Anna lapsesi pukea sinut -viikko 2020

26.11.2020

Tänäkin vuonna halusin toteuttaa Anna lapsesi pukea sinut -päivän laajemmin, eli viikon muodossa (kuten myös viime vuonna). Meillä on kuitenkin kolme lasta, niin yksi päivä olisi ihan tylsä. Lapset saivat jokainen valita minulle viikon aikana kaksi asua, joten asuja tuli yhteensä kuusi. Näitä on aina niin hauskaa tehdä, koska on niin inspiroivaa nähdä mikä omassa vaatekaapissa kiinnittää lasten huomion. Sekin on hauskaa, että kun näitä on monta vuotta tehnyt, on samalla saanut nähdä miten lasten maku ja värimieltymykset muuttuvat iän myötä. Mutta sen pidemmittä puheitta, aloitetaan ekasta asusta!

1. Asu: Leveät vaaleat farkut ja vaaleanvioletti neule

Yksi mun lempparineuleista ja yhdet mun lempparifarkuista, sekä kengät! Siis asu on ihan todellakin omaan makuuni, mutta tämä oli eka asu joka mulle valittiin, niin olin ihan, että ”höh, eikö enää mitään tosi jännittäviä yhdistelmiä, onko meillä ihan samat lempparit???”. Mutta tykkäsin siis kovasti asusta, tämä oli ihan 6/5. Olisin voinut itse valita saman asun kaapista päälle.

2. Asu: Ruudullinen mustavalkoinen paita, mustat mom jeansit ja ohut vyö

Näitä farkkuja ei ole tullutkaan hetkeen käytettyä jostain syystä. Ovat ehkä jääneet vaan kaapin perälle. Joten hauskaa, että tyttäreni valitsi ne mulle päälle. Sopivat kyllä kivasti yhteen ruudullisen puhvihihapaidan ja suosikkivyön kanssa. Tämäkin asu on kyllä sellainen, että voisin itse valita kaapista päälle ja olen varmaan joskus tämän pukenutkin päälle.

3. Asu: Keltainen röyhelöpaita ja sporttileggingssit, sekä maiharit

No nyt päästiin vähän jännittävämpiin valintoihin! Tämä paita oli mulla tosi kovasti käytössä pari vuotta, mutta tänä vuonna on ollut jotenkin tosi vähän päällä mitään kovin jännää ja se on vähän unohtunut. Varmasti korona on vaikuttanut. Kotona harvemmin tulee pukeuduttua röyhelöihin, vaikka aina tulee ihana fiilis, kun laittaa jotain röyhelöä päälle! Sporttileggareihin en itse ehkä lähtisi paitaa yhdistämään (vaikka mukavat ovatkin jalassa), mutta mustien pillifarkkujen ja maihareiden kanssa tämä asu olisi ihan super. Olen kiitollinen, että lapseni auttoi minua löytämään tämän unohdetun paidan sieltä liian pienestä henkarikaapista, josta ei meinaa löytää oikein mitään.

4. Asu: Ruudulliset housut ja vohvelikankainen paita

Super rento asu, jossa on mukava hengailla. Sopii mielestäni hyvin kotiasuksi, mutta jos lähtisin muualle niin valitsisin ehkä jonkin hieman skarpimman paidan. Nämäkin housut on päässeet vähän unohtumaan, kun kotona tulee hengattua niin paljon jumppahousuissa tai sitten farkuissa. Pitäisi useamminkin valita ne jalkaan!

5. Asu: Sininen kukkamekko, musta toppi ja mustat sukkahousut

Ai että, tämä mekko on niiiiiin herkku! Ja sekin oli ihan vaan unohtunut. Tuntuu, että tänä vuonna henkarikaappia on kesän jälkeen tullut avattua ehkä kaksi kertaa ja siksi kaikki ihanat on unohtunut. Mutta kai se on vaan sitä, että kun ei oikein ole mitään menoja, mihin pukeutua, niin harvemmin jaksaa edes miettiä sen enempää mitä laittaa päälle. Ja silti pukeutuminen on yksi suurimpia arjen iloja mulle, tai ei nyt kyllä suurimpia arjen iloja, mutta asia joka tuottaa mulle paljon iloa. Mun oma juttu. Olen aina rakastanut pukeutumista. Ja heti on paljon freesimpi fiilis kun on lempiasu päällä. Nyt kyllä otan tavoitteeksi sen, että ainakin pari kertaa viikossa oikeasti ajatuksella mietin jonkun ihanan asun, joka tekee mut iloiseksi.

