Te varmaan olette mun hehkutuksesta huomanneet että meidän hääpäivä on sunnuntaina. Kuten tavallista, meillä ei oikeastaan mikään mene ihan oppikirjan mukaan, ja suunnitelmatkin ovat aivan alkutekijöissään. Yhden asian olen kuitenkin hoitanut, jopa niin etuajassa että tänään salailun tuska kävi jälleen kerran niin sietämättömäksi että joo, mä annoin Otolle sen hääpäivälahjan, jo nyt, viisi päivää etuajassa. Oton blogia facebookissa seuraavat tietävätkin jo mitä mä herralle hommasin, mutta mä vien teidät muut nyt läpi samanlaisen avaamisprosessin, jonka laitoin Oton läpikäymään tänään töistä tullessa.

Metri kertaa puoli kokoinen iso pahvilaatikko, valkoisella lahjanauhalla. Sisällä megakokoista kuplamuovia ja pieni pussukka, jonka sisällä olevassa viestissä lukee ”Suuri lahja vaatii suuren laatikon”. Kaiken muovin alla toinen, keskikokoinen laatikko, joka pitää sisällään kortin ja kirjeen Otolle. Kirjeen lopussa oli vihje, ”lahja, joka on jotain mitä voimme odottaa yhdessä”. Lopulta tämän toisen laatikon sisältä paljastuu vielä yksi tiukkaan paketoitu laatikko, jonka sisällä on mitäs muutakaan kuin pumpulia, juhlimmehan sunnuntaina ensimmäistä, pumpulihääpäivää. Onneksi kaiken pumpulin kaivettuaan Otto löysi vielä pienenpienen pussin, jossa oli kaksi lippua. Lippua, joissa luki Fall Out Boy, The SSE Arena, 12th October 2015. Eikä tyyppi vieläkään hiffannut kunnolla, onneksi tämän pussukan alla oli vielä toinen kortti, Lontooaiheinen, jonka takana kerroin että ostin meille liput lokakuulle Fall Out Boyn Lontoon keikalle.

Eli sinne, mun lempparikaupunkiin me suunnataan kahdestaan lokakuussa, ja mä en millään malttaisi odottaa! Fall Out Boy on yksi meidän molempien pitkäaikaisimmista lempparibändeistä, ja Otto oli aika paljon hehkuttanut bändin uudelta levyltä julkaistuja biisejä, kun keksin idean joskus viikkoja sitten. Onneksi Otto jatkoi koko levyn hehkutusta siihen malliin, että mä olin varma että tämä lahja on tismalleen oikea. Ja olihan se, olisittepa nähnyt sen ilmeen, kun tuo toinen puolisko tajusi mitä on saanut lahjaksi. Taisin saada tämän vuoden pisimmän halauksen, ja kyllä mulla vierähti pieni kyynelkin poskelle, kun tajusin antaneeni mieluisan lahjan.

Mä olen aina ollut tälläinen, että en jaksa odottaa lahjojen antamista. Jouluisin mä skarppaan, koska on pakko kun olen niin jouluihminen etten vaan voi antaa joululahjoja etukäteen. Mutta melkein kaikki muut Oton lahjat mä annan aina vähän etuajassa, ellen sitten ennakoi ja jätä lahjan ostoa sille päivälle jona aion sen antaa. Tätä lahjaa en voinut jättää hääpäivälle, koska liput olisi saattaneet loppua kesken, ja siksi mulla petti itsekuri tänään. Onneksi Otto tuntee mut aika hyvin, ja häntä ei haittaa saada lahjoja etuajassa, päinvastoin.

Omaa lahjaa mä sen sijaan odottelen ystävänpäivään saakka, koska silloin me vietetään aikataulujen vuoksi vasta kunnolla meidän hääpäivää. Sovittiin yhdessä että vaihdetaan hääpäivän ja ystävänpäivän paikkoja tänä vuonna. Sunnuntaina syödään sydämenmuotoisia suklaita ja katsotaan ällösöpöromanttista komediaa peiton alla lasten mentyä nukkumaan. Ystävänpäivänä mennään sitten kahdestaan syömään, mä saan mun hääpäivälahjan ja keksitään jotain muutakin kivaa. Ihan passeli järjestely, ei se ole niin päivän päälle.

