Me pääsimme maaliskuussa juhlistamaan 1-vuotiasta sivustoamme ihanaan ja ylelliseen Långvikin kartanoon. Juhlatunnelmista kirjoittelinkin jo aiemmin, mutta nyt on tarkoitus keskittyä Långvikin tarjoamiin mahdollisuuksiin romanttista kahdenkeskistä viikonloppua ajatellen. Tai miksipä ei Långvikiin voisi lähteä yhdeksikin yöksi, tai vaikka koko viikoksi? Äitienpäivä on sunnuntaina, ja veikkaan että moni äiti ei vielä tiedä mitä saa lahjaksi, ja ehkä miehet, nuo tunnetut mattimyöhäset lahjojen saralla, eivät vielä kaikki ole päättäneet mitä antavat lahjaksi. Tässä on ainakin aika hyvä lahjaidea!

Långvikista löytyy kaikki, mitä romanttiselta lomalta puolison kanssa voi toivoa. Kauniit merinäköalat, upea ja tasokas kylpylä altaineen ja elämyshoitoineen, sekä laadukas ravintola. Kartano ei ole pääkaupunkiseudulta liian kaukana, matkaa on vain 30 minuuttia, mutta sopivan syrjässä, että saa oikeasti rentoutua kaupungin vilinästä. Muistan tunteen, kun astuimme Korinnan kanssa Långvikin ovista sisään, ja suunnilleen henki salpautui upeasta aulasta ja rennosta tunnelmasta.

Mä pääsin tutustumaan sekä standardihuoneeseen, että upeaan Ritari-sviittiin, ja täytyy sanoa että molemmat tarjoavat upeat puitteet ihanaan yöpymiseen puolison kanssa. Voisin niin nähdä meidät Oton kanssa loikoilemassa unelmanpehmeillä design-sängyillä, rentoutuneena kylpylähoidoista, mahat täynnä superherkullista ruokaa, kuten jo muutamaan kertaan Kideblogeissa mainittua, uskomattoman hyvää kurpitsakeittoa. Långvikin Ala Carte -lista oli aivan omaa luokkaansa, jos vertaa perinteisiin hotelliravintoloihin. Nautin jokaisesta suupalasta ja olisin voinut syödä vaikka koko illan.

Långvikissa on upea hemmottelukylpylä, josta löytyy 22-metrinen kuntouima-allas, kaksi poreallasta, kylmäallas, sekä mieletön Jacuzzi Bar -oleskelutila poreosaston yhteydessä, missä voi nauttia drinkkejä ja snäcksejä. Me ei olla koskaan Oton kanssa käyty kylpylässä yhdessä, tai edes uimassa, ellei varpaiden kastelua kylmässä merivedessä kiljuen lasketa. Olisi niin ihanaa mennä yhdessä loikoilemaan porealtaaseen, herkulliset mojitot tai mansikkamargaritat kädessä, ja vain nauttia.

Me naiset tykätään yleensä kovasti hemmottelusta, ja siihen Långvik tarjoilee kattavan valikoiman vaihtoehtoja niin vartalolle, kuin kasvoillekin. Myös miehille löytyy omia Man Space-, eli miehille suunniteltuja hemmotteluhoitoja, kuten esimerkiksi kosteuttava Man Space Hydra Performance. Jos hemmottelua haluaa yhdessä, voi kokeilla esimerkiksi Kleopatra-hemmotteluhoitoa yhdessä puolison kanssa. Kleopatra-hemmottelukylpy sisältää raikastavan kuorinnan, ja rentouttavan kylvyn ääniaaltojen virratessa vedenpinnan alla. Kuulostaa aika luksukselta mun korvaani!

Långvikissa voi myös golfata, mikäli nauttii siitä, sekä tietysti käydä salilla ja saunassa. Vaikka rakastankin kaupungin hälinää, voin kuvitella että viihtyisin yhdessä maailman parhaan seuralaiseni kanssa todella hyvin viettämässä romanttista viikonloppua Långvikissa, sillä rauhallisuudesta huolimatta, sieltä löytyy kaikki mitä tarvitsee ja paljon enemmän.

Onko mun pakko laskeutua täältä vaaleanpunaisista pilvilinnoista takaisin arkipäivään, pliis ei? Rankan kevään jälkeen kahdenkeskinen yö luksuskylpylähotellissa vaan kuulostaa… no ei pahalta todellakaan. Toivottavasti meille tulisi joku sopiva viikonloppu tässä kesän aikana, jolloin päästäisiin nauttimaan vain toistemme seurasta, Långweekend tekisi varmasti terää.

Postaus toteutettu yhteistyössä Långvikin kanssa.

Blogin 3v-synttäriviikko pyörähtää käyntiin yhdellä kaikkien aikojen toivotuimmista postausaiheista, kuinka saada oma blogi menestymään. Mä en ole koskaan kirjoittanut tästä aiheesta ennen, sillä en pidä itseäni minään ultimaattisena suosittuna bloggarina, jonka vinkeillä kaikista tulee blogimaailman tähtiä. Mutta ajattelin kertoa oman näkökulmani asiaan! Loppupeleissä kuitenkin jokainen meistä on yksilö, niin bloggaaja kuin lukijakin, ja vaikka tekisi kaiken bloggaajan kultaisten sääntöjen mukaan, ei välttämättä menesty, tai vaikka tekisi kaiken täysin yleisten normien vastaisesti, voi nousta kaikkien aikojen suosituimmaksi bloggaajaksi.

