Luukku 11: Leikki-ikäisen joululahjavinkit

11.12.2022

Tämän päivän luukku pitää sisällään meidän 5-vuotiaan lahjatoiveista koottuja vinkkejä. Hänen lista oli melko pitkä ja polveileva ja toiveet ovat monta kertaa matkan varrella jo muuttuneetkin. 5-vuotias on meidän perheessä se, joka innoissaan selaa lelukuvastoa ja merkkaa sieltä raksilla puolet ylös. Mutta kuitenkin tässä joulun lähestyessä kun ollaan juteltu hänen joulupukin kirjeestään ja toiveistaan, niin aika moni sellainen vähän hömppälelutoive onkin alkanut vaihtua sitten johonkin muuhun, mistä hän on haaveillut enemmän.

Hän esimerkiksi sanoi, että ei ehkä toivokaan niin montaa L.O.L Surprise-juttua, vaan jonkun niistä voisi vaihtaa aamutossuihin. Ja kuulemma ison L.O.L Surprise talon hän vaihtaisi mieluummin pehmeään säkkituoliin sittenkin. Keskustelua on toki saanut vähän johdatella – esimerkiksi kun hän on haaveillut säkkituolista, niin sitten olen kysynyt, että voisiko sitä toivoa joulupukilta, ja hän sanoi heti, että joo ja sitten pohti oikein tarkasti, että minkä sieltä laittaisi vaihtoon. Ja hän tuli siihen tulokseen, että isoa L.O.L taloa ei välttämättä saisi kuitenkaan, eikä se edes mahtuisi mihinkään, joten sen voisi vaihtaa säkkituoliin. (En sitten tiedä, että millä logiikalla säkkituoli vie vähemmän tilaa, mutta se on toinen tarina se, mieluummin kuitenkin ostan säkkituolin).

Säkkituolin ja aamutossujen lisäksi listalta löytyy mm. Pokemon-kirja ja Pokemon-housut, juuri näillä sanoilla kirjoitettuna. Pokemon-kirjaa yritin googlailla ja muutaman löysin, pitää ostaa eka kovakantinen Pokemon-kirja, joka tulee vastaan kaupassa, niitä ei liiaksi vaikuta olevan. Puuhakirjoja on paljon, mutta hän toivoi tällä kertaa Pokemon-aiheista satukirjaa.

Hauska toive oli mun mielestä myös työkaluvyö. Hän halusi kirjoittaa sen toiveen perään kirjeeseen, että se on kaikkein tärkein toive. Eli se on todellakin hankittava, jos se kerran on kaikkein tärkein toive. Ihanaa, että työkaluvyö oli tärkeämpi toive kuin vaikka ne isot L.O.L-jutut.

Lisäsin tähän vinkkilistaan vielä Disney On Ice -jääshown. Meillä 5-vuotias ei ole vielä koskaan päässyt sinne, koska vuonna 2019 hän oli liian pieni ja sen jälkeen on ollutkin korona-aika ja niitä ei ole ollut. Hän ei siis edes varmaankaan muista sellaisen olemassaoloa, mutta tiedän, että hän varmasti rakastaisi sitä! Ja ajattelin, että se olisi aivan ihana joululahja. 2020 tammikuussa me käytiin hänen kanssa Ryhmä Hau livessä ja se oli myös ihan huippu, hän tykkäsi kovasti. Elämykset yhdessä on niitä mun lempparilahjoja <3


Luukku 14: Joululahjavinkit leikki-ikäiselle

14.12.2021

Tästä postauksesta löytyy joululahjavinkkejä 4-5-vuotiaille, kuten meiltä löytyy. Osa vinkeistä on hänen kanssa hyväksi testattuja ja havaittuja, osa on hänen toivelistaltaan ja osa on sellaisia, joita itse olen ajatellut antaa hänelle, tai joita kummit ovat antamassa.