6. Asu Too much black, eli mustat farkut, musta vyö ja musta college sekä mustat korkkarit

Tyttäreni halusi tehdä asun, jonka nimi oli hänen itse keksimä ”too much black” eli kaiken piti olla mustaa. Tämä tulee jostain lasten videoista, he siis tekevät usein myös esim. Sims-hahmoille ”too much pink” ja ”too much blue” jne. asuja. Mutta kokomusta  toimii aina! Kenzon collegepaita on niin ihana! Ja toinenkin lapseni valitsi nämä samat mustat farkut ja vyön asuun, jotka olivat jo toisessa asussa. Nämä ovat kyllä sellaiset hyvät ja mukavat arkihousut. Nämä korkkarit sen sijaan harvoin eksyvät enää jalkaan, sillä ne ovat tosi naftia kokoa ja jäivät minulle kuopuksen syntymän jälkeen puoli kokoa pieneksi. Vaikka muuten käytän edelleen kokoa 36, nämä kyseiset korkkarit puristavat ihan sikana! Muuten tykkään kyllä tästä asusta hurjasti. Ihanaa kun minulle valittiin oikein hiuspanta ja kaulakorukin asusteiksi. Niitäkin pitäisi käyttää useammin. Kummasti piristää lookia, kun lisää edes pari pientä asustetta.

Kokonaisuudessaan tämä viikko oli jälleen aivan ihana kokemus. Oli ihanaa nähdä mitä lapset valitsivat ja oli ihanaa, että he edelleen halusivat lähteä mukaan tähän! Toivottavasti taas ensi vuonna saan toteuttaa tällaisen viikon lasten kanssa. Tuli hyvä mieli kun sai pukea päälle monta vanhaa suosikkia ja oli mahtavaa, kun lapset kaivoivat esiin unohtuneita helmiä. Nyt haastan oikeasti itseni loppuvuodeksi pukeutumaan edes kerran viikossa johonkin, jota olen miettinyt kauemmin kuin kaksi minuuttia. Johonkin ihanaan, joka hymyilyttää kun katsoo peiliin!


Luukku 19: Lapset stailaa aikuisille tonttuasut

19.12.2019

Ollaan koettu anna lapsesi pukea sinut -päivät ja -viikot tosi hauskoiksi ja siksi päätettiinkin pitää näin joulukuussa jouluteemainen anna lapsesi pukea sinut -päivä. Lapset saivat siis päättää mulle JA Otolle jouluteemaiset asut, jotka me puettiin mukisematta.

Lähdettiin aika jännityksellä tähän, koska meiltä molemmilta löytyy aika hurjiakin jouluvaatteita, asusteista nyt puhumattakaan. Mutta toisaalta oltiin tosi innoissamme, koska olihan se nyt hauskaa taas jälleen kerran nähdä mitä lapset meille valitsevat. Mä olin ehkä vapautuneempi, sillä totuin jo marraskuussa siihen, miten mukavan iisiä oli, kun lapset päättivät mun vaatteet. Otto sen sijaan ei ollut niin rentoutuneena, varsinkaan kun päiväksi valikoitui sellainen päivä, jolloin menoa oli vähän joka suuntaan.

Oton asu:

Tree Rex -joulupaita & farkut, sekä meidän kuopuksen tonttulakki, joka on hieman turhan nafti Oton päähän. Isompiakin olisi ollut tarjolla, mutta he valitsivat juuri tämän liian pienen. Aika mainio asu mun mielestä! Tonttulakkia lukuunottamatta Otto voisi pukea tän päälle muutenkin, koska joulu on ihan pian. Hän siis sai yllättyä iloisesti, kun asu ei ollutkaan niin hurja kuin hän pelkäsi. Ehkä tämä oli  myös vähän turhan helppo Oton osalta, kun hän käyttää ihan oikeasti niitä hurjimpiakin jouluvaatteita näin joulun alla arjessa. Tree Rex-paita on taattua joulutyyliä, kilisee aina kun Otto liikahtaa ja kimaltelee kauniisti. Ihan huippu klassikko jo muutaman vuoden takaa.

Oton kommentti asusta: ”Se oli varsin jouluinen ja housut oli mukavat, kun oli mun”. Toim.huom. paitakin oli kyllä Oton, mutta tonttulakki ei, että sikäli toki ihan perusteltu kommentti.

