Huomenna se sitten tapahtuu, blogimuutto Indiedaysille jota on tässä jo odoteltukin tovin aikaa. Yksi ovi sulkeutuu takanapäin, ja toinen aukeaa. Vaikka olen jo moneen kertaan todennut että blogin sisältö ei tule muuttumaan, pieniä muutoksia blogin lukumukavuuteen on tulossa. Huomisesta eteenpäin blogilla on toimiva mobiiliversio, joka ilahduttaa ainakin mua kovasti, toivottavasti myös teitä muita jotka olette puhelinongelmista valitelleet. Moni lukija totesi harmillisesti jo syksyn ja joulun aikana siirtyvänsä lukemaan sellaisia blogeja joiden lukeminen onnistuu puhelimellakin, minkä ymmärrän täysin. Toivottavasti joku teistä edes löytäisi tiensä takaisin blogiin muuton myötä!
Toinen ”uudistus” on se, että olen siivonnut blogin kategorioita, joita oli näiden vuosien aikana kertynyt melkein 600 epämääräistä kipaletta. Jotta jatkossa blogista olisi helpompi tutkia haluamiaan aiheita, mä rajaan tagit pariin-kolmeenkymmeneen, jotka näkyvät sitten sivupalkissa. Silloin jos vaikkapa etsii ruoka- tai matka-postauksia, ne löytyvät helposti yhdellä napin painalluksella, eikä niin että yksi Berliini-postaus on tagilla ”häämatka”, yksi ”berliini” ja yksi ”saksa”. Olen jo saanut tämän siivouspuuhan viikon aikana hyvälle mallille, mutta kun rajaa 600 pariinkymmeneen on siinä vähän puuhaa. Yritän saada valmiiksi vielä tämän illan aikana!
Käytiin tänään pulkkalenkillä tuolla lumimyräkässä. Matkalla kohti metsäreittiä tytöt jo sanoivat että haluavat kotiin kun ilma oli niin kurja, mutta onneksi metsän reunaan ei ole pitkä matka, ja siellä ei tuuli tuiverra eikä lumi pöllyä silmille. Tipa innostui metsässä vetämään Zeldaa pulkassa ja jaksoikin yllättävän hyvin, en olisi uskonut että kolmevuotias jaksaa vetää melkein itsensä painoista siskoaan pulkassa ja vieläpä upottavan syvässä hangessa. Pienempi kiljui onnesta kun sai olla siskon vedettävänä, vaikka vauhti ei päätä huimannutkaan niin taisivat Tipan voimat tehdä häneenkin vaikutuksen, hahaa!
Ulkoilun jälkeen tultiin kotiin laittamaan ruokaa, minkä jälkeen saunottiin pitkästä aikaa. Saunasunnuntaista voisi tehdä vaikka perinteen, oli niin ihana ulkoilun jälkeen lämmitellä saunassa, ja mikäs sen parempi päivä saunalle kuin sunnuntai. Tytöt nukahtivat hyvin saunan jälkeen ja mä oon jumittunut sohvalle koneen ja telkkarista tulevan Phone booth-leffan kanssa.
Mä en osaa vielä sanoa tarkkaa kellonaikaa milloin blogi on muuttanut, mutta lupaan kyllä ilmoittaa sitten jokapaikassa. Tämä on viimeinen ”oikea” postaus mitä mä täällä Kideblogeissa julkaisen, eli Indiedaysilla jutellaan sitten lisää!
Hyvää yötä ja ihanaa alkavaa viikkoa kaikille <3





















