Yksivuotias kuopus

15.04.2014

Mä halusin toteuttaa tämän Zeldan synttäripostauksen vähän eri tavalla kuin aiemmin. Koska tämä video ei ehkä mennyt ihan niinkuin olin suunnitellut, huomaatte sen kyllä pian, niin kirjoitan varmasti vielä lähiaikoina postausta lisää Zeldan luonteesta, taidoista ja kiinnostuksenkohteista, kunhan ollaan saatu huomenna neuvolakuulumiset mukaan. Zelda viihtyi videolla viitisen minuuttia ennenkuin tuli muuta puuhaa, mutta Tipa tuli sitten mukaan höpöttelemään. Ajattelin että se ei varmaan haittaa että Tipakin vierailee videolla, kun Tipa-videoita on moni pyydellyt!

Oon mä vaan niin onnellinen meidän ihanista tytöistä, ettei mitään järkeä. Naurattaa muuten kun tuossa videon loppupuolella sanoin että alan laittamaan videota heti koneelle että saan postauksen ulos ihmisten aikaan, no enpä ole vielä saanut ja kello on jo pian huomisen puolella! Sai taas vähän säätää Youtuben kanssa, mulla tuntuu aina olevan videoiden lisäyksessä jotain ongelmia. Mutta onneksi ne yleensä sitten kuitenkin lopulta toimivat vaikka vähän saakin kiristellä hampaita.

Meillä on tosiaan huomenna heti aamulla neuvola, mitä en muistanut ollenkaan, ja ensimmäistä kertaa joudun olemaan yksin kun jompikumpi meidän tytöistä saa rokotuksia. Itkettää jo valmiiksi, vaikka tietysti tilanteessa olen rauhallinen ettei Zelda säikähdä. Mutta kyllä me tytöt selvitään!

IMG_0416xHyvää yötä kaikille, toivottavasti tykkäsitte videosta vaikka se olikin ihan höpsö!


Kompaktia helppoutta

07.04.2014

Kerroinkin tuossa pahimman häähumun aikaan että olen tänä keväänä mukana Nikonin kampanjassa, jossa pääsen testaamaan aina muutaman viikon kerrallaan Nikon 1 -sarjan vaihdettavilla objektiiveilla varustettuja kompaktikameroita. Ensimmäisenä testissä on ollut vaaleanpunainen ja söpö Nikon 1 S1. Tämä kampanja tuli kyllä loistavaan saumaan, sillä erilaisissa tilaisuuksissa käydessä jättikokoinen järkkäri on kömpelö, hankala ja aikaa sekä tilaa vievä kapistus, ja kaipasinkin juuri sille jotain vaihtoehtoa.

IMG_7866xOlen päässyt testaamaan S1:tä nyt jo vähän pidemmän tovin, ja testannut sitä oikeastaan kaikenlaisissa tilanteissa, mitä mun elämässä sattuu tulemaan eteen. Olen kokeillut lapsikuvausta, asukuvausta ja tilannekuvausta, sekä testannut myös videokuvausta. Sain testiin kameran ja sen oman päivittäiseen kuvaukseen tarkoitetun, 2,5-kertaisella zoomilla varustetun Nikkor 1 11-27,5mm f/3,5-5,6 objektiivin lisäksi myös kaksi muuta objektiivia, 32mm supervalovoimaisen teleobjektiivin, sekä 10-100mm f/4,0-5,6 zoomiobjektiivin joka on erityisesti tilannekuvaukseen aivan mahtava tärinänvaimennusjärjestelmänsä ansiosta.

Vaihdettavia objektiiveja tukevat kompaktikamerat ovat todella paljon monikäyttöisempiä, kuin peruspokkarit, sillä objektiivilla on kyllä suuri vaikutus millainen kuva siihen kameran näytölle ilmestyy. Nikon 1 -kameroihin on saatavilla tällä hetkellä kolmetoista erilaista Nikkor 1 -sarjan objektiivia, joista varmasti löytyy omansa kaikkiin tilanteisiin. Mä olen kokenut tämän kolmen objektiivin kombon juuri omiin tarpeisiini sopivaksi, näistä on löytynyt sopiva vaihtoehto kaikkiin kuvaustilanteisiin.