Mä kuvasin tänään tämän lahjaprosessin, ja sunnuntaina kuvasin ihan huipun pätkän mulla tällä hetkellä tekeillä olevaan kivaan videoylläriin, mutta valitettavasti mun muistikortti päätti tänään muuttaa kuvat ja videot tyhjiksi kansioiksi joiden nimet olivat käsittämätöntä siansaksaa, ja säästää vain kaksi kuvaa melkein täynnä olleelta kahdeksan gigan muistikortilta. Siksi saatte tyytyä näihin lumiukonrakennuskuviin, jotka eivät mitenkään liity asiaan. Onneksi onneksi onneksi kyseessä oli vain yksi muistikortti, josta en vielä ollut ehtinyt siirtää kaikkea turvaan. Kaikki muut tiedostot mulla on turvassa eri paikoissa, useampanakin kopiona.

Mä en malta odottaa lokakuuta, olen niin innoissani tästä ettei mitään järkeä. Tänään jäljellä 251 päivää!

Ihanaa tiistai-iltaa kaikille <3

Tänään olen

..nukkunut tyttöjen kanssa kahdeksaan.

..herännyt kurkkukipuun ja siihen että aivastin ainakin kymmenen sataa kertaa ennen kun sain silmät auki.

..juonut kolme kuppia kahvia ja yhden mukillisen kaakaota.

..puhunut kaksi kertaa maratonipuhelun rakkaan ystävän kanssa.

..hoitanut monta ”virallista” puhelua, niin monta että kuopus aloitti tänään kaikki leikkipuhelunsa sanomalla ”iinahyttine hawoo”.

..tehnyt lounaaksi makaronia eilisen vuohenjuustopastakastikkeen seuraksi.

..suunnitellut unelmieni ruokailutilaa ja tuskaillut, miksi mistään ei löydy pöytää jonka haluaisin = meidän nykyistä pöytää valkoisena.

..todennut että mun on pakko tyytyä johonkin muuhun, koska meidän nykyisen pöydän maalaamisessa on niin iso homma sen hankalan pinnan ja maalaustilan puutteen takia, että ei se vaan kannata, kai.

..purkanut sähköpostia, joka on ihan tukossa. Vastaan mahdollisimman pian myös niihin teidän ihaniin viesteihin joihin en vielä ole saanut vastattua.

..hämmentynyt teidän vastaanotosta eiliseen postaukseen, mä olen suunnattoman iloinen siitä että tykkäsitte siitä, ja moni kävi kommentoimassa ihanasti myös<3

..vastannut teidän kommentteihin, ja todennut jälleen kerran miten onnekas olen, kun saan keskustella joka päivä teidän mahtavien tyyppien kanssa, saada uusia näkökulmia ja vaihtaa ajtuksia. Kiitos, ihan oikeasti.

..pessyt kaksi koneellista pyykkiä ja viikannut vanhat kaappiin.

..tehnyt ruuaksi riisiä, kanaa ja parsakaalia kermaisessa pippurikastikkeessa.

..maannut sängyn alla lasten kanssa koska meidän piti leikkiä siellä kuulemma.

..pötköttänyt kuopuksen kanssa sohvalla, tyyppi viihtyi kainalossa melkein tunnin ja me lauleltiin (minä raakuin kurkkukipuisena) ja höpöteltiin ja halittiin, Tiara piirsi sillä aikaa hämähäkkejä jotka näyttivät tuhatjalkaisilta.

..nauranut lasten äärimmäisen tarkoille korville. Otto luki lapsille iltasaduksi kirjaa, jossa oli maailmankartta. Otto osoitti kartasta ”Dehä e Indien” Tiara kysyi kiinnostuneena ”Ai Indie, ai som Indiedays?”

