Tasa-arvoa vanhemmuuteen työelämässä ja kotona – Perhevapaiden jakaminen

03.05.2021

Yhteiskunnallinen kampanja: Väestöliitto

Sain viime viikolla kouraani raskaustodistuksen neuvolasta ja jälleen on aika suunnitella, miten me jaamme perhevapaat Oton kanssa vauva-aikana. Tämä on jo neljäs kerta kun niitä jaetaan ja sävelet ovat selvät. Yhtä selvää kuin Suomessa edelleen on suurimmalle osalle perheistä, että äiti pitää perhevapaat pääosin, on meille se, että Otto jää kotiin ensin isyysvapaalle ja heti mun pakollisen osuuden loputtua vanhempainvapaalle, jonka hän pitää kokonaisuudessaan.

Miksi näin? No, siihen on monta syytä. Tärkeimpänä syynä se, että tehtiin näin jo kerran ja se oli hienoin ajanjakso meidän elämässä tähän asti, yhtään liioittelematta. Hienoa siitä teki se, että me saimme molemmat vanhemmat olla kotona vauvan kanssa, kokea ne ensimmäiset hetket, elää kiireetöntä arkea ja saada paussin oravanpyörästä. Vaikka tein töitä jo pian synnytyksen jälkeen, läpi vauvavuoden, se vuosi tuntui pitkältä yhteiseltä lomalta, koska saatiin olla yhdessä. Tein töitä pääosin vauvan nukkuessa tai ulkoillessa Oton kanssa ja muu aika me vietettiin yhdessä koko perhe. 

Koko perheen yhteisen hyvinvoinnin lisäksi toinen ihan yhtä tärkeä syy on se, että Otolla on yhtäläinen oikeus jäädä perhevapaalle kuin mullakin ja muodostaa tasa-arvoisena vanhempana suhde omaan lapseensa alusta asti. 

Meille molemmille on ihan valtavan tärkeää se, että kumpikaan vanhemmista ei ole toisen apulainen tai satunnainen lastenhoitaja toisen kantaessa päävastuun. Halutaan olla molemmat yhtä paljon mukana ja olla kumpikin niitä, joita lapset huutelevat silloin kun tarvitsevat apua jossain tai haluavat kertoa jotain. 

Kun meidän esikoinen syntyi vajaat 10 vuotta sitten, Otto sai juuri samana päivänä vakituisen työpaikan. Itselläni taas ei ollut lainkaan työtä tai koulua, johon palata. Silloin emme edes miettineet muita vaihtoehtoja kuin sen, että minä jään kotiin vauvan kanssa, vaikka toki muitakin vaihtoehtoja olisi ollut. Olisin voinut esimerkiksi hakea kouluun ja opiskella samalla, mutta sitä en silloin tehnyt. Silloinkin Otto piti kuitenkin omat isyysvapaansa täysimääräisinä, ensin ne viikot yhtäaikaa mun kanssa ja myöhemmin vielä ne loput päivät mun vanhempainvapaan loputtua. 

Myös meidän toisen lapsen kanssa minä olin se meidän automaattinen valinta, eikä edes mietitty muita mahdollisuuksia. Olin jo valmiiksi 1,5-vuotiaan kanssa kotona ja jatkoin kotona oloa sitten hänen ja vauvan kanssa. Myös toisen lapsen isyysvapaista Otto piti kuitenkin koko oman osuutensa ennen kuin lapsi täytti kaksi vuotta. Näin jälkikäteen ajateltuna olen toki kiitollinen näistä omista vuosistani kotona, ilman niitä en olisi ehkä perustanut ja kehittänyt blogiani ja muita somekanaviani ja luonut niistä itselleni uraa, joka taas vuosia myöhemmin on mahdollistanut perhevapaiden tasa-arvoisen jakamisen.

Olemme alusta asti pyrkineet tasa-arvoiseen parisuhteeseen ja vanhemmuuteen, mutta on ollut paljon tiedostamattomia asioita, joihin on kiinnittänyt huomiota ja joita on osannut muuttaa vasta kun on saanut enemmän tietoa ja kokemusta. Oton vanhempainvapaalla oli isä-lapsisuhteen kehityksen lisäksi ihan valtavan suuri merkitys koko meidän arkeen myös tänä päivänä. 

Siinä missä monet metatyöt ennen olivat automaattisesti sen kummempia miettimättä mun vastuulla, vanhempainvapaan aikana Otto otti niistä reilusti koppia ja ottaa edelleen. Kumpikin meistä vanhemmista pysyy ihan yhtä hyvin kärryillä lasten koulujutuista, kerhoon ilmoittautumisista, kaverisynttäreistä lahjoineen (no toki ei nyt korona-aikana), hammaslääkäreistä, opettajien joululahjoista ja päiväkodin naamiaisista. 