Kolme vuotta sitten bloggaaminen ei ollut vielä niin yleistä kuin nykyään, ja oma blogi oli helpompi saada menestymään. Muistan edelleen kuin eilisen, kun julkaisin ensimmäisen postaukseni, 8.5.2011 ja samana iltana sain 16 Blogger-lukijaa. Muistan olleeni häkeltynyt lukijoiden määrästä, ”ihanko oikeasti noita kaikkia kiinnostaa mun kuulumiset??”. Mun blogi nousi aika nopeasti ylöspäin listoilla, en tiedä johtuiko se siitä että mun blogista löytyi ainekset vuoden nauruille, vai siitä että olin kiinnostava persoona. Ehkä ei kummastakaan, ehkä molemmista.

Nykyään uusia blogeja ilmestyy päivittäin enemmän kuin kukaan ehtii lukea, joten lyödäkseen läpi on oltava jotain täysin uutta ja erilaista. Blogigenrejä on joka lähtöön, suosituin niistä on varmaankin lifestyleblogi, blogi johon voi jakaa kaiken mitä mieleen juolahtaa, genre johon myös mun blogini kuuluu. Itse en osaisi pitää muunlaista blogia kuin lifestyleblogia, sillä tällaisena tuuliviirinä se että saa kirjoittaa mistä aiheesta tahansa, on ehdoton plussa. Veikkaan että nykypäivänä on kuitenkin helpompaa nousta suosituksi, mikäli keskittyy johonkin tiettyyn aihepiiriin.

Yleensä mulla on tapana jaaritella kappalekaupalla, mutta nyt ajattelin kirjoittaa selkeästi erotellut, yksinkertaiset neuvot, joita mulla tulee mieleen, kun mietin mikä saa mut itseni kiinnostumaan blogista, ja mikä mahdollisesti saa suuren ihmismassan kiinnostumaan blogista. Aloitetaan perusjutuista:

1. Suuret, valoisat ja hyvälaatuiset kuvat. Ei alkeellisia rajausvirheitä, joissa jalat katkeaa nilkasta tai kuvattava tyyppi on kuvan vasemmassa alakulmassa. Ei pelkkiä kännykkäkuvia, eikä keltaisia tai muuten kummallisen värisiä mössökuvia. Pahinta on pienet kuvat joista pitää tihrustaa, etenkin jos ne on reunustettu 20cm leveillä, tyhjillä sivupalkeilla molemmilta puolilta blogia.
2. Laadukas teksti, jossa ei vilise virkekaupalla virheitä, ja joissa teksti on jäsenneltyä ja loppuun asti mietittyä, oli sitä sitten kolme lausetta tai kymmenen kappaletta. Ei hymiöitä joka lauseen perässä, eikä yhdyssanavirheitä tai jäätävää slangia, kirosanat ovat kyllä liiallisesti käytettynä myös big turn-off, vaikka satunnainen perkele hyvä tehokeino onkin.
3. Persoonallinen kirjoittaja. Kirjoittajassa itsessään pitää olla jotain, joka saa kiinnostumaan. Etenkin jos kirjoittaa lifestyleblogia, on persoona tärkeä.  Lukijana ainakin itse mietin aina kijoittajasta, että voinko samaistua häneen? Voinko oppia häneltä jotain? Mitä hänen bloginsa lukeminen antaa minulle?
4. Siisti ulkoasu, mieluiten pelkistetty, joka jättää tilaa postausten kuville. Itse henkilökohtaisesti tykkään eniten valkoisesta taustasta, ja mustasta tai tummanharmaasta tekstistä.
5. Banneri, joka jää mieleen ja houkuttelee tutustumaan blogiin enemmän. Joo, mun banneri alkaa olla jo aika aikansa elänyt, ehkä se pääsee pian eläkkeelle 😉.
6. Nimi. Blogin nimi, se on asia jota suosittelen miettimään tarkkaan, ettei tarvitse myöhemmin katua. Sen pitää olla sellainen joka jää ihmisten mieleen helposti, ja erottaa juuri sinun blogisi muista blogeista.
7. Blogilistalle, Blogloviniin ja muihin blogiseurantapalveluihin oman blogin lisääminen, jotta lukijoiden on helpompi löytää blogisi, ja seurata sitä.

Nämä ovat ne perustekijät, joiden ollessa kunnossa, bloggaajalla on teoriassa mahdollisuus nousta kuinka suosituksi tahansa. Nämä yksin eivät kuitenkaan riitä, pelkästään laadukkaita, kauniita ja mielenkiintoisia blogeja on tuhansittain enemmän kuin tyypit kerkeävät selaamaan. Sen lisäksi että blogi on mieletön, tyylikäs ja hauska, pitää osata myös itse tuoda sitä esille.