Iinan asu:

Mun päälle valikoitui ehkä sellainen yhdistelmä, jota en itse heti olisi keksinyt. Satiininen punainen joulumekko, joka mulla on ollut ainakin kahtena viime jouluaattona päällä. Olen miettinyt, että laitanko sen taas päälle tänä jouluna, mutta siinä on etualalla ikävä rasvatahra, joka mun pitäisi poistaa ennen kuin sitä voi käyttää sellaisenaan. Sen päälle lapset valitsivat mun kaikkein ensimmäisen jouluneuleen: pörrömahaisen pingviinin vuodelta 2014. Molemmat vaatteethan on ihan hurmaavia, mutta en itse ehkä lähtisi yhdistämään ohuen ohutta kietaisumekkoa jouluneuleen kanssa. Mutta ainakin asu oli mukava ja jouluinen, sehän oli tärkeintä! Asusteiksi he valikoivat mulle punaisen rusettihiuspannan sekä mun joulukorvakorut, joista roikkuu kaikenlaisia jouluisia asioita, kuten polkkakaramelli, joulukuusi ja kulkunen.

Otto höpöttelee meidän taaperolle näissä kuvissa. 😀

Tämä oli hauska piristys tähän viikkoon. Lapset ehdottivat, että pidetään joskus sellainen päivä, että äiti ja isi saa päättää heidän vaatteet. Mun mielestä idea oli aika suloinen, vaikka nauratti se, että yleensä me vaan katsotaan jotkut vaatteet heille aamuksi kaapista ja he pukevat ne ihan tyytyväisenä päälle sen kummempia miettimättä. Heillä on aina illalla mahdollisuus myös valita  asu itse, mutta yleensä he toivovat, että me vaan katsotaan jotkut. Ostoksilla he osallistuvat kyllä enemmän valintoihin, eli ehkä ollaan vaan onnistuttu yhdessä lasten kanssa täyttämään heidän kaapit sellaisilla vaatteilla, joita kaikkia he tykkäävät pukea päälle? Sehän on vain hyvä juttu!

Mikäs on mielipide meidän asuista & asusteista ? Kumpi vei voiton tällä kertaa?


Anna lapsesi pukea sinut -viikko

30.11.2019

Koska missasin viime viikolla anna lapsesi pukea sinut -päivän, päätin viikonloppuna, että pidän tällä viikolla kokonaisen viikon niin, että lapset saavat päättää mun vaatteet. Sovittiin lasten kanssa, että he saavat yhdessä valita mulle yhteensä viisi asua. Yhden jokaiselle arkipäivälle. Ehtona oli, että valinnat tapahtuvat sovussa ja nätisti. Lisäksi pyysin, että he valitsevat asut järkevästi, eli ei niin, että mulle olisi vaikka vaan paita ja sukkahousut. Muuten en asettanut mitään rajoituksia tai ehtoja. Ainoat ehdot olivat siis sopu ja tarkoituksenmukaiset vaatteet, eli sellaiset, joissa voi myös poistua kotoa.

Odotin aika jännityksellä, kun he lähtivät valitsemaan ekaa asua. Yläkerrasta kuului kuitenkin todella iloista ja sopuisaa puheensorinaa ja yllättävän nopeasti he tulivat alakertaan valmiin asun kanssa. Sama toistui jokaisena päivänä. Kertaakaan he eivät riidelleet siitä, kuka saa valita minkäkin vaatekappaleen tai mitä asuun otetaan mukaan. He tekivät saumatonta yhteistyötä  ja kertoivat, että tämä on ollut heidän mielestä tosi hauska juttu. Yleensä vaatteiden valinnassa kesti heillä n. viisi minuuttia, eli aika rennolla meiningillä he päättivät asut ilman sen suurempia kriiseilyjä. Mutta mennäänpä itse asuihin:

1. Maanantai: Pinkki farkkutakki, Power mama -t-paita, tiukat pillifarkut, Gucci-vyö ja niittimaiharit

Enpä olisi itse osannut vetää kaapista farkkutakkia keskellä talvea, mutta lasten mielestä se oli hyvä jakku. He valitsivat power mama -teepan kuulemma siksi, että mä olen power mama. Olin otettu tästä. Tiukkoja pillifarkkuja en ollut käyttänyt ikuisuuteen, sillä keväällä ne lakkasivat mahtumasta mulle. Olin positiivisesti yllättynyt kiskoessani jalkaan pillifarkut, jotka eivät enää puristaneetkaan (ainakaan niin paljon). Lapset olivat selkeästi miettineet asua kokonaisuutena, kun siihen oli otettu mukaan myös vyö ja maiharit. Voisin itse asiassa pukea tämän asun tällaisenaan päälle hyvin itsekin, ainakin kesällä. Talvella kiskoihin teepaidan päälle hupparin, enkä farkkutakkia. Pillit ja maiharit olivat kiva yhdistelmä, jonka olin kokonaan unohtanut. Puin asun päälleni, kun kävimme Itiksessä hoitamassa asioita. Olo oli ihan suhteellisen kotoisa, vaikka farkkutakki ei ole kyllä edelleenkään mun ykkösvalinta talvikeleille villakangastakin alle. Annan asulle 4/5

2. Tiistai: Löysät ruutuhousut, löysä vohvelikankainen trikoopaita ja paksu valkoinen neuletakki

Koko asu oli ihanan rento ja mukava ja sopi loistavasti päivään, jolloin tarkoituksena oli tehdä vaan mahdollisimman paljon töitä kotona. Mistään ei puristanut, painanut tai kiristänyt ja neuleessa oli ihanan lämmintä hengailla. Olo oli kyllä vähän muumimainen, kun koko vartalo oli piilossa löysien vaatteiden alla. Paksu neule oikein vielä korosti tätä muumimaisuutta. Jokainen vaate asusta on yksinään ihan mun suosikkeja, mutta en ehkä itse yhdistelisi ainakaan kaikkia kolmea keskenään, jos olisin lähdössä jonnekin. Kotona ne sen sijaan olivat aivan mahtavat. Annan asulle 4/5

3. Keskiviikko: Leopardi-bleiseri, Tekken t-paita, Mom jeansit, isot kultakorvikset ja korolliset nilkkurit

Tässä oli asennetta, miljoona kertaa enemmän kuin mun itse valitsemissa asuissa. Arastelin ensin todella paljon leopardi-jakun yhdistämistä tiikeri t-paitaan, mutta hitsi vieköön, yhdistelmähän oli ihan loistava. Jos edellispäivän asu oli vähän muumimainen, niin tämän päivän asu oli kaikkea muuta. Se oli rokkia päästä varpaisiin. Voisin sanoa, että tämä on sellainen asu, jonka vetäisin aamulla kaapista päälle, jos uskaltaisin aina olla yhtä rohkea kuin haluaisin olla. Nyt ei ollut vaihtoehtoja, kun lapset olivat tämän päättäneet. Saatoin myös verhoutua ”hehe, on vähän villi asu kun lapset valitsivat sen” -mantran taakse, kun menin vierailemaan tässä asussa Indieplacen toimistolla. Mutta oikeasti, tää oli ihan törkeän siisti! Just näin villi mä haluaisin olla oikeastikin. Annan asulle 6/5

4. Torstai: Leopardi-kuvioinen mekko ja vaaleanpunainen bleiseri sekä ohuet mustat sukkikset ja maiharit

En olisi itse tajunnut yhdistää bleiseriä ja tätä mekkoa, mutta nämähän olivat tosi kiva yhdistelmä. Vaaleanpunainen bleiseri on ainakin neljä tai viisi vuotta vanha, enkä ollut käyttänyt sitä pitkään aikaan, vaikka siitä kovasti pidänkin. Ihanaa, kun lapset näyttivät mulle, että se sopii tosi hyvin mun tyyliin myös tällä hetkellä. Asu oli kiva, rento ja mukava, vaikka vesisateisena päivänä ohuissa mustissa sukkiksissa tulikin vähän vilpoinen olo. Onneksi ei tarvinnut olla pitkiä aikoja ulkona. Lapset taitavat tykätä leopardikuviosta, kun tämä oli jo viikon toinen leopardiasu. Annan asulle 4/5

