Tänään on Oton vanhempainvapaan ensimmäinen päivä. Sen kunniaksi Otto kirjoitti eilen ilallla ajatuksiaan tulevasta vanhempainvapaasta. <3

Isä vanhempainvapaalla

Suljin tuossa hetki sitten työkannettavani kannen viimeistä kertaa puoleen vuoteen. Toki joudun sen varmaan vielä avaamaan koska onnistuin kuitenkin omaan tuttuun tapaani aivan varmasti unohtamaan jotain todella fiksua, kuten sähköpostini automaattivastauksen, mutta you know, ajatus on tärkein.

Sinänsä varsin antikliimaksinen hetki ottaen huomioon kuinka valtava asia tämä on meidän perheellemme. Ei mitään fanfaareja, ei tyydyttäviä naksahduksia tai mitään muutakaan indikaattoria siitä että tämä oli nyt tässä. Ainoastaan hetkellinen vaimea hurina koneen vielä miettiessä että mitä ne tuulettimet tekivätkään laitteen sammuessa. Sitten syvä hiljaisuus, ja hupsistakeikkaa, isillä onkin yhtäkkiä ylimääräiset kahdeksan tuntia (plus työmatkat) aikaa käyttää ihan muihin asioihin kuin töihin. En päässyt edes poistumaan teatraalisesti toimistolta tuuletusten saattelemana, sillä olemme parhaillaan Oulussa vaimoni tädin luona, ja tein viimeisen päivänä etätyönä. Sähköposti kollegoille sai riittää siitä että Hyttinen kiittää ja kuittaa vähäksi aikaa.

Olen ollut ja viihtynyt nykyisessä työssäni nyt reilut viisi vuotta. Edennyt, ollut, mennyt ja tehnyt duunia niin paljon ettei minua voi ainakaan yrityksen puutteesta syyttää. Pahimmillaan olen jopa painanut seitsenpäiväistä työviikkoa siinä häidemme tietämillä, mikä asetti Iinan inhottavaan asemaan kahden pienen lapsen kanssa, puhumattakaan siitä miten vähille isin ja lasten välinen aika siinä rytäkässä jäi.

Vaikka olin aina kotona ollessani 100% läsnä, ei se aina tuntunut riittävältä. Tuskin olikaan, mutta mitä sitä nyt enää tässä vaiheessa ihmettelemään kun maito on jo imeytynyt laminaattiin. Voitte kuitenkin varmaan uskoa miten lämmin tuulahdus tämä oli meille, kun tajusimme että Iinan työn takia minulla on mahdollisuus kerrankin olla täyspäiväinen faija muutenkin kuin kesäloman yli. Kesäloman, joka lapsilla kestää tämän ansiosta sen reippaat yhdeksän viikkoa. Osittain sen takia että mitä niitä sinne turhaan viemään kun me muut ollaan kotona, osittain sen takia etten todellakaan ala hetkeen heräämään sianpieremän aikaan ellei ole pakko. Puhelimessani vakituisesti 6:30 piipittävä herätys joutaa helvettiin vähäksi aikaa.

Tarkoitukseni oli kirjoittaa talteen hieman ajatuksiani siitä miltä minusta nyt tuntuu nimenomaan minun miehenä jäädessä vanhempainvapaalle, mutta jos totta puhutaan en oikein osaa itsekään vielä sanoa. Kun perheemme rytmi on aina määräytynyt sen perusteella miten olen töissä, tuntuu minusta jokseenkin absurdilta etten palaakaan töihin huomenna, ylihuomenna enkä ensi viikolla, vaan joskus marraskuun lopussa, sitten kun tekninen asiantuntijuuteni on lähinnä teknistä aavistusta. Lapsemme onneksi tietävät mitä mieltä he asiasta ovat. He odottavat malttamattomina kaikkia vaunu- ja pyörälenkkejä, puistoreissuja, mahdollisia ulkomaanmatkoja ja isin kanssa pelaamista. Kaikkea mitä me ikinä keksimme tehdä ja saamme päiviimme mahdutettua.

