Lapsiperheet ovat onnellisia ja voivat hyvin

27.01.2020

Tämä oli se tulos, jonka tutkijat saivat laajasta FINterveys2017 -väestötutkimuksesta. Tutkimuksen mukaan pikkulasten vanhemmat olivat tyytyväisempiä perhe-elämäänsä sekä saavutuksiinsa elämässä kuin muut 18–50-vuotiaat aikuiset. Pikkulasten vanhempien ja muiden samanikäisten aikuisten tyytyväisyydessä omaan taloudelliseen tilanteeseen ei ollut eroa. Pikkulasten vanhempien elintavat olivat terveyden kannalta hieman suotuisammat kuin muiden samanikäisten. Pikkulasten vanhemmat joivat harvemmin yli kuusi alkoholiannosta kerralla ja istuivat vähemmän ruudun ääressä vapaa-ajalla kuin muut samanikäiset aikuiset. Toki he myös kokivat hieman muita samanikäisiä harvemmin nukkuvansa riittävästi ja kärsivät psyykkisistä oireista saman verran tai aavistuksen vähemmän kuin muut samanikäiset, mutta lopputulema oli se, että lapsiperheillä yleisesti ottaen on ihan kivaa ja asiat hyvin. Samaistuin. (lähde: FINTerveys2017-tutkimus)

Nämä tutkimustulokset olisivat saattaneet mennä mulla aivan ohi ilman mun ihanan aktiivista seuraajaa, joka YLE:n uutisen aiheesta linkkasi mulle Instagramissa. Hän halusi kertoa uutisesta minulle, koska minä olen alusta asti puhunut meidän onnesta lapsiperheenä ja siitä, miten ihanaa mun mielestä on elää lapsiperheessä. Kaikkien näiden vuosien ajan olen mielipiteeni kanssa kuulunut julkisessa keskustelussa selkeään vähemmistöön.

Uutinen olisi saattanut mennä mulla ohi, koska se ei mitenkään hurjan laajasti noussut yleiseen keskusteluun. Törmäsin siihen yhdessä IG-Storyssa sen jälkeen kun olin itse lukenut sen ja siihen se jäi. Siitä ei tullut kohua, eikä suurta blogipostausten vyöryä kuten esimerkiksi taannoin siitä, että lapsiperheiden vanhempien yövalvomiset eivät jakaudu tasaisesti tai siitä, että äidit uupuvat täydellisyyden tavoittelusta. Niihin keskusteluihin osallistuin itsekin heti blogipostauksilla, mutta tämän postauksen tekemistä epäröin monta päivää. Eihän lapsiperheiden onnellisuudesta mitään shokkiotsikoita saa revittyä, vaan tämä on just sellainen tylsä aihe, jonka moni jättää huomiotta. Kun jaoin uutisen mun storyssa, lähes kukaan ei reagoinut millään tavalla, vaikka yleensä reaktioita ja keskustelua syntyy reippaasti paljon vähäpätöisemmistäkin aiheista.

Ja tässä on ehkä myös se syy, miksi keskustelu perhe-elämästä on mediassa niin vääristynyttä. On paljon helpompaa (ja esimerkiksi medioille kannattavampaa) tarttua niihin aiheisiin, jotka synnyttävät kiihkeää keskustelua ja keräävät paljon klikkejä ja jakoja. Shokeeraaviin ja negatiivisiin paljastuksiin, jotka saavat äänekkäimmät kertomaan lisää shokeeraavia ja negatiivisia asioita, jotka keräävät lisää klikkejä ja jakoja. Myös tutkimuksen yhteenvedossa todetaan, että mediasta välittyy hyvin raskas kuva pikkulapsiperheiden arjesta, vaikka tutkimuksen perusteella valtaosa lapsiperheistä voi oikein hyvin.

Mun mielestä se on aivan älyttömän surullista, miten monta kertaa esimerkiksi meidän elämää on epäilty kulissiksi. Aivan kuin ei olisi mahdollista olla onnellinen ja elää tasapainoista elämää hyvinvoivassa parisuhteessa, jos on pienten lasten vanhempi. Tämä tutkimus osoittaa, että aika moni muukin elää tätä ihan samanlaista kulissia mukavaa lapsiperheen arkea ja nauttii siitä.