Vanhempainvapaan aikana Otto innostui myös kokkaamisesta. Ennen hän teki ruokaa ehkä kerran viikossa tai parissa, nykyisin hän tekee ruokaa ehkä viitenä päivänä seitsemästä, koska nauttii siitä niin paljon. Ja niinä kahtena muunakin päivänä hän huvin vuoksi leipoo tai kokeilee tehdä kombuchaa.  Nämä ovat vain pieni murto-osa niitä positiivisista vaikutuksista, joita perhevapaiden tasa-arvoisella jakamisella on arkeen ollut. 

Me päädyttiin jakamaan perhevapaat näin, koska se tuntui meille järkevältä. Mun oli työn luonteen vuoksi mahdotonta olla täysin tekemättä töitä vauva-aikana, mutta erittäin mahdollista yhdistää työntekoa vauva-arkeen ja kotona oloon. Otolle taas oli mahdollista jäädä pitkälle perhevapaalle ja työpaikalla sille näytettiin alusta asti vihreää valoa, kuten tälläkin kertaa. Oton jälkeen hänen tiimistään muutama muukin isä jäi perhevapaalle ja Otto on kannustanut kaikkia ystäviä jäämään, koska kokemus oli hänelle niin mullistava ja hieno. 

Vaikka Otolla perhevapaalle jääminen sujui hienosti työpaikan puolesta, näin ei kuitenkaan kaikissa työpaikoissa vielä ole. Vaikka lainsäädäntö puoltaa molempien vanhempien oikeutta jäädä perhevapaalle, työelämässä on vielä paljon niitä asenteita, että kotiin jääminen on vain äidin tehtävä. Onneksi kulttuuri muuttuu jatkuvasti yksi isä ja yksi työpaikka kerrallaan. Toivon, että joskus tämä mun postaus tuntuu absurdilta tuulahdukselta jostain keskiajalta, “miten on voitu ajatella, että kotiin jääminen olisi vain toisen vanhemman tehtävä?!”. 

Toistaiseksi kuitenkin valloillaan on edelleen se ajatus, että kotiin jääminen vauvan kanssa kuuluu pääosin äidille ja suurin osa isistä käyttää vain itselleen korvamerkityt isyysrahapäivät, tai osan niistä. Moni toimii edelleen kuten me 10 vuotta sitten, eikä edes pysähdy ajattelemaan hetkeksi erilaisia vaihtoehtoja tai niiden vaikutuksia vauvavuotta pidemmälle. 

“Kelan lapsiperhe-etuustilaston mukaan vuonna 2019 kaikista vanhempainpäivärahojen saajista miesten osuus oli 42 prosenttia, mutta vanhempainpäivärahapäivistä miehet pitivät vain 11 prosenttia. Naiset käyttivät 98 prosenttia vanhempien kesken jaettavissa olevista vanhempainrahapäivistä. Vanhempainrahaa maksetaan äitiysvapaan jälkeen alkavalta vanhempainvapaan ajalta.” (lähde: THL)

Viidennes isistä ei käytä perhevapaita lainkaan. (lähde: THL)

Nämä ovat melko hurjia lukuja monella tapaa. Nämä ovat hurjia lukuja tasa-arvoisen työelämän ja tasa-arvoisen vanhemmuuden kannalta. Aitoa tasa-arvoa ei kauniista puheista huolimatta voi saavuttaa silloin kun perhevapaiden jakamisessa on näin valtava epätasapaino. Perhevapaauudistusta tarvitaan kipeästi. 

Yleisin vasta-argumentti sille, miksi mies ei voi jäädä kotiin on raha. Se mainitaan heti ensimmäisenä, automaattisena vastauksena usein ilman, että sen pohjalta on kuitenkaan tehty oman talouden vaikutusten osalta minkäänlaisia laskelmia. Väestöliitto teki yhteistyössä Oxford Researchin kanssa laajat laskelmat, joissa selvitettiin perhevapaiden erilaisten jakomallien vaikutuksia suomalaisten perheiden kokonaisvuosituloihin. Tutkimus on erittäin mielenkiintoista luettavaa. Lyhyesti tiivistettynä: 

“Ainoastaan tilanteissa, joissa vanhempien välinen tuloero on hyvin suuri, voi perheessä olla syytä tarkastella perhevapaiden jakamista taloudelliselta kannalta. Kun tuloerot ovat kohtalaisen pienet, on perheille taloudellisesti kannattavin vaihtoehto jakaa vapaat tasaisesti vanhempien välillä. Suurituloisemman vanhemman kokonaan käyttämättä jättämät perhevapaat laskevat perheen nettotulotasoa kaikissa tuloluokissa.” (Lähde: Väestöliiton & Oxford Researchin laskelma vuodelta 2018

Eli toistetaan nyt vielä yhdessä: Suurituloisemman vanhemman kokonaan käyttämättä jättämät perhevapaat laskevat perheen nettotulotasoa kaikissa tuloluokissa, myös silloin kun isä tienaa merkittävästi äitiä enemmän. 