32mm f/1.2 objektiivi on se jota olen kaikkein eniten käyttänyt, sillä silloin kun aloitin testijakson, oli vielä helmikuu ja todella pimeää. Objektiivin valovoimaisuus on hämmästyttävää, ja mielestäni se on juuri oikea objektiivi blogikuvaukseen, sillä se antaa kauniisti syvyysterävyyttä kuviin ja saa asut ja muotokuvat näyttämään hyvältä. Zoomiobjektiivilla olen kuvannut videokuvaa Zeldan kävelemään oppimisesta, sekä esimerkiksi koruja ja muita juttuja joiden kuvaamiseen teleobjektiivi ei ehkä ole ainakaan se helpoin vaihtoehto.

IMG_7881x IMG_7893x IMG_7898xAiemmin olen käyttänyt vain Canonin järjestelmäkameroita, joten mua jännitti ehkä se että Nikonissa kaikki menee eri tavalla. S1 on kuitenkin osoittautunut todella helppokäyttöiseksi, ja eri tilanteissa on tullut testattua sen yksinkertaisia ja käteviä ominaisuuksia kuten parhaan hetken kuvausta ja reaaliaikaista kuvanhallintaa. Niistä on erityisesti hyötyä juuri hektisissä tilanteissa joissa on paljon liikettä, kuten esimerkiksi muotinäytöksessä tai pressitilaisuudessa, sekä tietysti myös vilkkaiden muksujen kanssa.

Yksi asia joka mulle ensin tuotti vähän hankaluuksia, oli se että kuvanottohetkellä kohdetta katsotaan näytöltä, eikä suoraan etsimestä. Kolme vuotta järkkäreillä yksinomaan kuvanneena oli vaikeaa tottua siihen että kaiken näkeekin vain näytöltä. Pakko ehkä tunnustaa että muutaman kerran olen painanut silmän kiinni näyttöön ja ihmetellyt miksi mitään ei näy. Mutta laitettakoon se tottumattomuuden (ja blondiuden) piikkiin, ei kameran syyksi. Nyt kun kameralla on tullut kuvattua enemmän, se ei tunnu enää niin haastavalta, vaikka kieltämättä joissain tilanteissa sitä ominaisuutta kaipaisi.

Parasta kamerassa on ehdottomasti sen kompakti koko, se on helppo napata mukaan eikä vie paljoa tilaa. Helppokäyttöinen on myös hyvä sana kuvaamaan S1:tä, sillä sitä se todella on. Mä kaipaan ehdottomasti vielä koulutusta kameran käytössä, enkä koe olevani mikään ammattilainen, mutta niihin tilanteisiin missä itse tarvitsen ja käytän kameraa, on S1 ollut aika passeli. Jään ehdottomasti odottamaan myös muiden Nikon 1 -kameroiden testausta, sillä on jännä miten paljon ominaisuuksia niin pieneen kokoon voi mahduttaa, ja on mahtavaa päästä vertailemaan eri kameroita. Nikon 1 on sarjan yksinkertaisimpia kameroita, ja mielestäni se palvelee peruskuvaajan tarpeita paremmin kuin hyvin.

DSC_0539x DSC_0593x DSC_0663x DSC_0855x DSC_1231x DSC_1506 reima6Nämä kaikki ylläolevat kuvat olen kuvannut Nikon 1 S1:llä ja suurin osa niistä on esiintynyt blogissakin. Eivät kyllä ainakaan minun mielestäni häviä järjestelmäkameran kuvanlaadulle, vai mitä olette mieltä? Oletteko huomanneet viime aikoina blogissani eroa kuvanlaadussa, että mitkä kuvat on kuvattu järkkärillä, mitkä kompaktikameralla?

Nikon 1 S1.ssä on noin pieneksi kameraksi todella suuri ISOherkkyys, 100-6400, mikä mahdollistaa tarkkojen kuvien ottamisen myös heikossa valaistuksessa. Tämä on ollut oiva apu etenkin erilaisissa ravintoloissa järjestetyissä pr-tilaisuuksissa, sillä niissä on yleensä aika heikko valaistus ja tarkkojen, hyvin kuvien ottaminen on joskus hankalaa. Luonnonvalossa kuvaaminen on helppoa kenelle tahansa, mutta ne todelliset haasteet tulevat vastaan juurikin heikossa valaistuksessa. Oman apunsa heikossa valaistuksessa kuvaamiseen tuo tietysti myös se aiemmin mainitsemani 32mm objektiivi, joka suurella 1,2 aukolla antaa kuville valoa todella huonoissakin valaistusolosuhteissa.