Muutama vuosi sitten pyysin ihmisiä kertomaan positiivisia ja ihania asioita perheistään median antaman negatiivisen kuvan vastapainoksi (en siis väittämään, että mitään negatiivista ei ole, vaan ainoastaan kertomaan vaihteeksi myös jotain kivaa). Mulle jopa suututtiin siitä. Että miksi ei saisi puhua siitä, miten rankkaa on ja eikö mun mielestä ole hyvä, että niistä huonoistakin asioista puhutaan. Siitä huolimatta, että olin tekstissä selkeästi kirjoittanut, että mielestäni on tosi hyvä, että negatiivisista asioista puhutaan ja ihmiset saavat sitä kautta vertaistukea ja tekevät vaikeudet näkyvämmiksi. Halusin vaan vastapainoksi kiinnittää välillä huomiota myös niihin hyviin asioihin. Kommenttiboksissa ne hyvät ja ihanat asiat jäivät täysin näiden vihaisten kommenttien varjoon. Mä hämmennyin siitä, koska en osannut olettaa, että niin kävisi.

Jotain julkisessa keskustelussa on muuttunut muutamassa vuodessa, tai sitten mä osaan nykyään ilmaista itseäni paremmin (epäilen), sillä pari viikkoa sitten kun pyysin ihmisiä kertomaan, miksi he rakastavat omaa perhettään, kukaan ei suuttunut. Sen sijaan keräsin valtavan määrän aivan ihania vastauksia ihmisiltä. Niistä vastauksista tuli hyvä mieli ja sellainen olo, että teidän perheissä on älyttömän paljon rakkautta ja ihania asioita. Mulle ei tullut niistä sellainen olo, että kukaan näistä ihmisistä ei olisi koskaan ollut ihan pirun väsynyt valvottuaan yön vauvan kanssa, tai kironnut joskus koko perheeseen iskenyttä oksennustautia tai riidellyt väsyneenä puolison kanssa. Mulle tuli vaan sellainen olo, että niistä ihan tavallisista lapsiperhearjen jutuista huolimatta (tai juuri niiden vuoksi) monet näkevät ihan hirveästi ihanaa ja hyvää ja rakastettavaa siinä omassa perheessä ja arjessa.

Musta tuntuu, että lähes aina kun puhutaan lapsiperheiden onnesta tai hyvinvoivasta pienten lasten vanhempien parisuhteesta, pitää laittaa hirveästi disclaimereita, että tiedostaa kyllä, että kaikilla ei ole asiat näin hyvin ja muistuttaa, että meilläkin on oksutauteja ja meilläkin joskus valvotaan tai kinastellaan tai syödään eineksiä. Muuten joku tulee samantien huomauttamaan. Sen sijaan jos joku lapseton kertoo omasta onnesta tai parisuhteesta, mitään disclaimereita ei tarvita (tai en ainakaan huomaa niitä samalla tavalla). Silloin kaikki tuntuvat ymmärtävän, että tollakin Riitta-Maijalla on varmasti joskus flunssa tai PMS, mutta se on niistä huolimatta onnellinen. Niiden vaikeuksien olemassaoloa ei tarvitse erikseen korostaa. Miksi lapsiperheiden kohdalla pitää muistaa muistuttaa, että meilläkin kärsitään joskus?

 

Tämä tutkimuksen yhteenveto oli ihanaa luettavaa ja mulle tuli siitä hyvä mieli. Pikkulasten vanhemmista valtaosa, eli n. 8/10, on tyytyväisiä saavutuksiinsa elämässä. Perhe-elämäänsä tyytyväisiä pikkulasten vanhemmista on lähes 9/10. Muilla samanikäisillä aikuisilla vastaavat osuudet ovat pienempiä. Voi kun näistä hyvistä asioista puhuttaisiin vieläkin enemmän. (lähde: FINTerveys2017-tutkimus)