..yrittänyt valmistaa iltaherkuksi mukikakkua sokerittomasta vähärasvaisesta kaakaojauheesta ja ruokokidesokerista, koska vähemmän terveelliset kaverit sattuivat puuttumaan kaapista. Ei kannattanut, maistui jauholle.

..melkein itkenyt onnesta, kun Otto lähti mukikakkuepisodin jälkeen kauppaan ja osti mulle ihan rehellisen rasvaisen ja sokerisen suklaalevyn. Nam.

..kirjoittanut tämän tekstin, lukenut sen kaksi kertaa, ja todennut että kurkkukivusta ja mötköolosta huolimatta tänään on ollut kuitenkin aika kiva maanantai.

Millainen teidän maanantai on ollut?

 

 

Ja nyt en puhu sellaisesta tahtomisesta, että rakkaus olisi tahdon asia, että voisi rakastaa toista vain koska tahtoo rakastaa. Nyt puhun siitä mihin mun mielestä rakkaus ja parisuhde, ja oikeastaan kaikenlainen kanssakäyminen perheen ja muiden rakkaiden läheisten kanssa perustuu. Lähimmäisenrakkaudesta.

Ihastumisessa  voi olla itsekäs. Voi etsiä ja tavoitella sellaista puolisoa joka miellyttää itseä, etsiä niitä ominaisuuksia joista itse tykkää ja ehdottaa sellaisia treffejä jotka ovat omaan mieleen. Voi miettiä mikä on itselle helpointa, millainen tapaamisjärjestely sopii itselle, kuinka paljon tarvitsee aikaa itselle ja kuinka usein haluaa huomioida toista. Voi pelata pelejä, leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa, pitää jännitystä yllä.

Rakkauden ja ihastumisen mun mielestä erottaa sellainen yksinkertainen tosiasia, että rakastaminen on kaikkea muuta kuin itsekästä. Rakastaminen on halua tehdä toinen onnelliseksi, pyrkimystä tehdä toiselle mahdollisimman paljon hyvää, joka päivä. Jos on parisuhteessa, ja itsellä on halu tuottaa toiselle onnea ja iloa, osoittaa toiselle rakkautta ja ennenkaikkea pyrkiä tekemään arjesta mahdollisimman mukavaa sille toiselle, on musta aika oikeilla jäljillä. Jos se toinen vielä ajattelee samalla tavalla, niin mikäs sen parempaa. Jos taas haluaa tehdä arjesta mahdollisimman mukavaa itselleen, miettii miten pääsisi itse kaikkein helpoimmalla, miten saisi toiselta mahdollisimman paljon rakkaudenosoituksia ja miten ehtisi tekemään mahdollisimman paljon omia asioitaan, ei mun mielestä ole kyse rakkaudesta.

Useinhan sanotaan, että rakkaus on sitä että ajattelee toista ennen itseään, ja mun mielestä se on juuri niin. ”Tee toiselle niinkuin haluaisit itsellesi tehtävän”, pitää paikkansa, niin kauan kuin sanoja ei vääristellä muotoon ”tee näin ja näin niin saat puolisosi tekemään sinulle näin ja näin”. Mä en suostu uskomaan että maailma olisi täynnä niin aaseja miehiä (tai naisia) että näitä lehtien viekkaita puolison ohjailuvinkkejä tarvittaisiin sen takia.  Parisuhde ei perustu sille, miten saa puolison toimimaan mahdollisimman hyvin oman pillin mukaan.