Tulen siis testaamaan vielä muitakin Nikon 1 -kameroita, sekä osallistumaan Nikonin valokuvauskouluun vielä tänä keväänä, ja toivon että etenkin siitä koulutuksesta tulee olemaan huomattavaa hyötyä blogikuvauksessa. Haluan oppia ottamaan tajunnanräjäyttäviä, eloisia ja valovoimaisia kuvia kaikissa tilanteissa, kaikista kohteista. En malta odottaa että pääsen kokeilemaan lisää ja kirjoittamaan kokemuksista!

Yhteistyössä Nikon.1176152_10201742037730886_548105345_n


#Nextille levelille

02.04.2014

Eilen käytiin ihanalla, inspiroivalla aamiaisella Milttonin showroomilla mun kolmen ystävän Kaislan, Oonan ja Jemmin kanssa, juttelemassa arjesta ja siitä miten arjen voi viedä uudelle tasolle, Pepsi Nextin hengessä #Nextille levelille. Olen henkeen ja vereen arjen puolestapuhuja, kuten varmaan olette lukijoinakin huomanneet, eli aihe oli todella sydäntä lähellä ja me saatiinkin todella hyvä keskustelu aikaiseksi.

Oltiin yhtä mieltä siitä, että arki on kaiken perusta, ja jos arki ei toimi, ei toimi mikään muukaan. Suurin osa elämästä on arkea, juuri sitä tavallista, jokapäiväistä elämää. Kaikkea ei kannata jättää huippuhetkien varaan, vaan panostaa arjen toimivuuteen jolloin niistä elämän merkittävistä tapahtumistakin jaksaa nauttia täysillä. Jokainen kaipaa myös luksusta arkeen, niitä suuriakin nautinnon hetkiä, mutta pienissä iloissa onni asuu.

IMG_8640x IMG_8651xMillaisista palasista sinun arkesi koostuu? Meidän arkemme on tasapainoilua Oton duunin, mun blogihommien, lasten, oman ajan, parisuhdeajan, ystävien ja nukkumisen välillä. Aikataulujen kanssa saa todella sompailla, ja ne omat rauhalliset hetket ovat tiukassa. Viikonloppuna hämmennyin kun pysähdyin ajattelemaan, että milloin mulla on viimeksi ollut tylsää. Ei tullut mieleen. En osannut nimetä hetkeä, jolloin mulla ei olisi ollut mitään tekemistä, tai en olisi tehnyt jotain. Mulla on ehkä vähän ikävä tylsää, mutta samaan aikaan arvostan sitä että olen käyttänyt viimeisen vuoden ajalta suunnilleen jokaisen sekuntin johonkin itselleni merkitykselliseen. Eiköhän niitä tylsiäkin hetkiä tule tulevaisuudessa olemaan ihan tarpeeksi, nyt voi nauttia siitä että tekemistä riittää.

Jos miettii kokonaiskuvaa, on ehdottomasti tärkeää, että on sellaisessa ammatissa, mistä itse nauttii. Työ haukkaa meidän arjestamme unen lisäksi suurimman osan, jättäen vain hajanaisia tunteja sinne tänne, jotka käyttää sitten johonkin muuhun. Itse olen siitä onnellisessa asemassa, että saan sekä olla lasten kanssa kotona, että tehdä blogijuttuja sivutyökseni siinä ohessa. Vaikka arki on kiireistä, välillä stressaavaakin, koen sekä meidän ihanat lapset, että rakastamani blogipuuhat ennenkaikkea voimaannuttavana ja energisoivana arjen osasena, joka itseasiassa tekee arjesta kauniimpaa.

IMG_8657x IMG_8673x#ArjenPienetAsiat. Blogi kannustaa mua panostamaan arjen pieniin hetkiin, tekemään inspiroivaa aamupalaa, sisustamaan lastenhuonetta, nappaamaan kuvan maailman suloisimmasta hymystä lapseni kasvoilla. Bloggaaminen on ehdottomasti auttanut mua löytämään niitä onnenhippuja arjesta. Bloggaamisella ja somella on kuitenkin myös kääntöpuolensa. Kun jokapuolelta tulvii terveellisiä superfood -smoothieita, treenikuvia ja kertomuksia kolmevuotiaiden sellonsoittomaailmanmestaruuksista (no ei ihan, but you get the point?), tulee väkisinkin joskus mieleen ajatus että ”Onko noiden arki todella aina tuollaista?”.