Edelleen olen sitä mieltä, että on aivan mahtavaa, että raskaista tai negatiivisista asioista keskustellaan avoimesti. Niistä saa ja pitää puhua. Olisi silti hienoa, että niistä ihanistakin asioista puhuttaisiin mediassa yhtä innokkaasti. Olisi mahtavaa, että media ja julkinen keskustelu heijastelisi nykyistä paremmin tämän tutkimuksen tuloksia ja lapsiperheiden todellista tilaa, jotta kenellekään perhe-elämästä mahdollisesti haaveilevalle ei syntyisi vääristynyttä kuvaa. Kaikki erilaiset äänet pitäisi saada kuuluviin. Tällä hetkellä median antama kuva perhe-elämästä on 9/10 väsymystä ja masennusta, vaikka tutkimuksen mukaan vanhemmista 12% on masentuneita (aavistuksen vähemmän kuin samanikäiset lapsettomat aikuiset) ja 1/3 kokee saavansa liian vähän unta. (lähde: FINTerveys2017-tutkimus)

Samalla kun toivon muutosta mediassa ja asenteissa, toivon myös, että lapsiperheiden hyvinvointi lisääntyisi entisestään ja yhä harvempi joutuisi kärsimään mielenterveyden ongelmista tai jäisi väsymyksen kanssa yksin, oli lapsia tai ei. Avoimella keskustelulla on tässä varmasti oma tärkeä roolinsa.

Itse aion jatkaa samalla tiellä, jolla olen jatkanut jo pian yhdeksän vuotta. Kerron avoimesti niin meidän kuin muidenkin lapsiperheiden erilaisia tarinoita, iloineen ja suruineen, mutta positiivisen kautta. Jaan (entistäkin hanakammin) positiivisia ja ei-shokeeraavia artikkeleita silloin kun sellaisiin törmään. Puhun lapsiperheiden erilaisuuden huomioimisen puolesta ja peräänkuulutan sitä, että lapset saavat olla näkyvä ja arvokas osa yhteiskuntaa, ihan kuten kaikki muutkin.


Ihanat erilaiset perheet: Mikaela, Jari, Lara ja Meri

24.11.2019

Tämän vuoden aikana esittelen täällä blogissa 12 ihanaa, erilaista perhettä, jotka kaikki ovat lähteneet perhe-elämään erilaisista lähtökohdista ja erilaisilla kokoonpanoilla. Perheitä yhdistää se, että he näkevät onnea ja iloa siinä omassa arjessaan ja perheessään, oli se arki ja perhe millainen tahansa. Tämän postaussarjan ideana on tuoda esiin lapsiperheiden diversiteettiä Suomessa. Yksikään perhe, yksikään lapsi eikä yksikään vanhempi ole samanlainen kuin toinen. Hyvin erilaisista lähtökohdista voi kuitenkin tulla samaan lopputulokseen: ihanaan ja omalta tuntuvaan lapsiperheen arkeen. Tänään on vuorossa sarjan yhdeksäs perhe.

Ihanat erilaiset perheet: Mikaela, 29, Jari, 50,  Lara, 13, & Meri, 2,

Mikaela tuli äidiksi ensimmäistä kertaa 16-vuotiaana. Hän opiskeli silloin lukion ensimmäistä vuotta ja ihmetteli outoa väsymystä. Hän oli niin käsittämättömän väsynyt, että ei jaksanut edes käydä koulua. Mikaela lopetti jopa lukion kesken väsymyksen vuoksi, mutta se ei vaan hellittänyt. Lopulta hän meni lääkäriin selvittämään väsymyksen syytä.

– Lääkärissä todettiin, että olin raskaana viikolla 16. Raskaus oli niin pitkällä, että abortti ei ollut enää edes mahdollinen ilman erityisen painavaa syytä, eikä se ollut mulle edes vaihtoehto.

Mikaela oli tehnyt raskaustestin, joka oli ollut negatiivinen. Myös kuukautiset olivat tulleet aivan normaalisti koko raskauden ajan. 