Luin tuon koko laskelman läpi ja se oli havainnollistava ja alleviivasi hienosti sitä, että esimerkiksi matala- ja keskituloisissa perheissä on edullisinta, että vapaat jaetaan tasaisesti, eivätkä ne kasaudu vain toiselle vanhemmalle. Laskelmassa oli mukana myös esimerkkiperheitä, joissa tuloero oli vanhempien välillä suuri (esimerkiksi isä korkeimmassa tuloluokassa ja äiti matalimmassa). 

Laskelmassa koko perheen suurimmat nettovuositulot saavutettiin vaihtoehdoissa, joissa vapaat on jaettu mahdollisimman tasaisesti, esimerkiksi niin, että, äiti pitää 8,3kk ja isä 4,4kk,  äiti pitää 4,2kk ja isä 8,5kk, tai äiti pitää 6,4kk ja isä 6,3kk perhevapaista. Suosittelen tutustumaan tähän laskelmaan tai tekemään itse suoraan oman perheen tulojen pohjalta tarkat laskelmat erilaisista vaihtoehdoista, mikäli nimenomaan raha mietityttää. 

Rahan lisäksi toinen vasta-argumentti on usein imetyksen onnistuminen, miten imetys onnistuu, jos äidin sijaan isä jää kotiin? 

Ja tähän minä sanoisin, että miten se ei muka onnistuisi? Vaikka äiti haluaisi täysimettää ensimmäiset kuusi kuukautta ja olisi sen aikaa vauvan kanssa kotona, jäisi vielä monta kuukautta vanhempainvapaata toiselle vanhemmalle käytettäväksi. Esimerkiksi 7kk ikäinen vauva syö jo paljon muutakin kuin rintaa ja vaihtoehtoja on monia, miten imetyksen voi toteuttaa vaikka tekisikin töitä. Jos etätyö ei onnistu, maitoa voi pumpata pulloon, imettämässä voi käydä/toinen vanhempi voi tuoda vauvan imetettäväksi esimerkiksi lounasaikaan myös kesken päivän, tai sitten voi imettää tiheästi niinä aikoina kun ei ole töissä. 

Etenkin näin korona-aikana etätyömahdollisuuksien lisäännyttyä aivan valtavasti uskoisin, että on paljon työtehtäviä, joissa myös imetys keskellä työpäivää on täysin mahdollista. Toki on paljon myös ammatteja, joissa imetys kesken työpäivän ei ole vaihtoehto mitenkään päin. Mutta etätyön lisääntyminen on ehdottomasti yksi niistä tekijöistä, jotka tukevat isien jäämistä kotiin ja tasa-arvoisemman ja joustavamman työelämän mahdollistamista meille kaikille. 

Äidin imetystoive ei ole mikään automaattinen este perhevapaiden tasa-arvoiselle jakamiselle. Aina voi käyttää hieman mielikuvitusta ja miettiä asioita käytännössä. On paljon erilaisia tapoja jakaa vapaat, samalla mahdollistaen imetyksen jos se on toiveissa.

Miksi perhevapaiden tasa-arvoinen jakaminen on tärkeää

Moni varmasti miettii, että miksi ne vapaat pitäisi jakaa tasa-arvoisesti, jos itsestä tuntuu parhaalta se ratkaisu, että äiti on kotona ja isä on töissä. Ja pakkohan ei tietenkään ole tehdä mitään, mikä ei itsestä tunnu hyvältä. Mutta jos me halutaan joskus saavuttaa aito tasa-arvo myös työ- ja perhe-elämässä, perhevapaiden tasaisempi jakautuminen on siinä tärkeä askel. Jos me halutaan, että vielä joskus naiset tienaisivat yhtä paljon kuin miehet, tämä on välttämätöntä. Jos me halutaan, että naisilla on vielä joskus yhtä suuret eläkkeet kuin miehillä, tämä on välttämätöntä. 

Ja jos me halutaan, että lapset saavat luotua yhtä syvän yhteyden molempiin vanhempiin jo vauvasta asti, tämä on siinä merkittävä keino. En sano etteikö olisi mahdollista muodostaa yhtä tiivistä suhdetta molempiin vanhempiin silloin, kun vain toinen vanhempi on kotona, mutta kyllä se tasa-arvoinen kotona olo helpottaa sitä todella paljon. 

