa miten lapsen kanssa toimia. Itse olen usein ehkä hieman liian herkästi viemässä lasta lääkäriin, omalta äidiltä opittu toimintamalli, mutta tälläisen puhelinpalvelun olemassaolo saattaisi vähentää mun huolta ja turhia lääkärikäyntejä. Jos siis koet samaistuvani muhun ylihuolehtivaisena mammana, tai päinvastoin et millään jaksaisi lähteä lääkäriin jos ei ole ihan pakko, niin kannattaa ihmeessä kokeilla tätä ja kysäistä asiantuntevaa neuvoa. Jos tarvetta lääkärikäynnille tulee, onnistuu ajanvaraus kätevästi saman puhelun aikana.

Sain arvottavaksi teille viisi kappaletta Reddien ensiapubokseja. Hauska boksi sisältää mm. laastareita ja haavapyyhkeitä. Jos haluat osallistua arvontaan, jätä kommentti tähän postaukseen, sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään sekä keksi itsellesi nimimerkki. Arvonta on käynnissä 18.4. klo 18.00 asti.

Yhteistyössä Lasten Mehiläinen.

Instagramin ja blogin fb-sivujen seuraajat ainakin tietävät, ehkäpä joku muukin, että perjantaina sain kokea uskomattoman hämmentävän hetken. Kauan odotetussa Aussie blog awards -gaalassa, en kuullut nimeäni toistettavan mikrofoniin tai kaivellut valmiiksi kirjoitettua kiitospuhetta taskustani, en suinkaan. Seisoin väkijoukossa valmiina taputtamaan seuraavalle voittajalle, Reader’s choice -kategorian kakkoselle, kun yhtäkkiä joka puolelta mun ympäriltä alkoi kuulua ”Iina, se oot sä!” ”Ne sano sun blogin nimen!!” ”No mene nyt sinne lavalle!!”.

En muista oikeastaan mitään tuosta tilanteesta, muutakuin että yritin olla kaatumatta ja kävelin ihmeissäni lavalle vastaanottamaan kukkia. Maria Veitola kysyi multa jotain, muistan vastanneeni jotain käsittämätöntä mongerrusta, mutta onneksi kukaan ei varmaan kuullut mitä sanoin kun meteli oli niin kova. Hämmentyneenä, kukka kädessäni kävelin sitten Puutalobabyn Kristan viereen odottamaan kategorian voittajan palkitsemista. Odotetusti ja todellakin oikeutetusti ihana Annika O. voitti palkinnon, ja sen jälkeen mä kävelin entistä enemmän hämmentyneenä takaisin ystävieni ja Oton luokse.

Mä en osannut odottaa minkäänlaista menestystä Aussie-gaalassa, pelkkä ehdolle pääsy oli jo niin huikea juttu että pompin suunnilleen tasajalkaa. Kilpailijat olivat superkovia nimiä, sellaisia joita itse katson todella ylöspäin, ja joiden kanssa ehdolle pääsy oli yksi vajaan kolmen vuoden blogiurani hienoimpia saavutuksia. Olin ehkä kakkonen, mutta voitolta se tuntuu, ja ennenkaikkea tämä tuntuu myös voitolta äitiblogi-genrelle, sillä lukijoiden suosikkien topkolmosesta kaksi oli äitiblogeja, ihan huikeaa!

Ylläolevat kuvat lainattu Trendiltä, Phocahispidalta & Heidiltä.

Mä haluan kiittää teitä kaikkia vielä kerran siitä että aiheutitte mulle melkein sydänkohtauksen, jännäpissat ja infernaalisen punastuksen, sekä rutkasti hyvää mieltä ja itseluottamusta viime perjantaina. Kiitos♥

Aussie Blog Awardsit järjestettiin Kalasatamassa Kellohallissa. Paikka oli tupaten täynnä väkeä, puheensorinaa ja iloista mieltä. Me ei juhlittu kovin myöhään, sillä halusin olla iskussa vielä lauantainkin tapahtumissa, mutta hauskaa meillä oli ja ennenkaikkea oli kiva tavata kaikkia ystäviä niin läheltä kuin kauempaakin. Moni mahtava blogin lukija tuli myös moikkaamaan ja onnittelemaan, ja musta oli ihana tavata teitä!

Kuvattiin Oton kanssa perjantain asua vielä tänään, sillä perjantaina satoi kaatamalla vettä juuri silloin kun oltiin matkalla juhlapaikalle, ja mä tietenkin unohdin siis myös kameran kotiin. Mun perjantain mekon jujuna oli selkäpuoli, ja se ei hirveästi noissa ylläolevissa kuvissa tule esille, joten siksi halusin kuvata asun vielä uudelleen.