Pääsyy miksi jään vanhempainvapaalle on kuitenkin totta kai tuo meidän perheen pienin ja uusin lisäys. Pienet vauvat tarvitsevat jatkuvaa huolenpitoa, ja kun ainoa asia mitä en pysty miehenä tekemään on ruokkia täysimetettävää vauvaa, ei ole mitään syytä minulle olla jäämättä kotiin Iinan kuitenkin tehdessä tosiaan kotoa käsin töitä. Me olemme kuitenkin vanhempina tasavertaisia, eikä isän rooli ole meidän perheessä mikään ”lastenhoitaja”, vaan toinen huoltajista.

Sitä ilmiselvää tissiasiaa lukuun ottamatta on minun ja vauvan side aivan yhtä vahva kuin äidin ja vauvan, ellei vahvempi. Olen kuitenkin tässä pääsiäislomalla ehtinyt ottamaan varaslähdön vapaan viettoon, ja viettänyt isot osat päivästä sohvalla vauvan kanssa, vanhempien lasten touhuja ihmetellen. Odotan innolla sitä kuinka kerrankin saan olla oikeasti mukana ihmettelemässä vauvan kasvamista ja oppimista. Liian monta kertaa jouduin kokemaan kahden aikaisemman mukulamme saavutukset kännykän kautta, kun Iina lähetti viestejä ja kuvia siitä mitä tytöt tekivät ensimmäistä kertaa minun ollessa töissä.

Viime vuoden muutenkin mentyä hirveällä tohinalla, kuten myös tämän alkuvuoden, on mahtavaa saada rauhoittua hetki. Ottaa pienen sapattivapaan ja nukkua, rempata kämppää, laittaa piha kuntoon ja korvata vanha sähkögrilli ihan oikealla vehkeellä. Piirtää lasten kanssa ja lakata stressaamasta työasioita.

Voi olla että palaan aiheeseen tarkemmin kun koko homma lähtee käyntiin, kun osaan hieman sanoa miltä nyt oikeasti tuntuu olla kotifaija. Koneella istuminen ei enää tällä hetkellä oikein sattuneesta syystä houkuttele, kun enää ei ole mikään pakko. Ajattelin että voisin viettää hieman aikaa tässä tuon meidän mahtavan jälkikasvumme kanssa, ja kun lapset lopulta joskus sammuvat, ehkä laittaa sen pleikan päälle. Pitkästä aikaa.

-Otto

Sellaisia ajatuksia Otolla <3 Ihanaa päivää kaikille!

Lapset ovat olleet nyt kolmatta viikkoa lomalla päiväkodista ja meillä on ollut aivan ihanaa lomailla yhdessä. Tämän viikon Otto on jo ollut takaisin töissä, mutta minä ja tytöt ollaan vielä oltu kotona ja olen ottanut bloginkin kanssa kevyemmin. Ensi viikolla ja sitä seuraavalla on tarkoitus tehdä mahdollisimman paljon blogijuttuja varastoon tyttöjen ollessa päiväkodissa, että voi sitten rauhoittua synnyttämään ja aloittelemaan pikkuvauva-arkea.

Mulla alkaa virallisesti ”äitiysloma” ensi viikolla, mutta se nyt ei kauheasti muuta arkea tai mitään muutakaan mitenkään. Kuten aiemminkin kirjoitin, niin mä tulen jatkamaan työntekoa niin normaalisti kuin kykenen ihan koko kevään ja siitä eteenpäinkin, mutta toki nyt otan rauhallisemmin silloin kun vauva on ihan pieni ja pyrin tekemään kaikki työt silloin kun vauva (toivottavasti) nukkuu. Äidin pakollisen äitiysrahakauden jälkeen saan sitten apukädet tänne kotiin kun Otto voi pitää oman osansa vanhempainvapaasta.

Musta se on ikävää että perheet eivät saa jakaa vanhempainvapaita  niin kuin itse haluavat. Meidänkin perheelle kaikkein paras vaihtoehto olisi ollut se että Otto pitää kaikki vapaat, sillä mun blogityö ei häviä mihinkään vaikka vauva syntyykin, ja sen vuoksi en juurikaan ”äitiysvapaasta” hyödy vaan siitä on enemmänkin haittaa.