#ÄläVertaa. Vertailu on yhä luonnollisempi ja suurempi osa ihmisten arkea, sillä toisten arki, toisten huippuhetket ja toisten elämät tunkeutuvat tajuntaamme jokaisesta mediasta. Blogit ja some luovat paineita, kun omaa riisimuroja ja makaronimössöä sisältävää arkeaan vertaa toisten macaronseihin ja shamppanjatastingeihin, mutta onko niitä paineita järkevää ottaa? No ei ole. Somea kannattaa lukea kriittisin lasein. Vaikka meidänkin elämä saattaa näyttää joskus kauniilta ja glamourintäyteiseltä, löytyy meidänkin arjesta niitä ihan samoja pukemisraivareita ja kärtsänneitä kananugetteja kuin muiltakin.

IMG_8679x IMG_8681xItselleen kannattaa olla armollinen, eikä verrata muihin. Sinun arkesi on juuri niin hyvää kuin itse siitä teet, vaikka toki on myös asioita joihin ei itse voi vaikuttaa. Väitän kuitenkin että jokainen kykenee parantamaan arkeaan edes jollain tasolla, jos itse niin haluaa. Myös somea käyttäville ystävilleen ja bloggaajille kannattaa olla armollinen, eikä hermostua siitä että kuvissa näkyy yleensä kauniita asioita ja huippuhetkiä. Suurin osa lukijoista ei kuitenkaan haluaisi nähdä jatkuvasti arjen harmautta, kaatuneita maitoja ja sotkuista vaatekaappia, vaikka niitä joskus postauksiin kaipaisikin, sillä blogien tehtävä on inspiroida.

Miten arkea sitten voi parantaa? Yksinkertaista. Tee niitä asioita mistä sinä nautit, niin paljon kuin mahdollista. Etsi ne arjen pienet osaset joihin voit vaikuttaa, ja vaikuta niihin. Syö ruokaa mistä pidät. Heittäydy lapseksi lastesi kanssa ja leiki hetki supervauhdikasta saippuaoopperaa barbeilla. Käy lenkillä juuri sillä kivalla rantareitillä joka tekee sinut iloiseksi. Näe ystäviä keskellä viikkoa. Nauti kupillinen lempikahvia. Vältä kiirettä, jotta ehdit pysähtymään ja muistamaan kaiken tarpeellisen. Ja mikä tärkeintä, silloin kun se maito kaatuu, muista että olet silti paras ja mahtava, ja se on vain maitoa.

Yhteistyössä Pepsi Next.

1176152_10201742037730886_548105345_nMiten teidän mielestänne arkea voi viedä nextille levelille? Mikä tekee arjesta kaunista? Otatteko paineita muiden arjesta tai vertaatteko itseänne muihin?


Kätevä nettisivuvinkkaus

31.03.2014

Yhteistyössä vaatekauppoja.fi kanssa toteutettu.

Sain mahdollisuuden tutustua vaatekauppoja.fi -nettisivustoon, ja vinkata siitä teillekin. Vaatekauppoja.fi kokoaa samalle sivustolle suosituimmat muodin verkkokaupat, sekä esittelee, arvostelee ja lisää käyttäjien kokemuksia niistä. Sivuston vaatekauppalistaan kuuluvat esimerkiksi omat suosikkini Babyshop, Zalando ja Nelly.com. Lisäksi sivusto tarjoaa kulloinkin voimassa olevat alekoodit verkkokauppoihin kätevällä yhden klikkauksen taktiikalla, eli samalla painalluksella alekoodi kopioituu tietokoneen leikepöydälle, ja sinä siirryt valitsemasi verkkokaupan sivuille. Sivuille pääset TÄSTÄ.