Kun sanon että rakkaudessa pitäisi ajatella kaikessa toista ennen itseään, tarkoitan tietenkin terveissä rajoissa. Nämä terveet rajat on yleensä olemassa, silloin kun rakkaus on molemminpuolista. Näin ei ole, mikäli toinen pyrkii tahallaan satuttamaan toista, vaikka toinen tekisi kaikkensa tehdäkseen hänen olonsa mukavaksi ja osoittaisi rakkauttaan. Kun rakastaa, ei halua satuttaa. Mun mielestä terveessä, rakastavassa parisuhteessa ei tarvitse itse taistella oman aikansa tai omien huomionosoituksiensa puolesta, vaan molemmat haluavat antaa niitä toisilleen koska rakastavat. Tietenkään ei voi olettaa että toinen lukee ajatuksia, ja osaa automaattisesti antaa vaikkapa enemmän apua tai siivota vessan useammin, jos ei siitä koskaan hänelle erikseen sano.

Siksi tahtomisen tärkein kumppani, on mun mielestä puhuminen. Pelkkä halu tehdä toiselle hyvää ei riitä, jos ei tiedä miten sitä hyvää parhaiten tekisi. Puhumisesta ei voi puhua liikaa, niinkuin kasvatuksessa, myös parisuhteessa se on tärkeää. Siinä missä lapselle ei saa antaa liikaa päätösvaltaa, eikä kysyä liian hankalia kysymyksiä ettei lapsi koe oloaan turvattomaksi, parisuhteessa pitää pystyä puhumaan kaikesta. Ei ole asiaa, jonka haluaisin salata omalta kumppaniltani, siltä ihmiseltä johon luotan eniten maailmassa.

Mä olen seurustellut ennen Ottoa, ja Otto ennen mua, ja me ollaan kyllä molemmat nähty millaista rakkaus ei ole. Vaikka meidän suhde on edennyt äärettömän nopeasti, me ei päädytty yhteen siksi koska oli pakko. Ei ollut. Me päädyttiin yhteen, koska me nähtiin, että tässä se rakkaus nyt on. Viime keväänä alttarilla, me tahdottiin rakastaa samalla tavalla sinne asti kunnes kuolema meidät erottaa. Me ollaan nähty, että meille rakkaus ei ole sitä että toisen naama ärsyttää niin paljon että miettii miten voisi ärsyttää sitä vielä enemmän. Meille rakkaus ei ole sitä, että joutuu itkemään tai pelkäämään toisen ilkeiden sanojen tai tekojen takia. Meille rakkaus ei ole sitä, että riidellessä uhkaillaan erolla. Rakkaus on molemminpuolista luottamusta.

Sitä, että riidellessä ei tarvitse pelätä että toinen jättää tai suuttuu liikaa. Sitä, että uskaltaa kiukutella huonona päivänä, eikä peittele tunteitaan koska pelkää että toinen ei kestä niitä. Sitä, että niistä rankoistakin vaiheista selvitään yhdessä, vaikka mitä tapahtuisi. Kyllä meilläkin kiukutellaan, koska kenelläpä ei joskus olisi väsymys, nälkä, huono päivä tai kaikkea sitä yhtäaikaa? Mutta meillä ei kiukutella tahallaan, eikä loukata toisia tahallaan, ikinä. Meidän suhde ei ole ollut mitään ruusuilla tanssimista, vaikka se joskus siltä on voinut vaikuttaa. Ehkä suurimpia koetuskiviä meidän koko perheen elämälle on ollut mun kuukausien vuodelepo Zeldan odotusaikana, jolloin mun äiti asui meillä, koska ei ollut muuta vaihtoehtoa Oton ollessa töissä ja mun ollessa täydessä nostelu- ja liikkumiskiellossa. Äiti oli maailman suurin apu, ja vielä tänä päivänäkin olen kiitollinen tuosta avusta. Mutta jokainen voi kuvitella omalle kohdalleen oman äitinsä tai anoppinsa kolmen hengen ja raskausmahan asuttamaan kerrostalokolmioon kolmeksi kuukaudeksi, ja itsensä samalla kykenemättömäksi toimimaan, ja pelkäämään oman lapsensa hengen puolesta.

Rakkaus on turvallisuutta. Vaikka noina aikoina meillä kaikilla oli hermot välillä äärimmilleen kiristyneenä, en koskaan pelännyt että se olisi meidän suhteen tuho. Se oli vaan välivaihe, josta me selvittiin ja saatiin maailman suurin palkinto, terve ihana tytär joka syntyi tismalleen täysi-aikaisena viikolla 37+0.