Mä ainakin toivon, että vielä joskus isiltä lakataan kysymästä automaattisesti missä lapsen äiti on, silloin kun he ovat liikkeellä vauvan kanssa kaksin. Että isä aidosti nähtäisiin tasa-arvoisena vanhempana, eikä kakkosvanhempana tai lastenvahtina omille lapsilleen, eikä kukaan kotiin jäävä isä saisi siitä osakseen kuittailua, tai normaalin arjen pyörityksestä supersankarin viittaa. 

Perhevapaauudistus olisi pitänyt tehdä Suomessakin jo vuosikymmen sitten. Tälläkin kertaa se helpottaisi merkittävästi meidän perhevapaiden jakamista ja mahdollistaisi Otolle pidemmän kotona olon vauvan kanssa. Mutta sitä saamme vielä odotella, eikä se tähän meidän tulevaan vauvavuoteen ehdi valitettavasti vaikuttaa. Vanhoilla keinoilla mennään. Mutta pidän sormet ristissä, että perhevapaauudistus saadaan vietyä viimeinkin käytäntöön ja että se on merkittävä askel kohti tasa-arvoisempaa perhe-elämää ja työelämää Suomessa, kuten se on ollut niissä maissa, joissa se on tehty jo aiemmin. 

Haluan sisällöissäni huomioida perhe-elämän monimuotoisuuden, mutta tässä postauksessa päädyin puhumaan nimenomaan isistä ja äideistä, koska nimenomaan isien asemaan ja isien perhevapaisiin haluttiin kiinnittää tässä kampanjassa huomiota. Ja en tiedä, ainakin oma mututuntumani on se, että esimerkiksi tuntemissani sateenkaariperheissä näissä asioissa tasa-arvo on jo pidemmällä ja vapaitakin jaetaan tasaisemmin molempien vanhempien välillä. Faktatietoa tästä ei kuitenkaan mulla ole. Isien pitämistä (ja pitämättä jättämistä) vapaista sen sijaan on ja siksi rajaus oli nyt tällainen, vaikka ehdottomasti tiedostan ja tunnustan sen, että perheitä on monenlaisia ja äidin ja isän muodostamat perheet ovat vain yksi perhemuoto muiden joukossa. 

On valtavan suuri kunnia saada olla mukana tässä yhteiskunnallisessa kampanjassa puhumassa perhe- ja työelämän tasa-arvon puolesta ja näyttämässä esimerkkiä. Väestöliitto tekee uskomattoman tärkeää työtä. Kanssani tässä kampanjassa ovat mukana myös Tuija Pehkonen, sekä Ville Viholainen, eli Koti-iskä88. Ollaan kaikki kolme (+ Otto) oltu mukana tekemässä myös tämän aiheen tiimoilta Väestöliiton Podcastia ja meidän jaksot pääset kuuntelemaan TÄÄLTÄ

Pidetään Oton kanssa myös 6.5. Instalive tästä aiheesta ja sen aikana meiltä voi kysyä mitä vaan perhevapaiden jakamisesta, meidän kokemuksista perhevapaista tai tasa-arvoisesta vanhemmuudesta. Käy IG Storyissa jättämässä oma kysymyksesi ja vaikuttamassa siihen, mihin kellonaikaan live pidetään! 

Kuten sanottua, toivon, että joskus perhevapaiden tasainen jakaminen on niin tavallista, että siitä ei tarvitse enää puhua lainkaan. Toistaiseksi ollaan kuitenkin kaukana siitä. Mutta toivottavasti askel askeleelta mennään sitä kohti. Jokainen meistä voi edistää tasa-arvoisempaa perhe-elämää pohtimalla omia asenteita ja oletuksia ja aktiivisesti kehittämällä niitä.


Työn ja perhe-elämän yhdistäminen Suomessa

05.12.2018

Istuin viime viikon keskiviikkona koko illan muiden vaikuttajien sekä #lapsistrategia2040 -ohjausryhmän jäsenten kanssa puhumassa siitä, mikä tässä meidän yhteiskunnassa on vialla lapsiperheitä ajatellen, ja miten näitä asioita voisi korjata ja tehdä paremmin. Voin sanoa, että ilta oli heittämällä tärkein ja mielenkiintoisin, missä olen koskaan urani aikana ollut mukana. Lapsistrategia on mielestäni juuri sitä, mitä Suomeen tarvitaan: hallituskaudet ylittävä, pitkän ajan lapsistrategia, joka perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Strategia, jolla varmistetaan, että lasten ja perheiden tarpeet otetaan oikeasti huomioon perhe- ja lapsipolitiikassa, ja jolla kohdennetaan ne yhteiskunnan perheille varatut resurssit sinne missä niitä oikeasti tarvitaan.  