– Se oli shokki, mutta olin ajatellut ja pelännyt sitä jo etukäteen. Mun äiti oli silloin mukana lääkärissä ja odotti ulkopuolella. Lääkäri pyysi mutsin sisään ja kertoi uutiset, johon mutsi sanoi vaan et kyl me täst selvitään. Faijan kommentti kotona oli “WAU”.

Perhe oli Mikaelan tukena alusta asti, eikä hänen tarvinnut pelätä, että kukaan omasta lähipiiristä suuttuisi hänelle tai arvostelisi. Muut ihmiset kuitenkin epäilivät Mikaelan kykyä selviytyä äitiydestä niin nuorena. 

Esikoinen syntyy

Lara syntyi kiireellisellä sektiolla sydänäänten tasaisuuden vuoksi, mutta kaikki oli onneksi kunnossa. Vauva-arki lähti alusta asti hyvin käyntiin, eikä Mikaelalla ollut nuorena yksinhuoltajana mitään ongelmia suoriutua siitä. 

– Mä tykkäsin olla Laran kans kotona ja luin tosi paljon kirjoja hänelle. Meidän arki oli mukavaa ja tasaista. Tosi monissa nuorten kirjoissa yksinhuoltajaäiti aina raahasi miehen kotiin. Mä en halunnut Laralle sellaista, että hän joutuisi katsomaan kun äidillä vaihtuu poikaystävät ja sitä rataa. 

Mikaela muutti Laran kanssa Matinkylään uuteen kotiin. Siellä Lara tutustui naapurin muutaman vuoden vanhempaan lapseen, jonka kanssa alkoi leikkiä yhä useammin. 

– En ees aluksi tykännyt, kun 3v vanhempi lapsi kiusasi meidän Laraa ja pompotteli. Silti Lara halusi olla sen kanssa ja se oli kuulemma hauska tyyppi. Myöhemmin sitten kävi ilmi kun pidempään asuttiin siinä, ettei lapsen kotona ollut kaikki hyvin. Vuosien mittaan lapsi vietti enemmän ja enemmän aikaa meidän kanssa.

Naapurin lapsi alkoi viettää aikaa Mikaelan ja Laran luona. Aluksi hän oli heillä päivisin, mutta pian hän alkoi viettää öitäkin heidän luonaan.

– Mä päällystin hänen koulukirjat ja annoin aamupalaa. Meininki lapsen kotona meni niin pahaksi, että hän vietti meillä arkisinkin öitä, vaikka alkuun oli ollut vain viikonloppuisin. Lopulta lapsi otettiin huostaan ja se oli se pääsyy miksi me muutettiin myöhemmin Kotkaan. 

Mikaelaa ei hyväksytty sosiaalitoimessa lapsen sijaisvanhemmaksi, vaan lapsi muutti kauemmas sukulaisen luokse. Lapsi ei saanut enää käydä Mikaelan ja Laran luona, koska hänen vanhempansa asui samassa talossa, jolloin lapsi olisi saattanut nähdä häntä heidän luona käydessään.

Ei skumppalaseja vaan pölyä ja rujoa kauneutta

Vuonna 2015 Mikaela päätti, että hän ja Lara muuttavat Kotkaan, kauas Helsingin hälinästä ja lähemmäs huostaanotettua naapurin lasta, jota he halusivat edelleen tavata. Naapurin lapsesta oli tullut vuosien saatossa heilel älyttömän rakas, kuin oma lapsi Mikaelalle ja kuin sisko Laralle. Kotkassa he voisivat taas tavata säännöllisesti. 

– Olin just laittanut Laralle koulupaikkahakemuksen Kotkaan ja valmistelin muuttoa, kun Jari alkoi jutella mulle Instagramissa. 

Jari ja Mikaela olivat molemmat Hernesaaren telakoilla töissä ja päätyivät sitä kautta tykkäilemään ja kommentoimaan toistensa kuvia. Mikaelaa viehätti Jarin rehellinen meininki, joka oli samanlaista kuin hänellä itselläänkin. 