Usein meiltä bloggaajiltakin peräänkuulutetaan kriittisiäkin arvioita esimerkiksi verkkokaupoista palveluineen. Vaatekauppoja.fi -sivustolle jokainen voi käydä lisäämässä omia kokemuksiaan verkkokaupoista, ja arvostella niitä tähdillä. Muiden kokemuksia on helppo selata, ja tehdä sen pohjalta ostopäätöksiä. Usein vaatekaupoilla on omillakin sivuillaan arvostelun mahdollisuus, mutta tällainen täysin ulkopuolisen tahon ylläpitämä arviointi tuntuu ainakin minusta ostajan näkökulmasta luotettavammalta.

vaatekauppojaSivustolta löydät myös yhdellä vilkaisulla toimituskulujen hinnat, sekä yleisimmät toimitusajat eri kaupoista, tietoa palautuksesta ja maksutavoista. Vaatekauppoja.fi sivuilta voi kätevästi hakea esimerkiksi tietyn vaate- tai kenkämerkin perusteella sitä myyviä verkkokauppoja. Lisäksi sivusto tarjoaa kattavasti infoa artikkeleiden muodossa kustakin edustamastaan verkkokaupasta, sekä verkko-ostamisesta yleensä. Itse en esimerkiksi tiennyt että kenkäkaupat tarjoavat usein pienempiä alennuskoodeja, kuin vaatekaupat – tai että EU:n ulkopuolelta tilattaessa alle 150:n euron ostoksista ei mene tullimaksua, vain pelkkä arvonlisävero.

muotiuutisetMuotialan artikkelit, sekä uutiset on koottu kätevästi omiin kategorioihinsa, ja itse muodin ystävänä nautin kovasti siitä että myös tämänkaltaista infoa löytyy alekoodien ja infosivujen kanssa samalta alustalta. Mikä parasta, sivustolle ei tarvitse rekisteröityä arvioidakseen tai kyetäkseen käyttämään sivuston palveluita, mikä ainakin mulla usein syö intoa käydä jättämässä kommenttia. Mielestäni Vaatekauppoja.fi on ehdottomasti tutustumisen arvoinen lisä verkko-ostamisen ja infosivustojen joukkoon, jota ainakin itse aion jatkossa käyttää sekä ostokokemusten selailuun että alekoodien etsintään.

1176152_10201742037730886_548105345_n


Näkökulma blogimainontaan

25.03.2014

Kirjoitin bloggaamisesta viimeksi syyskuussa, ja silloin postaus oli suosittu ja keräsi teiltä paljon kiitosta. Oton kirjoittama postaus siitä, millaista on olla bloggarin aviomies suorastaan räjäytti pankin etenkin kommenttien suhteen, mutta yhä vain tämä aihe jaksaa kiinnostaa, herättää kysymyksiä ja keskustelua, niin hyvässä kuin pahassakin. Otto keskittyi enemmän postauksessaan siihen työn määrään, jonka blogin eteen teen,  mutta mä ajattelin valottaa vähän enemmän nyt omasta näkökulmastani sitä bloggaamisen suurinta tabua, blogimainontaa.

Blogimainonta on nykyään arkipäivää, yhtä yleistä kuin lehtimainonta. Siinä missä lehtimainonnan saama negatiivinen huomio jää yleensä ajoittaisiin ”lehdessänne oli liikaa mainoksia” -nurinoihin, blogimainonta on tabu, suuri ärsytyksen aihe, josta bloggaajia haukutaan, moititaan ja kadehditaankin. Blogimainonnan tarkoitus on sama, kuin lehtimainonnankin – välittää lukijoille informaatiota, kokemuksia ja kuvia uusista tuotteista. Toteutustapa, ja sitä kautta lukijoiden suhtautuminen mainontaan on kuitenkin täysin erilaista.

Siinä missä lehden kosmetiikkatestauksissa kasvottomat henkilöt testaavat tuotteita (arvatenkin ilmaiseksi) ja kirjoittavat kokemuksistaan, blogimainonnassa testaajalla on kasvot, nimi ja tunteet. Yhtäkkiä tuotteen saaminen ilmaiseksi onkin väärin, ja bloggaaja ei varmasti kerro kokemuksistaan rehellisesti, koska sai tuotteen ilmaiseksi. Koska kasvotonta henkilöä, yhtäkuin lehteä, on ihmisten hankala kadehtia, ei sellaista ilmiötä olekaan kuin Trendi -lehden ”Nainen 35v” -testaajan kadehtiminen. Bloggaajien kadehtiminen tuntuu sensijaan olevan yleisempää kuin Conversejen käyttö.