Lapsistrategian poikkihallinnollinen valmistelutyö perustuu laajasti tutkittuun tietoon. Strategian tavoitteena on vahvistaa tietoon perustuvaa toimintakulttuuria päätöksenteossa ja palveluissa. Valmistelutyössä kiinnitetään huomiota lapsen kasvun, oppimisen, hyvinvoinnin ja osallisuuden turvaamiseen yhteiskunnan eri toiminnoissa, perheiden ja vanhemmuuden tukeen sekä työelämän perheystävällisyyden vahvistumiseen.

Lapsistrategian valmistelulla tuetaan poliittisia toimijoita ja eduskuntavaaleihin 2019 valmistautuvia tahoja yli hallituskausien lapsipolitiikkaa uudistavien näkemysten muodostamisessa ja edistetään julkista keskustelua niistä linjauksista, joilla lasten ja perheiden asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa voidaan parantaa. (lähde: https://minedu.fi/lapsistrategia) 

Mä kyselin mun Instagram storyssa torstaina teidän kokemuksia siitä, mitä ongelmia olette lapsiperheenä kohdanneet Suomessa, ja miten asioita voisi hoitaa paremmin. Mun inboxi kertakaikkiaan RÄJÄHTI. Tuli sellainen fiilis, että lähes jokainen lapsiperhe Suomessa joutuu jossain vaiheessa tilanteeseen, jossa yhteiskunta ei pysty tukemaan toivotulla tai tarvitulla tavalla, jossa resurssipula vaikuttaa arkeen negatiivisesti tai jossa perhe ei pysty tekemään toivomiaan ratkaisuja byrokratiasta johtuen. Parannettavaa siis löytyy.

Illan aikana me jakauduttiin eri ryhmiin, jotka käsittelivät eri teemoja. Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, perhe-elämän ja työn yhdistämistä ja vanhempien tukemista eri tahoilta. Itse olin mukana Marja Hintikan vetämässä ryhmässä, jossa käsiteltiin nimenomaan perhe-elämän ja työn yhdistämistä. Mä haluan ottaa nämä kaikki asiat puheeksi täällä blogissa, ja kuulla lisää teidän tarinoita, kokemuksia ja ajatuksia. Siksi aion kirjoittaa jokaisesta teemasta oman postauksensa, jonka kommenttiboksissa toivon, että te jaatte juuri niitä asioita ja vaikeuksia, joita teidän perhe on kohdannut. Mä toimitan vastaukset eteenpäin #lapsistrategia2040 -ohjausryhmälle, eli nyt on ihan oikeasti mahdollisuus saada ne omat kokemukset ja ongelmat niiden ihmisten tietoon, jotka voivat näihin asioihin vaikuttaa positiivisesti. Tänään käsitellään siis lapsiperhe-elämän ja työn yhdistämistä.

Kiintiömallit perhevapaissa eivät tue perheiden tarpeita

Me puhuttiin tietysti perhevapaista, ja siitä, miten perhevapaamalli tukisi parhaiten kaikkien perheiden tarpeita. Todettiin yhdessä, että ainoa tapa, jolla voi varmistaa kaikkien perheiden tarpeiden täyttymisen, on perheiden 100% valinnanvapaus siitä, miten vapaat käytetään. Tietty kiintiömäärä päiviä, jonka vanhemmat saavat jakaa ihan miten itse haluavat. Esimerkiksi tällä hetkellä yksi kaavailluista uusista malleista (joita kuulemma on jopa yli 20 erilaista), nk. 6+6+6 -malli, jossa kummallekin vanhemmalle on kiintiöity omat 6kk vapaata ja sen lisäksi on 6kk jonka saa jakaa kummalle haluaa, ei ole tarpeeksi joustava.

Esimerkiksi meidän perheelle nykymalli ei toiminut, ja ei toimisi myöskään tuo 6+6+6-malli, koska me oltaisiin toivottu kuopuksen kanssa, että Otto olisi voinut pitää kaikki perhevapaat, ja mä olisin tehnyt töitä kotoa käsin. Nykymallilla mä olin ekat kuukaudet vastasyntyneen kanssa kotona ja tein töitä samalla, koska Otto ei voinut isän äidin kanssa yhtäaikaa pidettävien 3vkon vapaiden lisäksi olla kotona ennen kuin mun pakollinen äitiysvapaakausi päättyi. ”Äitiysvapaan” aikana siis tein ihan normaalisti omaa duuniani, hoidin vastasyntynyttä ja sen lisäksi sain kelan äitiyspäivärahaa minimimääräisenä, koska tein töitä samaan aikaan. Meillä oli siis vastasyntynyt ja kaksi vanhempaa, jotka molemmat tekivät omia töitään normaalisti. Paljon enemmän kuin siitä minimirahasta, olisin hyötynyt siitä, että Otto olisi voinut olla koko sen ajan kotona meidän kanssa.