5. Perjantai: Poro-jouluhuppari, verkkarit ja tennissukat (kenkinä oli Timberlandit)

Koska me oltiin perjantaina lähdössä Oton kanssa mökkilomalle viikonlopuksi, lapset valitsivat omasta mielestään parhaiten mökkeilyyn sopivan asun. Siihen kuului verkkarit ja huppari (sekä hupparin alla oleva löysä t-paita, jossa lukee Hello sunday). Ja siis täytyy kyllä sanoa, että olen niin onnellinen, että annoin lasten valita mun asun. Ilman lapsia olisin istunut pitkän ajomatkan farkuissa ja valinnut jonkun ”paremman näköisen”, mutta ei niin rennon asun. Tässä asussa mä sain ottaa täysin rennosti ja oli mukava olla. Ja ihan hyvinhän se nimenomaan sopi mökille. Annan asulle mökkiasuna 5/5

Olen tästä kokeilusta todella innoissani! Oli niin hauskaa nähdä, millaisia asuja lapset valitsevat. Parasta oli se, kun ei tarvinnut viiteen päivään itse miettiä ollenkaan omia vaatteita. Ihanan helppoa ja rentoa. Lapset ovat aikamoisia tyyliniekkoja kyllä ja ihanan kokeilunhaluisia. He eivät välitä mistään vanhoista tyylisäännöistä vaan yhdistelevät rohkeasti keskenään juuri niitä vaatteita, joita haluavat. Mä voin oppia paljon tästä tyyliviikosta ja aion ehdottomasti toteuttaa samanlaisen myös joskus tulevaisuudessa, jos lapset vaan haluavat.

HUOMIO! Huomisesta alkaen klo 05.00 joka aamu ilmestyy joulukalenterin uusi luukku täällä blogissa, tervetuloa mukaan seuraamaan joulukalenteria. Ja aivan ihanaa alkavaa joulukuuta kaikille <3


Anna lapsesi pukea sinut -päivä

17.11.2018

Pahoittelut siitä, että nyt tulee pukeutumista koskevaa juttua kaksi postausta peräkkäin. Mutta ehkä tämä on sellainen ei-niin-perinteinen pukeutumista koskeva postaus, kun tänään stailaamassa ovat meidän LAPSET. Eilen vietettiin siis Anna lapsesi pukea sinut -päivää jälleen kerran, ja yhden välivuoden jälkeen halusin ehdottomasti taas osallistua siihen. Viime syksynä päivä taisi mennä meiltä ohi, kun oltiin mummuni hautajaisissa, joten oli kiva palata haasteen pariin tänä syksynä vähän iloisemmissa tunnelmissa. Ekan kerran haasteeseen osallistuessa mut stailasi meidän silloin 3-vuotias esikoinen. Tokalla kerralla taas pääsin 5-vuotiaan esikoisen ja silloin 3-vuotiaan keskimmäisen stailaamaksi. Eilen mua pääsi stailaamaan heidän lisäkseen myös meidän kuopus!

Mun mielestä anna lapsesi pukea sinut -päivä on mahtava tapa keikauttaa roolit päälaelleen ja antaa lapsille valta toteuttaa luovuuttaan super hauskalla tavalla. Lapset onnistuvat aina löytämään vaatekaapista sellaisia yhdistelmiä, jotka eivät olisi itselle tulleet mieleen. Usein he myös valitsevat sellaisia vaatteita, joita itse ei niin usein käytä. Musta on tosi mielenkiintoista aina nähdä mikä on heidän mieleensä, ja miten he pukisivat äitinsä jos saisivat päättää. On myös hauska seurata miten valinnat kehittyvät vuosien varrella, vai säilyykö tyyli aina samana, vaikka ikää karttuu.

1. ASU / ESIKOINEN

Ensimmäisen asun stailasi esikoinen. Hän kävi läpi kaikki mun kaapit, ja valitsi ensin vaaleansinisen juhlatopin farkkujen kaveriksi. Sille jakkua etsiessään hän kuitenkin löysi farkkupaidan, ja valitsi sittenkin sen farkuille kaveriksi, koska se kuulemma sopi vielä paremmin. Ja näin pukeuduin ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni kokofarkkuiseen asuun! Kengiksi hän valitsi ”ihanat pörrökengät” joita hän toiveikkaana sovitti, josko ne olisivat enää vain vähän isot hänelle. Mutta vielä täytyy jalan kasvaa muutama koko, ennen kuin hän pääsee lainailemaan pörrökenkiä.