Some on päivän sana, ja jos sitä ei osaa hyödyntää on turhaa edes haaveilla menestyksekkäästä blogista. Itse taisin aloittaa blogiurani linkkaamalla postauksen rohkeasti Facebookiin kaikille kavereilleni, sekä lisäksi silloiseen anokysymyspalvelu -Formspringiin, josta multa oli kyseltykin mahdollisen blogin perustamisesta. Nykyisin saman palvelun virkaa taitaa toimittaa ask.fm. Mulla oli se ”onni”, että olin raskaana, ja luontainen uteliaisuus ajoi tutut ja tutuntutut sivuille tirkistelemään, miten teini selviää uudessa tilanteessa.

Instagram, Twitter ja muut some-palvelut ovat hyviä kanavia tuoda blogiaan esille. Facebookissa on monia erilaisia bloggaajille tarkoitettuja ryhmiä, joihin omia postauksiaan voi linkata, ja Instagramissa on kuulemani mukaan helppo saada seuraajia, kun jaksaa itse olla aktiivinen. Mulla ei oikeastaan ole siitä kokemusta, kuinka hyvin näiden keinojen avulla menestyy, sillä Instagramia ei ollut silloin kun mä bloggaamisen aloitin, eivätkä FB-ryhmät olleet itselleni tuttuja.

Tärkeää on myös se, että on ystävällinen lukijoille ja vastaa kommentteihin. Vastavuoroisuus on blogin suola, ja se ei toimi, ellei bloggaaja koe lukijoiden olevan hänen vastaustensa arvoisia. Mullakin nykyisin kestää kommentteihin vastailussa, ja koen siitä jatkuvaa huonoa  omaatuntoa, sillä mulle jokainen kommentti merkitsee paljon. Aina jos joku kommentoi, kannattaa ehdottomasti myös tsekata onko hänellä blogia, ja käydä lukaisemassa sieltä pari postausta. Miksei ei voisi itsekin jättää kommenttia, jos keksii jotain mukavaa sanottavaa!

Sellaista systemaattista oman blogin linkittelyä en suosittele, mielestäni se on vain noloa käydä jättämässä joka blogiin aiheesta riippumatta sama ”sulla on hei tosi kiva blogi, käy kurkkaan munkin! www.mullaonihkublogi.com”. Tästä ääriesimerkki on eräs vuosia sitten sattunut, surullisen kuuluisa tapaus, kun eräs bloggaaja, joka tätä linkittelyä harrasti, oli käynyt kommentoimassa jonkun postaukseen juurikin jotain ”sulla on ihana tyyli! ♥ www.blogiblogiblogi.com”, ja postaus sattui kertomaan kirjoittajan kuolleesta äidistä. Tahdittomuuden ja törkeyden todellinen multihuipentuma.

Verkostoituminen on tärkeää, ja sitähän tuo toisiin bloggaajiin jo pelkästään kommenttien muodossa tutustuminen on iiseimmillään. Kun blogi alkaa saada suosiota, mahdollisesti kutsuja tapahtumiin, on tärkeää paikanpäällä esitellä itsensä ja olla edukseen. On myös kohteliasta olla kiinnostunut tuotteista ja niiden esittelyistä, eikä keskittyä pelkkään syömiseen ja selfieiden ottamiseen. Yhteistöistä ja mainostamisesta olen kirjoittanut enemmän jo aiemmin joten niihin en tämän enempää perehdy tässä tekstissä.

Sitten on vielä se bloggaajan yksityisyys. Kuinka paljon yksityisyyttä voi pitää itsellään, ilman että on tylsä ja vailla mahdollisuuksia menestyä? Kuinka paljon voi kertoa, ilman että siitä voi olla itselle haittaa? Siinäpä vasta pulma, etenkin jos mukana on lapset. Mulle henkilökohtaisesti se raja menee siinä, mitä voisin kertoa pomolle työhaastattelussa, jos hän multa kysyisi, tai minkä aiheen voisin ottaa mummoni kanssa esille sunnuntaipuhelun aikana.

Lukijat haluavat samaistua bloggaajaan, ja jos hänessä ei ole mitään tarttumapintaa, eivät lukijat välttämättä ota blogia omakseen. Itsestään pitää laittaa kaikki likoon, kyllä lukijat huomaavat heti, jos kirjoittaja ei ole täysillä mukana. Mutta tyhmä ei saa olla, kannattaa pitää raha-asiat, läheisten henkilökohtaiset asiat ja kaikki muu oikeasti yksityinen pois blogista. Ennemmin kannattaa aina olla vähän turhan varovainen, kuin kertoa liikaa ja katua myöhemmin. Kaikenlainen draama kannattaa myös sulkea blogin ulkopuolelle, ettei tee itseään naurunalaiseksi ja saa aikaan kilometrimittaisia palstaspekulaatioita. Vaikka onhan sekin toki keino menestyä ja saada lukijoita, jos se ei haittaa että huomio ei välttämättä ole positiivista. Mua haittaisi.