– Hernesaaren ranta oli just rakennettu ja se oli tosi suosittu ja hieno. Mulle Hernesaari on aina ollut sellanen rujo ja pölyinen ja paskainen duunaripaikka, niin musta oli kiva kattoa Jarin kuvia. Silläkin oli sellaisia ei mitään skumppalaseja, vaan kuvia laivatelakalta ja Hernesaaren rujoudesta.

Mikaela ei silloin tiennyt, että Jarilla oli ollut pienimuotoinen ihastus häneen jo pidemmän aikaa. 

– Olin paloesimiehenä töissä ja työkaverit aina ajeli välillä Hernesaaressa. Kerran ne kysyi multa, että kun siellä on se yks venetelakka nii siellä on semmonen tosi hyvännäkönen tatuoitu muija, ooksä käyny koskaan kattoo? Sanoin, että en oo käynyt kattomassa, niin ne ajelutti mua sinne paloautolla katsomaan. Me käytiin aina välillä vähän kurkkimassa salaa kun oli aikaa, ja jossain vaiheessa yhdistin, että tuo on se sama kenen kanssa juttelin instan kautta, Jari kertoo.

Mikaela tykkäsi siitä, että Jari ei ollut niinkuin muut miehet. Hän ei kommentoinut Mikaela ulkonäköä tai ehdotellut sopimattomia.

– Jari kommentoi mun kuviin, että “aa otsalamppu on parasta”, se ei ollut sellaista mitä olin tottunut kuulemaan miehiltä. 

Jari ei ollutkaan naimisissa

Alkuun Mikaela ei tiennyt edes, että Jari oli sinkku, vaan luuli hänen olevan naimisissa ja harmitteli sitä, koska Jarin kanssa juttu luisti niin hyvin.

– Jarin äiti sairasti silloin syöpää ja Jari puhui siihen liittyen siitä, että hänellä ei ole sisaruksia eikä perhettä, eli kävi ilmi ettei Jari ollutkaan naimisisssa. Siitä meni viikko, niin pyysin Jarin puhelinnumeroa ja Jari antoi numeron ja sähköpostin.

Mikaela ja Jari sopivat treffit kirjamessuviikonlopulle. Mikaelan piti tavata Jari pikaisesti ennen messuja, mutta suunnitelmat muuttuivat lennosta.

– Ajattelin, että näen nopeasti Jaria ennen kuin menen messuille, mutta sitten me hengattiinkin koko ilta yhdessä, enkä ikinä päässyt sinne messuille asti. Rakastan kirjoja yli kaiken, että se oli tosi iso juttu etten mennyt sinne. Siihen asti olin aina käynyt joka vuosi. 

Pariskunta alkoi tapailemaan, vaikka Mikaelalla olikin edessä muutto Kotkaan Laran kanssa. Suhde eteni nopeasti ja pian Kotkaan oli muuttamassa myös Jari. 

– Kysyin, että minkä takia Jari päätti, että hänkin muuttaa Kotkaan, niin hän vaan sanoi, että se tuntui oikealta. Jari päätti muuttaa mun kanssa vaikka oltiin tapailtu vasta muutama kuukausi. Jari asui silloin äitinsä luona, kun äiti sairasti syöpää, eikä pärjännyt yksin. Jarilla ei ollut omaa taloa, mitä olisi pitänyt myydä ennen muuttoa.

Vaikka Jarilla ja Mikaelalla on iso ikäero, ennakkoluuloja he eivät kohdanneet ainakaan lähipiiristä. 

– Olin aina ajatellut, että vanhempi mies olisi mulle hyvä, koska tykkään siitä, että on elämänkokemusta ja elämänviisautta. Jarilla oli etukäteen meidän ikäerosta ennakkoluuloja, hän mietti, että onko hänellä näin nuoren kanssa mitään yhteistä. Onneksi oli, Mikaela naurahtaa.

Muutto yhteen & kohdunulkoinen raskaus

Jari, Mikaela ja Lara muuttivat Kotkaan uutena vuotena 2016. Kotkan hidastempoisempi elämän tahti viehätti.

– Me molemmat oltiin aika kyllästytty pääkaupunkiseudun ruuhkiin ja kiireeseen. Siellä ei ollut luontoa ympärillä oikein. Vaikka asuin Matinkylässä ja siellä oli luontoa ja metsää, niin ei se ollut sama asia kuin täällä. 