Mekko Warehouse / Laukku Michael Kors / Kaulakoru Glitter (saatu) Kengät Zara Mun kynsistä on tullut jonkinverran kyselyitä, eli mun kynnet tekee nykyään ystäväni Jemmi joka on superlahjakas ja luova ja ihana ja paras tekemään kynsiä ever. Me ei ehditty viime viikolla huoltaa kaikkia kynsiä, kun olin niin kamalan kiireinen kokoajan ettei löytynyt muutaman tunnin rakosta mistään, mutta saatiin sentään vähän mekon värejä kun huollettiin etusormet ja keskisormet, ja ne onneksi sopivat myös muiden kynsien väreihin. Mä en tykkää muutenkaan siitä jos on kaikki sormet samalla värillä, eli tämä järjestely sopi mulle oikein hyvin!

Mitäs tykkäsitte asusta? Oliko ihan tylsä vai kiva? Mua jäi harmittamaan se myöskin Warehousin mallistoa oleva pinkki haalari, jota moni ihasteli gaala-asupostauksessa, kun siitä ei ollut enää kokoja jäljellä. Löysin sitten kuitenkin pitkällisen etsinnän jälkeen tämän mekon ja ihastuin selän näyttävyyteen, mutta yksinkertaisena pidettyyn malliin.

Jaa-a, tuntuu että tällä hetkellä postaukset ovat aikamoista sillisalaattia vaikka aiheessa kuinka yrittäisi pysytellä, on niin paljon höpöteltävää! Facebookissa on muuten söpö kuva meidän neiti yksiveestä, kirjoittelen huomenna sitten Zeldan 1v-kuulumisia lisää, nyt on aika katsoa Game of Thrones Oton kanssa vihdoinkin, ja sitten nukkumaan. Hyvää yötä ihanat!♥

Gaalakuvia odotellessa ajattelin jakaa vähän eilisen päivän tunnelmia Indiedaysin Inspiration Daysta. Inspiration Day järjestettiin Katajanokalla ihanassa Ravintola Sipulin talvipuutarhassa. Liekö ajateltu paikkavalinnassa bloggaajia, kun tila suorastaan säkenöi luentosalia lukuunottamatta valossa, lasiseinien ja katon ansiosta, ja kuvia oli helppo ottaa. Me aloitettiin Kaislan ja Korinnan ja Oonan kanssa päivä brittiläisen huippuvalokuvaaja Damian McGillicuddyn luennolla, ja naurettiin hänen jutuilleen ihan kippurassa.

Damian  oli niin hauska tyyppi että sen pitäisi tehdä stand upia, tuli ihan Louis C.K. mieleen, loistavaa huumoria. Luennolla kerrottiin juuri valon käytöstä valokuvauksessa ja vinkit olivat kyllä kullanarvoisia, joskin sellaisia että niitä ei ole mahdollista toteuttaa ilman lisävarusteiden hankintaa. Nyt siis mieleni halajaa kuvausvaloja ja lisäsalamaa, mutta onneksi kesä on tulossa ja niillä ei ole nyt niin kiire.

Luennon jälkeen tutustuttiin eri yhteistyökumppaneiden pisteisiin, kävin mm. Lorealin hiusväriopastuksessa ja sain mukaani kaksi eri väriä, toinen ihan supervaalea niinkuin mulla nytkin on, ja toinen sellainen luonnollisempi tummanvaalea joka mulla oli viime kesänä. Nyt vaan pitäisi päättää mitä mä kutreilleni teen! Moni teistä kesällä kehui mun tukanväriä, ja kieltämättä kaipaan sitä itsekin ajoittain. Blondin ylläpito vaan tuntuu niin helpolta, sillä luonnollisen vaalea tukka pitää saada niin tismalleen oikean sävyiseksi jotta se ei näytä tunkkaiselta. Pitää varmaan pyöriä Pinterestin inspiroivassa maailmassa ja etsiä tukkavinkkejä, saa myös sanoa jos tulee ideoita mieleen!

Tutkittiin myös Bestsellerin ihastuttavia vaatteita, maisteltiin Cloettan herkkusuklaita ja siemailtiin Fresitaa. Päivä oli mielenkiintoinen ja vastaan tuli paljon tuttuja ja uusia kasvoja. Moikkasin mm. Minä ja Måndelssonin ihanaa AC:ta ensimmäistä kertaa vaikka jo pidempään ollaan juteltu Facebookissa, ja toinen uusi tuttavuus oli Mammapäiväkirjan Mi. Tykkään kovasti näistä isommista blogitapahtumista, koska on niin kiva päästä juttelemaan ihan oikeasti vain netistä tuttujen kasvojen kanssa.

Damian  McGillicuddy otti meistä kuvat kuvausseinällä ja kiroili mun Canonia Olympuksen edustajana, mutta sai ihan kivan kuvan meistä otettua vaikka ei kamerastani tykännytkään, haha! Mä kyllä tykkään sekä Canonistani, että testissä olevasta Nikonista, mutta ainahan sitä on totuttelua kun vaihtaa kameramerkkiä, joten ymmärrän kyllä hänen tuskansa. Me lähdettiin tapahtumasta ihan loppuvaiheilla, kun oli jo kiire kotiin valmistautumaan iltaa varten. Päivällä sää ei oikein suosinut, ja tuulikin oli ihan jäätävän kylmä. Mun melkein säkkäräksi kiharretut hiuksetkin olivat suoristuneet ennenkuin pääsin aamulla metroasemalle asti, mutta jäi niihin sentään vähän laineita onneksi, etten ollut ihan räjähtänyt.