Rakkaus tarkoittaa eri ihmisille eri asioita, mulle rakkaus on ehdotonta ja kokonaisvaltaista molemminpuolista huomioimista. Mä olen onnekas kun olen löytänyt kumppanin, jolle rakkaus tarkoittaa samoja asioita, ja joka vielä jopa sattuu rakastamaan mua. Se miksi mä alleviivaan sanoja mun mielestä, on siksi, että rakkaus on maailman henkilökohtaisin asia, ja mä tiedostan täysin, että on olemassa muunlaistakin rakkautta, kuin sitä mikä meillä tai mun mielestä toimii. Mun mielipiteet eivät todellakaan ole absoluuttinen totuus, eikä se mikä toimiii meillä toimi kaikilla muilla. Kaikki rakkaus on yhtä kaunista, niin kauan kun kaikilla sen osapuolilla on hyvä olla. Tasan viikon päästä on meidän ensimmäinen hääpäivä, ja kieltämättä sen lähestyminen saa tunteet pintaan. <3

Tyttöjen päivä meni hyvin, ihanasti, loistavasti. Paras päivä pitkään aikaan! Alkaen jo ihan siitä, että ensimmäistä kertaa päivä- tai viikkokausiin ikkunasta pilkisti mikäs muukaan kuin aurinko. Mä pidin tänään kameravapaata loppupäivän, mutta aamuiset pukuleikit oli kerrassaan pakko ikuistaa. Mä päästin tytöt aarreaittaan, mun lipaston sekalaisen koru-ja asustelaatikon kimppuun, jonne olen laittanut kaikki sellaiset korut ja asusteet joista puuttuu tyyliin yksi helmi tai hupilasit joista on irronnut viikset. Juuri tälläisiä tilanteita varten, pukuleikkejä ja sitä varten että lapset saavat tutkia ja ihastella, vailla pelkoa rikkimenemisestä.

Pienenä ihan parasta oli jos sai lainata äidin huiveja, vöitä ja korkokenkiä, ja mä olen halunnut säilyttää omille lapsilleni rutkasti vaihtoehtoja leikkejä varten. En sano että eläisin omaa lapsuuttani uudelleen lasteni kautta, mutta mä haluan tarjota heille kaikkea sellaista, mistä itse pienenä tyttönä innostuin ja mistä haaveilin, ja se näyttää toimivan ihan kivasti. Tietenkään en tyrkyttäisi korkkareita ja pinkkejä kaulakoruja jos he eivät niistä innostuisi, haluan keskittyä tekemään heidät onnelliseksi, enkä saamaan heitä tekemään sitä mikä tekee minut onnelliseksi.

Mikä sitten teki meidän pienet tytöt tänään onnelliseksi? No pukuleikki, tietenkin. Kiireettömyys, muumitee ja pingviinipeli. Se että kysyin ulos lähdössä, että kävelläänkö vai mennäänkö bussilla. Bussilla mentiin, kuopus nukahti siihen ja esikoinen halusi puiston sijaan kauppaan. Ostoskärryihin ei päässyt kun työntäjiä oli vain yksi ja rattaatkin mukana, mutta vetokorin vetäminen oli hieno vastuutehtävä, josta esikoinen ilahtui ja jaksoi vetää koria kassalle asti vaikka mä kysyin joka välissä että joko väsyttää ja vakuuttelin että otan kyllä korin heti jos hän ei jaksa. Kaupassa käytiin kahdestaan ihastelemassa uutuusbarbeja, ja bongailtiin leluja joita meiltä jo löytyy. Sitten jatkettiin sulassa sovussa vihannesosastolle, ja valittiin sieltä mukaan klementiinejä herkuksi.