Myös teidän vastauksista instagramissa tuli hyvin ilmi se, miten joustamattomia pakkokiintiömallit ovat nimenomaan pienyrittäjille, joilla ei usein ole mahdollisuutta jäädä kokonaan perhevapaalle. Oli yrittäjä perheessä sitten kumpi tahansa vanhempi, kiintiömalli harvoin tukee yrittäjäperheen tarpeita. Perhevapaita koskevista teidän vastauksista tuli hyvin esiin myös se, miten esimerkiksi opiskelevalle isälle voi olla mahdottomuus pitää ollenkaan isyysvapaata.

Jokaisella perheellä on oma tilanteensa, ja aina löytyy se perhe jota mikään standardimalli ei vaan tue. Siksi mä koen, että perheiden täysi valinnanvapaus olisi ainoa oikea ratkaisu. Se on kaunis ajatus, että kiintiöimällä isille 6kk isät olisivat enemmän kotona, mutta käytännössä se ei palvele kaikkia perheitä, koska kaikille se ei ole mahdollista. Meitä taas ei palvellut se, että osa oli kiintiöity ainoastaan äidille. Vain toiselle vanhemmalle kiintiöidyissä vapaissa häviävät kaikki ne perheet, jotka sen kiintiön takia joutuvat sitten laittamaan lapset hoitoon aiemmin kuin itse haluaisivat, tai muuten tekemään sellaisia ratkaisuja, jotka eivät tue parhaalla mahdollisella tavalla oman perheen tarpeita.

Yrityksissä ei tueta isien kotiinjäämistä tarpeeksi

Monelta isältä löytyy nykyään jo halua jäädä perhevapaalle, mutta työelämä ei huomioi tätä halua vielä tarpeeksi. Meillä Oton perhevapaa onnistui hienosti, ja työpaikalta sitä tuettiin ihan 100%. Näin ei kuitenkaan ole kaikissa työpaikoissa. Isien kotiinjäämistä pidetään jopa ihan vitsinä, ja joillekin jopa ne täysin isälle korvamerkityt 56 päivää ovat aivan mahdottomuus. Jotkut isät kohtaavat myös inhottavaa kohtelua työyhteisöissä, mikäli jäävät perhevapaalle. Koti-iskä88 eli Ville Viholainen kertoi lapsistrategia-illassa, kuinka hänelle oli sanottu mm. että ”jäät sitten naiseksi taloon”. Ihan älytöntä!

Suurimmat syyt sille, että isät edelleen jäävät niin harvoin kotiin ovat varmasti a) raha, ajatellaan, että isän kotiinjääminen olisi liian suuri taloudellinen taakka ja b) työelämän joustamattomuus: koetaan, että isä on niin tärkeässä asemassa, että töistä vapaalle jääminen ei ole mahdollista, koska isä on töissä liian ”korvaamaton”. Todettiin kuitenkin illassa yhdessä, että suuri osa perheistä ei edes laske, miten isän kotiinjääminen vaikuttaisi perheen talouteen, vaan toteaa jo heti kättelyssä, että se on mahdotonta.

Tähän pitäisi tarjota tukea jonkun helpon laskurin muodossa, joka kertoisi, mitä se konkreettisesti tarkoittaisi tulojen kannalta, jos vanhempi x jää kotiin x ajaksi. Esimerkiksi veroprosenttiahan on mahdollista laskea perhevapaan ajaksi, kun tulotkin ovat pienemmät. Se saattaa tasoittaa tuloeroa, joka voikin lopulta jäädä aika pieneksi. Joissakin perheissä isän kotiinjääminen on oikeastikin täysi mahdottomuus tulojen kannalta, jos isän tulot ovat todella paljon suuremmat kuin äidin, eikä eurostakaan ole mahdollista luopua. Silti kaikilla vanhemmilla pitäisi olla mahdollisuus jäädä kotiin myös käytännössä, eikä vain teoriassa. Miten voisi tukea pienituloisia perheitä paremmin, jotta kaikki vanhemmat saisivat halutessaan olla lapsen kanssa kotona?