Eilinen oli kyllä ihan huippupäivä, näitä saisi olla useamminkin! Etenkin jos tällaiset päivät osuisivat vähän vähemmän kiireisille viikonlopuille ;). En harrasta yleensä hymiöitä tekstin seassa mutta ajattelin nyt tehdä poikkeuksen kun tuo ihan selkeästi vaati sitä. Jonkin verran gaalakuvia olen jo saanut, mutta kuumeisesti odottelen josko jonnekin ilmestyisi gaaloista kuvaajien ottamat kuvat. Itse fiksuna tyttönä unohdin perjantaina kameran keittiön pöydälle, minkä huomasin vasta Korinnan ja Roopen hotellilla, hyvä minä. Eilen illalla taas oli niin hektinen meininki että ei hirveästi muistettu ottaa kuvia.

Mutta pidetään peukkuja, on mulla jonkinverran niitä kuitenkin että saan mä vähän kirjoitettua jos ei kuvia tulekaan enempää! Mä alan nyt selaamaan Zeldan vauvakuvia samalla kun yritän tyhjentää paukkuvaa inboxia (mitähän tästäkin tulee). Huomenna on mun vauvan 1v-synttärit ja on niin haikea fiilis että voi itku sentään. Mutta oon kyllä niin ylpeä ja onnellinen meidän ihanasta rakkaasta tytöstä, joka kasvaa ja oppii uutta. Onneksi vauvaikävää helpottaa se että varmaan puolet mun lähipiiristä on joko juuri synnyttänyt tällä viikolla tai synnyttää ihan pian ja pääsen ihastelemaan pieniä vauvoja, ihanaa!! Mahtavaa alkavaa viikkoa kaikille♥♥

Kuluneen viikon kiireiden vuoksi ei olla ehditty vielä(kään) tekemään virpomisvitsoja, mutta jotain pientä kivaa pääsiäistekemistä meillä onneksi oli. Viime viikonloppuna Zeldan synttäreillä Tipakin sai pienen lahjan, pääsiäismunien maalaussetin, ja tänään neiti pääsi sitten palmusunnuntain kunniaksi testaamaan, kuinka maalaus sujuu. Tipa oli aivan sanoinkuvailemattoman innoissaan päästessään maalaamaan ja sivellin pysyi hyvin kädessä. Mä pitelin pääsiäismunaa paikoillaan ja Tipa maalasi siihen hienoja kuvioita, Zeldan ihmetellessä vieressä.

Setissä oli ihanan sävyiset pastellivärit joista tuli niin söpöjä yhdistelmiä! Siinä onkin sitten meidän ainoat pääsiäiskoristeet ilmeisest kun en löytänyt isoa koristepussia mistään missä on kaikki mun lapsena askartelemat munat ja tiput ja kaikki muut lapsuuden pääsiäiskoristeet. Vielä joulun aikaan se oli tallella mutta eipä nyt tietenkään löydy mistään kun oikeasti tarvitsisi, hahah! Täytyy koittaa vielä etsiä jos löytäisi edes ne tipuset niin saisi laittaa nitä koristeeksi tänään istutettuihin rairuohoihin jos ne ehtivät kasvaa.

Tytöt ovat pärjänneet ihan uskomattoman hienosti koko viikon vaikka eilen varsinkin tuntui sydäntäraastavalta lähteä vielä uudelleen kun juuri olin tullut kotiin Indiedaysin Inspiration Daysta. Onneksi seurana on ollut tuttu ja turvallinen mummu (ja gaaloja lukuunottamatta myös isi), ja tytöt ovat voineet olla kotona ja toimia normaalien arkirutiinien mukaan. Nyt olen kuitenkin todella onnellinen että on rauhallisempi viikko ja pääsiäisloma tulossa, me ollaan niin sen tarpeessa! Ihanaa vaan olla kotona, käydä puistossa ja kirjastossa ja leikkiä vaikka monta tuntia putkeen barbeilla Tiaran kanssa.

Mä odottelen vielä kuvia viikonlopun gaaloista, joten gaalapostauksia luvassa myöhemmin! Halusin kuitenkin tulla jakamaan kuulumisia jo kun en ole ehtinyt koneelle kahteen päivään. Kiitos kaikille ihanille siitä että olette jakaneet omia imetyskokemuksianne ja vertaistukea imetyksen lopettamisen haikeudesta edelliseen postaukseen, mulle tuli sellainen fiilis että lopettaminen oli ihan ok ja tein sen oikeaan aikaan, vaikka ensin epäröinkin vähän. Lopetus on sujunut edelleen hienosti, Zelda on nukkunut joka yö koko yön ja enää meillä olisi opeteltavana omaan sänkyyn itsekseen nukahtaminen, mutta se saa kyllä vielä odotella hetken. Tässä on nyt ollut jo iso muutos ja nyt Zelda saa ensin rauhassa totutella tähän.

Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille, palaan myöhemmin!♥