Vaikka mulla alkaa olla kokemusta blogimainonnasta jo aika paljon, olen silti moniin konkareihin verrattuna täysin lapsenkengissä vielä. Silti en ikinä kritisioisi ketään bloggaajaa, joka rehellisesti ja avoimesti kertoo yhteistöistään blogissaan, niinkuin kuuluu. Usein bloggaajia haukutaan siitä että esimerkiksi asukuvan alla lukee jonkin tuotteen olevan ”saatu”. Sen kertominen että tuote on saatu, koetaan nolona ja itseriittoisena leuhkimisena ”katsokaa mitä kaikkea saan ilmaiseksi”. Fakta on kuitenkin se, että meidän täytyy bloggaajille asetettujen sääntöjen mukaan kertoa jos jokin tuote on saatu, muuten syyllistymme piilomainontaan.

kollaasi1Sellaista postausta, joissa saatuja tuotteita näkyy asussa tai vaikka naulakossa hengailemassa, en koe varsinaisiksi mainospostauksiksi, sillä saadut vaatteet ovat mulle aivan tavallisia, itse valittuja käyttövaatteita joita käytän niinkuin kaikkia muitakin vaatteita. Mun blogin kuulumispostauksiin asukuvat ovat aina kuuluneet, ja tulevat kuulumaan jatkossakin. Minun mielestäni se, että joissakin kuvissa näkyy saatuja tuotteita kuulumisten kerronnan lomassa, ei muuta postausta mainokseksi, mutta joidenkin viimeaikaisten kommenttien perusteella osa lukijoista on sitä mieltä.

Mun täytyy kertoa aina kun tuote on saatu, mutta se miten tuote on saatu, ei tule yleensä esille. Osan vaatteista saan esimerkiksi jatkuvalta yhteistyökumppaniltani Sheinsidelta. Valitsen itse muutaman vaatteen heidän nettisivuiltaan, jotka he sitten lähettävät minulle sitä vastaan että kuvaan ne päälläni ja esittelen kuvat blogissani. Mitään kirjoitus- tao kehumispakkoa tms. mulla ei vaatteista ole, ja olenkin aina rehellisesti kertonut kun tuotteet ovat olleet liian isoja/ei sellaisia kuin piti tai muuta vastaavaa.

Osa vaatteista tai asusteista on peräisin bloggaajille järjestetyistä ystävämyynneistä tai vanhan sesongin pois jaoista, osa pr-tilaisuuksissa jaettavista goodiebageista. Niistäkin mun täytyy mainita, vaikka en ole edes keskustellut kenenkään kanssa yhteistyöstä tai kukaan ei ole tietoinen että saatan esitellä vaatteita blogissani. Mainita pitää, koska olen kuitenkin saanut ne ilmaiseksi. En halua ottaa riskejä blogimainonnan suhteen, tai olla epärehellinen. Siksi kerron aina läpinäkyvästi, kuin kerrottavaa on, senkin uhalla että leimaudun ilmaisen tavaran perässä juoksevaksi harakaksi, jota oikea bloggaaminen ei enää kiinnosta.

Teen yhteistyötä vain sellaisten tahojen kanssa, jotka noudattavat blogimainonnan ohjeistusta ja arvostavat sekä bloggaajaa, että lukijaa. Tärkeintä yhteistöissä on kuitenkin edellämainittujen seikkojen lisäksi se, että tuote miellyttää minua ja voin seistä sen takana. En esittele blogissani sellaisia tuotteita, joita en itse voisi kuvitella ostavani. Se on totta, että osaa tuotteista en välttämättä tulisi ostaneeksi ilman että niitä saatettaisiin mun tietoisuuteen mun blogini kautta. Tämä ihan puhtaasti siitä syystä, että en itse ehdi seuraamaan kovinkaan paljoa esimerkiksi lehtiä tai tuotearvosteluja, ja näinollen pitäytyisin varmasti vanhoissa, tutuissa ja turvallisissa tuotteissa, enkä uskaltaisi kokeilla uutta. Siksi olenkin iloinen siitä, että mulla blogin kautta on mahdollisuus tutustua ensimmäisten joukossa moniin huippukivoihin tuotteisiin!