Mä olen rikkonut varmaankin jokaikistä tässä postauksessa luettelemaani ”sääntöä”, eikä se ole silti estänyt mua pääsemästä bloggaajana eteenpäin. Ehkä tärkeintä onkin, että bloggaaja ja blogi kehittyvät, ja lukijat saavat seurata mukana, eihän kukaan ole seppä syntyessään, eikä tarvitsekaan.

Lyhyesti pähkinänkuoressa: Tee omaa juttuasi, älä esitä tai kopioi toisia. Panosta kaikkesi, usko itseesi, ja tutustu uusiin tyyppeihin. Bloggaaminen vie paljon aikaa ja vaivaa, mutta on sen kaiken arvoista<3

Mun piti oikeastaan toteuttaa tämä postaus vasta blogin synttäriviikon aikana, mutta koska ihania postausideoita on ensi viikolle niin paljon (ja koska Zelda tuli tänään kipeäksi, eikä olla tehty mitään jännää tai kuvauksellista koko päivänä), mä päätin ottaa aiheen esille jo nyt! Eli toivottu aihehan on siis millaista on asua Helsingissä lasten kanssa, hyvine ja huonoine puolineen, ja mitä täällä voi lasten kanssa tehdä. Mä varoitan, tästä tulee pitkä postaus, sillä Helsinki on mulle rakas.

Mä olen itse Helsingissä syntynyt ja kasvanut koko lapsuuteni, muutaman vuoden vietin teini-iässä Oulussa kuten tiedätte, mutta heti kun mahdollista, halusin tänne takaisin. Helsinki on ainakin Suomen mittapuulla suuri kaupunki, ja itse olen ehtinyt melkein 23:n vuoden aikana asua ympäri Helsinkiä, eri kaupunginosissa. Pikkulapsiaikani vietin Pohjois-Helsingissä, Oulunkylässä eli Ogelissa. Nelivuotiaana muutin äidin kanssa Ruoholahteen, kolmen minuutin metromatkan päähän keskustasta, ja sain ensikosketukseni meren läheisyydessä asumiseen. Siitä lähtien mulle on ollut tärkeää asua lähellä merta, en tiedä miksi, mutta olen asunut aina meren läheisyydessä, enkä voisi kuvitella muuttavani jonnekin kauas merestä, vaikka inhoankin kylmää merituulta.

Ruoholahdessa olen asunut elämäni pisimmän ajan, kuusi vuotta samassa talossa. Sen jälkeen onkin tullut muutettua todella tiuhaan. Ruoholahdesta muutimme Lauttasaareen, ja sieltä sitten muutaman vuoden kuluttua sinne Ouluun. Ylä-astetta kävin Helsingissä Kalliossa, koska siellä sijaitsi (ainakin silloin) Helsingin ainoa kuvataideluokka, joten Kallio lähiympäristöineenkin on tuttua. Kun muutin Oulusta takaisin, sain asunnon Ullanlinnasta, joka sijaitsee kävelyetäisyydellä keskustasta. Otto asui Kannelmäessä opiskelijasolussa tavatessamme, ja sielläkin on tullut vietettyä aikaa rutkasti. Kannelmäestä ja Ullanlinnasta muutimme yhdessä Vuosaareen, mistä muutimme nykyiseen asuntoomme reilut puolitoista vuotta sitten.

Mä olen aina ollut tosi sosiaalinen, ja ystäviä mulla on ympäri Helsinkiä ja sen lähiympäristöä rutkasti. Voisi sanoa että ne asuinalueet joilla EN Helsingissä ole vieraillut, on laskettavissa yhden käden sormilla. Mä tykkään Helsingissä todella paljon siitä, että julkinen liikenne on niin toimivaa, ja mahdollistaa helpon ja nopean kaverisuhteiden ylläpidon, vaikka asuisi ihan eri puolilla kaupunkia. Eniten tykkään raitiovaunuista eli sporista, niissä on jotenkin sitä tunnelmaa, ja samalla näkee myös kaupunkia kivasti.

Koska meillä ei mun lapsuudessa ollut autoa, mä totuin jo pienestä pitäen kulkemaan yksin metrolla, bussilla ja sporalla. Meilläkään ei ainakaan toistaiseksi ole autoa, ja olen iloinen siitä että myös meidän tytöt oppivat tulevaisuudessa liikkumaan julkisilla liikennevälineillä, ja tutustumaan myös sitä kautta kotikaupunkiinsa eri reitteineen. Toki metrot ja sporat etenkin saattavat olla joskus täynnä epämääräistä porukkaa, itsekin muistan lapsuudesta muutaman inhottavan, pelottavankin kokemuksen koulumatkoilta, mutta yleensä niissä on aina myös sitä avuliasta, normaalia porukkaa senverran, ettei tarvitse oikeasti pelätä.

Vaikka haluan ehdottomasti suojella lapsia kaikelta pahalta, en kuitenkaan halua kasvattaa heitä pumpulissa tai suojella liikaa elämän realiteeteilta. Toki nämä asiat eivät varhaislapsuuteen kuulu, mutta mä taisin olla 8-vuotias kun kuljeskelin ekoja kertoja yksin bussilla, enkä koe olleeni liian pieni. Mun lapsuudessa juoppoja kutsuttiin tuttavallisesti humpuiksi, ja pidettiin niihin kohtelias etäisyys metroasemalla, mutta ei pelätty. Lapsena en koskaan asunut missään ”huonomaineisilla” alueilla, mutta kyllä niitä kaikenlaisia tyyppejä on melkein joka lähiössä jonkin verran, toisissa enemmän, toisissa vähemmän.