Mitä siihen työpaikalla korvaamattomuuteen tulee, niin sitäkin kannattaa pysähtyä pohtimaan. Jokainen vanhempi on varmasti ihan yhtä korvaamaton kuin työpaikalla myös sille omalle lapselleen. Ei kannata tyrmätä mitään ratkaisua heti, vaan pohtia miten oikeasti haluaa itse tehdä. Mikäli työelämässä tuettaisiin isien kotiinjäämistä paremmin, ehkä useammalla olisi myös sellainen fiilis, että oikeasti VOI jäädä kotiin ja on oikeus jäädä kotiin.

Työelämän joustamattomuus lapsen sairastaessa

Monet kertoivat siitä, miten monilla työpaikoilla on todella nihkeä suhtautuminen lapsen sairauden vuoksi poissaolemiseen. Myös teidän viestit vahvistivat tätä kokemusta. Me itse ollaan oltu tässä asiassa todella onnekkaita, sillä Otolla on työn puolesta mahdollisuus etätöihin, mikä vähentää sairaspoissaoloja tehokkaasti. Lisäksi tietysti itsekin teen töitä kotoa, jolloin voin hoitaa lapsia tarvittaessa siinä samalla, ellen sitten satu olemaan juuri silloin jossain muualla. Ollaan pärjätty aina hyvin sumplimalla, ja lisäksi Oton töissä on aina ollut tosi perhemyönteinen meininki, ja tarvittaessa myös poissaolo lapsen sairastaessa on aina onnistunut, mikäli lapsi on ollut niin kipeä, että etätyötkään ei onnistu. Monessa työpaikassa näin ei kuitenkaan teidän mukaan ole.

Kyräilyä työkavereilta, avautumista siitä kuinka työntekijän poissaolot aiheuttavat vain lisätöitä kollegoille, uhkailua siitä, että poissaolojen jatkuessa työpaikka voi olla vaarassa.  Moni on kohdannut tällaista, ja jopa vielä monet kertoivat kohdanneensa tätä nimenomaan naisvaltaisilla aloilla. Ihan uskomatonta, ja niin yleistä.

Mä ymmärrän sen, että mikäli työntekijällä on todella paljon sairauspoissaoloja lapsen takia, se voi olla suuri ja kohtuuton taakka esimerkiksi pienyrittäjälle, tai pienessä yrityksessä työntekijän kollegoille. Mutta tässä ei pitäisi mielestäni kohdistaa syyttävää sormea siihen, jonka lapsi on kipeänä, vaan meidän yhteiskuntaan. Miten yrittäjiä voisi tukea paremmin perheellisten työntekijöiden työllistäjinä? Miten mahdollistettaisiin se, että vanhempi saa rauhassa jäädä kotiin hoitamaan kipeää lastaan, niinkuin laissa on määritelty, silloin kun tilanne sitä vaatii?

Yksi mahdollisuus on toki myös ulkopuolinen hoitaja. Mua itseäni hoiti usein MLL:n lastenhoitaja, kun mä olin pienenä kipeänä. Mun yksinhuoltaja-äidillä oli vastuullinen asema töissä, ja usein hän ei voinut jäädä kotiin, vaan oli palkattava ulkopuolinen hoitaja. Tämä kuitenkin asettaa perheet eriarvoiseen asemaan, sillä kaikilla ei ole varaa hankkia ulkopuolista hoitajaa. Muutamat lähettivät myös viestiä, että heidän työpaikat tarjoavat tätä samaa mahdollisuutta. Eli työpaikan puolesta palkataan kotiin ulkopuolinen hoitaja, jotta työntekijä pääsee töihin silloin, kun ei ole mahdollista olla pois. Sehän on aivan super hieno juttu, mutta näin on kuitenkin vain murto-osassa työpaikoista.

Silloin kun lapsi on vielä tosi pieni, ei välttämättä myöskään haluta palkata ulkopuolista hoitajaa, mikäli lapsi on liian kipeä menemään tuttuun ja turvalliseen päiväkotiin. Sekin on hyvä huomioida. Isompien lasten kanssa voisi kuitenkin mun mielestä toimia sellainen ratkaisu, että kunta tarjoaisi x määrän lastenhoitoapua sairastapauksissa perheille. Jokaisella pitäisi olla oikeus ja mahdollisuus järjestää oman sairaan lapsensa hoito niin, että siitä ei tarvitse kokea huonoa omaatuntoa mihinkään suuntaan.