Perhe oli asunut Kotkassa muutaman kuukauden, kun Mikaela alkoi ihmetellä miksi hänen kuukautisensa eivät millään loppuneet ja vuoto oli todella runsasta. 

– Tein raskaustestin ja päättelin että kyseessä on varmaan kohdunulkoinen raskaus, kun oli paljon vuotoa ja kesti niin kauan. Kerroin Jarille siitä ja mentiin lääkäriin. Ne otti mut samantien leikattavaksi ja poisti mun toisen munatorven ja samalla totesi, että mulla on endometrioosi. 

Leikkauksen aikana paljastui myös, että Mikaelalle tehdyn sektion yhteydessä toisen puolen munatorvi oli vioittunut ja arpeutunut, kun tikit oli ilmeisesti ommeltu liian kireälle. Lääkäri oli sitä mieltä, että raskautuminen tulee olemaan hankalaa, ku toista puolta ei ole ja toisen puolen kulkuväylä on arpeutunut lähes umpeen. 

Kohdunulkoisen raskauden jälkeen Mikaela ja Jari keskustelivat lapsista ja kävi ilmi, että Jari toivoisi tulevansa isäksi. Mikaela taas ajatteli, ettei välttämättä haluaisi enää enempää lapsia, kun Larakin oli jo niin iso ja omatoiminen. 

Uudelleen raskaana 

Puolen vuoden kuluttua kuitenkin Mikaelan kuukautiset olivat päivän myöhässä ja Jari sanoi heti, että “Sä olet raskaana.”

Mikaela muisti, että hänen läheisellä ystävällään joka oli joskus asunut heillä, oli jäänyt ylimääräinen raskaustesti heille. 

–  Muistin että mulla on se (testi) ku oltiin Jarin kanssa saunassa ja Jari sanoi, että tee se.  Pissasin tikkuun ja sitten menin takaisin sinne saunaan. Me kinasteltiin siitä, että kumpi katsoo sitä tikkua ja Jari sitten katsoi ja sanoi, että “joo moi”. Olin raskaana. 

Raskausaika meni hyvin ja toukokuussa 2017 Mikaelan synnytys käynnistyi perheen ollessa saaressa mökkeilemässä. 

– Mulla meni lapsivedet kun olin yksin korjaamassa laituria ja huusin Jarille, että tuu katsomaan, Mikaela muistelee.

– Olin Mikaelan siskon kanssa mökissä kahvilla ja kun Mikaela huusi, niin aattelin, että ei sillä ole mitään sen kummempaa. Jatkoin kahvin juontia kaikessa rauhassa. Varmaan 10 minuutin päästä kävelin veneelle katsomaan ja sillä olikin lapsivedet mennyt. Kaikki tavarat jä siihen ja sieltä toista tuntia ajettiin veneellä sinne missä auto on, Jari kertoo nauraen.

Pariskunta ehti kuitenkin hyvin sairaalaan veneellä ja autolla ja Meri syntyi seuraavana aamuna. Jarille oman lapsen syntymä oli hieno kokemus.

– Olihan se makeeta ja mahtavaa kun syntyi vauva, ihan oikeasti, Jari kertoo.

Sairaalassa Mikaelan oletettiin tietävän jo kaikki, kun hänellä kuitenkin oli entuudestaan jo yksi lapsi.

– Meille ei kerrottu mitään siellä osastolla. Sanoinkin kun lähdettiin osastolta, että kun siitä oli kuitenkin jo 10-11 vuotta kun edellisen lapsen sain, niin ei mulla ollut mitään tietoa mistään ihokontakteista tai mistään. Meille ei tuotu missään vaiheessa esimerkiksi vaatteita vauvalle. Olisin kaivannut enemmän tukea, enkä sitä että oletetaan, että tiedän kaiken jo etukäteen. 