Monipuolisuus, on asia jota mä rakastan Helsingissä todella paljon, täällä on kaikenlaisia ihmisiä, kaikenlaisia paikkoja, kaikenlaisia tapahtumia. Jokaiselle löytyy jotain, ihan varmasti. Helsingissä on kansainvälistä tunnelmaa, mutta tämä ei silti ole niin suuri ja mahtava paikka kuin vaikkapa Lontoo. Loppupeleissä Helsinki on kuitenkin se tuttu ja turvallinen, kotoisa, pieni pohjoinen pääkaupunki.

Pienenä harrastin kuvataidetta ja tanssia intohimoisesti. Harrastuskaupunkina Helsinki on tietenkin Suomen paras, sillä täällä on eniten vaihtoehtoja. Mekin ollaan mietitty Tiaralle tanssiharrastusta ensi syksyksi, kun typy täyttää jo kolme vuotta ja tuntuu tykkäävän tanssista enemmän kuin hullu puurosta. Itse  aina harmittelin sitä että aloitin tanssin vasta ekaluokalla, kun olisin voinut innostua siitä jo niin paljon aikaisemmin, ja tulla rohkeammaksi esiintyjäksi. Mä aloitin neljävuotiaana kuvataidekoulun, ja tykkäsin kyllä siitäkin kovasti, ehkä kaksi harrastusta niin pienenä olisi kuitenkin ollut vähän too much.

Helsingissä on lukuisia eri tanssikouluja, kuten Step up Show School, vanha tanssikouluni, DCA ja Helsingin tanssiopisto. Täällä on kuvataidekouluja, musiikkikonservatorioita, kaikenmaailman liikuntamahdollisuudet ja mitä tahansa, vain mielikuvitus on rajana kun keksii itselleen tai lapsilleen harrastuksia. Helsingissä on myös laaja valikoima ihan tavallisia, kuten myös eri painoitteisia, päiväkoteja ja kouluja.

Uskon että tulevaisuudessa, asuttiin me missäpäin Helsinkiä tahansa, lapsille löytyy hyvä ja turvallinen koulu, jossa aloittaa opin tie. Meillä koulu- ja päiväkotitarjontaa rajoittaa tietenkin se, että haluamme lapsille ruotsinkielistä varhaiskasvatusta ja opetusta, mutta onneksi Helsingissä on tarjolla ruotsinkielisiäkin kouluja ja päiväkoteja runsaasti. Itse kävin Arabianrannassa ruotsinkielistä Yrkesinstitutet Prakticumia lukion jälkeen, ja viihdyin todella hyvin, vaikka toki ammattikoulu on eri asia kuin ala-aste tai eskari.

Jännittävää nähdä missäpäin Helsinkiä meidän lapset sitten lopulta koulutiensä aloittavat. Mä en halua muuttaa ihan pienten lasten kanssa keskustaan, tykkään enemmän tästä meidän nykyisestä ”autot eivät kulje öisin ja telkkaria voi pitää ykkösellä vaikka ikkunat olis auki” -meiningistä. Kahden pienen kanssa saa kuitenkin ulkona vahtia silmä kovana, vaikka liikennettä ei paljoa olisikaan. Sitten kun tytöt alkavat lähestyä kouluikää, asuisin mielellään keskustassa, ehkäpä juuri Ullanlinnassa tai Eirassa, sillä keskustasta on lyhyt matka jokapaikkaan, niin harrastuksiin kuin kavereillekin.

Pienten lasten äideille Helsinki tarjoaa rentoa kahvilakulttuuria, sekä runsaasti avoimia päiväkoteja, asukaspuistoja ja kerhoja. Minimuskarin voi aloittaa jo kahden kuukauden ikäisen vauvan kanssa, ja myös värikylpyjä, vauvajumppia ja muita on pilvin pimein. Me aloitettiin vauvamuskari ja perhekerho Tiaran ollessa viiden kuukauden ikäinen, ja käytäisiin siellä mielellään varmaan vieläkin ellei elämä sattuisi olemaan niin hektistä, ja tuttu kerho sijaitsemaan nykyään vähän turhan pitkän matkan päässä.

Mutta mitäs täällä voi tehdä vapaa-aikana, tai jos tulee vaikka toisesta kaupungista lomalle tänne? Kaikki tietävät perus Lintsin, Sealifen, Korkeasaaren ja Suomenlinnan, mutta Helsinki tarjoaa niin paljon muutakin ihanaa. Kesäinen kävely jäätelön kanssa Kaivopuistossa, picnik Alppipuistossa tai vierailu  ihanan trooppisessa Talvipuutarhassa piristää kummasti päivää. Talvipuutarhan läheisyydessä sijaitsee tietysti myös Stadikan maauimala, joka on kaikenikäisten suosikki. Stadikalla on kesäpäivinä aivan oma fiiliksensä, ja sinne me suunnataan kesälomalla ehdottomasti.