Yksi hyvä lisä tähän keskusteluun oli myös se, että oikeus jäädä lapsen kanssa kotiin päättyy lapsen täyttäessä 10 vuotta. (edit. tänä vuonna on tullut lakimuutos, että oikeus jäädä jäädä kipeän lapsen kanssa kotiin päättyy lapsen täyttäessä 12 vuotta). Mutta 10-vuotias on vielä todella pieni. Joo, kyllä 10v pikkuflunssasta selviää jo yksinkin vanhemman ollessa töissä, mutta mitä jos esim. 15-vuotias sairastuu vakavasti? Vanhemmalla ei ole mitään oikeutta jäädä silloin pois töistä, mutta 15-vuotias tarvitsee vanhempaansa vielä todella paljon, mikäli sairastuu esimerkiksi vakavaan mielen sairauteen. Mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä? Miten tällaisessa tilanteessa voisi tukea perheitä paremmin?

Perhetilanteesta ei kertakaikkiaan saa kysyä työhaastattelussa

Yksi kuvottavimmista ilmiöistä, jonka te toitte esiin, on perhetilanteesta kysyminen jo ennen palkkaamista työpaikalle. Erityisesti me nuoret naiset kohtaamme tätä. Työnantajat pitävät meitä ”riskinä” ja sanovat sen usein myös ääneen. Perhetilanteesta ja lisääntymisen toiveista kysellään työhaastattelussa, vaikka se on laissa kiellettyä.

Myös tässä ymmärrän hyvin pienyrittäjän näkökulman. Mikäli esimerkiksi pienessä viiden työntekijän yrityksessä kolme työntekijää jäisi yhtäaikaa äitiysvapaalle, voisivat työnantajan kustannukset nousta korkeiksi, ja siitä olisi todellakin aivan kohtuutonta haittaa ja konkreettisia tulojen menetyksiä yrittäjälle. Pahimmassa tapauksessa se voisi suistaa yrityksen vararikkoon.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö nuoria naisia saisi tai kannattaisi palkata, tai etteikö meillä olisi oikeus lisääntyä. Eikä se todellakaan tarkoita, että niitä kysymyksiä saisi esittää työhaastattelussa. Ei saa!  Se tarkoittaa, että yhteiskunnan pitäisi maksaa perhevapaiden kustannukset, ei pienyrittäjien.

Näiden suurten teemojen lisäksi olisi tärkeää puhua myös varhaiskasvatuksesta: miten mahdollistettaisiin se, että lasten päivähoitopäivät eivät veny kohtuuttoman pitkiksi pitkien työmatkojen ja 8h työpäivien vuoksi kenelläkään? Miten lisättäisiin joustavuutta päivähoitoon, jotta se palvelisi perheiden tarpeita paremmin? Varhaiskasvatuksessa on resurssipulaa joka puolella Suomea, ja haluan puhua tästä enemmän vielä omassa postauksessaan, joka käsittelee lapsiperheiden tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Mutta mikäli teillä on kokemuksia työn ja perheen yhdistämisen hankaluudesta varhaiskasvatuksen kannalta, niin kommentoikaa ihmeessä niitäkin kokemuksia tähän postaukseen.

Tulevat aiheet liittyen lapsistrategiaan ovat siis: 

Isyyden tukeminen yhteiskunnassa
Vanhempien tukeminen yhteiskunnassa sekä arjessa että kriisitilanteissa
Lapsiperheiden yhdenvertaisuus ja tasa-arvo

Näitä aiheita käsittelen tulevissa postauksissa. Toivon, että mikäli teillä on ajatuksia niihin teemoihin liittyen, kommentoitte niistä sitten niihin tuleviin postauksiin, jotta vastaukset pysyvät hallinnassa ja ne on helppo toimittaa eteenpäin lapsistrategian ohjausryhmälle.

Nyt mä haluaisin kuitenkin kuulla niin laajasti kuin mahdollisuutta TEIDÄN kokemuksia työelämän ja perhe-elämän yhdistämisestä, tai opiskeluiden ja perhe-elämän yhdistämisestä tämän päivän Suomessa. Millaisia hankaluuksia olette kohdanneet? Miten asioita voisi hoitaa paremmin? Mitä päättäjien pitäisi ottaa huomioon uutta perhevapaamallia mietittäessä? Miten te olette järjestäneet perhevapaat omassa perheessä? Onko pienyrittäjien näkemyksiä tähän asiaan, mitä pitäisi tehdä, jotta nuorten naisten palkkaamista ei tarvitsisi ”pelätä”? Millaisia kokemuksia teillä on sairaan lapsen kanssa kotiin jäämisestä? Miten isien kotiinjäämistä voisi tukea parhaiten?

Luodaan yhdessä parempaa tulevaisuuden Suomea, ja mietitään, miten lapsiperheiden asiat voitaisiin järjestää vieläkin paremmin, jotta mahdollisimman moni lapsiperhe saisi elää juuri oman perheensä näköistä perhe-elämää. Kiitos hurjasti jokaiselle, joka jakaa omia kokemuksiaan ja näkemyksiään!