kollaasi2Yhteistyöjuttujen toteutustapoja on monia myös blogimainonnassa. On sisältöyhteistöitä, ne ovat niitä postauksia joissa saan jonkin tuotteen ja kerron siitä teille. On postauksia, joita multa ei pyydetä, mutta jotka itse haluan tehdä mulle annetusta tai lähetetystä tuotteesta, koska koen sen niin hyväksi, että haluan kertoa siitä myös muille. Lisäksi on vielä arvontoja, lukijoiden suosikkeja. Arvontapostaukset ovat ainoita, joiden kaupallisuudesta kukaan ei yleensä keksi mitään negatiivista. Usein myös kommenteissa sama ip-osoite käy arvontapostaukseen kommentoimassa nimellä ja sähköpostiosoitteella, kuinka blogini on ihana, ja sisältöyhteistyössä valittaa nimettömänä pelkäksi mainostukseksi muuttuneesta blogistani.

Mä itse tiedän, ja suurin osa lukijoistakin tietää että mun blogi on paljon muutakin kuin yhteistöitä ja ilmaislahjoja. Viime aikoina koen etenkin löytäneeni sisäisen kirjoittajani uudelleen, ja olen kirjoittanut useampia pidempiä, pohdiskelevampia postauksia pinnallisempien hömppäpostausten rinnalle, ja niin aion tehdä myös jatkossa. Bloggaaminen on aika armotonta, sillä lukijoihin täytyy tehdä vaikutus nopeasti. Aika on kultaakin kalliimpaa, ja lukijat tuomitsevat hyvin pian jopa lempparibloggaajiaan, jos lyhyen ajan sisällä tulee liian monta postausta jotka ovat mainosta, tai eivät kolahda itselle. Se on täysin ymmärrettävää, itsekin kiireisenä äitinä tiedän, että aikaa ei juuri ole hukattavaksi. Huonon lehtiartikkelin tai tylsän tosi tv -ohjelman kanssa vietetty viisiminuuttinen ärsyttää, kun sen olisi voinut käyttää niin paljon fiksumminkin.

Pyrin kuitenkin aina toteuttamaan itseni näköisesti kaiken, mitä kirjoitan, ja perimmäisenä ajatuksena mulla on viihdyttää, välittää tietoa ja tuoda hyvää mieltä, oli kyseessä sitten yhteistyöpostaus tai Tiaran kuulumiset. Aina kaikki ei kolahda, eikä tarvitsekaan. Itseä kiinnostamattomat jutut voi huoletta skipata, sen sijaan että käy narisemassa kommenttiboksissa mainonnan turhuudesta. Tuotelanseeraukset, yhteistyöt ja blogijuhlatkin menevät sykleissä, toisinaan niitä sattuu useampia samalle viikolle, toisinaan on hiljaisempaa. Se että joskus tulee useampia yhteistöitä lyhyen ajan sisällä ei tarkoita sitä että blogi olisi muuttunut kaupallisuuden ruumiillistumaksi.

Mielestäni se on hienoa, että Suomessa on asetettu selkeät säännöt myös blogimainontaan. On reilua lukijoille, että mainonta on merkitty selkeästi. Esimerkiksi Ruotsissa, missä bloggaaminen on jo pitkään ollut miljoona kertaa suurempi bisnes kuin Suomessa, ei mainonnasta tunnu olevan juuri mitään sääntöjä. Useinkaan ei ruotsalaisia blogeja lukiessa tiedä mitkä vaatteet ovat ilmaisia, mitkä linkit mainoslinkkejä tai mikä kehu aitoa, mikä maksettua. Ruotsalaisia lukijoita tämä ei kuitenkaan tunnu häiritsevän, ehkä se on se ruotsalaisten iloinen ja toiset huomioonottava asenne, mikä siihen vaikuttaa. Suomessa ihmiset tuntuvat niin herkästi ajattelevan, että se mitä joku muu saa on itseltä pois.

kollaasi3Mutta maassa maan tavalla, koska suomalaisille lukijoille mainonnan selkeys ja pelisäännöt ovat tärkeitä, on hyvä että ne on olemassa. Toivottavasti tämä postaus selvensi minun ajatuksiani ja toimintatapojani blogimainonnan suhteen! Jos heräsi jotain kysymyksiä, niin kysykää pois vain, aihe on mielenkiintoinen ja juttelen siitä mielelläni.