Helsingissä on ihan mahtavia leikkipuistoja, joista mun suosikkeja on Sepän puisto Eirassa, sekä Mustakiven puisto Vuosaaressa. Mustakiven puistossa on kesäisin ulkoallas ja paljon tilaa leikkiä ja juosta. Helsingissä puistoista pidetään hyvää huolta, ja suuria, viihtyisiä leikkipuistoja on todella paljon. Suurimmissa puistoissa on myös kerhotalo, jossa voi käydä syöttämässä vauvaa sisällä myös talviaikaan. Niissä järjestetään myös erilaisia leikkitoiminnan kerhoja, ja vanhempainryhmien kokoontumisia. Kesäisin Helsingin leikkipuistoissa kaupunki tarjoaa puistoruokailun, ilmaisen lounaan lapsille joka arkipäivä, pitää vain ottaa omat astiat mukaan. Me ei olla vielä keretty puistoruokailua testaamaan, mutta ehkäpä ensi kesänä sattuisi jokin sopiva päivä!

Mä oon aina ollut kova museofani, ja mun suosikkimuseoita Helsingissä on aina ollut Mannerheimintiellä sijaitseva Kansallismuseo aarteineen, sekä Luonnontieteellinen museo, jossa suurin ihmetyksen aihe lapsena oli kaksipäinen kili. Kuvataiteen ystävänä myös Ateneum ja nykytaiteen museo Kiasma ovat musta vierailun arvoisia paikkoja, vaikkakin sain niistä itse enemmän irti vasta kouluiässä.  Odotan innolla vuonna 2016 valmistuvaa Helsingin uutta kaupunginmuseota, joka korvaa vastikään sulkeutuneen koulumuseon ja Lasten kaupungin. Harmi että sitä joutuu vielä tovin odottamaan, mutta uskon että valmistuttuaan se on todella vierailun arvoinen paikka Helsingistä ja helsinkiläisyydestä kiinnostuneille.

Merenrantakaupunkina Helsinki tarjoaa myös hulppeat biitsimahdollisuudet kesäisin, mun suosikki on klassikko-Hietsun lisäksi Aurinkoranta Aurinkolahdessa, joka Hietsuun verrattuna on siistimpi, helpompi ja tyylikkäämpi. Aurinkorannan ainoa ongelma on se että vesi on todella äkkisyvää, eli silmät pitää olla selässäkin. Aurinkorannan läheisyydestä löytyvät myös Uutelan ihanat ulkoilureitit, sekä suloinen Kahvila Kampela, josta saa tosi hyviä munkkeja ja lohikeittoa.

Toukokuussa Helsinki saa ihan uuden, mielettömän nähtävyyden, Helsinki Sky Wheelin eli hulppean 30:n gondolin maailmanpyörän Katajanokalle. Siinä on kohde jossa mä aion ehdottomasti ensi kesänä pistäytyä, vartin maailmanpyöräily maksaa 12 euroa, ja jos haluaa vetää extremetyylillä, niin lasilattiaiseen erikoisgondoliin pääsee puolen tunnin ajelulle 95:llä eurolla. Mä en taida olla niin villi, että lasilattiaa uskaltautuisin testaamaan mutta ehdottomasti haluan käydä katsastamassa varmasti Stadin parhaat näköalat.

Heinäkuun 26. päivä järjestetään taas Skidit festarit, lasten oma festivaalitapahtuma Kalliossa. Tämän vuoden teemana on ”Meidän kaikkien kaupunki”, mikä kuulostaa mielenkiintoiselta. Viime vuonna emme festareille päässeet, mutta tänä vuonna olisi tarkoitus mennä käymään. Tuoreessa muistissa on vielä vuoden 2012 festarivisiitti, josta jäi hyvä fiilis ja toive päästä paikanpäälle vähän vanhemman lapsen kanssa, joka niistä saisi enemmän irti. No nyt meillä on kaksi ;)!

Tässä tuli nyt aikamoinen pläjäys Helsinkiä, sisältäen kaikkea maan ja taivaan väliltä yli tuhannenkolmensadan sanan verran. Se on paljon se! Toivottavasti joku jaksoi lukea, ja toivottavasti saitte tästä jotain irti. Mä odotan innolla kesää Helsingissä, sillä ennenkaikkea Helsinki on upea kesäkaupunki. Mä pidän ajatukset kesässä ja auringossa, niin ei masenna tämän päivän räntäsateet ja Zeldaan iskenyt flunssa. Hyvää yötä kaikille<3

Kun olen taas ollut kipeänä tämän alkuviikon, olen saanut muistutuksen siitä miten rakastavan, huolehtivan ja ihanan miehen kanssa olen naimisissa. Positiivinen luonteeni kokee flunssan ja pahan siitepölyallergian yhteisvaikutuksesta sen verran kovan kolauksen, että päivänpaisteen kanssa naimisiin mennyt mieheni saa tutustua rasittavaan valittajaan, joka aivastaa jokaisen virkkeen välissä. Vaikka yritän pysyä positiivisena, niin kaikkein räkäisimmällä ja kuumeisimmalla hetkellä, kun punaiset silmät tuntuvat muurautuvan umpeen ja kutisevat niin vietävästi, ei ”kyllä tää tästä iloksi muuttuu” -asenne ole ensimmäisenä mielessä.