Mutta onneksi tätä kestää vain muutaman kuukauden, ja toukokuusta eteenpäin sitten Otto saa jäädä kotiin ja olla ihan oikeasti vanhempainvapaalla, toisin kuin minä, vaikka kotona vauvan kanssa olenkin. Olen hurjan onnellinen että meillä on mahdollisuus siihen että Otto voi jäädä sitten vauvan kanssa kotiin, ja myöskin siitä että mulla on työ jota pystyn tekemään silloinkin kun vauva on aivan pieni, ilman että se vaikuttaa vauvan arkeen juurikaan.

Pyrin myös olemaan itselleni töiden suhteen armollinen niiden kolmen tai neljän kuukauden ajan jotka olen yksin vauvan kanssa kotona, ja blogikin saattaa olla tavallista hieman hitaampi päivittymään mikäli meillä on vauvan kanssa vaikka univaikeuksia tai muuta. Onneksi tiedän että te huipputyypit siellä ruutujen takana ymmärrätte varmasti <3

Ollaan lasten kanssa leikitty hirveästi kaikkea mahdollista koko viikon ajan, muovailuvahat ovat olleet kovassa käytössä, samoin kuin joulupukin tuomat plusplus-rakennuspalikat ja lautapelit. On myös ihanaa kun tuli lunta ja lapset ovat nauttineet kovasti lumileikeistä omalla pihalla. Ollaan leivottu keksejä yhdessä, ja muutenkin tehty paljon kaikkea kivaa. Rento yhdessäolo vailla aikatauluja on ihan parasta!

Tämä viikko on muutenkin tehnyt meille tosi hyvää varmasti ennen vauvan syntymää, kun ollaan saatu tankattua läheisyyttä ja olen jaksanut ja ehtinyt hyvin touhuamaan tyttöjen kanssa kaikenlaista. Tytöt tuntuvat myös hyvin ymmärtävän jo sen että sitten kun vauva syntyy niin aluksi hän vaatii paljon huomiota. He odottavat jo innolla että pääsevät auttamaan vauvanhoidossa, ja ovat saaneet myös osallistua vauvanurkan rakennukseen ja vaatteiden viikkaukseen ja kaikkeen mahdolliseen vauvaan valmistautumiseen.

Olen seurannut miten hellästi he ovat hoitaneet sukulaisten ja kavereiden vauvoja ja auttaneet ja olen aika varma että heistä tulee olemaan iso apu meidänkin vauvan kanssa. Ja en ainakaan usko että he tulevat olemaan kovinkaan mustasukkaisia, ikää on kuitenkin jo sen verran että he ymmärtävät että vauva tarvitsee paljon vanhempien huomiota, ja he ovat lähinnä innoissaan. Mutta toki se jää nähtäväksi että miten kaikki sitten käytännössä sujuu.

Vauvan syntymän ja ensimmäisten viikkojen aikoihin ollaan varattu tytöille muutamia ihan omia spessujuttuja, he pääsevät mm. Disney On Ice showhun sukulaisten kanssa ja odottavat sitä kovasti. Uskon että kaikki menee tosi hyvin, mutta te joilla on kokemusta isommasta ikäerosta (4, 5 tai 6v) niin kertokaa ihmeessä miten on lähtenyt alussa sujumaan? Meillä sujui ihan ok hyvin se kaikkien kauhistelema 1,5v ikäerokin silloin tyttöjen ollessa pieniä, vaikka väsyneitä tietysti oltiinkin. Mutta mustasukkaisuutta ei juuri ilmennyt silloinkaan.

Meillä on vielä ihana Loppiaisen tarjoama koko perheen miniloma edessä, kunhan Oton huominen työpäivä on ohi, ja silloin mennään myös aivan lasten ehdoilla ja tehdään mitä he ikinä haluavat. Mulla on suhteellisen energinen ja jaksavainen olo viikkoihin nähden ja aion ottaa kaiken irti siitä. Ensi viikolla tytöt palaavat hetkeksi päiväkotiin että mä saan työjuttuja tehtyä, ja kunhan vauva syntyy niin saavat sitten taas jäädä meidän kanssa kotiin opettelemaan vauva-arkea ja tutustumaan uuteen pikkutyyppiin. Huomenna on luvassa raskauskuulumisia ja paljon on tulossa vielä kaikkia DIY-juttuja sekä pohdintaa raskauden jälkeisestä tyylistä ja synnytyskassin pakkausta ja vaikka mitä. Pysykää kuulolla ja ihanaa talvista keskiviikkoiltaa sinne <3