Suurinta riemua aiheutti kotimatkalla auringon ja kuun yhtäaikainen hengailu taivaalla. Ihasteltiin kuinka kuu seurasi meitä koko matkan kotiin asti, vaikka välillä käväisikin piilossa talojen takana. Huudeltiin yhdessä (tyhjällä) tienpätkällä, että ”Kuuu-uuu missä ooooleeeeet?” ja se oli lapsista ihan ratkiriemukasta. Ei mua hävetä höpöttää lasten kanssa, sehän on just parasta että heittäytyy mukaan leikkiin! Ennen kuin mentiin sisälle, me vilkutettiin vielä kuulle heipat, ja kotona kurkattiin ikkunasta, että missä se kuu nyt luuraa.

Meillä oli niin hauska päivä, että pakko kyllä pitää näitä päiviä useamminkin! Ruuaksi me syötiin kanaa ja riisiä, ja leikittiin barbeilla siihen asti että Otto tuli töistä kotiin. Lopulta ei edes ehditty katsoa leffaa, kun kaikessa muussa meni niin kauan aikaa. Ihan hyvä vaan, mä olen iloinen että lapset ennemmin leikkivät tänään kun katsoivat leffaa. Illan kruunasi koko perheen yhteinen saunominen, ja se että esikoinen uskalsi ensimmäistä kertaa elämässään heittää pienet löylyt, yleensä meidän saunassa ei siis saa heittää ollenkaan löylyä jos hän on mukana. Hiljaa hyvä tulee, kolmessa vuodessa oppii tykkäämään pienistä löylyistäkin kun saa rauhassa harjoitella.

Parasta näin äidin näkökulmasta on se, että mulla on kaksi noin mielettömän ihanaa pikkutyttöä joiden kanssa tälläisiä päiviä on ilo järjestää, ja jotka näyttävät koko sydämestään sen miten paljon nauttivat. Ihanat perhepäivät eivät vaadi edes sen ihmeellisempää aktiviteettia, ne on ne pienet asiat joista lapset innostuvat, ja jo kotona voi keksiä niin paljon kaikkea hauskaa. Kiitos meidän rakkaille tytöille tästä ihanasta päivästä <3

Ihanaa viikonloppua ja hyvää yötä kaikille! <3

 

Koska Otto on tänään myöhään töissä, mä päätin viettää tänään tyttöjen kanssa oikein kunnon tyttöjen päivää. Kynsilakat on jo järjestelty riviin, esikoiselle kuulemma ehdottomasti pinkkiä varpaisiin ja vaaleanpunaista sormiin. Kuopus keskittyy järjestelemään lakkapulloja erilaisiin riveihin. Luvassa on siis ainakin pientä hemmottelua, barbieleffaa Viaplaysta ja yhteinen kauppa- ja puistoreissu jolla ostetaan vähän herkkuja. Veikkaan että päästään myös muumidiskoilemaan, eli luukutetaan muumihumppaa ihan täysillä ja jalat ja kädet menevät solmuun tanssista. Parasta!

Puuhapete-kirja on taas kovassa suosiossa, samoin kuin lentokoneiden rakentaminen duploista, joten touhua riittää. Zelda huutelee tuolta että ”Kikkikki-peliiii!” eli pingviinipeli, taidetaan pelata sitä vielä yksi erä ennen ulkoilua. Tänään me ei välitetä aikatauluista, jos tytöt haluavat pelata vielä yhden erän ennen kuin lähdetään, niin miksi ihmeessä ei pelattaisi, ei kukaan käske lähtemään puistoon tasan kello 12, onneksi.

Tänään meidän pienet neidit saavat päättää, ja äiti seuraa mukana, ihana päivä siis varmasti tulossa, eikä ollut edes sarkasmia! Joskus on hyvä päästää irti omista päivätouhuistaan ja heittäytyä täysillä mukaan lasten maailmaan, ei sitä tiedä mitä kaikkea kivaa tytöt keksivätkään.

Illalla laitetaan lapsille ehdottomasti vaahtokylpy, ja kaikki ankat mukaan! Ihanaa perjantaipäivää kaikille <3