Mutta mitä tekee Otto? Auttaa, välittää, tukee ja ymmärtää, joka kerta, joka hetki. Tsemppaa, eikä vaadi erityiskiitoksia tai ylistystä, vaikka sellaisia todellakin ansaitsisi. Otto tekee kaikkensa meidän perheen eteen, ja siitä mä olen enemmän kuin kiitollinen. En olisi pärjännyt alkuviikkoa ellei Otto olisi ollut kotona, ja hoitanut lapsia ja mua, tai ehkä olisin pärjännyt, mutta huomattavasti huonommin kuin nyt. Otto on antanut mun levätä, tuonut lääkettä ja juotavaa, kantanut herkkuja kaupasta ja ennenkaikkea huolehtinut lapsista ja heidän tarpeistaan öin ja päivin.

Nyt on tietysti päällä erityistilanne, kun sekä minä että Tiara ollaan oltu kipeänä, mutta ihan tavallisessa arjessakin Otto on ihana, kannustava ja ennenkaikkea läsnäoleva isä. Blogin oheisilmiöineen, pian alkavan ammattikorkean valmennuskurssin sekä äitiyden ja vaimouden ristitulessa on hankalaa löytää niitä arjen pieniä, omia hetkiä. Silti Otto tarjoaa niitä mulle, ja muistaa muistuttaa, että välillä on ihan okei hengähtää ja huolehtia itsestään, tai istua hetki tuijottamassa huonoa sarjaa telkkarista. Ei se ole niin justiinsa, vaikka se tarkoittaisi ettei sillä hetkellä saa aikaiseksi puhuttelevaa tekstiä, tai tärkeää sähköpostia.

Otto on aina rohkaissut mua tavoittelemaan mun unelmia, eikä koskaan ole seissyt niiden tiellä tai jarrutellut. Otto uskoo muhun, ja kertoo usein olevansa musta ylpeä. Mä haluan kannustaa ja uskoa Ottoon samalla tavalla, ja mahdollistaa hänellekin omien haaveidensa tavoittelun, ja toivon että olen onnistunut ja tulen onnistumaan siinä jatkossakin yhtä hyvin kuin herra itse. Jos Otto ei olisi uskonut että voin saavuttaa blogillani jotain, ei tätä varmaan enää olisi edes olemassa, enkä ainakaan olisi näin hienojen mahdollisuuksien äärellä kuin juuri nyt.

Mulla itselläni ei ole isää. Moni on aiheesta kysellyt, mutta  en koe asian kuuluvan blogiin sen enempää kuin vaikka alushousujeni, se on mun oma asia, jonka haluan pitää itselläni. Ennen Ottoa en oikeastaan edes osannut kuvitella, millaista arki on kun perheessä on molemmat vanhemmat. Olen siitä tietoinen ettei kaikkien arki kahden vanhemman perheissä ole yhtä auvoisaa kuin meillä, eivätkä kaikki isät ole lapsistaan kiinnostuneita vaikka kotona asuisivatkin, mutta silti ehkä nykyisin koen enemmän surua siitä että mulla ei ollut isää. Lapsena se ei koskaan harmittanut tai ihmetyttänyt mua, enkä kokenut jääneeni mistään paitsi.

Mun äiti on aina ollut todella läsnäoleva ja ihana äiti, joka on tehnyt parhaansa ollakseen mulle niin hyvä vanhempi kuin on vain voinut. Mutta ennenkaikkea äidin takia mua harmittaa isättömyys, miten paljon vähemmän stressiä äidillä olisi ehkä ollut, jos siinä olisi ollut toinen jakamassa arkea ja tukemassa. Turhaahan sitä on jossitella, tai mietiskellä asioita joille ei mitään voi, ja ennenkaikkea äiti on kuitenkin selvinnyt äitinä upeasti, ihan yksin.

Mä kuitenkin onneksi saan nauttia siitä onnesta, että  mulla on Otto mun rinnalla jakamassa kaiken, ilot, surut, menestyksen ja takaiskut. Lasten uudet taidot, flunssat ja kauppareissuraivarit. Ja äiti saa nauttia siitä, että sai Otosta itselleen loistavan vävypojan, jonka kanssa tulee hyvin toimeen. Terkkuja vaan Otolle töihin, tiedän että luet tämän kumminkin! Täällä me ollaan, vähän on räkäinen olo, Tiara laulaa jänis istui maassa ja Zelda purkaa mun kenkäkaappia. Parempi päivä kuin eilen, kyllä me hyvä vappu saadaan aikaiseksi! Olet Otto rakas<3

Ja te kaikki lukijat siellä, kiitos tsempeistä ja paranemistoivotuksista, kyllä se elämä alkaa voittaa taas!