Joululahjavinkit 3-5 -vuotiaalle

1. Yökylä-lahjakortti kummin luokse spa-iltaan.

Lapsi saa mennä kummin luokse yksin yökylään ja siellä on herkkuja ja leffaa ja kylpypommi tai face mask ja vähän kynsien lakkausta ja muuta ihanaa pientä.

2. Lahjakortti Hoplopiin / Tramppapuistoon / Superparkiin / Flamingoon

Parasta on, jos lahjakortti sisältää sen, että lahjan antaja tulee mukaan! Ollaan käyty kummien kanssa mm. trampoliinipuistossa ja se oli ihan parasta.

3. Satukirja, jossa lyhyitä esim. 5min iltasatuja koottuna.

Näitä löytyy paljon erilaisia, esim Disney, Ryhmä Hau ja monilta muilta tutuilta hahmoilta, ja lisäksi on erilaisia, joissa on esimerkiksi suomalaisia kansan satuja.

4. Pehmeät yökkärit

Meidän suosikkeja ovat olleet esim. Polarn O. Pyretin yökkärit, etenkin pitkät yömekot, koska niillä on niin pitkä käyttöikä käännettävien resorien ansiosta. Esim. meidän 4v käytti samaa 86/92 kokoista yömekkoa vielä viime talvena, jonka sai 1-vuotiaana, koska niin pitkään siinä riittivät pitkät hihojen resorit. Tänä talvena hän siirtyi käyttämään isosiskon vanhaa 110/116 -kokoista mekkoa, jossa on varmasti pariksi-kolmeksi vuodeksi kasvuvaraa.

5. Barbie Supermarket-setti

Meillä Barbiet ovat edelleen hittileluja ja yksi lempparileikkejä barbeilla on tehdä heille kauppa. Tänä jouluna on tullut myyntiin myös Barbien supermarket-setti, jossa on hurja määrä kaikkea pikkutilpehööriä, hylly ja ostoskärryt sekä nukke. Tämä on juuri sellainen lelu, joka vie kauppaleikit ihan nextille levelille ja siksi tämä on yksi niistä leluista, joita meiltä löytyy pukin kontista. Barbiet on meillä sellainen leikki, joka on kestänyt aikaa ja vuosia. Lapset leikkivät vuodesta toiseen niillä, siinä missä monet muut hahmovillitykset ovat kausittaisia ja kestävät vain lyhyen aikaa. Meillä on vieläkin tallessa lähes kaikki mun lapsuuden barbiet ja niiden pikkutavarat, huonekalut ja vaatteet.

6. Palapelit

Erilaiset palapelit ovat ihan hittejä ja niitä löytyy edullisesti sekä käytettynä että uutena. Me tykätään tehdä palapelejä yhdessä ja meiltä löytyy myös pukin kontista muutama palapeli. 4-vuotiaalle sopiva määrä paloja tuntuu olevan 50-100, sen aikaa jaksaa hyvin keskittyä etenkin yhdessä vanhemman kanssa.

7. Taikahiekka

Meillä on ollut taikahiekkaa ehkä nyt n. viisi tai kuusi vuotta ja se on edelleen hitti. Sen viisi vuotta sitten ostetun yhden paketin kaveriksi ostettiin tänä vuonna toinen ja nyt molemmilla voi leikkiä rinnakkain. Taikahiekka toimii mun mielestä tosi kivasti, koska se ei kuivu kuten esim. muovailuvaha. Ja jos on vain yhtä väriä kerrallaan käytössä, värit eivät myöskään sekoitu. Täydellistä puuhaa sellaisille päiville, kun pitää keksiä tekemistä juuri sisätiloissa. Edullinen, käytännöllinen ja hauska lahja.

8. Oppi & Ilo kortit, puuhakirjat & magneettisetit

Meidän kestosuosikkeja vuodesta toiseen. Viime vuonna ostin joululahjaksi Oppi & Ilo Magneettikirjain-setin ja se on ollut kovassa käytössä ja on edelleen. Kekseliäitä ja viihdyttäviä juttuja, joita lapsi voi tehdä yksin tai yhdessä vanhemman kanssa.