Raskas alku vauvaperhe-elämälle

Vauva-arki lähti hyvin nukkuvan Merin kanssa heti sujumaan, vaikka Jari kulkikin edelleen Helsingissä töissä Kotkasta arkipäivisin. Merin ollessa kahden kuukauden ikäinen, Jarin äidin syöpähoidot lopetettiin ja hän siirtyi saattohoitoon. 

– Oltiin sillon aika paljon Kontulassa Jarin äidin kämpällä. Me aika usein tehtiin silleen et lähdettiin aamupäivällä Merin kanssa bussilla Helsinkiin ja tultiin sitten Jarin kyydillä takaisin. 

Jarin työpäivät venyivät matkoineen ja äidin luona käymisineen  jopa 12-13 tunnin mittaisiksi. 

– Silloin ku Jari teki pitkää päivää Helsingissä ja Jarin äiti oli saattohoidossa, niin ei se arki ollut niin helppoa. Jarille tietysti kaikista raskainta. Molemmat otettiin se niin, että tilanne nyt on tämä, että on turha raivota tai itkeä kun ei se siitä miksikään muuttunut sillä. Niinkuin Jari sanoi, niin meillä oli kuitenkin toisemme ja se helpotti tosi paljon.

Tukea toisesta vanhemmasta

Vaikka työmatkat ja Jarin äidin sairaus kuormittivat vauva-aikana, vanhemmuuden jakaminen toisen aikuisen kanssa oli yksinhuoltajaäitinä vuosia Laraa kasvattaneelle Mikaelalle helpottavaa ja ihanaa.

– Oli ihan uutta, kun rinnalla oli toinen, jota oikeasti kiinnosti ihan tasan yhtä paljon ne kaikki pikkujutut. Vaikka oltiin silloin tosi paljon tekemisissä vanhempien ja ystävien kanssa kun Lara oli vauva, niin en usko, että ketään heistä oikeasti kiinnosti ihan täydestä sydämestä tismalleen yhtä paljon, kun toista vanhempaa kiinnostaa oman vauvan uudet taidot. 

Vaikka Mikaela sai yksinhuoltajanakin aina apua jos tarvitsi hoitajaa, hänelle henkinen vanhemmuuden jakaminen yhdessä Jarin kanssa on iso asia.

– Pikkulapsen vanhempana oleminen on sellaista ultimate hippeilyä: kaikki elämän pienet ilot tulee eri tavalla esille. Lapsen kanssa voi ihmetellä, miten hienon värinen on kananmuna. En usko että kaikki he, jotka eivät kauheasti tykkää lapsista tajuavat,  että omat lapset on tavallaan kopioita vanhemmista ja huumorintaju on aika samanlaista ja arki on sellaista mitä ne vanhemmat siitä arjesta tekee. Esimerkiksi meillä Meri tykkää sekoilla ihan niinkuin me vanhemmatkin. 

Kiireetöntä arkea maaseudulla

Kun Jarin äiti kuoli, Jari myi äidiltään perityn kaksion Kontulasta ja pari osti siitä saaduilla rahoilla ison talon Kotkan maaseudulta. Rahaa jäi vielä ylikin. Kotkan Helsinkiä huomattavasti edullisemmat asunnot mahdollistavat sen, että pari tulee hyvin toimeen ja voi asua omassa velattomassa talossa luonnon ympäröiminä. 

Jari lopetti työt Helsingissä jokin aika sitten, ja tällä hetkellä Mikaela ja Jari tulevat toimeen yrittäjinä. Jari valokuvaa häitä sekä luontokuvia, joita he myyvät sisustustauluina. 

– Kun meillä on niin pienet menot niin pärjätään hyvin. Mieluummin mä valitsen sen, että on vähän vähemmän rahaa ja enemmän yhteistä aikaa.

Jari toimii sopimuspalokunnan varapäällikkönä ja nuoriso-osaston kouluttajana ja lisäksi perheellä on liuta eläimiä, kuten kanoja, koira ja kissa. Palokunta ja veneily ovat koko perheen yhteisiä harrastuksia. 

– Meidän arki on ihanan kiireetöntä, eikä erityisen kuormittavaa kun saadaan elää oman näköistä elämää. Saadaan voimavaroja toisistamme ja luonnosta, Jari kertoo.