Pääsin tänään pitkästä aikaa kunnolla kynsihuoltoon ja uusittiin kaikki kynnet kerralla, eikä vain yhtä tai kahta, kuten viime viikkojen kiireessä on tullut tehtyä. Aamulla just mietin että pitäisi saada kynnet huollettua kun ne oli jo niin ylikasvaneet, ja huomenna on pari tapahtumaa joissa haluaisin näyttää edes jotenkuten siistiltä. Onneksi meillä oli  Jemmin kanssa joku telepaattinen yhteys, kun rouva aamulla ennen kukonlaulua jo lähetti whatsapp-viestiä kysellen että milloin voisin tulla kynsihuoltoon.

Me ollaan Jemmin kanssa aina vähän hitaita, koska on niin paljon höpöteltävää ja mä en ikinä tiedä millaiset kynnet haluan, ja ideointi vie aikaa. Siitä syystä tykkään käydä kaverilla laittamassa kynsiä, kun ei ole kiire minnekään ja ei tarvitse hävetä jos kynnessä on vähän avokadoa guacamolen teon jäljiltä, tai jos pitää lähteä keskenkaiken pissalle. Toki suurin syy siihen että just Jemmi tekee mun kynnet, on se että hän on ihan äärimmäisen taitava, ymmärtää mun ideat vaikka en osaisi selittää, ja tekee huolellisesti muoteilla superkestävät geelikynnet.

Jemmi tekee kynsiä kotonaan, mutta hänellä on ihan kunnon ammattilaisvälineet käytössä ja fiilis on kuin parhaimmassakin kynsisalongissa. Hän on käynyt tarvittavat kurssit kynsien tekemiseen, ja kouluttautuu jatkuvasti lisää, mielestäni ammattimaisen kädenjäljen todella tunnistaa, mullakin on kuitenkin kokemusta kynsistä laidasta laitaan, useilta eri tekijöiltä. Geelimaaleja, koristeita ja härpäkkeitä löytyy rouvalta joka lähtöön ja siksi mulla onkin aina niin hankalaa päättää, mitä ihmettä mä kynsilleni tekisin. Moni teistä on kaivannut kynsijuttuja, ja mä tänään kyselin Jemmiltä pientä infoa teitä aiemmissa kynsipostauksissa askarruttaneisiin juttuihin.

Millä tekniikalla ja tuotteilla kynnet on tehty? Käytän kynsien tekemiseen Mosaic-sarjaa. Kyseessä on kattava geelisarja, jonka tuotteilla saa varmasti jokaiselle pysyvät kynnet. Mä itse käytän mieluiten pidennyksissä muotteja, koska muotilla tehty rakennekynsi tuntuu paljon luonnollisemmalta kuin tipillä tehty. Mosaic on tuoteperheenä sellainen, että kaikkea löytyy ja kaikkea voi miksailla keskenään. Geelimaaleja voi sekottaa rakennegeeleihin, niillä voi maalata pikkutarkkoja yksityiskohtia, tehdä esimerkiksi liukuvärjäystä, tai sitä perusranskista, aika rajattomat mahdollisuudet.

Onko pureskelluista kynsistä mahdollista saada kauniit geelikynnet? Oikeastaan kaikenlaisille kynsille on mahdollista tehdä jatkeet, mutta jos on esimerkiksi tosi pureskellut kynnet, niin eka huolto tehdään silloin jo parin viikon päästä. Ja missään nimessä ei aloiteta mistään superpitkistä, vaan lähdetään maltilla, kuten suosittelen muutenkin, jos aiempaa kokemusta pitkistä kynsistä tai rakennekynsistä ei ole.

Mä halusin edellisten väri-blingi-leopardi-sekasotkukynsien jälkeen jotain vähän yksinkertaisempaa ja raikkaampaa, ja pitkällisen pähkäilyn jälkeen päädyttiin tekemään valkoiset kynnet hopeisin foliokoristein, joita piristettiin laittamalla nimettömät täyteen neonkeltaista glitteriä. Mä haluan että kynsissä on aina joku pieni juttu, joka rikkoo peruskaavaa ja tekee kynsistä just mun kynnet, muilla näyttää kivalta että jokainen kynsi on samanlainen, mutta itselleni haluan aina vähintään yhden erilaisen kynnen per handu, joka on sellainen katseiden kiinnittäjä.

Tämä ei muuten ole sitten maksettu mainos, vaikka ylistävään sävyyn kynsistäni kerronkin, vaan maksan kynsistäni ihan samalla tavalla kuin muutkin. Halusin kuitenkin kertoa teille enemmän, kun olette näitä juttuja toivoneet! Jos joku kiinnostui Jemmin tekemistä kynsistä, niin Jemmille voi laittaa viestiä osoitteeseen skinnyjem(at)gmail.com tai Jemmin blogin fb-sivuilla.

Huomenna mulla on tosiaan pari eri tapahtumaa kuten alussa kerroinkin, ja niistä lisää myöhemmin! Huomenna luvassa myös ainakin mehiläisen arvonnan voittajat, ja muutakin höpinää! Hyvää yötä kaikille<3

PS: Kynsikuvia on muuten tosi hankala ottaa ilman että sormet näyttää nakeilta, mutta mitäs tykkäsitte kynsistä? 😀