2. ASU / KESKIMMÄINEN

Keskimmäinen iski ensimmäisenä silmänsä ruutukuvioiseen tunikaan, joka on ehkä mukavin vaate ikinä. Sen kaveriksi hän valitsi kimaltavimmat jutut jotka löysi: glitter-ylipolvensukat, sekä helmikoristeiset vaaleanpunaiset korkokenkäni. Ihan mielettömän hauska asu! En olisi itse keksinyt yhdistää näitä kolmea keskenään, mutta kieltämättä nehän olivat ihan mahtavat yhdessä. Ehkä edelleen vaihtaisin kenkien tilalle tennarit, mutta muuten voisin vaikka hengailla juuri tässä paidassa ja näissä sukissa.

3. ASU / KUOPUS

Mä ensin ajattelin, että kuopus ei varmaan edes ymmärrä jos kysyn, että haluaako hän valita äidille vaatteet. Mutta hän halusi heti tulla mukaan valitsemaan kun kysäisin, ja hän käveli oikein määrätietoisena mun hyllykaapille, ja kiskaisi alas kukkakuvioisen mekon, jossa on olkapäät paljaaksi jättävä kaula-aukko ja hihat. Sen kaveriksi hän valitsi vaaleanpunaisen neuleen, ja ilmoitti ”waau, äiti pukee NÄMÄT!”. Mä sulloin mekon hihat neuleen hihojen sisään ja sain hienot ylimääräiset habat niistä. Mutta siis en kestä, tässä on ekat vaatteet ikinä, jotka meidän taapero on valinnut kenellekään. Pyysin häntä katsomaan mun asua, kun olin pukenut valmiiksi, ja hän sanoi että ”äiti on kaunis! minu vaatteet!”. Ihana!

Mutta siis en kestä kyllä, aivan mahtavia asuja kaikki kolme. Oli ihanaa, että he halusivat kaikki osallistua tähän, jopa taapero. Odotan innolla jo seuraavaa asuhaastetta, ja ennen sitä pitää päästää ainakin lapset meikkaamaan mut, ja tietysti tekemään kampauksia myös.

Mikä asuista oli teidän lemppari? Oletteko te osallistuneet Anna lapsesi pukea sinut -päivään? Millaisia yhdistelmiä teidän lapset ovat kehitelleet?


Ota lapsi mukaan töihin ja anna hänen pukea sinut -päivä

19.11.2016

Eilen perjantaina vietettiin samaan aikaan kahta hauskaa teemapäivää Lapsen oikeuksien viikon merkeissä. Varsinaista lapsen oikeuksien päivää vietetään huomenna sunnuntaina, mutta toki tämä koko viikko on hyvä aika ottaa esiin lasten asioita. Tällä viikolla onkin sopivasti jo ehditty kohuta #someäideistä, ja olen lukenut aiheeseen liittyen monta hyvää kannanottoa. En kokenut enää tarpeelliseksi sanoa sitä minkä moni muu, esim. Puutalobaby on jo sanonut niin hyvin. Sen sijaan eilen me vietettiin lasten kanssa hauskaa päivää, kahdenkin eri teeman merkeissä, ja niistä on luvassa asiaa nyt!

18.11. on siis sekä Ota lapsi mukaan töihin- että Anna lapsesi pukea sinut -päivä. Meillähän nämä yhdistyivät hurjan hyvin, kun lapset olivat kotona, eli mun töissä, ja saivat stailata mut ja ottaa kuvia asusta, eli sekä pukivat mut että osallistuivat mun työntekoon. Ota lapsi mukaan töihin .päivää vietettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Mun lapsille se nyt ei juurikaan eronnut muista päivistä, he ovat tottuneita olemaan usein mukana mun työhön liittyvissä jutuissa. He ovat olleet mukana valo- ja videokuvauksissa silloin kun työskentelin vielä Jevelolla, ja he ovat useinkin mukana blogihommissa. Meillä mun työ on iso osa arkea, ja se on lapsille luontevasti läsnä. He tietävät mitä teen työkseni, ja tykkäävät katsella kuvia ja videoita.

Varsinaisia kirjoitustöitä mä en yleensä tee silloin kun lapset ovat kotona ja hereillä, koska sitä varten mulla on ne päivät kun tytöt ovat päiväkodissa. Mutta kuvaan lasten kanssa jonkin verran, ja he tietävät että esimerkiksi jotkin lelut ovat meillä testattavana, ja me saamme ne vain siksi, että ne myös kuvataan ja esitellään. He tietävät, että on leluja ja vaatteita jotka äiti ja isi ostavat itse tai jotka joulupukki tuo, niillä saa heti mennä leikkimään ja tehdä ihan mitä haluaa. Ja sitten on leluja ja vaatteita, jotka ensin testataan ja kuvataan, ja sitten vasta niistä tulee omia ja niitä saa käyttää vapaasti. Se on lapsille ihan ok, he ovat tosi hienosti ymmärtäneet sen että ne ekstrajutut ovat osa äidin työtä, ja että niiden saamiseen liittyy myös ekstrahommia. Olen myös tehnyt heille hyvin selväksi, että jos he eivät halua osallistua, niin ei ole ikinä pakko.