– Me otetaan asiat sellaisena kun ne tulee, eikä murehdita etukäteen kumpikaan mitään. Sen mukaan mennään mitä on ja mitä tulee. Yksi syy miksi ihastuin Jariin oli se, että hän on niin positiivinen. Mustakin on aina sanottu, että olen tosi positiivinen ja optimistinen, mutta välillä musta tuntuu, että Jarin rinnalla mäkin olen tylsä mörökölli. Jari ei tosiaan murehdi turhista, Mikaela lisää.

Perheenlisäystä

Pian Mikaela ja Jari saavat perheeseen yhden jäsenen lisää, sillä Mikaelan laskettu aika on marraskuun viimeisenä päivänä.

– Olin just päättänyt, että aloitan ehkäisyn seuraavien kuukautisten jälkeen, että en jaksa enää odottaa ja toivoa. Halusin Merille kaverin, ku Lara on kasvanut yksin. Se on jotenkin harmi, miten yksin hän välillä oli. Mulla itsellä on viisi sisarusta ja on ihan erilaista, kun on aina joku, jonka kanssa jakaa kaikki. Meillä on mökki Haminan ulkosaaristossa, niin piti saada Merille sinne saareen seuraa.

 Tulevaisuudelta pari toivoo samanlaista kiireetöntä elämää ja aikaa kaikelle tärkeälle kuin nytkin.

– Jari sanoi joskus ihan alkuaikoina, että lapset on vaan lainassa, että me kaksi on se mitä jää jäljelle lopulta. Sen mukaan se arki ja elämä pitää rakentaa ja huomioida toista ja pitää ottaa kans sitä parisuhdeaikaa. Tottakai lapset on tärkein asia, mutta ne ei ole siinä ikuisesti. 

13-vuotiaan esikoisen kanssa Mikaela on jo saanut huomata, että koko ajan kavereista tulee tärkeämpiä, eikä vanhemman kanssa enää ehdi viettää niin paljon aikaa. Heillä on kuitenkin läheiset ja lämpimät välit.

– Kun Lara on jo 13v, niin mä voisin melkein sanoa, et hän on mun paras kaveri. 13-vuotiaan kanssa pystyy oikeasti heittää läppää ja voi keskustella ihan mistä vaan. 2-vuotiaan Merin kanssa taas on tilannekomiikkaa. 

Mikaelan ja Jarin terveiset muille lapsiperheille:

Pitäisi osata ottaa ihan rauhassa, eikä stressata kaikesta. Ja nauttia hetkestä, eikä miettiä mitään turhia murheita, tai ottaa paineita ulkopuolelta tai miettiä mitä muut sanoo. Me ei kumpikaan olla sellaisia, että mietittäis että mitäköhän noikin sanoo. Somesta ei kannata myöskään ottaa paineita vaan elää rauhassa oman näköistä elämää.

Mikaela ja Jari inspiroivat mua ihan älyttömän paljon! Heidän mutkaton elämänasenne ja rento elämän tyyli landella oli jotain niin ihailtavaa. Se kiireettömyys, yhteinen aika ja keskittyminen olennaiseen oli jotain sellaista, mitä ihailen todella paljon. Inspiroivaa on myös se, miten kiitollisia molemmat olivat siitä mitä heillä on, huolimatta siitä millaisia mutkia matkaan on mahtunut. Kiitos ihan mielettömän paljon teidän ihanalle perheelle, että sain kertoa teidän tarinan ja tavata teidät. Olette aivan ihania! <3

Tutustu muihin Ihanat erilaiset perheet -sarjan perheisiin:

1. perhe: Emma, Timo & Torsti

2. perhe: Emilia & Minea

3. perhe: Siiri, Hannele & kaksi lasta

4. perhe: Viivi, Antti, Vilja, Varpu, Akseli & Minni

5. perhe: Sanna, Pyry, Jimi & Venla 

6. perhe: Marjut, Janne & Minea 

7. perhe: Linda, Luca & Sisu

8. perhe: Tiia, Patrik, Noa ja Mio