Heippa ihanat! Kotona ollaan, nukuttu jo yksi yö täällä ja tämä aamu pesty hulluna pyykkiä ja purettu tavaroita. Mä en voi sanoin kuvailla miten ihana reissu meillä oli, ja miten hyvää se teki, mutta voin yrittää, ehkä pääsen edes lähelle. Mua alkaa melkeen itkettää kun mietinkin kaikkea, tuon matkan merkitystä meille ja mulle. Mun ensimmäinen pidempi loma sen jälkeen kun aloitin kahden työn arkeni.
Ennen lomalle lähtöä en edes tajunnut miten loppu mä olin sekä henkisesti että fyysisesti. Ensimmäiset viisi yötä reissussa mä nukuin 12h joka yö ja se teki niin hyvää. Nukuttiin koko perhe kuin tukit, lapsetkin simahtivat illalla aina sekunnissa kun päivät oli niin täynnä kivaa touhua, ja nukkuivat aamuisin pitkään. Mä en avannut konetta koko reissulla, vaikka mukana se kyllä oli. Kiitos siitä kuuluu teille, teille ihanille jotka käskitte mun irtautua kunnolla ja ottaa lomaa. En ole syyskuun 2012 jälkeen pitänyt näin pitkää taukoa koneesta, ja sekin teki kyllä hyvää! Koska arvatkaa mitä, mun sormet oikein syyhysivät jo viimeiset pari päivää lomasta että pääsen vaan kirjoittamaan ja kertomaan kaiken ja laittamaan kuvat koneelle ja höpöttelemään. Ja nyt kun mä tätä kirjoitan, tämä tuntuu niin hyvältä, oli ikävä!

Mulla on reissulta lähemmäs pari tuhatta kuvaa ja kymmeniä videopätkiä, ja tulette näkemään kaikki parhaat palat seuraavien päivien tai viikkojen aikana. Blogi ei muutu pelkäksi reissublogiksi vaan ripottelen Mallorcaa normiarkipostausten sekaan niin pitkään kun juttua riittää! Mutta nyt riittää nämä käytännön asiat, ja pakko hehkuttaa vielä kerran että meidän hotelli oli aivan ihana, oikea lapsiperheen unelma, ja se sijaitsi Mallorcan Ca’n Picafortissa ja olikin nimeltään Viva Ca’n Picafort.

Kuten kerroin jo ennen lähtöä, me valkattiin hotelli ainoastaan sillä perusteella mikä näytti lapsille kaikkein mukavimmalta. Valinta oli aivan napakymppi, ja lapset tykkäsivät todella paljon. Altaat, leikkipuistot, trampoliinit ja liukumäet sekä minidisko saivat meidän neideiltä kiitosta. Kerron myöhemmin lisää itse kohteesta ja meidän kokemuksia tarkemmin, nyt tyydyn vain sanomaan että loma ylitti kaikki meidän odotukset.
Me lähdettiin reissuun leppoisalla asenteella, ei odotettukaan mitään kuuta taivaalta tai ladattu itsellemme paineita kokea mahdollisimman paljon mahdollisimman lyhyessä ajassa. Haluttiin vaan rentoutua ja olla yhdessä, ja sitä me kyllä saatiin. Lapsetkaan ei tietysti osanneet odottaa mitään etukäteen, kun tämä oli heidän ensimmäinen rantalomansa, mutta kuulemma heillä oli paras loma ikinä. Lasten ajatuksia lomasta saatte lukea vielä tarkemmin, sillä he ovat saaneet kuvata ja kertoa omia meininkejään Mallorcalta.

Mallorca oli täynnä ihania tuoksuja, kauniita maisemia, mahtavia ihmisiä ja kaikkea kivaa, mutta kaunein ääni tuli kyllä meidän mukuloista: heidän maailman suloisin naurunsa, joka raikasi koko reissun ajan. Itsekin tuli kyllä naurettua ja hymyiltyä tällä reissulla varmaan enemmän kuin pitkään aikaan. Meillä oli niin kivaa, olen niin onnellinen ja iloinen että saatiin tehdä näin kiva reissu ja se meni niin mukavasti. Kiitos Otto ja lapset maailman parhaasta matkaseurasta!
Tänään me vielä pidetään viimeinen lomapäivä ja suunnataan Linnanmäelle iltapäiväksi Emilian perheen kanssa, jes! Huomenna koittaa arkeenpaluu, mutta ennen sitä saa vielä nauttia ja rentoutua. Ihanaa ja aurinkoista sunnuntaipäivää kaikille <3 Ja kiitos että olette siellä, tänne oli ihana palata!