Meidän lapset ovat olleet jo pitkään kiinnostuneita siitä mitä me vanhemmat tehdään työksi, ja usein kyselevätkin meidän töistä. Ihan ekoja kysymyksiä joskus pari vuotta sitten taisi olla niinkin yksinkertainen kuin ”Miksi aikuisten pitää tehdä töitä?” ja silloin saatiin aikaiseksi hyvä keskustelu siitä miksi niitä töitä pitää tehdä ja mitä töiden tekemisestä hyötyy. Mun mielestä on tärkeää opettaa lapsille että ruoka, vaatteet ja katto pään päälle eivät vaan tipu taivaasta vaan niiden eteen on tehty kovasti töitä. Toinen mikä on hyvä juttu opettaa on myös että työstä saa nauttia, ja itselleen saa tavoitella sellaista työtä josta oikeasti tykkää ja inspiroituu. Ja että kaikki tehty työ on arvokasta.

Mä sain itse olla usein äidin mukana töissä lapsena, ja mulla on siitä pelkästään positiivisia muistoja. Vaikka mun äidin työhön ei kuulunutkaan yllätysleluja tai lastentapahtumiin osallistumista, muistan että oli jännittävää mennä äidin mukaan työpaikalle ja kursseille ja työmatkoille. Sain pelata tietokoneella barbiepelejä, piirrellä ja koulutukset järjestettiin aina jossain kivassa hotellissa missä oli uima-allas ja pääsin äidin työpäivän jälkeen uimaan. Mäkin muistan olleeni kiinnostunut äidin työstä, ja leikkineeni esimerkiksi kokouksen pitämistä päiväkodissa. Minä toimin kuulemma puheenjohtajana, ja me päätettiin yhdessä äänestyksessä että päiväkotiin piti saada lisää barbeja.

Ensi vuonna toivottavasti yhä useammat yritykset lähtevät tähän päivään mukaan, ehkä silloin on meidän lasten vuoro mennä isänsä mukaan työpaikalle. Musta on kiva että lapset pääsevät luontevasti tutustumaan erilaisiin ammatteihin ja työympäristöihin pienestä asti. On hyvä opettaa lapset jo nuorena ymmärtämään että työ on olennainen osa arkea, ja kannustaa heitä omissa haaveissaan.

Tytöt saivat tosiaan valita mun eiliset asut Anna lapsesi pukea sinut -päivän hengessä, sekä kummatkin kuvata itse valitsemansa asut mun päällä. Tipa valitsi yhden asun ja Zelda toisen. Kummatkin valitsivat yllättäen mekon. Molemmat onneksi mahtuivat päälle eikä tullut mitään napapaita ja liian pienet housut -asua, mutta toinen mekko oli kyllä armottomasti liian lyhyt tämän jäätävän rantapallon kanssa, haha!

1. Tiaran valitsema asu / Takki Shein* / Mekko Primark / Sukat H&M / Kengät Nelly.com /*saatu blogin kautta

2. Zeldan valitsema asu / Takki Shein* / Mekko Gina Tricot / Legginggsit H&M / Kengät Nokian Jalkineet* / Pipo H&M  /*saatu blogin kautta.

Kummatkin asuista oli oikeastaan sellaisia että voisin hyvin pukea muutenkin päälle, tosin tuo Tiaran valitsema mekko oli ihan hippasen vaan liian lyhyt nyt mahan kanssa. Mutta siis muuten kyllä. Tytöt keksivät myös sellaisia yhdistelmiä mitä en muuten olisi ehkä tehnytkään, esimerkiksi yhdistää nuo kumpparinilkkurit mekon kanssa. Yllättävän kiva.

Vietettiinkö teillä jompaa kumpaa päivää eilen, tai kenties molempia? Mitä lapset tykkäsivät? Millaisia ajatuksia nämä teemat herättävät muissa vanhemmissa?